Päätettiin lisätä asialistalle kohta Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätettiin lisätä asialistalle kohta Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen."

Transkriptio

1 Oulun yliopiston Kajaus-työryhmän kokous Aika: ma klo Paikka: Videoneuvottelu Oulu KTK 314 Kajaani Intelli 214 Osallistujat: Marko Kielinen (pj.) Katja Holtinkoski Tuomo Vilppola Timo Mauno Juha-Matti Turpeinen Olli Silvén Perttu Alakorpi Helena Seppälä Lauri Sainio Tytti Tenhula (siht.) Muistio 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Asialistan hyväksyminen Päätettiin lisätä asialistalle kohta Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen. 3. Edellisen kokouksen muistion tarkistaminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio muutoksitta. 4. Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen Puheenjohtaja kertoi, että Olli Silvén ja Kari Keinänen olivat olleet yhteydessä puheenjohtajaan ja ilmaisseet huolensa, että Kajaaniin Martti Helan saliin (220) hankitun HD-videoneuvottelulaitteiston hyödyntäminen on ollut toistaiseksi vähäistä. Todettiin, että Kajaanin ja Oulun yhteisiä luentojaksoja ei ole ehditty suunnitella kuluvan syksyn lukujärjestykseen. Kevään 2011 aikana luodaan edellytyksiä yhteisen opetuksen lisäämiseen syksyllä Alustavat tulokset kartoituksesta Kajaanin opiskelijoille Ouluun siirtymisestä tai valmistumisesta Kajaanista Katja Holtinkoski oli koostanut alustavat tulokset kartoituksesta Kajaanin opiskelijoille Ouluun siirtymisestä tai valmistumisesta Kajaanista siirtymäajan puitteissa (liite1.) Kaikkiaan lomakkeen oli palauttanut 220 opiskelijaa. Kolmelta viimeksi opintonsa aloittaneelta vuosikurssilta lomakkeen palautti noin opiskelijaa kultakin vuosikurssilta. Osa opiskelijoista oli todennut, että tässä vaiheessa on vielä vaikea vastata kartoituksen kysymyksiin sitovasti. Kartoituksen tulosten perusteella Kajaanista Ouluun siirtyy syksyllä opiskelijaa, syksyllä opiskelijaa ja syksyllä opiskelijaa. Yhteensä siirtyviä opiskelijoita on noin 100 koko siirtymävaiheen aikana. Suurin osa Ouluun siirtyvistä opiskelijoista on arvioinut ehtivänsä suorittaa kandidaatintutkinnon valmiiksi Kajaanissa. Opiskelijoita pyydettiin kartoituksessa valitsemaan kaksi sivuainetta, joita mieluiten haluaisi opiskella Oulussa. Suosituimpia sivuaineita kartoituksen perusteella ovat: liikunta (35 mainintaa), englantilainen filologia (18 mainintaa), erityispedagogiikka (15 mainintaa), äidinkieli ja kirjallisuus (15 mainintaa), esi- ja alkuopetus (14 mainintaa), kuvataide (14 mainintaa), käsityö/tekninen työ/teknologia (12 mainintaa) sekä

2 musiikki (11 mainintaa). Todettiin, että yksikään edellä mainituista aineista ei ole ns. helposti toteutettava sivuaine, vaan niiden toteuttaminen edellyttää uusien opetusryhmien perustamista. Kartoituksessa opiskelijoilta tiedusteltiin myös kiinnostusta kesäopintojen suorittamiseen Kajaanissa kesinä Kesällä 2011 opiskelijoiden vastauksissa toivottiin kesäopiskelumahdollisuutta seuraavista sivuaineista: teologia, liikunta, erityispedagogiikka, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, musiikki, englanti, tekninen työ, terveystieto, kuvataide. Lisäksi toivottiin opinnäytteiden ohjausta sekä maisterivaiheen ja monialaisten opintojen järjestämistä kesäaikaan. Kesäopintoja koskevien tulosten osalta sovittiin, että lomakkeet palautetaan Kajaaniin, jotta Timo Mauno ja muut opiskelijoiden ohjauksesta vastaavat henkilöt saavat tiedon opiskelijoiden esittämistä kesäopiskelutoiveista opiskelijakohtaisesti. Lisäksi sovittiin, että Helena Seppälä ja Katja Holtinkoski ovat kirjeitse yhteydessä opiskelijoihin, jotka ovat ilmoittaneet aikovansa siirtyä opiskelemaan Kajaanista Ouluun. Sovittiin, että Katja Holtinkoski ottaa yhteyttä Vesa-Matti Sareniukseen harjoitteluasioiden selvittämiseksi. Puheenjohtaja tiedotti, että opetus- ja kulttuuriministeriö on alustavasti luvannut, että kasvatustieteiden tiedekunta saa siirtymävaiheen järjestelyiden hoitamiseen lisäresursseja. Alustavien tietojen mukaan kyseessä on noin euron lisärahoitus. Lopullisia yliopiston ja OKM:n välisiä tulosneuvotteluita ei ole kuitenkaan vielä käyty. Puheenjohtaja lupasi viedä sivuaineiden järjestämisen ja resurssoinnin koulutustoimikunnan kokouksen asialistalle. 6. Tilannekatsaus sivuaineiden suorittamismahdollisuudesta avoimessa yliopistossa Keskusteltiin sivuaineiden suorittamismahdollisuudesta avoimessa yliopistossa. Timo Mauno tiedotti, että aiemmasta tiedosta poiketen sivuaineopintojen järjestämistä kesäaikaan avoimen yliopiston kautta voidaan Kajaanissa edelleen jatkaa. Opiskelijat voivat suorittaa avoimen yliopiston järjestämiä opintoja yliopiston maksamana. Timo Maunon mukaan sivuaineita, joita opiskelijoiden valmistumisen vauhdittamiseksi kannattaisi järjestää avoimen yliopiston kautta, ovat liikunta, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, äidinkieli- ja kirjallisuus sekä erityispedagogiikka. Sovittiin, että Timo Mauno on yhteydessä avoimen yliopiston johtajaan Juha Pohjoseen ja neuvottelee sivuaineiden järjestämisestä avoimena yliopisto-opetuksena kesällä Keskusteltiin siitä, mitä opintoja avoimessa yliopistossa järjestetään ja millä pelinsäännöillä opiskelijat voivat sivuaineita suorittaa. Todettiin, että tällä hetkellä Oulun ja Kajaanin sivuaineiden suorittamisoikeutta koskevissa ohjeissa ja käytännöissä on eroavuutta. Molemmilla kampuksilla on periaate, että opiskelijoilla on oikeus sisällyttää tutkintoonsa kaksi sivuainetta. Osa tiedekunnan järjestämistä sivuaineista on kuitenkin ollut ns. vapaita sivuaineita, jotka eivät ole kuluttaneet kahden sivuaineen kiintiötä. Oulussa vapaita sivuaineita ovat olleet psykologia, sosiologia ja naistutkimus. Kajaanissa on aiemmin ollut käytäntönä, että englannin ja psykologian sivuaineita ei oteta huomioon kahden sivuaineen kiintiössä. Tällä hetkellä Kajaanissa ei kuitenkaan enää ole vapaita sivuaineita. Kahden sivuaineen kiintiön vuoksi osa opiskelijoista on suorittanut ylimääräisiä sivuaineita avoimen yliopiston kautta omalla kustannuksellaan. Todettiin, että kasvatustieteiden tiedekunnan pitää selkeyttää ja yhtenäistää sivuaineopiskelun pelinsäännöt Oulussa ja Kajaanissa. Ongelmien ennakoimiseksi tiedekunnan pitää laatia ohjeet, milloin opiskelijalla on oikeus suorittaa sivuaineopintoja avoimessa yliopistossa yliopiston kustantamana. Kajaus-työryhmän toivoo, että kasvatustieteiden tiedekunta linjaisi ainakin seuraavat asiat: 1. Osa opiskelijoista on aloittanut sivuaineopintoja avoimessa yliopistossa omalla kustannuksellaan mm. parantaakseen työllistymistään. Maksaako tiedekunta opiskelijan suorittamien sivuaineiden kustannuksia takautuvasti? Jos maksaa, niin miten laskutus tapahtuu? Maksetaanko kustannukset opiskelijalle kuitteja vastaan vai laskuttaako avoin yliopisto kasvatustieteiden tiedekuntaa? 2. Pitääkö avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen olla Oulun yliopiston vaatimusten mukaisia opintoja? Esim. avoimessa yliopistossa terveyskasvatuksen järjestämisestä vastaa Jyväskylän yliopisto, jonka järjestämät opinnot ovat kalliimpia, kuin Oulun yliopiston avoimen yliopiston järjestämät opinnot. 3. Mitkä ovat ne sivuaineet, jotka avoimen yliopiston kautta järjestetään opiskelijoille maksuttomina? Kaikkia opiskelijoiden toivomia sivuaineita ei voitane järjestää. 4. Onko kahden sivuaineen kiintiö ehdoton? Onko poikkeuksia/joustoa olemassa? Voiko opiskelija suorittaa mitään sivuaineita maksutta avoimessa yliopistossa, jos hänellä on kaksi sivuainetta jo suoritettuna? Poistuuko ns. vapaiden sivuaineiden käytäntö kokonaan?

3 Timo Mauno muistutti, että olipa tiedekunnan päätös sivuaineiden suorittamista koskevaan asiaan mikä tahansa, niin päätöksen pitää olla voimassa koko siirtymävaiheen ajan. Opiskelijoita ei voida enää enempää pompotella asiassa. Timo Mauno myös muistutti, että Kajaanin opiskelijoille järjestetään sivuaineinfo joulukuussa, joten linjausten pitää olla tiedossa ennen sitä. Puheenjohtaja muistutti, että Koulutusneuvosto on kokouksessa myöntänyt avoimelle yliopistolle euroa sivuaineopintojen järjestämiseen, jonka vuoksi tiedekunnalle ei pitäisi koitua kustannuksia opiskelijoiden avoimessa yliopistossa suorittamista sivuaineista euroon saakka. Sovittiin, että Helena Seppälä selvittää, mikä on tiedekunnan kanta asiaan ja kuka tai mikä elin linjauksista voi päättää, ts. riittääkö asiasta koulutustoimikunnan päätös vai pitääkö käsitellä myös tiedekuntaneuvostossa. 7. Henkilöstö- ja taloustyöryhmän ja Kajaus-työryhmän yhteiskokous Puheenjohtaja totesi, että lähiaikoina olisi tarpeen järjestää molempien rehtorin nimittämien työryhmien eli Henkilöstö- ja taloustyöryhmän ja Kajaus-työryhmän yhteinen kokous. Opiskelijoille tehdyn kartoituksen perusteella voidaan suhteellisen tarkasti arvioida tarvittavien lisäresurssien tarve siirtymävaiheen aikana. Esimerkiksi pro gradu -tutkielman ohjaus noin sadalle Kajaanista siirtyvälle opiskelijalle ei hoidu nykyisellä Oulun henkilökunnalla, vaan vaatii lisää henkilöresursseja. Tuomo Vilppola tiedotti, että Henkilöstö- ja taloustyöryhmän seuraava kokous on ti klo Sovittiin, että Tuomo Vilppola selvittelee yhteiskokouksen järjestämisen mahdollisuutta ja ilmoittaa Kajaus-työryhmän jäsenille yhteiskokouksen ajankohdan. 8. Missä mennään -tilaisuuden ajankohta ja käytännön järjestelyt Sovittiin, että Kajaanin opiskelijoille järjestetään Missä mennään -tilaisuus tiistaina klo Sovittiin, että Kajaus-työryhmä on paikalla tilaisuudessa kokonaisuudessaan. Lauri Sainio totesi, että myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö osallistuvat mielellään Missä mennään - tilaisuuteen ja tulevat kertomaan OYY:n ja PSOAS:n tekemistä Kajaanin opiskelijoita koskevista päätöksistä ja järjestelyistä. Todettiin, että Oulun opiskelijoille ei tarvitse järjestää erillistä tiedotustilaisuutta, vaan heille siirtymävaihetta koskeva informaatio voidaan jakaa palautepäivän yhteydessä maalis-huhtikuulla. 9. Kielikylpyopiskelijoiden tiedottaminen Katja Holtinkoski kertoi, että kielikylpyopiskelijat kokevat, että heidät on siirtymävaihetta koskevassa tiedotuksessa unohdettu kokonaan. Todettiin, että kielikylpyopiskelijoiden asioita on käsitelty erillisissä palavereissa ja heidän opintojaan koskevat päätökset on tehty koulutustoimikunnassa. Tästä syystä kielikylpyopiskelijoita koskevat päätökset ovat jääneet lisäämättä siirtymävaihe-sivustolle. Sovittiin, että Katja Holtinkoski selvittää Tiina Kemppaiselta, onko kielikylpyopiskelijoita koskeva selvitys jo käsitelty koulutustoimikunnassa ja voiko selvityksen tiedot päivittää siirtymävaihe-sivustolle. 10. Siirtymävaihe sivuston tilanne ja päivitystarve Kajaanin kampusportaalissa Sihteeri tiedotti, että Kajauksen kokousmuistiot on päivitetty siirtymävaihesivustolle. 11. Muut esille tulevat asiat Ei ollut muita esille tulevia asioita.

4 12. Seuraava kokous. Seuraava kokous päätettiin pitää ke klo Sovittiin, että Marko Kielinen varaa salin Oulussa ja Juha-Matti Turpeinen varaa salin Kajaanissa. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Muistion vakuudeksi Tytti Tenhula

5 KARTOITUS KAJAANIN OPISKELIJOILLE OULUUN SIIRTYMISESTÄ TAI VALMISTUMISESTA KAJAANISTA SIIRTYMÄAJAN PUITTEISSA ( ) KARTOITUKSEN KOONTI LIITE 1 VASTAAJIA YHTEENSÄ /1 2002/1 2004/1 2005/6 2006/ / / / /55 Vastaajista 13 VAKA:n ja 207 LUKO:n opiskelijoita (joista yksi matikisti) 1. a) Ehdin saada maisterintutkintoni valmiiksi Kajaanissa kesään 2013 mennessä enkä ole siirtymässä Ouluun aloittaneita 9kpl 2006 aloittaneita 19kpl 2007 aloittaneita 30kpl 2008 aloittaneita 42kpl 2009 aloittaneita 22kpl b) Arvioni mukaan siirryn opiskelemaan Ouluun (huom! siirtymät toteutetaan pääosin lukukausien alussa!): [ 1] tammikuussa 2011 [15 ] elo/syyskuussa 2011 [1] tammikuussa 2012 [31 ] elo/syyskuussa 2012 [ ] tammikuussa 2013 [50 ] elo/syyskuussa 2013 Ouluun siirtyjät vuosikursseittain 2006 aloittaneita 1kpl (HUOM! VAKAlainen!?) 2007 aloittaneita 1kpl 2008 aloittaneita 8kpl 2009 aloittaneita 33kpl 2010 aloittaneita 55kpl 2. Siirtyessäni Ouluun Kandintutkintoni on valmiina ja aloitan opinnot suoraan maisterivaiheessa siirtyvät 25kpl/ 2013 siirtyvät 45kpl Kandintutkintoni on valmiina ja maisterintutkinnosta ovat valmiina seuraavat opintokokonaisuudet: 2012 siirtyvät 3kpl/ 2013 siirtyvät 5kpl a) Olen suorittanut seuraavat Kajaanin luokanopettajakoulutuksen mukaiset harjoittelut: o Kasvatuksen ja opetuksen käytäntöön perehtyminen / 4 op 78kpl o Perusharjoittelu 1 / 5 op 63kpl

6 o Perusharjoittelu 2 / 5 op 54kpl o Soveltava harjoittelu / 7 op 4kpl o Syventävä harjoittelu / 8 op 1kpl 3. Siirtyessäni Ouluun toivoisin voivani valita Oulun tämänhetkisestä sivuainetarjonnasta maisterintutkintoni sivuaineeksi (numeroi kaksi vaihtoehtoa siten, että merkitse 1. se sivuaine, jonka mieluiten ottaisit ja 2. toiseksi mieluisin vaihtoehto): 18kpl Englantilainen filologia 25 op (Huom! HUTK:n järjestämä) 15kpl Erityispedagogiikka 25 op 14kpl Esi- ja alkuopetus 25 op 2kpl Koulutusteknologian perusopinnot 25 op 14kpl Kuvataide 25 op 12kpl Käsityö/tekninen työ/teknologia 25 op 8kpl Käsityö/tekstiilityö/teknologia 25 op 35kpl Liikunta 25 op 3kpl Monikulttuurisuus 25 op 11kpl Musiikki 25 op 1kpl Naistutkimuksen perusopinnot 25 op 1kpl Naistutkimuksen aineopinnot 35 op 5kpl Psykologian perusopinnot 25 op 2kpl Psykologian aineopinnot 35 op 7kpl Puheviestintä ja draamakasvatus 25 op 0kpl Sosiologian perusopinnot 25 op 0kpl Sosiologian aineopinnot 35 op 2kpl Ympäristökasvatuksen perusopinnot 25 op 1kpl Ympäristökasvatuksen aineopinnot 35 op 15kpl Äidinkieli ja kirjallisuus Joku muu, mikä? 1kpl Musiikin aineopinnot 35op 3kpl Johtaminen ja opetushallinto 1kpl Historia 3kpl Terveystieto 1kpl Biologia 3kpl Maantiede 1kpl Teologia 4kpl Matematiikka

7 4. Saadakseni valmiiksi kandidaatin-/maisterintutkinnon Kajaanissa kesään 2013 mennessä olen kiinnostunut kesäopintojen suorittamisesta (valitse vuosi / vuodet sekä esitä toive opintojaksoista/opintokokonaisuuksista, jotka haluaisit suorittaa) a) kesällä 2011 Sivuaineita: Teologia, liikunta, erkka, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, musiikki, englanti, tekninen, terveystieto, kuvis Graduohjaus, kandiohjaus Maisterivaiheen opinnot mediakasvatus monialaisia b) kesällä 2012 Sivuaineita Graduohjaus Maisterivaiheen opinnot c) kesällä 2013 Graduohjaus Maisterivaiheen opintoja

Perttu Alakorpi tiedotti, että Opela ry. on valinnut Perttu Alakorvelle varajäseneksi Petra Junnon.

Perttu Alakorpi tiedotti, että Opela ry. on valinnut Perttu Alakorvelle varajäseneksi Petra Junnon. Kajaus-työryhmän kokous Aika: ke 6.10. klo 10.00 Paikka: Videoneuvottelu Oulu KTK 314 Kajaani Intelli 214 Osallistujat: Marko Kielinen (pj.) Katja Holtinkoski Tuomo Vilppola Timo Mauno Juha-Matti Turpeinen

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi, että Seppälä, Silvén ja Alakorpi ovat estyneitä osallistumaan kokoukseen.

Puheenjohtaja totesi, että Seppälä, Silvén ja Alakorpi ovat estyneitä osallistumaan kokoukseen. Oulun yliopiston Kajaus-työryhmän kokous Aika: to 19.8.2010 klo 10.00 Paikka: Videoneuvottelu Oulu (KTK 219) Kajaani (Intelli 214) Osallistujat: Marko Kielinen (pj.) Katja Holtinkoski Tuomo Vilppola Timo

Lisätiedot

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan Tänään - Vaihto-info, Kaisa Leinonen - Sivuaineista, Minna Sainio * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan SIVUAINEISTA ja niiden

Lisätiedot

3. Luokanopettajakoulutusten kehittämisryhmän täydentäminen

3. Luokanopettajakoulutusten kehittämisryhmän täydentäminen OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA ASIAT: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen 3. Luokanopettajakoulutusten kehittämisryhmän täydentäminen

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2019 1.2.2019 INFO 1. Muiden tiedekuntien sivuaineet lukuvuonna 2019-2020, mukana esittelemässä sivuaineita: - OyKk - LUTK ja TTK - HUTK Erilliset esittelydiat sivuainesivulle

Lisätiedot

Tarkistetaan edellisen kokouksen pöytäkirja.

Tarkistetaan edellisen kokouksen pöytäkirja. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta PÖYTÄKIRJA Kokous nro 1/2011 perjantaina 14.1.2011 klo 13.00 (KTK314 videoyhteys Kajaaniin) Marko Kielinen, koulutusdekaani (pj.) Seija Blomberg,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA Aika Ma 14.9.2009, klo 10 Paikka HU 110 yliopistonlehtori Reija Satokangas yliopistonlehtori Kari Väyrynen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10.15. 2 Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU kevät Minna Sainio

SIVUAINEHAKU kevät Minna Sainio SIVUAINEHAKU kevät 2017 3.2.2017 Minna Sainio Infon rakenne Svenska på förskole- och lågstadiet esittely/ Marja-Leena Kivelä Yleistä sivuaineisiin liittyen Tiedekunnan sivuaineet ja niiden hakeminen keväällä

Lisätiedot

Kokous nro 6/2011 tiistaina klo (KTK314 videoyhteys Kajaaniin)

Kokous nro 6/2011 tiistaina klo (KTK314 videoyhteys Kajaaniin) OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA Koulutustoimikunta Kokous nro 6/2011 tiistaina 12.4.2011 klo 10.00 (KTK314 videoyhteys Kajaaniin) Marko Kielinen, koulutusdekaani (pj.) Seija Blomberg,

Lisätiedot

SIVUAINEINFO Kevät 2013

SIVUAINEINFO Kevät 2013 SIVUAINEINFO Kevät 2013 1. Marjatta Takala kertoo erityispedagogiikan sivuaineen aineopinnoista Oulussa 2. Käydään läpi KTK:n sivuainetarjonta ja sivuaineen hakeminen 3. Tutustutaan muiden tiedekuntien

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

SIVUAINEINFO Kevät 2014

SIVUAINEINFO Kevät 2014 SIVUAINEINFO Kevät 2014 Erillisten erityispedagogiikan sivuaineopintojen esittely, Marjatta Takala Ruotsin (Svenska på förskole- och lågstadiet) sivuaineen esittely, Hannu Niemi Tiedekunnan sivuainehaku

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

TUTKINTO-OHJELMAINFO Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus

TUTKINTO-OHJELMAINFO Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus TUTKINTO-OHJELMAINFO 3.5.2018 Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus SIVUAINEEN VALINTA Kolme näkökulmaa sivuaineopintojen ja valinnaisten opintojen valitsemiseen 1. Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta helmikuu 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TARJOAMIEN VALINNAISTEN OPINTOJEN JA OSAAMISKOKONAISUUKSIEN VALINTAPERUSTEET Valinnaiset opinnot on tarkoitettu

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi OPINTOPOLKU Tutkintovaatimusten 2017-2020 (1.8.2017 aloittaneet) mukaan meneville (3.vsk viimeinen sivu ennen 1.8.2015 aloittaneille eli tutkintovaatimusten 2012-2016 mukaan eteneville) Opintojen jakautuminen

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 2.4.2019 Presentation Name / Firstname Lastname 04/04/2019 1 FLINGA https://flinga.fi Access code: EQKVBS6 Presentation Name / Firstname Lastname 04/04/2019 2 KLO 16.00-16.30

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013 Muokattu 4.9.2012 1 Musiikkikasvatuksen koulutus, vuosikurssit 3. 5. Maunonkadun toimipiste Huom! v Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. v Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua..

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016 3. Vuosikurssin info Kaisa Leinonen 2016 KANDIDAATIN TUTKINTO Millä mallilla on kandidaatin tutkielma? Huomioi ns. valmistumisprosessiin tarpeeksi aikaa! http://www.oulu.fi/ktk/opinnaytetyot MITÄ KURSSEJA

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia 1 Siirtymäsäännökset Uusi tutkintoasetus (794/2004) tulee voimaan 1.8.2005. Tätä ennen oikeustieteelliseen tiedekuntaan tutkinnonsuoritusoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat valita,

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

HOPS (2) INFO. Kevät 2014 Reija Satokangas

HOPS (2) INFO. Kevät 2014 Reija Satokangas HOPS (2) INFO Kevät 2014 Reija Satokangas Ainakin näistä aiheista on juttua: Ensi lukuvuoden opetus Toisen ja kolmannen vuoden opintojen rytmittäminen Kesäopinnot ja KELA Miten saada kansis =taloustiede

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2013-2014 GRADUINFO 23.4.2013 SEMINAARIEN AIKATAULU seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38 (16.9.

Lisätiedot

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön!

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön! KANDIDAATTIVAIHEEN PEDAGOGISET OPINNOT (30 OP), KEVÄTLUKUKAUSI 2013 Tasatunnein merkityt (8-10, 10-12 jne.) luentoajat tarkoittavat seuraavia aikoja: 8.15-9.45 10.15-11.45 12.30-14.00 14.30-16.00 Poikkeavat

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna 2013-2014 SEMINAARIEN AIKATAULU syksyllä käynnistyvät seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta maaliskuu 2018 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TARJOAMIEN VALINNAISTEN OPINTOJEN JA OSAAMISKOKONAI- SUUKSIEN VALINTAPERUSTEET Nämä valintaperusteet koskevat

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot

II OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016

II OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 8.1.2016 Luokanopettajat Muutos 5.2.2016 Muutos 22.2.2016 Muutos 15.3.2016 II OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 VIESTINTÄ JA KIELIOPINNOT KKSUOPE Asiantuntijan

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

TUTUSTU HOPS- LOMAKKEEN ERI LEHTIIN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÖÄ!!!

TUTUSTU HOPS- LOMAKKEEN ERI LEHTIIN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÖÄ!!! Sosiaalityön HOPS-lomake 2014, ohjeet, sivu 1 TURUN YLIOPISTO Sosiaalitieteiden laitos, sosiaalityö OHJEITA HOPS KESKUSTELUUN TULEVALLE Henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) tavoitteena on tukea pääaineopiskelijaa

Lisätiedot

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014. Pöytäkirja 10/2016 1 (14) Johtoryhmä 19.10.2016 Aika 19.10.2016 klo 09:03-12:07 Paikka Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 133 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

LAITOSKOKOUS klo 12.00, H306

LAITOSKOKOUS klo 12.00, H306 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUSIIKIN, TAITEEN JA KULTTUURIN TUTKIMUKSEN LAITOS LAITOSKOKOUS 29.11.2016 klo 12.00, H306 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 12.08. 2 Puheenjohtajan valinta ja sihteerin

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta SIIRTYMÄAIKAINFO To 22.8.2019 Siirtymäaikainfo 22.8.2019 / Porthanian opiskelijapalvelut 24/05/2019 1 SIIRTYMÄAIKA 1.8.2016 tai sitä ennen aloittaneilla opiskelijoilla on siirtymäaika 1.8.2017-31.7.2020.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh. 5533605 Kokous nro 10/99 tiistaina 31.8.1999 klo 12.15 Lauriala Anneli, professori (ryhmä II) Karppanen Irene, kirjastosihteeri

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 15.1.2016 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 27.1.2016 Luokanopettajat IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016 Kasvatustieteen syventävät opinnot Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 26.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 18.9.2015 Luokanopettajat Muutos 28.9.2015 Muutos 17.11.2015 I OPINTOVUOSI (LO 2015) OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 YLEISIÄ VALMIUKSIA

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT, HOPS Tiina Airaksinen

ORIENTOIVAT OPINNOT, HOPS Tiina Airaksinen ORIENTOIVAT OPINNOT, HOPS 7.10.2016 Tiina Airaksinen HUK- TUTKINTO (180 OP) aineopinnot väh. 45 op (sisältää kandidaatintutkielman 6 op) aineopinnot 35 op perusopinnot 25 op Opiskelukokonaisuuden yhteiset

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

Asiat Professori Anita Kangas. Varajäsen. Professori Martti msiäinen. Professori Pekka Kettunen 1-7

Asiat Professori Anita Kangas. Varajäsen. Professori Martti msiäinen. Professori Pekka Kettunen 1-7 filosofian JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistaina 18.5.2010 klo 9.00 Paikka: MaB 305 PÖYTÄKlRJA 3/2010 Puheenjohtaja: professori Mikko

Lisätiedot