Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous Autismi- ja Aspergerliiton tavoitteena on edistää ja valvoa autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen, osallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumista yhteiskunnassa. Autismi- ja Aspergerliitto toimii aktiivisesti yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa. Saadakseen toiminnalleen vaikuttavuutta liitto pyrkii eri tavoin vahvistamaan asemaansa kansallisella tasolla autismialan osaavana, luotettavana ja asiantuntevana järjestötoimijana. Toimintasuunnitelmaa on konkretisoitu ohjaamaan Autismi- ja Aspergerliiton toimintaa entistä tavoitteellisempaan ja tuloksellisempaan suuntaan vuonna Tämän mahdollistamiseksi on toiminnan kohderyhmiä sekä tavoitteita määritelty suunnitelmassa aiempaa tarkemmin. Konkreettisempi toimintasuunnitelma avaa paremmin myös jäsenistölle sekä liiton toiminnan ensisijaiselle kohderyhmälle, autismikirjon henkilöille sekä heidän läheisilleen, mitä toiminnalla vuonna 2019 tavoitellaan ja miten tavoitteisiin pyritään. Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat toiminnan täsmällisempään suuntaamiseen eikä suunnitelmaa siksi voi tehdä täysin tyhjentäväksi. Toiminnan uudelleen suuntaamiselle on jätettävä liikkumavaraa, jotta liitto pystyy joustavasti vastaamaan ajassa vastaan tuleviin haasteisiin. Vaikuttamistoiminta Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaympäristö on edelleen voimakkaassa muutoksessa. Tämä edellyttää edunvalvonta- ja vaikuttamistyöltä aktiivisuutta ja osaamista. Toiminnan kohderyhmiä ovat viranomaistahot (ministeriöt, sosiaalipalvelut, terveydenhuollon palvelut, työvoimahallinto, opetustoimi) sekä autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä parissa toimivat ammattilaiset. Tavoitteet - Vaikutetaan lainsäädäntöön tuomalla eri tavoin esiin kohderyhmän näkökulmaa ja tarpeita. Pyritään saamaan jäsenyyksiä keskeisiin työryhmiin osallistutaan aktiivisesti kuulemis- ja muihin tilaisuuksiin tehdään lausuntoja ja kannanottoja - Kohdistetaan vaikuttamistyötä kohderyhmän diagnosointi- ja palvelupolkujen selkiyttämiseen mm. terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa ja työvoimaviranomaistaholla. järjestetään tapaamisia avaintahojen kanssa tuotetaan ja levitetään materiaalia 1

2 tehdään kannanottoja ja lausuntoja tehdään yhteistyötä strategisten verkostojen kanssa kohderyhmän asioiden ajamiseksi (vrt. Ei myytävänä! -kansalaisaloitekampanja) - Maakuntavaikuttamiseen valmistellaan erillinen suunnitelma. - Osallistutaan aktiivisesti keskeisten sidosryhmien ja verkostojen työskentelyyn tavoitteena kohderyhmän näkökulman ja tarpeiden aktiivinen esille tuominen - Tuotetaan laadukasta, riippumatonta palveluneuvontaa ja tietopalvelua Palveluneuvontaa tarjotaan keskimäärin neljänä päivänä viikossa kolme tuntia päivässä. Yhteyttä on mahdollista ottaa puhelimitse ja sähköpostilla. Pidetään yllä ja tuotetaan laadukasta esite-, opas- ja muuta materiaalia. Pidetään yllä perustason kirjastopalvelua. - Mikä muuttuu? o Palvelujärjestelmästä vastuussa olevien tahojen tietämys autismikirjosta sekä autismikirjon henkilöiden tuen ja palveluiden tarpeista vahvistuu. o Liiton tunnettuus autismialan riippumattomana ja asiantuntevana toimijana vahvistuu. Jäsenyhdistysten tukeminen Autismi- ja Aspergerliiton jäsenyhdistykset ovat keskeisessä roolissa autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä aktivoimisessa ja osallisuuden lisäämisessä muun muassa vertaistuki-, harrastus- ja muun toiminnan avulla. Jäsenyhdistysten tehtävänä on lisäksi autismin kirjon henkilöiden ja heidän omaistensa etujen ja palveluiden saatavuuden edistäminen ja valvominen paikallisesti. Maakuntauudistus tulee toteutuessaan muuttamaan myös jäsenyhdistysten toimintakenttää merkittävästi. Kunnallisen edunvalvonnan rinnalle tarvitaan osaamista ja tietoa myös maakuntatason edunvalvontaan. Tavoitteet - Annetaan jäsenyhdistyksille näiden tarpeita ja toiveita vastaavaa tukea. Liiton järjestösuunnittelijoilla on vastuuyhdistykset kahdenvälisen yhteistyön sujuvoittamiseksi. Edistetään jäsenyhdistysten ja liiton yhteistyön helpottamiseen tehdyn palvelupaletin hyödyntämistä. Tuetaan liiton käytössä olevin keinoin jäsenyhdistysten toiminnan näkyvyyttä ja toiminnasta tiedottamista (Autismi-lehti, nettisivut, some-kanavat) 2

3 - Vahvistetaan jäsenyhdistysten vapaaehtoisten hallinnollista ja järjestöllistä osaamista Yhdistystoiminnan vuosikello ja muu ohjeistus päivitetään tarvittaessa ja pidetään ajan tasalla Jäsenyhdistystapaaminen 1 x vuosi Puheenjohtaja-sihteeri -päivät keväällä jäsenrekisterin ja Autismi-lehden postitusreksiterin ylläpitäminen, jäsenmaksujen laskutus sovituilta yhdistyksiltä tuki viestintä- ja muun materiaalin tuottamiseen - Toteutetaan yhteistyössä koulutuksia o Keinot AKT-koulutukset toteutetaan yhdessä ammattilaisinfoja - Mikä muuttuu? o Jäsenyhdistykset saavat toivomaansa tukea liitolta. o Jäsenyhdistykset pystyvät pitämään yllä ja osa myös lisäämään vertaisryhmien ja muuta toimintaa. o Yhdistyksissä, joissa toiminnan volyymi kasvaa lähtee myös jäsenten määrä kasvuun. Vertaistoiminta Autismi- ja Aspergerliitto ry sai STEA:lta kohdennetun avustuksen vapaaehtois- ja kokemusasiantuntijatoiminnan koordinontiin ja kehittämiseen. Timinnan tavoitteena on vakiinnuttaa ja edelleen kehittää liitossa kehitettyä vertaisosaaja- vertaisperhe ja kokemusasiantuntijatoimintaa. Keinot: Täsmennetään vertaistoiminnan vuosisuunnitelmassa. Mikä muuttuu? 1. laajennetuu vähitellen koko maan kattavaksi toiminnaksi. Vertaistoiminnan ohjaajia (toiminnassa mukana olevia ja uusia) koulutetaan -> Jäsenyhdistyksillä on osaavia ohjaajia, jotta ne voivat vastata vertaistukiryhmien kasvavaan kysyntään. 2. Vertaisperhetoiminta on uudistettu vastaamaan kokeneilta vanhemmilta tukea hakevien, vastaavassa elämäntilanteessa olevien vanhempien tuen tarpeita. 3. Koulutettuja kokemusasiantuntijoita on tarjolla välitettäväksi koulutus- ja asiantuntijatehtäviin. 3

4 Kehittämistoiminta Liiton hallinnoimissa hankkeissa kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa uusia toimintamalleja ja tuotetaan tietoa ja materiaalia autismikirjon henkilöiden itsensä, heidän läheistensä sekä heidän parissaan toimivien ammattilaisten käyttöön. Tavoitteet mm.: - nostaa tietoisuuteen autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä hyvinvointia heikentäviä tekijöitä ja esittää niihin ratkaisuja, - selvittää palvelujärjestelmään liittyviä ongelmakohtia ja kehittää niihin ratkaisuja, - lisätä autismikirjon henkilöitä kohtaavien ammattilaisten osaamista sekä - parantaa yleistä tietoisuutta autismista tuottamalla uutta tietoa. STEA:lta vuodelle 2019 haettavat projektit: - Autismikirjon lasten vanhempien voimavarat ja jaksaminen - Nivelvaiheiden tuki - Tuki autismikirjon henkilöiden vanhemmuuteen - Paikka auki II hanke: osatyökykyisen palkkaaminen Viestintä ja muu tiedon jakaminen Viestinnän tavoitteena on tukea Autismi- ja Aspergerliiton toiminnan tavoitteiden toteutumista. Viestintää toteutetaan vuosittain tehtävän viestintäsuunnitelman pohjalta suunnitelmallisesti ja ammattimaisesti. Autismitietoisuuden vahvistaminen edellyttää autismikirjoa koskevan tiedon laajaa jakamista kohderyhmänä autismikirjon henkilöt itse, heidän läheisensä, ammattilaiset, palveluntarjoajat ja muut tahot. Liitto jakaa perustietoa autismin kirjosta koulutusyhteistyönä ja järjestää pienimuotoisia koulutuksia jäsenistölle ja sidosryhmille. Keinot /viestintä - Viestinnässä jatketaan sähköisen viestinnän tehostettua käyttöä. o Nopeaan reagointiin liitto käyttää tiedotteiden mediajakelupalvelua. o Liiton kotisivut, Facebook-sivu ja Twitter-tili ovat aktiivisessa käytössä. o Liiton Youtube-tilin kautta välitetään autismitietoa, tietoa liiton toiminnasta ja sen tavoitteista sekä onnistumisista o Koulutuksia, mm. osa talvipäivien luennoista viedään verkkoon webinaarien muodossa ja tapahtumista ja tilaisuuksista lähetetään joko suoraa videota tai videopätkiä mahdollisuuksien mukaan. - Autismi-lehti ilmestyy neljä kertaa vuoden aikana. Keinot/ muu tiedon jakaminen 4

5 o Järjestetään autismikirjo tutuksi ja muita koulutuksia yhteistyössä mm. jäsenyhdistysten kanssa o Järjestetään autismin Talvipäivät, WAAD-tapahtumia ja muita teematapahtumia yksin ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa o Jaetaan ajankohtaista tietoa autismikirjosta messuilla, tapahtumissa ja mm. projektien järjestämissä tilaisuuksissa o Pidetään nettisivuilla yllä koulutuskalenteria o Jatketaan liiton kirjastopalvelun ajanmukaistamista. o Liiton julkaisuja päivitetään ja uutta materiaalia tuotetaan tarpeen mukaan. Toiminnan seuranta ja arviointi Autismi- ja Aspegerliiton toiminnasta kerätään säännöllisesti palaute toiminta-alueittain työntekijöiltä, jäsenyhdistyksiltä, vapaaehtoisilta ja kohderyhmiltä. Toiminnan seurantaja arviointitoimintaa hyödynnetään myös välineenä liiton toiminnan tavoitteiden avaamisessa kohderyhmille. Toimintaa koskeva arviointi ei osu maaliinsa, jos palautteen antajilla ei ole riittävää tietoa siitä mitä arvioidaan. Seuranta- ja arviointitietoa hyödynnetään liiton toiminnan kehittämisessä. 5

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia oikeuksia ja tasa-arvoa. Autismi- ja Aspergerliitto perustettiin vuonna 1997. Keskeisenä tavoitteena on edistää

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

Vanhempien kokemuksia perheiden kohtaamista haasteista harrastustoiminnassa

Vanhempien kokemuksia perheiden kohtaamista haasteista harrastustoiminnassa Vanhempien kokemuksia perheiden kohtaamista haasteista harrastustoiminnassa Maarit Kuoppala Projektipäälllikkö PAUT - hanke TAUSTAA Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry (HAY) hallinnoi neljän laajennetulla

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Ketterä verkosto Rivakka Ote!

Ketterä verkosto Rivakka Ote! Ketterä verkosto Rivakka Ote! Rivakka OTE Kesto 1.4.2017-30.10.2018 Osatyökykyisille tie työelämään / Polut hoitoon ja kuntoutukseen Kohdejoukko: Terveys-, sosiaali- ja ohjausalan ammattilaiset 13 henkilöä

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 23.9.2014 Eija Eloranta Yhdistyksen viestinnän tehtävänä: persoonallisuuden esilletuominen, erottautuminen, omaleimaisuus = mielenkiinnon herättäminen! Olipa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE on maakunnan järjestöjen yhteistyörakenne ja yhteinen toimintaelin. Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa?

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Arviointityö Sokrassa Arviointityön tarkoituksena on paitsi tuottaa arviointiin/ seurantaan liittyviä tuloksia Sokra-koordinaatiolle

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Asiakkaan tuntemisella ja palvelujen räätälöinnillä parempaa asiakaskokemusta, itsemääräämisoikeutta unohtamatta

Asiakkaan tuntemisella ja palvelujen räätälöinnillä parempaa asiakaskokemusta, itsemääräämisoikeutta unohtamatta Asiakkaan tuntemisella ja palvelujen räätälöinnillä parempaa asiakaskokemusta, itsemääräämisoikeutta unohtamatta Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 23.5.2019 Jaana Laaksonen, Mirikle Nousiainen Rinnekoti

Lisätiedot

Hengitysterveyttä & hyvää elämää!

Hengitysterveyttä & hyvää elämää! Hengitysterveyttä & hyvää elämää! 2017 Toiminta-alueena koko Suomi Liittovaltuusto & liittohallitus 4 toiminta-aluetta 84 + 2 yhdistystä, 28 000 jäsentä Vertaistukea & toimintaa Palvelutoimintaa liki 30

Lisätiedot

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ F a m i l i a t o i m i i S u o m e n a i n o a n a k a h d e n k u l t t u u r i n p e r h e i l l e s u u n n a t u n t o i m i

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön PALVELUSETELIKOKEILU Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön Viitekehyksen tarkoitus Tässä dokumentissa kuvataan valinnanvapauskokeilun sidosryhmäyhteistyön viitekehys. Viitekehys on syntynyt

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2019

Yhdistystiedote 8/2019 Lue selaimessa $timestamp-j.n.y$ Yhdistystiedote 8/2019 Ajankohtaista Syyskokoukset lähestyvät. Ilmoittakaa yhdistyksenne syyskokouksesta seuraavassa Gluteeniton elämä- lehdessä. Nyt on myös hyvä hetki

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Aivoverenkiertohäiriö, sydänsairaus, diabetes? Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat kouluttaneet Yksi elämä -hankkeissaan vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiryhmänohjaajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2019 I 1

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2019 I 1 Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 I 1 Tehtävä Liitto on LVI-alalla toimivien asennus-, huolto- ja urakointiyritysten toimiala- ja työnantajajärjestö. Sen tehtävänä on jäsenten ja LVI-alan

Lisätiedot

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos. Toteuttaa, tutkii, kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta.

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle!

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Pirkanmaa 2019 Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! Esivalmistelun viestintäsuunnitelma Hyväksytty johtoryhmässä 13.10.2016 (Tämä suunnitelma ei sisällä mahdollisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi - Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi Kokemustutkija & VTL Päivi Rissanen Erikoistutkija-kehittäjä & VTT Outi Hietala, 18.3.2015 1 Juuret

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kansalaisareena 2016 Järjestöasiantuntija Jokke Reimers Yleistä Kyselyn nimi Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kyselyn vastausaika 1.12. 11.12.2015 Vastuuhenkilö

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry:n tavoitteena on edistää ja valvoa autisminkirjon henkilöiden ja heidän perheenjäsentensä

Lisätiedot

Hyväksytty kevätkokouksessa

Hyväksytty kevätkokouksessa STRATEGIA 2018-2022 Tehdään naisten oikeuksista totta! Hyväksytty kevätkokouksessa 30.5.2018 Monika-Naiset liitto ry Hermannin Rantatie 12 A 00580 Helsinki puhelin 09 727 99999 info@monikanaiset.fi Facebook:

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot