KUORMA-AUTOALALLA TYÖSKENTELEVÄ
|
|
- Esa-Pekka Lehtilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUORMA-AUTOALALLA TYÖSKENTELEVÄ Ulkomaan liikenteen kuljettaja 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa
2 Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä kuin 4 tunnin ja 45 minuutin työstä maksetaan täysi 4 tunnin ja 45 minuutin palkka, ja se luetaan työaikaan. Milloin autonkuljettaja tai apumies joutuu matkallaan odotta maan, maksetaan siitä palkka lukematta sitä työaikaan (ei koske vuorokausilepoaikaa). Mikäli autonkuljettaja joutuu lastaus- tai purkausjonossa toistuvasti siirtämään autoa, luetaan se työajaksi. Mikäli autonkuljettaja siirretään tilapäisesti alemman palkkataulukon työhön, hänen palkkansa säilyy ennallaan. Mikäli työpäivän pituus on vähintään 8 tuntia, on työntekijällä oikeus kahteen virkistystaukoon (kahvitauot) työn suorittamisen ohessa ja kuljetustehtävän kannalta sopivampana aikana. Työpäivää ei saa jakaa kuin kahteen yhtäjaksoiseen osaan, jonka katkaisee enintään tunnin pituinen palkaton tauko. Määräys ei sulje pois laeista johtuvien taukojen antamista eikä odotusajan käyttöä. 2
3 Ulkomaanliikenteen palkat ja kokemuslisä Täysin työkykyisen ammattitaitoisen kuorma-autonkuljettajan 2-viikkojaksopalkka ja tuntipalkat ulkomaanliikenteessä ovat alla mainitun taulukon mukaiset. Ulkomaanliikentees sä olevalle kuorma-autonkuljettajalle, joka on toiminut vähintään kahden vuoden ajan samassa yrityksessä ja on tänä aikana osoittanut omaavansa kyvyn selviytyä ulkomaisissa olosuhteissa (kielitai to, liikennesääntö jen ja tullimuodollisuuksien tuntemus yms.) maksetaan erikoislisänä vähintään 8 prosenttia jaksopal kasta laskettuna. Palkkataulukot tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta ( ) Ulkomaanliikenteen palkkataulukot 14, ,40 8 % korotettuna 15, ,60 Palkkataulukot tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta ( ) Ulkomaanliikenteen palkkataulukot 14, ,20 8 % korotettuna 15, ,20 3
4 Erillislisät Ilta- ja yötyölisät Klo välisenä aikana tehdyiltä työtunneilta maksetaan iltatyölisää 15 % ja klo välisenä aikana tehdyiltä työtunneilta yötyölisää 20 % taulukkopalkasta. Vapaapäivätyölisä Jokaisena kalenteriviikkona tulee olla vähintään kaksi kalenterivuoro kautta vapaata. Kaikilta vapaapäivinä tehdyiltä työtunneilta tulee maksaa kaikkien muiden korvausten lisäksi vapaapäivä työlisä, jonka suuruus on 100 % työntekijän taulukkopalkasta. Myrkky- ja räjähdysainelisä Myrkkyjen, räjähdys- ja radioaktiivisten aineiden käsittelyja kuljetusajalta siltä osin, kuin vaarallisten aineiden kuljetusmääräysten (ADR) vapaarajat ylittyvät, maksetaan lisää, jonka suuruus on 5 % taulukkopalkasta. Erikoislisä Nosturiauton kuljettajille, lavettiauton kuljettajille, jäteauton kuljettajille, puutavaran kuljettajille kuljetettaessa puuta metsästä silloin, kun kuljettaja käyttää kuormauslaitetta sekä niille autonkuljettajille, jotka suorittavat maidon keräilyä imukeräilyautoilla, maanalaisissa laitoksissa kuljetuksia suorittavalle autonkuljettajalle sekä niissä erikoiskuljetuksissa toimiville kuljettajille, joihin kuljetuksiin tarvitaan ao. viranomaisen lupa sekä erikseen niin sanottu 4
5 saattoauto taikka jotka tulee lainsäädännön mukaan merkitä varoitustauluin ja -valaisimin, maksetaan erikoislisää, jonka suuruus on 5 prosenttia työntekijän taulukkopalkasta. Yli- ja sunnuntaityökorvaukset Säännöllisen työajan ylittäviltä työtunneilta maksetaan 12 tunnilta 50 % ja sen yli meneviltä työtunneilta 100 % korotettu palkka. Sunnuntaina, kirkollisena juhlapäivänä, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä suoritetusta työstä maksetaan 100 % korotettu palkka. Edellä mainitut korotukset maksetaan työntekijän keskituntiansion perustella. 5
6 Osapäivä- ja päivärahat tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien. Kotimaa: Mikäli työntekijä on estynyt 10 tunnin aikana ruokailemasta asemapaikkakunnalla, maksetaan osapäiväraha 14,40 euroa siten, että esteen alkamisesta laskettua täyttä 24 tunnin jaksoa kohti maksetaan 31,90 euroa. Mikäli vuorokausilepo vieraalla paikkakunnalla ylittää 12 tuntia, maksetaan korotettu päiväraha 40,00 euroa. Ulkomailla: Milloin työntekijä joutuu olemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 56,80 euroa vuorokautta kohti. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 60,80 euroa. Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 32,40 euroa vuorokautta kohti. Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,20 euroa. 6
7 Kotimaan ja ulkomaan päivärahan yhteen sovittaminen ESIM. Työ alkaa maanantaina klo kotimaassa. Lautta lähtee klo ja saapuu Tukholmaan klo tiistaiaamuna. Kuljettaja työskentelee Euroopassa siten, että lähtee paluumatkalle keskiviikkoaamuna lautalla Tukhol mas ta klo Lautta Suomessa klo ja reissu jatkuu kotimaassa torstaihin klo saakka. Edellä olevassa esimerkki työjaksossa ensimmäinen kymmenen tunnin jakso tulee täyteen lautalla maanan tai-iltana klo Kahdenkym menenneljän tunnin jakso tulee täyteen tiistaina klo ulkomailla. Maanantai-illan klo ja tiistaipäivän klo välisessä 14 tunnin jaksossa kuljettajamme on suurimman osan (9 h) oleskellut lautalla ja siten kotimaan päivärahan piirissä, koska lähtösatama oli kotimaassa. Tiistaihin klo mennessä hän on ansainnut yhden kotimaan kokopäivärahan (31,90 ). HUOM! Jos maanantai-illan klo ja tiistain klo välisenä neljäntoista tunnin jaksossa olisi suurempi osa oltu ulkomaan päivärahan piirissä, olisi ulkomaan päiväraha alkanut maanantai-iltana klo ja siihen saakka olisi ansaittu kotimaan osapäiväraha (14,40 ). Toinen kahdenkymmenenneljän tunnin jakso tulee täyteen keskiviikkona klo lautan ollessa paluumatkalla Suomeen. Tältä ajalta kuljettajamme ansaitsee ulkomaan kokopäivärahan (56,80 ). 7
8 Seuraava jakso (10 h) tulee täyteen klo Tästä jaksosta hän on ulkomaan päivärahan piirissä suurimman osan (7 h), koska lautan lähtösatama oli ulkomaan satama. Tästä jaksosta kuljettajallemme maksetaan ½ ulkomaan ruokarahaa (16,20 ). Päivärahaan oikeuttavaa aikaa jää torstaihin klo mennessä enää 14 tuntia. Tältä jaksolta kuljettajamme ansaitsee kotimaan osapäivärahan (14,40 ). 8
9 Vuosityöajan lyhentäminen Työaikaa lyhennetään kalenterivuosittain vuoden alusta tai sitä myöhemmästä työsuhteen alkamisesta lukien säännöllisen työajan kertymän mukaan seuraavasti: A. Loppiainen lauantaina tai sunnuntaina vähintään 94 h 8 h eli 1 päivä 188 h 16 h eli 2 päivää 283 h 24 h eli 3 päivää 377 h 32 h eli 4 päivää 471 h 40 h eli 5 päivää 565 h 48 h eli 6 päivää 660 h 56 h eli 7 päivää 754 h 64 h eli 8 päivää 848 h 72 h eli 9 päivää 942 h 80 h eli 10 päivää 1036 h 88 h eli 11 päivää 1131 h 96 h eli 12 päivää 1225 h 104 h eli 13 päivää 1319 h 112 h eli 14 päivää 1413 h 120 h eli 15 päivää 1508 h 128 h eli 16 päivää 1602 h 136 h eli 17 päivää 1696 h 144 h eli 18 päivää 9
10 B. Loppiainen muuna arkipäivänä kuin lauantaina vähintään 90 h 8 h eli 1 päivä 180 h 16 h eli 2 päivää 270 h 24 h eli 3 päivää 360 h 32 h eli 4 päivää 447 h 40 h eli 5 päivää 537 h 48 h eli 6 päivää 627 h 56 h eli 7 päivää 717 h 64 h eli 8 päivää 807 h 72 h eli 9 päivää 893 h 80 h eli 10 päivää 983 h 88 h eli 11 päivää 1073 h 96 h eli 12 päivää 1163 h 104 h eli 13 päivää 1253 h 112 h eli 14 päivää 1340 h 120 h eli 15 päivää 1430 h 128 h eli 16 päivää 1520 h 136 h eli 17 päivää 1610 h 144 h eli 18 päivää 1696 h 152 h eli 19 päivää Työajanlyhennys koskee myös osa-aikaisia työntekijöitä, riippumatta siitä kuinka osa-aikajärjestely on toteutettu. 10
11 Lyhennysvapaan antaminen Työajan lyhennyksestä johtuvat vapaapäivät annetaan kokonaisina päivinä, työntekijän vuosilomien tai muiden vapaapäivien yhteydessä. Mikäli työntekijä on ansainnut 10 lyhennyspäivää, annetaan lyhennysvapaapäivät yhdistämällä niitä siten, että työntekijälle muodostuu yksi viiden päivän pituinen yhdenjak soinen vapaa. Mikäli työntekijä on ansainnut vähintään 15 lyhennysvapaapäivää, annetaan lyhennysvapaapäivät yhdistämällä siten, että työntekijälle muodostuu kaksi viiden päivän pituista yhdenjak soista vapaata. Yllä mainittu 5 lyhennyspäivän jakso sisältää 7 kalenteripäivää. Lyhennysvapaapäiviä voidaan antaa työntekijälle ennen niiden ansaitsemista vain työntekijän suostumuksella. Vapaan ajankohdasta ilmoittaminen Ilmoitukset viiden (5) päivän lyhennysvapaista on annettava työntekijälle vähintään 2 viikkoa ennen vapaan antamista. Yksittäiset vapaapäivät ilmoitetaan ennalta ohjelmoidussa työtuntijärjestelmässä tai mikäli työtuntijärjes tel mää ei laadita, vähintään 2 viikkoa ennen vapaan antamista. Palkka Lyhennyksen ajalta maksetaan palkka voimassa olevan keskituntiansion mukaan. 11
12 Irtisanomisajat Työnantajan irtisanoessa työsuhteen työsuhde kestänyt enintään vuoden 14 päivää työsuhde kestänyt enintään 4 vuotta 1 kuukausi työsuhde kestänyt enintään 8 vuotta 2 kuukautta työsuhde kestänyt enintään 12 vuotta 4 kuukautta työsuhde kestänyt yli 12 vuotta 6 kuukautta Työntekijän irtisanoessa työsuhteen työsuhde kestänyt enintään 5 vuotta 14 päivää työsuhde kestänyt yli 5 vuotta 1 kuukausi Sairausajan palkka Työnantaja maksaa työntekijälle sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttö myyden ajalta säännöllisen työajan mukaisen palkan seuraavan pituisilta ajanjaksoilta. Ajanjaksoon lasketaan 7 päivää viikossa. Sairausajaksi luetaan sairausloman viimeisenä kalenteripäivänä alkanut koko työvuoro. työsuhde kestänyt alle 3 vuotta 28 päivää työsuhde kestänyt 3-5 vuotta 35 päivää työsuhde kestänyt 5-10 vuotta 42 päivää työsuhde kestänyt yli 10 vuotta 56 päivää 12
13 Äitiys- ja isyysvapaan palkka Määräykset äitiys- ja isyysvapaan palkasta löytyvät työehtosopimuksesta. 13
14 Saatko sinä kaikki sopimuksen edellyttämät työ- ja palkkaedut? Työehtosopimuksista on sovittu myös monista muista sinun etujasi koskevista kysymyksis tä. Saatko sinä kaikki nämä edut hyväksesi? AKT:n ammattiosasto, jonka jäsen sinä olet tai liiton aluetoimisto antaa lisätietoja voimassa olevista työehtosopimuksista. Onko työpaikallesi valittu luottamusmies valvomaan työntekijän etua? Luottamusmiehen asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista on sovittu työehtosopimuksella. Luottamusmiehellä on lakiin ja sopimukseen perustuva muita työntekijöitä parempi työsuhdeturva. Luottamusmies on tärkein yhteyshenkilö työpaikan, ammattiosaston ja liiton välillä. 14
15 Meitä on yli Jäsenmäärän on työnantajapuoli joutunut näissäkin sopimus neuvotte luissa ottamaan entistä vakavammin huomioon. Koulutus- ja vapaa-ajan toiminta AKT tarjoaa jäsenille monipuolista koulutustoimintaa yhteiskun nan eri aloilla ja on ammatti-osastojen kanssa yhteistyössä kehittämäs sä edelleen tätä toimintaa. Samoin vapaa-ajan virkistys- ja harrastustoimintaan on erittäin hyvät mahdollisuudet liiton ja osastojen tarjoamilla ja yleensä myös kustantamissa tilaisuuksissa ja paikoissa. Vain järjestäytyneet kuljetusalan työntekijät pystyvät valvomaan etujaan - yhdessä liiton kanssa. Liittosi on Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry 15
16 AUTO- JA KULJETUSALAN TYÖNTEKIJÄLIITTO AKT ry Toimisto: John Stenbergin ranta 6 Postiosoite: PL 313, HELSINKI Puhelin: vaihde Telekopio: Sähköposti: etunimi.sukunimi@akt.fi Kotisivut: AKT:n aluetoimistot Helsinki Lahti Rovaniemi Viherniemenkatu 5 Rautatienkatu 19 A 31 Rovakatu 26 A HELSINKI LAHTI ROVANIEMI Puh: Puh: Puh: Aluetoimitsija Aluetoimitsija Aluetoimitsija Jari Jukka Korhonen Kauppinen Ari Lehtola Reino Rautajoki matkapuh matkapuh matkapuh Aluetoimitsija Sami Hägg matkapuh Joensuu Oulu Tampere Kauppakatu 32 Mäkelininkatu 31 Rautatienkatu 10, 6.krs JOENSUU OULU TAMPERE Puh: Puh: Puh: Aluetoimitsija Aluetoimitsija Aluetoimitsija Pekka Lehtonen Jari Haaraniemi Jari Mäkitalo matkapuh matkapuh matkapuh Jyväskylä Pori Turku Kalevankatu 4 Isolinnankatu 24, 2. krs Maariankatu 6 b JYVÄSKYLÄ PORI TURKU Puh: Puh: Puh: Aluetoimitsija Aluetoimitsija Aluetoimitsija Pentti Hämäläinen Jouni Nylund Jari Matilainen matkapuh matkapuh matkapuh Kotka Vaasa Puutarhakatu 12 Pitkäkatu KOTKA VAASA Puh: Puh: Aluetoimitsija Aluetoimitsija Timo Juha-Pekka Meriläinen Yrjölä Tuulikki Tapio Huotari Aikio matkapuh matkapuh
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
2016 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä kuin 4
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä kuin 4
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa ( )
2017 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä
Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Linja-autohenkilökunnan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017.
2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Linja-autohenkilökunnan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Säännöllinen työaika 2-viikkojakson säännöllinen työaika on 80 tuntia.
Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
Terminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on
Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa ( ).
2019 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020). Säännöllinen työaika 2-viikkojakson säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhemmästä,
Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa
Terminaalityöntekijät 2018 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika Lyhemmästä, kuin 5 tunnin työstä maksetaan täysi 5 tunnin palkka, joka
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa ( ).
2017 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020). Säännöllinen työaika Lyhemmästä, kuin 5 tunnin työstä maksetaan täysi 5 tunnin
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2018 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2019) Työaika Työaika määräytyy työaikalain
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2017 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2019) Työaika Työaika määräytyy työaikalain
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Yksityisessä säiliöautoliikenteessä työaikalain
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät 2017 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) Työaika Yksityisessä säiliöautoliikenteessä
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät
Säiliöauto- ja öljytuotealan työntekijät 2018 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) Työaika Yksityisessä säiliöautoliikenteessä
Työaika, yli- ja sunnuntaityökorvaus
2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika, yli- ja sunnuntaityökorvaus Työaika Säännöllinen työaika enintään 8 h päivässä ja 40
Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
Terminaalityöntekijät 2016 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 1.2.2017 31.1.2018 Puuliitto puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2018. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 11.1.2016 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja
KIERTOKIRJE 12/ sivu 1
17.11.2016 sivu 1 1. Loppu- ja alkuvuoden työaikajärjestelyt ja palkanmaksu 2. Huoltokorjaamoiden palvelusvuosilisä 3. Vuosilomien antaminen arkipyhäviikolla 1. LOPPU- JA ALKUVUODEN TYÖAIKAJÄRJESTELYT
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
1.3 Vuorotyölisät ja luottamusmiesten kuukausikorvaukset
11.11.2015 sivu 1 Anne Jansson 1. Toimihenkilöiden palkankorotukset 1.12.2015 2. Työntekijäsopimusten palkankorotukset 3. Loppu- ja alkuvuoden työaikajärjestelyt ja palkanmaksu 4. Huoltokorjaamoiden palvelusvuosilisä
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS 2010-2011 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ...1 1 SOVELTAMISALA... 1 2 YLEISET SOPIMUKSET...
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2012 31.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ... 1 1 SOVELTAMISALA...1 2
1. ARKIPYHÄVIIKKOJEN SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA VUODEN 2015 ALKUPUOLIS- KOLLA
9.3.2015 sivu 1 Petri Verronen, Mari Vasarainen 1. Arkipyhäviikkojen säännöllinen työaika vuoden 2015 alkupuoliskolla 2. Vuosilomien antaminen arkipyhäviikolla 1. ARKIPYHÄVIIKKOJEN SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA
Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti:
Vuosivapaajärjestelmä Vuosivapaan ansainta 2. Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen jälkeen,
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013
PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2014 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ... 1 1 SOVELTAMISALA...1 2
Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset
Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset 12.10.2016 Mistä tähän on tultu? 12.10.2016 Antti Huotilainen / KL ja Mia Suominen / PAM Kilpailukykysopimusneuvottelut pähkinänkuoressa
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN VARASTOISSA TYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä
kilpailukykysopimuksesta johtuen
Kaupan työehtosopimukseen tulevat muutokset kilpailukykysopimuksesta johtuen Koulutuksen sisältö I. Vuosivapaajärjestelmä syrjäyttää arkipyhäjärjestelmän ja työaika pitenee II. Paikallinen sopiminen III.
Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015
Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Tehy, Edunvalvontatoimiala Muutoksia säännölliseen työaikaan Tasoittumisjakso Säännöllisen työajan tulee tasoittua kahden, kolmen taikka neljän viikon
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen
YLEINEN OSA KUNNALLINEN KUUKAUSIPALKKAISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2014 2016 I LUKU YLEINEN OSA 1 Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja vähintään neljän
Virkamiesten lomauttaminen
Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä vuokrayritys
MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton. väliseen. sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN
MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton väliseen sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 8.6.2010 30.4.2011 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa
KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ... 1 1 SOVELTAMISALA...1
KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS mom. Vuosityöaika määräytyy vuosiloman pituuden mukaan seuraavasti:
YLEISKIRJEEN 26/2003 LIITE 2 1 (5) KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 LIITE 5 KESKEYTYMÄTÖN KOLMIVUOROTYÖ 1 Soveltamisala ja säännöllinen työaika 2 Vuosityöaika Tämän liitteen
KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN
17.3.2016 sivu 1 Petri Verronen, Olli Rauhamaa, Mari Vasarainen VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA 1.4.2016 LUKIEN Vuosilomalaki muuttuu 1.4.2016 lukien. Muutokset koskevat vuosiloman ansaintaa tiettyjen perhevapaiden
Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
2016 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika Lyhemmästä, kuin 5 tunnin työstä maksetaan täysi 5 tunnin palkka, joka
Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen LINJA-AUTOHENKILÖKUNNAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen LINJA-AUTOHENKILÖKUNNAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2014 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ.... 1 1 SOVELTAMISALA...
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN
MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 16.6.2010 30.4.2011 TYÖEHTOSOPIMUSPÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO AUTO- JA
1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT
1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen
PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018
1 PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018 KAUPAN ALA Tyypillisiä tehtäviä: avustava konttorityö (palkkaryhmä A), lähetti (A), pullojen ja kärryjen käsittely (A), myyjä I (B1), kioskimyyjä (B1), varastotyöntekijä
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/3/2011 9.3.2011 1(6) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen Viestinvälitys- ja logistiikka-alan TES 22 1 Etuuden vaihtaminen joustovapaaksi Ta ja tt voivat sopia (tes 22.3 ) a)
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/2/2013 27.3.2013 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa
PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ry:n Airpro Oy:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2014 31.1.2017
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ry:n ja Airpro Oy:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2014 31.1.2017 1 2 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ... 3 1 SOVELTAMISALA... 3 2 YLEISET SOPIMUKSET... 3 3 SOPIMUKSEN SITOVUUS
Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus
Suomen Laivanpäällystöliitto ry. Suomen Konepäällystöliitto ry. Palkkaliite
Päivitetty 1.3.2010/TM Palkkaliite 1 Päällikön ja vuoropäällikön peruspalkat ja valmiusrahat ilman ylityö- ja pyhätyökorvauksia ovat 1.3.2010 lukien seuraavat: Päällikkö ja vuoropäällikkö, peruspalkka
Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys.
KT Yleiskirjeen 4/2016 liite 6 1 (6) KVTES:n muuttuneiden työaikaa koskevien määräysten soveltamisohjeet KVTES:n työaikaa koskevia määräyksiä on muutettu siten, että säännöllistä työaikaa on pidennetty.
Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.
PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,
Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN
14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan
1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.
6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9
HUVI-. TEEMA- JA ELÄMYSPUISTOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MaRa 1.2.2012 1 HUVI-. TEEMA- JA ELÄMYSPUISTOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1. Yleistä Työehtosopimuskausi on kaksi vuotta eli 1.4.2012 31.3.2014. Sopimus sisältää 1.4.2012 voimaan tulevan 2,4 % palkankorotuksen
LINJA-AUTOHENKILÖKUNNAN TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen LINJA-AUTOHENKILÖKUNNAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ.... 1 1
Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS
0 Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS 2011 1 Tyo ajan sijoittaminen Säännöllinen työaika Säännöllistä työaikaa koskevat määräykset ovat työaikalaissa
KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje
TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
1 MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu keskusjärjestöjen
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVAT TYÖEHTOSOPIMUKSET 1.4.2012 30.4.2014
MaRa 1.2.2012 1 MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVAT TYÖEHTOSOPIMUKSET 1.4.2012 30.4.2014 1. Yleistä Työehtosopimuskausi on 1.4.2012 30.4.2014. Sopimus sisältää 1.4.2012 voimaan tulevan
KVTES yleistyöaika. Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset. JHL koulutus/mp
KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset JHL koulutus/mp Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa koskevat
Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet
Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus
VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-
LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
LIIKKUVUUSAVUSTUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa LIIKKUVUUSAVUSTUS uudet säännökset Voidaan myöntää 1.1.2018 alkaen myös sellaiseen
Oy Matkahuolto Ab:n, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen LINJA-AUTOASEMIEN TYÖEHTOSOPIMUS
Oy Matkahuolto Ab:n, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen LINJA-AUTOASEMIEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2014 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALA...1
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja
Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua
4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies
4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä
AKT:n henkilökunta. Hallinto- ja talousosasto. Puheenjohtaja Marko Piirainen, puh. 09 6131 1200, 0400 729 450 marko.piirainen[a]akt.
AKT:n henkilökunta Hallinto- ja talousosasto Puheenjohtaja Marko Piirainen, puh. 09 6131 1200, 0400 729 450 marko.piirainen[a]akt.fi Puheenjohtajan ja hallinnon sihteeri Minna Viitamäki, puh. 09 6131 1201,
KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus
KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus III LUKU TYÖAIKA 9 Jaksotyöaika Säännöllinen työaika 1 mom. Työaikalain 7 :ssä tarkoitetussa työssä,
FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA
14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan
LIITE 2 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIT
LIITE 2 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIT 1 Palkkahinnoittelu 1.5.2011 Virkanimike/tehtävä 1 Ylihammaslääkärit/verrattavassa asemassa olevat Peruspalkka /kk Hammaslääkäriltä edellytetään tehtävään soveltuvaa
Henkilökohtaisten avustajien palkkaus Kaakkois-Suomen kunnissa
Henkilökohtaisten avustajien palkkaus Kaakkois-Suomen kunnissa Uusi henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus astui voimaan 1.2.2018. Uudessa työehtosopimuksessa työntekijät jaetaan
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen TERMINAALITOIMINTAA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen TERMINAALITOIMINTAA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 2010-2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Sopimuksen soveltamisala... 1 2 Yleiset
LOMAOPAS 2010 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
LOMAOPAS 2010 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry Sisällysluettelo 1. Loman ansaitseminen 1 1.1 Yleistä 1 1.2 Lomanmääräytymisvuosi 1 1.3 Lomanmääräytymiskuukausi 14 päivän säännön mukaan 1 1.4
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Toimihenkilöunioni TU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN
MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Toimihenkilöunioni TU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 8.6.2010 30.4.2011 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Toimihenkilöunioni TU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN
1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO
MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA KVTES UUDET JAKSOTYÖ- MÄÄRÄYKSET Valtuusto 22.-23.5.2014 Arto Vallivaara JAKSOTYÖMÄÄRÄYSTEN MUUTOKSET Muutoksen kohteena KVTES luku III 9, 16 ja 17 Muodollista jaksotyötä koskevat
PÖYTÄKIRJA KIINTEISTÖPALVELUALAN TYÖNTEKIJÖITÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI
Kiinteistötyönantajat ry ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 14.9.2016 PÖYTÄKIRJA KIINTEISTÖPALVELUALAN TYÖNTEKIJÖITÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI Kiinteistötyönantajat