JUUAN KUNTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUUAN KUNTA"

Transkriptio

1 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

2 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

3 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

4 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

5 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

6 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

7 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

8 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

9 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

10 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

11 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

12 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

13 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

14 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

15 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

16 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

17 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

18 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

19 Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen I katujen, kevyen liikenteen väylien ja muiden teiden aurauksesta ja hiekoituksesta kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Aurausalueeseen I liitetään aurausalue II syksystä 2015 lukien, mikäli asiasta päästään sopimukseen Aurausalueelle I valitun urakoitsijan kanssa. Tarjoushinta /h ja hiekoitusmateriaalin hinta /m3 sidotaan syyskuun lopun 2014 maarakennuksen hoidon ja kunnossapidon kokonaisindeksiin (Hindeksi), pohjana v indeksi, joka oli 100. Tarjoushinta tarkistetaan vuosittain aurauskautta edeltävän syyskuun lopun indeksillä tulevaksi talvikaudeksi. Ensimmäinen tarkistusajankohta on syksyllä Tarjoushinnan tulee sisältää kaikki työn suorittamisessa syntyvät kustannukset kuten esim. päivystyksen ja sään tarkkailun. Aurausyksikössä tulee olla alueaura ja alusterä. Kaluston on täytettävä työturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Auraustyön ja hiekoituksen suorittajalla tulee olla voimassa oleva Tieturva I- koulutus ja hänellä tulee olla vähintään vuoden kokemus aurauksesta ja hiekoituksesta tarjotun tyyppisellä kalustolla. AURAUSALUEET Kunnan kadut, kevyen liikenteen väylät ja muut tiet on jaettu kahteen aurausalueeseen: AURAUSALUE I, Karttaliite 1: Liikenneväylien pituus on noin 18 km. AURAUSALUE II, Karttaliite 2: Tästä alueesta on auraussopimus Erkki Kuirin kanssa ajalle syksy 2012 kevät Aurattavia katuja on noin 3 km ja kevyenliikenteen väyliä noin 2,7 km. Pienet muutokset aurausalueisiin ovat mahdollisia, jos ne ovat järkeviä aurauksen toteutuksen kannalta. Aurauksessa ja hiekoituksessa noudatetaan liitteinä 3 ja 4 olevia ohjeita ja ehtoja ellei muusta sovita.

20 SÄÄN TARKKAILU Sään tarkkailun tulee sisältyä tarjottuun aurauksen ja hiekoituksen yksikköhintaan ( /h). Sään tarkkailu kuuluu urakoitsijalle. OPTIOT Tällä tarjouspyynnöllä varataan Juuan kunnalle, mikäli kunta katsoo niin aiheelliseksi, mahdollisuus tarjota tämän tarjouspyynnön ehdoilla valituksi tulleelle urakoitsijalle kahden vuoden optiota. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Tarjoukset tulee jättää suljetuissa kirjekuorissa tarkoitusta varten laaditulla tarjouslomakkeella perjantaihin klo mennessä osoitteella: Juuan kunta, Tekninen palvelualue, Seppo Portimo, Poikolantie 1, Juuka, kuoreen tunnus Talvihoitotarjous. TARJOUSTEN KÄSITTELY Urakoitsija valitaan halvimman tarjoushinnan perusteella, ottaen huomioon sen, että urakoitsijalla on käytettävissä tarkoitukseen sopiva kalusto ja ammattitaitoinen henkilöstö ja hiekoitukseen sopivaa materiaalia. Tarjousten vertailu suoritetaan käyttäen tarjottuja yksikköhintoja sekä seuraavia talvikaudelle arvioituja suoritemääriä: - auraus: 180 tuntia - hiekoitus: 20 tuntia - hiekoitusmateriaali: 50 m3 Tekninen palvelualue pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat tilaajavastuulain 5 :ssä tarkoittamat selvitykset, todistukset ja otteet, jotka eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia: - selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty - todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen maksusopimuksesta - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta - todistus työntekijän/työntekijöiden voimassaolevasta tapaturmavakuutuksesta

21 Lisätietoja saa allekirjoittaneelta p Seppo Portimo Liitteet Liite 1, Aurausalue I Liite 2, Aurausalue II Liite 3, Aurausohjeet Liite 4, Liukkauden torjuntaohjeet Liite 5, Tarjouslomake

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2).

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN PIHA-ALUEIDEN AURAUS Oulaisten kaupungin pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). Tarjoushintaan ( /h) on sisällytettävä kaikki työhön liittyvät kone-

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

HATTULA KALLIOLANTIE

HATTULA KALLIOLANTIE HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI

Lisätiedot

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa

Lisätiedot

1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu ---

1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu --- 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 17026 / 60/48-paikkainen ikääntyvien tehostetun palveluasumisen palvelukoti (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys

Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YPÄJÄN KUNTA JA LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys Tarjouspyyntö FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy P25129 Tarjouspyyntö Kauko Marttila

Lisätiedot

TALVIKUNNOSSAPITO TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012. Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet

TALVIKUNNOSSAPITO TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012. Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012 TALVIKUNNOSSAPITO Kohdetiedot Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet Tilaaja Lapinjärven kunta Sisältö Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta. OULAISTEN KAUPUNKI, Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Kauppa/ankalu 3 Puh. 0276 11 0 www. /oimaa.fi 9, 32201 LO/MM 32200 Loimaa Fax. 02 764 1141 elunimi. sukunimi@/oimaa.

Loimaan kaupunki Kauppa/ankalu 3 Puh. 0276 11 0 www. /oimaa.fi 9, 32201 LO/MM 32200 Loimaa Fax. 02 764 1141 elunimi. sukunimi@/oimaa. Loimaa;; PL /yvijlla tulevolsuudesto Loimaan kaupunki Kauppa/ankalu 3 Puh. 0276 11 0 www. /oimaa.fi 9, 32201 LO/MM 32200 Loimaa Fax. 02 764 1141 elunimi. sukunimi@/oimaa.fi TARJOUSPYVNTÖ 8.6.2015 Katu-

Lisätiedot

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan

Lisätiedot

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen:

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen: Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KATU- JA ULKOVALAISTUKSEN SANEERAUS 2013-2014 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Jalasjärven kunnan tekniset palvelut pyytää teiltä tarjousta valaisinsaneerauksista yksikköhintaisena kokonaishintaurakkana

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä.

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. 07.05.2015 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman raiteiden kunnostustyöt 2015 Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. Toimituksen sisältö Toimitus

Lisätiedot

Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle

Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle Urjalan kunta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille 2016 2017 + 2017 2018 + 2018 2019 sekä optiotalvikaudelle 2019 2020 TARJOUS Tarjoan/tarjoamme Urjalan

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä.

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Kohde Tarjouspyyntö koskee

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3

TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3 TARJOUS Tarjouspyynnön liite 3 1. Tarjoaja ja yhteystiedot Nimi Osoite Y-Tunnus Puhelin Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö Puhelin Sähköpostiosoite Hankintapäätös voidaan lähettää tiedoksi sähköpostilla

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie

Lisätiedot

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy 1/10 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_2120 2017 / Maanrakennuskaluston vuokrauspalvelut kuljettajan kanssa (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA 2014 2015

TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA 2014 2015 Karijoen kunta TARJOUSPYYNTÖ Kristiinantie 3, 64350 KARIJOKI puh. 040 5106680 13.2.2014 TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA

Lisätiedot

Tarjouspyyntö siivouksesta

Tarjouspyyntö siivouksesta Kotihoidon johtaja Tarjouspyyntö siivouksesta Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta kotihoidon tukipalveluina ostettavasta siivouspalvelusta. Siivoustyö tehdään kaupungin alueella noin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö PÖYTYÄN KUNTA PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö Pöytyän kunta Tarjouspyyntö I SISÄLLYSLUETTELO 1 Hankinnan kuvaus... 1 1.1 Tarjouspyynnön sisältö... 1 2 Tarjouksen jättäminen... 1 2.1 Tavoitteellinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta/tekninen lautakunta Hollitie 7 39100 HÄMEENKYRÖ Maanrakennusmestari Antti Myllymaa, puh. 040-1331281

Hämeenkyrön kunta/tekninen lautakunta Hollitie 7 39100 HÄMEENKYRÖ Maanrakennusmestari Antti Myllymaa, puh. 040-1331281 Sivu 1 / 6 HÄMEENKYRÖN KUNTA/Tekninen lautakunta 16.6.2015 TARJOUSPYYNTÖ ASEMAKAAVAKATUJEN, YKSITYISTEIDEN JA KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA 1.10.2015 30.4.2018 TARJOUSPYYNTÖ Tilaaja Hankinnan

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Kinnulan kunta URAKKATARJOUSPYYNTÖ 1(3) KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Tarjouspyynnön kohde Kinnulan kunta pyytää Teiltä tarjousta kiinteistöjen liittämisestä yksikköhintaurakkana

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI Päivämäärä 20.3.2017 Työn nimi Päällystysurakka 2017 Tarjouspyynnön kohde MänttäVilppulan kaupunki pyytää teiltä katujen ja muiden

Lisätiedot

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä: 1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista

Lisätiedot

1. Tarjoajan perustiedot

1. Tarjoajan perustiedot LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen

Lisätiedot

Vaalan kunta. Vaalantie 14 91700 VAALA

Vaalan kunta. Vaalantie 14 91700 VAALA Vaalan kunta Tekniset palvelut Vaalantie 14 91700 VAALA Tarjouspyyntö Vaalan Palvelutalosäätiön, Vaalan Vanhustentaloyhdistys ry:n, Kiinteistö Oy Vaalahakan, As Oy Vaalan Uitonkartanon ja Kiinteistö Oy

Lisätiedot

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä

Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 29.1.2013 Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä Oulaisten kaupungin tekninen palvelukeskus pyytää vuositarjoukset

Lisätiedot

Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012

Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012 Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012 RAJAMERKKIEN KARTOITUS Kirkkonummen kunta pyytää tarjoustanne rajamerkkien kartoittamiselle maastomittauksella Kirkkonummen Luomasta Kylmälään

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

1/6. Pisteiden laskentatapa

1/6. Pisteiden laskentatapa 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H077-15 / HEL 2015-004602 / Bengtsår-yhteysveneen kunnostus, moottorin uusiminen ja huoltopalvelut (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Sanssinkoulu Koiviston siiven vesikaton uusiminen Pääurakkana. Nro 9206 7.2.2014

TARJOUSPYYNTÖ. Sanssinkoulu Koiviston siiven vesikaton uusiminen Pääurakkana. Nro 9206 7.2.2014 TARJOUSPYYNTÖ Sanssinkoulu Pääurakkana 7.2.2014 Nro 9206 Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Pyydämme urakkatarjoustanne Sanssinkoulu Koiviston siiven sekä siihen liittyvän matalan osan vesikaton uusimisesta

Lisätiedot

Tarjoaja on suorittanut verot, sosiaaliturvamaksut sekä eläkevakuutusmaksut.

Tarjoaja on suorittanut verot, sosiaaliturvamaksut sekä eläkevakuutusmaksut. Liite 1 TARJOAJAA JA PALVELUA KOSKEVAT EHDOT Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot Palveluntarjoajan tulee merkitä rastilla yksiselitteinen vastaus täyttyvätkö kelpoisuusehdot. Joissain kohdissa edellytetään

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 26.6.2015 Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta Oulaisten kaupunki pyytää urakkatarjousta Oulaisten uuden uimahallin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 Päivämäärä 6.7.2012 ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 Äänekosken kaupungin

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KUIVATUN PUHDISTAMOLIETTEEN KULJETUKSESTA Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kuivatun puhdistamolietteen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Hallinto-osasto / Kansliapalvelut Khadraoui (7) Karttaliitteessä 2 on määritelty vuokrattavat kohteet.

Hallinto-osasto / Kansliapalvelut Khadraoui (7) Karttaliitteessä 2 on määritelty vuokrattavat kohteet. Khadraoui 10.2.2012 1 (7) Vuokralle tarjotaan elintarvikkeiden myyntipaikkoja Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi Helsingin keskustassa myyntipaikkoja tarjoajan kioskista tapahtuvaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ajoratamerkintätyöt 2013-2015, tarjouspyyntö 2(6) 1. Työn nimi Ajoratamerkintätyöt 2013-2015 2. Ilmoitus ja hankintamenettely Hankinnassa käytetään avointa menettelyä.

Lisätiedot

LIITE1. Palveluntuottajan nimi (yhteystiedot ilmoitetaan tämän tarjouslomakkeen sivulla 2)

LIITE1. Palveluntuottajan nimi (yhteystiedot ilmoitetaan tämän tarjouslomakkeen sivulla 2) Kokemäen kaupunki TARJOUSPYYNNÖN LIITE1 Dnro 232/045/2015 Kokemäen kaupungin Lähteenmäen koulun hakelämpölaitoksen ylläpitäminen, käyttäminen ja lämpöenergian tuottaminen ajalle 1.9.2015 31.8.2018 + 1

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne,

Lisätiedot

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. 1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ TARJOUSPYYNTÖ

ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ TARJOUSPYYNTÖ ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ Lumityötarjous asiakirja 2015-2017 TARJOUSPYYNTÖ Enontekiön kunta pyytää tarjoustanne oheisissa liitteissä lueteltujen Enontekiön

Lisätiedot

Sopimuksessa noudatetaan Kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan yleisiä ehtoja 2008 (KE2008)

Sopimuksessa noudatetaan Kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan yleisiä ehtoja 2008 (KE2008) TARJOUSPYYNTÖ HIIHTOLATUJEN KUNNOSSAPIDOSTA TYÖN YKSILÖINTI Latujen kunnossapito tehdään tarjoajan omalla kalustolla. Työ suoritetaan latujen kunnossapitoohjeen ja laatukriteeristön (LIITE 1) mukaisesti.

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Aron päiväkoti Pihaleikkivarusteiden hankinta Erillishankinta pienurakkana. Nro 9117 12.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ. Aron päiväkoti Pihaleikkivarusteiden hankinta Erillishankinta pienurakkana. Nro 9117 12.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ Aron päiväkoti Pihaleikkivarusteiden hankinta Erillishankinta pienurakkana 12.3.2014 Nro 9117 Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Pyydämme urakkatarjoustanne Aron uuden päiväkodin pihaleikkivälineiden

Lisätiedot

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen)

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) Yleiset ohjeet tarjouslomakkeen täyttämiseksi: Tarjoaja täyttää tämän tarjouslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa täytetyn tarjouslomakkeen

Lisätiedot

Puthaanrannantie 15 b MUONIO. Yhteyshenkilö Jaakko Muotka

Puthaanrannantie 15 b MUONIO. Yhteyshenkilö Jaakko Muotka 1 Muonion kunta Tarjouspyyntö Tekninen osasto Puthaanrannantie 15b 99300 MUONIO 16.5.2017 Sakokaivojen tyhjennys ja kuljetus Muonion kunta pyytää tarjoustanne otsikossa mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Esitteen otsikko 2006

Esitteen otsikko 2006 12.4.2017 TARJOUSPYYNTÖ KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Esitteen otsikko 2006 www.nurmijarvi.fi TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Nurmijärven kunta Ympäristötoimi PL 37 01910 Nurmijärvi

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...

Lisätiedot

Nokian kaupungin Tilapalvelut pyytää tarjoustanne pienten ilmanvaihtokoneiden vuosihuollosta

Nokian kaupungin Tilapalvelut pyytää tarjoustanne pienten ilmanvaihtokoneiden vuosihuollosta Tilaaja Nokian kaupunki Tilapalvelut Harjukatu 21 37100 Nokia Aihe Tarjouspyyntö Hanke Nokian kaupungin Tilapalvelut pyytää tarjoustanne pienten ilmanvaihtokoneiden vuosihuollosta Hankkeen sisältö ja laajuus

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 16.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ MAA-AINESTEN TOIMITTAMISESTA Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia maa-ainesten toimittamisesta

Lisätiedot

MAALAUSTYÖT JA TARVIKKEET

MAALAUSTYÖT JA TARVIKKEET 2.10.2017 Sivu 1/5 Dnro: 300/2017 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Hanke: Janakkalan kunnan tuntiveloitusperusteiset maalaustyöt ja niissä käytettävät tarvikkeet 1.1.2018 31.12.2021 + 1 optiovuosi MAALAUSTYÖT

Lisätiedot

Yhteystietolomake/ selvitys liiteasiakirjoista Liite 1 Hanke / tarjouskilpailu Sisäilmasto- ja kosteustekniset selvitykset ja tutkimukset sekä asiantuntijapalvelut Diaarinumero PIR 1221/0401/2016 Yritys

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

RITVALANKADUN SANEERAUS

RITVALANKADUN SANEERAUS 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ RITVALANKADUN SANEERAUS 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä - Vilppulan kaupungin tekninen palvelukeskus ja Mäntän Kaukolämpö ja Vesihuolto

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) Virtaintie Virrat (vs. tarjouspyyntö )

Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) Virtaintie Virrat (vs. tarjouspyyntö ) Virtain kaupunki TARJOUS 1 (9) VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSKEITTIÖN RAKENTAMINEN SR-URAKKANA 1 Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Esitteen otsikko 2006

Esitteen otsikko 2006 TARJOUSPYYNTÖ KLAUKKALAN JA LEPSÄMÄN ALUEURAKKA Esitteen otsikko 2006 www.nurmijarvi.fi TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Nurmijärven kunta Ympäristötoimi PL 37 01910 Nurmijärvi y-tunnus

Lisätiedot

8.12.2015. Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä

8.12.2015. Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 8.12.2015 Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä Oulaisten kaupungin tekninen keskus pyytää vuositarjoukset

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ Porvarintie 26 D, PL 25 64701 TEUVA Puh. (06) 2413 4000 29.9.2016 1 (5) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V. 2016 2017 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Teuvan kunnan tekninen toimi pyytää teiltä

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon asuntola Kivelän saneerauksen rakentamisesta.

Lisätiedot

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 Hinnat on ilmoitettava verottomina. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset pyydetään jättämään 8.11.2017 klo 15.00

Lisätiedot

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta. 1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi 1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KUORMA-AUTO TÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kuorma-autosta ajalle 1.1.2018 31.12.2019.

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Sauvosaarenkatu 11 Kemin kaupunki pyytää tarjoustanne: a) yhdestä lähiliikuntapaikan tekonurmesta asennettuna b) yhdestä

Lisätiedot

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun.

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun. Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta lasten päivähoidosta päiväkotihoidon osalta ajalle 1.1.2016-31.12.2017

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS

KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS LIITE 4 TARJOUSLOMAKE 1 (6) KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Eri yhteenliittymät tekevät kukin oman tarjouksensa riippumatta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015 1/6 TARJOUSPYYNTÖ 415/10.03.02/2014 Lieksan Kuhmonkadun tekniikkatalon rakentaminen, RAU-työt, sivu-urakka 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Suomi puh. +358 132442288 merja.kautto@pkky.fi

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HAUSJÄRVEN KUNNAN JA ERITYISESTI MONNIN KIINTEISTÖJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN HOIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ HAUSJÄRVEN KUNNAN JA ERITYISESTI MONNIN KIINTEISTÖJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN HOIDOSTA 10.10.2010 Sivu 1/5 Tilaaja: Keskustie 2-4 12100 Oitti Hanke: Monnin kiinteistöjen ja alueiden hoito TARJOUSPYYNTÖ HAUSJÄRVEN KUNNAN JA ERITYISESTI MONNIN KIINTEISTÖJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN HOIDOSTA Kohdetiedot

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 6.11.2017 PIKKUKETUNKUJAN JA PEURANPOLUN RAKENTAMINEN Tarjouspyynnön kohde Orimattilan kaupungin yhdyskuntatekniikka, Orimattilan Vesi Oy ja Jorma Hatakka pyytävät teiltä tarjousta Orimattilan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ TRAKTORITÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia traktoritöistä ajalle 1.1.2016 31.12.2017.

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

Kausitarjous 1.1.2015 31.12 2015. Tarjoushintojen on oltava voimassa sitovasti 31.12.2015 asti.

Kausitarjous 1.1.2015 31.12 2015. Tarjoushintojen on oltava voimassa sitovasti 31.12.2015 asti. TARJOUSPYYNTÖ MAA-AINESTOIMITUKSISTA KULJETUKSINEEN Pyydämme tarjoustanne kuljetuksista 2015 2017 alla mainitun mukaisesti. Tarjous tule tehdä oheiselle lomakkeelle ja toimittaa suljetussa kuoressa varustettuna

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 1(8) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Tarjouslomake Liite 3b Hintatarjouslomake Liite 3c Hintatarjouslomake kohde 5 Liite 3d Hintatarjouslomake kohde

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ / TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen

Lisätiedot

1/5. Raahen Rakennuskol mio Oy. Rakennuspal velu Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- --- 379 677 --- 347 800 ---

1/5. Raahen Rakennuskol mio Oy. Rakennuspal velu Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- --- 379 677 --- 347 800 --- kaupunki 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 28314 / sairaalan julkisivukorjaus 2. vaihe (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 2 Julkisivukorjausurakka

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE OUKA/6174/ /2014

TARJOUSPYYNTÖKIRJE OUKA/6174/ /2014 1(6) YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKKA 2014 2016 Hankintayksikkö Oulun tekninen liikelaitos on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tarjouspyynnön

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 114/10.03.02/2015 Päiväys 24.04.2015

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 114/10.03.02/2015 Päiväys 24.04.2015 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 114/10.03.02/2015 Peltolan E-rakennus, 1. vaihe, konehuoneen rakentaminen 3. kerrokseen ja LVISA-työt, Rakennustekniset työt, pääurakka 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö:

Lisätiedot