MUKAAN MENOON!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUKAAN MENOON! 2014 2015"

Transkriptio

1 MUKAAN MENOON!

2 KEHITTÄMÄLLÄ ETEENPÄIN Jukurit on edelleen Etelä-Savolaisen urheilun näkyvin tuote mediassa. Panostuksemme toimintamme kehittämiseen, laadun parantamiseen ja voittavan joukkueen rakentamiseen ovat yhä ensisijaisia tavoitteitamme. Vain teidän avulla, hyvät asiakkaamme voimme saavuttaa tavoitteemme. Ensimmäinen kausi uudessa toimintaympäristössä antoi meille paljon oppia. Jatkossa tulemmekin panostamaan ottelutapahtuman viihdearvon nostamiseen, uusiin palvelukonsepteihin ja näkyvyyteen entistä enemmän. Tavoitimme viimekin kaudella satojatuhansia katsojia. Mestis TV/ Elisa Viihteen katsojaluvut ovat selvässä nousussa. Paikallinen printtimedia, Ylen urheiluruutu, MTV3 Tulosruutu ja Nelosen Urheilu uutisoivat myös joukkueemme peleistä ja taustoista kauden kuluessa. Kotiotteluiden katsojakeskiarvo nousi myös muutamalla sadalla. Nyt kehitämme uusia, parempia palvelukonsepteja. Viime kaudella aloitettu Viikinkiverkosto jatkuu ja kehittyy. Kausikorttilaisille oman istumapaikan lisäksi on tulossa myös muita etuja ja Viikinki Clubin ohjelmaa tullaan parantamaan. Uusista kumppanuuspaketeistamme löytyy varmasti jokaiselle sopiva palvelupaketti. Tutustu valikoimaamme ja valitse palvelu, jolla saat parhaan hyödyn yrityksellesi. Matkamme kohti Liigaa jatkuu VALITSE SOPIVIN PALVELUPAKETTI KOLMESTA ERI KUMPPANUUSTASOSTA KULTAKUMPPANUUS Panostus vähintään Pääkumppaninäkyvyys Vieraspelimatka Jukurit Golf Aitiotila yhteen runkosarjan otteluun. 2 kpl Viikinki Club-jäsenyys kausikorttia Pelipaita kauden jälkeen Tiedotteet HOPEAKUMPPANUUS Panostus vähintään Näkyvyys Vieraspelimatka Jukurit Golf 4 kpl lippuja Viikinki Clubille Joukkuekuva nimikirjoituksilla Tiedotteet Pekka Lipiäinen Toimitusjohtaja, Jukurit HC Oy PRONSSIKUMPPANUUS Panostus vähintään 000 Näkyvyys Jukurit Golf Joukkuekuva nimikirjoituksella Tiedotteet

3 PELIASU- JA VAATE- MAINOSPAIKAT JÄÄHALLIN MAINOSPAIKAT KAUKALON LAITAMAINOKSET Kaukalon laitamainokset, 83 x 26,7-350 cm Kaukalon laitamainokset tuplana MEDIAKUUTIO Paikka huomion keskipisteessä! Aloitusympyrä, halkaisija 11 m B-pisteiden ympyrä, halkaisija 9 m Suorakaide, 3 x 10 m Suorakaide, 2 x 5 m Suorakaide, 2 x 4 m Jäämainokset tuplana (nrot 4 ja 5) B-KATSOMO 2. KELLOTAULU x10 m 1. Halk. 11 m x10 m PÄÄSISÄÄNKÄYNTI PELIPAITA 1. Rinta, 33 x 9 cm Rinnan alaosa, 33 x 9 cm Molemmat hartiat, 12 x 12 cm Selkäpuolen yläosa, 40 x 10 cm Molemmat käsivarret, 40 x 10 cm Rintaosan yläosa,12 x 12 cm (2 kpl) / kpl 7. Selkäpuolen helma, 40 x 10 cm (2 kpl) / kpl Molemmat sivuhelmat, 7 x 20 cm (2kpl) C100 M75 Y0 K40 PMS 2758C PELIHOUSUT Etureisiosat, 20 x 20 cm (2 kpl) / kpl Takareisiosat, 20 x 20 cm (2kpl) / kpl Takapuoli, 40 x 10 cm Sivusauma, 12 x 45 cm (2 kpl) / kpl PELISUKAT Pelisukat KYPÄRÄ Etuosa Sivut (2 kpl) Yläosa (päälaki) Pleksin yläreuna MAALIVAHDIT Maalivahtien polvisuojat Maalivahtien levyhanskat C0 M15 Y100 K0 C0 M100 Y100 K0 PMS 109C PMS 485C VAATEMAINOS Joukkuetakki, rinta Kaikkiin edellämainittuihin hintoihin lisätään alv 24% + valmistuskustannukset. C100 M75 Y0 K40 C0 M15 Y100 K0 PMS 2758C PMS 109C MUUT MAINOSPAIKAT JÄÄHALLISSA Jäänhoitokone sivut (2kpl) / kpl - Jäänhoitokone pääty Molenmat jäänhoitokoneet yhteensä Katsomon seinäpinnat, 100 x 500 cm Poistumisteiden yläpuoli,100 x 300 cm Jäähyaitiot, 40 x 300 cm / kpl Sisääntuloaulan kattopilarit (10 kpl) / kpl VALOMAINOKSET PÄÄKATSOMO Hallin päädyissä, 40 x 250 cm Hallin sivustoilla, 40 x 250 cm Porrasaskelmat / kpl C0 M100 Y100 K0 PMS 485C Kaikkiin ed. hintoihin lisätään alv 24 % + valmistuskustannukset. Upean 8-kulmaisen mediakuution screenin koko on hulppeat 3x2 metriä. Keskellä jäähallia sijaitsevaa kuutiota ei voi olla huomaamatta - eikä siinä näkyviä mainoksia malta olla katsomatta. Yhteen otteluun myydään kolme 10 sekunnin mainosta, jotta mainoksen teho olisi mahdollisimman suuri. MEDIAKUUTION SCREENMAINOKSET Max. 10 sek. x / ottelu Koko kauden mainonta / kausi Aineistomuoto.mpg-videotiedosto tai.jpg-kuvatiedosto. Hinta ei sisällä mainosksen tuotantokustannusta. ÄÄNIMAINOKSET Otteluiden äänimainoksella teet tehokasta markkinointia pienellä rahalla. Max. 10 sek, vähintään 3 toistoa /ottelu Koko kauden äänimainonta / kausi Hinta ei sisällä mainosksen tuotantokustannusta.

4 LIPPU- PAKETIT OTTELUISÄNNYYS Otteluisännyys sisältää ison saunallisen VIP-aition (33 hlöä) käytön ja pääsyliput otteluun. Aition ruokailut ja juomat veloitetaan erikseen kulutuksen mukaan. Lisäksi otteluisäntä saa myös mainospaikan otteluilmoituksessa ja otteluohjelmassa sekä mainontaa mediakuutiossa. HINTA alk YRITYSOTTELU Ottakaa mittaa toisistanne leikkimielisen jääkiekko-ottelun merkeissä varusteineen oikeassa otteluympäristössä! Yritysottelu sisältää yrityksen oman ottelun jäällä pelivarusteineen (omat luistimet mukaan) ja ison saunallisen VIP-aition (33 hlöä) käytön sekä pääsyliput Jukurien otteluun. Aitio ruokailut ja juomat veloitetaan erikseen kulutuksen mukaan. Yritysottelussa yritys saa mainospaikan otteluilmoituksessa ja ottelu-ohjelmassa sekä mainontaa mediakuutiossa. HINTA alk KUMMIPELAAJA Yrityksen näkyvyys pelipaidan alahelmaan. Kummiyritykset luetellaan jokaisen kotiottelun yhteydessä. Mahdollisuus käyttää kummipelaajaa yrityksen omassa tilaisuudessa. Kummiyritykselle lahjoitetaan muistoksi pelaajan pelipaita seuraavan kauden alussa. HINTA JUKURIT -LEHTI JUKURIT -lehti julkaistaan kaksi kertaa kaudessa (kauden avaus ja play off-lehti). Lehden levikki on kpl ja se jaetaan Mikkelin Kaupunkilehden välissä (Mikkeli, Haukivuori, Juva, Anttola,Otava, Ristiina, Pellosniemi, Mäntyharju, Kangasniemi, Hirvensalmi). Säästä jopa lippua ETU lippua ETU lippua ETU lippua ETU 400 Lippupakettien hintoihin sisältyy alv 10 % ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu (255x355 mm) /2 sivu (255x180 mm) /4 sivu (125x175 mm) /8 sivu (125x80 mm) x 40 mm Kaikkiin ed. hintoihin lisätään alv 24 % + ilmoituksien mahdolliset tuotantokustannukset

5 VARMISTA VAKIOPAIKKA Liigapaikan metsästys jatkuu! Ostamalla kausikortin varmistat paikkasi kauden jännittävissä kotipeleissä. KAUSI- KORTTI FANI- KORTTI VIIKINKI CLUB UUTTA Nyt myös lasten kausikortit! ISTUMAPAIKKAKAUSIKORTTI Katsomot A3, A4, A5, E1 ja D Muut istumapaikkakatsomot Eläkeläiset, invalidit ja opiskelijat...alk. 290 UUTTA! Lasten istumapaikkakausikortti 7-16 v....alk. 160 Sisältää numeroidun vakiopaikan kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin. SEISOMAPAIKKAKAUSIKORTTI Seisomapaikkakausikortti 220 Eläkeläiset, invalidit ja opiskelijat UUTTA! Lasten seisomapaikkakausikortti 7-16 v Sisältää seisomapaikan kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin. FANIKAUSIKORTTI Fanikausikortti (JSC:n jäsenet) Sisältää seisomapaikan fanikatsomossa kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin. VIIKINKICLUB 900 +ALV 24% Sisältää vakiopaikan A5-katsomosta, sekä sisäänpääsyn Viikinki Club ravintolaan, jossa vakiopöytäpaikka, lämmin ruoka, alkoholittomat juomat ja Clubin ohjelman. LISÄTIEDOT JA TILAUKSET toimisto(ät)jukurit.fi Sporttipassi sekä kulttuuri- ja virikesetelit käyvät maksuvälineenä jäähallin lipunmyynnissä ja myös kausikorttiostoissa. Kausikorttien hinnat koskevat runkosarjan pelejä kaudelle Kaikki hinnat sisältävät alv 10 % ellei toisin mainita. PUB TAUON PAIKKA RAVINTOLA MAAILMA Kalevankankaan jäähallin, upea ravintolamaailma tarjoaa mainiot mahdollisuudet myös kokousten, juhlien ja muiden yksityistilaisuuksien järjestämiseen ympäri vuoden. Viikinki Ravintolassa on 150 asiakaspaikkaa ja yhdistämällä Viikinki Terassi ja Viikinki Club -tilat, saadaan asiakaspaikkojen määrä nostettua n. 300 henkilöön. Tilat sopivat mainiosti myös erilaisten esittely-, lehdistö- ja promotilaisuuksien järjestämiseen. Kysy lisää Jukurit-myynnistä! Ravintola Viikingin terassilta voit seurata peliä nauttien samalla ravintolan ruoka- ja juomatarjoiluista. Upea paikka myös kaveriporukoille ja yrityksille! Pekka Pöyhönen Markkinointipäällikkö Puhelin Pekka Lipiäinen Toimitusjohtaja Jukurit HC Oy Mikkelin jäähalli Raviradantie Mikkeli

6 YRITYSTILAISUUS, ILLANVIETTO, KOKOUS... MONTA SYYTÄ AITIOPAIKALLE! HINNASTO KAUSI AITIOT KAIKKI VALMIINA ONNISTUNEESEEN ILTAAN VIP-aitiot ovat kalustettu tyylikkään toimiviksi. Aitioissa olevilta baarijakkaroilta on myös hyvä seurata hallin tapahtumia. Lisää istumapaikkoja on aition terassilla katsomon puolella. Kaikissa aitioissa on keittiöpiste ja oma WC. Aitio nro 9:ssä on lisäksi myös sauna. RUOKAA JA JUOMAA OTTELUN OHESSA VIP-aitiossa sinä ja vieraasi voitte rauhassa keskittyä olennaiseen! Catering-palvelu hoitaa juoma- ja ruokatilauksenne suoraan aitioon. Aitio VIP-aition henkilömäärä yhteensä Näköalapaikat halliin Baarijakkarat aitiossa Katsomon puolella terassilla Hinta ottelu (alv 0%) 9 33 hlö 9 kpl 24 kpl Sopimuksen mukaan Hinta kausi (alv 0%) Sopimuksen mukaan 8 19 hlö 6 kpl 13 kpl / kausi * 7 21 hlö 6 kpl 15 kpl / kausi * 6 21 hlö 6 kpl 15 kpl / kausi 5 19 hlö 6 kpl 13 kpl / kausi 4 22 hlö 7 kpl 15 kpl / kausi 3 22 hlö 7 kpl 15 kpl / kausi 2 13 hlö 4 kpl 9 kpl / kausi 1 21 hlö 7 kpl inva / kausi * Aitiot 6 ja 7 voidaan tarvittaessa yhdistää yhdeksi isoksi aitioksi. KÄYTÖSSÄ SILLOIN KUN HALUAT VIP-aitiot ovat mainio vaihtoehto myös kokouskäyttöön. Jokaisessa aitiossa on valmiina TV ja langaton internet-yhteys. Palaverin jälkeen voitte vaihtaa vapaalle ja seurata ottelua parhailta aitiopaikoilta. Aition voi vuokrata ilta- ja päiväkokouksiin milloin tahansa - myös otteluaikojen ulkopuolella. Lisäksi aitioita voi vuokrata myös muihin jäähallin tapahtumiin. VIP-AITIOIDEN VARUSTEET Keittiötila (mm. jääkaappi ja astianpesukone) WC TV Internet-yhteys Aitiossa 9 on lisäksi myös sauna Aitiossa nro 1 on terassilla yksi näköalapaikka pyörätuolille. VUOKRAA AITIO ILLAKSI TAI KOKO KAUDEKSI VIP-aitioita voit vuokrata joko ottelukohtaisesti tai vaikkapa koko kaudeksi. Aitiovuokra sisältää liput Jukurien otteluun. VIP-AITIOIDEN MYYNTI JA LISÄTIEDOT Jukurit HC Oy Pekka Pöyhönen, markkinointipäällikkö puhelin Jukurit HC Oy Pekka Lipiäinen, toimitusjohtaja puhelin Viikinki Ravintola palvelee VIP-aitoiden asiakkaita TAUON PAIKKA

7 Taitto: Tulostus:

MUKAAN MENOON! 2015 2016

MUKAAN MENOON! 2015 2016 MUKAAN MENOON! 2015 2016 YHTEISTYÖKUMPPANUUDEN MONET MAHDOLLISUUDET KAUSI 2015-2016 VALITSE SOPIVIN PALVELUPAKETTI KOLMESTA ERI KUMPPANUUSTASOSTA KULTAKUMPPANUUS Panostus vähintään 20.000 Pääkumppaninäkyvyys

Lisätiedot

MUKAAN MENOON! 2015 2016

MUKAAN MENOON! 2015 2016 MUKAAN MENOON! 2015 2016 OTA HYÖTY MURROKSESTA Jukurit on edelleen Etelä-Savolaisen urheilun näkyvin tuote mediassa. Mestiksen voitto menneellä kaudella avasi meille uusia mahdollisuuksia. Toisaalta se

Lisätiedot

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS!

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS! UUDEN AIKA Odotettu uutuus! PERHELIPPU 1+2 MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä

Lisätiedot

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ UUDEN AIKA MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä entisestään. Jukurit on Etelä-Savolaisen

Lisätiedot

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6

H E R M E K S E N P YHTEIS AL T Y Ö T A R J O N T A M M E UU Y R I T Y K S I L L E J A Y H T E I S Ö I L L E 2 0 1 5 2 0 1 6 H E R M E K S E N PALUU YHTEISTYÖTARJONTAMME YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE 0 1 0 1 6 LENNÄ HERMEKSEN MUKANA Valitse kolmesta kumppanuusluokasta sinulle sopivin ja liity luottoketjuumme. Kumppanina olet mukana

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - liikevaihto n. 7 milj. euroa - merkittävä nuorisourheilun tukija Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - Ottelutapahtumissa n. 200 työntekijää - Liikevaihto n. 6,5 milj. euroa YLEISÖMÄÄRÄT

Lisätiedot

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y w w w. t u t o h o c k e y. f i T u T o h o c k e y Perinteitä ja tulevaisuutta Lätkää on pelattu aina TuTo Hockey on perinteinen turkulaisseura, jonka menestykset muistetaan. 60-70-lukujen taitteessa

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%)

KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTIT VIPKORTTI 2014 250 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 150 (sis. alv. 10%) KAUSIKORTTI 2014 100 (sis. alv. 10%) VIP-KAUSIKORTTI Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan

Lisätiedot

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää!

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! Ota hyöty buumista ja hyppää Suomen eurooppalaisimman seuran

Lisätiedot

PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN

PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN yritysesite 2012 13 PITKÄJÄNTEISYYS PALKITAAN Niin urheilu- kuin yritysmaailmassakin pitkäjänteisyys palkitaan. Menestys ei synny silmänräpäyksessä, vaan tarvitaan paljon työtä sekä uskoa omaan tekemiseen.

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy Kuluneen kauden aikana olemme saaneet nauttia viihdyttävästä jalkapallosta ja pelaajiemme korkealaatuisista suorituksista. Katsomossa tunnelma on ollut korkealla ja puhutaan seuran positiivisesta imagosta

Lisätiedot

Tapparan yritystuotteet 2010-2011. Tappara. on terästä!

Tapparan yritystuotteet 2010-2011. Tappara. on terästä! Tapparan yritystuotteet 2010-2011 Tappara on terästä! Tappara tarjoaa näkyvyyttä yrityksellesi ja viihdettä vieraillesi! Tappara on Suomen näkyvimpiin kuuluva urheilujoukkue, jota seurataan intohimolla

Lisätiedot

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2016 100 KAUSIKORTTI 2016 40 KAUSIKORTTI 2016 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen

Lisätiedot

Tulevaisuuden huippujääkiekkoa tässä ja nyt! JYP-AKATEMIA KAUSI

Tulevaisuuden huippujääkiekkoa tässä ja nyt! JYP-AKATEMIA KAUSI Tulevaisuuden huippujääkiekkoa tässä ja nyt! JYP-AKATEMIA KAUSI 2016-2017 MESTIS-AITIO edullista laatua yrityksesi illanviettoon Yhdeksän katsomopaikan aitiot ovat sisäpinta-alaltaan 18 neliömetriä sisältäen

Lisätiedot

2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ

2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ 2015-2016 MALTILLA KOHTI MESTISTÄ Alkusanat IISALMEN PELI-KARHUJEN ensimmäinen kausi valtakunnallisessa Suomi-sarjassa on takana. Vakiinnutimme paikkamme Suomi-sarjassa ja voimme ylpeinä todeta, että IPK

Lisätiedot

MENESTYS RAKENNETAAN YHDESSÄ

MENESTYS RAKENNETAAN YHDESSÄ yritysesite 2013 14 MENESTYS RAKENNETAAN YHDESSÄ Viime kausi tarjosi meille Tapparalaisille menestystä ja huikeita hetkiä. Kuitenkaan emme voi tuoda viime kauden menestystä mukanamme uudelle kaudelle,

Lisätiedot

haetaan yhdessä yrityksellesi potentiaalisia asiakkaita! sm-liiga on seuratuinta urheilua

haetaan yhdessä yrityksellesi potentiaalisia asiakkaita! sm-liiga on seuratuinta urheilua edianäkyvyys sm-liiga on seuratuinta urheilua tv-näkyvyys SM-liiga on vuodesta toiseen seuratuinta urheilua niin tv:ssä, lehdistössä kuin paikan päälläkin. Ässät näkyi televisiossa kaudella 2011-2012 yhteensä

Lisätiedot

TEAM WITH THE FEELING!

TEAM WITH THE FEELING! TEAM WITH THE FEELING! 2012 2013 2014 2015 YHTEISTYÖESITE Hurrikaani-Loimaa 2015 2016 TEAM WITH THE FEELING! Hurrikaani-Loimaa on miesten sm-tasolla toimiva lentopallon erikoisseura, jonka teemana on alusta

Lisätiedot

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla Joukkue vahvoilla tamperelaisilla JUURILLA Vuosi 2015 on Tapparan juhlavuosi, sillä vuonna 1955 perustettu Tappara täyttää 60 vuotta. Tapparan kiekkoperinteet ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1932, jolloin

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

Käytä kaikki mahdollisuudet!

Käytä kaikki mahdollisuudet! 1 Käytä kaikki mahdollisuudet! Jääkiekkokausi 2007 2008 pyörähtää käyntiin Lännen Puhelin Areenalla vuoden tauon jälkeen kesäisissä tunnelmissa, perinteisen Pitsiturnauksen merkeissä. Heinäkuiset hellematsit

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset

Lisätiedot

URHEILUSTA TUNNETTA MARKKINOINTIVIESTINTÄÄN

URHEILUSTA TUNNETTA MARKKINOINTIVIESTINTÄÄN URHEILUSTA TUNNETTA MARKKINOINTIVIESTINTÄÄN Esa Honkalehto LiTM OY SPONSVISION EUROPE LTD Perustettu elokuussa 2012 kokeneiden urheilumarkkinoinnin ja liike-elämän ammattilaisten toimesta Pääomistajat

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista. Kasvatustyön tuloksena loistavia KIEKKOTÄHTIÄ

MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista. Kasvatustyön tuloksena loistavia KIEKKOTÄHTIÄ yritysesite 2014 15 MENESTYS kumpuaa hyvistä lähtökohdista Tapparalla on vahvat kiekkoperinteet jo vuodesta 1932 lähtien, jolloin Tapparan edeltäjä TBK pelasi ansiokasta jääkiekkoa Tampereen Koulukadun

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa

Lisätiedot

Blues Fan Club ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008

Blues Fan Club ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Blues Fan Club ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Yleistä Kausi 2007 2008 oli Blues Fan Club ry:n toiminnan 14:sta. Kulunut kausi sujui laaditun toimintasuunnitelman mukaisesti. Kauden aikana järjestettiin

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE...3 2. TOIMINTA VUONNA 2004...4 2.1 Yleistä...4

Lisätiedot

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 YLEISTÄ Hyvän seurahengen kannalta on tärkeää huolehtia joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Näkyvä ja oleellinen perusta tälle on seuran ja

Lisätiedot

Kilpailusääntöjä ja pelisääntöjä noudatetaan aina ellei sarjamääräyksissä ole toisin säädetty.

Kilpailusääntöjä ja pelisääntöjä noudatetaan aina ellei sarjamääräyksissä ole toisin säädetty. Salibandyliigan sarjamäärykset 2014-2015 1 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto (SSBL) ry:n Naisten Salibandyliigan sarjamääräykset pelikaudelle 2014-15. Näitä sarjamääräyksiä noudatetaan 1.5.2014-30.4.2015.

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016

Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016 Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016 Turnauksen suojelijana toimii Hyvinkää Ringette Ry valmennuspäällikkö Sini Forsblom Kisakallion Urheiluopisto sijaitsee Lohjanjärven

Lisätiedot

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Suomen Salibandyliitto Sivu 1/8 SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Miesten II divisioona Naisten I divisioona A-poikien SM-sarja A-tyttöjen SM-sarja B-tyttöjen

Lisätiedot

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 Otepäällä tapahtuu! Viron monipuolisin golflomakohde. Tavoitettavissa vain muutamassa tunnissa. www.otepaagolf.com A La Carté ravintola Mr Jakob Ranskalainen, saksalainen ja italialainen

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

KIEKKOKAUSI 2015-2016 TAVOITA 230 000 ESA MEDIOIDEN KÄYTTÄJÄÄ.

KIEKKOKAUSI 2015-2016 TAVOITA 230 000 ESA MEDIOIDEN KÄYTTÄJÄÄ. KIEKKOKAUSI 2015-2016 TAVOITA 230 000 ESA MEDIOIDEN KÄYTTÄJÄÄ. It s Hockey Time KATTAVAT KIEKKOSISÄLLÖT 24/7 Radio Voima, Etelä-Suomen Sanomat ja ESS.fi Mediatalo ESAn mediat ovat juuri oikea ympäristö

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

TUOTTEET JA PALVELUT 2013

TUOTTEET JA PALVELUT 2013 TUOTTEET JA PALVELUT 2013 Esa Honkalehto LiTM OY SPONSVISION EUROPE LTD Perustettu elokuussa 2012 kokeneiden urheilumarkkinoinnin ja liike-elämän ammattilaisten toimesta Pääomistajat Esa Honkalehto ja

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2008 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2008... 4 2.1 Yleistä...

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Mediakortti kausi 2012-2013

Mediakortti kausi 2012-2013 Mediakortti kausi 2012-2013 SM-liiga Hokkari, SM-liigan virallinen yhteistyökumppani. Hokkari on lätkäfanin oma älypuhelinsovellus, joka tarjoaa reaaliaikaista tietoa SM-liigasta viihdyttävässä ja helposti

Lisätiedot

MIESTEN I-DIVISIOONA B:N SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16

MIESTEN I-DIVISIOONA B:N SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 MIESTEN I-DIVISIOONA B:N SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 Miesten I-divisioona B:hen kuuluvat runkosarja, pudotuspelit ja divarikarsinta. SARJAMANUAALIT Miesten I-divisioonassa pelaaville seuroille toimitetaan

Lisätiedot

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE

O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE O2-JYVÄSKYLÄ RY ULKOASUOHJE VERSIO 1.4 LIITE_2_Ulkoasuohje_v1_4.doc SIVU 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 SEURAN LOGO JA VÄRIT... 3 3 PAINATUKSET... 4 3.1 Käytettävät fontit painatuksissa... 4 3.2

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TAPAHTUMAPAIKKA TUPLAJÄÄT OY, Tietäjäntie 2, 70900 Toivala sekä Kuopion kaupungin jäähallit Niiralassa ja Lippumäessä AIKA JÄÄKIEKKOKAUSI 2013-2014 TAPAHTUMA JÄRJESTÄJÄ

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

KATSO PINTAA SYVEMMÄLLE... rakastu Aitiopaikkaan!

KATSO PINTAA SYVEMMÄLLE... rakastu Aitiopaikkaan! KATSO PINTAA SYVEMMÄLLE...... rakastu Aitiopaikkaan! www.frescoravintolat.fi Ravintola AITIOPAIKKA Virastotalon sydämessä Osoite: Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku puh. 0400 176 481, email: aitiopaikka@frescoravintolat.fi

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kauden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy kentän viime kausina saavutetun hyvän pelikunnon ylläpitämiseen ja palveluiden sekä viihtyvyyden kehittämiseen. Talous Hoitovastikkeeksi

Lisätiedot

KUNINKUUS RAVIT YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

KUNINKUUS RAVIT YHTEISTYÖKUMPPANEILLE KUNINKUUS RAVIT YHTEISTYÖKUMPPANEILLE KUNINKUUSRAVIT On vuodesta 1924 vuosittain järjestetty suomenhevosten kuninkuuskisa, jossa seppelöidään paras ori ja tamma. Pori saa vuonna 2014 järjestettäväkseen

Lisätiedot

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016. Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11.

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016. Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11. Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2016 Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 26.11.2015 Yleisiä ohjeita Vahva seurabrändi on yhteinen etumme. Vahva seurabrändi

Lisätiedot

Salibandyliigan sarjamäärykset 2014-2015

Salibandyliigan sarjamäärykset 2014-2015 Salibandyliigan sarjamäärykset 2014-2015 1 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto (SSBL) ry:n Miesten Salibandyliigan sarjamääräykset pelikaudelle 2014-15. Näitä sarjamääräyksiä noudatetaan 1.5.2014-30.4.2015.

Lisätiedot

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Harjoittelu- ja peliasut sekä varusteet 2013 Yhtenäiset peli- ja harjoitteluasut ovat tärkeä

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen talvikauteen / Valmentajat Kesäkausi 2013 / Valmentajat Toimihenkilöt kesäkausi 2013 / Merja Kesäkauden kotipeli kenttien teko / Merja Kesän jalkapallo

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan Pelipaidat painatuksineen,

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON KESKI-SUOMEN PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET PIIRIN FUTSAL SARJOIHIN KAUDELLA 2014 2015

SUOMEN PALLOLIITON KESKI-SUOMEN PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET PIIRIN FUTSAL SARJOIHIN KAUDELLA 2014 2015 SUOMEN PALLOLIITON KESKI-SUOMEN PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET PIIRIN FUTSAL SARJOIHIN KAUDELLA 2014 2015 Määräysten sisältö Sarjoissa noudatetaan SPL:n Futsal sääntöjä ja -kilpailumääräyksiä muilta

Lisätiedot

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja osapuolten yhteistoiminnasta kaudella 2014-2015 / KalPa-Hockey Oy

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja osapuolten yhteistoiminnasta kaudella 2014-2015 / KalPa-Hockey Oy Kuopion kaupunki Sopimus 1 (15) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös 8.4.2014 Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja osapuolten yhteistoiminnasta kaudella 2014-2015 / KalPa-Hockey

Lisätiedot

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 05 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

Kiekkohait F2-06 joukkue Vanhempainilta 19.08.2014

Kiekkohait F2-06 joukkue Vanhempainilta 19.08.2014 Kiekkohait F2-06 joukkue Vanhempainilta 19.08.2014 Agenda Seuran tavoitteet Joukkueen tavoitteet kaudelle 2014-15 Pelaajat ja toimihenkilöt Joukkueen toimintasuunnitelma Budjetti kaudelle 2014-15 Toimiminen

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kauden 2012 toimintasuunnitelma pohjautuu hallituksen laatimaan Talma 2020 strategiaan. yhtiökokoukselle 1.3.2011. Strategia esiteltiin Talous Hoitovastikkeeksi hallitus ehdottaa

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin!

taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin! PUTIIKKIVIIKOT.fi taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin! kaikkien pitää ymmärtää suurempi kuva. nyt tehdään yhdessä, toistaan tukien, ei siis vain oman navan kautta omaa etua ajatellen

Lisätiedot

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15 NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15 Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015

FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015 FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015 JYRI HEINONEN, KATI LUOKKALA, JARI MAUKONEN, MARKO MÄLKIÄ JA MARKUS SALOKANGAS Esityslista Talousarvio Turnaukset ja piirisarja 2015 Varustetilaukset Lahti Soccer

Lisätiedot

Tarjoa ystävillesi tai yhteistyökumppaneillesi unohtumaton ilta taiteen ja hyvän ruuan parissa!

Tarjoa ystävillesi tai yhteistyökumppaneillesi unohtumaton ilta taiteen ja hyvän ruuan parissa! Base Catering on laadukkaita ja yksilöllisesti suunniteltuja cateringpalveluita tarjoava catering-yritys. Luomme yritys- ja yksityistilaisuuksiin tasokkaat ja makunautintoja tarjoavat cateringpalvelut.

Lisätiedot

Seura on pääosiltaan juniorikasvatusseura Seurassa on yli 100 jäsentä Edustusjoukkueet pelaavat 1-sarjassa sekä miehissä, että naisissa Seuralla on

Seura on pääosiltaan juniorikasvatusseura Seurassa on yli 100 jäsentä Edustusjoukkueet pelaavat 1-sarjassa sekä miehissä, että naisissa Seuralla on ROADMAP 2009-2016 Seura on pääosiltaan juniorikasvatusseura Seurassa on yli 100 jäsentä Edustusjoukkueet pelaavat 1-sarjassa sekä miehissä, että naisissa Seuralla on kolme päätoimista työntekijää Puijo

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua toimintaohje v1.4 17.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. VERSIOHISTORIA... 3 2. LIPPUJEN... 3 3. LUNASTUS R-KIOSKILLA... 7 4. PALKKIO R-KIOSKILLA... 9 5. MAKSUTAVAT

Lisätiedot

MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA!

MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA! MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA! A A1 OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A3 A2 A4 A5 A KOHTAA KÄVIJÄT JO SISÄÄNKÄYNNEILLÄ OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A1. Osasto

Lisätiedot

KPV JUNIOREIDEN PELIASUT KAUDELLE 2016 JA PAINATUSOHJEISTUS

KPV JUNIOREIDEN PELIASUT KAUDELLE 2016 JA PAINATUSOHJEISTUS KPV JUNIOREIDEN PELIASUT KAUDELLE 2016 JA PAINATUSOHJEISTUS Päivitetty 1.2. sarjakaudelle 2016 1 Sisältö.... 2 Peliasut kaudelle 2016.... Muut harjoitusasut kaudelle 2016.. Vihreän kotipeliasun painatusohjeistus.

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot