Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (17) EDUPOLI ICTPro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (17) EDUPOLI ICTPro1 27.11.2013"

Transkriptio

1 Varmuuskopionti

2 DOKUMENTTI 1 (17) SISÄLLYSLUETTELO Varmuuskopionti... 1 Johdanto... 2 Varmuuskopiointi... 2 Tallennusmediat... 2 Suunnitelma... 3 Toteutus... 3 Palautus Kommentti... 17

3 DOKUMENTTI 2 (17) Johdanto Miksi tehdä varmuuskopio, koska on hyvä muistaa että, varmuuskopioitahan on tehty aikojen alusta asti johonkin. Esimerkiksi, luolamaalaukset ovat muinaisten ihmisten tekemiä varmuuskopioita tapahtumista, joita me nykyihmiset olemme sitten myös varmuuskopioineet, ensin piirtämällä ja myöhemmin valokuvaamalla jos vielä syvällisemmin ajattelee niin, eikös ihmisenkin varmuuskopioiminen ole mahdollista DNA.n avulla, palautus taitaa olla vielä teoreettinen. Tästä voisi päätellä että, varmuuskopioita tehdään tiedon säilyttämisen vuoksi myöhempää käyttöä varten ja niinhän se onkin tiedon tallentaminen oikeassa kohdassa on tärkeää, jos tieto vaikka menee rikki tai tuhoutuu niin se on tallessa. Varmuus kopioitaessa tärkeää on myös että tarvittaessa palauttaminen on mahdollista. Varmuuskopiointi Varmuuskopiointityyppejä on kolme, joihin suurin osa varmistusstrategioista perustuu. Ne eroavat toisistaan vain siinä, mitä milloinkin varmistetaan. Täysi varmistus (full backup) varmistaa koko tietojärjestelmän eli jokaisen tietojärjestelmän käyttäjän kaikki tiedostot varmuuskopioidaan. Inkrementaalinen varmistus (incremental backup) varmuuskopioi ainoastaan muuttuneet ja lisätyt uudet tiedostot. Yleensä inkrementaalinen varmuuskopio otetaan kerran tai useammin täysien varmistusten välissä. Differentiaalinen varmistus (differential backup) varmuuskopioi kaikki muuttuneet ja lisätyt tiedostot edellisen täyden varmistuksen jälkeen. Se ei siis ota huomioon aiempia differentiaalisia varmistuksia lainkaan vaan vertailee tiedostoja aina täyteen varmistukseen. Differentiaalisia varmistuksia suoritetaan yleensä yksi tai useampia täysien varmuuskopioiden välissä. (Durham 2002, 332) Tallennusmediat Optiset tallennusvälineet: CD-levy, DVD-levy. Haihtumattomat muistityypit: Flash-muisti, esim. USB-muisti. Magneettiset tallennusvälineet: Kiintolevy (Raid), Levyke, Magneettinauha, DAT-nauha. Nykyisin myös verkko tallennus (Pilvi)

4 DOKUMENTTI 3 (17) Suunnitelma Eli tehdään suunnitelma koska varmuuskopioidaan sen jälkeen ajastetaan varmuuskopiointi ja tehdään siitä automaattinen esimerkiksi kerran kuussa full backup kuun viimeinen sunnuntai klo:00.00, kerran viikkoon incremental backup klo ja joka päivä differential backup klo: Toteutus Tehdään toteutus Windows 2012 serveriin tämä edellyttää että serverissä on Windos Server Essentials Experience rooli.

5 DOKUMENTTI 4 (17) Aloitetaan painamalla next

6 DOKUMENTTI 5 (17) Valitaan aluksi Full next

7 DOKUMENTTI 6 (17) Nyt jos olisi useampia ajastus mahdollisuuksia, voisimme toteuttaa koko suunnitelman nyt teemme vain yhden ajastuksen kerran päivässä klo Painetaan next

8 DOKUMENTTI 7 (17) Valitaan tallennus tyyppi ja paikka, jos oikeassa elämässä ja isossa firmassa tehtäisiin, niin tallennus paikka pitäisi olla varmempi, vähintään RAID1 levy pakka ja tietysti paloturvallisessa paikassa ja mieluimmin toisessa rakennuksessa.

9 DOKUMENTTI 8 (17) Valitsemme aseman V: joka on käytettävissä ja jonka lisäsimme ihan tätä varten virtuaali koneeseen.

10 DOKUMENTTI 9 (17) Valitsemme Bare metal recoveryn tämä on täysi kopio recovery optioilla

11 DOKUMENTTI 10 (17) Nyt on varmuuskopio ajastettu Ajastuksia voi tarkastella

12 DOKUMENTTI 11 (17) Kiintolevy jolle ajastettu varmuuskopio tehdään, on piilotettu näkyvillä kyllä disk managementissa disk1.

13 DOKUMENTTI 12 (17) Palautus Jotta toteaisimme jonkinmoisen hyödyn tästä varmuuskopiosta, tarvitsemme tietenkin palautuksen Tässä näemme minkälaisen varmuuskopion, olemme ottaneet ja milloin

14 DOKUMENTTI 13 (17) Nyt poistamme jotain serveristä ja koitamme palauttaa tiedon varmuuskopiolla tuhotaan vaikka ryhmien kansiot sisältöineen

15 DOKUMENTTI 14 (17) Käynnistämme palautuksen muutama kerta next

16 DOKUMENTTI 15 (17) Pääsemme valitsemaan oikein mitä haluamme palauttaa, palautamme siis nämä mitä juuri tuhosimme siis ryhmien salaiset kansiot, tiedot olivat tärkeitä ja joku oli ne vahingossa tuhonnut, tämän takiakin varmuuskopiota otetaan.

17 DOKUMENTTI 16 (17) Muutamia kertoja next ja palautus on valmis, käydään tarkistamassa vielä kansiot

18 DOKUMENTTI 17 (17) Huomaamme palautuksen toimineen oikealla tavalla, nythän siellä olisi voinut oikeasti olla hyvinkin paljon tietoa jota ei olisi saanut takaisin ainakaan helpolla, levykin olisi voinut olla rikki ja palautus optioissa oli palautetaanko samaan paikkaan vai johonkin muualle, tavanomaistahan on että levy menee rikki ja palautus pitää tehdä johonkin muualle, tai uudelle levylle Kommentti No miksi tarvitsemme varmuuskopioita? koska mitä sitten, kun oikeasti tieto katoaa, sitten sitä on todella vaikea saada takaisin. Muista aina varmuuskopio!!

Windows Vistan varmuuskopiointi

Windows Vistan varmuuskopiointi Vaihtoehtoja varmuuskopiointiin 1 Windows Vistan varmuuskopiointi Sisällysluettelo mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Windows Vistan varmuuskopiointi... 2 Ensimmäinen varmuuskopiointi ja asetukset... 2 Seuraava

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

Backup Premium Pikakäyttöopas

Backup Premium Pikakäyttöopas Tietoja Memeo Backup Premium on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Automaattisesti varmuuskopioimalla Memeo Backup Premium pystyy palauttamaan arvokkaat ja

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen Johdanto Memeo Instant Backup on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Memeo Instant Backup suojaa arvokkaat tietosi varmuuskopioimalla C-aseman tiedot automaattisesti

Lisätiedot

Site Data Manager Käyttöohje

Site Data Manager Käyttöohje Site Data Manager Käyttöohje Sisällysluettelo Sivu Mikä on SDM 2 SDM asennus 2 Ohjelman käyttö 3 Päävalikko 4 Varmuuskopion tekeminen 5 Täydellisen palautuksen tekeminen 6 Osittaisen palautuksen tekeminen

Lisätiedot

1 Esittely... 3. 1.1 Yleisesti... 3. 1.2 Laitteistovaatimukset... 4. 2 Käyttöönotto... 4. 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä...

1 Esittely... 3. 1.1 Yleisesti... 3. 1.2 Laitteistovaatimukset... 4. 2 Käyttöönotto... 4. 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä... SISÄLLYSLUETTELO 1 Esittely... 3 1.1 Yleisesti... 3 1.2 Laitteistovaatimukset... 4 2 Käyttöönotto... 4 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä... 5 4 Varmuuskopiointi... 6 4.1 Tiedostojen valitseminen

Lisätiedot

Järjestelmänvalvontaopas

Järjestelmänvalvontaopas Järjestelmänvalvontaopas Medtronic MiniMed Northridge, CA 91325 USA 800 646 4633 (800-MiniMed) 818 576 5555 www.minimed.com Edustaja EU:n alueella Medtronic B.V. Earl Bakkenstraat 10 6422 PJ Heerlen Alankomaat

Lisätiedot

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Googlen palvelut synkronoinnin apuna Kampin palvelukeskus 31.01.2018 Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Google-tili Jos käytät Gmail-sähköpostia niin sinulla on Google-tili (nn.nn@gmail.com)

Lisätiedot

Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas

Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2007-2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä

Lisätiedot

Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas

Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Järjestelmän varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat

Lisätiedot

3.3 Kurssin palauttaminen

3.3 Kurssin palauttaminen 3.3 Kurssin palauttaminen Yleistä kurssin palauttamisesta Kurssipohjan tulee olla luotuna Moodleen ennen kuin sen päälle voi palauttaa varmuuskopion. Yleensä palauttaminen kannattaa tehdä siten, että entisen

Lisätiedot

Site Data Manager Käyttöohje

Site Data Manager Käyttöohje Site Data Manager Käyttöohje Sisällysluettelo Sivu Mikä on SDM 2 SDM asennus 2 Ohjelman käyttö 3 Päävalikko 4 Varmuuskopion tekeminen 5 Täydellisen palautuksen tekeminen 6 Osittaisen palautuksen tekeminen

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

Backup Exec 3600 Appliance

Backup Exec 3600 Appliance Backup Exec 3600 Appliance Markku A Suistola Principal Presales Consultant Parempaa varmistusta kaikille! Ohjelmisto Appliance Pilvi Virtuaalisen ja fyysisen ympäristön suojaus 2 Perinteinen ratkaisu usein

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

Freeware-varmuuskopiointiohjelmien vertailu Windows 10:llä

Freeware-varmuuskopiointiohjelmien vertailu Windows 10:llä Freeware-varmuuskopiointiohjelmien vertailu Windows 10:llä Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Visamäki, Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma Kevät 2017 Markus Virtanen TIIVISTELMÄ Tietojenkäsittelyn

Lisätiedot

Anvia Varmuuskopiointi 2.3. Usein kysytyt kysymykset. www.anvia.fi/varmuuskopiointi varmuuskopiointi.anvianet.fi

Anvia Varmuuskopiointi 2.3. Usein kysytyt kysymykset. www.anvia.fi/varmuuskopiointi varmuuskopiointi.anvianet.fi Anvia Varmuuskopiointi 2.3 Usein kysytyt kysymykset Ennen asennusta... 4 Toimiiko Anvia Varmuuskopiointi, jos tietokoneeseen on asennettu muita varmuuskopiointiohjelmia?... 4 Onko kaksi verkkovarmuuskopiointiohjelmaa

Lisätiedot

ATK yrittäjän työvälineenä

ATK yrittäjän työvälineenä ATK yrittäjän työvälineenä Perusteet 16.3.2009 Rovaniemen Design Park Kouluttaja Timo Laapotti / F4U Foto For You f4u@f4u.fi 0400 684 358 http://f4u.fi/ ATK yrittäjän työvälineenä Esityksen sisältö A-ajokorttivaatimukset

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE GREEN BUTTON - OHJELMISTO

KÄYTTÖOHJE GREEN BUTTON - OHJELMISTO KÄYTTÖOHJE GREEN BUTTON - OHJELMISTO Rev. 046/PC Varoitus Kaikki oikeudet pidätetään. Tässä käyttöohjeessa käytetään nimettyjä tuotteita ainoastaan tunnistamistarkoituksiin. Ne voivat olla vastaavien yritysten

Lisätiedot

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki.

Lisätiedot

Konfiguraationhallintajärjestelmän reaaliaikainen varmuuskopiointijärjestelmä

Konfiguraationhallintajärjestelmän reaaliaikainen varmuuskopiointijärjestelmä Konfiguraationhallintajärjestelmän reaaliaikainen varmuuskopiointijärjestelmä Heini Porri-Henttinen Valvoja: Prof. Jorma Virtamo Ohjaaja: DI Ari-Pekka Virta, Digia Oyj Sisältö Työn tausta Tietokannat ja

Lisätiedot

Sivu 1/5 Mitä CD- tai DVD-muotoa tulisi käyttää? Tässä artikkelissa Tarpeita vastaavan levyn ja muodon valinta Tietoja Live File Systemin ja masteroidun levymuodon eroista Miksi Live File System -muodosta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. USB-laitteen jakaminen verkossa... 3. USB-tulostimen jakaminen... 5. Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla...

Sisällysluettelo. USB-laitteen jakaminen verkossa... 3. USB-tulostimen jakaminen... 5. Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla... Lisätoiminnot Sisällysluettelo USB-laitteen jakaminen verkossa... 3 USB-tulostimen jakaminen... 5 Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla... 6 NETGEAR genie -sovellus... 8 2 USB-laitteen jakaminen

Lisätiedot

Unix-perusteet. Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen

Unix-perusteet. Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen Unix-perusteet Varmistaminen, tiedon pakkaaminen ja tiivistäminen Miksi varmistaminen on tärkeää? Levy menee rikki ongelmia voidaan vähentää mm. RAID-levyillä RAID 5-taso: data kolmella eri levyllä. Jos

Lisätiedot

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä

Lisätiedot

CLOUDBACKUP TSM varmistusohjelmiston asennus

CLOUDBACKUP TSM varmistusohjelmiston asennus Luottamuksellinen JAVERDEL OY CLOUDBACKUP TSM varmistusohjelmiston asennus Copyright 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 ASENNUSOHJE WINDOWS KÄYTTÖJÄRJESTELMÄLLÄ VARUSTETTUIHIN LAITTEISIIN... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

Innotele Online Backup. usein kysytyt kysymykset

Innotele Online Backup. usein kysytyt kysymykset Innotele Online Backup usein kysytyt kysymykset Ennen asennusta Toimiiko Innotele Online Backup -ohjelmisto muiden tietokoneeseen asennettujen verkkovarmuuskopiointiohjelmien kanssa? Kyllä. Ohjelma ei

Lisätiedot

Febdok 5.5.x, Varmuuskopiot OHJEISTUS

Febdok 5.5.x, Varmuuskopiot OHJEISTUS Febdok 5.5.x, Varmuuskopiot OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 VARMUUSKOPIOT 2 2.1 TÄYDELLINEN VARMUUSKOPIO PERUSKÄYTTÄJÄN TUNNUKSILLA 2 2.2 VARMUUSKOPIOT ADMIN TUNNUKSILLA 4 2.2.1 TÄYDELLINEN VARMUUSKOPIO

Lisätiedot

Mac-uudelleenalustusapuohjelman käyttäminen... 1 Ohjelmiston asentaminen... 4 Levyasemien turvallinen poistaminen... 9

Mac-uudelleenalustusapuohjelman käyttäminen... 1 Ohjelmiston asentaminen... 4 Levyasemien turvallinen poistaminen... 9 Käyttöopas Mac Sisällys Aloittaminen...1 Mac-uudelleenalustusapuohjelman käyttäminen... 1 Ohjelmiston asentaminen... 4 Levyasemien turvallinen poistaminen... 9 Levyasemien hallinta... 10 Vianmäärityksen

Lisätiedot

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä

Lisätiedot

Usein kysytyt kysymykset Sonera Nettiarkisto

Usein kysytyt kysymykset Sonera Nettiarkisto ? Usein kysytyt kysymykset Sonera Nettiarkisto Ennen asennusta...3 Toimiiko Sonera Nettiarkisto, jos tietokoneeseen on asennettu muita varmuuskopiointiohjelmia?...4 Onko kaksi verkkovarmuuskopiointiohjelmaa

Lisätiedot

HRTM58 Varmuuskopiointi 1

HRTM58 Varmuuskopiointi 1 Varmuuskopiointi 1 Sisällysluettelo Varmuuskopiointi...3 SyncBackFree...3 SyncBackFree -ohjelman lataaminen...4 Ohjelman asennus...5 Varmistuksen määrittäminen...7 Varmuuskopion ottaminen...16 Macrium

Lisätiedot

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopioiminen ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

3.2 Kurssin varmuuskopioiminen

3.2 Kurssin varmuuskopioiminen 3.2 Kurssin varmuuskopioiminen Yleisiä asioita kurssien varmuuskopioimisesta Ensisijaisesti opettajien tulee huolehtia omien kurssiensa varmuuskopioinneista itse. Hätätilanteessa voit pyytää apua myös

Lisätiedot

Maiju Mykkänen (D6297@jamk.fi) Susanna Sällinen (E0941@jamk.fi)

Maiju Mykkänen (D6297@jamk.fi) Susanna Sällinen (E0941@jamk.fi) Maiju Mykkänen (D6297@jamk.fi) Susanna Sällinen (E0941@jamk.fi) Tietokannan hallinta-opintojakson selvitysraportti Huhtikuu 2010 Mediatekniikka ICT/Teknologia Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative

Lisätiedot

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme

Lisätiedot

Ohjelmiston päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen. Asiakirjan osanumero:

Ohjelmiston päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen. Asiakirjan osanumero: Ohjelmiston päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Asiakirjan osanumero: 405533-351 Tammikuu 2006 Sisällysluettelo 1 Ohjelmistopäivitykset Automaattisten HP-ohjelmistopäivitysten saaminen...

Lisätiedot

ABLOY KEYAXXESS. Asennus- ja ylläpito-ohje. An ASSA ABLOY Group brand

ABLOY KEYAXXESS. Asennus- ja ylläpito-ohje. An ASSA ABLOY Group brand ABLOY KEYAXXESS Asennus- ja ylläpito-ohje An ASSA ABLOY Group brand 1 YLEISTÄ ASENNUKSESTA 2 2 OHJELMISTON ASENTAMINEN 3 2.1 JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...3 2.2 JOS KONEESSA ON JO SQL SERVER 2005 EXPRESS EDITION

Lisätiedot

4.6 Kurssin palauttaminen

4.6 Kurssin palauttaminen 4.6 Kurssin palauttaminen Yleistä kurssin palauttamisesta Kurssipohjan tulee olla luotuna Moodleen ennen kuin sen päälle voi palauttaa varmuuskopion. Yleensä palauttaminen kannattaa tehdä siten, että entisen

Lisätiedot

4.5 Kurssin varmuuskopioiminen

4.5 Kurssin varmuuskopioiminen 4.5 Kurssin varmuuskopioiminen Yleisiä asioita kurssien varmuuskopioimisesta Koska olemme sopineet luopuvamme testi-moodle -termistä, puhun tässä luvussa testi-moodlesta vanhana Moodlena ja uudesta tuotanto-moodlesta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO.

SISÄLLYSLUETTELO. SISÄLLYSLUETTELO 1 Esittely 2 2 Käyttöliittymä 2 3 Tiedostojen varmuuskopiopinti 4 3.1 Automaattinen varmuuskopiointi 4 3.2 Manuaalinen varmuuskopiointi 4 3.3 Tiedostojen valitseminen varmistettavaksi

Lisätiedot

Asenna palvelimeen Active Directory. Toimialueen nimeksi tulee taitajax.local, missä X on kilpailijanumerosi

Asenna palvelimeen Active Directory. Toimialueen nimeksi tulee taitajax.local, missä X on kilpailijanumerosi TAITAJA 2007 KILPAILUTEHTÄVÄ PÄIVÄ 2 W2K3 serverin asennus Yritykseen on hankittu palvelin (eilinen työasemakone), johon tulee asentaa Windows 2003 server. Tehtävänäsi on asentaa ja konfiguroida se. Tee

Lisätiedot

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 1(6) ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi

Lisätiedot

Online Backup palvelun ohje

Online Backup palvelun ohje Online Backup palvelun ohje Sisältö Johdanto... 3 Anvia Online Backup palvelun kuvaus... 3 Palvelun toimintaperiaate... 3 Palvelun ensimmäinen käyttökerta... 4 Palvelun aktivoiminen... 4 Ensimmäisen varmuuskopioinnin

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta

TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta Windows 7 Enterprise Windows XP Pro Microsoft Virtual PC Windows XP Pro * * Tietokone, jossa on jo asennettuna Windows XP Pro Tomi Stolpe Turun AKK 5.11.2009

Lisätiedot

Ennen asennusta... 4 Toimiiko Backup It, jos tietokoneeseen on asennettu muita verkkovarmuuskopiointiohjelmia?... 4 Onko kaksi

Ennen asennusta... 4 Toimiiko Backup It, jos tietokoneeseen on asennettu muita verkkovarmuuskopiointiohjelmia?... 4 Onko kaksi Backup It FAQ Ennen asennusta... 4 Toimiiko Backup It, jos tietokoneeseen on asennettu muita verkkovarmuuskopiointiohjelmia?... 4 Onko kaksi verkkovarmuuskopiointiohjelmaa parempi kuin yksi?... 4 Mitä

Lisätiedot

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 Verkkoliittymän ohje F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 F-Secure Online Backup Service for Consumers -verkkoliittymän ohje... 2 Johdanto... 2 Mikä F-Secure Online Backup Service for Consumers

Lisätiedot

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN

VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN VISUAALINEN TIETOTURVASUUNNITELMA PENTTI LIIKANEN TYÖASEMAN TURVAAMINEN ERI TAVOIN Omissa koneissani tärkeimmät tiedot ovat korvaamattomia Omat tiedostot: kuvat, videot, tekstit, opiskelutehtävien vastaukset.

Lisätiedot

Automaster tai MBS. 2. ODBC - ajurin asennus (jos ei ole jo asennettu)

Automaster tai MBS. 2. ODBC - ajurin asennus (jos ei ole jo asennettu) 1 GHTransaction-ohjelman asennusohje Copyright Grey-Hen Oy. All rights reserved. Sisältö: 1. Johdanto 2. ODBC - ajurin asennus 3. GH Transaction ohjelman asennus Automaster tai MBS 1. Johdanto GHTransaction

Lisätiedot

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen

Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Ohjelmistojen päivittäminen, varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä

Lisätiedot

Varmuuskopiointi Perusteet ja miksi ja miten

Varmuuskopiointi Perusteet ja miksi ja miten Varmuuskopiointi Perusteet ja miksi ja miten Käyttäjän näkökulmasta Ilkka Veuro, vertaisopastaja keskiviikkona 21.3.2018 Kampin palvelukeskus, juhlasali Enter ry 21.3.2018 1 Varmuuskopioinin kohteet Ja

Lisätiedot

P-touch Transfer Managerin käyttäminen

P-touch Transfer Managerin käyttäminen P-touch Transfer Managerin käyttäminen Versio 0 FIN Johdanto Tärkeä huomautus Tämän käyttöoppaan sisältöä ja tuotteen teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta. Brother pidättää oikeuden

Lisätiedot

Tehtävän lisääminen ja tärkeimmät asetukset

Tehtävän lisääminen ja tärkeimmät asetukset Tehtävä Moodlen Tehtävä-aktiviteetti on tarkoitettu erilaisten tehtävien antamiseen verkossa. Tehtävä-aktiviteettia ei ole tarkoitettu ainoastaan tehtävien palautukseen, kuten moni sen sellaiseksi mieltää,

Lisätiedot

Sonera Varmuuskopiousein kysytyt kysymykset

Sonera Varmuuskopiousein kysytyt kysymykset Sonera Varmuuskopiousein kysytyt kysymykset Ennen asennusta...4 Toimiiko Sonera Varmuuskopio, jos tietokoneeseen on asennettu muita verkkovarmuuskopiointiohjelmia?...4 Onko kaksi verkkovarmuuskopiointiohjelmaa

Lisätiedot

Anvia Varmuuskopiointi 2.3 Ohjelman käyttöohje

Anvia Varmuuskopiointi 2.3 Ohjelman käyttöohje Anvia Varmuuskopiointi 2.3 Ohjelman käyttöohje www.anvia.fi/varmuuskopiointi varmuuskopiointi.anvianet.fi Sisältö Anvia Varmuuskopiointi palvelun kuvaus ja periaate... 3 Varmuuskopioi... 3 Näytä tiedostoluettelo...

Lisätiedot

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEHTÄVÄ 2: Symantec Endpoint Protection Manager, SEPM keskitetyn tietoturva hallintaohjelmiston asennus, sekä vaadittavien palveluiden/roolien käyttöönottaminen

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Tivoli Storage Manager FastBack

Tivoli Storage Manager FastBack Tivoli Storage Manager FastBack Nopeampaa varmistusta ja palautusta Toni Korhonen IT-asiantuntija, IBM Tivoli -ohjelmistot 2007 IBM Corporation TSM-tuoteperheen tarjonta Tivoli Storage Manager Tivoli Storage

Lisätiedot

Käyttäjän Pikaohje. CCTV Videovalvonta

Käyttäjän Pikaohje. CCTV Videovalvonta Käyttäjän Pikaohje CCTV Videovalvonta Tallenteiden haku 1.Aikahaku 1. Aloittaaksesi tallenteiden haun, paina näppäintä, jolloin aikahaun valikko tulee näkyviin, kuten alla. 2. Käytä vasen/oikea näppäimiä

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY VAIO VGN-NS11MR http://fi.yourpdfguides.com/dref/3763994

Käyttöoppaasi. SONY VAIO VGN-NS11MR http://fi.yourpdfguides.com/dref/3763994 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja System Scheduler ajastusohjelma

Varmuuskopiointi ja System Scheduler ajastusohjelma Varmuuskopiointi ja System Scheduler ajastusohjelma Tässä ohjeessa käydään läpi itse FuturSoft ohjelman sisäinen varmuuskopiointi, komentojonon muokkaus, System Scheduler nimisen ajastusohjelman käyttö

Lisätiedot

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Korjattu 13.01.01 Tärkeää: Ennen lisenssin hakemista tulee luoda PTC tili. Tästä on erillinen ohje, jonka on joko tullut tämän dokumentin yhteydessä tai sen saa

Lisätiedot

VIDA CONFIGURATION VIDA ALL-IN-ONE

VIDA CONFIGURATION VIDA ALL-IN-ONE VIDA ALL-IN-ONE SISÄLTÖ 1 VIDA CONFIGURATION... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Välityspalvelimen asetukset... 4 1.2.1 Automaattinen konfiguraatio... 4 1.2.2 Välityspalvelin... 4 1.2.3 NTLM-todennus... 4 1.3 Apuvälineet...

Lisätiedot

Ohjelmiston asentaminen...2 Ilmaisinalueen Maxtor-kuvakkeen käyttäminen...8 Ilmaisinalueen kuvakkeen palauttaminen...10

Ohjelmiston asentaminen...2 Ilmaisinalueen Maxtor-kuvakkeen käyttäminen...8 Ilmaisinalueen kuvakkeen palauttaminen...10 Sisällys Aloittaminen........................................................1 Ohjelmiston asentaminen........................................2 Ilmaisinalueen Maxtor-kuvakkeen käyttäminen.......................8

Lisätiedot

WordPress Multisiten varmuuskopiointi

WordPress Multisiten varmuuskopiointi WordPress Multisiten varmuuskopiointi Työympäristö Koulun labra kone: Tietokone: HP Compaq 8200 Elite CMT PC (XL508AV) Tunnus: 1K015 PC 21 Xubuntu 13.04 LiveUSB Alkutilanne Lähdin liikkeelle siitä, että

Lisätiedot

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle Sivu 1/5 Ohje: Tänään törmäsin tilanteeseen, jossa eräällä Ubuntu-peruskäyttäjällä oli ongelmana, että tietokone käynnistyi jatkuvasti uudelleen, oletettavasti käyttöjärjestelmän vioittumisen seurauksena.

Lisätiedot

Huolto ja optimointi

Huolto ja optimointi OSA VIII Huolto ja optimointi Luku 29 Tietojen suojaaminen varmistuskopioinnilla 605 Luku 30 Rekisterin käyttö 633 Luku 31 Järjestelmän optimointi, ylläpito ja vianmääritys 647 Luku 32 Järjestelmän tarkkaileminen

Lisätiedot

SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) AMMATTIOPPILAITOS NIKO LINDELL 28.2.2007 GHOST. Mikä on ghost

SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) AMMATTIOPPILAITOS NIKO LINDELL 28.2.2007 GHOST. Mikä on ghost SALON KAUPAN JA TERVEYDEN GHOST 1 (16) GHOST Mikä on ghost Ghost on ohjelma, joka auttaa sinua tallentamaan tärkeitä tiedostoja. Se on tehty tallentamaan koko koneesi sisällön yhteen pakettiin, josta se

Lisätiedot

Parempaa varmistusta kaikille!

Parempaa varmistusta kaikille! Parempaa varmistusta kaikille! Backup Exec 2012 Markku Suistola Principal Presales Consultant 1 3 Maailma on muuttunut ja Symantec sen mukana... 5 vuotta sitten Virtualisointia ei juuri käytetty, nykyisin

Lisätiedot

Juha Riikonen TIETOJÄRJESTELMÄN VARMUUSKOPIOINNIN SUUNNITTELU, TESTAUS JA TOTEUTUS CASE: KP-SERVICEPARTNER OY

Juha Riikonen TIETOJÄRJESTELMÄN VARMUUSKOPIOINNIN SUUNNITTELU, TESTAUS JA TOTEUTUS CASE: KP-SERVICEPARTNER OY Juha Riikonen TIETOJÄRJESTELMÄN VARMUUSKOPIOINNIN SUUNNITTELU, TESTAUS JA TOTEUTUS CASE: KP-SERVICEPARTNER OY Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma Järjestelmäpalvelujen suuntautumisvaihtoehto 2009 TIETOJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY Pilvi EASY Tiedostopalvelin: Tiedostojen tallennukseen ja jakamiseen soveltuva monipuolinen järjestelmä EASY Pilvipalvelin: Täysiverinen, skaalautuva käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

Varmista tiedot. Varmistusratkaisut. Kun kerran rysähtää, ei halua sen toistuvan. Tässä on koeteltu ratkaisu, jolla varmuuskopiointi hoituu helposti.

Varmista tiedot. Varmistusratkaisut. Kun kerran rysähtää, ei halua sen toistuvan. Tässä on koeteltu ratkaisu, jolla varmuuskopiointi hoituu helposti. Varmistusratkaisut Varmista tiedot Kun kerran rysähtää, ei halua sen toistuvan. Tässä on koeteltu ratkaisu, jolla varmuuskopiointi hoituu helposti. TEKSTI: MARKKU REISS KUVITUS: ERIC LERAILLEZ 32 MikroPC

Lisätiedot

Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti

Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti Lehdistötiedote 23.1.2012 Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti Kolmannes suomalaisista PK-yrityksistä on menettänyt yrityksen tiedostoja hajonneen kovalevyn takia. Vain joka viides yrityksistä

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Nopean asennuksen ohje

Nopean asennuksen ohje Tulostuspalvelin Nopean asennuksen ohje Nopean asennuksen ohje 1.1 Hardwaren asennusmenettely 1. Liitä tulostuspalvelin tulostimeen, jota haluat käyttää verkossa. 2. Liitä tulostuspalvelin verkkoon liittämällä

Lisätiedot

Aloitusopas. HP:n yritystietokoneet

Aloitusopas. HP:n yritystietokoneet Aloitusopas HP:n yritystietokoneet Copyright 2013 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Näitä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä

Lisätiedot

-versiot) Mozilla Firefox Safari Chrome. selaimista. Windows. Windows. Vista. Windows

-versiot) Mozilla Firefox Safari Chrome. selaimista. Windows. Windows. Vista. Windows F-Secure Online Backup - Tekniikkaan liittyviä kysymyksiä ja vastauksia MITÄ KÄYTTÖJÄRJESTELMIÄ F-SECURE ONLINE BACKUP TUKEE? Tuetut käyttöjärjestelmät: Microsoft XP, 32-bittinen: Home- ja Professional-versiot

Lisätiedot

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005. Kilpailijan numero. allekirjoitus. nimen selvennys. Sivu 1

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005. Kilpailijan numero. allekirjoitus. nimen selvennys. Sivu 1 Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005 Kilpailijan numero allekirjoitus nimen selvennys Sivu 1 Tietokoneet ja verkot PÄIVÄ 2: Yrityksen palvelimen ja työasemien asentaminen ja konfigurointi sekä turvallisen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Yleistä Palautuslaatikosta... 3. 2 Tarkastajan yhteenvetonäkymä... 7. 3 Palautusten tallentaminen omalle koneelle...

Sisällysluettelo. 1 Yleistä Palautuslaatikosta... 3. 2 Tarkastajan yhteenvetonäkymä... 7. 3 Palautusten tallentaminen omalle koneelle... Palautuslaatikko 2 Sisällysluettelo 1 Yleistä Palautuslaatikosta... 3 1.1 Palautuslaatikon luominen... 3 2 Tarkastajan yhteenvetonäkymä... 7 2.1 Palautusten tarkastelu... 8 2.2 Arvosanojen antaminen...

Lisätiedot

Varmuuskopiointi. Varmuuskopiointi Perustietoja s. 22 23 Laitteet s. 24 25 Ohjeet s. 26 27 Ohjelmat s. 28 29 Mac-vinkit s. 30 Linux-vinkit s.

Varmuuskopiointi. Varmuuskopiointi Perustietoja s. 22 23 Laitteet s. 24 25 Ohjeet s. 26 27 Ohjelmat s. 28 29 Mac-vinkit s. 30 Linux-vinkit s. Varmuuskopiointi TEKSTI: NIKO JAKOBSSON KUVAT: TIMO PYLVÄNÄINEN Varmuuskopiointi Perustietoja s. 22 23 Laitteet s. 24 25 Ohjeet s. 26 27 Ohjelmat s. 28 29 Mac-vinkit s. 30 Linux-vinkit s. 31 Mitä, jos

Lisätiedot

IT BACKUP & RESTORE. Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille

IT BACKUP & RESTORE. Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille IT BACKUP & RESTORE Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille Tietovahinkojen riskejä Haittaohjelmat ja ilkivalta Kirityshaittaohjelmat (Ransomware) muodostavat suurimman riskiryhmän sekä yksityisten

Lisätiedot

VA R M U U S KO P I O I N T I

VA R M U U S KO P I O I N T I VARMUUSKOPIOINTI 48 MPC 5/2014 Lukijan toive Lähetä sinäkin juttuideasi mpc@talentum.fi OTA varmuuskopiointi TAVAKSI Varmuuskopiointi muistuu liian usein mieleen vasta, kun on jo liian myöhäistä. Kunnollisen

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY VGX-TP1E http://fi.yourpdfguides.com/dref/702748

Käyttöoppaasi. SONY VGX-TP1E http://fi.yourpdfguides.com/dref/702748 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Rajattomasti tilaa kuville verkossa

Rajattomasti tilaa kuville verkossa TERVETULOA GOOGLE-KOULUN. OSAAN TÄSSÄ NUMEROSSA: Tee varmuuskopio koneen ja kännykän kuvista Hanki rajattomasti tallennustilaa omille kuville Katsele kuvia televisiosta Paranna heikkoja kuvia Jaa omat

Lisätiedot

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO HARJOITUS: asennus ja konfigurointi TVAT-141 Windows Server 2008 Trial (120 days) Active Directory, AD Domain Name System, DNS Dynamic Host Configuration Protocol,

Lisätiedot

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 ULLA SANNIKKA SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 TALENTUM Helsinki 2015 11., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Ulla Sannikka ISBN 978-952-14-2582-0 ISBN 978-952-14-2583-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2584-4

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

BACKUP HD -SARJAN KÄYTTÖOPAS

BACKUP HD -SARJAN KÄYTTÖOPAS BACKUP HD -SARJAN KÄYTTÖOPAS KIITOS että valitsitte ClickFree Backup laitteen. Nämä käyttöohjeet on laadittu avuksi tuotteen käytössä, mutta luonnollisesti toivomme että laitteen käyttö sujuisi intuitiivisesti

Lisätiedot

Memeo AutoBackupin voi asentaa koneeseen, jossa on jokin seuraavista käyttöjärjestelmistä: Windows 2000, johon on asennettu Service Pack 6.

Memeo AutoBackupin voi asentaa koneeseen, jossa on jokin seuraavista käyttöjärjestelmistä: Windows 2000, johon on asennettu Service Pack 6. Memeo AutoBackup käyttöohje Memeo AutoBackupin asentaminen Tärkeää: Sinulla on oltava järjestelmänvalvojan oikeudet siihen tietokoneeseen, johon olet asentamassa Memeo AutoBackupia. Memeo AutoBackupia

Lisätiedot

Larppa-laskutusohjelma v1.1 Ohje

Larppa-laskutusohjelma v1.1 Ohje Larppa-laskutusohjelma v1.1 Ohje Larppa-laskutusohjelma Larppa-laskutusohjelma on tarkoitettu pienen yrityksen laskujen tulostamiseen ja arkistointiin. Ohjelma tarvitsee Microsoft Excel ohjelman toimiakseen

Lisätiedot

Sisältö. Format.exe ohjelman käyttöliittymä...8 Osiointi ja alustus...8 Suojaus...9 Asetukset... 11

Sisältö. Format.exe ohjelman käyttöliittymä...8 Osiointi ja alustus...8 Suojaus...9 Asetukset... 11 Käyttäjän opas Sisältö Esittely...3 Ominaisuudet...3 Laitevaatimukset...4 Ennen käyttöä...4 Ajurien asennus...5 Ajurien asennus Windows 98/98SE -käyttöjärjestelmille...5 Levyn osiointi ja suojattu alue...8

Lisätiedot

31.3.2009. Alussa varmistettavien palvelimien käyttöjärjestelmät ovat seuraavat: Tampereen kaupunki Käyntiosoite Puhelin kirjaamo@tampere.

31.3.2009. Alussa varmistettavien palvelimien käyttöjärjestelmät ovat seuraavat: Tampereen kaupunki Käyntiosoite Puhelin kirjaamo@tampere. Kysymys 1 Palvelinten määrä ja mallit joita tulisi varmistaa? 500 Palvelimen mallit ovat seuraavat: Ellei toisin mainita niin palvelimet ovat Intel pohjaisia Räkkipalvelimet o Proliant DL380 G2, 33 kpl,

Lisätiedot

Asiakastukiryhmä Kesä- ja talviaika

Asiakastukiryhmä Kesä- ja talviaika Asiakastukiryhmä Kesä- ja talviaika Seppo Takkula Ohjelmistoversio Päiväys Hlö 1.0 04/04/2002 Seppo Takkula Sisältö 1. TARKOITUS...3 2. OHJEET...3 2.1. CLS....3 2.2. NT Tallennin...5 2.3. Näyttötapahtumien

Lisätiedot

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta Windows Deployment Services, WDS Käyttöjärjestelmän asennus työasemalle Dynamic Host Configuration Protocol, DHCP * Domain Name System,

Lisätiedot