Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa."

Transkriptio

1 MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Sotkamon Jymy Vuodesta 1990 lähtien Sotkamon Jymy on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia, eikä tälläkään kertaa mitalin kerroin nouse juuri yli yhden. Kaikkien aikojen pelaajien rinnalle on jälleen kasvamassa uutta sukupolvea, joten menestysjunan suistaminen täysin raiteiltaan on jatkossakin hankalaa. Voisiko Niko Korhonen nousta jo vuoden pesäpalloilijaksi? Mitä tekevät lupaavat nuoret, kuten Janne Hyvönen, Topi Korhonen tai Onni Määttä? Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Virheiden minimointi on etusijalla Pelinjohtajan kommentti (Mikko Korhonen) Tarkoitus on pelata menestyksekästä pesäpalloa sotkamolaisella reseptillä. Joukkueessa on paljon kovia pelimiehiä, jotka nauttivat urheilusta, kilpailemisesta ja voittamisesta. Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa. Ranking 2: Joensuun Maila Joensuussa tehdään hyvää työtä. Valmennus on laadukasta ja urheiluakatemiatoiminta pyörii hyvin. Seurahistorian kaksi ensimmäistä SM-mitalia ovat pronssisia kahdelta edelliseltä kaudelta. Tällä kertaa loppuottelupaikka on lähellä, kunhan ulkopeli pitää ja kolmoselle saadaan ruokaa. Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Sami Joukainen noussee myös kaikkien aikojen tehopelaajaksi. Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Pelinjohtajan kommentti (Janne Vuorinen) Joukkueen tavoite on Suomen mestaruus. Ulkopeli on ollut ja tulee olemaan kehityksen avainjuttu myös kesällä. Joukkue on sitoutunut yhteiseen asiaan vahvasti ja elää varmasti

2 hetkessä. Jokainen pelaaja tiedostaa selkeästi oman roolinsa ja sen hyvin hoitamisen tärkeyden menestystä ajatellen. Vahva perustekemisen taso joka päivä. Riittävä rutiinitaso jonka pohjalta ruuvia kiristetään syksyn pelejä kohti. Ranking 3: Vimpelin Veto Mestaruusunelman toteuduttua 2010 Vimpelin Veto on menestynyt miesten Superpesiksessä mitalien määrällä mitattuna, mutta huippu-urheilussa tavoiteltavaa täysosumaa ei ole tullut. Alkavalle kaudelle joukkue on saanut uudeksi pelinjohtajakseen Sami-Petteri Kivimäen ja käynyt läpi osittaisen nuorennusleikkauksen. Palasten loksahtaminen kohdalleen ei välttämättä tapahdu vielä alkukaudesta. Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli Pelinjohtajan kommentti (Sami-Petteri Kivimäki) Tavoitteena uudistuneella joukkueella on nousujohteinen kausi, jossa parhaat pelit pelataan viimeisimpinä. Sisäpelin potentiaalin maksimoimisessa. Ranking 4: Seinäjoen JymyJussit Seinäjoen JymyJussit on yksi kauden mielenkiintoisimmista joukkueista. Pelinjohtajaksi vaihtui Mikko Hylkilä, lukkariksi tuli todellinen yllätyskortti Ville Viita ja kokeneeksi johtohahmoksi siirtyi Antti Kuusisto Vimpelistä. Sisäpelissä paukuttaa juoksuja alati vaarallinen hallitseva lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää. Seurahistorian ensimmäinen miesten SM-mitali on mahdollinen, hallissa se jo toteutui. Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali

3 Pelinjohtajan kommentti (Mikko Hylkilä) Pyrkimys on pelata tiivistä ulkopeliä. Avainpelaajiamme ovat Jukka-Pekka Vainionpää, Ville Viita ja Antti Kuusisto. Ranking 5: Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolassa on pitkään tehty erinomaista juniorityötä, jonka johtamiselle on antanut kasvot Eero Pitkänen. Nyt Eko on palannut superpesisjoukkueen viuhkaan. Kasassa on mielenkiintoinen nippu, johon liittyi huhtikuun lopulla kokenut vaihtolyöntispesialisti Pasi Kokkonen, 38 ja jo aiemmin 300. superpesisottelunsa kesällä pelaava Matti Latvala. Kovan ykköskärjen takana nuorilla on paikka näyttää. Mielenkiintoinen nimi on kovalyöntinen Vimpelin Vedon kasvatti Matias Rinta-aho. Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli Pelinjohtajan kommentti (Eero Pitkänen) Tavoitteena on mitali. Annettujen juoksujen määrää on pystyttävä pienentämään reilusti. Avainpelaaja tässä asiassa on lukkari Joni Rytkönen. Hänen panoksensa ulkopelissä ratkaisee paljon. Ulkopelissä 0-tilanteen kestävyys on tärkeää. Ranking 6: Hyvinkään Tahko Tahko viettää juhlavuottaan ja halajaa menestystä muutenkin kuin Itä-Länsi-tapahtuman ( ) myötä. Mahdollisuudet jopa mitaleille ovat olemassa tasaisessa sarjassa. Ykköskärjessä jännitetään, pystyykö Juha Puhtimäki pitämään huikean tasonsa ja nouseeko Juha Korhonen kaikkien aikojen kunnaritilaston kärkeen. Lisää lyöntivoimaa joukkueeseen tuo kokenut Marko Pelkonen. Kilpailullinen tavoite 2015: SM-mitali Sisäpeli vs. ulkopeli: Sisäpeli

4 Pelinjohtajan kommentti (Sami Sirviö) Ulkopelin tiivistämiseen on keskitytty. Sisäpelistä menestymisemme tuskin tulee olemaan kiinni. Roolit joukkueessamme ovat selkeämmät kuin edellisellä kaudella. Joukkueen tavoite on voittaa kauden viimeinen ottelu. Annettuja juoksuja on pystyttävä vähentämään radikaalisti. Ranking 7: Jyväskylän Kiri Jyväskylässä odotetaan paluuta pudotuspeleihin. Toiveelle löytyy katetta, kunhan sairastupa pysyy tyhjänä. Lisäksi joukkueen rivejä vahvistavat kokeneet Kimmo Carlson, Perttu Hautala ja Jukka Latvala. Yksi mielenkiintoinen kysymys kohdistuu lautasen äärelle, jossa Hautala korvannee Taneli Rantatorikan. Pelinjohtajana Kiriä luotsaa kokenut Paavo Hämäläinen. Pelinjohtajan kommentti (Paavo Hämäläinen) Joukkueen tavoite on ottaa seuraava askel. Seuran tavoite on pudotuspelipaikka. Omaan tekemiseen luottava joukkue on kasassa, avainpelaajia on useita. Joukkueen pitää pystyä luottamaan itseensä. Ranking 8: Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorva muistutti halliturnauksessa olemassaolostaan ja eteni välieriin. Lukkarina hääri vasta 17-vuotias Juho Hakomäki, kun Henri Itävalo kärsii valitettavasta loukkaantumisesta. Ainoa Itä-Länsi-pelaaja joukkueessa on Jere Dahlström, joka muodostaa vahvan jokerikaksikon yhdessä Mikko Mahlamäen kanssa. Avainpelaajista ainakin Tuomas Tuohisaarelta odotetaan lopullista läpimurtoa.

5 Rohkeaa peliä vs. virheiden minimointi: Virheiden minimointi on etusijalla Pelinjohtajan kommentti (Tomi Niskanen) Joukkueen osaamisesta pitää repiä päivästä toiseen maksimaalisesti irti ja olla tänään parempi kuin eilen. Täytyy uskaltaa olla erilainen. Meillä pitää olla oma identiteetti, johon luotamme. Kaikessa. Ranking 9: Kiteen Pallo -90 Sotkamolaislähtöinen Mikko Huotari tuo pelinjohtajana uusia tuulia Kiteen Pallon joukkueeseen. Materiaali on paperilla voittamiskykyinen, kunhan loukkaantumiset eivät liikaa sotke oman pelin rakentamista. Jere Vikströmillä on läpimurron paikka ykköskärjessä. Kokemusta joukkueesta edustaa 12 Itä-Lännen Sami Partanen, joka on pelannut urallaan 435 superpesisottelua. Pelinjohtajan kommentti (Mikko Huotari) Kiteen Pallo on kesällä 2015 aktiivinen, röyhkeä ja tietoinen pesäpallojoukkue. Näiden tavoitteiden eteen teemme päivittäin töitä ja näiden tavoitteiden pitää näkyä meidän peleissä konkreettisesti myös pelitilanteissa. Avainpelaajia ovat Ville Posti, Toni Laakso ja Sami Partanen. Keskeistä on pitää päivittäisten tekojen laatu korkeana, olivatpa pelien tulokset olleet minkälaisia tahansa. Pelillisesti ulkopelin takatilanne-pelaaminen sekä sisäpelissä meidän erittäin nopea kärki ja sen pelitapa kokonaisuutena, niissä pitää onnistua.

6 Perustelu Virheiden minimointi antaa mahdollisuuden rohkeaan peliin eli suoritusvarmuus on huippuluokkaa. Sen jälkeen voi pelata monipuolisesti ja röyhkeästi. Ranking 10: Pattijoen Urheilijat, Raahe Raahen kolmen vuoden putki välierissä päättyi viime kauteen, eikä tälläkään kertaa trendiin odoteta muutosta. Ovi kävi talven siirtomarkkinoilla ja tilalle nostettiin omia junioreita. Avainpelaajilta odotetaan vahvaa johtajuutta. Tärkeimmän jatkosopimuksen allekirjoitti viime vuoden Itä-Lännen kentän paras, valtakunnan kärkeen lukeutuva lukkari Topi Kosonen. Seuran oma kasvatti Timo Ehrola sai jobinpostia loukkaantumisen myötä. Raahe on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä, näin kävi viimeksi kaudella Pelinjohtajan kommentti (Jari Törmänen) Joukkueellemme ovat tärkeää runkopelaajien kovat suoritukset ja esimerkki taistelevasta joukkueesta. Nuorten pelaajien esiintuloa odotetaan ja heidän tasonnostoaan Superpesikseen. Kärjen tulee tehdä paljon tilanteita ja pääkotiuttajien pitää onnistua hyvin. Ranking 11: Kankaanpään Maila Upeasta taistelusta runkosarjassa oli jäädä Kankaanpäälle karvas maku, kun Kempele pakotti joukkueen superpesiskarsinnassa viidenteen otteluun. Voitto tiukassa paikassa takasi seuralle paikan sekä miesten että naisten Superpesikseen alkavalle kaudelle. Nuorten tähtipelaajien esiinmarssia ovat johtaneet Elias ja Topias Lilja, Ville-Veikko Olli sekä Eemeli Vanhatalo. Vuoden kokeneempana joukkueelta odotetaan pirteitä peliesityksiä.

7 Pelinjohtajan kommentti (Jukka-Pekka Karttunen) Kun tavoitteena on pudotuspelipaikka, tulette huomaamaan nopeamman ja taitavamman KaMan kaudella Pelillisesti tulemme olemaan ulkopelissä parempia ja sisäpelissä tilanteen tekijöitä on entistä enemmän. Joukkue on vuoden vanhempi kuin viime vuonna, silti joukkueen keski-ikä on nuorentunut. Pääsääntöisesti meidän tulee tehdä otteluissa enemmän juoksuja kuin vastustaja, silloin olemme usein lähellä voittoa! Ranking 12: Alajärven Ankkurit Noustuaan Superpesikseen Alajärvi on jäänyt kolmella kaudella peräjälkeen kauas pudotuspeleistä. Tälläkin kertaa mahdollisuudet ovat olemassa, mutta tie kahdeksan joukkoon on kivinen. Kokenut Aki Orava tuo tärkeää pelihuumoria joukkueeseen. Lisäksi yhdeksiköstä löytyy mielenkiintoisia nuoria kasvoja Henri Heikkisen, Chakke Katajamäen ja Nestori Yli-Sissalan johdolla. Pelinjohtajan kommentti (Matti Iivarinen) Realistisia ollaan, onnistua täytyy laajalla rintamalla. Olemme valmiina kovaan työntekoon kaikessa tekemisessämme sarjan alusta syksyn loppuun asti. Pelillinen ilmeemme on oppiva ja oivaltava. Avainpelaajia ovat kotiuttajat. Tavoitteena on ensin ylempi pudotuspelipaikka. Ulkona lukkaripeli, sisällä 1-tilanteen purku.

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 17 2. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 23 3. Joensuun Maila 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 41 4. Kouvolan

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2014 Yhteensä 22 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 30.11.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät Su 23.4. Sotkamon Jymy - Imatran Pallo-Veikot Fuengirolassa

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 Kolmella voitolla välieriin Ottelupäivät Su 19.8. 13.00 Kouvola - Kitee 16.00 Vimpeli - Pattijoki 17.00 Joensuu - Seinäjoki 16.00 Sotkamo - Koskenkorva Ti 21.8. 17.30 Kitee -

Lisätiedot

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta.

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta. MIESTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Oulun Lippo Pesis Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Perustelu Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 Otteluohjelma to 01.09. klo 16.00 Raahe - Kouvola la 03.09. klo 16.00 Kouvola - Raahe tarvittaessa su 04.09. klo 17.00 Raahe - Kouvola Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi

Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi Puheenjohtaja Jyrki Hämäläinen Puh. 040 832 9111 jyrki.hamalainen1@luukku.com

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT 1979-2016 OTTELUTILASTO 1. 220 Toni Kohonen KiPa, Lippo, SoJy, KPL 2. 202 Jani Komulainen SoJy 3. 190 Roope Korhonen SoJy 4. 161 Simo Eerikäinen Tahko, Tiikerit,

Lisätiedot

MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2013 ENNAKKOPAKETTI

MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2013 ENNAKKOPAKETTI MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2013 ENNAKKOPAKETTI Miesten Superpesis: ranking 2013 Pelinjohtajat arvioivat joukkueet paremmuusjärjestykseen (1-11) Omaa joukkuetta ei saanut äänestää 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2013 Yhteensä 21 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

PELINJOHTAJA-RANKING Miesten Superpesis Naisten Superpesis

PELINJOHTAJA-RANKING Miesten Superpesis Naisten Superpesis PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan 1 piste, sijasta 2 pistettä

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto

Lisätiedot

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä su 10.5.1987 Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015. Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä

NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015. Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä Kirittäret taisteli Goljattia vastaan ja ylsi voiton päähän mestaruudesta, mutta joutui lopulta tyytymään hopeisiin mitaleihin. Uusi kausi

Lisätiedot

SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018

SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018 SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018 Miesten Superpesis 1. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 15 2. Sotkamon Jymy 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 30 3. Joensuun Maila 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 37 4. Kouvolan

Lisätiedot

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni Ojala Tero Ruuskanen ti 11.5.2004 Oulun Lippo - Hyvinkään

Lisätiedot

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012. Pelinjohtajien arviot sijoituksista

Miesten Superpesis 2012. Pelinjohtajien arviot sijoituksista Miesten Superpesis 2012 Pelinjohtajien arviot sijoituksista 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 15 2. Vimpelin Veto 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 20 3. Pattijoen Urheilijat, Raahe 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 33 4.

Lisätiedot

Naisten Ykköspesis 2017

Naisten Ykköspesis 2017 Naisten Ykköspesis 2017 Pelinjohtajat esittivät arvionsa muiden joukkueiden omansa sijoituksesta sarjassa. Jokaisesta sijoituksesta saa yhden pisteen (1. = 1 p., 2. = 2 p. jne.). Joukkue Pist. Hyvinkään

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2014

MIESTEN FINAALIT 2014 MIESTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto su 07.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy la 13.09. klo 14.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto tarvittaessa su

Lisätiedot

KAUDEN ENNAKKORANKING 2019: MIESTEN SUPERPESIS

KAUDEN ENNAKKORANKING 2019: MIESTEN SUPERPESIS KAUDEN ENNAKKORANKING 2019: MIESTEN SUPERPESIS Pelinjohtajien arvioimat sijoitukset ja niistä lasketut yhteispisteet (1.=1 p., 2.=2 p., 3.=3 p. jne.). Oman joukkueen sijoitusta ei ole arvioitu. Suluissa

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2018

MIESTEN FINAALIT 2018 MIESTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma su 09.09. klo 14.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila la 15.09. klo 16.00 Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät su 16.09. klo 16.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2012

MIESTEN FINAALIT 2012 MIESTEN FINAALIT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 02.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 08.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 09.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 Takarivissä vasemmalta. Esko Halonen (vai) Matti Lautala (2v) Anssi Vesala (3p) Ilkka Kauppinen (3k) Antero Vatto (2p) Timo Raussi (pelinjoht) Alarivissä vasemmalta.

Lisätiedot

SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018

SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018 SUPERPESIS: ENNAKKORANKING 2018 Miesten Superpesis 1. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 15 2. Sotkamon Jymy 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 30 3. Joensuun Maila 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 37 4. Kouvolan

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2016

MIESTEN FINAALIT 2016 MIESTEN FINAALIT 2016 Otteluohjelma la 10.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy su 11.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto la 17.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy tarvittaessa su

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 no 21 Ilpo Kytösalmi no 22 Pekka Pelto,mäki no 23 Tuula Salonen no 24 Seppo Uusi-Oukari no 25 Olli Veijola Uudet jäsenet saavat kunniakirjansa Seinäjoella 19.7.

Lisätiedot

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee Miehet Antti Hartikainen Sotkamon Jymy-Pesis Sotkamon Jymy-Pesis 4. - Sami Joukainen Kouvolan Pallonlyöjät Hämeenlinnan Paukku 9. - Toni Kohonen Sotkamon Jymy-Pesis Kiteen Pallo -90 15. - Pasi Kokkonen

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Oulun Lipottaret 1 1 1 1 1 1 1 2 3 12 2. Hyvinkään Tahko 1 2 2 2 3 3 4 4 4 25 3. Hämeenlinnan Paukku 1 1 2 3 3 5 5 6 6 32 4. Roihu, Helsinki 2 2

Lisätiedot

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miehet, Itä Kimmo Carlson Jyväskylän Kiri Jyväskylän Kiri 2. Itä-Länsi Jouni Itävalo n Maila Kankaanpään Maila 1. Itä-Länsi Tuomas

Lisätiedot

Miesten Ykköspesis 2017

Miesten Ykköspesis 2017 Miesten Ykköspesis 2017 Pelinjohtajat esittivät arvionsa muiden joukkueiden omansa sijoituksesta sarjassa. Jokaisesta sijoituksesta saa yhden pisteen (1. = 1 p., 2. = 2 p. jne.). Joukkue Pist. 1. Manse

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus

Kauden avaustilaisuus Kauden avaustilaisuus 03.05.2017 Jussi Pyysalo Toimitusjohtaja Superpesis Oy Hanna Hartikainen Johtaja OP Vakuutus Oy Pesäpalloliikkeen kuulumisia Tulevaisuusohjelman 2022 ensimmäiset vaiheet Palkkasimme

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti Jarmo Hinkkala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1950 1986 Lammi ei A-tasolle valittu 2 2 0 Jari Rantalahti

Lisätiedot

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö

Lisätiedot

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su 5.5.1991 Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo-90 1-3 1894

Lisätiedot

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************ MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ** 1979 RUNKOSARJAN JÄLKEISET JATKO-OTTELUT OHJELMAAN Miesten Superpesiksen edeltäjän, SM-sarjan, ensimmäiset jatko-ottelut pelattiin tällä kaudella.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää Veli-Matti Kallionpää kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1951 1983 Toijala A-tasolle valittu 18 16 1 1

Lisätiedot

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622

Lisätiedot

YKKÖSPESIS: ENNAKKORANKING 2018

YKKÖSPESIS: ENNAKKORANKING 2018 YKKÖSPESIS: ENNAKKORANKING 2018 Miesten Ykköspesis 1. Kempeleen Kiri 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 11 2. Siilinjärven Pesis 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 21 3. Manse PP, Tampere 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 25 4. Pöytyän Urheilijat

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5. OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.1984 Imatran Pallo-Veikot - Vimpelin Veto 11-10 2300 Seppo Suuronen

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Kaikkien aikojen kausi tehdään yhdessä. Tervetuloa mukaan kirjoittamaan yhteistä menestystarinaa.

Kaikkien aikojen kausi tehdään yhdessä. Tervetuloa mukaan kirjoittamaan yhteistä menestystarinaa. Kaikkien aikojen kausi ihan oikeasti Nyt, jos koskaan, kannattaa suunnata pesäpallo-otteluun paikan päälle. Kaikkien aikojen kausi saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta tulevana kesänä sloganin käyttämiselle

Lisätiedot

G-juniorit - Jalasjärven Jalas

G-juniorit - Jalasjärven Jalas Sivu 1/6 Etusivu >> Jaostot >> Pesäpallojaosto >> Joukkueet ja tuloksia >> Kausi 2008 >> G-juniorit Hiihto- ja :: ampumahiihtojaosto :: Jalkapallojaosto :: Lentopallojaosto :: Painijaosto :: Pesäpallojaosto

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 Leirit 2012 Alueleiri Ulvilassa PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 D-tytöt päätyivät alkulohkonsa toiselle sijalle voittaen kaikki muut ottelunsa, mutta häviten niukasti Fera

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 15.00 Pori Viinijärvi su 02.09. klo 17.00 Viinijärvi - Pori tarvittaessa la 08.09. klo Pori - Viinijärvi Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku

Lisätiedot

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA Joukkue Kanadaa vastaan 31.5.-1.6.2014 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, mones kausi Maailmanliigassa, seura) (Maajoukkueen sivut:

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Lap Tm. Diff : :

Lap Tm. Diff : : kaikki vapaa harjoitus Kouvola Tykkimaki,00 Km 7.6.0 09:0 Practice started at 9:09:7 Tm Tm Tm () Määttä Atro (7) Kanerva Janne () Perkiömäki Ari () Rajala Joni-Pekka () Rajala Joni-Pekka () Kukkola Jarno

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 Vuosina 1991-1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995-2003, 2009-2014 jatkoon pääsi

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot