KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä"

Transkriptio

1 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus ja oman työn arviointi. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun, muotoiluun ja teknologiaan perustuvaa käsityöllistä toimintaa. Käsityön tekeminen on tutkivaa, keksivää ja kokeilevaa toimintaa ja siinä toteutetaan ennakkoluulottomasti erilaisia visuaalisia, materiaalisia, teknisiä sekä valmistusmenetelmällisiä ratkaisuja. Käsityöoppiaineessa kehitetään moniaistista, teknistä, materiaalista, sekä teknologista ja kielellistä lukutaitoa ja sen aktiivista käyttöä. Käsityön tehtävä on kehittää oppilaan motorisia ja kognitiivisia taitoja, luovuutta ja suunnitteluosaamista. Opetuksella vahvistetaan sukupuolten tasa-arvoa ja edellytyksiä monipuoliseen työskentelyyn. Käsityön merkitys on pitkäjänteisessä ja innovatiivisessa työskentelyprosessissa sekä itsetuntoa vahvistavassa, mielihyvää tuottavassa kokemuksessa. Opetuksessa painotetaan oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja korostetaan yhteisöllistä toimintaa. Ilmiöpohjainen lähestyminen käsityössä mahdollistaa erilaisten laaja-alaisten teemojen kokonaisvaltaisen tarkastelun työskentelemällä monipuolisten käsityömateriaalien kanssa oppiainerajat luontevasti ylittäen. Ympäröivän materiaalisen maailman tuntemus antaa perustan kestävään elämäntapaan, ekologisuuteen ja ympäristövastuullisuuteen. Tähän sisältyy oppilaan oma elämänpiiri, paikallinen kulttuuriperintö sekä eri ryhmien kulttuurinen moninaisuus. Käsityö kasvattaa eettisiä, tiedostavia ja osallistuvia kansalaisia, jotka arvostavat itseään tekijöinä ja joilla on taito käsityöilmaisuun sekä halu kehittää käsityökulttuuria. KÄSITYÖ VUOSILUOKILLA 3-6 Käsityön tehtävänä on tukea käsityöhön liittyvien käsitteiden ja sanaston (termit, merkit, symbolit) oppimista ja soveltamista. Tehtävänä on ohjata oppilas tekemään toimivia valintoja materiaalien, työstämismenetelmien, työvälineiden, koneiden ja laitteiden välillä sekä työskentelemään niiden avulla. Opetus pohjautuu tutkimiseen ja erilaisten kulttuuristen, sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja teknologisten ilmiöiden käsittelyyn sekä muissa oppiaineissa saadun tiedon ja taidon hyödyntämiseen ja soveltamiseen. Käsityön tehtävänä on haastaa oppilas tarkastelemaan ihmisten kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti oikeudenmukaisuuden ja eettisyyden näkökulmista. Käsityön opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Tavoitteen Opetuksen tavoitteet numero Opetuksen tavoitteena on T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta ja innostusta käsin tekemisestä sekä herättää hänessä uteliaisuus kokeilevaan ja keksivään käsityöhön T2 ohjata oppilasta hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi T3 aktivoida oppilas suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhteisöllisesti käsityötuote tai teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin ja ohjata oppilas esittämään monipuolisesti eri menetelmin omia ideoitaan sekä valmistamisesta että Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy L1,L2 L1,L6 L2,L5

2 valmiista tuotteesta T4 ohjata oppilasta käyttämään sujuvasti monia erilaisia materiaaleja sekä työstämään niitä monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti T5 vahvistaa oppilasta toimimaan pitkäjännitteisesti ja vastuuntuntoisesti sekä huolehtimaan turvallisesta työskentelystä T6 herättää arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti vastuullisuuden, ekologisuuden ja eettisyyden näkökulmista T7 aktivoida oppilasta käyttämään tieto ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. T8 ohjata oppilas arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia S5-S7 S1-S4 S6 L4,L6 L1,L3,L6 L1,L3,L7 L5 L1,L4,L7 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 Sisällöissä toteutetaan käsityöllisin keinoin erilaisten materiaalien ja työmenetelmien tuntemista, ymmärtämistä ja ennakkoluulotonta soveltamista, muissa oppiaineissa ja oppimisympäristöissä opittua hyödyntäen. Oppilas tekee yksin tai yhteisöllisesti käsityötuotteita tai teoksia. Käsityötietoja ja -taitoja laajennetaan tai syvennetään valinnaistuntien avulla. S1: Suunnittelussa perehdytään erilaisiin lähtökohtiin ja hyödynnetään omia moniaistisia kokemuksia ja elämyksiä sekä havainnoidaan ja analysoidaan esineitä, rakennettua ja luonnon ympäristöä uusien ideoiden kehittämiseksi (värit, kuviot, pinnat, kuosit, muoto, rakenteet, lujuus ja taipuminen, rakentelu ja energia). S2: Opitaan alan peruskäsitteistöä, tunnistetaan materiaaleja ja työprosesseja. Perehdytään laadukkaan tuotteen ominaisuuksiin. S3: Laaditaan omalle työskentelylle työsuunnitelma ja muutetaan sitä tarvittaessa. Dokumentoidaan suunnitelma sanallisesti ja/tai visuaalisesti sekä numeerisesti (mitat, määrät, mittakaavat jne.) Kokeillaan erilaisia työskentelytekniikoita ideoiden esittämiseksi. S4: Tutkitaan materiaalien ominaisuuksia sekä käsityön tekemisessä tarvittavien koneiden ja laitteiden toimintaperiaatteita. Sovelletaan näin hankittua tietoa omassa työssä. Kokeillaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja (erilaiset puulajit, metallit, muovit, kuidut, langat, kankaat). Kokeilujen pohjalta tuotetta tai teosta kehitetään vielä eteenpäin. S5: Valmistetaan yksilöllisiä ja /tai yhteisöllisiä tuotteita ja teoksia, joiden toteuttamiseen käytetään monenlaisia käsityössä tarvittavia työvälineitä, koneita ja laitteita. Työskentely on tehdyn suunnitelman ohjaamaa. S6: Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään osana kokonaisen käsityöprosessin dokumentointia. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Annetaan ryhmäpalautetta toisille ryhmille.

3 Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 3-6 Asianmukaiset tilat, työvälineet ja materiaalit edistävät tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteena on käsityön oppimista tukeva monipuolinen oppimisympäristö, jonka muodostavat asianmukaiset tilat, työvälineet, materiaalit, koneet ja laitteet. Samalla nämä tukevat käsityössä tarvittavan teknologian toimintaperiaatteiden ymmärtämistä. Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa erilaisia oppimateriaaleja, piirtoohjelmia, digitaalisten kuvien muokkausta sekä kolmiulotteisten piirrosten ja mallien tekemistä oman ilmaisun ja suunnittelun tukena. Toiminnallista oppimista tuetaan tutkivan oppimisen projekteilla yhteistyössä ulkopuolisten tahojen kanssa ja oppiaine rajat ylittäen. Kansalliseen ja kansainväliseen kulttuuriseen perintöön tutustutaan esimerkiksi museo- ja kirjastokäynneillä. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä ohjauksen/tuen järjestämisessä on huomioida oppilaiden erilaiset edellytykset ja tarpeet käsityön opiskeluun ja tehdään sen mukaisia eriytettyjä ratkaisuja esimerkiksi käytettävien oppimisympäristöjen, työtapojen ja työtehtävien valinnassa. Oppilasta tuetaan kehittämään käsityöllisiä taitojaan joustavasti itselleen sopivalla tavalla. Käsityössä tuetaan omiin ratkaisuihin sekä vahvistetaan uutta luovan tiedon rakentamista ja käyttöönottoa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Oppilaiden omille ratkaisuille ja heidän tarvitsemalleen ohjaukselle tulee varata riittävästi aikaa ja tilaa. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppimisen arvioinnin tulee olla ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostetaan positiivisesti oppilaan kehittymistä ja kannustetaan osaamisen laajentamiseen ja syventämiseen. Keskeisten oppisisältöjen oppimisen ja omaksumisen rinnalla arvioidaan monipuolisesti laaja-alaisen käsityötaidon ja - tiedon kehittymistä. Arviointikeskustelussa ja muussa rakentavassa palautteessa osoitetaan kehittämiskohde ja annetaan ohje kuinka suoritusta voidaan kehittää. Oppilas osallistuu arviointiin ja hänelle tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia. Ryhmän työskentelyä ja tuotosta voidaan esitellä ja arvioida, jolloin oppilaat oppivat esiintymistä, asioiden selkeää ja jäsenneltyä esittämistä, samoin kuin toisten työskentelyn arvostamista. Lisäksi kehitetään taitoja antaa ryhmäpalautetta vertaisryhmille. Käsityöoppiaineen sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää käsityöoppiaineen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Arviointikriteerejä voidaan myös hyödyntää alempien vuosiluokkien arvioinnissa. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä havainnoida kokonaista käsityön prosessia, monimateriaalisen tekemisen tapoja, työskentelyn sujuvuutta ja tuotosten laatua sekä muissa oppiaineissa opitun soveltamista. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta ja Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Ei vaikuta arvosanan muodostamiseen.

4 innostusta käsin tekemisestä sekä herättää hänessä uteliaisuus kokeilevaan ja keksivään käsityöhön T2 ohjata oppilasta hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi T3 aktivoida oppilas suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhteisöllisesti käsityötuote tai teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin T4 ohjata oppilasta käyttämään sujuvasti monia erilaisia materiaaleja sekä työstämään niitä monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti T5 vahvistaa oppilasta toimimaan pitkäjännitteisesti ja vastuuntuntoisesti sekä huolehtimaan turvallisesta työskentelystä T6 herättää arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti vastuullisuuden, ekologisuuden ja eettisyyden näkökulmista T7 aktivoida oppilasta käyttämään tieto ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa ja käsityöprosessin S5-S7 S1-S4 S1,S6 Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi Tuote tai teos Työskentelytaidot Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistustekniikoiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen Työvälineiden, koneiden ja laitteiden valinta ja käyttö Tuotteiden elinkaariajattelun tiedostaminen, kulutustapojen pohdinta Tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen omassa työskentelyssään Oppilas toteuttaa ohjatusti kokonaisen käsityöprosessin. Oppilaan tekee dokumentoinnin kaikista prosessin vaiheista. Oppilas valmistaa suunnitelmansa mukaisen tuotteen tai teoksen. Oppilas toimii aktiivisesti osana ryhmää. Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja ja valmistustekniikoita. Oppilas käyttää asianmukaisia työvälineitä, koneita ja laitteita oikein, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti ja ottaa vastuuta omasta työstään. Oppilas kertoo yksinkertaisten ja arkipäivään liittyvien laitteiden toimintaperiaatteita. Oppilas ottaa suunnittelussaan huomioon kulutustavat ja tuotteen elinkaaren. Oppilas hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjatusti suunnittelussa ja valmistuksessa sekä dokumentoinnissa.

5 dokumentoinnissa T8 ohjata oppilas arvioimaan, arvostamaan, ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia S6 Yhteistyötaidot, vuorovaikutustaidot, vertaispalautteen antaminen, oman ja muiden työn arviointi ja arvostaminen Oppilas osallistuu aktiivisesti oman ja toisten työn ja työskentelyn arviointiin ja vertaispalautteen antamiseen.

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä 1 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

KÄSITYÖN OPS KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

KÄSITYÖN OPS KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä KÄSITYÖN OPS 2016 13.4.10 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan

Lisätiedot

Käsityön oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6

Käsityön oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6 14.4.12 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun,

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausuntomme perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista.

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausuntomme perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Opetushallitukselle Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausuntomme perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Luonnosteksti on parantunut edellisestä versiosta. Tavoitteet on esitetty hyvin monipuolisesti

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KÄSITYÖ VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen

Lisätiedot

OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN

OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN TAO-portaalin etusivulla on painike >>Aineistoa paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Aineistossa on mukana TAO:n ja TOL:n keväällä 2014 laatima

Lisätiedot

OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN

OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN OHJEITA OPETTAJILLE PAIKALLISEEN OPETUSSUUNNITELMATYÖHÖN TAO-portaalin etusivulla on painike >>Aineistoa paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Aineistossa on mukana TAO:n ja TOL:n keväällä 2015 laatima

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

KÄSITYÖ. Yleinen kuvaus

KÄSITYÖ. Yleinen kuvaus KÄSITYÖ Yleinen kuvaus Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa yhdistellään käsityöilmaisun, muotoilun ja

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Käsityön opetusjärjestelyistä

Käsityön opetusjärjestelyistä Käsityön opetusjärjestelyistä Ilkka Kokkonen, Tiia Hintsa 24.3.2017 Toteutus Seitsemännellä Opetusaika luokalla opiskelu sekaryhmissä puoliksi käsityön opettajien kesken 2 vvt Opetustunnit Ryhmäkoko vähentyneet

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

Käsityö. Laaja-alaiset tavoitteet. L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

Käsityö. Laaja-alaiset tavoitteet. L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen Käsityö Käsityötä opiskellaan opetussuunnitelman mukaisesti kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 1-7. Käsityössä toteutetaan käsityöilmaisua, muotoilua ja teknologiaan perustuvaa toimintaa. Käsityön

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU L1 OPPIMAAN OPPIMINEN - Tavoitteena on, että oppilas tunnistaa omat vahvuutensa oppijana ja omaksuu hänelle sopivat opiskelutekniikat. - Korostetaan pitkäjänteisen työskentelyn ja harjoittelun merkitystä.

Lisätiedot

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 339 LUOKKA 8 2 h viikossa TAVOITTEET oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä oppii käsityön

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

KORALLIORAKKAAN KUTSU

KORALLIORAKKAAN KUTSU KORALLIORAKKAAN KUTSU Kaisa Kivipelto ja Veera Vähä-Heikkilä Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Kuvat tuotteista: Veera Vähä-Heikkilä Koralliorakas (Hericium coralloides) Koristeellisen pesusienimäinen

Lisätiedot

9.2.9 Käsityö. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.9 Käsityö. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.9 Käsityö Koulumme käsityön opetuksen lähtökohtana on kokonaisen käsityöprosessin läpivieminen. saattaa loppuun työn, jonka suunnitteluun hän on itse osallistunut. Prosessin aikana oppilaan käsityötaidot

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9

Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 7. luokka 8. luokka 9. luokka Laajaalainen osaaminen T1

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 3-6

KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 3-6 KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun,

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol Tavoitteet koskevat kaikkia luokka-asteita. Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka FYSIIKKA Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa ja fysiikka maailmankuvan rakentajana esiintyvät joka vuosiluokalla.

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 1-2

KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 1-2 KÄSITYÖ VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun,

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk)

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk) Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk) Opettajan uranaikaisen arviointiosaamisen kehittyminen koulutusosio 2 Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@viikinnormaalikoulu.fi

Lisätiedot

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä 1 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Matematiikan syventävä kurssi (MAVx) Ongelmia ja oivalluksia Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin,

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot