Kokoukset Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Asioita oli 61.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokoukset Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Asioita oli 61."

Transkriptio

1 KUVA / / Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kirjasto-kulttuuripalvelut TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Kunnan kulttuuripalveluiden tehtävänä on huolehtia kunnassa harjoitettavan kulttuuritoiminnan edistämisestä, tukemisesta ja järjestämisestä. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Kokoukset Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Asioita oli 61. Lautakunnan kokoonpano ja osallistuminen kokouksiin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Osallistumiskerrat 2013 Tuomainen Janne, puheenjohtaja 6 Joukainen Jukka, varapj. 5 Alatalo Liisa, jäsen 5 Heiskanen Laura, jäsen 6 Nikula Juha, jäsen 6 Rämä Kimmo, jäsen 5 Tuomala Eeva, jäsen 5 Tuomala Riitta, jäsen 6 Vilen Jenni, jäsen 6 varajäsenet: Lehtinen Eemeli Illukka Jukka Simola Elisa Helander Iina Nurmi Matti Koskinen Rami 1 Toivola Tuula-Anneli 1 Pekkola-Virtanen Minna Kakko Henry Muut: Tiira Satu, Kunnanhallituksen edustaja 2 Lonka Merja, Khall varaedustaja 2 Salonen Jarkko, kunnanhallituksen pj. Hyyrynen Päivi, va. sivistystoimen johtaja 4 Niina Honko, kirjasto-kulttuuritoimen johtaja 3

2 2 Barkman Irina, vapaa-aikasihteeri, asiantuntija 2 Anni Haiko, nuorisovaltuuston edustaja 1 Carola Kupsu, nuorisovaltuuston edustaja 1 Katri Nyquist, kulttuurisuunnittelija 2 Henkilökunta Kertomusvuonna kirjasto-kulttuuripalveluissa oli kirjasto-kulttuuritoimen johtajan virka, kirjastonhoitajan toimi, kolme kirjastovirkailijan vakanssia ja yksi autokirjastovirkailijan vakanssi. Kirjasto-kulttuuritoimen johtaja Niina Honko oli äitiyslomalla ajalla ja hänellä ei ollut sijaista. Kirjastonhoitajana ajalla toimi Heli Koskinen, kirjastovirkailijoina Kaija Mattila ja Tuula Heino. Autokirjastovirkailijana toimi Jouko Koivunen ja kirjastovirkailijan sijaisena ajalla , ja Krista Tuominen. Kirjastossa opintoihin liittyvää harjoittelua ajalla suoritti Taija Kinnari ja kirjastoavustajana (4pv/vko) ajalla ja toimi Pauli Koskinen. Henkilökunnan koulutustilaisuuksia kertomusvuonna oli yhteensä 16. Kertomusvuonna kulttuuripalveluissa työskenteli kirjasto-kulttuuritoimen johtaja Niina Honko 1/3 vakanssia. Kirjastovirkailija Kaija Mattilan tehtäväkenttä siirtyi maaliskuun alusta 2013 kokonaan kirjastopalveluihin. Katri Nyquist toimi työllistämistukivaroin palkattuna kulttuurisuunnittelijana helmikuusta vuoden loppuun. Kesäkahvilassa oli työllistettynä kahvilaemäntänä Arja Tuittu ajalla Kesäkahvilan käytännön järjestelyistä vastasi Katri Nyquist. Iitin kotiseutumuseon oppaana toimi Laura Haarala ajalla Iitin kotiseutumuseossa oli palkattuna hanketyöntekijänä konservaattori Milla Nederström ajalla Milla Nederströmin tehtävänä oli kotiseutumuseon tekstiilien kuntokartoitus ja puhdistus. Kirjastopalvelut Näyttelyt kirjastossa Kirjaston monitoimitila Kirmossa oli taidenäyttelyitä kertomusvuonna kaksitoista: Iitin Kansalaisopiston taideryhmä: Tiffany-töitä Perhepäivähoidon lapset: Talvi Piipa Toivonen: Puistopäivä; leikittävä pahvinen näyttely Maila Pulkan muistolle Satu-Merja Jalas: Innoittajana Japani Mare Lappalainen: Muotitaiteilijan töitä Saara Marmo: Maalauksia Petri Salmivaara: Petrin kuvanäyttely Mikko Olander: valokuvia, Iina Helander: maalauksia, 10 eri tekijää: keramiikkaa Vaarit: Maalauksia Liisa Alatalo: Perheniemen siivekkäitä, valokuvia EkoIdea ry: Kierrätyskäsitöiden helmiä Lisäksi kirjaston lastenosastolla oli kansalaisopiston askarteluryhmien pienoismalli näyttely ajalla

3 3 Tapahtumat kirjastossa Kirjastossa järjestettiin kertomusvuonna kaksi kirjailijailtaa, 7.3. vieraana oli Sirpa Kähkönen ja hyvinvointi-illassa vierailijoina olivat iittiläiset kirjailijat Olga Temonen ja Iina Rytikangas. Osallistujia kirjailijailloissa oli yhteensä 53 ( ). Kirjasto osallistui Seniorsurf päivään, jossa opastettiin vanhempaa väestöä tietokoneen, tabletin ja puhelimen käytössä. Opastettavia oli päivän aikana noin 20. Yhteistyössä kunnan liikuntapalvelujen ja PHSOTEY:n kanssa järjestettiin liikuntavälineiden vaihto- ja lainauspäivät Monitoimitila Kirmo oli aktiivisesti käytössä koko vuoden ajan, sillä yhdistykset yhteisöt ja ryhmät järjestivät erilaisia tilaisuuksia tilassa. Kirjastoauto Kirjastoauto Pilkku palveli aktiivisesti aikataulunsa mukaan koko Iitin alueella. Auto oli pois käytöstä korjausten takia. Lapset ja nuoret Satutunteja pidettiin keväällä 5 ja syksyllä 4. Kävijöitä oli yhteensä 66. Keväällä kokeiltiin lukupentutoimintaa kirjastossa. Lukupentu oli erittäin suosittu. Kesällä kirjastossa aloitettiin uusi toiminta, elokuvanäytökset. Elokuvapäiviä oli yhteensä 9, näytöksiä 22 ja kävijöitä 279. Syksyllä aloitettiin kokeiluna nuorten (3.-6. luokkalaisten) lukupiiri. Lukupiiri kokoontui neljästi ja kävijöitä oli 8-12/kerta. Marraskuussa kirjasto osallistui yhteistyössä nuorisopalvelujen ja seurakunnan nuorisotyön kanssa kansalliseen pelipäivään Kouluyhteistyö Kirjastossa järjestettiin kirjaston esittelyjä ja kirjastonkäytön opetustuokioita eri luokka-asteille ja kirjavinkkausta kysynnän mukaan. Opetustuokioita oli kertomusvuonna yhteensä 33 ja kävijöitä 590. Kirjasto ja koulut jatkoivat syksyn alusta lukuvuoden kestävää Lukudiplomikampanjaa. Ahkerin lukijaluokka, Vuolenkosken koulun luokka palkittiin lukukauden lopuksi jäätelölahjakortilla. Kyyti -kirjastojen yhteistyö Kirjaston henkilökunta osallistui tiiviisti Kymenlaakson Kyyti -kirjastoyhteistyöhön. Yhteistyökokouksissa käytiin mahdollisuuksien mukaan ja kirjastohenkilöstö osallistui maakuntakirjaston järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Lainaustoiminta Pääkirjasto lainaa (+1,62 %), 312 lainaa / päivä, aukiolopäiviä 282 Kirjastoauto lainaa (+3,46 %), 197 lainaa/päivä, ajopäiviä 183 Kaukolainat: saadut 53, lähetetyt 30 Yhteensä lainaa (+2,48 %) Lainoja/asukas 17,85 Kirjastokäynnit Pääkirjasto kävijää, 189 kävijää / päivä Kirjastoauto 9089 (otanta 6x/vuosi) keskimäärin 50 kävijää / päivä Käyntejä/asukas 8,98

4 4 Kirjastoaineiston hankinta Aikakauslehdet Sanomalehdet Kirjat ja kartat Nuotit Musiikkiäänitteet Muut äänitteet DVD- ja Blue Ray levyt Muu aineisto 89 vuosikertaa 17 vuosikertaa 2365 kpl 15 kpl 12 kpl 60 kpl 201 kpl 38 kpl Kulttuuripalvelut Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jakamat kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset A.J. Sjögrenin Seura ry. toiminta-avustus kohdeavustus: yleisöluennon järjestäminen 600 Ekoidea ry. kohdeavustus: askartelutyöpajojen järjestäminen Hahkija ry. toiminta-avustus kohdeavustus: Taito tori tapahtuman esiintyjäkulut kohdeavustus: klassisen kitaramusiikin ilta kirjastossa Iitin Harrastajateatteri ry toiminta-avustus kohdeavustus: äänentoistolaitteiden uusiminen Iitin Kivenpyörittäjät ry. toiminta-avustus 400 Iitin Käsityöläiset ry. toiminta-avustus kohdeavustus: 25v juhlanäyttelyn järjestämiseen 700 Iitin Lauluveikot ry. toiminta-avustus 600 Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry. toiminta-avustus kohdeavustus: festivaalikoordinaattorin palkkaaminen Iitin Taideseura ry. toiminta-avustus kohdeavustus: taidetapahtuman järjestäminen kohdeavustus: vauvojen värikylpy -tapahtuma Kamarikuoro Kupariset ry. toiminta-avustus kohdeavustus: nuottitelineiden hankinta 500 Kausalan Naislaulajat ry. toiminta-avustus 600 Viihdekuoro Visiitti ry. toiminta-avustus 600 YHTEENSÄ Kotiseutumuseo Kotiseutumuseo oli avoinna ajalla keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 13-19, lauantaisin klo ja sunnuntaisin klo Iitin Harrastajateatterin näytelmän lipulla pääsi museoon ilmaiseksi. Hahkija ry:n kanssa tehtiin yhteistyötä niin, että yhdistys teki museoon toiminnallisen näyttelyn ja järjesti useita yleisötilaisuuksia museonmäellä. Kotiseutumuseossa oli kävijöitä yhteensä 559 henkilöä. Kylätalo Kirkonkylän Kylätalon kesäkahvila oli järjestöjen ylläpitämänä avoinna joka päivä ajalla Kävijöitä Kylätalossa oli noin

5 5 Taidenäyttelyt Kylätalossa: Iitin kansalaisopiston kevätnäyttely: kädentaidot ja taideryhmät Airi Heiskari ja Juhani Salmensuu: Kesänäyttely. Maalauksia Iina Helander, Sini Helander ja Osmi Nyström: Akvarelleja, piirustuksia, veistoksia Leila Kosonen ja Mervi Kannos: Hetkiä. Öljyväri- ja pastellimaalauksia Iitin Käsityöläiset ry: Iittiläisyys. 25-vuotisjuhlanäyttely Saara Marmo: Hevosaiheisia töitä ja kukka-aiheisia maalauksia, akvarelleja ja keramiikkaa Iitin Taideseura ry: Vuosinäyttely Auli Hackman, Seppo Kokkonen, Liisa Kuningas ja Anja Loikala: Iitin Ortodoksiapiirin 10-vuotisjuhlanäyttely Mika Salminen: Luontovalokuvia Iitistä Iittiin Tapahtumat Kansallisen Veteraanipäivän juhlaa vietettiin Iitin lukiolla. Tervehdyssanat lausui kunnanjohtaja Pentti Toivanen ja Juhlapuhujana oli eversti Reima Helminen. Osallistujia oli yhteensä 56. Ravilinnasalissa nähtiin harvinainen teatteriesitys Ella Erosesta juuri ennen remontin alkamista. Loistava Ella keräsi yhteensä noin 80 katsojaa. Itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin Kausalan seurakuntakeskuksessa Tervehdyssanat lausui valtuutettu Jenni Vilen ja juhlapuhujana oli kesäiittiläinen, Vacon Oy:n logistiikkajohtaja Kaisa Säde. Nuoren puheenvuoron piti Iitin lukion abiturientti Vilppu Eloranta. Juhlassa jaettiin Iitin kunnan kulttuuripalkinto 2013 kuvataiteilija Liisa Kuninkaalle. Uudenvuoden vastaanotto järjestettiin Kausalan torilla. Seurakunnan tervehdyksen lausui kirkkoherra Jyrki Nordlund ja kunnan tervehdyksen kunnanvaltuutettu Markku Ylikaitala. Ilotulituksesta vastasi Iitin VPK. Kouluyhteistyö Helmikuussa lastenkulttuuriviikoilla Angelit vierailivat Kausalan koulussa. Syksyllä Konsertti joka kouluun hankkeen myötä alakoulut, yläkoulu ja esikoululaiset saivat nauttia tasokkaasta Sibeliuksen helmiä konsertista. Kuntien kulttuuriyhteistyö Kuntien välistä kulttuuriyhteistyötä tehtiin valtakunnallisen lasten Taikalamppuverkoston kautta. Kymenlaakson verkostossa eli Kopassa ovat mukana Kotka, Kouvola, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja Iitti. Kaakon Taikalamppuverkostossa, Kaakussa, on mukana Etelä-Karjala. Taikalamppuyhteistyö päättyi Kaakun kanssa vuoden lopussa. Iitin Rinnemaa-säätiö Säätiön tarkoituksena on Aarno ja Elma Rinnemaan elämäntyön sekä heidän harjoittamansa kotiseutututkimuksen ja kotiseutuperinteen kunnioittaminen. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa ylläpitämällä Talasmäen kotimuseota kulttuuri- ja kotiseutututkijoita ja muita asianharrastajia varten, tukemalla taloudellisesti kotiseutuperinteen tutkimusta sekä muutoinkin vahvistamalla kulttuuri- ja kotiseutuperinnettä. Säätiön hallinnosta vastaa Iitin kunnanhallituksen valitsema viisihenkinen hallitus.

6 6 Kertomusvuonna kunnan edustajina hallituksessa olivat pj. Eila Harve, varapj. Leena Viitala sekä Heikki Hiltunen. Suvun edustajina olivat Petri ja Kaarle Lahdenpää. Sihteerinä toimi kirjastovirkailija Kaija Mattila. Iitin Rinnemaa-säätiö kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa, maaliskuussa vuosikokoukseen ja toukokuussa hallituksen kokoukseen. Toukokuussa pidettiin katselmus, jossa tarkasteltiin Talasmäessä sijaitsevien rakennusten kunto ja kiinteistön korjaustarpeet. Talasmäki -päivää vietettiin teemana tuohi ja tuohityöt. Tilaisuudessa Iitin kunta lahjoitti Talasmäelle uuden isännänviirin. Talasmäki-päivän yhteistyökumppanina toimi Iitin Kotiseutuyhdistys ry. Kävijöitä Talasmäki-päivillä oli noin 80.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kirjasto-kulttuuripalvelut TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia

Lisätiedot

KUVA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KUVA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kirjasto- ja kulttuuripalvelut TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Yleistä Laadukkailla ja kattavilla kirjasto-kulttuuripalveluilla on suuri merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille

Lisätiedot

Henkilökunnan koulutustilaisuuksia kertomusvuonna oli yhteensä 10 kpl.

Henkilökunnan koulutustilaisuuksia kertomusvuonna oli yhteensä 10 kpl. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kirjasto- ja kulttuuripalvelut TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Yleistä Laadukkailla ja kattavilla kirjasto-kulttuuripalveluilla on suuri merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 3/ Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Aika klo 18:00-19:00. Kunnanhallituksen huone

Iitin kunta Pöytäkirja 3/ Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Aika klo 18:00-19:00. Kunnanhallituksen huone Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 23.04.2015 Aika 23.04.2015 klo 18:00-19:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Heiskanen

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Poissa Alatalo Liisa jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut Kupsu Carola Nuorisovaltuusto

Heiskanen Laura. Poissa Alatalo Liisa jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut Kupsu Carola Nuorisovaltuusto Iitin kunta Pöytäkirja 6/2013 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 21.11.2013 Aika 21.11.2013 klo 19:00-21:30 Paikka Iitin kunnankirjasto, monitoimitila Kirmo Saapuvilla Tuomainen Janne Joukanen Jukka

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Muu saavuvilla olevat Lonka Merja kunnanhallituksen varaedustaja

Heiskanen Laura. Muu saavuvilla olevat Lonka Merja kunnanhallituksen varaedustaja Iitin kunta Pöytäkirja 1/2013 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 21.02.2013 Aika 21.02.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Iitin pääkirjasto Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo Liisa Heiskanen

Lisätiedot

Muut Virtanen Heli Nuorisovaltuusto

Muut Virtanen Heli Nuorisovaltuusto Iitin kunta Pöytäkirja 4/2014 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.08.2014 Aika 14.08.2014 klo 17:00-18:00 Paikka Saapuvilla Iitin kunnankirjasto, monitoimitila Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Poissa Rämä Kimmo jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut Heli Virtanen Nuorisovaltuusto

Heiskanen Laura. Poissa Rämä Kimmo jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut Heli Virtanen Nuorisovaltuusto Iitin kunta Pöytäkirja 3/2014 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 22.05.2014 Aika 22.05.2014 klo 18:00-20:45 Paikka Saapuvilla Iitin kunnankirjasto, monitoimitila Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Poissa Kotonen Satu kunnanhallituksen jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Nuorisovaltuuston edustaja

Poissa Kotonen Satu kunnanhallituksen jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Nuorisovaltuuston edustaja Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo 18:00-19:10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen,

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Poissa Salonen Jarkko kunnanhallituksen puheenjohtaja

Heiskanen Laura. Poissa Salonen Jarkko kunnanhallituksen puheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 5/2016 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 09.06.2016 Aika 09.06.2016 klo 17:00-17:18 Paikka Saapuvilla olleet et Ravilinna Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo Liisa Heiskanen

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Puheenjohtajan päätösesitys: Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Risto Hämäläinen ja Virpi Hahko.

Puheenjohtajan päätösesitys: Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Risto Hämäläinen ja Virpi Hahko. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2011 1 Aika: Tiistai 18.10.2011 klo 18.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto (x) Pihlajamäki Anu (x) saap. klo.19.15 Kulo Eija-Liisa

Lisätiedot

Tuomainen Janne puheenjohtaja Joukanen Jukka varapuheenjohtaja. Rämä Kimmo jäsen poissa 29 Tuomala Eeva jäsen poissa 29. Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Tuomainen Janne puheenjohtaja Joukanen Jukka varapuheenjohtaja. Rämä Kimmo jäsen poissa 29 Tuomala Eeva jäsen poissa 29. Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2017 35 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 Aika 20.04.2017 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne puheenjohtaja Joukanen

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

Lotta-patsas Kirkkokadulla

Lotta-patsas Kirkkokadulla Kaupunginhallitus 473 29.10.2012 Kaupunginhallitus 497 12.11.2012 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TILAISUUDET 6.12.2012 733/014/2012 KH 473 Kaupungin, seurakuntayhtymän, Maasotakoulun, rajavartiostojen ja järjestöjen

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Lallukka Anuriikka Mertakorpi Siiri. Muut saapuvilla olleet Honko Niina sivistystoimenjohtaja, esittelijä

Lallukka Anuriikka Mertakorpi Siiri. Muut saapuvilla olleet Honko Niina sivistystoimenjohtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2017 104 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.11.2017 Aika 29.11.2017 klo 18:08-19:21 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Alatalo Liisa Joukanen Jukka Lallukka

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014

KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Näyttelykalenteri 2010

Näyttelykalenteri 2010 Näyttelykalenteri 2010 Kuusankoskitalon galleria Kymenlaaksonkatu 1 45700 Kuusankoski Avoinna ma-pe kello 11-19, la-su kello 12-18, heinäkuussa suljettu 31.01. - 27.02. Leena Raussi ja Pia Liila: Valoa

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 4 KULTTUURILAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kulttuurilautakunnassa 2.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto HYVINVOINTILAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sivistyslautakunnan kokoonpano 2013-31.5.2017 Pentti Ojala Teppo Myllymäki Jouni Erola Miia Hietanen Anna Isoviita Keijo Kalliomäki Päivi Rouhelo Sanna-Mari

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso ja Päijät-Häme 07.05.2018 FinELib aineistopäivä Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kirjaston

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter

Lisätiedot

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat

Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi Keskeisimmät asiat Esitys Kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi 2001-2004 Keskeisimmät asiat MIKSI ESITYS KIRJASTO- POLIITTISEKSI OHJELMAKSI Eduskunta on antanut kunnallisille kirjastoille tehtäväksi ottaa osavastuu kansalaisen

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Poissa Salonen Jarkko kunnanhallituksen puheenjohtaja

Heiskanen Laura. Poissa Salonen Jarkko kunnanhallituksen puheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 08.10.2015 Aika 08.10.2015 klo 18:00-19:20 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Suursalmi Pentti Lehtinen Eemeli Martikainen Katariina. Tarula Matti Saarikko Sami Väinölä Päivi

Suursalmi Pentti Lehtinen Eemeli Martikainen Katariina. Tarula Matti Saarikko Sami Väinölä Päivi Iitin kunta Pöytäkirja 11/2013 208 Koulutuslautakunta 11.12.2013 Aika 11.12.2013 klo 18:00-20:03 Paikka Saapuvilla Iitin lukio Peltola Anniina Suursalmi Pentti Lehtinen Eemeli Martikainen Katariina Tallgren

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja Kulttuuri- ja 35 16.06.2015 vapaa-aikalautakunta Koulutuslautakunta 48 19.08.2015 Koulutuslautakunta 70 14.10.2015 Koulutuslautakunta 80 11.11.2015 Kiinteistö Oy Iitin Jäähallin tuntihinnan korotus 580/02.06.00/2015

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu Kymsoten jen tehtävänä on edistää pitkään työtä hakeneiden asiakkaiden työllistymistä, kuntouttaa ja aktivoida asiakasta räätälöityjen palvelupolkujen turvin. Tavoitteena on löytää asiakkaalle pysyvä ja

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu KYMSOTE Palvelupäällikkö Holm-Richardson Niina puh. 0400 728 404 Mäkelä Elina puh. 040 669 3559 Vastaava johtava sosiaalityöntekijä Niemi-Aho Mia puh. 0400 987 022 Haminan toimipaikka Pikkuympyräkatu 3

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Juankosken sivistyslautakunta 16.2.2012 15 liite 8 SIVISTYSTOIMEN AVUSTUKSET 2012

Juankosken sivistyslautakunta 16.2.2012 15 liite 8 SIVISTYSTOIMEN AVUSTUKSET 2012 Juankosken sivistyslautakunta 16.2.2012 15 liite 8 SIVISTYSTOIMEN AVUSTUKSET 2012 Hakija Perustelut ja edellytetty vastikkeellisuus päätös 11 Haettu 12 päätös 12 1.Juankosken Pyrkivä ry Lasten ja nuorten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 1/2013 1 Kunnanvaltuusto 15.01.2013 Aika 15.01.2013 klo 18:00-21:45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Vanhusneuvosto 26.09.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Museonjohtaja Leena Koskelan ja kirjastovirkailija Pirkko Karjalaisen puheenvuoro 20 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa! ORGANISAATIO Kaupunginvaltuusto pj. Anna-Maija Koskela 43 jäsentä Kaupunginhallitus pj. Rami Ala-Nisula 11 jäsentä Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 16.2.2009 klo 19.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali Läsnä jäsenet Puhakka Osmo pj. Anttila Maire Hannula Ulla-Maija

Lisätiedot

Henkilöstöresurssisuunnitelma

Henkilöstöresurssisuunnitelma Henkilöstöresurssisuunnitelma TAE Kasvu TS TS 2011 2012 2013 2014 2013-2014 2015 2016 (31.12) (31.12) (Ennuste 31.12) (31.12) % (31.12) (31.12) YHTEENSÄ 508 472 12 484 509 482 11 493 509 455 11 466 509

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Joukanen Jukka varapuheenjohtaja Eklund Marko jäsen, saapui klo Lallukka Anuriikka Mertakorpi Siiri. Rämä Kimmo jäsen

Joukanen Jukka varapuheenjohtaja Eklund Marko jäsen, saapui klo Lallukka Anuriikka Mertakorpi Siiri. Rämä Kimmo jäsen Iitin kunta Pöytäkirja 3/2019 27 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.03.2019 Aika 07.03.2019 klo 18:03-19:21 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Alatalo Liisa puheenjohtaja Joukanen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 21 Kokousaika Keskiviikko 5.3.2014 klo 18-19.40 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj.

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 KÄSITTEITÄ... 3 KASVATA KULTTUURILLA EHEYTÄ OPETUSTA... 3 KOULUJEN JA KULTTUURIN YHTEISTYÖSUUNNITELMA... 4 ESKARI JA

Lisätiedot

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 SM-luokat: DR6, 6-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km 1. Kaivola Teemu, L-SVU 20:47.8 10:22.7 10:25.1 34.621 x 2. Lehtomäki Vesa-Pekka, KVKS 22:29.2 11:14.9 11:14.3

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 1 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelujen tehtävänä on suunnitella, kehittää, tuottaa ja järjestää monipuolisia kulttuuripalveluja ja

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto

Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto Vuosikokous 9.12.2015 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkoston vuosikokous 9.12.2015 Suomalaisen Kirjallisuuden

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 83 09.10.2013 Koulutuslautakunta 101 26.11.2013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016, koulutuslautakunta 151/02.01.00/2013 Koulutuslautakunta 09.10.2013 83 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kosken Tl kulttuurilautakunta

Kosken Tl kulttuurilautakunta 1 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2013 Aika: Torstai 5.9.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija ( )

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot