Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma vuodelle 2015"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

2 2 Sisällysluettelo 1. Varsinainen yhdistystoiminta Tiedotustoiminta Yleisötilaisuudet Yhteistyöverkostot Jäsen- ja varainhankinta Järjestötoiminta Muu virkistystoiminta Yhdistyksen talousarvio vuodelle Kehittämistoiminta Ray:n kehittämisprojektit lyhyesti Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus (Muistiluotsi) Voimavaralähtöiset terveyskeskustelut kymenlaaksolaisille vuotiaille naisille Liitteet Liite 1. Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus (Muistiluotsi) Kymenlaakso Liite 2. Voimavaralähtöiset terveyskeskustelut kymenlaaksolaisille vuotiaille naisille vuosille (2015)

3 3 Kouvolan seudun Muisti ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Varsinainen yhdistystoiminta Kouvolan seudun Muisti ry on kolmannen sektorin aktiivinen toimija Kouvolassa ja Iitissä. Yhdistyksen perustehtävänä on sääntöjensä (2 ) mukaan toimia alueellaan muistihäiriöisten henkilöiden ja heidän omaistensa elämänlaadun parantamiseksi, tukea heidän parissaan työskenteleviä ammattihenkilöitä, edistää aivoterveyttä sekä vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (Kouvolan seudun Muisti ry:n säännöt 2013). Yhdistyksen toimintaa toteutetaan sekä yhdistystoimintana että kehittämisprojektien kautta. Kehittämisprojektit ovat yhdistyksen keskeisin ja näkyvin toimintamuoto. Yhdistystoiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla ja kuntien toiminta-avustuksilla, projektit on rahoittanut RAY. Yhdistys on perustettu vuonna Jäseniä yhdistyksessä on 287 ( tilanne). Yhdistys on alan kattojärjestönä toimivan Muistiliiton jäsen. Muistiliitto on muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö. Liitolla on 43 jäsenyhdistystä eripuolilla Suomea, yhdistyksillä on lähes henkilöjäsentä. Yhdistyksen arvot ovat asiantuntijuus, eettisyys, osallisuus ja inhimillisyys. Yhdistyksen ihmiskäsitys on holistinen, ihminen nähdään tasavertaisena, aktiivisena ja vastuullisena. Yhdistyksen visio on määritelty seuraavasti: Muistiystävällinen Kymenlaakso, jossa paikalliset yhdistykset, julkishallinto, yritykset ja oppilaitokset tekevät saumatonta yhteistyötä aivoterveyden edistämiseksi, sekä muistisairaiden ja heidän läheistensä arjen toimintojen tukemiseksi. Yhdistyksen strategia jalkautuu projektien ja yhdistystoiminnan avulla käytäntöön. 1.1 Tiedotustoiminta Projektien yhtenä päätehtävänä on ajanmukaisen tiedon välittäminen niin jäsenille kuin alueen väestöllekin. Jäsenille tiedottaminen tapahtuu jäsenkirjeiden välityksellä, väestölle tiedotuskanavia hyödyntäen. Jäsenkirjeitä lähetetään 4 vuodessa projektityöntekijöiden toimesta. Projektien ja yhdistyksen tiedotuskanavina ovat erilaiset tiedotus- ja koulutustilaisuudet sekä tapahtumat, yhteistyökumppanit, kehittämishankkeet, yhdyshenkilöverkostot, esitteet, Muisti-lehti ja Internet-kotisivut osoitteessa Yhdistyksen ja projektien tapahtumista ilmoitetaan paikallislehtien järjestö/seuratoiminta- ja menovinkit palstalla.

4 Toiminnasta tiedotetaan mahdollisesti myös paikallis- ja alueradion välityksellä. Yhdistyksen asioista tiedottaa tiedotusvastaava, joka valitaan hallituksesta. 1.2 Yleisötilaisuudet Yleisötilaisuuksien tarkoitus on mm. jakaa aivoterveyteen ja muistisairauksiin liittyvää tietoa. Yhdistys järjestää yleisötilaisuuksia ajankohtaisista aiheista yhteistyössä kehittämisprojektiensa ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kansainvälisellä aivoviikolla (viikko 11) ja Muistiviikolla (viikko 39) ja Maailman Alzheimer päivänä järjestetään muistiasioissa tiedotusta ja kampanjointia. Vuonna 2015 yhdistys tukee projektien järjestämiä yleisötilaisuuksia ja toimintaa. Yhdistys täyttää 25 vuotta tänä vuonna. Tammikuussa 2015 perustetaan juhlatoimikunta juhlavuoden tapahtumien suunnittelua varten. Juhlavuoden järjestelyjä varten haetaan apurahaa Kymin 100-vuotissäätiöltä sekä Kouvolan Sivistys- ja Urheilutalosäätiöltä. Syksyllä 25-vuotisjuhlassa palkitaan vuoden 2015 omaishoitaja. 1.3 Yhteistyöverkostot Yhdistyksen tavoitteena on luoda mahdollisimman monipuoliset yhteistoimintaverkostot muistityön eteenpäin viemiseksi niin toiminta-alueellaan kuin kansallisesti ja mahdollisuuksien mukaan kansainvälisestikin, sekä tarjota mm. muistiosaamistaan muiden toimijoiden käyttöön. Yhteistyötahoja ovat Kouvolan kaupunki, Iitin kunta, Kotkan kaupunki, Kyamk, kuntien sosiaali- ja terveystoimet, sekä julkiset että yksityiset palvelutuottajat, Muistiliitto ja sen jäsenjärjestöt, Muistiluotsiverkosto, Suomen Muistiasiantuntijat ry, Vanhustyön keskusliitto, Pohjois-Kymen sairaalan neurologian poliklinikka, Kouvolan Geriatrinen yksikkö, Ksao eli Kouvolan seudun ammattiopisto, seurakunnat, sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitokset, Socom, Pirkanmaan Muistiyhdistys ry sekä Kotkan Seudun Muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kehittämisprojekteilla on lisäksi useita muita yhteistyötahoja. 1.4 Jäsen- ja varainhankinta Yhdistys tekee toimintaansa tunnetuksi ja pyrkii vastaamaan muistityön haasteisiin kolmannen sektorin toimijana. Yhdistys tarvitsee jatkuvasti vapaaehtoistyöhön sekä aktiivisia jäseniä että tukijoita. Yhdistyksen toiminta-avustusanomukset lähetetään toiminta-alueen kunnille Kouvolalle ja Iitille, Kymi-100 säätiölle, Kouvolan Sivistys- ja Urheilusäätiölle sekä mahdollisuuksien mukaan muille yhdistystoimintaa tukeville tahoille. 4

5 Resurssien mukaan järjestetään myös arpajaisia. Yhdistyksen varainhankintaa toteutetaan myös vuokraamalla koulutustilaa yhteistyö- ja sidosryhmäkumppaneille. Yhdistyksen jäsen- ja varainhankintaan on valittu vastuuhenkilö hallituksesta. Vuonna 2015 yhdistyksen varainhankinta toteutetaan yllämainituilla tavoilla. 1.5 Järjestötoiminta Paikallisesti yhdistys pyrkii lisäämään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhdistys on Muistiliiton jäsen ja seuraa keskusliiton strategiaa toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhdistys on myös Vanhustyön keskusliiton sekä Suomen Muistiasiantuntijoiden jäsen. Yhdistys pyrkii käynnistämään muistikoulun omaishoitajille ja heidän läheisilleen vuoden 2015 aikana. Muistikouluidea syntyi paneelikeskustelusta, joka järjestettiin muistiviikolla Geronomi Anna Westmanin 2014 opinnäytetyötä Sit on vähä ku lastu laineilla käytetään Muistikoulun suunnittelun pohjana. Varsinaiset sisällöt toteutetaan oppilaitosyhteistyönä ja mahdollisista kustannuksista vastaa sekä yhdistys että Kymenlaakson Muistiluotsi toiminta Muu virkistystoiminta Aivo- ja muistiviikon tapahtumat ja muut mahdolliset virkistystapahtumat järjestetään yhteistyössä yhdistyksen, projektityöntekijöiden sekä muiden toimijoiden kanssa yhdessä. Yhdistyksen retkivastaava huolehtii yhdistyksen retkien ja pikkujoulujen järjestämisestä. 1.7 Yhdistyksen talousarvio vuodelle 2015 Kouvolan seudun Muisti ry:n yhdistystoiminnan talousarvio vuodelle 2015 Jäsenmaksut: 20 /yksilö, 55 yhteisöjäsenmaksu. Kokoustilan vuokra 15 /h ulkopuolisille. KULUT TA 2015 Toteuma 2013 Henkilöstökulut ,37 Poistot ,42 Vuokrat: tilat, kone ja laite ,92 Matkakulut ,09 Tarvikkeet ,78 Toimistokulut ,79 25v-juhlakulut

6 6 Muistikoulu Muut kulut ,6 Ostokulut ,9 Kulut yhteensä: ,87 TUOTOT Vuokratuotot ,58 Jäsenmaksut (300 jäs.x 20 ) Sijoitustoiminnan tuotot 0 0 Korkotuotot ,63 25v-juhlatuotot Muut tuotot 0 888,32 Varainhankinnan muut tuot 0 820,5 Varainhankinnan kulut ,5 Tuotot yhteensä ,53 Yleisavustukset ja lahjoitukset Tilikauden yli/alijäämä ,34

7 7 2. Kehittämistoiminta Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen on jäsennetty RAY:n avustusstrategiassa kolmeksi päälinjaksi. 1. Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen 2. Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäiseminen 3. Ongelmia kohdanneiden auttaminen ja tukeminen Ensimmäisessä on kyse toiminnasta, jolla vahvistetaan terveyden ja hyvinvoinnin, normaalin arkielämän, yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteutumista. Toiseen päälinjaan sijoittuu toiminta, jolla ehkäistään erilaisia terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavia ongelmia. Kolmannessa päälinjassa on kyse kanssaihmisten auttamisesta ja tukemisesta tilanteissa, joista omin voimin, ilman muiden apua ja tukea, ei selvitä. Avustusstrategiakaudella RAY suuntaa rahoitusta erityisesti toimintaan, joka tukee ihmisten itsenäistä suoriutumista ja elämänhallintaa. Avustuksia myönnetään enemmän esimerkiksi vapaaehtoistoimintaan ja vertaistukeen. RAY:n tavoitetila vuoteen 2015 mennessä on tuloksellinen järjestötoiminta ihmisen hyväksi. RAY:n mukaan Suomessa on monipuolinen järjestötoimijoiden kenttä. Järjestöillä on hyvät mahdollisuudet edistää osallisuutta ja sen myötä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Terveys- ja hyvinvointierojen kasvu maassamme taittuu ja terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edellytykset jakautuvat aiempaa tasaisemmin eri väestöryhmien kesken. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaedellytykset on turvattu (Ray ). RAY:n rahoittamat yhdistyksen nykyiset projektit ovat Ray:n strategian linjan kaksi ja kolmen mukaisia ja tukevat omilla toiminnoillaan ja tavoitteillaan toinen toistaan. Kouvolan seudun Muisti ry haki Ray:ltä kohdennettua toiminta-avustusta Voimavaralähtöisesti kohti parempaa aivoterveyttä terveyskeskustelut kymenlaaksolaisille vuotiaille naisille toimintaan yhteensä Päätös avustuksesta saatiin joulukuussa 2014, Ray ei myöntänyt rahoitusta ko. toiminnalle. Yhdistyksen ja projektien yhteinen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 hyväksyttiin yhdistyksen syyskokouksessa sekä tarkennettiin hallituksen kokouksessa.

8 8 2.1 Ray:n kehittämisprojektit lyhyesti Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus (Muistiluotsi) Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Muistiluotsi Kymenlaakso on Muistiliiton jäsenyhdistyksen, Kouvolan seudun Muisti ry:n ylläpitämä maakunnallinen asiantuntija- ja tukikeskus, joka tarjoaa apua ja tukea muistisairaille ja heidän läheisilleen. Lisäksi Muistiluotsit tekevät vaikuttamistyötä sekä verkottavat alueen toimijoita. Suomessa keskuksia on yhteensä 17 ja ne toimivat yhteisten periaatteiden mukaisesti ja muodostavat koko maan kattavan verkoston. Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskuksilla on merkittävä rooli muistisairauksiin liittyvän osaamisen kehittämisessä ja alueellisen asiantuntemuksen turvaamisessa. Muistiluotseissa vahvistetaan myös muistisairauksiin liittyvää vapaaehtois- ja vertaistoimintaa. Kymenlaakson Muistiluotsille on myönnetty ak-rahoitus vuosille Vuosibudjetti on vuodelle 2015 yhteensä , Muistiluotsissa työskentelee 3 työntekijää. Valtioneuvosto vahvistaa rahoituspäätöksen helmikuussa Katso liite Voimavaralähtöiset terveyskeskustelut kymenlaaksolaisille vuotiaille naisille Projekti on alkanut elokuussa 2011 kahdella työntekijällä, toimipisteinään Kouvola ja Kotka. Projektin kokonaisrahoitus vuosille on ollut Toiminnasta vastaa yksi työntekijä vuoden 2015 alusta. Toimintana vuonna 2015 järjestetään naisille avoimia opintopiirejä joissa asiantuntija käyttää puheenvuoron liittyen muistiin ja aivoterveyteen, kaikille aivoterveydestä kiinnostuneille aivoterveysluentoja sekä bonusryhmiä asiakkaiden toiveiden mukaan. Terveyskeskustelujen tavoitteena on yksilön omaehtoinen terveyden edistäminen yhteistyössä alueen muistihäiriö-, -sairaus ja muistityötoimijoiden, alueen järjestöjen sekä terveyden edistämisen yksiköiden kanssa. Katso liite 2.

9 9 Liitteet 1-2: Projekti- ja toimintasuunnitelmat vuodelle 2015 Liite 1. Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus (Muistiluotsi) Kymenlaakso Kymenlaakson Muistiluotsin toimintoja koordinoivat toiminnasta vastaava geronomi AMK Tarja Levonen ja muistiluotsityöntekijät sosionomi AMK Jenni Arola (äitiyslomalla, sijaisena geronomi AMK Sanna Hellsten) sekä sairaanhoitaja AMK Paula Tommola. Muistiluotsit ovat Muistiliiton jäsenyhdistysten ylläpitämiä maakunnallisia asiantuntija- ja tukikeskuksia, jotka tarjoavat apua ja tukea muistisairaille ihmisille ja heidän läheisilleen. Muistiluotsit tekevät vaikuttamistyötä muistisairauteen sairastuneiden ihmisten yhdenvertaisuuden ja hyvän elämän puolesta sekä toimivat aktiivisesti maakuntansa verkostoissa. Muistiluotseissa vahvistetaan erityisesti muistisairauksiin liittyvää vapaaehtois- ja vertaistoimintaa sekä varmistetaan muistisairaiden äänen kuuluminen. Kymenlaakson Muistiluotsi toimii alueellaan noudattaen toimissaan valtakunnallisen Muistiluotsiverkoston laatulupausta sekä Kouvolan seudun Muisti ry:n strategiaa. Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi tiedottaa muistisairauksista, ohjaa ja neuvoo niihin liittyvissä palvelu- ja tukimuodoissa, mahdollistaa muistisairauteen sairastuneille ihmisille ja heidän perheilleen osallisuuden heille tarkoitettuihin, arkea helpottaviin toimintoihin sekä työskentelee sen eteen, että muistisairauteen sairastuneet ihmiset ja heidän läheisensä pääsevät vaikuttamaan ja osallistumaan täysivaltaisena jäsenenä omassa toimintaympäristössään. Kymenlaakson Muistiluotsin toiminnan tavoitteet tukevat ja ovat linjassa Kouvolan seudun Muisti ry:n strategian kanssa, jossa visiona on vuoteen 2016 muistiystävällinen Kymenlaakso, jossa paikalliset yhdistykset, julkishallinto, yritykset ja oppilaitokset tekevät saumatonta yhteistyötä aivoterveyden edistämiseksi sekä muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä arjen toimintojen tukemiseksi. Kymenlaakson Muistiluotsin toiminta vuonna 2015 on esitetty taulukossa 1. Kymenlaakson Muistiluotsin erityispiirteenä on muistisairaan kohtaaminen ja vuorovaikutusosaaminen (TunteVa ) sekä Suomen muistiasiantuntijat ry:n aluevastaavien toiminta että logoterapeuttinen ajattelu muistisairaan ihmisen hoidossa. Kymenlaakson Muistiluotsi toteuttaa yhdessä yhdistyksen kanssa oppilasyhteistyönä Muistikoulun sisällöt.

10 Muistiluotsitoimintojen vaikuttavuutta ja sujuvuutta seurataan, suunnitellaan ja kehitetään yhteisen valtakunnallisen toiminnanohjausjärjestelmän mukaisesti. Asiakaspalautteiden, sidosryhmäpalautteiden ja yhteistyökumppaneilta kerättyjen palautteiden sekä toiveiden pohjalta suunnitellaan ja kehitetään toimintoja muistisairaille ihmisille ja heidän läheisilleen maakunnallisesti. 10 Erityistä vuonna 2015 Kymenlaakson Muistiluotsi osallistuu Kymenlaakson geronomiopiskelijoiden kanssa Oulun seudun Muistiyhdistys ry:n kehittämän MIKE-mittarin pilotoimiseen testaamalla sen toimivuutta käytännössä. MIKE mittari on tarkoitettu kotona asuville lievää ja keskivaikeaa muistisairautta sairastavien ihmisten koetun elämänlaadun sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointiin. Kymenlaakson Muistiluotsin työntekijät osallistuvat Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry:n järjestämään Instrumental Enrichment koulutukseen, joka on uusi toimintamuoto ja malli muistisairaiden ja muistihäiriöisten ryhmätoimintaan. IE ohjaajakoulutus antaa mahdollisuudet käyttää IE menetelmää ennaltaehkäisevänä aivojumpan tapaan sekä ohjata ryhmiä muistisairauteen sairastuneille ihmisille. Kymenlaakson Muistiluotsi sitoutuu olemaan mukana Muistiliiton valtakunnallisessa Muistineuvo-neuvontapuhelimen kehittämistyössä. Lisäksi osallistutaan sekä valtakunnallisiin verkostotapaamisiin (2 x vuonna 2015) että aluetapaamisiin (1-2 / vuosi). Tampereen Kaupunkilähetys ry:n TunteVasta Virtaa Vanhustyöhön projektissa Kymenlaakson Muistiluotsi on sopimuskumppanina. Aiesopimuksen mukaisesti sopimuskumppanin tehtävänä on tarjota projektin käyttöön muistisairaiden kohtaamiseen sekä alueelliseen toimintaan, verkostoitumiseen ja vaikuttamistyöhön liittyvän asiantuntemuksensa ja osaamisensa. Kymenlaakson Muistiluotsi tekee maakunnallista muistiyhdistysyhteistyötä järjestämällä yhteisiä kokoontumisia säännöllisesti vuoden aikana (2 6 kertaa vuodessa). Tavoitteet vuodelle 2015 Kymenlaakson Muistiluotsin toiminnan tavoitteet vuodelle 2015 ovat muistiluotsitoimintojen (taulukko 1. sivu11) jatkuminen ja sen laajentaminen mm. lisäämällä järjestölähtöistä matalankynnyksen asiantuntija- ja tukikeskustoimintaa menemällä alueen korttelikoteihin ja hyvinvointiasemille.

11 Vapaaehtois- ja vertaistoiminta Kehitetään yhdessä tarjoamalla muistisairauteen sairastuneille ihmisille ja heidän läheisilleen mahdollisuuksia osallistua ja tuntea kuuluvansa johonkin haluamallaan tavalla. Vaikuttamistyö Tavoitteena on vahvistaa muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä oikeuksien ja hyvän hoidon toteutumista sekä heidän äänen ja tarpeiden kuulemista vaikuttamalla Kymenlaaksossa tehtävän muistityön kehittämisessä. Tiedon levitys Tehtävänä on asiantuntijuuden jakaminen mm. arvostamalla asiakkaiden kokemusasiantuntijuutta sekä tukea toimijuutta. Tiedon levityksen tavoitteena on tukea muistisairauteen sairastuneen ihmisen ja hänen läheistensä hyvinvointia lisäämällä ja levittämällä tietoa muistisairauksista, tuen mahdollisuuksista sekä aivoterveydestä heille itselleen sekä suurelle yleisölle. Huolehtia uusimman tiedon etsimisestä ja jakamisesta. Verkottuminen ja yhteistyö Tavoitteena on edistää muistisairauteen sairastuneen hyvinvointia verkostoitumalla muiden alan toimijoiden kanssa ja tekemällä yhteistyötä Kymenlaaksossa. 11 Taulukko 1. Kymenlaakson Muistiluotsi toiminnat vuonna 2015 Sisältö Asiakastyö Vapaaehtoisvertaistoiminta Vaikuttamistyö ja Toimintojen sisällöt Kymenlaaksossa Ohjaus ja neuvonta puhelimitse, sähköpostilla tai ajanvarauksella toimistokäynnit, korttelikodit, hyvinvointiasemat, erilaiset tapahtumat Toiminnalliset vertaistukiryhmät muistihäiriöisille asiakkaille Omaisten ja läheisten ryhmät Yhteiset ryhmät muistisairaalle ihmiselle ja hänen läheiselleen Aivojen aktivointi ryhmät Vertaisohjaaja ja muut vapaaehtoisten koulutukset: Muistisairaan ihmisen ulkoiluystävä koulutukset Hoito- ja palveluketjut ja niiden kehittämistyöryhmät Lehtikirjoitukset ja sosiaalinen media Eri työryhmiin osallistuminen Mittari(t) Asiakaspalaute, itsearviointi (toiminnanohjausjärjestelmä) Asiakas- ja sidosryhmäpalaute, itsearviointi (toiminnanohjausjärjestelmä) Asiakas- ja sidosryhmäpalaute sekä itsearviointi (toiminnanohjausjärjestelmä)

12 12 Verkottuminen ja yhteistyö Tiedon levitys Yhteydenotot kunnallisiin päätöksentekijöihin esim. vanhusneuvostot Muistiseminaari 2015 Henkilökunnan oma kouluttautuminen ja asiantuntijuuden kehittäminen sekä ylläpitäminen Maakunnallinen muistiyhdistysyhteistyö Maakunnan muistityön koordinointi Muistiluotsiverkosto Alueelliset vapaaehtoistoiminnan verkostot Yhteistyö alueen oppilaitosten kanssa (Kouvolan seudun ammattiopiston (Ksao), Etelä- Kymenlaakson ammattiopiston (Ekami) ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk) Verkostojen rakentaminen, osallistuminen sekä koordinointi Suomen muistiasiantuntijat ry ALVA verkosto Tutustumiskäynnit, vierailut, messut, yleisötapahtumat, konferenssit Muistikahvilat ja muisti-infot maakunnassa Osallistuminen maakunnassa järjestettäviin ensitietopäiviin. Luennot yhdistyksissä ja omaisten illoissa 35 korvausta vastaan Aivo- ja Muistiviikon tapahtumat vuosittain yhdessä eri toimijoiden kanssa Muistiseminaarit suurelle yleisölle Asiakas- ja sidosryhmäpalaute ja itsearviointi (toiminnanohjausjärjestelmä) Asiakaspalaute, itsearviointi (toiminnanohjausjärjestelmä) sekä kotisivuilla kävijöiden määrät Kymenlaakson Muistiluotsin aikataulusuunnitelma vuosille Taulukossa 2 on esitetty Kymenlaakson Muistiluotsin talousarvio vuosille Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakso Aikataulutus perustyö jatkuu -perustyö jatkuu -perustyö jatkuu -perustyö jatkuu -perustyö jatkuu -painopisteenä viestintä -painopisteenä vaikuttaminen -muistiseminaari 2015:omaisnäkökulma -painopisteenä vaikuttaminen -painopisteenä osallisuus -muistiseminaari painopisteenä osallisuus Aikataulusuunnitelma vuosille

13 13 Viestintäsuunnitelma Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi Vuosi 2015 Kymenlaakson Muistiluotsi näkyy maakunnassa valtakunnallisen yhtenäisen Muistiluotsi-ilmeen mukaisesti. Muistiliitto ry:ltä on tilattavissa jaettava materiaali Kymenlaakson Muistiluotsille. Viestinnässä ja tiedottamisessa noudatetaan Kouvolan seudun Muisti ry:n sääntöjä ja strategiaa sekä valtakunnallista Muistiliitto ry:n graafista ohjeistusta. Kymenlaakson Muistiluotsi tiedottaa Kouvolan seudun Muisti ry:n kotisivuilla ja pitää sivut ajan tasalla. Sisäinen viestintä Pääkohderyhmämme sisäisessä viestinnässä ja tiedottamisessa on yhdistyksen jäsenet. Jäsenistössämme on muistisairauteen sairastuneita, heidän läheisiään sekä ammattihenkilöstöä, opiskelijoita ja yhteisöjäseniä. Jäsenkirje lähetetään 4 x vuodessa. Jäsenkirjeiden sisältö toteutetaan yhteistyössä hallituksen ja projektien kanssa. Kaikki tuottavat jäsenkirjeeseen artikkelin. Muistiluotsityöntekijä muokkaa tekstin ja jäsenkirjeen ulkoasun sekä jäsenkirjeeseen tulevat kuvat. Monistus, painatus ja postitus tapahtuvat muistiluotsityöntekijän toimesta. Vuoden ensimmäisen jäsenkirjeen mukana lähtee kevään 2015 toimintakalenteri, josta löytyy keväällä 2015 tapahtumat, ryhmätoiminnat ja muut järjestettävät tilaisuudet. Pikatiedottamisen mahdollisuuksia ovat järjestöpalsta ilmoitukset sekä Muistiliitto ry:n uudistuneen jäsenrekisterin hyödyntäminen, joka mahdollistaa pikatiedotteiden lähettämisen esim. sähköpostilla. Kymenlaakso Muistiluotsi tiedottaa toiminnastaan myös Kotkan Seudun Muistiyhdistys ry:n kotisivuilla sekä jäsenkirjeessä, joka lähetetään 2 x vuodessa. Muistiluotsityöntekijät osallistuvat myös yhdistyksen jäseniltoihin 1-2 x vuodessa. Kymenlaakson Muistiluotsi tiedottaa toiminnastaan myös yhteisissä Muistiyhdistysyhteistyö palavereissa 2 6 x vuodessa. Toiminnasta vastaava vie Kymenlaakson Muistiluotsin toiminnasta ja taloudesta tiedot hallituksen kokouksiin ja toimii yhteyshenkilönä. Toimintakertomus ja toimintasuunnitelma työstetään Muistiluotsi toiminnan osalta muistiluotsityöntekijöiden kesken. Muistiluotsi kokoaa aineiston yhtenäiseksi kertomukseksi vuosikokoukseen sekä laittaa sen kotisivuille.

14 Muistiluotsityöntekijöiden ja Terveyskeskustelu projektin työntekijöiden välinen viestintä tapahtuu viikkopalavereissa kasvokkain sekä skypen välityksellä. Viestinnän välineitä ovat skype, sähköposti ja jaettu kalenteri. Ulkoinen viestintä Pääkohderyhmämme on muistisairauteen sairastuneet ja heidän läheisensä. Muita kohderyhmiämme ovat muut paikalliset yhdistykset, julkishallinto, yritykset sekä oppilaitokset. Ulkoisen viestinnän tavoitteena: 1. Tiedottaa järjestettävistä ryhmistä ja muista toiminnoista sekä välittää ajantasaista tietoa, joiden avulla tuemme muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä elämänlaatua. 2. Vaikuttaa muistisairaan tasavertaiseen asemaan maakunnassa. 3. Aivoterveyden edistäminen. 4. Tukea alan ammattilaisia, jotka työskentelevät kohderyhmien parissa. 14 Ulkoisen viestinnän välineinä ovat Kouvolan seudun Muisti ry:n kotisivut ja Kotkan Seudun Muistiyhdistys ry:n kotisivut sekä alueen ja kuntien kotisivujen tapahtumakalenteri. Painettavat tapahtumakalenterit, järjestöpalstailmoitukset, s-posti, lehtimainonta, radiomainonta, Muisti -lehti, Muistiliiton tapahtumakalenteri, ilmoitustaulut, jaettavat esitteet erilaisissa tilaisuuksissa sekä osallistuminen niihin ja eri työryhmiin. Viestintää ja tiedottamista ovat myös julkiseen keskusteluun osallistuminen sekä muistisairauteen sairastuneiden ja heidän läheistensä hyvinvoinnin ja etujen turvaamiseksi esitettyjen kannanottojen julkaiseminen. Ulkoisen tiedottamisen avulla etsitään myös yhteistyömuotoja muiden toimijoiden kanssa. Viestinnän välineinä käytetään myös Muistiliitto ry:ltä tilattavaa materiaalia: Muistiluotsi roll-up, käyntikortit, kirjepohjat, julisteet, folderit, founderit ym. sekä yhdistyksen kotisivuja. Lisäksi Kymenlaakson Muistiluotsilla on Välitä Muista t-paitoja, joissa tekstin lisäksi yhdistyksen logo. Paitoja voidaan tarpeen mukaan painattaa pienissä erissä lisää viestinnän avuksi. Viestintään on budjetoitu vuonna Viestintäsuunnitelmaa tarkistetaan ja päivitetään vuosittain ja tarpeen mukaan.

15 Taulukko 2. Kymenlaakson Muistiluotsin talousarvio vuosille Vuosi 2015 Vuosi 2016 Vuosi 2017 Vuosi 2018 Ray avustus siirtymä arvio vuosi muut tuotot yhteensä Kuluerittely: henkilöstökulut sivukuluineen* sis. vapaaehtoiset henkilösivukulut vuokrat (sis. sähkökulut (0,47 /m2, sähkö yhteensä 87,18 ) sekä Muistiluotsin osuuden kopiokoneen leasing vuokrasta. 3. matkakulut 3 työntekijää, valtion matkustussäännön mukaan: 0,43 /km tarvikkeet** toimistokulut***,johon sisältyvät hallintokulut ostopalvelut**** muut kulut ***** Kaikki kulut yhteensä Henkilöstökulut* sivukuluineen sisältävät lakisääteiset sekä vapaaehtoiset henkilösivukulut: Lakisääteiset: palkat, palkkiot, lomapalkat, sosiaaliturvamaksut, työeläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut, tapaturmavakuutukset, ryhmähenkivakuutukset, muut sosiaalikulut ( ). Vapaaehtoiset: työterveyshuolto (1.000 ), henkilökunnan koulutus (3.400 ) sekä tykytoiminta (600 ). Henkilökunnan koulutuskuluihin on laskettu mahdollisuus osallistua yhteen ulkomailla järjestettävään Muistiluotsitoiminnan kannalta tärkeään ja perusteltuun koulutus- tai seminaari matkaan 1-2 muistiluotsityöntekijä / vuosi. Tarvikkeet eli materiaaliostot + kalusto ym. hankinnat** sisältävät: tarvikeostot opetus,- kurssi- ja koulutusmateriaaleja: esim. virikekirjallisuus, pallot, tasapainolaudat, kuvakortit, ohjaajan oppaat, musiikki Cd:t ym. materiaali liittyen omaisten ja/tai muistisairastuneitten ryhmätoimintoihin, muistikahvila materiaalit. Toimistokalustohankintoihin (työtuolit/- pöytä, hyllykö, matto ym.)

16 Toimistokulut*** sisältävät sekä asiakaskulut että kokous- ja neuvottelukulut: puhelin- ja toimistokulut (3.000 ), tilitoimistopalvelut (4.500 ), asiakaskulut eli tarjoilukulut, sisältäen toimintaan osallistuvien virkistystoimintakuluja (3.000 ), ATK-ohjelmistokulut (1.000 ), puhelin- ja ATKlaitehankinnat (500 ), kokous- ja neuvottelukulut eli yhteistyö- ja suunnittelupalaverit eri yhteistyökumppaneiden kanssa (500 ). Ilmoituskulut ). Ulkopuoliset eli Ostopalvelut**** sisältävät: Muilta järjestöiltä ostettavaa työtä, ulkopuolelta ostettavaa arviointia, kouluttajien ja esiintyjien palkkiot, muille kuin työntekijöille maksettuja palkkioita tai työkorvauksia, mainos- tai viestintätoimistolta ostettavia palveluita, painatuskuluja, ostettuja asiantuntija palkkioita. Omaisten ryhmät (yhteensä 4000 /vuosi), sairastuneiden toiminnalliset vertaistukiryhmät (yhteensä 4000 /vuosi) sekä virkistysohjelma muistikahviloihin, ensitietopäiviin ja Kaveri-kurssille (1000 /vuosi). Viestintäkulut**** sisältävät: yhteisen valtakunnallisen Muistiluotsi materiaalin hankkimisen, esitteen tekemisen Kymenlaakson Muistiluotsi toiminnasta, lehtimainonta kampanjat näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi, verkkoviestinnän kehittäminen: kotisivujen uudistaminen, viestintäsuunnitelman tekeminen ym. viestintään liittyvä materiaali (5000 / vuosi). Muut kulut***** sisältävät siivouksen ja puhtaanapidon (1.000 ). 16

17 17 Liite 2. Voimavaralähtöiset terveyskeskustelut kymenlaaksolaisille vuotiaille naisille vuosille (2015) Projektin taustaa Käypä hoito -suosituksen mukaan muistisairaudet ovat suomalaisten kansantauti. Vuosittain ilmaantuu uutta dementian asteista muistisairaustapausta. Työikäisistä etenevä muistisairaus on noin :lla ( Keväällä 2012 julkaistu Kansallinen muistiohjelma ( nostaa esiin ennaltaehkäisyn merkityksen aivoterveyden ylläpitämiseksi ja tukee tämän projektin tarpeellisuutta. Projektin tavoitteet 1. Yksilön omaehtoinen terveyden edistäminen yhteistyössä alueen muistihäiriö, -sairaus ja -työtoimijoiden, alueen järjestöjen sekä terveyden edistämisen yksiköiden kanssa 2. Voimavaralähtöisten terveyskeskustelujen toteuttaminen keskiikäisille, ilman työterveyshuoltoa oleville naisille joilla on jokin muistiterveyden riskitekijä 3. Pysyvän terveyskeskustelumallin visiointi 4. Aivoterveyden edistämisen alueellinen tiedonkeruu ja tiedon tuottaminen muun muassa terveyden edistämisen suunnittelun pohjaksi 5. Aivoterveyden edistämisen yleisen tunnettavuuden ja näkyvyyden lisääntyminen alueella (esimerkiksi yleisötilaisuuksilla ja seminaareilla) 6. Projektin myötä toivotaan lisää toimijoita yhdistyksen ryhmä-, kerho- ja harrastustoimintaan Projektin resurssit, yhteistyötahot ja kohderyhmä Projekti on alkanut elokuussa 2011 kahden työntekijän voimin. Projekti pääsi alkamaan elokuussa 2011, joten alkuvuoteen 2011 varatut rahat ovat siirtyneet käytettäväksi myöhemmin (katso myös talousarvio 2015). Projekti jatkuu kevään 2015 ajan, projektiin palkattiin sairaanhoitaja, geronomi AMK Tiina Orava. Toimipaikka on Kouvolassa, ryhmät ja luennot toteutetaan Kouvolassa ja Kotkassa. Kohderyhmänä ovat kymenlaaksolaiset vuotiaat naiset, sekä seminaarien ja luentojen osalta kaikki aivoterveydestä kiinnostuneet henkilöt, myös ammattihenkilöt. Yhteistyötä tehdään Kouvolan ja Kotkan kaupunkien kanssa, esimerkiksi hyvinvointipalveluiden (sisältää terveydenedistämisen, työvoimapalvelut ja liikuntatoimen) kanssa.

18 Tarvittaessa toteutetaan ryhmän ohjausta Kymenlaakson Tukipuu Ry:n ryhmissä. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun terveydenhuollon opiskelijoiden opinnäytetöistä osa valmistuu vuoden 2015 aikana. Yhteistyö Pirkanmaan Meva -hankkeen kanssa jatkuu, mikäli heidän projektinsa saa jatkorahoituksen. Varsinais Suomen Muistiyhdistyksen Aivoterveys ja muisti työikäisillä -projektin kanssa yhteistyötä voidaan toteuttaa alkuvuoden aikana heidän projektinsa päättymiseen saakka. Muistiliitto toimii opastajana tarvittaessa, esimerkiksi aivoterveydenedistämisen uusimmissa suuntauksissa. Muistiliiton Työikäisten Aivoterveys Pilotti päättyy vuoden 2014 lopussa ja projektin siihen tuottama ohjausmateriaali on saatavilla Muistiliiton sivuilta vuoden 2015 alusta lähtien. Samoissa toimitiloissa toimivien Muistiluotsien kanssa toimitaan moniammatillisesti tietoa ja taitoa vaihtaen viikoittain. Muistiluotsi työntekijöiden kanssa tehdään yhteistyössä ryhmänohjausta ja luentovaihtoa erityisosaamisalueista. Toiminta ja tulosten seuranta vuonna 2015 Terveyskeskustelut - Aivokoplat toimivat avoimina opintopiireinä keski-ikäisille naisille Kouvolassa ja Kotkassa - Yleisöluennot aivoterveydestä ovat avoimia kaikille kuntalaisille. Luennot järjestetään Kouvolassa yhdessä Kouvolan kansalaisopiston kanssa ja Kotkassa kaupunki antaa kirjaston tilat maksutta käyttöön. Kaikille avoimet luentosarjat aivoterveydestä on suunniteltu pidettäväksi kolme kertaa kevään aikana. Aivokopla-opintopiirit kokoontuvat kolme kertaa kevään aikana sekä Kouvolassa että Kotkassa. Kouvolassa kokoonnutaan lautapelien ääreen kerran kuukaudessa sekä ostopalveluna tuotetaan aivoterveyttä tukeva kaikille avoin ryhmä Laulun Voima kerran kuussa, vetäjänä Mari Lavikainen. Lisäksi järjestetään asiakkaiden toiveista resurssien puitteissa bonusryhmiä, esimerkiksi kävelytestejä yhteistyössä Kouvolan ja Kotkan kaupungin kanssa. Tuloksena tavoitellaan, että Aivokopliin osallistuu keskimäärin 10 naista/kerta, luennoille osallistuu kuulijaa/luento. Aivoviikon tapahtumilla tavoitellaan 500:aa osallistujaa Kouvolassa ja Kotkassa. 18 Taulukko 1. Terveyskeskustelujen toiminnat vuonna 2015 Sisältö Toiminta Sisältö ja mittari(t) Opintopiirit ja - Aivokoplat 3 kertaa Kouvolassa - Aivokoplissa ja aivoterveys- tiedon jakaminen ja Kotkassa luennoilla Kotkassa ja Kouvo- - Aivoterveysluennot 3 kertaa Kouvolassa (yhteistyössä lassa käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita kansalaisopiston kanssa) ja Kotkassa - Laulun Voima -ryhmää vetää Mari Lavikainen

19 19 - Lautapeli -aamut 4 kertaa - Laulun Voima -ryhmä 4 kertaa - Bonusryhmät (esimerkiksi kävelytestit) tarpeen mukaan Aivoviikko - Kävelytesti käynnistää Aivoviikon Kouvolassa (yhteistyö Kouvolan kaupungin kanssa) - Aivoviikon luento Kouvolan kansalaisopistossa - Aivoviikon luento Kotkan kirjastossa Yhteistyö - Muistiluotsit - Kouvolan kaupungin eri yksiköt - Kotkan kaupungin eri yksiköt - KYAMK - Carea - KYMLI ry - Meva-hanke - Muistiliitto Vaikuttamistyö - Lehtikirjoitukset - Luennot aivoterveydestä pyydettäessä eri yhteisöille - Asiakaspalaute, itsearviointi - Aivoviikosta on erillinen tapahtumakalenteri - Kävelytestiin osallistuu 100 henkeä - Luentoihin osallistuu 100 henkeä - Muistiluotsien kanssa yhteisiin tapahtumiin osallistuminen - Kaupunkien kanssa kävelytestien toteutus yhteistyössä - Opinnäytetöiden kautta yhteistyö KyAmkin kanssa - Carealta luentoyhteistyö ja tapahtumista ilmoittaminen Hyvis.fi -sivujen kautta - KYMLI ry yhteistyö Aivoviikon kävelytapahtumassa - Meva kokemustiedon vaihto - Muistiliitto - Työikäisten Aivoterveys Pilotin tulosten jakaminen muille yhdistyksille - Asiakas- ja sidosryhmäpalaute ja itsearviointi - Asiakas- ja sidosryhmäpalaute sekä itsearviointi Projektista saatavat tulokset ovat kaikkien yhteistyötahojen käytettävissä. Loppuraportissa hyödynnetään muun muassa opiskelijoiden opinnäytetöistä saatuja tuloksia. Projektille haettiin jatkoa jatkuvarahoitteisena AK -toimintana Kohti parempaa aivoterveyttä, kohderyhmänä vuotiaat kymenlaaksolaiset naiset ilman työterveyshuollon palveluja. Rahoituspäätös oli kielteinen. Aivoterveyden tunnettavuuden ja näkyvyyden lisääminen Kymenlaaksossa Aivoterveyttä pyritään tuomaan kansalaisten tietoisuuteen luentojen, julisteiden ja opasvihkosten avulla. Paremman Muistin Vihkosesta otetaan 1000 kpl:n painos julkiseen jakoon ja Aivoterveysjulistesarjasta 100 kappaleen erä jaettavaksi yhteiskumppaneille. Avoimilla ja ilmaisilla yleisöluennoilla ja tapahtumilla annetaan kaikille kymenlaaksolaisille mahdollisuus saada tietoa aivoterveydestä. Yhteistyötä tiedottamisessa kaupunkien ja sairaanhoitopiirin kanssa jatketaan.

20 Sairaanhoitopiirin hyvis.fi sivujen kautta on tiedotettu esimerkiksi luennoista. Kouvolan kaupungin kanssa järjestetyistä tapahtumista ilmoitetaan kaupungin omilla tiedotuskanavilla. Tavoitteena on, että yhdistykselle sekä kaikille yhdistyksen toimijoille ja projekteille saadaan vuoden 2015 aikana yhteiset, uudet ja helppokäyttöiset nettisivut. Projektin seuranta, valvonta ja arviointi Ohjausryhmän toiminta on päättynyt. Työnohjaus järjestetään tarpeen mukaan. Tyky -päiviä pidetään kevään aikana 1 puolikas työpäivä, lisäksi tuetaan työntekijän työkykyä Smartum - liikuntaseteleillä, joita voi käyttää itse valitsemassaan aktiviteetissa vapaa-aikana. Kouvolan seudun Muisti ry:n hallituksen kokouksissa seurataan projektin etenemistä ja saavutettuja tuloksia. Kehityskeskustelut käydään johdon kanssa kerran vuodessa. Suoraa palautetta toiminnasta kerätään asiakkailta joka ryhmässä, luennossa ja seminaarissa. Viestintäsuunnitelma Tilaisuuksista ja luennoista tiedotetaan paikallislehdissä menopalstoilla. Yleisöluentojen ilmoitukset näkyvät Carean Hyvis.fi -sivuilla. Yhteistyökumppaneiden tiedottamista jatketaan henkilökohtaisilla yhteydenotoilla. Aivoterveyden näkyvyyttä lisätään aivoviikolla (vk 11) yleisöosaston kirjoituksilla ja lehdistötiedotteilla tapahtumista. Talousarvio 2015 (tammi kesäkuu) Ray:n myöntämä avustus on voimassa kaksi vuotta (myöntämisvuoden ja yhden seuraavan). Vuodelta 2014 vuodeksi 2015 jäävän rahan tarkka summa on tiedossa tammikuussa Tämä talousarvio on laskettu :n mukaan. PROJEKTIN KULUJEN ERITTELY vuodelle Henkilöstökulut - palkat päivärahat koulutus tyky työnohjaus 800 Vuokrat Matkakulut - toimistotilat Kouvola - kopiokoneen leasing - muut vuokrat - Kotka Kouvola - koulutus + työnohjausmatkat yht yht. 7000

21 21 - muut projektiin liittyvät Toimistokulut - puhelin ja internet postituskulut tilitoimisto+tilintarkastus tarjoilut ilmoituskulut painotuotteet yht yht Ostopalvelut - seminaarit (aivoviikko + lokakuun seminaari) - avoimet yleisöluennot yht Tarvikkeet ja kalusteet yht Muut kulut - siivous - merkkipäivät/huomionosoitukset yht Kulut vuonna 2015 yhteensä:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 2 Sisällysluettelo 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Tiedotustoiminta 3 1.2 Yleisötilaisuudet 4 1.3 Yhteistyöverkostot 4 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 4 1.5 Järjestötoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 1 1.1 Tiedotustoiminta... 1 1.2 Yleisötilaisuudet... 2 1.3 Yhteistyöverkostot... 2 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 2017... 2 1.5

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Sisällys 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 1 1.1 Tiedotustoiminta... 1 1.2 Yleisötilaisuudet... 2 1.3 Yhteistyöverkostot... 2 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 2019... 2 1.5

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Sisällys 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 1 1.1 Tiedotustoiminta... 1 1.2 Yleisötilaisuudet... 2 1.3 Yhteistyöverkostot... 2 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 2018... 2 1.5

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi

Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi 20.10.2014 Pori Satakunnan muistikoordinaattorien, -hoitajien ja -yhdyshenkilöiden tapaaminen Minna Rosendahl, aluejohtaja Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011)

Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011) Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011) - Tuloksia ja vaikutuksia Tampereella 10.11.2011 Pirkanmaan Muistiluotsi -hankkeen päämääränä oli edistää muistisairaiden ja heidän läheistensä mahdollisuutta

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA. Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi

MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA. Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi Vaasan seudun Muistiyhdistys Yhdistyksen jäsenet Vaasan seudun Muistiyhdistyksen

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari 14.11.2011

Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari 14.11.2011 Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari 14.11.2011 MITEN PAIKALLISTA MUISTITYÖTÄ VOI KEHITTÄÄ? Varsinais-Suomen MuistiLuotsi - toiminnan tuloksia Minna Rosendahl ja Sanna

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Työntekijöiden apuna avustavissa tehtävissä on toiminut Kirsi Anttila Kouvolan kaupungin kuntouttavasta työtoiminnasta.

Työntekijöiden apuna avustavissa tehtävissä on toiminut Kirsi Anttila Kouvolan kaupungin kuntouttavasta työtoiminnasta. VUOSIKERTOMUS 2017 2 Kouvolan seudun Muisti ry:n tarkoituksena on toimia alueellaan muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaistensa hyväksi, tukea heidän parissaan työskenteleviä ammattihenkilöitä

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN ROOLISTA

KOLMANNEN SEKTORIN ROOLISTA KOLMANNEN SEKTORIN ROOLISTA Kansalaisyhteiskunnalla tarkoitetaan toimintaa joka on valtiosta vapaata jota ohjaavat siihen osallistuvat ihmiset jossa osallistuminen on vapaaehtoista joka ei pyri tuottamaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton

Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa 23.9.2016 kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja, Anita Pohjanvuori Muistiliitto asiantuntija,

Lisätiedot

Muistiluotsikeskus (ÄLÄ MUOKKAA) Laadukkaan asiakast yön t arkist uslist a

Muistiluotsikeskus (ÄLÄ MUOKKAA) Laadukkaan asiakast yön t arkist uslist a Laadukkaan asiakast yön t arkist uslist a Tämä tarkistuslista tukee laadun arviointia ja kehittämistä. Asiakastyöhön kuuluvat muun muassa ohjaus- ja neuvonta sekä työntekijöiden ohjaama kurssi- ja ryhmätoiminta.

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 Muistikahvilat

Lisätiedot

Kymenlaakson IkäOpastin. IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö

Kymenlaakson IkäOpastin. IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö Kymenlaakson IkäOpastin IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö Yhteistyön päämäärä, tavoitteet ja keinot Päämäärä Asiakasohjaus ja Kymenlaakson Muistiluotsi (jäljempänä Muistiluotsi)

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki KAMPA III seminaari Kokkola 24.10.2011 Kehittämispäällikkö Elina Varjonen Raha-automaattiyhdistys 1 Kansalaistoiminnan

Lisätiedot

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA Tämä tarkistuslista tukee vaikuttamis- ja verkostotyön laadun arviointia ja kehittämistä. Tarkistuslistaa voi hyödyntää sekä ohjaavana työkaluna

Lisätiedot

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Yhdistys on järjestön alueellinen ja itsenäinen toimintayksikkö, jonka perustehtävänä on allergioista ja astmasta kärsivien

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 Muistikahvilat...

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016. Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016. Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö Kotkan Seudun muistiyhdistys ry...

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11 Sivu 1 V a r s i n a i n e n t o i m i n t a Asiakirjat 3000 Alkuperätodistukset 10 237,34 12 562,00 51 250,00 47 377,00 3010 ATA Carnet 255,00 0,00 585,00 1 861,50 3070 Muut tuotot 3 616,46 1 929,50 15

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015. Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015. Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 MUISTIKAHVILAT...

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

PIRKANMAAN MUISTILUOTSI Ak-kauden käynnistysseminaari 23.11.2012. toiminnanjohtaja Teija Siipola Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

PIRKANMAAN MUISTILUOTSI Ak-kauden käynnistysseminaari 23.11.2012. toiminnanjohtaja Teija Siipola Pirkanmaan Muistiyhdistys ry PIRKANMAAN MUISTILUOTSI Ak-kauden käynnistysseminaari 23.11.2012 toiminnanjohtaja Teija Siipola Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistisairauksien terveystaloudelliset vaikutukset ja Kansallinen Muistiohjelma

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Kotkan

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017 Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kouvolan seudun Muisti ry on vuonna 1990

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kouvolan seudun Muisti ry AKTIIVIT MUISTIN

Lisätiedot

SUOMEN SAUNASEURA RY TIEDOTUSTOIMINTA YHTEENSÄ -38400,00-20671,44-84500,00 18169,22-31100,00

SUOMEN SAUNASEURA RY TIEDOTUSTOIMINTA YHTEENSÄ -38400,00-20671,44-84500,00 18169,22-31100,00 SUOMEN SAUNASEURA RY Budjetti Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti 2013 09/2012 2012 12/2011 2011 VARSINAINEN TOIMINTA TIEDOTUSTOIMINTA 3010 Lehtituotot, tilatut lehdet 1000,00 1100,00 1000,00 1240,00 2800,00

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Kotkan

Lisätiedot

NRO 1 / 2012. Minna Huhtamäki-Kuoppala, Etelä-Pohjanmaan Muistiluotsin aluejohtaja. Muistimakasiini nro 1

NRO 1 / 2012. Minna Huhtamäki-Kuoppala, Etelä-Pohjanmaan Muistiluotsin aluejohtaja. Muistimakasiini nro 1 NRO 1 / 2012 Muistimakasiini on Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n alueellisen asiantuntijaja tukikeskus Muistiluotsin tiedotuslehti. Se tiedottaa alueellisen asiantuntija- ja tukikeskuksen toiminnoista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous

Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous 19.5.2018 Autismi- ja Aspergerliiton tavoitteena on edistää ja valvoa autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen, osallisuuden ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot