Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Maakuntahallitus I Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta // STLTK 324 Maakuntahallitus on kokouksessaan merkinnyt tiedoksi talou den seurantaraportin ajalta : Taloussäännön ohjeiden mukaisesti maakunnan tulee tehdä ta louden ja toiminnan seurantaraportti kaksi (2) kertaa vuodessa. En simmäi nen raportti tehdään huhtikuun lopun tilanteesta ja toinen raportti elo kuun lopun tilanteesta. Sosiaali- ja terveystoimen tavoitteet on pääosin saavutettu, mutta talou del li set tavoitteet eivät. Toimeentulotukitarve on hieman vä hen tynyt, mutta toimeentulotukeen varatut määrärahat ylittyvät ta lous arvion tiukkuuden vuoksi. Hoitotakuuta seurataan säännöllisesti ja Valvira sekä AVI valvovat mää rä ai ko jen noudattamista. Hoitotakuuta ei ole pystytty kaikilta osin noudattamaan. Jonot eivät ole poistuneet, vaikka toiminta on te hokas ta. STM:n sosiaali- ja terveydenhuollon pal ve lu ra ken ne työ ryhmään on osallistuttu. Vanhuspalvelulaki on lausunnolla. Hen ki lös tön määrää on vähennetty säästötoimien vuoksi 54 HTV viime vuo den toteutumasta. Uusi sairaala -hankkeen väliraportti on val mis tu nut. Kunnat ovat käynnistäneet kehittämishankkeen pal ve lu pro ses sien arvioimiseksi. Tuloarvio on ollut liian optimistinen talousarviossa 2012 noin 1 milj. eu roa. Käyttösuunnitelmassa tuloarviota on pienennetty 0,8 milj. euroa. Mää rä ra hat eivät riitä, koska kuntien antama raami on tiukka ja ti lin pää tök seen 2011 verrattuna käyttösuunnitelman toimintakulut kas va vat vain 0,7 %. Ostopalveluiden HUS:sta, OYS:sta ja las tensuo je lu lai tok sil ta arvioidaan ylittävän käyttösuunnitelman 6,2 milj. euroa. Maakunta-kuntayhtymän talousarvio 2012 ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin maakuntavaltuustossa Käyt tö suun ni tel ma on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa Toimintatuotot Sosiaali- ja terveystoimialan käyttösuunnitelman (ilman liikelaitoksia) mu kaan toimintatuotot ovat vuodelle 2012 yhteensä 42,2 milj. eu-

2 ron suu rui sik si. Toimintatuottoja on kertynyt elokuun loppuun mennes sä 24,5 milj. euroa, joka on 58,1 % koko vuoden osuudesta. Toimin ta tuot to jen arvioidaan toteutuvan 0,4 milj. euroa käyt tö suun ni telmaa suu rem pi na. Toimintakulut Henkilöstökuluja on kertynyt elokuun loppuun mennessä 97,4 milj. euroa. Tämä on 67,3 % koko vuodelle varatusta bud jet timää rä ra has ta, joka on 144,6 milj. euroa. Edellisvuonna vastaavan ajan koh dan toteuma oli 64,4 %. Kaikki kuluvalle vuodelle tarkoitetut palk ko jen sopimuskorotukset on tehty tammikuussa. Arvio lo ma korvauk sis ta ja lomapalkkavarauksen lisäyksestä on jaksotettu kuu kausi koh tai ses ti. Kertymästä puuttuu kuitenkin yhden kuukauden työvuo ro li sät. Näiden mukaan ennustettuna henkilöstökulut tulevat toteu tu maan noin 3,9 milj. euroa käyttösuunnitelmaa suurempina. Henkilötyövuositavoite koko vuodelle on htv2, tämä on 90 henki lö työ vuot ta pienempi kuin vuoden 2011 toteuma oli. Elokuun lo pussa kumulatiivinen toteutuma oli htv2, eli ylitystä ta voit tee seen verrattuna on edelleen 87 henkilötyövuotta. Tu los alue koh tai nen kumulatiivinen toteuma tammi-elokuulta 2012: Asiakaspalvelujen ostoja on kertynyt elokuun loppuun mennessä yh teen sä 33,1 milj. euroa. Tämä on 68,1 prosenttia budjetoidusta. To teu mas ta puuttuu yhden kuukauden asiakaspalvelujen ostot. Asia kas pal ve lu jen ostot ylittävät käyttösuunnitelman tämän hetken ar vion mukaan 6,2 milj. eurolla. Talousarvioon verrattuna ostot ylit tyvät terveyden- ja sairaudenhoidon palvelujen tulosalueella 1,5 milj. eu roa, jossa suurin ylitys tulee konservatiivisella vastuualueella asiakas pal ve lu jen ostoissa kuntayhtymiltä. Konservatiivisella vas tuu alueel la avosydänkirurgiassa ja neurokirurgiassa potilasmäärissä ei ole ol lut olennaista nousua, mutta niiden laskutus on noussut osin DRG-hin noit te lun ja osin komplikaatioiden vuoksi. Neurokirurgisia

3 po ti lai ta on jonkin verran tavallista enemmän jouduttu lähettämään yli opis to sai raa laan oman huonon neurologitilanteen vuoksi. On ko logi as sa ja he ma to lo gias sa potilasmäärät ovat jonkin verran nousseet. Suu rin syy on hoi don por ras tuk sen mukaan OYS:ssa hoidettavien viime vuotta suu rem pi määrä, mutta onkologiassa huono on ko lo gi ti lanne on vaatinut joi den kin periaatteessa täällä hoidettavien potilaiden lä het tä mis tä OYS:iin. HUS:ssa tehtäviä kantasolusiirtoja on selvästi ta val lis ta enem män. Elinsiirtopuolella on tulossa mm. sydämen- ja keuh kon siir to ja. Mielenterveyspalvelujen osalta ostot OYS:lta ovat kas va neet vaikeahoitoisten potilaiden pitkäaikaisten hoitojaksojen vuok si. Perhepalvelujen tulosalueella ylitystä tulee 4,6 milj. euroa, joista lapsi per hei den terveydenhuoltopalveluissa kuntayhtymiltä 2,0 milj. euroa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa 2,6 milj. euroa las ten suo jelun laitoshoidon ostoissa. Lapsiperheiden ter vey den huol to pal ve luissa psykiatrian osastoilla on ollut pitkäkestoisia hoitojaksoja, joihin on liit ty nyt ostopalveluja. Ostojen kasvua selittävät naisten ja lasten vaikeat sairaudet (mm. sydän- ja syöpäsairaudet) ja niihin liittyvät pit käkes toi set hoitojaksot osastoilla. Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa lastensuojelut tarve on kasvanut, mi kä on lisännyt lasten sijoituksia. Kaikkia lapsia ei voida sijoittaa per hei siin heidän vaikeahoitoisuutensa vuoksi. Muiden palvelujen ostoja on kertynyt elokuun loppuun mennessä 19,4 milj. euroa, joka on 66,5 % budjetoidusta. Viime vuoden vas taava toteuma oli 62,8 % eli 18,0 milj. euroa. Laskutukset ovat jäl jes sä toimituksista noin 2 viikkoa - 1 kuukausi. Elokuun ennusteen mu kaan muiden palvelujen ostot ylittyvät noin 1,4 milj. euroa. Käyt tö suun nitel maan verrattuna muut palvelujen ostot ylittyvät ter vey den- ja sairau den hoi don palvelujen tulosalueella 0,2 milj. euroa ja per he pal velu jen tulosalueella 0,3 milj. euroa sekä vanhuspalvelujen tu los alu eella 0,5 milj. euroa sekä alittuvat soten johdon tuen vas tuu alu eel la 0,2 milj. euroa. Tarvikehankinnat ovat toteutuneet elokuun loppuun mennessä 62,4 % budjetoidusta eli 12,6 milj. euroa. Viime vuoden vastaava to teu tuma oli 65,3 % eli 12,8 milj. euroa. Aineet ja tarvikkeet ylittävät käyt tösuun ni tel man tämän hetken arvion mukaan 0,2 milj. euroa. Ta lous arvi oon verrattuna aiheet ja tarvikkeet ylittyvät sai raan hoi dol lis ten palvelujen tulosalueella 0,3 milj. euroa, terveyden- ja sai rau den hoidon palvelujen tulosalueella 0,1 milj. euroa ja perhepalvelujen tu losalu eel la 0,1 milj. euroa. Hankintarajoitukset ovat olleet voi mas sa alkaen. Lisäksi maakuntajohtaja on antanut lisä oh jeen hankintojen rajoittamisesta. Avustukset ovat toteutuneet 64,8 % budjetoidusta eli 10,7 milj. eu-

4 roa. Vastaava luku viime vuonna oli 11,1 milj. euroa, joka oli 64,1 % ko ko vuoden toteumasta. Avustuksiin kirjattava omaishoidontukien mak sa tus on jäljessä kuukauden ja se on huomioitu ennusteessa. Avus tus ten arvioidaan ylittävän käyttösuunnitelman noin 0,7 milj. euroa. Vuokrat ovat toteutuneet 69,1 % käyttösuunnitelmasta eli 6,6 milj. euroa. Vastaava luku edellisenä vuonna oli 6,1 milj. euroa eli 66,7 %. Vuokrien arvioidaan ylittävän käyttösuunnitelman 0,4 milj. euroa. Muut toimintakulut ovat toteutuneet 81,0 % budjetoidusta eli 0,3 milj. euroa. Vastaava luku edellisenä vuonna oli 0,3 milj. euroa eli 73,1 %. Muut toimintakulut toteutuvat lähes käyttösuunnitelman mukai ses ti. Käyttöomaisuuden poistot toteutuvat tämän hetken arvion mukaan budjetoidusti. Tulosennuste: Kuluvan vuoden tilikauden tulos sosiaali- ja terveystoimialalla tulee ole maan elokuun ennusteen mukaan noin 12,6 milj. euroa ali jää mäinen. Alijäämää suurimmalta osalta tulee palvelujen ostoista. Li säk si hen ki lös tö me not, aineet ja tavarat, avustukset sekä vuokrat ylit ty nevät. Kainuun maakunta -kuntayhtymän talousarvion 2012 seu ran ta raportin sosiaali- ja terveystoimialan osuus ajal ta jaetaan lau ta kun nal le esityslistan eril lis liit tee nä. Erillisliite nro: 2 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: Lisätietoja asiasta antavat sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto, puh sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Sosiaali- ja terveyslautakunta keskustelee asiasta ja merkitsee tiedok si talouden ja toiminnan seurantaraportin ajalta Kokouksessa jaettiin vanhuspalveluissa ja vammaispalveluissa laa ditut selvitykset ja ne sovittiin liitettäväksi pöytäkirjan liitteiksi nro 2 ja 3. Liite nro: 2-3

5 Keskustelun kuluessa Anni-Inkeri Törmänen esitti ja Tauno Ron kainen kannatti, että sosiaali- ja terveyslautakunta antaa oikeuden tehdä omaishoidon tukipäätöksiä myöntämiskriteerit täyttävissä ta pauksis sa, koska se parantaa toimintakatetta. Keskustelun kuluessa sosiaali- ja terveysjohtaja muutti pää tös eh dotuk sen sa kuulumaan, että lautakunta keskustelee asiasta ja mer kitsee tiedoksi talouden ja toiminnan seurantaraportin ajalta sekä lisäksi lautakunta uudistaa aikaisemman li sä talous ar vio esi tyk sen ja liittää mukaan vanhus- ja vammaispalveluissa laa di tut selvitykset omaishoidon tuen osalta pitämässään kokouksessa lautakunta päätti esittää maakun ta hal li tuk sel le, että vuoden 2012 lisätalousarvio käsiteltäisiin jo pidettävässä maakuntavaltuuston kokouksessa. Li sä talous ar vio tulisi käsitellä ennen kuin kunnat päättävät vuoden 2013 talous ar vios ta. Lautakunta esittää, että omaishoidon tukeen myön netään lisämäärärahaa, jota voidaan käyttää myös takautuvasti. Asiantuntijana tässä asiassa kuultiin lakimies Anu Huttusta, hän oli läs nä kokouksessa asian esittelyn aikana klo 12:55-13:12. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esittelijän ehdotuksesta poik kea va esitys on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja kysyi, että käy kö lautakunnalle, että suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kan nat ta vat esittelijän ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kan natta vat Anni-Inkeri Törmäsen ehdotusta äänestävät EI. Suoritetussa kät ten nos to ää nes tyk ses sä annettiin kahdeksan (8) JAA-ääntä (Pekka Heikkinen, Aki Karjalainen, Aila Kemppainen, Kari Nikulainen, Kyl lik ki Pyykkönen, Raili Tervo, Kaisa Tolonen ja Sanni Väisänen) ja kak si (2) EI-ääntä (Anni-Inkeri Törmänen ja Tauno Ronkainen). Kokouk ses ta oli poissa Yrjö Puurunen. Puheenjohtaja totesi, että lautakunta äänin 8-2 hyväksyi sosiaali- ja ter veys joh ta jan muutetun päätösehdotuksen. MH 141 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus merkitsee toiminnan ja talouden seurantaraportin ajal ta tiedoksi. Maakuntahallitus päättää toimittaa raportin maakuntavaltuustolle tiedok si.

6 Maakuntahallitus: Maakuntajohtajan muutettu ehdotus: Maakuntahallitus merkitsee toiminta ja ta lou den seurantaraportin ajalta ja sosiaali- ja ter veys lau ta kun nan päätöksen tiedoksi. Maakuntahallitus päättää antaa lisätalousarvion 2012 maa kun ta valtuus ton joulukuun kokoukseen. Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan muutetun ehdotuksen.

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.21 Maakunnan talousarvio 21 ja toimintasuunnitelma 21 213 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.29 134. TOIMINTATUOTOT Maakunnan

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys

Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys Perusturvalautakunta 76 25.10. Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu ja lisämäärärahaesitys PETUR 25.10. 76 n täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntia, kau pun gin hal li tus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018

Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018 Perusturvalautakunta 49 26.09.2018 Vuoden 2019 talousarvio 777/02.02.00/2018 PETUR 26.09.2018 49 Perusturvan toimialan vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2019 ta lous ar vio esi tyk sen, se kä laatineet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 256 06.10.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy 761/61/616/2010 STLTK 256 Fanin Oy Kuopiosta on pyytänyt lupaa Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta

Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta Maakuntahallitus I 180 10.10.2011 Maakuntavaltuusto 53 24.10.2011 Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. - 31.8.2011 MH 180 Taloussäännön ohjeiden mukaisesti maakunnan tulee tehdä talouden

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat Sosiaali- ja terveyslautakunta 102 27.10.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 2302/02.02.00/2015 SOSTE 27.10.2015 102 Talousarvion laadinnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon Sosiaali- ja terveyslautakunta 442 21.12.2011 Maakuntahallitus I 19 16.01.2012 Maakuntahallitus I 22 06.02.2012 Maakuntahallitus I 53 26.03.2012 Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 66 29.09.2016 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2017 KASVOPPI 66 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot