TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMENPIDE-EHDOTUKSET"

Transkriptio

1 KANGASALAN KUNTA LAUSUNTO Liite Kasv 20 Kunnanhallitus Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Satakunnankatu 18 A TAMPERE Lausuntopyyntö TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JATKOSELVITYS Tampereen kaupunkiseudulla on tehty selvitystyötä toisen asteen koulutuksen kokoamiseksi. Tuorein työ on Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Karvosen laatima Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen jatkoselvitys. Tampereen kaupunkiseudun kuntajohtajakokous on omalta osaltaan hyväksynyt toisen asteen selvityksen loppuraportin ja lähettänyt raportin jäsenkuntiin perehtymistä ja lausuntoa varten. Lausunnoissa pyydetään kiinnittämään huomiota raportin toimenpide-ehdotuksiin. Jäsenkuntien tuli antaa lausunnot mennessä. Alkuperäinen lausuntoaikataulu on muuttunut. Tampereen kaupunki valitsee rakennemallin lokakuun puolivälissä pidettävässä kokouksessa. Muiden kuntien ei ole syytä tehdä sitovaa lausuntoa asiasta ennen Tampereen kantaa. Selvityshenkilö Juha Karvonen on jättänyt toisen asteen koulutuksen kokoamista koskevan raporttinsa Raporttiin on kirjattu seuraava toimenpide-ehdotusosio: TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan hallituskaudella vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Ylioppilastutkintoa ja ammatillisia tutkintoja kehitetään erillisinä tutkintoina. Samalla lisätään joustavia mahdollisuuksia suorittaa osia tutkinnosta yli tutkintorajojen. Hallitusohjelman mukaan toisen asteen koulutuksen rahoitus myönnetään koulutuksen järjestäjille. Uutena toimintamuotona käynnistetään maahanmuuttajien lukioon valmistava koulutus. Hallituksen tavoitteena on valtiontalouden velan kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä.

2 2 Nykyinen julkisen talouden tila edellyttää, että tulevaisuudessa palvelut tuotetaan tehokkaammin. Talouden kestävyysvaje tulee heijastumaan myös ammatilliseen koulutukseen ja asettamaan sen toiminnalle tehokkuusvaateita. Koulutuksen läpäisyyn ja keskeyttämisen vähentämiseen tulee kiinnittää huomiota. Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen Selvitystyön ohjausryhmä linjasi pitämässään kokouksessa toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamista siten, että Tampereen ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä yhdistetään isäntäkuntavaihtoehdon mukaisesti Edelleen kuntajohtajakokous päätti, että jatkovalmistelun vastuu olisi Tampereen kaupungilla. Esityksen toteuttaminen edellyttää koulutuskonsernin purkamista ja sen järjestämislupien siirtämistä ministeriön päätöksellä Tampereen kaupungille. Kyse on liikkeenluovutuksesta, jolloin kuntayhtymän henkilökunta siirtyy niin sanottuina vanhoina työntekijöinä Tampereen kaupungin palvelukseen. Toimenpide-ehdotuksen perustelut 1. Selvitystyön aikana tehtyjen haastattelujen ja kyselyjen perusteella tuli selvästi ilmi halukkuus Tampereen ammattiopiston ja Pirkanmaan koulutuskonsernin yhdistämiseen. Suuri enemmistö sekä haastateltavista että kyselyyn vastanneista olivat tällä kannalla. Tätä kautta uskottiin voitavan muodostaa vahva toisen asteen koulutuksen ydin, joka vahvistaa koko kaupunkiseudun koulutuskenttää. 2. Isäntäkuntavaihtoehdossa omistajaohjaus ja päätöksenteko säilyvät peruskunnilla. Päätöksenteko on läpinäkyvää. Isäntäkuntamalli tukee hallitusohjelman linjauksia. Niiden mukaan hallitus toteuttaa kattavan vahvoihin peruskuntiin perustuvan kunta- palvelurakenneuudistuksen koko maassa, jonka puitteissa hallinnon rakenteita sekä kuntien tuottavuutta ja palvelujen vaikuttavuutta parannetaan. 3. Isäntäkuntamallissa sopijakuntien osallistuminen päätöksentekoon toteutuu yhteislautakunnan kautta. Lautakunnalla on merkittävä tehtävä ammatillisen koulutuksen järjestämisessä ja kehittämisessä. Yhteislautakunnassa otetaan huomioon sopijakuntien koulutustarpeet ja varmistetaan, että koulutus säilyy alueellisesti kattavana. Tilaajalautakuntana se vastaa palveluverkosta, mikä tarkoittaa palvelujen alueellisen saatavuuden varmistamista ja palvelujen ohjaamista mm. tilausten kautta. Yhteislautakunnassa voidaan tarkastella ammatillisen koulutuksen kehittämistä koko kaupunkiseudun näkökulmasta ottaen huomioon myös kaupunkiseudun ulkopuolella olevat sopijakunnat.

3 3 4. Isäntäkuntamalli rikkoo kaikkein vähiten olemassa olevia rakenteita. Uusi ammattiopisto voidaan rakentaa olemassa olevan organisaatiorakenteen pohjalle. Ratkaisu ei muuttaisi henkilökunnan eläketurvaa eikä virka- ja työehtosopimuksia. 5. Esitetyn ratkaisun kautta luodaan parhaat edellytykset huolehtia asiakaslähtöisesti koko ikäluokan koulutustarpeesta. Isäntäkuntamalli kantaa paremmin sosiaalista vastuuta koulutustakuun toteutumisesta. Kuntien vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta tulee tällä hallituskaudella lisääntymään. Tämän vastuun kantamiseen isäntäkuntamalli antaa paremmat edellytykset. 6. Isäntäkuntamalli mahdollistaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kuulumisen samaan organisaatioon. Tämä antaa opiskelijoille mahdollisuuden joustavasti hyödyntää molempien koulutusmuotojen opintoja. Ratkaisu helpottaa myös kahden tai kolmen tutkinnon suorittamista sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteissuunnittelua. 7. Esitetyn ratkaisun kautta saadaan muodostetuksi Suomen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Vahvoilla koulutuksen järjestäjillä on paremmat edellytykset selvitä tulevaisuuden haasteista, parantaa tehokuutta, tuottaa palvelut edullisemmin ja laadukkaammin sekä lisätä palvelukykyä. Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset edellyttävät koulutuksen järjestäjältä riittävän suuria resursseja, vahvaa kontaktipintaa ja hyvää kumppanuutta työ- ja elinkeinoelämään. Koulutuksen järjestäjän tulee olla riittävän vahva, jotta se noteerataan uskottavana yhteistyökumppanina. 8. Esitetty ratkaisu mahdollistaa nykyisten ammattiopistojen päällekkäisten toimintojen poistamisen ja toiminnan tehostamisen sekä omalta osaltaan julkisen talouden kestävyysvajeen tasapainottamisen. Rakenteellisten toimenpide-ehdotusten aikataulu Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän toiminnot yhdistetään isäntäkuntakuntamallin mukaisesti siten, että varsinainen koulutustoiminta käynnistyy alkaen. 1. Kaupunkiseudun sivistyslautakuntia ja johtokuntia sekä PIRKOn hallitusta informoidaan toimenpide-esityksistä hankkeen esittelytilaisuudessa Seutuhallitus käsittelee selvitystyöhön liittyvän raportin pidettävässä kokouksessa. 3. Toimenpide-ehdotukset esitellään seutufoorumissa Tampereen kaupunki toimii yhdistämisprosessin omistajana ja nimittää vastuuhenkilön ja mahdolliset työryhmät valmistelemaan fuusion toteuttamista 8-9/2011.

4 5. Tampereen kaupunki laatii toisen asteen koulutuksen kokoamisesta isäntäkuntamallin mukaisesti aiesopimusehdotuksen ja käynnistää yhteistoimintamenettelyn henkilökunnan kanssa 8/ PIRKO aloittaa yhteistoimintaan liittyvät neuvottelut oman henkilökuntansa kanssa 8/ Yhteistoimintamenettelyn jälkeen Tampereen kaupungin valtuusto päättää aiesopimuksesta ja fuusion toteuttamisesta isäntäkuntamallin mukaisesti 9/ Tampereen valtuuston päätöksen jälkeen PIRKO ja sen jäsenkunnat tekevät omat päätöksensä aiesopimuksen hyväksymisestä ja toisen asteen koulutuksen kokoamisesta isäntäkuntamallin mukaisesti 10/ Yhteistoimintasopimuksen valmistelun käynnistäminen 1/ Tampereen kaupunki hakee koulutuksen järjestämislupaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä Tampereella ja sopijakuntien alueella järjestettävää ammatillista koulutusta, aikuiskoulutusta ja oppisopimuskoulutusta varten 1/ Kuntayhtymän päätös purkamisen valmistelusta sekä purkuselvityksen ja purkusopimuksen valmistelun käynnistämisestä 2/ Johtavien viranhaltijoiden nimittäminen uuteen ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatioon 5/ Uuden ammattiopiston hallinto, johtamisjärjestelmät ja koulutusrakenteet muutetaan vastaamaan laajentunutta koulutustehtävää. Aiemmat päällekkäiset toiminnot poistetaan 5-9/ Kuntayhtymä käynnistää perussopimuksen mukaisen loppuselvityksen valmistelun 5/ Yhteislautakunnan nimittäminen Tampereen kaupungin organisaatioon. Tarvittavien muutosten tekeminen lautakuntien johtosääntöön ja sopijakuntien lausunto asiasta 6/ Yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen Tampereen kaupungin ja sopijakuntien valtuustoissa 8/ Yhteislautakunnan johtavan viranhaltijan nimittäminen, mikäli yhteislautakunta ei ole osana osaamis- ja elinkeinolautakuntaa 8/ Kuntayhtymän kaikkien virkojen lakkauttaminen - viranhaltijoiden ja työntekijöiden kuuleminen sekä viran lakkauttamisesta että irtisanomisesta 8/ Henkilöstön siirtäminen uuden työnantajan palvelukseen neuvottelut 8/ Vastaavien virkojen perustaminen Tampereen kaupungin organisaatioon 8/ Tampereen kaupunki hakee ammatillisen koulutuksen yksikköhinnan harkinnanvaraista korottamista Opetushallitukselta mennessä. 22. Purkuselvityksen ja sopimuksen sekä omaisuuden jaon hyväksyminen kuntien valtuustoissa 9/ Kuntayhtymän loppuselvityksen hyväksyminen jäsenkuntien valtuustoissa 9/ Valtuuston päätösten toteaminen ja vahvistaminen kuntayhtymän valtuustossa 10/

5 5 25. Lisäksi tulee ottaa huomioon loppuraportin alaluvussa kuntayhtymän purkamiseen liittyvät seikat niiltä osin, kun niitä ei ole tässä mainittu. Toisen asteen koulutuksen toiminnallinen kehittäminen Selvitystyölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi pelkästään ammatillisen koulutuksen fuusioratkaisu on riittämätön. Sen rinnalle tarvitaan vahvaa, kumppanuuteen perustuvaa organisoitua yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen välille. Tätä kautta varmistetaan nuorille mahdollisuus hankkia monipuolista ja laaja-alaista osaamista molemmista koulumuodoista. Koko toisen asteen koulutuksen strateginen ja pedagoginen johtaminen edellyttävät oman organisaation muodostamista ja resursointia. Toimenpide-ehdotukset Perustetaan toisen asteen koulutuksen neuvottelukunta 2/2012 ja sijoitetaan sen toiminta Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymään. Neuvottelukunta koostuu kaupunkiseudun lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen edustajista ja sen tehtävänä on kaupunkiseudun lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen koordinointi seututasolla. Yhteistyön toteuttamiseksi laaditaan kumppanuussopimus mennessä. Neuvottelukunnan toiminta, tarkemmat tehtävät ja resurssit määritellään kumppanuussopimuksessa. Kumppanuussopimuksen laadinnasta ja neuvottelukunnan toiminnan käynnistämisestä vastaa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä. Toimenpide-ehdotuksen perustelut 1. Selvityksessä kerätyn aineiston perusteella tuli selvästi ilmi tarve kaupunkiseudun lukioiden välisen yhteistyön tiivistämiselle. Kuilu Tampereen kaupungin ja kehyskuntien lukioiden välillä on kasvanut. Lukiokoulutuksen laadun parantaminen edellyttää kumppanuuteen perustuvan yhteistyön vahvistamista. 2. Yksilöllisten opintopolkujen varmistaminen, koko ikäluokan koulutustarpeesta huolehtiminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttävät lukioiden ja ammatillisen koulutuksen tiivistä yhteistyötä. 3. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymässä ei tällä hetkellä ole yhteistä foorumia, jossa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen edustajat voisivat sopia seudullisesti yhteisistä menettelytavoista toisen asteen koulutuksen kehittämiseksi. Neuvottelukunnan tehtäviä voivat olla mm.: 1. Edistää toisen asteen koulutuksen seudullista yhteistyötä.

6 6 2. Ottaa seututasolla vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta. 3. Varmistaa seututasolla, että jokainen nuori saa koulutuspaikan. 4. Varmistaa, että toisen asteen koulutusjärjestelmä antaa nuorten rakentaa omat yksilölliset opintopolkunsa. 5.Vahvistaa joustavia mahdollisuuksia suorittaa osia tutkinnosta yli tutkintorajojen. 6. Seudullisen toisen asteen koulutusstrategian laatiminen ja sen toteuttaminen. 7. Toisen asteen koulutusta koskevien kehittämisehdotusten tekeminen. 8. Suorittaa omalta osaltaan toisen asteen koulutuksen määrällistä ja laadullista ennakointia. 9. Edistää kahden ja kolmen tutkinnon opintojen suorittamista. 10. Edistää etä- ja verkko-opetuksen hyödyntämistä ja nykyaikaisen teknologian käyttöön ottoa. Neuvottelukunnan painopistealueina voivat olla mm.: 1. Yhteinen seudullinen opetustarjonta ja toimintakulttuuri. 2. Opiskelijahuollon palvelujen koordinointi. 3. Maahanmuuttajien tuki- ja koulutuspalvelut. 4. Opinto- ja uraohjauspalvelujen koordinointi 5. Ilman opiskelupaikkaa olevien nuorten seurantajärjestelmä. 6. Seudullinen opetussuunnitelmatyö. 7. Syrjäytymisen ehkäiseminen. 8. Erityisopetuksen järjestämisen koordinointi ja kehittäminen. 9. Yhteinen laatujärjestelmä. 10. Hankkeet ja kansainvälisyystoiminta. 11. Kouluhallinto-ohjelmistojen yhtenäistäminen. Kangasalan kunnan lausunto Kangasalan kunta lausuu Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen jatkoselvityksestä ja sen toimenpide-ehdotuksista seuraavaa: 1. Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla on hyvä tehdä toimenpide-ehdotuksen mukaisesti isäntäkuntamallilla. Tässä ratkaisussa omistajaohjauksen ja päätöksenteon pysyminen peruskunnilla on tärkeä osa koulutuksen järjestämisen avoimuutta. Isäntäkuntamallissa on tärkeää, että sopijakuntien osallistuminen päätöksentekoon varmistetaan yhteislautakunnan kautta. Yhteistoimintasopimukseen tulee kirjata koulutuspaikkojen säilyminen Kangasalan kunnan alueella sijaitsevan ammattioppilaitoksen toimipisteessä. Kangasalan kunta edellyttää lisäksi, että yhteistoimintasopimukseen kirjataan suunnitelma uuden oppilaitoksen toteuttamisesta Kangasalle Pikkolan koulukeskuksen yhteyteen. Samoin sopimukseen tulee kirjata myös muut yhteiset pelisäännöt hyvin tarkasti.

7 7 Kangasalan kunta kiinnittää huomiota, että tulevan koulutuksen järjestäjän tulee järjestää opetus valtiolta tulevalla yksikköhinnalla, eli kunnilta ei laskuteta todellisten kustannusten ja yksikköhinnan välistä erotusta. Kuntayhtymän purkaminen ja uuden organisaation rakentaminen ovat varsin työläitä prosesseja. Aikataulun tiukkuuden vuoksi nykyisen kuntayhtymän purkaminen voitaisiin tehdä myös vuonna 2013, vaikka koulutuksen järjestämisvastuu siirrettäisiin jo vuoden 2013 alusta uudelle järjestäjälle. 2. Toisen asteen koulutuksen toiminnallisen kehittämisen varmistamiseksi Tampereen kaupunkiseudulla on perusteltua perustaa toimenpide-ehdotuksen mukainen neuvottelukunta lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen koordinoimiseksi. Tämän kehittämisen vastuutahona voi olla kuntajohtajakokouksen linjaaman mallin mukaisesti Tampereen kaupunki. Tämän koordinoinnin tehtävät ja painopistealueet tulee olla tehdyssä selvityksessä neuvottelukunnalle esitetyt asiat. Toiminnallisessa kehittämistyössä tulee kuitenkin erityisesti huolehtia siitä, että kunnan oman lukion kurssitarjonnan monipuolisuus tulee turvatuksi ja yhteistyö kunnassa toimivan omaleimaisen ja monipuolisen ammattioppilaitoksen toimipisteen kanssa säilyy ja kehittyy edelleen. Kuntien pitää saada itse vastata omasta lukiokoulutuksestaan. Kangasalan lukion osalta nykyisessä koulutuksenjärjestämistavassa ei ole mitään sellaista syytä, jonka takia muutos olisi tarpeellinen. Suurempi organisaatio ei anna lisäarvoa lukiopalvelujen tuottamiseen. Kangasalan lukio on oppilasmäärältään riittävän suuri (noin 350 opiskelijaa). Valinnaisuus toteutuu laajasti mm. 5 valinnaista kieltä. Yhteistoimintaa on eri lukioiden kesken. Oppilaitos on aktiivinen toimija niin Kangasalan kunnassa kuin kansainvälisestikin. Tästä on osoituksena noin parikymmentä ystävyyskoulua ympäri Eurooppaa. Taloudellisesti lukion ylläpito ja hallinnointikustannukset ovat moniin muihin lukioihin verrattuna matalat. Selvityksessä ei ole tuotu esiin esitetty sellaisia seikkoja, jotka puoltaisivat nykyisen toimivan järjestämismallin muuttamista. Kaikki selvityksessä esitetyt vaihtoehdot joko lisäävät kustannuksia tai karsivat kangasalalaisten nuorten valinnaisuutta. Yhdistäminen aiheuttaisi rationalisointitarpeen kuten PIRKO:n esimerkki Kangasalla osoitti. Lukioiden kohdalla se tarkoittaa valinnaisuuden keskittämistä Tampereen keskustan lukioihin. Yhteinen hallinto puolestaan lisää hallinnointikustannuksia. Kangasalan lukion oppimistulokset ovat hyviä. Lisäksi Kangasalan lukioon on kevään 2011 yhteishaussa ollut ensisijaisia hakijoita eniten aloituspaikkoihin verrattuna Tampereen kehyskunnista (vetovoimaluku 1. sij. hak./aloituspaikat 1.04, keskimääräinen vetovoimaluku 0.83). Uuden lukiorakennuksen valmistuminen syyslukukauden 2012 alkuun mennessä lisää Kangasalan lukion vetovoimaisuutta.

8 Kehittämistyö ei saa johtaa oman lukion valinnaisuuden eikä ammattioppilaitoksen toimipisteen linjojen supistamiseen ja niiden keskittymiseen Tampereelle, koska se merkitsee opiskelijoiden pakkohakeutumista Tampereelle ja mm. koulumatkojen pitenemistä. 8

9 Sivistyslautakunta Kunnanhallitus LEMPÄÄLÄN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TOISEN ASTEEN JATKOSELVITYKSEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSISTA 477/05/050/2009 SIVLTK 114 Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus päätti kokouksessaan käynnistää selvityksen Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen ylläpitäjäverkon kokoamisesta ja yhteistyön kehittämismahdollisuuksista. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä ja Suomen Kuntaliitto sopivat yhteistyötä koskevan selvityksen toteuttamisesta. Selvitystyötä tekemään valittiin Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Karvonen, jonka toimesta laadittu selvitys valmistui kesäkuun lopussa Selvitystyön johtopäätöksenä Juha Karvonen toteaa, ettei koko maakunnan kattavaan toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamiseen ole tällä hetkellä mahdollisuuksia Pirkanmaalla. Myöskään kaupunkiseudun kuntien lukioiden mukaantulo yhteiseen koulutuksen järjestäjäorganisaatioon ei saa riittävää hyväksyntää. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen yhteen kokoamisesta seudun kunnilla on yhteinen tahtotila ja tätä kehitystä on tarpeen viedä nopeasti eteenpäin seudun kilpailukyvyn varmistamiseksi. Ammatillisen koulutuksen yhteen kokoaminen tarkoittaa Tampereen ammattiopiston ja Pirkanmaan koulutuskonserni kuntayhtymän yhdistämistä. Yhdistämisen seurauksena syntyy Suomen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, jonka oppilasmäärä on yli oppilasta ja työntekijöitä yli työntekijää. Organisaatioiden yhdistämisen malleina Karvonen keskittyi tarkastelemaan isäntäkuntaja osakeyhtiömalleja, joista hän päätyi esittämään selvitystyön ohjausryhmänä toimineen kaupunkiseudun kuntajohtajakokouksen tukemana Tampereen kaupungin johdolla toimivaa isäntäkuntamallia. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus käsitteli Karvosen selvitystä kokouksessaan Seutuhallitus päätti lähettää raportin jäsenkuntiin perehtymistä varten ja samalla seutuhallitus pyysi jäsenkunnilta lausuntoa raportin toimenpide-ehdotuksista. Tampereen kaupunkiseudun kuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon kesken käytiin neuvottelu yhteistyön kehittämisestä toisen asteen koulutuksessa. Neuvottelussa todettiin yhteinen näkemys organisaatioiden yhdistämisestä ja neuvottelijoiden enemmistö oli isäntäkuntamallin kannalla mutta myös osakeyhtiömalli nähtiin mahdolliseksi. Seudun kuntien toimesta korostettiin sitä, että Tampereen tulee tehdä ensin päätös haluamastaan organisaatiomuodosta ja vasta tämän jälkeen seudun kunnat päättävät omasta kannastaan seutuhallitukselle toimittamissaan lausunnoissa. Selvitysmies Juha Karvosen selvityksestä sekä mm. Tampereen toisen asteen koulutuksen johtokunnan ja osaamis- ja elinkeinolautakunnan antamista lausunnoista käy ilmi, että Tampereen ammattiopiston ja Pirkanmaan koulutuskonserni kuntayhtymän yhdistäminen voidaan tehdä joko isäntäkunta- tai osakeyhtiömallilla. Näissä molemmissa

10 malleissa on puoltavia ja kielteisiä puolia riippuen siitä näkökulmasta, josta organisaatiomuotoa tarkastellaan. Isäntäkuntamallia puoltavana seikkana voidaan pitää päätöksenteon säilymistä lähempänä peruskuntia. Tällöin voidaan yhdessä sopia seudullisen lautakunnan perustamisesta, joka tarkastelee ammatillisen koulutuksen kehittämistä seudullisesti. Tässä mallissa joudutaan rikkomaan olemassa olevia päätöksenteon rakenteita (esimerkiksi tilaaja tuottaja-malli) kaikkein vähiten. Tampereen kehittämää sopimusohjausta (palvelun vaikuttavuus, laatu ja sen seuranta) voidaan laajentaa seudun kunnat käsittäväksi kunnilta pyydettävän lausuntomenettelyn avulla. Tampereen osalta lukiokoulutus säilyy samassa organisaatiossa. Myös tukipalveluiden järjestäminen on isäntäkuntamallissa sujuvampaa ja tehokkaampaa. Isäntäkuntamallia puoltaa myös se, että isäntäkuntamallista on helpommin mahdollista siirtyä osakeyhtiömalliin mikäli näin myöhemmin seudun kuntien kanssa sopimalla nähdään tarkoituksenmukaiseksi. Osakeyhtiömallia puoltavina seikkoina on tuotu esiin päätöksenteon joustavuutta ja nopeutta sekä osakeyhtiömallin mukanaan tuomaa taloudellista itsenäisyyttä ja vastuuta. Talouden näkökulmasta molemmissa malleissa toiminta on järjestettävä läpinäkyvästi yksikköhintarahoituksella. Isäntäkuntamallissa kuntien kesken sovitaan yhteistyösopimuksella rahoituksen periaatteet. Osakeyhtiömallissa yksikköhintarahoitus tulee suoraan osakeyhtiölle. Eläkemenoperusteisten maksujen rahoitus tulee molemmissa malleissa sopia erikseen. Osakeyhtiömallissa riskinä on se, ettei valtio anna täysimääräisesti harkinnanvaraisena yksikköhinnan korotuksena takaisin ammatillisen koulutuksen investointien arvonlisäveronpalautuksia kuten muissa vastaavissa tapauksissa Suomessa. Lukioiden investointien arvonlisäveropalautukset joudutaan maksamaan takaisin ilman vastaavaa korvausta. Osakeyhtiömallin heikkoutena on myös se, ettei yksikköhintarahoituksen korotus välttämättä korvaa arvonlisäveron palautuksia täysimääräisesti ja tulevaisuuden rakennusinvestoinnit tulevat näin arvonlisäveron vuoksi nykyistä kalliimmiksi. Asiaa on esitelty selvitysmies Juha Karvosen toimesta Lempäälän kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsenille seutufoorumissa ja valtuustoseminaarissa Lisätiedot: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh Ehdotus SIVISTYSLAUTAKUNTA merkitsee tiedoksi seuraavan ehdotuksen kunnanhallituksen lausunnoksi seutuhallitukselle: KUNNANHALLITUS päättää esittää lausuntonaan seutuhallitukselle, että Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot yhdistetään ns. isäntäkuntamallilla, että yhdistäminen tehdään vuoden 2013 alusta lukien,

11 että valittua organisaatiomuotoa arvioidaan yhdessä seudun kuntien kanssa valtuustokauden lopussa, ja että neuvottelut Pirkanmaan koulutuskonsernin jäsenkuntien kanssa aloitetaan pikimmiten. SIV Päätös SIVISTYSLAUTAKUNTA hyväksyi keskustelun jälkeen ehdotuksen yksimielisesti. SIV /RA/ra KHAL 273 Ehdotus KUNNANHALLITUS hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja päättää esittää lausuntonaan seutuhallitukselle, että Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammat tiopiston toiminnot yhdistetään ns. isäntäkuntamallilla, että yhdistäminen tehdään vuoden 2013 alusta lukien, että valittua organisaatiomuotoa arvioidaan yhdessä seudun kuntien kanssa valtuustokauden lopussa, ja että neuvottelut Pirkanmaan koulutuskonsernin jäsenkuntien kanssa aloitetaan pikimmiten. HALL Päätös KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL / KA/ka

12 NOKIAN KAUPUNGINHALLITUKSEN LAUSUNTO TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TOISEN ASTEEN JATKOSELVITYKSEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSISTA Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus päätti kokouksessaan käynnistää selvityksen Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen ylläpitäjäverkon kokoamisesta ja yhteistyön kehittämismahdollisuuksista. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä ja Suomen Kuntaliitto sopivat yhteistyötä koskevan selvityksen toteuttamisesta. Selvitystyötä tekemään valittiin Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Karvonen, jonka toimesta laadittu selvitys valmistui kesäkuun lopussa Selvitystyön johtopäätöksenä Juha Karvonen toteaa, ettei koko maakunnan kattavaan toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamiseen ole tällä hetkellä mahdollisuuksia Pirkanmaalla. Myöskään kaupunkiseudun kuntien lukioiden mukaantulo yhteiseen koulutuksen järjestäjäorganisaatioon ei saa riittävää hyväksyntää. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen yhteen kokoamisesta seudun kunnilla on yhteinen tahtotila ja tätä kehitystä on tarpeen viedä nopeasti eteenpäin seudun kilpailukyvyn varmistamiseksi. Ammatillisen koulutuksen yhteen kokoaminen tarkoittaa Tampereen ammattiopiston ja Pirkanmaan koulutuskonserni kuntayhtymän yhdistämistä. Yhdistämisen seurauksena syntyy Suomen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, jonka oppilasmäärä on yli oppilasta ja työntekijöitä yli työntekijää. Organisaatioiden yhdistämisen malleina Karvonen keskittyi tarkastelemaan isäntäkunta- ja osakeyhtiömalleja, joista hän päätyi esittämään selvitystyön ohjausryhmänä toimineen kaupunkiseudun kuntajohtajakokouksen tukemana Tampereen kaupungin johdolla toimivaa isäntäkuntamallia. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus käsitteli Karvosen selvitystä kokouksessaan Seutuhallitus päätti lähettää raportin jäsenkuntiin perehtymistä varten ja samalla seutuhallitus pyysi jäsenkunnilta lausuntoa raportin toimenpide-ehdotuksista. Tampereen kaupunkiseudun kuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon kesken käytiin neuvottelu yhteistyön kehittämisestä toisen asteen koulutuksessa. Neuvottelussa todettiin yhteinen näkemys organisaatioiden yhdistämisestä, ja neuvottelijoiden enemmistö oli isäntäkuntamallin kannalla, mutta myös osakeyhtiömalli nähtiin mahdolliseksi. Seudun kuntien toimesta korostettiin sitä, että Tampereen tulee tehdä ensin päätös haluamastaan organisaatiomuodosta, ja vasta tämän jälkeen seudun kunnat päättävät omasta kannastaan seutuhallitukselle toimittamissaan lausunnoissa. Nokian kaupungin luottamushenkilöille raporttia on esitelty seutufoorumissa Tampereella sekä Nokialla

13 Tampereen kaupunginhallitus on päättänyt lausuntonaan seuraavaa: Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot yhdistetään ns. isäntäkuntamallilla siten, että myös Tampereen kaupungin järjestämä lukiokoulutus on samassa tuottajaorganisaatiossa, että yhdistäminen tehdään vuoden 2013 alusta lukien, että valittua organisaatiomuotoa arvioidaan yhdessä seudun kuntien kanssa valtuustokauden lopussa, ja että neuvottelut Pirkanmaan koulutuskonsernin jäsenkuntien kanssa aloitetaan pikimmiten../. Liitteinä on Juha Karvosen laatima jatkoselvitysraportti Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksesta sekä muistio Tampereen kaupunkiseudun kuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon kesken käydystä neuvottelusta yhteistyön kehittämisestä toisen asteen koulutuksessa. Kj: Kh päättää esittää lausuntonaan seutuhallitukselle seuraavaa: - Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot yhdistetään ns. isäntäkuntamallilla - yhdistäminen tehdään vuoden 2013 alusta lukien - valittua organisaatiomuotoa arvioidaan yhdessä seudun kuntien kanssa valtuustokauden lopussa - neuvottelut Pirkanmaan koulutuskonsernin jäsenkuntien kanssa aloitetaan pikimmiten. Päätös:

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus Lausunto Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen jatkoselvityksestä 555/08.088/2011 KAUPHALL 410 Seloste Vs. sivistystoimenjohtaja Hannu Kuusela Selvityshenkilö Juha Karvonen on jättänyt toisen asteen koulutuksen kokoamista koskevan raporttinsa Tehtävänä oli selvittää toisen asteen ylläpitäjäverkon kokoamisen eri vaihtoehdot, kuvata kokoamisen vaikutuksia sekä arvioida organisaatiomalleja eri näkökulmista. Toimenpide-ehdotukset Tampereen kaupunkiseudun kuntajohtajakokous hyväksyi omalta osaltaan toisen asteen selvityksen loppuraportin ja päätti, että Tampereen kaupunki nimeää toisen asteen rakenteellisen kehittämisen toimenpiteille vastuuhenkilön. Samalla päätettiin, että Tampereen kaupunki vastaa toisen asteen toiminnallisen kehittämisen toimenpiteiden valmistelusta. Kuntajohtajakokous päätti, että raportti lähetetään jäsenkuntiin perehtymistä ja lausuntoa varten. Lausunnot pitää toimittaa mennessä. Kuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon neuvottelussa sovittiin, että Tampereen ratkaisut on tehtävä ensin ja muut kunnat sovittavat ratkaisunsa siihen. Kuntien lausunnot tehdään vasta Tampereen ratkaisun jälkeen. Vuosi 2013 on edelleen tavoitteena, päätökset tarvitaan vuoden 2011 aikana. Samoin todettiin, että tarvitaan päätoiminen henkilö toteuttamaan muutosprosessi. Tampereen kaupunginhallitus käsitteli asiaa ja päätti mm., että Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot yhdistetään ns. isäntäkuntamallilla siten, että myös Tampereen kaupungin järjestämä lukiokoulutus on samassa tuottajaorganisaatiossa. Selvityshenkilö Juha Karvosen laatimaan raporttiin on kirjattu kaksi perusteltua ehdotusta Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen kehittämiseksi. Ensimmäinen liittyy rakenteelliseen ja toinen toiminnalliseen kehittämiseen. Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan hallituskaudella vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen

35 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus päättävien nuorten ohjauksesta. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Ylioppilastutkintoa ja ammatillisia tutkintoja kehitetään erillisinä tutkintoina. Samalla lisätään joustavia mahdollisuuksia suorittaa osia tutkinnosta yli tutkintorajojen. Hallitusohjelman mukaan toisen asteen koulutuksen rahoitus myönnetään koulutuksen järjestäjille. Uutena toimintamuotona käynnistetään maahanmuuttajien lukioon valmistava koulutus. Hallituksen tavoitteena on valtiontalouden velan kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Nykyinen julkisen talouden tila edellyttää, että tulevaisuudessa palvelut tuotetaan tehokkaammin. Talouden kestävyysvaje tulee heijastumaan myös ammatilliseen koulutukseen ja asettamaan sen toiminnalle tehokkuusvaateita. Koulutuksen läpäisyyn ja keskeyttämisen vähentämiseen tulee kiinnittää huomiota. Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen Tampereen ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymä yhdistetään isäntäkuntavaihtoehdon mukaisesti Esityksen toteuttaminen edellyttää koulutuskonsernin purkamista ja sen järjestämislupien siirtämistä ministeriön päätöksellä Tampereen kaupungille. Kyse on liikkeenluovutuksesta, jolloin kuntayhtymän henkilökunta siirtyy niin sanottuina vanhoina työntekijöinä Tampereen kaupungin palvelukseen. Toimenpide-ehdotuksen perustelut 1. Selvitystyön aikana tehtyjen haastattelujen ja kyselyjen perusteella tuli selvästi ilmi halukkuus Tampereen ammattiopiston ja Pirkanmaan koulutuskonsernin yhdistämiseen. Suuri enemmistö sekä haastateltavista että kyselyyn vastanneista olivat tällä kannalla. Tätä kautta uskottiin voitavan muodostaa vahva toisen asteen koulutuksen ydin, joka vahvistaa koko kaupunkiseudun koulutuskenttää. 2. Isäntäkuntavaihtoehdossa omistajaohjaus ja päätöksenteko säilyvät peruskunnilla. Päätöksenteko on läpinäkyvää. Isäntäkuntamalli tukee hallitusohjelman linjauksia. Niiden mukaan hallitus toteuttaa kattavan vahvoihin peruskuntiin perustuvan kuntapalvelurakenneuudistuksen koko maassa, jonka puitteissa hallinnon rakenteita sekä kuntien tuottavuutta ja palvelujen vaikuttavuutta parannetaan.

36 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus Isäntäkuntamallissa sopijakuntien osallistuminen päätöksentekoon toteutuu yhteislautakunnan kautta. Lautakunnalla on merkittävä tehtävä ammatillisen koulutuksen järjestämisessä ja kehittämisessä. Yhteislautakunnassa otetaan huomioon sopijakuntien koulutustarpeet ja varmistetaan, että koulutus säilyy alueellisesti kattavana. Tilaajalautakuntana se vastaa palveluverkosta, mikä tarkoittaa palvelujen alueellisen saatavuuden varmistamista ja palvelujen ohjaamista mm. tilausten kautta. Yhteislautakunnassa voidaan tarkastella ammatillisen koulutuksen kehittämistä koko kaupunkiseudun näkökulmasta ottaen huomioon myös kaupunkiseudun ulkopuolella olevat sopijakunnat. 4. Isäntäkuntamalli rikkoo kaikkein vähiten olemassa olevia rakenteita. Uusi ammattiopisto voidaan rakentaa olemassa olevan organisaatiorakenteen pohjalle. Ratkaisu ei muuttaisi henkilökunnan eläketurvaa eikä virka- ja työehtosopimuksia. 5. Isäntäkuntamalli mahdollistaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kuulumisen samaan organisaatioon. Esitetyn ratkaisun kautta luodaan parhaat edellytykset huolehtia asiakaslähtöisesti koko ikäluokan koulutustarpeesta. Isäntäkuntamalli kantaa paremmin sosiaalista vastuuta koulutustakuun toteutumisesta. Kuntien vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta tulee tällä hallituskaudella vahvistumaan. Isäntäkuntamalli antaa opiskelijoille mahdollisuuden joustavasti hyödyntää molempien koulutusmuotojen opintoja. Ratkaisu helpottaa myös kahden tai kolmen tutkinnon suorittamista sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteissuunnittelua. 6. Esitetyn ratkaisun kautta saadaan muodostetuksi Suomen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Vahvoilla koulutuksen järjestäjillä on paremmat edellytykset selvitä tulevaisuuden haasteista, parantaa tehokuutta, tuottaa palvelut edullisemmin ja laadukkaammin sekä lisätä palvelukykyä. Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset edellyttävät koulutuksen järjestäjältä riittävän suuria resursseja, vahvaa kontaktipintaa ja hyvää kumppanuutta työ- ja elinkeinoelämään. Koulutuksen järjestäjän tulee olla riittävän vahva, jotta se noteerataan uskottavana yhteistyökumppanina. 7. Esitetty ratkaisu mahdollistaa nykyisten ammattiopistojen päällekkäisten toimintojen poistamisen ja toiminnan tehostamisen sekä omalta osaltaan julkisen talou-

37 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus den kestävyysvajeen tasapainottamisen. Toisen asteen koulutuksen toiminnallinen kehittäminen Selvitystyölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi pelkästään ammatillisen koulutuksen fuusioratkaisu on riittämätön. Sen rinnalle tarvitaan vahvaa, kumppanuuteen perustuvaa organisoitua yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen välille. Tätä kautta varmistetaan nuorille mahdollisuus hankkia monipuolista ja laaja-alaista osaamista molemmista koulumuodoista. Koko toisen asteen koulutuksen strateginen ja pedagoginen johtaminen edellyttävät oman organisaation muodostamista ja resursointia. Toimenpide-ehdotukset Perustetaan toisen asteen koulutuksen neuvottelukunta 2/2012 ja sijoitetaan sen toiminta Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymään. Neuvottelukunta koostuu kaupunkiseudun lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen edustajista ja sen tehtävänä on kaupunkiseudun lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen koordinointi seututasolla. Neuvottelukunnan toiminta, tarkemmat tehtävät ja resurssit määritellään myöhemmin laadittavassa kumppanuussopimuksessa. Kumppanuussopimuksen laadinnasta ja neuvottelukunnan toiminnan käynnistämisestä vastaa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä. Toimenpide-ehdotuksen perustelut 1. Selvityksessä kerätyn aineiston perusteella tuli selvästi ilmi tarve kaupunkiseudun lukioiden välisen yhteistyön tiivistämiselle. Kuilu Tampereen kaupungin ja kehyskuntien lukioiden välillä on kasvanut. Lukiokoulutuksen laadun parantaminen edellyttää kumppanuuteen perustuvan yhteistyön vahvistamista. 2. Yksilöllisten opintopolkujen varmistaminen, koko ikäluokan koulutustarpeesta huolehtiminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttävät lukioiden ja ammatillisen koulutuksen tiivistä yhteistyötä. 3. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymässä ei tällä hetkellä ole yhteistä foorumia, jossa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen edustajat voisivat sopia seudullisesti yhteisistä menettelytavoista toisen asteen koulutuksen kehittämiseksi. Neuvottelukunnalle suunnitellut tehtävät ja työn painopistealueet on esitetty raportissa.

38 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus Ylöjärven kaupungin perusopetuksen oppilaanohjaajat ovat lausuneet mielipiteensä toisen asteen koulutuksen jatkoselvityksestä. Sivistystoimenjohtaja Kuuselan ehdotus Ylöjärven kaupunginhallitus lausuu Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen jatkoselvityksen toimenpide-ehdotuksista seuraavaa: 1) Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla tehdään toimenpideehdotuksen mukaisesti isäntäkuntamallilla. Tässä ratkaisussa omistajaohjauksen ja päätöksenteon pysyminen peruskunnilla on tärkeä osa koulutuksen järjestämisen avoimuutta. Isäntäkuntamallissa on tärkeää, että sopijakunnilla on omistajaohjauksellinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon yhteislautakunnan kautta. Tulevan toiminnan kannalta on tärkeätä, että yhdessä laaditaan yhteistoiminnasta kattava yhteistoimintasopimus. Yhteistoimintasopimuksessa on syytä sopia tarkemmista yksityiskohdista kuten isäntäkunnan ylemmän toimielimen otto-oikeuden rajoittamisesta sekä paikallisen elinkeinorakenteen huomioon ottamisesta toisen asteen koulutuksen alueellisen kattavuuden varmistamiseksi. 2) Toisen asteen koulutuksen toiminnalliseksi kehittämiseksi esitetyn neuvottelukunnan perustaminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymään on syytä siirtää myöhäisempään tarkasteluun. On perusteltua keskittää toisen asteen kehittämisen edellyttämät voimavarat kansallisestikin varsin mittavaan fuusiohankkeeseen ja jatkaa toisen asteen oppilaitosten yhteistyötä nykyisissä verkostoissa. Oheismateriaali - Tampereen kaupunkiseudun toisen asteen koulutuksen jatkoselvitys (toimitettu aiemmin paperiversiona kaupunginhallituksen jäsenille) Kaupunginjohtaja ehdottaa Kaupunginhallitus hyväksyy vs. sivistystoimenjohtajan ehdotuksen. Päätös Hyväksyttiin Tarkastamattoman pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa:

39 Ylöjärven kaupunki Ote pöytäkirjasta Kaupunginhallitus Ylöjärvellä Timo Saari pöytäkirjanpitäjä

40

41

42

43

TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

TOIMENPIDE-EHDOTUKSET KANGASALAN KUNTA LAUSUNTO Liite Kasv 20 Kunnanhallitus 13.10.2011 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Satakunnankatu 18 A 33210 TAMPERE Lausuntopyyntö 5.9.2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

LAUSUNTO TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVISTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSISTA

LAUSUNTO TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVISTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSISTA Kehittämisjaosto 21 04.10.2011 LAUSUNTO TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVISTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSISTA Kehja 21 Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus pyytää jäsenkuntien lausuntoa 10.10.2011

Lisätiedot

OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä.

OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä. OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuuden toisen asteen koulutuksen yhteistyöselvityksestä. kehittämispäällikkö Juha Karvonen 17.3.2011 Selvitystyöhön kohteena olevat asiat 1. Kuvataan

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla. Kehittämispäällikkö Juha Karvonen

Toisen asteen koulutuksen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla. Kehittämispäällikkö Juha Karvonen Toisen asteen koulutuksen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla Kehittämispäällikkö Juha Karvonen 1. SELVITYSTYÖN LÄHTÖKOHDAT 1. Tavoitteet 2. Toteutus 3. Koordinointi 4. Käytetyt menetelmät Selvitystyön

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 18.4.2008 klo 10.00 11.15 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Läsnä Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x) Leena

Lisätiedot

AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Liite 1 (1) 9.12.2011 KORJATTU VERSIO AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Tampereen kaupunki, osoite PL 487, 33101 Tampere (y-tunnus 0211675-2),

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Selvitys

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01. Yhtymähallitus 128 16.12.2014 Yhtymähallitus 37 17.03.2015 Yhtymähallitus 108 20.10.2015 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.02/2014 Yh 16.12.2014 128 Loimaan kaupungin talous- ja strategiatyöryhmä

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ 2017 Lempäälän kunta 2016 / NL Lähtökohdat Pirkanmaan koulutuskonsernin koulutustoiminta siirtyi omistajakuntien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

OSAAMIS- JA ELINKEINOLAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

OSAAMIS- JA ELINKEINOLAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys OSAAMIS- JA ELINKEINOLAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Osaamis- ja elinkeinolautakunta, kokous 29.9.2016... 1 Osaamis- ja elinkeinolautakunta, kokous 2.11.2016... 1 Osaamis-

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere 2. Ikaalinen 3. Kangasala 4. Lempäälä 5. Nokia 6. Orivesi 7. Pirkkala 8. Pälkäne

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen tilannekuva Tampereen kaupunkiseudulla

Lukiokoulutuksen tilannekuva Tampereen kaupunkiseudulla Lukiokoulutuksen tilannekuva Tampereen kaupunkiseudulla TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISSEMINAARI 12.5.2015 Nina Lehtinen Seutusivistys työryhmän puheenjohtaja Aineistot: Tampereen kaupunkiseutu ja

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

SEUTUVIESTINNÄN HYVÄ KÄYTÄNTÖ JÄSENKUNNASSA

SEUTUVIESTINNÄN HYVÄ KÄYTÄNTÖ JÄSENKUNNASSA 1 SEUTUVIESTINNÄN HYVÄ KÄYTÄNTÖ JÄSENKUNNASSA Seutuhallituksen hyväksymä 29.5.2008 YLEISTÄ...2 SEUTUYKSIKÖN TOIMENPITEET...2 JÄSENKUNTIEN TOIMENPITEET...3 Virka- ja toimihenkilöt...3 Luottamushenkilöt...4

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kh 09.03.2015 88 Lokakuussa 2009

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 15.4.2009 klo 9.00 11.05 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x)

Lisätiedot

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 367 23.11.2015 Kunnanvaltuusto 131 14.12.2015 Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä 945/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 23.11.2015

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä IKAALISTEN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginhallitus 14.8.2017 Dnro YLE 61/2017 120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä vuodelle 2018 Valmistelu / kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA Kunnanhallitus 150 10.03.2008 Kunnanhallitus 249 28.04.2008 Valtuusto 53 14.05.2008 Kunnanhallitus 373 18.06.2008 Valtuusto 90 27.08.2008 LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus 128 16.12.2014 Yhtymähallitus 37 17.03.2015 Yhtymähallitus 108 20.10.2015 Yhtymähallitus 117 17.11.2015 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.02/2014 Yh 16.12.2014 128 Loimaan

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Vapaa-aikalautakunta 76 22.10.2015 Kaupunginhallitus 320 09.11.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA

LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA 2017 2019 817/13.130/2016 KH 10.10.2016 312 Valmistelu ja lisätiedustelut: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 0405141133, jari.kettunen@porvoo.fi

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018 Kaupunginhallitus 263 12.10.2015 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018 552/00.04.01/2015 KH 263 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymässä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Pohjois-Satakunnan Peruspalvelu-Liikelaitoskuntayhtymä (PoSa) Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Hyväksytty: PoSan jäsenkunnat: Honkajoen kunnanvaltuusto 30.3.2009 17 Jämijärven kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 7/2009 Aika 20.11.2009, alkaen klo 12.00 13.34 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Anni Aalto

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 EHDOTUS TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISMALLISTA ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA TIEKARTTA HYVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON TOISEN ASTEEN TULEVAISUUDESTA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA. Tekpan seutuseminaari 23.3.2011. Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi

AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA. Tekpan seutuseminaari 23.3.2011. Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA Tekpan seutuseminaari 23.3.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi 1 KÄYNNISSÄ OLEVIA SEUDULLISIA HANKKEITA Sako ja umpikaivolietteiden keräystyön järjestäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ ESITYSLISTA 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 27.3.2009 klo 13.00 14.50 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Tarja Marjamäki Nokia puheenjohtaja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/ Yhtymäkokous kokouskutsu 3/2017 9.8.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 9.8.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous Sivistystoimien PKS-yhteistyö Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous 12.12.08 Perusopetus: Sivistystoimien PKS-yhteistyö Selvitetään vuosittain raja-alueiden yhteisiä oppilasalueita

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: torstaina 23.2.2012 kello 18.00 19.20 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Hallitus LIITE 4

Hallitus LIITE 4 Hallitus 29.11.2018 LIITE 4 Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 26/2018 1 ( 4) Kaupunginhallitus 19.11.2018 441 LISÄPYKÄLÄ: Lausunto Rovaniemen koulutuskuntayhtymän v. 2019-2023 rakentamis- ja investointiohjelmasta

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja MAUNULAN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.00-19.52 Paikka: Jäsenet Maunulan ala-asteen koulu, opettajainhuone Valkama Meri, puheenjohtaja Kalliomäki

Lisätiedot