Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä"

Transkriptio

1 Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Riina Vuorento ja Birgitta Vuorinen Korkeakoulujen kansainväliset kevätpäivät Levi,

2 Suomi maailman kolmanneksi kilpailukykyisin maa (World Economic Forum 2012) Suomen vahvuuksia terveys koulutusmahdollisuudet tiede ja turvallisuus Parantaakseen sijoitustaan Suomen tulisi hyödyntää uutta teknologiaa tehokkaammin hillitä inflaatiota pyrkiä parantamaan heikkeneviä kokonaistaloudellisia näkymiä

3 Hallitusohjelma ja korkeakoulutuksen tavoitteet Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen Julkisen talouden vakauttaminen Kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen Vuonna 2020 suomalainen korkeakoulujärjestelmä on nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi ja tehokkaampi Laatua vahvoilla korkeakouluyksiköillä ja korkeakoulujen välisellä yhteistyöllä Laadukkaasta korkeakoulutuksesta nopeammin työelämään Laadukkaalla tutkimuksella ja innovaatiotoiminnalla kilpailukykyä, hyvinvointia ja vaikuttavuutta Kansainvälistyminen laadun turvaajana Korkeakouluyhteisön kehittäminen Korkeakoulujen tehtävien, profiilien ja painopisteiden kirkastaminen Kehittämistavoitteista sopiminen Rahoituksen uudistaminen

4 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 134. Suomi ottaa aktiivisen roolin eurooppalaisen koulutus- ja tutkimusalueen rakentamisessa. Korkeakoulutus- ja tutkimussektorin yhteistyötä ja läsnäoloa lisätään nousevissa talouksissa, erityisesti Kiinassa ja Venäjällä. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset hyödyntävät kansainvälisessä yhteistyössä FinNode -yhteistyötä ja muita yhteistyörakenteita yhteistyössä yritysten kanssa. Korkeakoulut panostavat kohdemaiden kielten ja kulttuurin opetuksen ja tutkimuksen vahvistamiseen yhteistyön edellytysten luomiseksi Korkeakoulut kaksinkertaistavat EU:lta saatavan tutkimusrahoituksen määrän hyödyntämällä kaikkia eurooppalaisia rahoitusinstrumentteja täysimääräisesti. Eurooppalaisia rahoitusinstrumentteja hyödynnetään myös tutkimusinfrastruktuurien kehittämisessä ja rakenteellisessa uudistamisessa. Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta kytketään entistä vahvemmin eurooppalaiseen tutkimusyhteistyöhön yhteisten tutkimusohjelmien ja ohjelmasuunnittelun kautta.

5 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 136.Suomalaiset korkeakoulut rakentavat strategisia painopisteitään tukevia kansainvälisiä liittoutumia. Näiden liittoutumien puitteissa kehitetään yhteistä koulutustarjontaa, mukaan lukien kaksois- ja yhteistutkinnot sekä tiivistetään tutkimusyhteistyötä Korkeakoulut sisällyttävät kaikkiin tutkintoihin kansainvälistymistä tukevia sisältöjä. Opiskelija-, opettaja- ja henkilökuntaliikkuvuutta lisätään hyödyntämällä aiempaa paremmin uusiutuvia EU:n liikkuvuusohjelmia. Korkeakoulut edistävät opiskelijoidensa ja henkilökuntansa tasavertaisia kansainvälistymismahdollisuuksia kaikilla koulutusaloilla yhteistyössä CIMOn kanssa Edistetään ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinoille kehittämälle heille suunnattua kotimaisten kielten opetusta Edistetään koulutusvientiä. Lukukausimaksukokeilu EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille arvioidaan. Arvioinnissa seurataan kokeilun vaikutuksia korkeakoulutuksen kansainvälistymiseen ja vetovoimaan sekä vieraskielisen korkeakoulutuksen laatuun.

6 Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia Aidosti kansainvälinen korkeakouluyhteisö, ml. määrälliset liikkuvuustavoitteet Korkeakoulutuksen laadun ja vetovoiman lisääminen Osaamisen vienti Monikulttuurisen yhteiskunnan tukeminen, erityisesti Suomessa olevan maahanmuuttajaväestön osaamistason merkittävä nostaminen Globaali vastuu

7

8

9

10

11 Aidosti kansainvälinen korkeakouluyhteisö Korkeakoulujen raportoinnin mukaan keskeistä: Strategiset kumppanuudet pitkäkestoisuus, syvyys, monimuotoisuus, laatu Kansainvälisyyden valtavirtaistaminen henkilökunta, opiskelijat, toiminnot Yhteydet ja vaikutus ympäröivään alueeseen Korkeakoulujen raportoinnissa erityisesti: - kv-strategiat tai kv-painotukset, maapainotukset

12 Aidosti kansainvälinen korkeakouluyhteisö TARGET: By 2015, the number of non-finnish teachers, researchers and degree students has risen considerably and higher education institutions will have become genuinely international study and work communities TARGET Amount of degree students: Universities: Polytechnics: Universities: Polytechnics: Universities: Polytechnics: Universities: Polytechnics: Student mobility/ over 3 months U: P: U: P: U: P: U: P: Mobility of staff/ mean, average U: 0,18 P: 0,88 U: 0,36 P: 0,94 U: 0,36 P: 0,98 U: 0,42 P: 1,09

13 Yliopistojen rahoitusmalli vuodesta 2013 alkaen

14 Polytechnics core funding from 2014 (draft)

15 Korkeakoulutuksen laadun ja vetovoiman lisääminen KKA: kansainvälisten ohjelmien arviointi, suosituksia mm. Kansainvälisten koulutusohjelmien koon tarkastelu myös taloudellisesta näkökulmasta. Alumnien seuranta systemaattisemmaksi sekä korkeakoulutasolla että kansallisesti (ml. alumnikyselyt). Kansainvälisten koulutusohjelmien opettajien ja tukipalveluhenkilökunnan välisen yhteistyön vahvistaminen Palkitsemisjärjestelmien kehittäminen Opiskelijapalvelujen kehittäminen Sisäisistä ja ulkoisista sidosryhmistä muodostuvien laatutyöryhmien sekä työelämän edustajien hyödyntäminen kansainvälisten koulutusohjelmien kehittämisessä. Erilaisten oppimistyylien ja -kulttuurien tiedostaminen sekä opiskelijoiden monikulttuurisuuteen liittyvien valmiuksien tukeminen

16 Korkeakoulutuksen laadun ja vetovoiman lisääminen Läpinäkyvyyden lisääminen: U-Map Kansainvälisten opiskelijoille suunnattujen palvelujen parantaminen Alumnitoiminta Promoaminen, esim.

17 Kansainvälistymisen suuntia; BRICS -maat Lähde: Wikipedia

18 Osaamisen vienti Maailmanlaajuinen tavoite: osaamisen tason ja kilpailukyvyn kasvattaminen => korkeakoulutuksen kysyntä ylittää tarjonnan => kasvavat ja kansainvälistyvät koulutusmarkkinat Rajat ylittävän koulutuksen hotspotit, joissa korkeakoulutukselle kysyntää ja markkinat avoimia ulkomaisille toimijoille Esim. Times Higher Education (helmikuu 2013) listaa Hong Kongin, Malesian, Singaporen ja Arabiemiraatit kiinnostavina; UKkorkeakoulututkintoa opiskelee ulkomailla opiskelijaa, ulkomaalaista opiskelijaa UK:ssä Koulutusvientistrategia 2010 : Tavoitteena on, että Suomi on yksi maailman johtavista koulutukseen ja koulutusjärjestelmänlaatuun perustuvista talouksista, ja että koulutuksen osuus Suomen kokonaisviennistä kasvaa merkittävästi vuoteen 2015 mennessä.

19 Mitä koulutusvienti on? Osaamisen vienti/koulutusvienti Osa maailmanlaajuista palvelukauppaa, kasvavat ja kilpaillut markkinat Koulutuksen ja koulutusosaamisen vientiä, koulutukseen liittyvää vientiä, palveluja, tuotteita Missä koulutusvientiä tehdään? Suomessa Ulkomailla Ketkä vievät koulutusta ja osaamista? Oppilaitokset, korkeakoulut, muut koulutusta tarjoavat organisaatiot, yritykset Saako koulutusvienti viennin tukea? Koulutusvientistrategia, VN:n periaatepäätös TEM, UM, OKM: Future Learning Finland hanke (verkottumiseen, markkinaseurantaan, markkinointiin sekä tuote- ja palvelukehitykseen liittyviä palveluja). Korkeakoulutusta ja tutkimusta koskevan tiedon saatavuuden parantaminen (OKM, OPH, CIMO, SA, Korkeakoulut) Viranomaisyhteistyö

20 Koulutusviennin haasteita korkeakoulutuksen näkökulmasta Uusi vientisektori, vanha toimintakulttuuri. Uusi vientisektori, vanhat tukimuodot Koulutusvientiin osoitetut rajalliset resurssit. Vähäinen kokemus koulutusosaamisen tuotteistamisesta ja siihen liittyvästä liiketaloudellisesta toiminnasta. Heikko markkinatuntemus, ei tietoa siitä, kuinka kilpailluille markkinoille ollaan kulloinkin menossa. Ei strateginen valinta korkeakoululle. Keskeisten toimijoiden kuten korkeakoulujen ja oppilaitosten pieni koko. Suomalaisten koulutusvientitoimijoiden välinen vähäinen yhteistyö, keskinäinen kilpailu. Suuri kulttuurinen muutos, vaikea tehdä eroa kansainvälisen yhteistyön ja koulutusviennin välillä.

21 Monikulttuurisen yhteiskunnan tukeminen Maahanmuuttajien ammattikorkeakouluihin valmistava koulutus Maahanmuuttajien ja muiden vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus, luonnos hallituksen esitykseksi lausunnoilla Koulutuksen tasa-arvo-ohjelma Yhteiskuntatakuu, koulutustakuu Maahanmuuton tulevaisuus 2020-strategan päivitys Osallisena Suomessa hanke päättyy 2013, seuranta Valtion kotouttamisohjelma Pääkaupunkiseudun aiesopimus Maahanmuuttajaopettajiin kohdistuvat erityistoimet

22 Globaali vastuu Suomalaiset korkeakoulut käyttävät tutkimustaan ja asiantuntemustaan globaalien ongelmien ratkaisemiseen ja kehitysmaiden oman osaamisen vahvistamiseen. Korkeakoulujen toiminta rakentuu eettisesti kestävälle pohjalle ja tukee opiskelijoiden valmiuksia toimia globaalissa ympäristössä ja ymmärtää oman toiminnan globaaleja vaikutuksia.

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, OKM:n tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa Kiinaan pyöreän pöydän

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa jo olevien ulkomaalaisten pääsy korkeakoulutukseen

Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa jo olevien ulkomaalaisten pääsy korkeakoulutukseen MAAHANMUUTON TULEVAISUUS 2020-strategian valmistelu, Keskustelutilaisuus kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista Keskustelun pääkysymykset: Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Olavi Mertanen, Tuija Laurén Johdannoksi Globaalia liiketoimintaa; johtavia maita USA, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti (valmiiksi englanninkieliset

Lisätiedot

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Erasmus Charter for Higher Education (ECHE) Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Pohjoismainen ECHE-hanke ECHE-dokumenttien tarkastelu ja vertailu

Lisätiedot

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia?

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Keskustelun tavoitteet Todetaan arvioinnissa saatu kuva kansainvälisten ohjelmien nykytilasta Mietitään, mikä tavoitetilan tulisi olla Pohditaan,

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Yliopistolaitos 1,7 Mrd./ v. Ammattikorkeakoulut 0,9 Mrd./ v Julkinen tutkimusrahoitus (SA+Tekes) 0,3 Mrd./v Suurena haasteena julkisen talouden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti 1.1.2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Visio Xamk on kansainvälinen korkeakoulu, jonka kampuksena on koko maailma. Olemme

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA?

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? Kv-kevätpäivät 2019 Joensuu Torstai 16.5.2019, Sessio D3 MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

Maahanmuuttajat korkeakouluissa

Maahanmuuttajat korkeakouluissa Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle

Lisätiedot

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKEMYKSET 27.02.2008 - Helsinki Timo Luopajärvi Kehittämissuunnitelman taustat Kansainvälistyminen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Itä-Suomen yliopisto

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Itä-Suomen yliopisto KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä CIMOn korkeakoulukiertue 19.11.2013 Itä-Suomen yliopisto Ajankohtaista kansainvälistymisessä Mitä on kansainvälinen osaaminen Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

Future Learning Lapland

Future Learning Lapland Future Learning Lapland LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN KANSAINVÄLINEN KOULUTUSVIENTI Hankkeen tavoitteet ja toiminta Heikki Konttaniemi Projektipäällikkö Miksi koulutusvientiä? Taustalla OPM:n 2009 julkaistu

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Seinäjoen ammattikorkeakoulu

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Seinäjoen ammattikorkeakoulu KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä CIMOn korkeakoulukiertue 8.10.2013 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Ajankohtaista kansainvälistymisessä Mitä on kansainvälinen osaaminen Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

MIKSI OULUN YLIOPISTO DIGILOIKKAA?

MIKSI OULUN YLIOPISTO DIGILOIKKAA? MIKSI OULUN YLIOPISTO DIGILOIKKAA? 27.1.2016 Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto Professori (yhdyskuntasuunnittelu), TkT (Arkkit. SAFA) 1 KORKEAKOULUTUKSEN LAAJENEVA TEHTÄVÄKENTTÄ Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Muuttuva tutkimus- ja koulutusjärjestelmä tutkimuslaitosuudistus käytännössä. Kokkolan yliopistokeskuksen 10-vuotisjuhla 11.9.2014

Muuttuva tutkimus- ja koulutusjärjestelmä tutkimuslaitosuudistus käytännössä. Kokkolan yliopistokeskuksen 10-vuotisjuhla 11.9.2014 Muuttuva tutkimus- ja koulutusjärjestelmä tutkimuslaitosuudistus käytännössä Kokkolan yliopistokeskuksen 10-vuotisjuhla 11.9.2014 Suomi on innovaatiojohtajia Keskeisiä vahvuuksia inhimilliset voimavarat

Lisätiedot

Miksi matkailuun kannattaa panostaa?

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Esityksen sisältö Miten Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa? Miten Suomella ja Varsinais-Suomella menee matkailussa? Matkailun tiekartta ja sen

Lisätiedot

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 10.5.2017 Kaisu Piiroinen 1 2 3 4 http://uutismaailma.com/wpcontent/uploads/2016/03/vok-raportti_21.03.2016.pdf 5 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia Pääjohtaja Markku Mattila 1 Hallituksen strategia-asiakirja 2007 Kansainvälistymistavoitteet: kansainvälisen huippuosaamisen lisääminen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015 27.5.2010 2 Kajaanin ammattikorkeakoulun kansainvälisen toiminnan strategia pohjautuu Opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiaan

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Keskustelutilaisuus kenttäasemaverkosto-selvityksen raportista 11.6.2015 Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala,Tiedepolitiikan vastuualue,

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset

Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset Valtioneuvoston periaatepäätös Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:11 Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta. Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta. Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue Turun yliopiston päärakennus, Luentosali II

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue Turun yliopiston päärakennus, Luentosali II KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue 23.9.2013 Turun yliopiston päärakennus, Luentosali II Ajankohtaista kansainvälistymisessä Mitä on kansainvälinen osaaminen Kansainvälistymisen poliittinen

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön lukuvuosimaksujen arviointi- ja seurantaryhmän seminaari

Opetus- ja kulttuuriministeriön lukuvuosimaksujen arviointi- ja seurantaryhmän seminaari Opetus- ja kulttuuriministeriön lukuvuosimaksujen arviointi- ja seurantaryhmän seminaari 13.11.2018 Lukuvuosimaksujen käyttöönotto seuranta- ja arviointiryhmän silmin Opetusneuvos, ryhmän päällikkö Birgitta

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Esityksen sisältö Miten Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa? Miten Suomella ja Varsinais-Suomella menee matkailussa? Matkailun tiekartta ja sen

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022 Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Perusta turvattava uusi osaaminen varmistettava. Ammattikorkeakoulujen vastuun ja menestyksen teesit hallitusohjelmakaudelle

Perusta turvattava uusi osaaminen varmistettava. Ammattikorkeakoulujen vastuun ja menestyksen teesit hallitusohjelmakaudelle Perusta turvattava uusi osaaminen varmistettava Ammattikorkeakoulujen vastuun ja menestyksen teesit hallitusohjelmakaudelle 2011-2014 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry. 19.4.2010 1 PERUSTA

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle 4.12. Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle CIMO Ammatillinen koulutus 12/ Erasmus+ -ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme Grundtvig Erasmus Leonardo

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Learning Café työskentelyn tulokset

Learning Café työskentelyn tulokset Learning Café työskentelyn tulokset Ryhmä 1: Miten Venäjä-näkökulmaa saadaan suomalaisten korkeakoulujen koulutusohjelmiin? Opiskelijat Venäjälle jo opintojen alkuvaiheessa, toimisi kimmokkeena pidemmille

Lisätiedot

Ajankohtaista - korkeakoulutus. Maija Innola

Ajankohtaista - korkeakoulutus. Maija Innola Ajankohtaista - korkeakoulutus Maija Innola 11.6.2018 Click to edit Master title style Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Kohti uutta hallituskautta kansliapäällikkö Anita Lehikoinen AMK-päivät Kuopio

Kohti uutta hallituskautta kansliapäällikkö Anita Lehikoinen AMK-päivät Kuopio Kohti uutta hallituskautta kansliapäällikkö Anita Lehikoinen AMK-päivät 8.5.2019 Kuopio 16.5.2019 1 Sosiaaliturvan uudistus Työllisyysasteen nosto Osaamis- ja koulutustaso ja jatkuva oppiminen Kansainvälinen

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot