UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan"

Transkriptio

1

2 UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin Team LKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin. Kaudella seurassamme harrastaa viikoittain ympäri vuoden 570 jäsentä, joista alle 18-vuotiaita on noin 500. Jäsenmäärä lisääntyy jatkuvasti ja toimintamme kasvaa hurjaa vauhtia. Tavoitteenamme on synnyttää kipinä kohti liikkuvaa ja terveellistä elämää sekä herättää urheilullisia unelmia. Haluamme varmistaa, että jokainen lapsi paikkakunnallamme saa mahdollisuuden harrastaa lähellä ja kohtuullisin kustannuksin. Nyt hankittavat pelipaidat tulevat olemaan käytössä kolmen vuoden ajan 10-vuotiailla ja nuoremmilla jääkiekon pelaajilla. Lasten kasvaessa paitoja kierrätetään nuoremmille ikäluokille. Siten mahdollistamme kustannustehokkaan harrastamisen kaikille junioreillemme ja tuemme yhdessä kestävää kehitystä. Hyvä yhteistoimintakumppani, kutsumme teidät mukaan tukemaan toimintaamme ja saamaan samalla näkyvyyttä arvostetussa ja kasvattavassa seuratoiminnassa. Anssi Kuusela Toiminnanjohtaja Team LKP ry

3 Peliasujen mainostilat Peliasut annetaan käyttöön ikäluokille 10 v. ja nuoremmat. Peliasuja teetetään 152 kpl 3 vuodeksi kausille Sopimus sisältää mainokset peliasussa, seuran verkkosivuilla ja kausijulkaisussa. Kategoria x 100 mm Etuhelma Takahelma Yläselkä Hinta (1 500 ) Kategoria Kategoria 3 Kuvat viitteellisiä. Paitojen päävärit ovat punainen (kotipaita) ja valkoinen (vieraspaita). 150 x 50 mm Etuhelma Takahelma Yläselkä Hinta (750 ) 100 x 50 mm Hihat Hinta 658 (375 ) Hinnat sisältävät logopainatuksen. Suluissa hinta ilman painatusta, jolloin mainosta ei kiinnitetä peliasuun, mutta yrityksen tiedot lisätään internetsivustolle ja kausijulkaisuun. Hinnat alv 0%.

4 Yhteystiedot Team LKP ry Laukaantie Laukaa Toiminnanjohtaja Anssi Kuusela Gsm

5 Mainosten koot kausijulkaisussa Kategoria 1 kausijulkaisu 148 x 210 mm Kategoria 2 kausijulkaisu 105 x 148 mm Kategoria 3 kausijulkaisu 74 x 52 mm

6 Mainosten koot internet-sivuilla Kategoria 1 netti 728 x 90 px Kategoria 2 netti 140 x 350 px Kategoria 3 netti 120 x 60 px Banneritiedosto toimitetaan sähköisesti oikean kokoisena joko JPG-, GIF tai PNG-formaatissa. Seuran internet-sivusto uudistetaan vuoden 2016 aikana. Yhteistyökumppaneiden näkyvyys otetaan keskeisenä elementtinä huomioon sivuston ulkoasua ja toiminnallisuutta suunniteltaessa. Mikäli tarvitsette apua bannerin valmistamisessa, voimme suositella yhteistyökumppaniamme.

7 Mainossopimus Yrityksen nimi Yhteyshenkilö Puhelinnumero Sähköposti Y-tunnus Laskutusosoite Kategoria Mainoksen paikka tai Ei painatusta Aineistopäivä Sopimuksen kohde Team LKP ry Jääkiekko peliasu, verkkosivut ja kausijulkaisu Sopimusaika Kaudet ja Allekirjoitukset / 2016 Nimenselvennys Sopimukseen kuuluu mainospaikat Team LKP ry:n jääkiekkoilijoiden peliasuissa, seuran verkkosivuilla ja kausijulkaisussa 3 vuoden ajan. Peliasuja teetetään 152 kpl, käyttäjinä ikäluokat v. 2016: En (- 07) ja E (-06) alkaen Kategoria 1 Mainosten koot: Peliasu 350 x 100 mm paidan etuhelmassa, takahelmassa tai yläselässä, kausijulkaisu 148 x 210 mm, verkkosivut 728 x 90 px. Hinta Kategoria 2 Peliasu 150 mm x 50 mm paidan etuhelmassa, takahelmassa tai yläselässä, kausijulkaisu 105 x 148 mm, verkkosivut 140 x 350 px Hinta Kategoria 3 Peliasu 100 x 30 mm hihassa, kausijulkaisu 74 x 52 mm, verkkosivut 120 x 60 px. Hinta 658. Hinnat sisältävät painatuksen. Hinnat ilman painatusta: Kategoria 1: 1 500, kategoria 2: 750, kategoria 3: 375. Yritys toimittaa seuralle tarvittavat logot ja mainosmateriaalit painovalmiina sovittuun määräpäivään mennessä. Myöhästymisestä voidaan periä lisämaksu painatuskulujen kattamiseksi. Kaikki hinnat alv 0%.

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin TeamLKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin

Lisätiedot

TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE

TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE 2017-2018 LAUKAASSA KAIKKI PELAA ESISANAT Jäsentiedote on tarkoitettu luettavaksi Team LKP:n jäsenperheille. Joka vuosi ilmestyvän jäsentiedotteen tarkoitus on tarjota jäsenillemme

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan Pelipaidat painatuksineen,

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto.

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Mediatiedot Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä jo vuodesta 2007 lähtien. Tarjoamme

Lisätiedot

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Sopimus Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2017-2018 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2017 31.12.2018

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Sopimus Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Rastita valitsemasi näkyvyystaso ja täytä ilmoittajan tiedot sivulta 6. I-TASON näkyvyys kpl Otsikot: Näkyvyys on voimassa 12 kk visit.jyvaskyla.fi

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 501 MALLI 502 2 MALLI

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 50 MALLI 502 Laadukas

Lisätiedot

PESÄPALLOASUT 2015. Juha Levonen. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan

PESÄPALLOASUT 2015. Juha Levonen. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan PESÄPALLOASUT 2015 Juha Levonen Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 406 MALLI 407 Pesäpalloasut 2015 3 MALLI 408 MALLI 409 4 Pesäpalloasut 2015 MALLI 410 MALLI

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 05 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

FC LOVIISA VARUSTEET 2010

FC LOVIISA VARUSTEET 2010 FC LOVIISA VARUSTEET 2010 Lisätietoja varusteista Sjöblom Sport tai www.umbro.fi Yleistä Varusteiden sovitukset Pelipaidat Collegeasu Pelishortsit ja sukat Muut varusteet Pakollisena varusteena pelaajalle

Lisätiedot

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016. Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11.

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016. Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11. Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016 Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11.2015 Yleisiä ohjeita Vahva seurabrändi on yhteinen etumme. Vahva seurabrändi

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9.

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9. Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2017 Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9.2016 Yleisiä ohjeita Vahva seurabrändi on yhteinen etumme. Vahva seurabrändi

Lisätiedot

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET YHTEISTYÖKUMPPANUUDET 2017-2018 ROKI HOCKEY LÄTKÄSSÄ LAPPIIN Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme positiivisen näkyvyyden, suoran kontaktin yritys- ja kuluttajaverkostoomme, ristiinmarkkinoinnin hyödyt sekä

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - Ottelutapahtumissa n. 200 työntekijää - Liikevaihto n. 6,5 milj. euroa YLEISÖMÄÄRÄT

Lisätiedot

FC LOVIISA VARUSTEET 2011

FC LOVIISA VARUSTEET 2011 FC LOVIISA VARUSTEET 2011 Lisätietoja varusteista Sjöblom Sport tai www.umbro.fi Yleistä Varusteiden sovitukset Pelipaidat Collegeasu Pelishortsit ja sukat Muut varusteet Pakollisena varusteena pelaajalle

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - liikevaihto n. 7 milj. euroa - merkittävä nuorisourheilun tukija Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6 H E R M E K S E N PALUU YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 0 1 0 1 6 LENNÄ HERMEKSEN MUKANA Valitse kolmesta kumppanuusluokasta sinulle sopivin ja liity luottoketjuumme. Kumppanina olet mukana

Lisätiedot

Hinnasto 2011. Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt)

Hinnasto 2011. Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt) Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Avaussivun hallinta* 4 / vko 956 x 586 px (max 50 kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin tai megataulun kanssa. * Avaussivun

Lisätiedot

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Harjoittelu- ja peliasut sekä varusteet 2013 Yhtenäiset peli- ja harjoitteluasut ovat tärkeä

Lisätiedot

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus

LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus 2017-2018 Lempäälän Kisa hiihto Lempäälän Kisa hiihto Perustettu vuonna 1904 (yleisseura) Noussut maastohiihdon seuraluokittelussa valioluokan seuraksi Seuraluokittelussa

Lisätiedot

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018!

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Kausiesite 2018 2 JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Mastereiden frisbeegolfin SM-kilpailut Joensuussa 24.-26.8.2018 Lykynlammen frisbeegolfradalla käytävään kolmipäiväiseen kilpailuun

Lisätiedot

POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1

POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1 ÄLÄ HUKU MUIDEN MAINOSTEN JOUKKOON, TAVOITA ASIAKKAASI! POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1 POPTRAVEL.FI

Lisätiedot

Ota yhteys koiramaailmaan. Media & Mainostaminen

Ota yhteys koiramaailmaan. Media & Mainostaminen Ota yhteys koiramaailmaan Media & Mainostaminen 1 Alussa On Idea Alussa, vuonna 2005 working-dog yhdistää koiranomistajat ympäri maailmaa tuomalla heille koirien online profiilit ja mahdollistamalla ihmisille

Lisätiedot

Hinnasto 2016. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2016. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 06 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

Matkailuesite & internetsivut 2012

Matkailuesite & internetsivut 2012 Matkailuesite & internetsivut 2012 Jyväskylän seudun kattavin ja tärkein yhteismarkkinointikanava Toistoalennus 20 % Pienin maksu 115 e / vuosi + alv 23 % Painosmäärään ja maailmanlaajuiseen jakeluun nähden

Lisätiedot

Vaikutusvaltaisen suomalaisen media

Vaikutusvaltaisen suomalaisen media Vaikutusvaltaisen suomalaisen media Sisällysluettelo: 1. Bannerit I 2. Bannerit II 3. Mobiilimainonta 4. Videomainonta 5. Kävijäprofiili 6. Aineisto-ohjeet 7. Mediamyynti www.uusisuomi.fi Sivu 1. Bannerit

Lisätiedot

Hinnasto 2012. Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt)

Hinnasto 2012. Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt) Hinnasto 0 Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Avaussivun hallinta* 500 / vko 956 x 586 px (max 50 kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin tai megataulun kanssa.

Lisätiedot

MAINOSPAIKAT KANSAINVÄLISISSÄ KILPAILUISSA SAL:N HALLITUS 1.4.2009

MAINOSPAIKAT KANSAINVÄLISISSÄ KILPAILUISSA SAL:N HALLITUS 1.4.2009 MAINOSPAIKAT KANSAINVÄLISISSÄ KILPAILUISSA SAL:N HALLITUS 1.4.2009 Sivut lakissa tai hikinauhassa, Liiton mainospaikat Olkamus: 2 mainosta, Liiton mainospaikat Hihat : 1 identtinen kummassakin hihassa,

Lisätiedot

Brändiohje. Alma Media Interactive Oy

Brändiohje. Alma Media Interactive Oy Brändiohje Alma Media Interactive Oy Päivitetty: 10/06/2009 Sisällys: 1 Johdanto...3 2 Listasivu...4 2.1 Yrityslogo... 4 2.2 Brändikorostus listasivulla... 5 2.2.1 Jatkuva Brändikorostus... 5 2.2.2 Ostettu

Lisätiedot

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä. 1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa

Lisätiedot

ÄF-Kesport Niskanen kuvasto 2011

ÄF-Kesport Niskanen kuvasto 2011 PELIASUT JA VARUSTEPOLITIIKKA, KAUSI 2011 Huiman ja Urhon jalkapallo sekä Fc Keitelejazz ovat sitoutuneet tekemään yhteistyötä Äänekoski Futaa 2011-2015 hankkeen muodossa. Ensisijainen tavoite kaikessa

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068 FC RUSKON PALLO 2015 1 (5) Varusteohjeitus Peliasu 1: Adidas KAIKKI VARUSTENUMEROT TARKISTETTAVA NETISTÄ TILAUSTA TEHDÄSSÄ Peliasu 2: SOC&Stadium TABELA14 JSY SS tai LS (lyhyt tai pitkähihainen) väri:

Lisätiedot

Mediakortti kausi 2012-2013

Mediakortti kausi 2012-2013 Mediakortti kausi 2012-2013 SM-liiga Hokkari, SM-liigan virallinen yhteistyökumppani. Hokkari on lätkäfanin oma älypuhelinsovellus, joka tarjoaa reaaliaikaista tietoa SM-liigasta viihdyttävässä ja helposti

Lisätiedot

JSK SQUASH MENESTYY JA TARVITSEE TUKEASI

JSK SQUASH MENESTYY JA TARVITSEE TUKEASI Kuvassa vuoden 2015 U19 Suomen mestari JSK:n Jami Äijänen (takana) ja hopeaa voittanut Miko Äijänen. Molemmat ovat JSK:n huippujunioreita jo heitä valmentaa Sami Elopuro, entinen maailman 6. Jami on alle

Lisätiedot

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto. Päivitetty: 22.1.2013 Voimassa: Kausi 2013

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto. Päivitetty: 22.1.2013 Voimassa: Kausi 2013 TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto Päivitetty: 22.1.2013 Voimassa: Kausi 2013 2 Merkki Tampereen Pallo-Veikkojen merkki on ympyrän muotoinen. Logon muotoa, elementtien sijaintia, mittasuhteita tai

Lisätiedot

Ohjeet. Ohjeita on kahdessa paikassa. Admin-näytön oikeassa ylänurkasta. Seura- sivuilta kohdasta Dokumentit

Ohjeet. Ohjeita on kahdessa paikassa. Admin-näytön oikeassa ylänurkasta. Seura- sivuilta kohdasta Dokumentit Ohjeet Ohjeita on kahdessa paikassa Admin-näytön oikeassa ylänurkasta Seura- sivuilta kohdasta Dokumentit Jps.fi -periaatteita 1. Ensin luodaan joukkue (pääkäyttäjä) 1. joukkueen luominen synnyttää Ryhmän

Lisätiedot

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä?

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä? Tiesittekö, että alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? - toiminut vuodesta 1998 - useita mitalisijoja SM-kisoissa - lajeina naisten- ja miesten telinevoimistelu, TeamGym, trampoliinivoimistelu,

Lisätiedot

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme välituntiliikuntaa Vaajakosken yhtenäiskoululla sekä Jyskän ja Tammirinteen kouluilla, iltapäivällä liikutaan ja

Lisätiedot

302DRE0 PAVIE L/S 302DRD0 PAVIE S/S 100% POLYESTER KOOT: M, XL, XXL, XXXL ja 128cm, 152cm, 164cm

302DRE0 PAVIE L/S 302DRD0 PAVIE S/S 100% POLYESTER KOOT: M, XL, XXL, XXXL ja 128cm, 152cm, 164cm PELAAJAT (PELIASU, hinnat sis. painatukset) Punainen kotipaita, valkoinen vieraspaita, valkoiset shortsit & mustat sukat. Paidan voi ottaa joko lyhyt- tai pitkähihaisena. Juniorit käyttävät valkoista harjoituspaitaa

Lisätiedot

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE VERSIO 1.4 LIITE_2_Ulkoasuohje_v1_4.doc SIVU 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 SEURAN LOGO JA VÄRIT... 3 3 PAINATUKSET... 4 3.1 Käytettävät fontit painatuksissa... 4 3.2

Lisätiedot

HINNASTO. SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille 2017-2020. TEAMPRINT PELIASUT Hinnat SOPA:n peliasuille kausille 2017-2020. Pelipaita 50,00 Housupussi 35,00 Sukat 17,50 kuviolla/ logolla Nimilappu 4,50

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy Kuluneen kauden aikana olemme saaneet nauttia viihdyttävästä jalkapallosta ja pelaajiemme korkealaatuisista suorituksista. Katsomossa tunnelma on ollut korkealla ja puhutaan seuran positiivisesta imagosta

Lisätiedot

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa!

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! LEKI 2017 2018 Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! #SAUKKOPERHE LeKin Mestis-joukkue on pelannut jo kymmenen peräkkäistä kautta Mestiksessä eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jääkiekossa. Leki

Lisätiedot

302P3K0 VENETO L/S 302P3J0 VENETO S/S 100% POLYESTER KOOT: M, XL, XXL, XXXL ja 128cm, 152cm, 164cm

302P3K0 VENETO L/S 302P3J0 VENETO S/S 100% POLYESTER KOOT: M, XL, XXL, XXXL ja 128cm, 152cm, 164cm PELAAJAT (PELIASU, hinnat sis. painatukset) Punainen kotipaita, valkoinen vieraspaita, valkoiset shortsit & mustat sukat. Paidan voi ottaa joko lyhyt- tai pitkähihaisena. Juniorit käyttävät valkoista harjoituspaitaa

Lisätiedot

Varusteohjeitus. Peliasu 1: Adidas. Peliasu 2: SOC&Stadium. MAALIVAHTI - paidan tulee olla erivärinen kuin kenttäpelaajilla

Varusteohjeitus. Peliasu 1: Adidas. Peliasu 2: SOC&Stadium. MAALIVAHTI - paidan tulee olla erivärinen kuin kenttäpelaajilla FC RUSKON PALLO 2014 1 (5) Varusteohjeitus Peliasu 1: Adidas KAIKKI VARUSTENUMEROT TARKISTETTAVA NETISTÄ TILAUSTA TEHDÄSSÄ Peliasu 2: SOC&Stadium AUTHENO12 SS tai LS (lyhyt tai pitkähihainen) väri: Cobalt

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2008 Nummelan Palloseura ry 28.11.2007 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

TAVOITTAVAT KAUDEN AIKANA. kokkolanhermes.fi. facebook. Youtube. Instagram

TAVOITTAVAT KAUDEN AIKANA. kokkolanhermes.fi. facebook. Youtube. Instagram YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 017 018 MESTIS ENSI KAUDELLA 1 0 SEURAA RUNKOSARJAOTTELUA 8 PARASTA SEURAA PUDOTUSPELEIHIN MESTIKSEN KATSOJAMÄÄRÄ 0 000 00 000 HERMEKSEN NOIN 0 000 OTTELUT

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat Joukkueenjohtajan vastuut Joukkueenjohtajan vastuulla on huolehtia toimenkuvakartassa määriteltyjen tehtävien suorittamisesta vuosikellon tai seuran johdon erikseen määrittelemien

Lisätiedot

Seurasäännöt. Karhu-Kissat ry. Matkamiehenpolku 2 D 00320 Helsinki. www.karhu-kissat.fi

Seurasäännöt. Karhu-Kissat ry. Matkamiehenpolku 2 D 00320 Helsinki. www.karhu-kissat.fi Seurasäännöt Karhu-Kissat ry Matkamiehenpolku 2 D 00320 Helsinki www.karhu-kissat.fi Sisällys Seuratoiminnan säännöt... 2 Karhu-Kissat ry:n arvot... 2 Organisaatio seuran hallitus... 2 Jäsenten tehtävät...

Lisätiedot

Lähes 60.000 kävijää viikossa!

Lähes 60.000 kävijää viikossa! Suora yhteys Suomen golfiin GOLFPISTE.COM on toiminut suomalaisten golfareiden tietolähteenä ja kohtauspaikkana jo vuodesta 1997. Vankka toimituksellinen sisältö yhdistettynä monipuolisiin hyöty- ja viihdepalveluihin

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku 1 Yleistä Seuran urheilutoiminnasta vastaa valmennuspäällikkö yhteistyössä vastuuvalmentajien kanssa Seuran joukkueet pelaavat SJL:n sarjoissa ja noudattavat liiton

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2009 Nummelan Palloseura ry 20.11.2008 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto TAMPEREEN PALLO-VEIKOT graafinen ohjeisto 1 Merkki Tampereen Pallo-Veikkojen merkki on ympyrän muotoinen. Logon muotoa, elementtien sijaintia, mittasuhteita tai värejä ei saa muuttaa. Logon uloimman renkaan

Lisätiedot

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. MAALIVAHTI - paidan tulee olla erivärinen kuin kenttäpelaajilla

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. MAALIVAHTI - paidan tulee olla erivärinen kuin kenttäpelaajilla FC RUSKON PALLO 2013 1 (5) Varusteohjeitus Peliasu 1: Adidas KAIKKI VARUSTENUMEROT TARKISTETTAVA NETISTÄ TILAUSTA TEHDÄSSÄ Peliasu 2: SOC&Stadium AUTHENO12 SS tai LS väri: Cobalt / Navy / White SS = 134448

Lisätiedot

Briljantisti biljardia!

Briljantisti biljardia! Mediakortti 2009 Briljantisti biljardia! East-Pool aloitti toimintansa 2005 perustamalla alueliigan yhteistyössä itäisen Helsingin eri biljardikerhojen ja ravintoloiden kanssa. Alueliigan nimi oli aluksi

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE...3 2. TOIMINTA VUONNA 2004...4 2.1 Yleistä...4

Lisätiedot

Meta Trak palvelujärjestelmän sopimusnumero: Saapunut One-Pro:lle pvm: Käsittelijä:

Meta Trak palvelujärjestelmän sopimusnumero: Saapunut One-Pro:lle pvm: Käsittelijä: ONE-PRO täyttää ONE-PRO täyttää ONE-PRO täyttää Meta Trak palvelujärjestelmän sopimusnumero: Saapunut One-Pro:lle pvm: Käsittelijä: LASKUTUSTIEDOT: Asiakas (yrityksen tai henkilön nimi): Henkilötunnus:

Lisätiedot

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 YLEISTÄ Hyvän seurahengen kannalta on tärkeää huolehtia joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Näkyvä ja oleellinen perusta tälle on seuran ja

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%)

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTIT VIPKORTTI 2014 250 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 100 (sis. alv. 10%) VIP-KAUSIKORTTI Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan

Lisätiedot

TEAM WITH THE FEELING!

TEAM WITH THE FEELING! TEAM WITH THE FEELING! 2012 2013 2014 2015 YHTEISTYÖESITE Hurrikaani-Loimaa 2015 2016 TEAM WITH THE FEELING! Hurrikaani-Loimaa on miesten sm-tasolla toimiva lentopallon erikoisseura, jonka teemana on alusta

Lisätiedot

MONIPUOLISISSA KANAVISSA!

MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja Kysy ensin meiltä -palvelupalsta Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä

Lisätiedot

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE VERSIO 2.0 LIITE_1_Ulkoasuohje_v2_0.doc SIVU 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 SEURAN LOGO JA VÄRIT... 3 3 PAINATUKSET... 4 3.1 Käytettävät fontit painatuksissa... 4 3.2

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2010 Nummelan Palloseura ry 25.11.2009 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Paikallisuus LaplandNews on lappilainen online media, mikä tuottaa paikallista uutis- ja asiasisältöä kansainvälisesti. Tehtävämme

Lisätiedot

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y w w w. t u t o h o c k e y. f i T u T o h o c k e y Perinteitä ja tulevaisuutta Lätkää on pelattu aina TuTo Hockey on perinteinen turkulaisseura, jonka menestykset muistetaan. 60-70-lukujen taitteessa

Lisätiedot

Kausi 2010 HINNASTO. Lisäksi osallistumme myös muihin lajin suurimpiin moottorikelkka tapahtumiin ympäri maan.

Kausi 2010 HINNASTO. Lisäksi osallistumme myös muihin lajin suurimpiin moottorikelkka tapahtumiin ympäri maan. Kausi 2010 Menokone Racing osallistuu kaudella 2010 kahden kuljettajan voimin moottorikelkkailun Sprintin sekä Enduron SM sarjoihin. Tiimi lähtee puolustamaan Enduron Suomen mestaruutta, jonka Ville Siiskonen

Lisätiedot

KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille

KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille Kajakki-2008 esitteeseen kootaan yksiin kansiin tiedot kauden rata- ja maratonmelontakilpailuista. Esitteeseen on yritysten mahdollista ostaa mainospaikkoja, ja mainospaikoista

Lisätiedot

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE VERSIO 3.0 LIITE_1_Ulkoasuohje_v3_0.doc SIVU 1/8 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 1 SEURAN LOGO JA VÄRIT... 3 2 PAINATUKSET... 4 2.1 Käytettävät fontit painatuksissa... 4 2.2

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

Toimita nämä mainosmuodot 3 arkipäivää ennen kampanjan alkua: JPG, GIF, PNG, Flash ja kolmannen osapuolen tagin takaa ladattavat aineistot

Toimita nämä mainosmuodot 3 arkipäivää ennen kampanjan alkua: JPG, GIF, PNG, Flash ja kolmannen osapuolen tagin takaa ladattavat aineistot Onlineaineisto Onlineaineiston toimitus: onlinetrafiikki@aller.fi Toimita nämä mainosmuodot 3 arkipäivää ennen kampanjan alkua: JPG, GIF, PNG, Flash ja kolmannen osapuolen tagin takaa ladattavat aineistot

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

voimassa marraskuusta 2013 lähtien EUROPE S ROCK MAILORDER NO.1 SUOMI MEDIAKORTTI

voimassa marraskuusta 2013 lähtien EUROPE S ROCK MAILORDER NO.1 SUOMI MEDIAKORTTI voimassa marraskuusta 2013 lähtien SUOMI MEDIAKORTTI 2014 TIETOA MEISTÄ EMP on jo yli 25 vuoden ajan tarjonnut laajan valikoiman vaatetusta, CD- ja DVD-levyjä, julisteita ja oheistuotteita rock- ja metallifaneille

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2016 100 KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen

Lisätiedot

Hinnasto Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt)

Hinnasto Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta* 4500 / vko 956 x 586 px (max 150 kt) Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Avaussivun hallinta* / vko 956 x 586 px (max 50 kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin tai megataulun kanssa. * Avaussivun

Lisätiedot

YLIVIESKAN RAVIRATA. www.ylivieskanravit.fi

YLIVIESKAN RAVIRATA. www.ylivieskanravit.fi YLIVIESKAN RAVIRATA Raviurheilu on yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista. Raviradoilla tapahtumia seuraa vuosittain noin 730 000 katsojaa. Ratojen ulkopuolisissa etäpelipisteissä katsojia on lähes

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA Eurajoen kristillinen opisto Media-ala 2016 2017 Mia Salminen 1 SYNOPSIS PROJEKTISTA... 3 1.1 Rakennesuunnitelma... 3 1.2 Sivun rakenne... 5 1.3 Grafiikka...

Lisätiedot

Istuinselusta. Lopullinen koko mm 180 x 120 mm Suunni2ele kokoon mm 180 x 120 mm Leikkuuvarat 3 mm

Istuinselusta. Lopullinen koko mm 180 x 120 mm Suunni2ele kokoon mm 180 x 120 mm Leikkuuvarat 3 mm Aineisto-ohjeita Istuinselusta Lopullinen koko mm 180 x 120 mm Suunni2ele kokoon mm 180 x 120 mm Leikkuuvarat 3 mm Istuinselusta suunnitellaan lopulliseen kokoon 180 x 120 mm. Kokoperät Lopullinen koko

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi w w w.laakarilehti.fi Mediakortti Luetuin lääkärin ammattilehti Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu. 2016 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ

Lisätiedot

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2016 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 YLÄ-KAINUU Mediatiedot Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja

Lisätiedot