Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry
|
|
- Jere Kyllönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sopimus Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry
2 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus Karkkilan kaupunki, y-tunnus SOPIMUSKAUSI SOPIMUKSEN TARKOITUS Hyödyntää valtakunnallisessa miesten 1. divisioonan B- lohkossa pelaavan KaU Koris ry:n tällä hetkellä Karkkila -nimellä kulkevaa joukkuetta Karkkilan kaupungin kokonaismarkkinoinnissa. Osapuolten tavoitteena on taata Karkkilan näkyvyys kansallisilla koripallokentillä sekä niiden ulkopuolella ja näin luoda positiivista kuvaa Karkkilasta. Lisäksi paikkakunnan menestyvin joukkue tarjoaa kaupunkilaisille elämyksiä kasvattaen myös yhteisöllisyyttä. Joukkueen kotiottelut ovat tällä kaudella olleet koko sarjan toiseksi suosituimpia. Koripalloliiton tilastojen mukaan viimeisessä kymmenessä kotiottelussa on käynyt yhteensä 2391 henkeä. Joukkue käyttää lisäksi ammattitaitoaan Karkkilan Urheilijoiden koripalloilevien lasten ja nuorten valmennuksessa. Esimerkiksi kaudella joukkue on osallistunut yhteensä kahdeksan juniorijoukkueen pelaajien valmennukseen. KaU Koris ry:n olemassaoloaikana Karkkilasta on noussut 7 lasta ja nuorta Suomen nuorten maajoukkueisiin, lisäksi 2 pelaa Korisliigassa kaudella Tämä on väkilukuun suhteutettuna valtakunnan parhaita tuloksia, ellei jopa paras. KaU:n A-pojat pelaavat toista kautta peräkkäin SMsarjassa. Edustusjoukkue koostuu kaudella peräti 11 alle 23-vuotiaasta KaU:n kasvatista; nuorimpien ollessa vasta 16-vuotiaita. Pelaajat ovat kolmea lukuun ottamatta karkkilalaisia tai asuvat Karkkilassa. Karkkila
3 3 on myös Suomen ainoa alle asukkaan kaupunki, jolla on joukkue miesten koripallon valtakunnallisessa sarjassa. KaU Koris ry tukee ja kannustaa lapsia liikkumaan järjestämällä myös ilmaisia koripalloleirejä syys- ja talvilomilla, tarjoten urheilullisia esikuvia, tarjoten alle 12-vuotiaille lapsille ja kaikille junioreille vapaan pääsyn otteluihinsa. Koripallo on lisäksi mitä mainiointa yhteisöllistä harrastustoimintaa, joka ehkäisee nuorten pahoinvointia. Lisäksi uskomme nuorten pysyvän entistä pidempään mukana koripallon parissa isolta osin KaU Koriksen tarjoamien kilpailullisten mahdollisuuksien ansiosta eli mahdollisuus pelata aikuisten valtakunnallista sarjaa jo juniori-ikäisenä ja saada ammattimaista valmennusta. Tämä jos mikä on parasta mahdollista ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. KAU KORIS RY Tarjoaa Karkkilan menestyvimmän joukkueen esikuvaksi nuorille, kannustaen alueen lapsia ja nuoria urheilemaan sekä tarjoten näkyvyyttä Karkkilan kaupungille eri medioissa: internet, lehdet ottelumainokset otteluiden käsiohjelmat, mahdollisuus kaupungin omaan maksuttomaan ilmoitukseen otteluvideot YLE:n teksti-tv Käyttää jatkossakin joukkueen virallisessa nimessä Karkkila sanaa. Käyttää Karkkilan kaupungin uusinta logoa: peliasussaan pelikausilla ja yhdessä sovitulla tavalla kausijulkaisussaan käsiohjelmissa, mahdollista myös kaupungin ilmoitusten lisääminen esim. takasivulle KaUsikorteissa ottelulipuissa
4 4 kotisivuillaan (mahdollisuus myös muuhun mainontaan) ottelujulisteissa ja muussa ottelumainonnassa Tarjoaa maksuttoman mahdollisuuden toimittaa kiinteä (260 x 60 cm) tai irrallinen mainoskyltti ottelutapahtumiinsa kuvata ja käyttää otteluiden kuvia markkinoinnissaan ja kotisivuillaan. Tarvittaessa kaupungin erikseen nimeämä valokuvaaja ja kuvasuunnittelija pääsevät veloituksetta kuvaamaan tapahtumaa. mahdollista kaupungin omien äänitallenteiden esittäminen otteluissa ja otteluvideolla toimittaa roll up mainoksia tai muuta materiaalia ottelun aulatilaan (esim. Aurinkorinne) Antaa kaupungille pääsyoikeuden kuvapankkiinsa (vähintään 10 kpl painokelpoisia digitaalisia valokuvia otteluista). Toimittaa kaupungin pyynnöstä veloituksetta kaikille Karkkilaan muuttaville uusille kotitalouksille 12 kk voimassa olevan KaUsikortin sekä kaupungin omaan käyttöön 4 VIP-KaUsikorttia. On valmis lisäksi jakamaan kausijulkaisunsa mukana Karkkilan mainosmateriaalia (esim. Aurinkorinne, yritysmainokset, -tiedotteet kohdennettuna jakeluna) osallistumaan Karkkilan kaupungin järjestämiin/osallistumiin tapahtumiin, sekä auttamaan tapahtumien järjestämisessä siltä osin, kun se aikataulujen puitteissa on mahdollista (esimerkiksi toripäivät, harraste- ja muut messut, Rautapäivät jne.) Karkkilan kaupungin pyynnöstä avustamaan liikuntapäivän järjestämisessä (tietotaito, ohjelman suunnittelu ja tapahtuman läpivienti). Siltä osin, kun se aikataulujen puitteissa on mahdollista. osallistumaan tarvittaessa Karkkilan brändäykseen
5 5 avoimesti keskustelemaan myös muusta yhteistyöstä Karkkilan kaupungin toiminnan tukemiseksi. KARKKILAN KAUPUNKI Suorittaa KaU Koris ry:lle sopimusyhteistyöstä /vuosi (+ alv 24 %). Suoritukset laskua vastaan. Eräpäivät ovat ( ), ja (15000 ). Antaa Karkkilan liikuntahallin kiinteän lattia- ja seinätilan KaU Koris ry:n käyttöön mainostilana. Seura vastaa omien seinäilmoitusten tilapäisestä poistamisesta erikseen ilmoitettavien muiden tapahtumien osalta, ilmoitus poistosta on tehtävä seuralle viimeistään 2 vk ennen poistoajankohtaa. Tarjoaa KaU Koris ry:n käyttöön 4 salivuoroa (1,5h) / arkiviikko Karkkilan Liikuntahallilla. Tämän sopimuksen hyväksymme ja tulemme sen sisältöä noudattamaan. Sopimuksesta on laadittu kaksi saman sisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle. Karkkilassa XX pvnä XXXkuuta 2016 KaU Koris ry Karkkilan kaupunki Arttu Jarila Anssi Liesmala Marko Järvenpää hallituksen jäsen hallituksen jäsen kaupunginjohtaja
Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry
Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016
Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!
Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti
UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan
UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin TeamLKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin
LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa!
LEKI 2017 2018 Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! #SAUKKOPERHE LeKin Mestis-joukkue on pelannut jo kymmenen peräkkäistä kautta Mestiksessä eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jääkiekossa. Leki
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010
PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki
YHTEISTYÖKUMPPANUUDET
YHTEISTYÖKUMPPANUUDET 2017-2018 ROKI HOCKEY LÄTKÄSSÄ LAPPIIN Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme positiivisen näkyvyyden, suoran kontaktin yritys- ja kuluttajaverkostoomme, ristiinmarkkinoinnin hyödyt sekä
PELAAJASOPIMUS KAUDELLE
0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä
PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT
PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.
UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan
UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin Team LKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin
OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST
OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien
Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy
Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01
H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6
H E R M E K S E N PALUU YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 0 1 0 1 6 LENNÄ HERMEKSEN MUKANA Valitse kolmesta kumppanuusluokasta sinulle sopivin ja liity luottoketjuumme. Kumppanina olet mukana
HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT
HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 n ja Suomen Lentopalloliitto ry:n välinen yhteistyösopimus koskien lentopallon Maailmanliigaa 2017 HEL 2016-014364 T 12 03 00 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja
26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari
VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017
VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 PÄIVITETTY 10.12.2014 SIVU SISÄLLYSLUETTELO 1 SEURAN YLEISESITTELY 2-5 LAJIEN ESITTELY 6-13 STRATEGISET TAVOITTEET 14 TOIMINTASUUNNITELMA 15 MITTARISTO 16 TOIMENPIDESUUUNITELMA
MYYNTIESITE
MYYNTIESITE 2016 2017 TULE MUKAAN MENOON YHTEISTYÖKUMPPANUUDEN MONET MAHDOLLISUUDET Uleåborg A.I.K pelaa jääkiekon valtakunnallista Suomi- Sarjaa kaudella 2016-2017 joka on kolmanneksi korkein sarjataso.
Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt
Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt 2019-20 ESIMERKKEJÄ RINNAKKAISEDUSTUSOIKEUDESTA NUORTEN SARJAT Toinen näistä samassa ikäluokassa pelaavista joukkueista on nuorten kilpa- tai harrastekoripallosarjassa
TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016
TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 Kuvaus seuran toiminnasta ja toimintasuunnitelma 1. Yleistä Seuran osoite Paavo Nurmen kuja 1, Y-tunnus 1020171-1 2. Hallitus 2015-2016 Puheenjohtaja Kari
FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää!
FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! Ota hyöty buumista ja hyppää Suomen eurooppalaisimman seuran
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
VALEPA ESITTELYKALVOT
VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:
Vantaalla 16.3.2012 If Helsinge Atlas r.f Muutosehdotukset nykyiseen pelaajasiirtosäännöstöön PELAAJASIIRTOSÄÄNNÖSTÖ 3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:
Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!
Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.
KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%)
KAUSIKORTIT VIPKORTTI 2014 250 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 100 (sis. alv. 10%) VIP-KAUSIKORTTI Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan
Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy
Kuluneen kauden aikana olemme saaneet nauttia viihdyttävästä jalkapallosta ja pelaajiemme korkealaatuisista suorituksista. Katsomossa tunnelma on ollut korkealla ja puhutaan seuran positiivisesta imagosta
FC INTER YRITYSPAKETIT
FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Seinäjoella SJK:n koti on OmaSp Stadion, mikä kerää jokaiseen kotiotteluun tuhansia silmäpareja ympäri maakuntaa mahdollisesti myös sinun asiakkaasi.
Seinäjoen Jalkapallokerhon (SJK) matkassa pääyhteistyökumppanina näyt ja kuulut koko Suomessa. Veikkausliigaa pelataan aina Helsingistä Rovaniemelle ja Kuopiosta Maarianhaminaan saakka. Seinäjoella SJK:n
FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017
20 17 FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017 TAHDOMME SINUT MEIDÄN KULMAAMME Kausi 2017 potkaistaan käyntiin nyt! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen
Ylialueellinen seurafoorumi.
Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton
Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?
Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja
Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta
Lähdetään liikkeelle kaikki samasta pisteestä: alkulohkosta. Lohkon koko pyritään pitämään 5-6 joukkueessa. Lohkoja tehdään tarpeen mukaan, mutta tavoitellaan parillista määrää. Joukkuemäärä on kuitenkin
Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016. Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti:
Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016 1. Ehdotus Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti: Kolme sarjatasoa 1) SM-sarja 2) 1-Divisioona 3) 2-Divisioona
AC OULU - KAUSI 2017
AC OULU - KAUSI 2017 Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudelliseti Paikallisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus ja Terveys ACOULU.FI AC OULUN HISTORIA LUKUINA 2010 2011 2012
SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT
SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Kuvaus seuran toiminnasta tilikaudella
TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 Kuvaus seuran toiminnasta tilikaudella 1.6.2015-31.5.2016 1. Yleistä Seuran osoite Paavo Nurmen kuja 1, Y-tunnus 1020171-1 2. Hallitus 2015-2016 Puheenjohtaja
Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
TAVOITTAVAT KAUDEN AIKANA. kokkolanhermes.fi. facebook. Youtube. Instagram
YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 017 018 MESTIS ENSI KAUDELLA 1 0 SEURAA RUNKOSARJAOTTELUA 8 PARASTA SEURAA PUDOTUSPELEIHIN MESTIKSEN KATSOJAMÄÄRÄ 0 000 00 000 HERMEKSEN NOIN 0 000 OTTELUT
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1
Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff
KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI KAUSIKORTTI
KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2017 100 KAUSIKORTTI 2017 40 KAUSIKORTTI 2017 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen
Laatukäsikirja. Seuratoiminnan pelisäännöt Peli-Karhut koripallo Jutta Richter
Laatukäsikirja Seuratoiminnan pelisäännöt Peli-Karhut koripallo 05.03.2015 Jutta Richter SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1.1 Peli-Karhut lyhyesti 2. Seuran toiminnan perusperiaatteet 2.1 Toiminta-ajatus 2.2
PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi
LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on
TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!
TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä
TPV:n pelaajan polku. Click to add text
TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan
Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut
Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta
TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE
01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen
JUNIORIOHJELMA. REDS junioriohjelma tarjoaa juniorijääkiekkoilijoille
JUNIORIOHJELMA REDS junioriohjelma tarjoaa juniorijääkiekkoilijoille joukkueet, joiden tarkoituksena on mahdollistaa pelaajan siirtyminen C-juniorivaiheessa itse haluamalleen pelitasolle. Joukkueiden valmennuksessa
Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014
ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2
Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien
Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C
Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010
Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien
Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014
Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle
NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15
NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15 Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee
SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT
SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( )
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET (2019-2020) 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,
SEUROJEN TYYTYVÄISYYS LIITON PALVELUIHIN. Teetetty KIHU:lla Koripalloliiton toimeksiannosta
SEUROJEN TYYTYVÄISYYS LIITON PALVELUIHIN Teetetty KIHU:lla Koripalloliiton toimeksiannosta TYYTYVÄISYYS SARJATOIMINNAN PALVELUIHIN Sarjasta/peleistä aiheutuvat kustannukset 49 44 Rike- ja vastalausekäytännöt
KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25
KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2016 100 KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen
Sata lasissa. Keskeiset teemat:
1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat
KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007
1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä
Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015
Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,
TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA
TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Kuvaus seuran toiminnasta ja toimintasuunnitelma 1. Yleistä Seuran osoite, Y-tunnus 1020171-1 2. Hallitus 2018 Puheenjohtaja Tuomas Kohila Janne Rauramo
HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010
HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen
MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla
MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta
INDOOR-SARJAT
INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten
TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940
TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2
Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.
16.1.2014 1 Organisaatio 2014 GBK johtokunta Toimisto Arkisto Supporterit Nimityskomitea Edustusjalkapallo jaosto Juniorijaosto Talousjaosto Kokkola Cup jaosto PR-jaosto Miehet GBK I, II, Tigers, III,
MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista. Kasvatustyön tuloksena loistavia KIEKKOTÄHTIÄ
yritysesite 2014 15 MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista Tapparalla on vahvat kiekkoperinteet jo vuodesta 1932 lähtien, jolloin Tapparan edeltäjä TBK pelasi ansiokasta jääkiekkoa Tampereen Koulukadun
KOK:n mainossäännöt (Rule 40)
KOK:n mainossäännöt (Rule 40) 23.1.2018 1 Rule 40 Muiden kuin KOK:n, Suomen Olympiakomitean tai PyeongChang 2018:n kumppaneiden ei tule mainonnalla, markkinoinnilla tai viestinnällä luoda kuvaa siitä,
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten
Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015
ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Kausi MESTIKSEN MESTARIT IHMISTEN JOUKKUE. KeuPa Hockey Team
Kausi 2017-2018 MESTIKSEN MESTARIT IHMISTEN JOUKKUE KeuPa Hockey Team YHTEISTYÖLLÄ MENESTYSTÄ Teimme sen yhdessä! KeuPa HT:n ja yhteistyökumppaneiden yhteistyö huipentui kauden 2017-18 päätteeksi ennennäkemättömään
NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16
NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee
A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle
A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat
SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:
SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät
PUHU JUNIORIT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 JANSSON 5/2013
PUHU JUNIORIT RY 2013-2014 JANSSON 5/2013 2013-2014 1 Toiminta-ajatus: PuHu Juniorit ry mahdollistaa koripallon pelaamisen kilpa- ja harrastusmielessä Vantaalla. Koripallon avulla seura tarjoaa lapsille
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry
1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:
Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta
C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma
NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven
JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus
1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 27.3.2014 Ohjeen päivitysvastuu: seurasihteeri 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...