Vanhat ja uudet turvallisuustekijät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhat ja uudet turvallisuustekijät"

Transkriptio

1 1 Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Vanhat ja uudet turvallisuustekijät Tämä alkanut vuosi 2008 on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannalta merkittävä. Valtioneuvosto antaa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Olemme ETYJ:n puheenjohtajamaa ja olemme päättäneet osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) ja myös yhteistyö Pohjoismaiden kesken on selvästi syvenemässä. Käsittelen puheessani erilaisia turvallisuushaasteita laajan turvallisuuden pohjalta, sitä kuinka Euroopan unioni pystyy vastaamaan näihin haasteisiin ja miksi tarvitsemme juuri vahvaa ja yhtenäistä Euroopan unionia vastaamaan näihin haasteisiin. Lopuksi käsittelen perinteisiä turvallisuusteemoja kuten lähialueen vakautta, uskottavaa puolustuskykyämme ja mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia. Arvoisat kuulijat, Tämä seminaari valmistelee Keskustan ensi kesän puoluekokousta. Vuonna 2006 Keskustan puoluekokous hyväksyi kannanoton, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa korostuu Euroopan unioni. Se on tänä päivänäkin oikea lähestymistapa. Suomen on pyrittävä vahvistamaan Euroopan unionia, joka yhdistää kaikkia eurooppalaisia turvaten rauhan, demokratian ja vakaan taloudellisen kehityksen omassa maanosassamme. Puoluekokous totesi myös kannattavansa Suomen sitoutumista vahvan, uudistuvan Euroopan unionin rakentamiseen. Tätä linjausta olemme toteuttaneet. Kesäkuussa kokoonnumme seuraavaan kokoukseen linjaamaan jatkoa ja sillä on suuri merkitys laadittaessa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Mielestäni puoluekokous osui kannanotossaan aivan oikeaan. On käynyt selväksi, että ne turvallisuuteen kuuluvat konkreettiset riskit ja vaarat, jotka kansalaisten mieltä eniten askarruttavat, ovat melkein poikkeuksetta luonteeltaan vallan muuta kuin sotilaallisia. Ne ovat asioita, joissa pääsemme parhaisiin tuloksiin eurooppalaisten kumppaniemme kanssa. Nykypäivän turvallisuuden kattokäsitteeksihän on noussut kaikille jo tänä päivänä varmasti tuttu termi, laaja turvallisuus. Laajan turvallisuuden käsittämät ongelmat ovat lukuisia ja nykypäivänä entistä ajankohtaisempia. Näille kaikille ongelmille ominaista on se, että ne eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja. Tsunami, lintuinfluenssa ja järkyttävät terroristi-iskut ovat uutta turvallisuusmaisemaamme. Joukkotuhoaseiden leviäminen yhdistettynä terrorismiin muodostaa ennennäkemättömän uhkakuvan. Kun maailma on entistä verkottuneempi ja suomalaiset liikkuvat yhä enemmän, koskettavat kaukaisetkin murhenäytelmät meitä kipeästi. Suomen kannalta varsinaiset luonnonkatastrofit ovat onneksi pienempi uhka, mutta sitäkin enemmän erilaiset ympäristökatastrofit. Tällöin mieleen tulee Itämeri, joka oikeastaan on jo sinänsä olemassa oleva ympäristömurhe, mutta voi vain kuvitella, millainen tilanne voi syntyä esimerkiksi vakavan öljyhaverin johdosta tai lähialueillamme tapahtuvasta ydinvoimalaonnettomuudesta.

2 2 Samantapainen mutta vielä vakavampi on mahdollisen suurepidemian uhka, vaikkapa lintuinfluenssa, jolta olemme toistaiseksi välttyneet, mutta joka monien asiantuntijoiden ja tutkijoiden mielestä vain odottaa aikaansa. Lintuinfluenssasta mahdollisesti syntyvän pandemiaan olemme varautuneet ja sitoneet siihen merkittäviä taloudellisia resursseja. Se kertoo uhan todellisuudesta. Myös ilmaston lämpeneminen tulee ajan mittaan ainakin välillisesti vaikuttamaan myös Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen. Ilmastonmuutos voi heikentää jo nyt heikkoja yhteiskuntia kriisien partaalle, aiheuttaa mittavia väestöliikkeitä ja aiheuttaa kiistoja luonnonvaroista. Tätä aihetta käsitteli myös Solanan raportti, joka annettiin Eurooppa-neuvostolle maaliskuussa. Mutta muutakin löytyy laajan turvallisuuden alta. Samat tekijät, jotka vaikuttavat positiivisella tavalla meidän elämäämme, maailmanlaajuinen verkostoituminen ja keskinäisen yhteistyön, yhteenkuuluvuuden ja riippuvuuden vahvistuminen, aiheuttavat myös kielteisiä vaikutuksia. Näin on esimerkiksi huumeiden leviämisen ja ihmiskaupan samoin kuin yleensä kansainvälisen rikollisuuden kohdalla, puhumattakaan terrorismista. Riippuvuus viestintäverkoista ja -järjestelmistä kasvaa, mikä merkitsee samalla suurempaa haavoittuvuutta, niin tahattomien kuin tahallisten häiriöiden kautta. Tämänkaltaisia uhkia ja riskejä emme tietenkään voi millään estää, jos ne ovat tullakseen. Sen sijaan meidän on niihin varauduttava, ja useimmiten yhdessä kumppaniemme kanssa. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita ilmastonmuutoksen, johon olemme monellakin tavoin varautumassa Euroopan unionissa ja vaikuttamassa siihen, että aikaansaisimme hyvän maailmanlaajuisen yhteisymmärryksen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Turvallisuuspolitiikka ei nimittäin ole pelkästään uhkien torjumista, vaan siihen pitää sisältyä myös niiden ennaltaehkäisy. On selvää, että monien uhkien taustalla on myös inhimillistä hätää köyhyyttä, työttömyyttä, toivottomuutta joka aikaansaa radikalisoitumista ja etnistä kiistaa. On muistettava, että kehitysyhteistyö on myös osa laajaa turvallisuutta. Ei ole aitoa turvallisuutta ilman koko maailman kehitystä. Tätä aihetta käsiteltiin myös eilen alkaneessa YK:n erityisistunnossa. Uusiin uhkiin vastataan parhaiten yhteistyössä muiden kanssa ja ennakoiden. Laaja turvallisuus edellyttää meiltä valmiuksia kriisijohtamiseen ja viranomaisten saumattomaan yhteistoimintaan. Tällä uudella laajan turvallisuuden kentällä sotilaat ovat taka-alalla. Voimme melko ylpeinä todeta - ja toivottavasti ylpeys ei tässä käy lankeemuksen edellä - että meillä Suomessa on huolella suunniteltu ja voimaansaatettu kriisinjohtamisjärjestelmä, joka perustuu lainsäädäntöön ja toimivaltaisten viranomaisten yhteistyöhön. Tarvittaessa - mikäli kriisi saa kansalliset mittasuhteet - voi pääministeri ottaa kriisin yleisjohdon valtioneuvoston tasolle. Kriisijohtamista varten olemme myös panostaneet johtokeskuksen ja tilannekuvatoiminnan kehittämiseen. Nämä mallit on luotu viimeisten viiden vuoden aikana. Kuvaavaa oli, että tullessani pääministeriksi valtionhallinnolla ei ollut esimerkiksi yhteistä tilannekuvaa turvallisuudesta. Hallitusohjelmassa korostetaan myös kriisijohtamisen toimivuutta alueellisella ja paikallisella tasolla. Mutta tällä kohtaa palaan siihen mistä aloitin. Euroopan unionin jäsenyys merkitsee sitä, että varautumisemme näihin uusiin uhkiin on yhä kansainvälisempää. Ja tämä on mitä painavin syy meille olla mukana rakentamassa entistä vahvempaa unionia. Nyt kun Lissabonin sopimuksen vuosia kestänyt valmistelu on takanapäin, on keskityttävä sen toimeenpanoon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa globaalilla tasolla. EU:lla on käytössä monipuolinen kansainvälisen diplomatian keinovalikoima. Myös Suomella on monia eri tasoja tehdä kansainvälistä yhteistyötä. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuuskaudella nostimme globalisaation ja sen mitä Pohjola voi tarjota muulle maailmalle ykkösteemaksi. Itämeren alueen ympärillä on monia yhteistyökuvioita, joihin vaikutamme. Lisäksi voimme vaikuttaa ETYJ:n, Euroopan neuvoston ja YK:n kautta. YK:n roolia ei pidä koskaan unohtaa tai väheksyä maailmanlaajuisten ongelmien ehkäisemiseksi. Hyvät ystävät, Tässä yhteydessä on soveliasta kääntää katse Lissabonin sopimukseen. Sopimuksen odotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta, kunhan kaikki unionin jäsenmaat ovat sen ratifioineet.

3 3 Meillä tuntuu vallitsevan kovin suurta epäselvyyttä siitä, mitä Lissabonin sopimukseen oikein sisältyy - eli siitä mihin olemme myös omalta osaltamme sitoutumassa. Uskon, että Lissabonin sopimus vahvistaa merkittävällä tavalla unionin kykyä toimia maailmassa entistä tehokkaammin ja antaa myös vastauksia turvallisuushaasteisiimme. Lissabonin sopimukseen sisältyy oleellinen sitoumus kumppanimaiden puolelta saatavasta avusta, eli ns. yhteisvastuulauseke. Se koskee terroristihyökkäyksiä, siviilionnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja, nimenomaisesti laajan turvallisuuden piiriin liittyviä kysymyksiä. Unionissa on varauduttu auttamaan toisiaan. Toinen asia on sitten ns. turvatakuut. Sopimustekstissä todetaan, että jos jäsenmaa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, on muilla jäsenvaltioilla velvollisuus antaa sille apua YK:n peruskirjan määräysten mukaisesti. Toisaalta tekstissä todetaan, kuten tunnettua, ettei se vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Myös korostetaan sitä, että NATO on jäsenilleen yhteisen puolustuksen perusta. Kansallinen keskustelumme tuntuu hiukan urautuneen tähän turvatakuukysymykseen. Muut kumppanimme eivät ole takuita problematisoineet. Turvatakuuartikla vahvistaa ennen muuta Euroopan unionin jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Meillä on oikeus odottaa muiden jäsenmaiden tukea, jos sitä tarvitsemme, niin kuin meillä on puolestamme selkeä velvollisuus tarjota toisella jäsenvaltiolle sen tarvitsemaa apua. Suomi on tähän sitoutunut. On ilmiselvä asia, että pelkästään jäsenyys Euroopan unionissa on turvallisuuttamme oleellisella tavalla vahvistava seikka, mikä oli yksi vahva argumentti jo silloin kun unioniin päätimme liittyä. Me olemme voimakkaan liittokunnan, Euroopan unionin jäsen, tähän unioniin vahvasti liittoutunut maa. Olemme selkeästi valinneet tiemme. Unioni, johon liityimme, voi myös pitkään olemassa olleen sopimusartiklan mukaisesti siirtyä yhteiseen puolustukseen Eurooppa-neuvoston päätöksellä. Eli mahdollisuus tähänkin on olemassa - mutta ei se ole ollut keskusteluissa aktivoituna, koska Euroopan kokemat haasteet ovat nykyään muunlaisia kuin konventionaalisen sodan uhka. Näitä uhkia heijastelee myös Euroopan unionin turvallisuusstrategia vuodelta 2003, jota parhaillaan päivitetään. Siinä Euroopan suurimmiksi uhiksi todetaan muun muassa terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen ja kansainvälinen rikollisuus. On huomattava, että EU kehittyy turvallisuuspolitiikan alalla hyvin nopeaa vauhtia. Siihen on olemassa selkeä tarve, koska EU pystyy monialaisena toimijana vastaamaan tulevaisuuden monialaisiin uhkakuviin. EU:n vahvuus on sen kokonaisvaltaisuudessa ja laajassa keinovalikoimassa. Tätä jäsenmaat haluavat hyödyntää entistä paremmin. On selvää, että EU:n yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tulee syvenemään. Vahva EU on tässä myös Suomen etu. Hyvät ystävät, Tämä tuo minut turvallisuuden toiseen puoleen, jota voisi nimittää vaikkapa perinteiseksi turvallisuudeksi eli siis turvallisuuden puolustus- ja sotilaallisiin aspekteihin. Mitä tästä sanoi puoluekokous vuonna 2006? Taas suora lainaus: "Suomen puolustuksen kannalta tärkeitä tekijöitä ovat yleinen asevelvollisuus, vastuu alueemme puolustamisesta ja sitä tukeva puolustusjärjestelmämme sekä kansalaisten vahvan maanpuolustustahdon ylläpitäminen." Vaikea sitä on sanoa tänäänkään toisin. Tarkastellaan hiukan taustoja, joilla puoluekokous on tuohon lausumaansa päätynyt. Vaikka maailma ympärillämme on muuttunut paljonkin viime vuosikymmeninä, ei Suomen geopoliittinen asema sinänsä ole muuttunut. Me olemme edelleen Venäjän naapurimaa, meillä on Venäjän kanssa pitkä yhteinen raja. Venäjä on meille ennen kaikkea naapuri, naapuri ja naapuri. Mutta Venäjä on yhteiskunnallista järjestelmäänsä myöten oleellisella tavalla muuttunut kylmän

4 4 sodan ajoilta. Suomella on iso intressi siinä, että Venäjä on vakaa ja yhteistyöhakuinen. Haluamme, että Venäjä jakaa yhteisen eurooppalaisen arvopohjamme. Ja tässä meidän on oltava kärsivällisiä. Lähiympäristömme on muutoinkin muuttunut vakaammaksi. Entisestä Neuvostoliitosta irronneet Baltian maat ovat nyt sekä EU:n että Naton jäseniä. Euroopan unioni - joka alkujaan ja edelleen on nähtävä myös rauhanprojektina - on levittäytynyt yhä idemmäksi ja tuonut mukanaan vakautta, ja näin tapahtunee ajan mittaan myös Kaakkois-Euroopassa. Yhdysvaltojen sitoutuminen Eurooppaan on edelleen tärkeä elementti Euroopan vakaudelle. Suomen kannalta katsoen voidaan tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Venäjä ei ole Suomelle sotilaallinen uhka. Sotilaallista uhkaa ei ole nähtävissä miltään muultakaan suunnalta. Suursodan tai laajamittaisen kriisin vaaraa ei ole näköpiirissä lähialueillamme. Vielä vaikeampaa olisi kuvitella konfliktia tai hyökkäystä, joka kohdistuisi ainoastaan Suomeen. On kuitenkin välttämätöntä, että itsenäisen maan on varauduttava puolustautumaan, jos jostakin meille nyt tuntemattomasta syystä joudumme tilanteeseen, joka puolustusta edellyttää. Tällainen uskottava puolustus on käytännössä keskeinen osa oman ympäristömme vakautta. Palovakuutus on otettava, vaikka tulipalon vaara on vähäinen. Onnistuneimmin tehtävänsä hoitavat puolustusvoimat, joita ei tarvitse koskaan käyttää tositilanteessa. Hyvä puolustuskyky muodostaa pelotteen, kynnyksen jota kukaan ei ryhdy koettelemaan. Pitää muistaa, että sodan päämäärät ovat aina poliittisia. Meidän pitää omilla kyvyillämme osoittaa se, että poliittisia tarkoituksia ei kannata ajaa sotilaallisin välinein. Siksi myös puoluekokous toissa vuonna päätyi tuohon lausumaansa. Meidän täytyy pystyä puolustamaan omaa maatamme. Kukaan muu ei sitä meidän puolestamme tee, ei silloinkaan jos päättäisimme liittyä sotilasliittoon. Oman maan puolustaminen tulee aina olemaan meidän vastuullamme. Vapaamatkustajan vaihtoehtoa meillä ei ole. Logiikka kulkee niin yksinkertaisesti, että jos lähialueellamme on sotilaallista potentiaalia, pitää sitä olla meidänkin käytettävissämme, vaikka emme usko sitä todennäköisesti tarvittavan. Puolustuskyvyn alasajon jälkeen samanlaisen kaluston uudelleenhankinta ja riittävien reservien kouluttaminen olisi aselajikohtaisesti helposti vuoden urakka. Ja todennäköisesti maanpuolustustahdon nostaminen olisi vaikeaa, jos yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä kerran ajettaisiin alas. Tarvitsemme siis uskottavan puolustuskyvyn. Meidän oloissamme se edellyttää yleistä asevelvollisuutta. Se edellyttää myös puolustusjärjestelmää, joka kattaa koko maan. Kansalaisten maanpuolustustahto on myös yksi tarvittava osatekijä, ja siihen on myönteinen vaikutuksensa asevelvollisuusperinteellämme. Tässä yhteydessä on myös paikallaan todeta, että oman maamme puolustuskykyä edistetään kansainvälisellä yhteistyöllä ja erityisesti kriisinhallinnalla. Sen lisäksi, että osoitamme solidaarisuuttamme niin Euroopan unionin kuin Naton johtamissa operaatioissa tai unionin taisteluosastoissa ja tulevaisuudessa Naton NRF-joukoissa, saavat omat puolustusvoimamme mahdollisuuden parantaa toimivuuttaan. Puolustuksen voimavaroista 98 % käytetään omassa maassamme ja 2 % kansainvälisessä yhteistyössä, joka kehittää puolustusvoimiamme ja sen kykyä yhteistyöhön muiden kanssa. Ei ole mitään perusteita asettaa näitä vastakkain. Kansainvälinen yhteistyö ei syö maanpuolustuksen kuormasta, vaan päinvastoin vahvistaa sitä. En halua enempää ryhtyä tässä ennakoimaan turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, joka tullaan antamaan eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana. Selvää kuitenkin on, että yksi selonteon suurimmista haasteista, ehkä jopa suurin haaste, on se miten pystymme jatkossa takaamaan puolustusvoimiemme uskottavuuden. Tämä uskottavuus ei synny lukumääristä vaan kyvyistä, osaamisesta ja asianmukaisesta kalustosta. Puolustusvoimien nykyaikaistaminen on sen ehdoton edellytys. Tämä merkitsee huomattavan kallista teknologiaa niin asevarustuksen kuin erityisesti johtamisjärjestelmien osalta. Tilannetta voi

5 5 jossakin määrin helpottaa yhteistyö varsinkin puolustusmateriaalin kohdalla niin pohjoismaiden kuin Euroopan unionin puitteissa, mutta ongelma, ja tässä sanon taloudellinen ongelma, on silti edessämme. Puolustusvoimien johdon puolelta on jo useaan kertaan viestitetty, ettei tämän päivän suunnitelmien mukaisen reservin kouluttaminen ja varustaminen tarkoituksenmukaisella tavalla ole arvioitujen taloudellisten resurssien puitteissa mahdollista. Sitä paitsi lienee niin, että pienenevistä ikäluokista ei enää riitä tarpeeksi miehiä ja naisia täyttämään nykyisen suuruisia reservejä. Nykyinen reservimme on lähialueeseemme nähden suuri, mutta oppiimme nähden loogisessa mittakaavassa noin tuntumassa. Lopuksi muutama sana mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, joka ilmeisesti on se kysymys, josta selonteonkin kohdalla eniten odotetaan selvyyttä, vaikka asiasta ei synny mitään yllätyksiä. Selonteon toimeksiannossahan nimenomaan mainitaan, että liittoutumisen tai liittoutumattomuuden vaikutukset tulee selvittää, ja tältä osin ulkoministeriö on jo selvityksen tehnyt sisällytettäväksi soveliain osin selontekoon. Ulkopoliittinen instituutti on myös selvittänyt asiaa. Ajan kuluessa on ainakin minusta alkanut tuntua, että tämän kysymyksen poliittinen painoarvo on huomattavasti keventynyt. Miksikö näin? Ensinnäkin, kuten jo edellä oli puhetta, meillä ei ole sellaista sotilaallista uhkaa, mihin sotilasliittoa sinällään tarvitaan. Ja toiseksi, sitä Natoa, joka ilmeisesti monilla edelleen väikkyy mielissä, kylmän sodan toimijaa ja läntisen maailman takuumiestä, ei oikeastaan sellaisena enää ole olemassa. Tämän päivän Nato on ensisijaisesti kriisinhallintaorganisaatio ja poliittinen yhteistyöjärjestö, jonka puitteissa tapahtuvaan toimintaan Suomi on monin tavoin osallistunut. Viime vuosina Suomen kriisinhallintaosallistumisesta suurin osa on tapahtunut Nato-johtoisissa operaatioissa, ja suomalainen sotilas on myös johtanut Nato-operaatiota. Voidaan sanoa, että Suomi pääsee tänä päivänä halutessaan mukaan kaikkeen siihen Natotoimintaan, mihin sillä on tarvetta osallistua. Siinä mielessä Nato-jäsenyys on oikeastaan tämän päivän oloissa enemmän käytännön kysymys kuin mitään muuta. Vaikka Naton perussopimukseen sisältyy edelleen kuuluisa viides artikla, kollektiivisen puolustuksen velvoite, joka kansainvälisen tilanteen mahdollisesti muuttuessa epäsuotuisaan suuntaan voi nousta uudelleen pinnan alta hyvinkin merkittävään asemaan, ja vaikka on ajateltavissa, että Naton jäsenyys olisi Suomelle hyödyksi puolustusta koskevassa suunnittelussa, tulee Naton tulevaisuutta samoin kuin Suomen mahdollista jäsenyyttä tarkastella erityisesti kriisinhallinnan ja niihin liittyvien tarpeiden ja päätöksenteon valossa. Olen jo monesti sanonut, ettei tekeillä olevalla selonteolla haeta Nato-jäsenyyttä. Tämän ilmoitin puolueen kantana selvästi myös ennen eduskuntavaaleja ja vaalitulos perustuu osin tähän kansalaisten käytössä olleeseen tietoon. Jäsenyyden mahdollisuutta pitää kuitenkin tarkastella avoimin mielin jatkossakin. Emme ole sulkemassa ovia. Aiemmin mainitsemaani ulkoministeriön Nato-selvitystä lukiessa ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, etteikö jäsenyydellä olisi kahdensuuntaisia vaikutuksia. Myönteiset tekijät liittyvät päätöksentekoon osallistumiseen ja turvatakuuseen. Jäsenyys vahvistaisi myös Suomen Yhdysvallat-suhdetta. Mutta toisaalta jäsenyys voisi kohdistaa Suomeen solidaarisuuspaineita osallistua myös sellaisiin operaatioihin, joita emme omasta näkökulmastamme pitäisi toivottuina. Myönteisten jäsenyyttä puoltavien perusteiden rinnalla omaan ajatteluuni vaikuttaa myös kaksi maininnan arvoista näkökulmaa. Naton jäsenmaan kansalaisten pitää aktiivisesti tukea jäsenyyttä ja siitä seuraavia velvoitteita osallistua yhteisiin operaatioihin. Ei mihinkään klubiin mennä sanomaan ei, vaan osallistumaan siihen toimintaan, mikä on järjestön työtä. Nyt tämä nähdään Afganistanissa - ne rauhankumppanit, jotka antavat joukkojaan pohjoiseen, tuovat liittokunnalle arvostetun lisäpanoksen, kun taas ne jäsenmaat, jotka väistävät taistelutehtäviä eteläisessä Afganistanissa, ovat liitossa huonossa huudossa. Ja toiseksi mietin miten mahdollinen jäsenyys heijastuisi poliittiseen liikkumatilaamme ja kykyymme omista ehdoistamme käsin määritellä

6 6 poliittisia kantoja vai olisimmeko solidaarisuutta muilta lunastaessamme riippuvaisia niiden maiden poliittisista kannoista, joiden apua tarvitsisimme mahdollisen kriisin hetkellä. Mielestäni meillä ei ole asiassa tälläkään hetkellä minkäänlaista kiirettä. Yhteistyömme Naton kanssa kehittyy hyvin, joka tapauksessa. Olomme ja ympäristömme ovat vakaat. Meidän tulee seurata edelleen tarkkaan Naton kehitystä ja arvioida jäsenyyden hyötyjä ja haittoja. Asiallisesti, objektiivisesti ja tosiasioiden pohjalta. Nato ei ole tunteen asia. Kysymys ei ole mustavalkoinen. Valmisteltavassa selonteossa mahdollisuus Nato-jäsenyyteen onkin pidettävä voimassa. Minun ajattelussani Suomen pitkä linja sodan jälkeisinä vuosina on ollut vahvistaa kansallista liikkumatilaamme ja valinnan mahdollisuuttamme. Meidän ei pidä oma-aloitteisesti kielteisillä päätöksillä sulkea ovia edestämme ja liikkumatilaamme politiikassa. Kylmän sodan kautta olemme päässeet nykyiseen hyvään tilanteeseemme - päätökset ovat yksiselitteisesti omissa käsissämme. Sitä jokainen itsenäinen kansakunta on aina hakenut.

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä Miksi Natosta keskustellaan nyt niin paljon? Ukrainan kriisi: Hyvin sekava Krimin valtaus myös

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen

Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen Sotilaallinen liittoutumattomuus vai liittoutuminen "Pitäisikö Suomen mielestänne pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana vai pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti?" Koko väestö Pysyä liittoutumattomana

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta

Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta Sotilaallinen näkökulma osana globaalia turvallisuutta 1 Lähtökohtia: sotilaallinen globaalissa turvallisuudessa 2 Sodan luonne ja sen muutos 3 Sotilaallinen työkaluna 4 Seurauksia Itämerellä ja Pohjolassa

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset sukupuolittain Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Maanpuolustuskiltojen liitto 12,0 % 11,7 % 17,9

Lisätiedot

Suomen ulkopolitiikan hoito

Suomen ulkopolitiikan hoito Suomen ulkopolitiikan hoito "Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?" hyvin hyvin huonosti huonosti Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset ikäryhmittäin

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset ikäryhmittäin Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset ikäryhmittäin Nuoret: - 35 vuotiaat Keski-ikäiset: 36 60 vuotiaat Seniorit: yli 60 vuotiaat Taustatiedot

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Suomen puolustusjärjestelmä

Suomen puolustusjärjestelmä Suomen puolustusjärjestelmä "Millainen puolustusjärjestelmä Suomessa mielestäsi tulisi olla?" Kuva Yleinen asevelvollisuus miehille ja vapaaehtoinen varusmiespalvelus naisille Vapaaehtoinen varusmiespalvelus

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset liitoittain

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset liitoittain Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset liitoittain Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) Reserviläisliitto (RES) Maanpuolustuskiltojen liitto (MPKL)

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 1 Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja 2 Hanke Euroopan puolustusyhteisön perustamiseksi jo

Lisätiedot

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta Puolustusvaliokunta 23.11.18 EMBARGO 29.11.2018 klo 9! Miten tutkittiin Tutkimuksen teki Taloustutkimus

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai turvattomammassa

Lisätiedot

Yleinen asevelvollisuus

Yleinen asevelvollisuus Yleinen asevelvollisuus "Suomessa on käytössä miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä, jossa mahdollisimman suuri osa ikäluokasta saa sotilaallisen koulutuksen ja joka tuottaa

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta 9.9.2016 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström HE 72/2016 vp: laki kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta;

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Haastattelut tehtiin 26.9. 13.10.2013. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Haastattelut tehtiin 26.9. 13.10.2013. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä

Lisätiedot

Jäsenyys Natossa. "Pitäisikö Suomen mielestänne pyrkiä Naton jäseneksi?" Kyllä Ei osaa sanoa Ei Itä-Suomi/Oulu/Lappi

Jäsenyys Natossa. Pitäisikö Suomen mielestänne pyrkiä Naton jäseneksi? Kyllä Ei osaa sanoa Ei Itä-Suomi/Oulu/Lappi Jäsenyys Natossa "Pitäisikö Suomen mielestänne pyrkiä Naton jäseneksi?" Kuva Kyllä Ei osaa sanoa Ei Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Matala koulutustaso Keskiasteen koulutus

Lisätiedot

Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto

Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto 1 Keskustan puoluekokous Seinäjoella 10. 12.6.2016 Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto Turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut Maailma

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Nato-jäsenyyden kannatus ja vastustus ennallaan Natoon pitäisi liittyä, koska

SISÄLLYSLUETTELO. Nato-jäsenyyden kannatus ja vastustus ennallaan Natoon pitäisi liittyä, koska SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Siinä on mukana myös Suomen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin päätös sotilaallisesta väliintulosta 2005

Euroopan unionin päätös sotilaallisesta väliintulosta 2005 Euroopan unionin päätös sotilaallisesta väliintulosta 2005 Kuva 1 "Mihin Euroopan unionin mahdollisen sotilaallisen väliintulon pitäisi mielestänne perustua?" Pelkästään EU:n päätökseen YK:n valtuutukseen

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä,

Lisätiedot

STETEn ja Lohjan kaupungin järjestämä seminaari. 'Suomen painopisteet EU-puheenjohtajuuskauden turvallisuuspolitiikassa'

STETEn ja Lohjan kaupungin järjestämä seminaari. 'Suomen painopisteet EU-puheenjohtajuuskauden turvallisuuspolitiikassa' STETEn ja Lohjan kaupungin järjestämä seminaari 'Suomen painopisteet EU-puheenjohtajuuskauden turvallisuuspolitiikassa' Tiistaina 15.8.2006 klo 13-16 Lohjan kaupungin valtuustosali, Karstuntie 4 Esitys

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa 2.3.2016 Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén 1. Yleistä 2. EU 3. Suomi-Ruotsi 4. NORDEFCO 5. Nato 6. Yhteenveto 3.3.2016 2 VNS 2012

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2249 MTS-syystutkimus 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

Eriävä mielipide. Lukuun ottamatta perustuslain 1, 58, 66, 94 ja 95 pykälien muutosehdotuksia yhdyn komitean muutosehdotuksiin.

Eriävä mielipide. Lukuun ottamatta perustuslain 1, 58, 66, 94 ja 95 pykälien muutosehdotuksia yhdyn komitean muutosehdotuksiin. Eriävä mielipide Perustuslain tarkistamiskomitea on saamansa kahden jatkoajan jälkeen tehnyt esityksensä muutoksista perusteluineen 1 päivänä maaliskuuta 2000 voimaan tulleeseen Suomen perustuslakiin.

Lisätiedot

SAATTEEKSI. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

SAATTEEKSI. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Lisäksi kysyttiin Suomen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 1 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 MITKÄ ASIAT HUOLESTUTTAVAT,

Lisätiedot

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Valtioneuvoston puolustuselonteko (vnk 5/2017)

Valtioneuvoston puolustuselonteko (vnk 5/2017) Pekka Visuri Helsinki 9.3.2017 LAUSUNTO Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle Valtioneuvoston puolustuselonteko 16.2.2017 (vnk 5/2017) Olen perehtynyt valtioneuvoston puolustusselontekoon 2017

Lisätiedot

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? 17.11.2016 I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Mitkä ovat keskeisimmät Venäjän turvallisuuden kehitystrendit

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2126 PRESIDENTINVAALIT 2006: EHDOKKAIDEN VASTAUKSET HEL- SINGIN SANOMIEN VAALIKONEESEEN

KYSELYLOMAKE: FSD2126 PRESIDENTINVAALIT 2006: EHDOKKAIDEN VASTAUKSET HEL- SINGIN SANOMIEN VAALIKONEESEEN KYSELYLOMAKE: FSD2126 PRESIDENTINVAALIT 2006: EHDOKKAIDEN VASTAUKSET HEL- SINGIN SANOMIEN VAALIKONEESEEN QUESTIONNAIRE: FSD2126 PRESIDENTIAL ELECTIONS 2006: CANDIDATE RESPONSES TO HS CANDIDATE SELECTOR

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2223(INI) perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2223(INI) perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 19.9.2012 2012/2223(INI) LAUSUNTOLUONNOS perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen Teknillinen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen

Lisätiedot

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Matinen seminaari 16.11.2017 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen. Arto Nokkala 21.3.2012

Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen. Arto Nokkala 21.3.2012 Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen Arto Nokkala 21.3.2012 Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen Asevelvollisuus ja muutoksen mahdollisuus: kolme näkökulmaa 1: Suomalaisen

Lisätiedot

MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA. Tiedotteita ja katsauksia Joulukuu 2016

MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA. Tiedotteita ja katsauksia Joulukuu 2016 MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA MAANPUOLUSTUSTIEDOTUKSEN SUUNNITTELUKUNTA Tiedotteita ja katsauksia Joulukuu / MTS Tiedotteita ja

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

NATO JA SUOMI PLM Intranet, esimerkit

NATO JA SUOMI PLM Intranet, esimerkit Kenrl Heikki Lyytinen Ruutiukot 12.10.2015 NATO JA SUOMI PLM Intranet, esimerkit Esityksen sisältö Ajankohtaista Natosta Suomen Nato-yhteistyö PLM Intranet, esimerkit Keskustelu mahdollisesta Natojäsenyydestä

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Puhuttaessa muutokset mahdollisia ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Arvoisat kuulijat, viime viikolla tapasin

Lisätiedot

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat,

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, PUOLUSTUSMINISTERI JYRI HÄKÄMIES 1 (7) FÖRSVARSMINISTER JYRI HÄKÄMIES Pelastusalan varautumisseminaari/ritarihuone Puhe 2.12.2009 Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, Talouskriisi

Lisätiedot

MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA. Tiedotteita ja katsauksia 27.1.

MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA. Tiedotteita ja katsauksia 27.1. MTS SUOMALAISTEN MIELIPITEITÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA, MAANPUOLUSTUKSESTA JA TURVALLISUUDESTA MAANPUOLUSTUSTIEDOTUKSEN SUUNNITTELUKUNTA Tiedotteita ja katsauksia 27.1.2004 1/2004 Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 ETTA PARTANEN MEIJU AHOMÄKI SAMU HÄMÄLÄINEN INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Reserviläisliiton 2013 tutkimusraportti. Tutkimuksella selvitettiin

Lisätiedot

Haastattelut tehtiin 20.9. 10.10.2012. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Haastattelut tehtiin 20.9. 10.10.2012. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä puolustusvoimauudistuksesta.

Lisätiedot

Suomen tuleva ETYJ puheenjohtajuus vuonna 2008 on hoidettava vastuullisesti ja aktiivisella otteella.

Suomen tuleva ETYJ puheenjohtajuus vuonna 2008 on hoidettava vastuullisesti ja aktiivisella otteella. 5. kysymys Mitkä ovat tärkeimmät linjaukset, joilla eduskuntaryhmänne haluaa edistää Suomen turvallisuutta ja vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa ja kehittää Euroopan unionia? KESKUSTA: Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A KESKUSTANUORTEN EUROVAALIOHJELMA 2019 EU:N SUUNTA ON PÄÄTETTÄVÄ Euroopan unioni on taitekohdassa ja tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on päättää suunta, johon unionia lähdetään kehittämään. EU:lle

Lisätiedot

Haastattelut tehtiin 26.9. 12.10.2014. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Haastattelut tehtiin 26.9. 12.10.2014. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta,

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, 30.9.2016 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy.

Lisätiedot

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojelun neuvottelupäivä 2013 25.4.2013 Hallitusneuvos Mika Kättö Työryhmän toimeksiannon taustasta Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

Venäjän turvallisuuspolitiikka

Venäjän turvallisuuspolitiikka Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017

Lisätiedot

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta

Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA

ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA 0 Esityksen rakenne Turvallisuusympäristö Meriliikenne ja energiavirrat Uhkakuva Kansainväliset merivalvontahankkeet 1 2 Lähialue Meriliikenne

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

MTS:n raportit ovat nettisivuillamme suomen-, ruotsin- ja englanninkielisinä (www.defmin.fi/mts).

MTS:n raportit ovat nettisivuillamme suomen-, ruotsin- ja englanninkielisinä (www.defmin.fi/mts). 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä

Lisätiedot

FSD2593. Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus Koodikirja

FSD2593. Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus Koodikirja FSD2593 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2010 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2010 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen

Lisätiedot

MTS TUTKIMUS SYKSY 2004. Saatteeksi

MTS TUTKIMUS SYKSY 2004. Saatteeksi TUTKIMUS SYKSY Saatteeksi Tässä tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten mielipiteitä Suomen ulkopolitiikasta sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Tutkimuksessa on mukana myös Euroopan unionin

Lisätiedot