Jatkettaessa urakkaa noudatetaan tehdyn urakkasopimuksen ehtoja. Jatkokauden hinta muodostuu tarjousvaiheessa annetusta neliöhinnasta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jatkettaessa urakkaa noudatetaan tehdyn urakkasopimuksen ehtoja. Jatkokauden hinta muodostuu tarjousvaiheessa annetusta neliöhinnasta."

Transkriptio

1 Tarjouspyyntö 1(6) GRAFFITIEN POISTO OULUSSA Oulun kaupungin teknisen keskuksen yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut pyytää tarjoustanne alikulkujen, siltojen, valopylväiden ym. kohteiden puhdistamisesta töhryistä ja niiden suojaamisesta (karttaliite). Kohteissa on tehty puhdistusta ja suojausta aiempina kesinä. Toimenpiteet tulee suorittaa siten, että rakenteille ei aiheudu vaurioita. Pyydettävä urakka-aika on yksivuotinen, Työn suoritusajan jatkaminen Alueurakan sopimusta voidaan jatkaa sopimuskumppaneiden kesken sopimuskauden jälkeen kaudelle tilaajan optiona (erillisellä hyväksynnällä). Urakoitsija sitoutuu tarjouksen jättäessään jatkamaan työtä edellä mainittuna kautena. Tilaaja ilmoittaa halustaan käyttää lisäaikaa kautta edeltävän vuoden joulukuun loppuun mennessä ( mennessä). Jatkettaessa urakkaa noudatetaan tehdyn urakkasopimuksen ehtoja. Jatkokauden hinta muodostuu tarjousvaiheessa annetusta neliöhinnasta. Urakan kohteet ja laajuus Työ sisältää seuraavien alikulkujen ja rakenteiden pintojen puhdistuksen ja suojauksen. 1. Pokkisenväylän sillat Urakkaan kuuluu puhdistaa ja pitää puhtaana Pokkisen väylän silta ja Pokkisen väylän vanhan sillan kannen yläpuoliset rakenteet. Siltakansien alapuolella kuuluu puhdistaa ja pitää puhtaana maatuet, pilari- ja graniittimuurirakenteet (myös siltojen saaren puolelta), kaiteet, betonirakenteet ja puurakenteet Linnankadulle johtavien portaiden osalta. Siltojen pohjoispuolelle on kulku Lammassaaren ajoliittymän kautta. 2. Pikisaaren kevyenliikenteen silta 3. Kiikelin sillat 2 kpl 4. Graniittimuurit, esiintymislava kauppatorilla 5. Tumman harmaat valonheitinkaapit Torinrannassa 2 kpl (Arktiset valot) 6. Jätevesipumppaamon maanpinnan yläpuoliset rakenteet (Kulttuurin- ja tekniikan oppilaitos, Pikisaaren toimipisteen P- alueen kohdalla) Pikisaaressa kevyenliikenteen väylän varressa 7. Valaisinpylväät kevyenliikenteen reitillä: Vänmanninsaari, Pikisaari, Korkeasaari, Hietasaari, Tervaporvarinraitti, Alakanavan kevyenliikenteen silta, Raatinsaari, Kuusisaari, Linnansaari, Torinranta, Merikosken sillat 8. Korkeasaaren silta kannen yläpuoliset rakenteet (mm. levähdyspaikan penkit, katos jne.) katoksen kohdalta alas menevät portaat kaiteineen, betoninen porrastuki/ seinämä

2 Tarjouspyyntö 2(6) 9. Koskelantien alikulku 10. Hietasaarentien ja rautatien alikulku/tervaporvarinpolku 11. Koskelantien ylikulkusillan alapuoleiset rakenteet (mm. pilarit, maatuet jne) 12. Alakanavan kevyenliikenteensilta maatukineen (Tuiran puolella ja Toivoniemessä) 13. Tuiranväylän kevyenliikenteensilta maatukineen 14. Ämmänväylän kevyenliikenteensilta 15. Lipputanko Linnansaaressa ja graniittimuuri 16. Pokkisenväylän kevyenliikenteensilta kannen yläpuoliset rakenteet 17. Kuvernöörin pysäkkikatos, Linnankatu Ämmänväylän silta ja alapuoliset rakenteet kevyenliikenteen alikulun kohdalta 19. Pumppaamo Raatinsaaressa 20. Puinen meluaita Tulliväylän varressa 21. Pohjoinen alikulku 22. Intiön alikulut (2 kpl) 23. Artturinpolun alikulku 24. Pohjantien alikulut (5 kpl) 25. Oulunsuuntien alikulku 26. Vasamatien alikulku, Palokankaantien alla Kaakkurissa 27. Peltolan meluaita 28. Kiertotien meluaidat 29. Joutsentien ja Kainuuntien alikulut Kaukovainiolla (3 kpl) 30. Eteläinen alikulku Siipimuurit, pilarit ja keilat puhdistetaan ja suojataan tarvittavilta osin. Kohteet, joissa erikseen mainitaan kannen yläpuoliset rakenteet tulee puhdistaa kaiteet, ukkopaalut, valaisinpylväät ym. sillan kannen yläpuolelta. Puhdistuskohteissa ei vaadita kiipeilyä kohtuuttomiin puhdistus paikkoihin (esim. siltapalkit). Edellä mainittujen kohteiden työ voidaan aloittaa lainvoimaisen hankintapäätöksen jälkeen ja ensimmäinen puhdistus ja suojaus tulee suorittaa mennessä. Kohteissa puhdistusten jälkeen alkaa ylläpitopuhdistus, jolloin uusien töhryjen poisto tulee tehdä mahdollisimman pian, viimeistään viiden päivän kuluessa töhryjen ilmestymisestä. Ylläpitopuhdistuksen aikana tilaaja ei edellytä kohteiden suojaamista puhdistuksen jälkeen, joten suoja-aineen käyttö jää urakoitsijan ratkaistavaksi. Kohteet luovutetaan puhtaana ja suojattuna jolloin urakka-aika päättyy. (graffitin suoja-ainetta ei vaadita metallipinnoilla). Töherrykset tulee kuvata siten, että kuvasta selviää töherryksen pinta-ala. Apuna tulee käyttää esim. mittanauhaa tai keppiä. Laskutuksen perusteena ovat kuvat kohteista. Kuvasta tulee ilmetä kohteen kuvauspäivämäärä ja kohteen numero. Kuvat toimitetaan tilaajalle ja Oulun poliisille myöhemmin sovittavalla tavalla. Työtä suorittaessa tulee huomioida myös kesän tapahtumat. Kaikissa kohteissa tulee huomioida kevyenliikenteen kulkijat ja muu liikenne. Mikäli ajoneuvoilla liikutaan kevyenliikenteen väylillä tai ajoneuvoa käytetään työmaalla työmaaajoneuvona, tulee ne varustaa keltaisella työmaavilkulla ja tuulilasiin kiinnitettävällä kunnossapito kyltillä. Työntekijät tulee varustaa vähintään keltaisin suojaliivein työskenneltäessä liikennealueella.

3 Tarjouspyyntö 3(6) Sääolosuhteista johtuen, mikäli lämpötila laskee päivän aikana klo alle + 5 O c pysyvästi, voi puhdistuksen jättää näinä päivinä suorittamatta. Työhön kuuluu myös seuraavat, alla luetellut kohteet joiden puhdistus ja suojaus suoritetaan kolme- neljä kertaa kesän aikana. 31. Kainuuntien alikulut 4 kpl välillä Maikkulantie - Sääskensuontie 32. Poikkimaantien alikulku 33. Moottoritien alikulku Kuokkatien ja Puolivälinkankaan vesitornin välillä. Sisältää myös alikulun yläpuoleisen kaiteen (ei moottorien puolelta) 34. Tarmontien alikulku Moottoritien alapuolella ja melukaiteet (ei moottoritien puolelta) 35. Rautatien alikulku Limingantien ja Mäntylän välillä 36. Oulunlahdentien alikulku Lapinrauniontien ja Kaakkurinojantien välillä. Näiden yllämainittujen kohteiden puhdistus ja suojaus tulee tehdä kerran toukokuussa, heinäkuussa ja syyskuussa viikolla 35. Kohteet luovutetaan puhdistettuina ja suojattuina urakan lopussa. (näissä kohteissa jokaisen puhdistuksen jälkeen tulee tehdä suojaus). Mikäli puhdistettaessa kohteen pinta kuitenkin vaurioituu, urakoitsija on velvollinen korjaamaan pinnan kustannuksellaan kolmen viikon kuluessa vaurion syntymisestä. Tilaaja voi tarvittaessa sisällyttää urakkaan myös urakka-alueeseen kuulumattomia lisätöitä. Lisätöistä sovitaan aina tapauskohtaisesti erikseen. Lisätöiden laskutus tehdään lähtökohtaisesti tarjouksessa annetuilla yksikköhinnoilla tai niistä sovitaan erikseen. Edellä listattuja- ja kartalla olevia kohteita voidaan poistaa tai muuttaa tilaajan toimesta. Työhön määrääminen ja urakan sanktiot Vaikka urakoitsija toimii urakka-alueella itsenäisesti ja omaan harkintaansa sekä annettuihin ohjeisiin perustuen, on urakan valvojalla urakoitsijan laiminlyödessä tehtävien työsuorituksen, laadun, aloittamisen tms., oikeus suullisesti tai kirjallisesti määrätä urakoitsija ryhtymään tämän urakan tarkoittamiin toimenpiteisiin. Tällaisissa tapauksissa edellytetään urakoitsijan ryhtyvän töihin seuraavana arkipäivänä määräyksen jälkeen, ellei muuta sovita. Mikäli urakoitsija annetusta määräyksestä huolimatta laiminlyö tehtävien suorituksen, on tilaajalla oikeus suorittaa tai teettää työt kolmannella osapuolella urakoitsijan kustannuksella.

4 Tarjouspyyntö 4(6) Urakkamuoto Tarjouksen jättäminen Mahdolliset, urakkaan liittyvät sanktiot tulevat kyseeseen, mikäli urakan aikana ilmenee näyttöä urakan osittaisesta tai kokonaisvaltaisesta puutteellisesta hoidosta, työn laiminlyönnistä tai laatuvaatimusten mukaisen toimintatavan laiminlyönnistä. Urakan valvojan on mahdollista antaa urakoitsijalle suullisia huomautuksia tai kehotuksia. Huomautuksista ei sellaisenaan tule vielä merkintää asiakirjoihin, mutta ne ovat kuitenkin viesti mahdollisesta työn suorittamiseen liittyvästä häiriöstä. Varsinaiset viralliset sanktiot ovat kirjallinen muistutus ja sakko. Lievin virallinen sanktio on tilaajan antama kirjallinen muistutus, joka kirjataan työmaapäiväkirjaan ja käsitellään työmaakokouksessa. Muistutus yksilöidään niin, että siitä selviää laiminlyönnin aika, paikka ja toteamistapa. Toinen 30 vuorokauden sisällä samasta syystä tai samaan tehtävään liittyvästä asiasta annettu kirjallinen muistutus johtaa kiinteäsummaiseen 1500 euron sakkoon. Sakon jälkeen seuraava laiminlyönti samassa asiassa tai tehtävässä johtaa automaattisesti uuteen sakkoon. Erittäin huomattavasta laiminlyönnistä tai virheestä voidaan tuomita suoraan sakko ilman aikaisempaa kirjallista muistutusta. Muistutus tai sakko ei vapauta urakoitsijaa tekemästä sopimuksessa tarkoitettua työtä. Muistutuksen tai sakon saatuaan urakoitsijan tulee viikon kuluessa tehdä kirjallinen selvitys millä toimenpiteillä poikkeamat tai laiminlyönnit saadaan korjatuksi ja vältettyä tämän jälkeen. Urakan aikana pidetään työmaakokoukset puhdistuskauden alkaessa, kesäkuussa ja urakan vastaanoton yhteydessä sekä tarvittaessa useamminkin. Aloituskokouksessa sovitaan laskutusjaksot. Urakkamuoto on yksikköhintaurakka. Urakoitsijan tulee sisällyttää antamiinsa yksikköhintoihin sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi tarpeellisten töiden kaikki kustannukset. Tarjoaja on tarjouspyyntöasiakirjat saatuaan velvollinen tarkistamaan tilaajan toimittamat asiakirjat sekä ilmoittamaan välittömästi havaitsemistaan virheistä, ristiriitaisuuksista ja puutteista. Esitykset, kysymykset ja ilmoitukset pyydetään toimittamaan viimeistään klo mennessä sähköpostilla osoitteeseen: Tilaajan toimesta annetut vastaukset, lisätiedot ja muutokset on luettavissa osoitteessa: alkaen. Tarjous tulee jättää käyttäen tarjouspyynnön liitteenä olevaa hintatarjouslomaketta. Tarjous pyydetään yksikköhintaisena, sisältäen puhdistuksen ja suojauksen. Tarjouksessa tulee eritellä veroton ja verollinen hinta. Tarjouksen mukana on annettava liitteeksi jäljennös voimassaolevasta ennakkoperintärekisteriotteesta, todistus arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymisestä, verovelkatodistus sekä ilmoitus

5 Tarjouspyyntö 5(6) eläkemaksuvelvoitteiden täyttämisestä tai muu vastaava luotettava selvitys verojen, ennakonpidätystilitysten, sosiaaliturvamaksujen ja eläkemaksujen täyttämisestä. Verovelkatodistus ei saa olla kahta kuukautta vanhempi eikä LEL-todistus yhtä kuukautta vanhempi. Vastaavaksi osoitukseksi edellä mainittujen velvoitteiden täyttämisestä hyväksytään voimassa oleva Rakentamisen laatu ry:n (RALA) myöntämä pätevyystodistus. Tarjouksen antajan on annettava vastaavat selvitykset myös tarjouksessa ilmoittamiensa aliurakoitsijoiden osalta. Tilaajalla on oikeus kieltäytyä hyväksymästä sellaiset urakoitsijat, jotka eivät ole toimittaneet hyväksyttävää selvitystä. Toimittajan valinta Urakkatarjousten liitteineen on saavuttava tilaajalle suljetussa kirjekuoressa klo mennessä. Tarjouskuori on varustettava merkinnällä GRAFFITIEN POISTO, URAKKATARJOUS / Kadut ja puistot Tarjous tulee toimittaa suljettuna osoitteella: Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, Oulun kaupunki (Käyntiosoite Torikatu 10). Telefaksilla tai vastaavalla menetelmällä annettua tarjousta ei hyväksytä. Myöhästyneitä tarjouksia ei oteta käsiteltäväksi, vaan ne palautetaan lähettäjille avaamattomina. Urakoitsija valitaan yksikköhinnaltaan edullisin tarjous. Tilaaja varaa oikeuden tilata supistettu kokonaisuus yksikköhinnaltaan edullisimmalta urakoitsijalta. Tilaaja pidättää itselleen oikeuden hylätä kaikki tarjoukset liian kalliina tai määräraharaameihin sopimattomina. Ennen tarjouksen jättämistä urakoitsijan tulee tutustua urakka-alueen kohteisiin paikan päällä. Työturvallisuus ja ympäristön suojelu Työ on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu vaaraa urakka-alueella työskenteleville, liikkuville ja asuville henkilöille. Jos tapaturman tai sairastumisen vaaraa ei voi välttää tai rajoittaa riittävästi teknisillä työolosuhteisiin kohdistuvilla toimenpiteillä tai työn organisoinnilla, työnantajan on hankittava työntekijöiden käyttöön henkilönsuojaimet (Vnp 1407/93). Liikennealueilla työskennellessä tulee ottaa huomioon varoitusvaatetuksesta annetun standardin (EN 471:1994) vaatimukset (huom. luokitus 1 3, jossa luokka 3 vaativin). Liikenteen ohjauksessa ym. vastaavassa työssä on luokka 3 ja muissa töissä luokka 2. Työntekijöillä tulee olla kuvallinen henkilökortti, josta ilmenee työntekijän nimi sekä yritys. Kuhunkin työvaiheeseen liittyvien henkilönsuojainten valinnan ja käytön tulee perustua urakoitsijan vaaran arviointiin. Työvälineiden ja koneiden sekä muiden rakennusvälineiden tulee olla tarkoituksenmukaisia ja niiden tulee täyttää

6 Tarjouspyyntö 6(6) työturvallisuudelle asetetut vaatimukset. Ne on tarvittaessa varustettava sellaisilla apulaitteilla, ettei käsiteltäville tarvikkeille, valmiille työnosalle tai ympäristölle aiheuteta vahinkoa. Päätoteuttaja vastaa, että työmaalla noudatetaan voimassa olevia työntekijöiden suojaamista koskevia asetuksia ja määräyksiä. Vastuu käsittää ympäristönsuojelun huomioonottamisen myös työssä käytettävien aineiden ja materiaalien osalta. Tarjouksen voimassaoloaika Tarjoukset ovat sitovia ja voimassa 3 kuukautta tarjousten jättämiselle asetetusta määräajasta lukien tai kunnes jonkun kanssa on allekirjoitettu urakkasopimus Oulussa Kai Mäenpää kunnossapitopäällikkö Pertti Wirkkala ylläpitovalvoja LIITTEET: tarjouslomake kartta

PIENVENESATAMIEN JA VENEVÄYLIEN HOITOURAKKA

PIENVENESATAMIEN JA VENEVÄYLIEN HOITOURAKKA Sivu 1/5 PIENVENESATAMIEN JA VENEVÄYLIEN HOITOURAKKA 2016-2017 Kohde Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut pyytää Teiltä tarjousta Oulun kaupungin Katu- ja viherpalveluiden vastuulla olevien

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 PYHÄN FIS-RINNE Pelkosenniemen kunta pyytää tarjoustanne Pyhän FIS-rinne -urakasta kaikkine

Lisätiedot

Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017

Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017 Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017 Jyväskylä VALAISTUKSENHUOLTOURAKAN TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön kohde Jyväskylän kaupunki, Yhdyskuntatekniikka,

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 2 1.2 Päätoteuttaja 2 1.3 Töiden yhteensovitus 2 1.4 Yhdyshenkilöt 3 2. TYÖALUE JA SEN OLOSUHTEET 3 2.1 Ylläpitoalue

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ajoratamerkintätyöt 2013-2015, tarjouspyyntö 2(6) 1. Työn nimi Ajoratamerkintätyöt 2013-2015 2. Ilmoitus ja hankintamenettely Hankinnassa käytetään avointa menettelyä.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

Liite 6. Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella TURVALLISUUSASIAKIRJA

Liite 6. Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella TURVALLISUUSASIAKIRJA Liite 6 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella 2016 2018 TURVALLISUUSASIAKIRJA 9.8.2016 2/7 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka

Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANAVALLA 3.3.2011 Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka Kiimingin kunta, Yhdyskuntapalvelut

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT

TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT Liite 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus... 4 1.4 Yhdyshenkilöt...

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta

Lisätiedot

Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki

Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA Raision talvihoidon alueurakka 2019 2022 23.5.2019 Raision kaupunki 2(7) TURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014 Dnro 6356/02.08.02/2014 1(7) Kiinteistöjen piha-alueiden hoito OULUN ALUEURAKKA Kohde Oulun teknisen liikelaitoksen Kiinteistönhoitoyksikkö pyytää teiltä tarjousta Oulun alueurakasta. Talven urakka on

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5) 27.6.2016 1 (5) VUOLTEENTORIN RAKENNUSURAKKA, Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin pyytää tarjoustanne Vuolteentorin rakentamisesta tämän tarjouspyynnön ja jäljempänä mainittujen tarjouspyyntöasiakirjojen

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarjouspyyntö TEKLA/135/2017

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarjouspyyntö TEKLA/135/2017 TARJOUSPYYNTÖ 2017 3.3.2017 Sisällys 1 Tarjouspyynnön kohde... 3 2 Hankintamenettely... 3 3 Urakkamuoto... 3 4 Urakka-aika... 3 5 Maksuperuste... 3 6 Tarjouspyyntöasiakirjat... 3 7 Vaatimukset urakoitsijalle...

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 2 26.3.2015 Räikäntie 3. 33470 Ylöjärvi TARJOUSPYYNTÖ Työn nimi Päällystysurakka 2015 Tarjouspyynnön kohde Ylöjärven kaupunki pyytää teiltä tarjousta

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI Päivämäärä 20.3.2017 Työn nimi Päällystysurakka 2017 Tarjouspyynnön kohde MänttäVilppulan kaupunki pyytää teiltä katujen ja muiden

Lisätiedot

Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista. Kunnankuja 1, LUMIJOKI Ari Korkala puh.

Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista. Kunnankuja 1, LUMIJOKI Ari Korkala puh. 1 LUMIJOEN KIERRÄTETTÄVIEN JÄTTEIDEN VARASTOHALLI Tarjouspyyntö : Tilaaja : Lumijoen kunta pyytää urakkatarjoustanne kierrätettävien jätteiden varastohallista Lumijoen kunta, Ari Korkala puh. 040-5640

Lisätiedot

URAKKAOHJELMAN LIITE OUKA/1280/ /2015 RAJAKYLÄ PATENIEMI HOLSTINMÄKI -ALUEURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

URAKKAOHJELMAN LIITE OUKA/1280/ /2015 RAJAKYLÄ PATENIEMI HOLSTINMÄKI -ALUEURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA RAJAKYLÄ PATENIEMI HOLSTINMÄKI -ALUEURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA 16.3.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus...

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

KUNTIEN ALUEURAKAT VIHERALUENÄKÖKULMASTA HELSINKI PERINTEINEN ALUEURAKKAMALLI

KUNTIEN ALUEURAKAT VIHERALUENÄKÖKULMASTA HELSINKI PERINTEINEN ALUEURAKKAMALLI KUNTIEN ALUEURAKAT VIHERALUENÄKÖKULMASTA 30.8.2018 HELSINKI PERINTEINEN ALUEURAKKAMALLI Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri Oulun kaupunki Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Katu- ja viherpalvelut Oulun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön nimi Tarjouspyyntöasiakirjat Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla Hilma hankintailmoitusjärjestelmän kautta

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA

TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA URAKKAOHJELMAN LIITE Espoo Kaupunkitekniikka- liikelaitos 1130/02.08.00/2013 Rakentaminen 04.06.2013 TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (7) Sisällysluettelo

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö PÖYTYÄN KUNTA PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö Pöytyän kunta Tarjouspyyntö I SISÄLLYSLUETTELO 1 Hankinnan kuvaus... 1 1.1 Tarjouspyynnön sisältö... 1 2 Tarjouksen jättäminen... 1 2.1 Tavoitteellinen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5) 20.6.2016 1 (5) TAMPELLAN ESPLANADIN, HELMISENRAITIN JA VERSTAANKADUN RAKENNUSURAKKA, Ranta-Tampella / Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin yhteistyössä Tampereen Kaukolämpö Oy:n, Tampereen

Lisätiedot

Vaalan kunta. Vaalantie 14 91700 VAALA

Vaalan kunta. Vaalantie 14 91700 VAALA Vaalan kunta Tekniset palvelut Vaalantie 14 91700 VAALA Tarjouspyyntö Vaalan Palvelutalosäätiön, Vaalan Vanhustentaloyhdistys ry:n, Kiinteistö Oy Vaalahakan, As Oy Vaalan Uitonkartanon ja Kiinteistö Oy

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Kinnulan kunta URAKKATARJOUSPYYNTÖ 1(3) KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Tarjouspyynnön kohde Kinnulan kunta pyytää Teiltä tarjousta kiinteistöjen liittämisestä yksikköhintaurakkana

Lisätiedot

Isokuusi 1. alueen rakennusurakka 2014-2015, Vuores Tampere

Isokuusi 1. alueen rakennusurakka 2014-2015, Vuores Tampere 1.9.2014 1 (5) Isokuusi 1. alueen rakennusurakka 2014-2015, Vuores Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / yhteistyössä Tampereen Vesi liikelaitoksen, Tampereen Sähköverkko Oy:n ja Pirkan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Tarjouspyyntöasiakirjat on ladattavissa Inarin kunnan www-sivuilta osoitteesta:

TARJOUSPYYNTÖ. Tarjouspyyntöasiakirjat on ladattavissa Inarin kunnan www-sivuilta osoitteesta: INARIN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Inarin kunta, tekninen osasto Piiskuntie 2 99800 IVALO Puh: 016-687111 Fax: 016-662 628 5.3.2018 Laitureista ja laituritarvikkeista Inarin kunta pyytää Teiltä tarjoustanne käyttövalmiista

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2).

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN PIHA-ALUEIDEN AURAUS Oulaisten kaupungin pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). Tarjoushintaan ( /h) on sisällytettävä kaikki työhön liittyvät kone-

Lisätiedot

HATTULA KALLIOLANTIE

HATTULA KALLIOLANTIE HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI

Lisätiedot

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565.

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565. Tarjouspyyntö Tarjouspyynnön kohde Tarjouksen jättäminen Kurikan kaupungin tekninen osasto pyytää tuntihintatarjousta seuraavista maanrakennustyökoneista: - tela-alustainen kaivinkone kokoluokka < 10 tn

Lisätiedot

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja Punkalaitumen kunta Tekninen toimi 22.3.2017 PUNKALAITUMEN KUNTA 2(6) Sisällys 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS...

Lisätiedot

Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA

Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Pöytyän kunta Keskuskeittiö 1 Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Insinööritoimisto H. Kiiski Oy 20.12.2017 Pöytyän kunta Keskuskeittiö 2 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 YLEISTÄ 1.1 Työturvallisuusasiakirjan

Lisätiedot

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen

Lisätiedot

Työturvallisuusasiakirja. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL

Työturvallisuusasiakirja. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL Työturvallisuusasiakirja Staran pienlouhintatyöt ajalla 1.1. 31.12.2017 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. 2. YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus...

Lisätiedot

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen:

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen: Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KATU- JA ULKOVALAISTUKSEN SANEERAUS 2013-2014 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Jalasjärven kunnan tekniset palvelut pyytää teiltä tarjousta valaisinsaneerauksista yksikköhintaisena kokonaishintaurakkana

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA LIITE 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA LOIMAAN KAUPUNGIN TALVIKUNNOSSAPIDON ALUEURAKKA 2015-2019 8.6.2015 2 (6) Sisällysluettelo Sisällysluettelo.......................................... 2 1 YLEISTÄ.........................

Lisätiedot

Oripään kunnan talvikunnossapito

Oripään kunnan talvikunnossapito ORIPÄÄN KUNTA Oripään kunnan talvikunnossapito 2018 2021 Tarjouspyyntö Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Hankinnan kuvaus... 2 3 Vähimmäisvaatimukset... 2 4 Tarjous... 3 4.1 Tarjouksen antaminen... 3 4.2

Lisätiedot

PäUiäM^ PARASTA AIKAA.

PäUiäM^ PARASTA AIKAA. PäUiäM^ 6.3.2015 Pälkäneen kunta Tekninen lautakunta TEKNISEN OSASTON JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KONETYÖT Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta (=tilaaja) pyytää tarjouksia kunnallisteknisiin rakennus-ja kunnossapitotöihin

Lisätiedot

JUUAN KUNTA

JUUAN KUNTA Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 6.11.2017 PIKKUKETUNKUJAN JA PEURANPOLUN RAKENTAMINEN Tarjouspyynnön kohde Orimattilan kaupungin yhdyskuntatekniikka, Orimattilan Vesi Oy ja Jorma Hatakka pyytävät teiltä tarjousta Orimattilan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Korpilahden satama RAKENNUSURAKKA Käsittelyvaihe 1. tarjouksen sisältövaatimukset Pyydämme tarjoustanne Korpilahden sataman

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki Yhdyskuntatekniikka. Päällystystyöt Turvallisuusasiakirja

Kauhavan kaupunki Yhdyskuntatekniikka. Päällystystyöt Turvallisuusasiakirja Kauhavan kaupunki Yhdyskuntatekniikka Päällystystyöt 2019 Turvallisuusasiakirja 2 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 1.2 Päätoteuttaja...3

Lisätiedot

1 (5) Hyvinkään kaupunki Tekninen keskus, kuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ

1 (5) Hyvinkään kaupunki Tekninen keskus, kuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Hyvinkään kaupunki TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2 (5) TARJOUSPYYNTÖ Työn nimi Päällystysurakka 2016 Tarjouspyynnön kohde Hyvinkään kaupunki pyytää teiltä tarjousta vuoden 2016 päällystystöistä yksikköhintaisena

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA Laihian kunta URAKKAOHJELMAN 1.7.2014 1(6) TURVALLISUUSASIAKIRJA KATUJEN- JA KEVYENLIIKENTEENVÄYLIEN TALVI- JA KESÄHOITO Kokonaishintaurakka SISÄLLYSLUETTELO Laihian kunta URAKKAOHJELMAN 1.7.2014 2(6)

Lisätiedot

"KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN"

KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN 5 1/ INFRAPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 17.5.2016 "KETTINKIKADUN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN" 1. Tarjouspyynnön kohde Turun kaupunki / Kiinteistöliikelaitos / Infrapalvelut pyytää kokonaisurakkatarjousta

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI Tekninen keskus Pohjolankatu IISALMI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja 2017

IISALMEN KAUPUNKI Tekninen keskus Pohjolankatu IISALMI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja 2017 Pohjolankatu 14 74100 IISALMI Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja 2017 2017 IISALMEN KAUPUNKI SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 1.2 Päätoteuttaja...3 1.3 Töiden

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Ratinanrannan pintarakenteiden rakennusurakka, Tampere

Ratinanrannan pintarakenteiden rakennusurakka, Tampere 19.2.2009 1 (6) Ratinanrannan pintarakenteiden rakennusurakka, Tampere 1. Tarjouspyyntö rakennuskohteesta Tampereen kaupunki / pyytää tarjoustanne Ratinanrannan promenadin pintarakenteiden, kalusteiden

Lisätiedot

Vastaanottaja: (1/5) Eurajoen kunta / Tekninen toimi Kalliotie 5, 27100 EURAJOKI Kunnaninsinööri Katja Niemelä 044 312 4411

Vastaanottaja: (1/5) Eurajoen kunta / Tekninen toimi Kalliotie 5, 27100 EURAJOKI Kunnaninsinööri Katja Niemelä 044 312 4411 Vastaanottaja: (1/5).... Urakkatarjouspyyntö Koulutien katusuunnitelma ja hiekkatekonurmi, Eurajoki Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous tehdään

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA

KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 31.1.2013 KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja/päätoteuttajan tehtävät

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä Turvallisuusasiakirja (Valtioneuvoston asetus 205 / 2009) 9.6.2010 Hannikaisenkatu 17

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Katuinsinööri Jarkko Salminen. Alastaron moottoriradan hulevesiviemärin rakentaminen

Yhteyshenkilö: Katuinsinööri Jarkko Salminen. Alastaron moottoriradan hulevesiviemärin rakentaminen 1/5 28.5.2019 URAKKATARJOUSPYYNTÖ LOIMAAN KAUPUNKI ALASTARON MOOTTORIRADAN HULEVESIVIEMÄRIN RAKENTAMINEN RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA Pyydämme urakkatarjoustanne Alastaron moottoriradan

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä.

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. 07.05.2015 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman raiteiden kunnostustyöt 2015 Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. Toimituksen sisältö Toimitus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 1 (5) Tekninen osasto 06.08.2015 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA pyytää tarjoustanne kunnan kaavateiden, kevyenliikenteen väylien, yleisten alueiden ja liikenteellisesti merkittävien

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

RITVALANKADUN SANEERAUS

RITVALANKADUN SANEERAUS 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ RITVALANKADUN SANEERAUS 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä - Vilppulan kaupungin tekninen palvelukeskus ja Mäntän Kaukolämpö ja Vesihuolto

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä.

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Kohde Tarjouspyyntö koskee

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 3783/02.08.02/2015

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 3783/02.08.02/2015 Dnro 3783/02.08.02/2015 1(7) Kiinteistöjen piha-alueiden talvihoito HAUKIPUTAAN ALUEURAKKA Kohde Oulun teknisen liikelaitoksen Kiinteistöpalvelut pyytää teiltä tarjousta Haukiputaan alueen lumen aurauksista.

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja TURVALLISUUSASIAKIRJA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3

Lisätiedot

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Seuranen 9.4.2010 rantalaituri_tarjouspyynto.doc LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 15.4.2013

TARJOUSPYYNTÖ 15.4.2013 TARJOUSPYYNTÖ 15.4.2013 Tilaaja: Iin Kunta Jokisuuntie 2 91100 Ii Hanke: Vesijohtojen uusinta (vuokratalo) Talo C, Ratatie, Kuivaniemi, Iin Kunta Johdanto Hankkeen tarkoituksena on uusia Ratatien Talo

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA 1(9) Asiatunnus/Dnro 14.10.2014. Liite 1. Oulujokilaakson moottorikelkkailureitistön URAKKAOHJELMA

URAKKAOHJELMA 1(9) Asiatunnus/Dnro 14.10.2014. Liite 1. Oulujokilaakson moottorikelkkailureitistön URAKKAOHJELMA URAKKAOHJELMA 1(9) 14.10.2014 Oulujokilaakson moottorikelkkailureitistön URAKKAOHJELMA 14.11.2014 URAKKAOHJELMA 2(9) 14.10.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET TIEDOT... 4 1.1 Tilaaja... 4 1.2 Urakan kohteet...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 15.3.2017 AROLAN ALUEEN JATKORAKENTAMINEN Tarjouspyynnön kohde Orimattilan kaupungin yhdyskuntatekniikka ja Orimattilan Vesi Oy pyytävät teiltä tarjousta Orimattilan kaupungin Arolan alueen

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 16.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ MAA-AINESTEN TOIMITTAMISESTA Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia maa-ainesten toimittamisesta

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 26.08.2005 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA Ristijärven kunnan Tie- ja kiinteistönhoitotoimi pyytää tarjousta teiden ja alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2005 2006. Talvikunnossapito

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA TEKNINEN OSASTO Asematie 4, 2.krs 73100 LAPINLAHTI TURVALLISUUSASIAKIRJA KATUJEN TALVIHOIDON ALUEURAKKA 2017/2018 2019/2020 Alueurakka 1 Alueurakka 2 Alueurakka 3 Alueurakka 4 2(7) TURVALLISUUSASIAKIRJA

Lisätiedot

"SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN"

SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN 1/6 INFRAPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 8.1.2015 "SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN" 1. Tarjouspyynnön kohde Turun kaupunki / Kiinteistöliikelaitos / Infrapalvelut pyytää kokonaisurakkatarjousta

Lisätiedot

Hyhkyn katusaneerausurakka , Tampere

Hyhkyn katusaneerausurakka , Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Hyhkyn katusaneerausurakka 2009-2010, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen ja Tampereen Vesi pyytävät tarjoustanne Hyhkyn alueen katujen

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

SAVOSENMÄEN PYSÄKÖINTIALUEEN JA RAJAKADUN RAKENTAMINEN

SAVOSENMÄEN PYSÄKÖINTIALUEEN JA RAJAKADUN RAKENTAMINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki Tarjouspyyntö 1 (7) SAVOSENMÄEN PYSÄKÖINTIALUEEN JA RAJAKADUN RAKENTAMINEN 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä - Vilppulan kaupunki pyytää tarjoustanne Mäntän Savosenmäen koulun pysäköintijärjestelyjen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ETELÄINEN ALUEURAKKA

JYVÄSKYLÄN ETELÄINEN ALUEURAKKA JYVÄSKYLÄN ETELÄINEN ALUEURAKKA Liikenneväylien sekä puistojen hoito ja kunnossapito 1. Kohde Jyväskylän kaupungin pyytää tarjoustanne Jyväskylän eteläisestä alueurakasta. 2. Alueurakan erityispiirteet

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN NELJÄN (4) KUNNOSSAPITOALUEEN KATUJEN, JALKAKÄYTÄVIEN JA PIHA-ALUEIDEN YMPÄRIVUOTINEN ALUEURAKOIDEN TARJOUSPYYNTÖ

SIUNTION KUNNAN NELJÄN (4) KUNNOSSAPITOALUEEN KATUJEN, JALKAKÄYTÄVIEN JA PIHA-ALUEIDEN YMPÄRIVUOTINEN ALUEURAKOIDEN TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 6 SIUNTION KUNNAN NELJÄN (4) KUNNOSSAPITOALUEEN KATUJEN, JALKAKÄYTÄVIEN JA PIHA-ALUEIDEN YMPÄRIVUOTINEN ALUEURAKOIDEN Kohde Siuntion kunnan tekninen toimisto pyytää Teiltä tarjousta kunnan neljän

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA Tekninen toimisto Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI SÄHKÖ-TÖIDEN TARJOUSPYYNTÖ KAUDELLE 2015-2017

HEINÄVEDEN KUNTA Tekninen toimisto Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI SÄHKÖ-TÖIDEN TARJOUSPYYNTÖ KAUDELLE 2015-2017 HEINÄVEDEN KUNTA Tekninen toimisto Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI SÄHKÖ-TÖIDEN TARJOUSPYYNTÖ KAUDELLE 2015-2017 Heinäveden kunnan tekninen toimisto pyytää tarjoustanne kauden 1.3.2015 31.12.2017 kunnalle

Lisätiedot

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 26.6.2015 Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta Oulaisten kaupunki pyytää urakkatarjousta Oulaisten uuden uimahallin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE OUKA/6174/ /2014

TARJOUSPYYNTÖKIRJE OUKA/6174/ /2014 1(6) YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKKA 2014 2016 Hankintayksikkö Oulun tekninen liikelaitos on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tarjouspyynnön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014 Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan.

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan. JU.INNANINFRA Dnro 205/ 2017 Hämeenlinnan kaupungin Hiekoitushiekan poiston ja puhtaanapidon urakka Tarjouspyynnön kohde Hämeenlinnan kaupunki, Linnanlnfra-liikelaitos pyytää tarjouksia Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI KORJATTU TARJOUSPYYNTÖ 11.7.2017 AROLANPOLUN JA ORION ALUEEN JATKORAKENTAMINEN Tarjouspyynnön kohde Orimattilan kaupungin yhdyskuntatekniikka ja Orimattilan Vesi Oy pyytävät teiltä tarjousta Orimattilan

Lisätiedot

Rakennustyön kohteena ovat Akaan Toijalassa sijaitsevat pienet liikenneturvallisuuskohteet:

Rakennustyön kohteena ovat Akaan Toijalassa sijaitsevat pienet liikenneturvallisuuskohteet: Tekninen toimi Urakkatarjouspyyntö Pienet liikenneturvallisuuskohteet 2015 Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta. 1 RAKENNUTTAJA JA TILAAJA Akaan kaupunki / tekninen toimi PL 34 (Myllytie

Lisätiedot

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana

Lisätiedot

KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ vuoden optio (2 + 1 v)

KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ vuoden optio (2 + 1 v) Tekniset palvelut Tarjouspyyntö 35/2017 Sivu 1/4 Heikinkuja 4 27.6.2017 Tarjoajille TARJOUSPYYNTÖ 35/2017 KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ 2017 2019 + 1 vuoden optio (2 + 1 v) Asia Mäntsälän kunnan tekniset

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki, tilapalvelu PL 86 (Kankurinkatu 4-6), Hyvinkää. Avoin menettely. Kansallinen hankinta.

Hyvinkään kaupunki, tilapalvelu PL 86 (Kankurinkatu 4-6), Hyvinkää. Avoin menettely. Kansallinen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 13.9.2018 Paavolan koulun vesikaton ja julkisivun yläosan peruskorjaus Urakkatarjouspyyntö, Rakennuttaja Hankintamenettely Urakkamuoto Urakan sisältö Pyydämme urakkatarjoustanne Hyvinkään

Lisätiedot