Kaikki muistiossa oleva tieto on julkisesti esitetty kaikille avoimen Panssariseminaarin

Transkriptio

1 1 (10) Kaikki muistiossa oleva tieto on julkisesti esitetty kaikille avoimen n yhteydessä. Ajankohtaista PSPR:sta (apkom, ev Jukka Orava, PSPR) Puolustusvoimauudistuksen myötä lakkautetun Länsi-Suomen sotilasläänin tehtävät siirtyivät PSPR:n hoidettavaksi vuoden 2015 alusta. PSPR:n toiminta-alueeseen kuuluvat täten Keski-Suomen, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Uudistuksen myötä perustettiin PSPR:n apulaiskomentajan tehtävä, johon kuuluu: johtamistoiminnan vahvistaminen operatiivinen suunnittelu siviiliviranomaisyhteistyö alueellinen maanpuolustustyö. Sisu XA-180 Puolustusvoimissa - ensimmäiset 30 vuotta (DI Esa Muikku, Millog Oy) Valmistelu kotimaisen panssaroidun ajoneuvon prototyypin rakentamiseksi alkoi vuonna Puolustusministeriön Vammaskosken tehdas sai tehtäväkseen suunnitella kotimaisen YK-joukkojen käyttöön tarkoitetun miehistönkuljetusajoneuvon. Prototyyppi valmistui vuonna Tätä VK-nimistä ajoneuvoa ei pidetty vaatimuksia vastaavana. Vuonna 1978 puolustusministeriö kiinnitti huomiota Vammaskosken tehtaan työllisyyteen, minkä vuoksi ryhdyttiin määrittämään kotimaisen kuljetuspanssarivaunun vaatimuksia siten. Syyskuussa 1919 Pääesikunnan ajoneuvotoimisto tiedusteli neljältä yritykseltä kiinnostusta panssariajoneuvon suunnitteluun. Yritykset olivat Rauma-Repola Oy Lokomon tehtaat, Oy Suomen Autoteollisuus Ab, Valmet Oy Tourulan tehdas ja Vammaskosken tehdas. Yrityksille annettiin kahden viikon harkinta-aika. Kaikki yritykset päättivät osallistua tarjouskilpailuun. Ajoneuvon oli määrä olla 9-10 tonnin painoinen, kantavuuden 1,5 tonnia, maavaran 40 cm. Nopeuden tuli olla vähintään 60 km/h. Vaunun oli suotavaa olla uintikykyinen. Vaunumiehistöä oli määrä olla 2 ja vaunussa tuli olla tilat 10 miehen kuljettamiseen. Vaunussa tuli olla vintturi ja mahdollisuus puolitelan käyttöön. Sen tuli tarjota suoja kiväärikaliiperisilta luodeilta. Varustukseen tuli kuulua ilmastointi ja lämmitys. Ajoneuvo oli tarkoitettu suomalaisille joukoille ensisijassa kotimaassa käytettäväksi. Tammikuussa 1980 Puolustusvoimain komentaja teki päätöksen prototyypin hankinnasta, mitä varten perustettiin työryhmä. Tarjouspyynnössä korostettiin ajoneuvon käyttöä kotimaassa, liikkuvuutta suojaisessaa maastossa, muunneltavuutta ja olemassaolevien elementtien hyödyntämistä. Hankintamääräksi ennakoitiin satoja kappaleita. Muutoin tarjouspyyntö ei ollut kovin täsmällinen vaan jätti yrityksille varsin vapaat kädet. Miehistönkuljetusversion lisäksi haluttiin soveltuvuus ilmatorjunta-, kranaatinheitin-, panssarintorjunta- ja komentopaikka-ajoneuvoksi. Yrityksille esiteltiin VK-vaunu eräänlaisena huonona esimerkkinä siitä, millaista ajoneuvoa ei ainakaan haluta. Tarjouspyyntö jätettiin heinäkuussa 1980 ja tarjoukset piti toimittaa mennessä.

2 2 (10) Rauma-Repola Oy:n ehdotus Lokomo YA90 pohjautui yrityksen valmistamaan metsätraktoriin. Vammaskosken tehtaan ehdotus perustui VK-vaunun uudelleensunnitteluun. Valmetin ehdotus eli PaVa ja Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n Sisu XA-180 eli Pasi kolmiakselisina muistuttivat jossain määrin toisiaan. Sisun prototyyppi oli kallein, mutta sarjavalmistuksessa Lokomo olisi ollut kallein. Halvin sekä prototyyppinä että sarjavalmistuksessa olisi ollut Valmet. Sisu XA-180:n kovin kilpailija oli metsätraktorin rakenteeseen perustunut Valmet "PaVa". Se on 4,40 m pitkä, 2,73 m leveä ja 2,18 m korkea. Ajoneuvo painaa 12 tn. Sen kantavuus maastossa on 2 tn ja tiellä 6 tn. Moottori on 155 kw:n tehoinen 6-sylinterinen, iskutilavuudeltaan 6,6 l:n turboahdettu Valmet 611 CSBA. Vaihteisto on momentinmuuntimella varustettu automaattinen neliportainen Clark HR Vaunuun kuuluu 50 m:n vaijerilla varustettu hydraulinen vintturi, jonka vetokyky on 10 tn. Nopeus maantiellä on 80 km/h ja vedessä 10 km/h. Toimintamatka on 800 km. Vaunu on mahdollista aseistaa 7,62 mm:n konekiväärillä. Sisu ja Valmet saivat parhaat pisteet ja niistä tilattiin prototyypit. Sisun ehdotus katsottiin teknisesti parhaaksi, mutta Valmet oli edullisin. Puolustusministeriö edellytti myös Vammaskosken tehtaan osallistumista projektiin. Ilmatorjuntaversio oli tarkoitus aseistaa vaunun katolle asennetulla 23 ItK 61 -ilmatorjuntakanuunalla. Miehistöä siinä olisi ollut 6 ja ampumatarvikkeita 250 kg. Kranaatinheitinversion oli tarkoitus toimia raskaan kranaatinheittimen vetäjänä. Miehistöä siinä olisi ollut 8.

3 3 (10) Suorituskykyvaatimuksissa nopeus nostettiin 95 km/h:iin maastonopeuden ollessa 20 km/h ja uintinopeuden 10 km/h. Vaunun painon sallittiin nousevan 11,5 tonniin ja kantavuuden edellytettiin olevan yli 2 tonnia. Prototyypin valmistuksen aikana prototyyppien valmistajat tutustuivat PsPr:ssa käytössä olleisiin neuvostoliittolaisvalmisteisiin BTR-60PB-miehistönkuljetus- ja BMP-1-rynnäkköpanssarivaunuihin. Prototyyppejä alettiin testata marraskuussa Kokeiluleiri pidettiin talvella 1983 Lapissa, ja joukko-osastokokeilut tehtiin seuraavana kesänä PrPr:ssa. Osassa testejä mukana oli muita ajoneuvoja, erityisesti BTR-60PB-vaunu, jota vastaan kotimaisia prototyyppejä verrattiin. Useimmissa testeissä kotimaiset prototyypit osoittautuivat neuvostoliittolaisvaunua paremmaksi. Kokeiluja tosin haittasi valmistajien haluttomuus esitettyjen muutosten tekemiseen. Myös Valmetin useat rikkoutumiset häiritsivät testejä. Sisu todettiin prototyypeistä paremmaksi useimmissa vertailukohteissa: ajo- ja matkustusmukavuus nopeus toimintamatka ohjaus tie- ja vesiajossa huollettavuus. Kokeilujen tuloksena päädyttiin tilaamaan Sisu XA-180-vaunuja. Mallimerkinnässä X tarkoittaa valmistajatehtaan koodistolla erikoisajoneuvoa ja 180 on moottorin teho kilowatteina. Valtioneuvosto teki hankintapäätöksen joulukuussa 1983, ja tilaus tehtiin helmikuussa Ensimmäinen tilaus käsitti 50 ajoneuvoa Puolustusvoimille ja 9 kpl YK-tehtäviin. Lisäksi oli optio 1-10 lisävaunun vuotuisesta hankinnasta. Tilauserä valmistui vuosien aikana. Ensimmäiset ajoneuvot tulivat YK-käyttöön ja saivat suomalaisten YK-komentajien kunniaksi nimet Ensio (Ensio Siilasvuon mukaan) ja Reka (Reino Raitasaaren mukaan). Ensimmäinen sarja-ajoneuvo nätti samalta kuin prototyyppi, mutta siinä oli useita eroja. Esimerkiksi periskooppien asennusmahdollisuus oli poistettu ja kojelautaa ja sen laitteita muutettu. Valmistaja oli tehnyt suunnittelutyötä myös ambulanssi- ym. erikoisversioista, joista yksikään ei sellaisenaan toteutunut.

4 4 (10) Alkuperäinen PASI eli Sisu XA-180-kuljetuspanssariajoneuvo on 7,35 m pitkä, 2,90 m leveä ja 2,77 m korkea. Ajoneuvo painaa 13,5 tn. Sen kantavuus maastossa on 2,3 tn ja tiellä 6,3 tn. Moottori on 176 kw:n tehoinen 6-sylinterinen, iskutilavuudeltaan 6,6 l:n turboahtimella ja välijäähdyttimellä varustettu Valmet 611 DSBIA. Vaihteisto on momentinmuuntimella varustettu automaattinen neliportainen AllisonMT-643. Vaunuun kuuluu 50 m:n vaijerilla varustettu hydraulinen vintturi, jonka vetokyky on 9 tn. Nopeus maantiellä on 105 km/h ja vedessä 9 km/h. Toimintamatka on 850 km. Vaunu on mahdollista aseistaa mm. 12,7 mm:n ilmatorjuntakonekiväärillä. Vuosina valmistettiin kaikkiaan 127 Sisu Xa-180-vaunua. Vuosina valmistettujen vaunujen rakennetta muutettiin useissa kohden, mm. toisella pyörimättömällä kattoluukulla. Vuosien sarjoissa otettiin käyttöön mm. kehälavetti, maastouttamisjärjestelmän kehikko ja turvatäytteelliset renkaat, jotka mahdollistavat matkan jatkamisen myös puhjenneella renkaalla. Vuoteen 1994 mennessä oli valmistettu 377 kpl XA- 180-vaunuja. Kaksi vaunua muutettiin ilmatorjuntajärjestelmien - Jantronic J maalinosoitustutkavaunun ja Crotale-ohjusvaunun - prototyypeiksi. Kaikkiaan 85 vaunua on sittemmin myyty mm. Ruotsiin ja Viroon. Kolme vaunua on vaurioitunut onnettomuuksissa korjauskelvottomiksi. Vaunun sisäpuhelinjärjestelmänä oli ASJ-411-puhelulaite, jota lukuisten alkuvaikeuksien jälkeen päästiin asentamaan vaunuihin vasta vuodesta 1986 alkaen. Laite saatiin kunnolla toimivaksi M-version myötä vuonna Puhelulaitteessa oli liitäntä neljälle miehistön

5 5 (10) jäsenelle: johtajalle, ajajalle, mahdolliselle ampujalle ja jääkäriryhmän johtajalle. Lisäksi vaunussa oli valmius LV317M-radion asentamiselle. Erilaisia luukku- ja ilmatorjuntakonekiväärikokeiluja tehtiin vuosina kokeillen mm. T-54-taistelupanssarivaunun DShKM-ilmatorjuntakonekiväärin soveltuvuutta XA- 180:een. Näiden perusteella alunperin telakuorma-autoprojektissa kehitetty NSV-12,7-ilmatorjunakonekiväärin Ajoneuvoalustajärjestelmä m/91 valittiin myös XA-180:n varusteeksi. Kesällä 1991 BTR-60PB-vaunulle Taipalsaarella tapahtunut kohtalokas uppoamisonnettomuus johti pienimuotoisiin vesiajomuutostöihin myös jo alunperin varsin vesiajokelpoisissa XA-180-vaunuissa. Asennustyöt tehtiin syyskuusta 1998 alkaen. Panssarintorjuntaohjuskomppanioissa joihinkin XA-180-vaunuihin asennettiin PstOhj82:n ampumalaite, jolloin aikaansaatiin periaatteessa alkuperäisiin suunnitelmiin kuulunut panssarintorjuntaversio. Kaksi XA-180-vaunua varustettiin joukko-osastoissa ambulansseiksi, mutta ne muutettiin takaisin perusvaunuiksi, kun alunperin ambulanssikäyttöön valmistetut uudet vaunut saatiin käyttöön. Suakkunoita Pasin rinnalla - kokemuksia ja tapahtumia alkuajoilta (teknpääl. Pertti Martikainen, Patria Oyj) Sisu SA-150 eli Masi suunniteltiin Oy Suomen Autoteollisuus Ab:ssa vuosina nelihenkisen tiimin voimin. Sama tiimi vastasi projektista prototyypin valmistukseen ja sarjatuotannon aloittamiseen saakka. Masin jälkeen jatkettiin suoraan Panssari-Sisun ei Pasin suunnitteluun. Pasi-projektia varten kaikki oleelliset komponentit olivat jo valmiina Masin myötä. Vastaavia tuolloin jo olemassaolleita panssariajoneuvoja olivat mm. länsisaksalainen Thyssen-Henschel Transportpanzer 1 Fuchs, ranskalainen Renault VAB, sveitsiläinen rynnäkköpanssarivaunumainen Piranha 66 ja neuvostoliittolainen, Suomessa jo tuttu BTR-60PB, joista otettiin mallia soveltuvin osin. Pasin keula suunniteltiin aluksi samanlaiseksi kuin Fuchsissa, mutta uintiominaisuuksien vuoksi sitä päätettiin pidentää. Pasin puisen mallin teko alkoi Helsingissä heinäkuussa Pasin, samoin kuin aiemmin Masin, prototyypin kokoaminen tapahtui Helsingin Kalliossa isokokoisessa autotallissa 5 x 8 m:n kokoisella lattiapinta-alalla. Prototyypin ensimmäinen ajo tehtiin toukokuussa 1982 Santahaminassa ns. Saharan alueella. Siellä tehtiin myös akseleiden jännitysten mittauksia ja kuvattiin vaunun esittelyfilmi. Tässä yhteydessä vaunu kerran kaatui katolleen pudotessaan ajettaessa sitä liian kapealle kuljetuslavetille. Helsingin Sanomat uutisoi heinäkuussa 1982 Sisun olevan reilusti edellä Valmetin kilpailevaa prototyyppiä. Samalla vaunun lähes kaikki tekniset tiedot vuosivat lehdistöön. Suunnitteluryhmä luotti Pasin uintiominaisuuksiin niin paljon, että ei vesikoeajoilla käyttänyt pelastusliivejä. Pasin ja Valmetin prototyyppien vertailutestit alkoivat Rovaniemen Someronharjun harjoitusalueella maaliskuussa Jo tieajotesteissä todettiin, että Valmetin jousittamaton ta-

6 6 (10) kateli aiheutti liikkuvuusongelmia suurella nopeudella ajettaessa. Valmetin puutteena maastoajossa oli se, että etuakselin tasauspyörästön lukot piti kytkeä päälle vaunun ulkopuolelta jakoavaimella, kun taas Pasissa se tehtiin ohjaamosta. Sen sijaan Valmetin etuna maastoajossa olivat metsäkonemaisen avarat pyöräurat, joiden ansiosta kivien ja kantojen ylityskyky sekä suoja miinoilta oli hyvä. Valmetin lyhyt nokka tarjosi ketteryyttä. Pääkomponenttien vaihtoa testattiin Hämeenlinnan Taka-Hätilän harjoitusalueella kesähelteessä Testien jälkeen Puolustusvoimat päätyi Pasin tilaamiseen. Ennen sarjatuotantoa vaunuun tehtiin tilaajan vaatimuksesta lukuisia muutoksia. Osa niistä oli luonteeltaan ominaisuuksien karsimista hinnan laskemiseksi. Ensimmäiset Pasit menivät Libanoniin YK-tehtäviin. Ne oli varustettu osin katetulla vartalosuunnattavalla tornilla, jossa oli 12,7 mm:n DShKM-ilmatorjuntakonekivääri. Vaunuissa esiintyi paljon ongelmia, jotka johtuivat osin kiireisestä toimitusaikataulusta, mutta enimmäkseen puutteellisesta huollosta ja käyttäjien toimista. Erityisen kiusallisia olivat sylinteriputkien vaurioitumiset. YK-miesten pettymystä uuteen Pasiin korosti se, että Sisun A-45- maastokuorma-autot olivat toimineet erinomaisesti Siinain operaatiossa. Puolustusvoimat halusi varustaa vaunun sisätilat NBC-suojausta varten polyeteenilevyillä. Levyt eivät pysyneet paikallaan. Toisaalta uudet ovien salvat lisäsivät vaunun suojaa: ne pysäyttivät kerran Hizbollah-taistelijoiden ampuman RPG-singon onteloammuksen. Leningradin rintaman panssarijoukot Karjalan kannaksen suurtaisteluissa 1944 (museonjohtaja Bair Irincheev, Viipurin sotamuseo) Kannaksella toimineet puna-armeijan 21. ja 23. Armeijan panssarijoukot oli varustettu lähinnä neuvostoliittolaisilla KV-, KV-15-, T , T ja brittiläisillä Churchill-taistelupanssarivaunuilla sekä neuvostoliittolaisilla ISU-152-rynnäkkötykeillä. Yksiköt eivät useinkaan olleet nimensä mukaisen vahvuisia: esimerkiksi rykmentiksi nimetty joukko saattoi todellisuudessa olla vain pataljoonan tai saksalaistyyppisen taisteluosaston vahvuinen. Panssariyksiköitä alistettiin tiheästi eri johtoportaille, jolloin eri joukkojen käytössä ollut panssarikalusto vaihteli nopeaan tahtiin. Puna-armeijan asiakirjat vuodelta 1944 on yleensä puhtaaksikirjoitettu taistelun jälkeen. Tiedot ovat usein puutteellisia ja ristiriitaisia. Tappiot on ilmoitettu koko operaation ajasta, ei yksittäisistä taisteluista. Valkeasaaressa taistellut 260. Kaartin Raskas Panssarirykmentti ilmoitti taistelujen loppuvaiheessa toimintakuntoisiksi vähimmillään vain 5 vaunua. Rykmentillä oli käytössään aluksi KV-vaunuja, joiden rinnalle se sai kesäkuun puolivälissä länsiliittoutuneiden aseapuna toimittamia brittiläisiä Churchilleja Panssariprikaati menetti 10 vaunua edetessään Valkeasaaresta Kivennavalle. 27. Kaartin Raskas Panssarirykmentti menetti kolme vaunua omien joukkojen tulituksessa näiden luultua ISU-152-rynnäkkötykkejä saksalaisiksi Tiger-vaunuiksi.

7 7 (10) 31. Kaartin Panssarirykmentti menetti 15 KV-vaunua ammuttuna, 11 miinoihin ajettuna, 3 palaneena, ja 6 jäi kiinni soiseen maastoon. Kuuterselässä puna-armeija teki läpimurron lähinnä 185. Erillisen Panssarirykmentin ja Telatykkirykmentin voimin. Panssarirykmentillä oli vain 2 toimintakuntoista vaunua. Neuvostoliittolaisten tiedustelu sai tiedon suomalaisten vastahyökkäyssuunnitelmasta, ja paikalle lähetettiin apujoukkoja. Niihin kuului 260. Raskaalla Panssarirykmentti 11 KV-vaunullaan. Siiranmäessä taisteli 46. Kaartin Raskas Panssarirykmentti, joka menetti vaunua, joista 5 palaneena. Taistelussa Neuvostoliiton sankarin arvonimen saivat luutnantti Petrov, joka haavoittui vakavasti sekä ylikersantti Sverdov Kaartin Raskas Rynnäkkötykkirykmentti menetti yhden ISU-152:n. Lisäksi 226. Erillinen Panssarivaunurykmentti menetti 3 vaunua ja 398. Rynnäkkötykkirykmentti lähes koko kevyen kalustonsa. Tammisuon taistelussa puna-armeijan 26. Kaartin Raskas Panssarirykmentti menetti 6 vaunua. Rykmentin IS-2-taistelupanssarivaunut todettiin avuttomiksi taistelussa ilman jalkaväen ja kevyiden vaunujen suojaa. IS-2:n miehistö ei kyennyt havaitsemaan suomalaisia panssarinyrkein aseistautuneita panssarintorjuntamiehiä. Lisäksi IS-2:n raskas torni kääntyi hitaasti ja tulinopeus oli vain yksi laukaus minuutissa. Tammisuon taistelussa puna-armeija mahdollisesti törmäsi ensimmäistä kertaa panssarinyrkkeihin, ja niitä kutsuttiin ensin panssarintorjuntakivääreiksi. Jos ko. aseista ehkä olikin tietoa saksalaisia vastaan käytyjen sotatoimien myötä, sitä ei todennäköisesti ollut luoteisella rintamalla Suomea vastaan taistelleilla joukoilla. Tali-Ihantalan taistelussa 260. Kaartin Raskaalla Panssarirykmentillä oli aluksi 15 vaunua. Vahvuus kohosi taistelun aikana 22 vaunuun, joista 20 oli KV-vaunuja ja 2 Churchilleja. Ihantalan taistelun alussa 30. Kaartin Panssariprikaatilla oli 42 kpl T vaunuja, joista se menetti 38 kpl, 2 kpl T-70-vaunuja, 6 kpl T-60-vaunuja ja 4 kpl SU-76-vaunuja ja 397. Kaartin Raskailla Rynnäkkötykkirykmenteillä oli ISU-152-kalusto ja 27. Kaartin raskaalla panssarirykmentillä IS-2-kalusto. Suomalaisten tuhoutuneet Vickers-vaunut osuivat lähes jokaisen em. puna-armeijan yksikön etenemisreitille, jolloin jokainen yksiköistä merkitsi ne omiksi voitoikseen. Ihantalan panssarimottiin jäivät mm. 30. Kaartin Panssarirykmentin T-34-vaunut. Äyräpäässä ja Vuosalmella taisteli runsaasti tappioita kärsinyt 46. Kaartin Raskas Panssarirykmentti. Sillä oli jäljellä vain 4 vaunua. Vuosalmella taisteluun osallistunut 226. Erillinen Panssarirykmentti menetti 25 vaunustaan mennessä 21 kpl. Kannakselta neuvostopanssarijoukot siirtyivät pääosin Viron rintamalle.

8 8 (10) Kevyiden sinkojen PST-asekokeilutoiminta Suomessa luvuilla (aseins. Ilkka Heikkilä) Talvisodassa saatiin sotasaaliiksi 3 kpl neuvostoliittolaisia 1935-mallisia 75 mm:n rekyylittömiä tykkejä. Vuoden 1943 lopulla päätettiin ryhtyä kehittämään rekyylitöntä asetta Suomessa. Kesällä 1944 kentällä oli kehitetty idea ontelopanoskärjellä varustetusta "PST-heittokeihäästä", joka muistutti 800 gramman painoaan myöten yleisurheilussa käytettävää miesten keihästä. Päämajassa kehitettiin heinäkuussa 1944 Reaktioase 50/44:ksi kutsuttu konstruktio, josta valmistettiin kaksi prototyyppiä. Aseen kaliiperi oli 50 mm, putken pituus 675 mm ja suuttimen/peräkartion pituus 375 mm. Elokuussa 1944 tehtyjen kokeilujen perusteella todettiin, että asemallit eivät soveltuneet käytäntöön PST- tai tukikohta-aseina. Erityisinä ongelmina olivat lyhyt kantama, hidas tulinopeus ja heikko tarkkuus. Päätettiin kuitenkin jatkaa rekyylittömän aseen kehittämistä. Myös PST-rakettien kokeilua oli tehty saksalaismallisten rakettimoottorien koeammunnoilla maaliskuussa Aluksi kokeilut näyttivät lupaavilta, mutta raketti osoittautui vaikeasti hallittavaksi. Arveltiin myös, että Saksa ei sotaonnen käännyttyä kykenisi toimittamaan rakettimoottoreita, joten rakettiaseen rinnalle valittiin vaihtoehtoiseksi konstruktioksi rekyylitön vastapainease. Sen tuli olla olalta ammuttava, kaliiperiltaan 105 mm:n rihlaputkinen ja ammuksen kiertovakavoitu. Kyseessä oli ns. matalapainease, jossa käytettiin kranaatinheitinammuksen ruutia. Keväällä 1944 keksittiin rei'itetty panoskuppi eli ns. seula. Syksyllä 1944 päädyttiin asekonstruktion osalta uudenlaiseen ratkaisuun, jossa rakenne muutettiin vastaamaan 120 mm:n kranaatinheittimen peruspanostilaa. Aseen työnimi oli Ferdinand-reaktioase. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen sinkoase. Sen rakenteen ongelmana oli rihlan jyrkkä 13 asteen nousu. Samaan aikaan tehtiin kokeita saksalaisilla PST-aseilla, joita oli saatu aseapuna keväällä Aseet olivat RPzB 88 -panssarikauhu, PzF I Klein ja PzF II -panssarinyrkit. Aluksi aseilla tapahtui paljon tottumattomuudesta johtuneita onnettomuuksia, minkä vuoksi ryhdyttiin kehittämään harjoitusampumatarviketta. Panssarinyrkin lyhyttä kantamaa pyrittiin parantamaan ammuksen lähtönopeutta nostavalla suuttimella. Suuttimen vaikutus kantamaan ei kuitenkaan ollut odotusten mukainen. Suuttimet eivät tulleet sarjavalmistukseen, mutta asetta voi pitää yhtenä kevyen singon esiasteena. Vuosina Raikka Oy:ssä ryhdyttiin kehittämään vastapaino- eli vastamassaasetta, jossa vastamassana toimi hiekkapussi. Asekonstruktio kilpaili Puolustusvoimien oman kehitystyön kanssa. Sodan jälkeen Puolustuslaitoksen resurssit pienenivät rajusti. Asekehitystyö loppui käytännössä kokonaan muutamaksi vuodeksi. Vuonna 1949 perustettiin Asetoimikuntaan Reaktiojaosto, jonka tehtävänä oli määrittää reaktioaseiden reunaehtoja. Reaktiojaostossa kehitettiin 81 mm:n koease eli raskaan singon esiaste. Materiaalipulan vuoksi sen putki koneistettiin 76 K 02 -kanuunan putkesta. Toinen koease oli 88 mm:n kranaattikivääri 88 KrKiv/54. Aseeseen tuli 88 mm rihlattu putki ruotsalaisen 88 Grg 48:n eli Carl Gustav -singon esimerkin mukaan. Pääesikunta piti kui-

9 9 (10) tenkin tärkeänä kehittää kokonaan suomalaisen PST-aseen, jolloin valmiin ruotsalaissingon hankintaa ei nähty mahdollisena vaihtoehtona. Kolmas koease oli vuonna 1951 kehitetty 45 mm:n panssarinyrkki 45 Psn/53 eli suutinnyrkki, jolla saavutettiin kevyestä ammuksesta huolimatta parempi läpäisy kuin sodanaikaisella PzF II -panssarinyrkillä. Konstruktiota kehitettiin vuoteen 1954 saakka. Vuonna 1954 Puolustuslaitoksen taloudellinen tilanne oli parantunut, ja sekä kranaattikivääri että suutinnyrkki odottivat hyväksyntää tai hylkäämistä. Raikka Oy vaati saada oman vastamassa-asekonstruktionsa mukaan vertailuihin Reaktiojaoston aseiden kanssa. Malliaseiden esittelytilaisuus pidettiin Niinisalossa kesäkuussa Raikka Oy:n aseet eivät siihen ehtineet. Tulokset olivat myönteisiä, minkä perusteella asetettiin PST-lähitorjunta-aseelle vaatimukseksi 250 mm:n läpäisykyky 200 m:n etäisyydeltä 30 asteen iskukulmassa. Todettiin, että 45 Psn/53 ei täytä vaatimuksia alhaisen lähtönopeuden vuoksi. Kaliiperi päätettiin kasvattaa 55 mm:iin ja muuttaa ajopanosruuti savuttomaksi. Raikka Oy:n vastamassa-aseessa oli alusta alkaen käytetty savutonta ruutia. Syksyllä tehtiin uudet koeammunnat, jotka epäonnistuivat sekä Raikka Oy:n aseen että Puolustuslaitoksen Asetoimiston 55 mm:n panssarinyrkin osalta ensinmainitun ongelmana ollessa ammukseen liittyvät puutteet ja jälkimmäisellä liiallinen lähtönopeushajonta. Vuodenvaihteessa tehtiin kolme koeversiota nimellä 55 Psn/54, joista ensimmäisessä ei ollut seulaa, toisessa oli seula taaksepäin ja kolmannessa seula eteenpäin. Seulalliset versiot valmisti Ammus Oy, jonka ehdotuksesta seula tehtiin kartiomaiseksi valmistuksen helpottamiseksi. Aseet olivat valmiit testattavaksi maaliskuussa Seulallisella aseella lähtönopeushajonta oli selvästi pienempi kuin seulattomalla. Lähitorjuntakyvyn puutteellisuuden vuoksi Puolustuslaitos päätti kiirehtiä sinkoaseen hankintaa. Raikka Oy valitti epätasa-arvoisesta vastamassa-aseen kohtelusta hankintaprosessin valmistelussa. Vastamassa-aseen ongelmana nähtiin kuitenkin suuri takavaara-alue ja se kenttäkelpoisuutta heikentävä asia, että aseen mukana piti kuljettaa noin 500 g:n hiekkapussia vastapainona. Puolustusvoimat päätti tilata 30 kpl:een koesarjan 55 Psn 54 -asetta, mutta lupasi, että aseen konstruktio muutetaan Raikka Oy:n aseen mukaiseksi, jos sitä kehitetään edelleen ja se osoittautuu lopulta paremmaksi. 55 Psn 54 hyväksyttiin Puolustusvoimain käyttöön maaliskuussa Aseen nimi muutettiin vuoden lopussa 55 N 55:ksi. Aseen kehitystyö jatkui vuoteen 1958 saakka, minä aikana aseen nimeksi vakiintui nyrkin sijasta sinkoon viittaava 55 S 55. Kevyitä sinkoja valmistettiin tuhansia kappaleita ja niille tavoitevahvuuden ylittävä määrä ampumatarvikkeita. Suomen panssarintorjunta-aseistus luvulla oli sangen vahvaa, mutta siitä ei juurikaan annettu tietoja julkisuuteen. Tosin ampumatarvikkeiden laatu erityisesti varastointikestävyyden osalta osoittautui käytännössä heikoksi. Läheskään kaikkea varastoissa ollutta ampumatarvikemäärää ei olisi voitu hyödyntää edes sotatilanteessa. 55 S 55:n kehitystyö lähinnä panoksen ja seulan osalta jatkui käytännössä aseen koko käyttöajan.

10 10 (10) Myös Raikka Oy jatkoi singon kehittelyä 1980-luvulle saakka 41 mm:n minisingon muodossa. Se kuitenkin jäi paitsioon, kun Suomeen alettiin hankkia kevyitä kertasinkoja, ensiksi Miniman-aseita. 30 years a British tankie then wargaming.net (warrant officer, military specialist Europe Richard Cutland, wargaming.net) Cutland liittyi armeijaan vuonna Hänen yksikkönsä oli 2nd Royal Tank Regiment (2 RTR). Puolitoistavuotisen koulutuksen keskeisenä harjoitusalueena toimi jo 1. maailmansodan aikana perustettu Lulworth Gunnery Schoolin eekkerin kokoinen alue. Rykmentin pääkalusto koostui aluksi Chieftain-taistelupanssarivaunuista. Niiden huonoina puolina olivat meluisuus ja alttius öljyvuodoille. Vaunut vaativat paljon huoltoa, mutta toisaalta niitä oli helppoa korjata jopa kenttäoloissa. Vaunuihin kehittyi eräänlainen viha-rakkaus-suhde. Huomattava parannus oli pääkaluston vaihtaminen ensin Challenger 1:een ja sitten Challenger 2:een. Tiedusteluvaunuina käytettiin Scorpionia. Lisäksi käytössä oli Scimitar-vaunuja ja FV438 Swingfire -raketinheitinvaunuja. Rykmentti on osallistunut sotatoimiin Pohjois-Irlannissa vuosina , Falklandin sodassa vuonna 1982, Bosnian ja Kosovon operaatioissa sekä Persianlahden ja Afganistanin sodissa. Falklandin 10 kuukautta kestäneessä sodassa brittijoukoissa käytettiin Scorpion-, Scimitarja Samson-vaunukalustoa. Balkanin operaatioissa käytettiin jo Challenger-taistelupanssarivaunuja. Hankala maasto asetti haasteita niiden toiminnalle. Vuosina käydyssä ensimmäisessä Persianlahden sodassa rykmentin käytössä olivat Challenger 1 -vaunut. Challenger 2 -vaunujen ensiesiintyminen varsinaisissa sotatoimissa tapahtui toisessa Persianlahden sodassa vuonna Niille ei koitunut vakavia tappioita yhtä IED-tienvarsipommilla tuhottua vaunua lukuunottamatta. Yhteen Challenger 2:een tuli jopa 40 osumaa ilman että vaunu menetti toimintakykynsä. Sotakokemusten perusteella vaunun suorituskykyä, kestävyyttä ja suojaa kehitettiin edelleen. Nykyisin Cutland toimii wargaming.net-yhtiön verkkosotapelien kehittämisen panssariasiantuntijana. Yrityksen tuotteet ovat World of Tanks, World of Warplanes ja tulossa oleva World of Warships. Yritys työllistää yli ihmistä ympäri maailmaa. Yritys tekee yhteistyötä museoiden, yksityisten keräilijöiden, arkistojen, tutkijoiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Yritys oli mukana myös mm. panssarijoukkojen toiminnasta toisessa maailmansodassa kertovan Fury-elokuvan tuotannossa.