MPHASIS. Asunnottomuuden ymmärtämisen edistäminen tietojärjestelmiä kehittämällä

Transkriptio

1 MPHASIS Asunnottomuuden ymmärtämisen edistäminen tietojärjestelmiä kehittämällä Euroopan komission työllisyyden, sosiaalisten asioiden ja tasa-arvoisuuden yleisen direktoraatin rahoittama tutkimushanke Kuinka perustietoa asunnottomuudesta voidaan kehittää alueellisella, kansallisella ja eurooppalaisella tasolla Taustatutkimus kansallisia seminaareja varten Toukokuu 2008

2 MPHASIS-projektin tutkimuksen ja toimeenpanon on rahoittanut Euroopan komission työllisyyden, sosiaalisten asioiden ja tasa-arvoisuuden yleinen direktoraatti, työllisyyden ja sosiaalisen solidaarisuuden ohjelman PROGRESSin (VS/2007/0617 SI ) yhteydessä. Pääasiallinen toimeksipanija : Town and Regional Planning University of Dundee Nethergate Dundee, DD1 4HN Scotland, United Kingdom Yhteystiedot: Bill Edgar: w.m.edgar@dundee.ac.uk Barbara Illsley: b.m.illsley@dundee.ac.uk Volker Busch-Geertsema: vbg@giss-ev.de Matt Harrison: matt.harrison@ris.org.uk Peter Watson: peter.watson@ris.org.uk Tämän raportin sisältö ei välttämättä edusta Euroopan komission ja sen työllisyyden, sosiaalisten asioiden ja tasa-arvoisuuden yleisen direktoraatin mielipidettä tai suhtautumista. European Commission

3 Sisällysluettelo Tämän dokumentin tarkoitus 5 1 Asunnottomuus ja asumisesta syrjäytyminen Eurooppalainen ja kansallinen konteksti Asunnottomuuden määritelmä 7 2 Asunnottomuuden seurannan informaatiostrategiat Hallinnointi Tutkimusaineistoon perustuvat järjestelmät asunnottomuuden seurannan tietojärjestelmän kehittäminen 12 3 Palveluntarjoajien tiedot Palveluntarjoajien tietokannat Olemassaolevat palveluntarjoajien tietokannat Ohjeistusta palveluntarjoajien tietokannan kehittämiseen Johtopäätös Asiakasrekisteri ja tietojärjestelmät Johdanto Palveluntarjoajat ja tietojenkeräys Asiakasrekisteröintijärjestelmät Yleiskatsaus tutkituista järjestelmistä Toimeenpano 23 4 Tiedot väestörekistereistä, väestönlaskennasta, tutkimuksista ja muista palveluista Asunnoton väestö Terveyslaitokset Rangaistuslaitokset Väestönlaskenta ja muut tutkimukset 28 5 Yhtenäistäminen 30

4 5.1 Ydinvariaabelit Yhtenäiset määritelmät 33 6 Toimeenpano Tietostrategian kehittäminen asunnottomuuden seurantaan Tiedonhankinnan hallinnointi Haasteet 37 7 Lähteet 39 4

5 Tämän dokumentin tarkoitus Tämä dokumentti antaa kokonaiskäsityksen joistakin Euroopan komission rahoittamassa tutkimuksessa Measuring Homelessness (Edgar et al, 2007) esitetyistä ideoista. Tämän dokumentin tarkoituksena on antaa taustatietoa niihin keskusteluihin, joita toivomme eri toimijoiden käyvän ennen ja jälkeen MPHASIS-seminaaria, joka pidetään kaikissa 20 jäsenvaltiossa tämän projektin aikana. Measuring Homelessness raportissa esitettiin useita suosituksia siitä, kuinka voitaisiin parantaa kansallisten viranomaisten mahdollisuuksia kerätä sellaista asunnottomuuteen littyvää tietoa, joka vaatii toimenpiteitä kansallisella ja EU-tasolla. Näistä on esitetty alla yhteenveto, ja voidaan olettaa, että kansalliset seminaarit tulevat monessa maassa olemaan tärkeä osa näiden suositusten toimeenpanossa. Suositukset kansallisella tasolla 1. Kehitetään informaatiostrategia asunnottomuuden seurantaan, yhteistyössä kaikkien relevanttien ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa. 2. Tunnistetaan (tai luodaan) yhteistyömekanismi tai asiatoimisto asunnottomuustietojen keräämistä varten. 3. Omaksutaan asumisolosuhteiden ja asunnottomuuden yhtenäinen määritelmä, joka toimii perusviitekehyksenä tiedonkeruussa. 4. Omaksutaan standardit ydinvariaabelit ja niiden määritelmät, ja tunnustetaan ne tiedonkeruun perusvariaabeleiksi. 5. Määritellään asunnottomuuspalvelut kansallisella tasolla. 6. Luodaan palveluhakemisto ja ylläpidetään sitä. 7. Varmistetaan, että asunnottomuuspalveluja tarjoavien toimijoiden rahoituksen myöntäminen edellyttää (anonyymien) perustietojen olemassaloa asiakkaista, ja rahoitetaan tätä tarpeen vaatiessa. 8. Luodaan strategia tietojen keräämiseeen palveluntarjoajien asiakasrekistereistä. 9. Varmistetaan, että tietojenkeruusta saadaan lisäarvoa palvelujen kehittämisen ja asunnottomien ihmisten kannalta. Suositukset EU-tasolla 10. Vaaditaan jäsenvaltioita kehittämään kansallisia strategioita asunnottomuuden vähentämiseen, EU:n yhtenäisen sosiaalisen turvallisuuden ja sosiaalisen inkluusiostrategian puitteissa. 11. Vaaditaan jäsenvaltioita seuraamaan kansallisten strategioiden edistymistä sekä sitä, liittyykö niihin tietojärjestelmä asunnottomuuden seurantaa varten. 12. Seurataan jäsenvaltioiden edistymistä asiakasrekistereiden jatkuvassa kehittämisessä. 13. Kannustetaan kansallisia tilastointiviranomaisia omaksumaan yhtenäinen asunnottomuuden määritelmä tietojenkeruuta varten, mutta hyväksytään myös, että muitakin määritelmiä saatetaan käyttää poliittisista syistä. 14. Kannustetaan kansallisia tilastointiviranomaisia toimimaan koordinaattoreina asunnottomuustietojen keräämisessä. 15. Pyritään vähentämään esteitä, jotka vaikeuttavat asunnottomuustietojen seurantaa (esim. käyttämällä FP7 rahoitusta, strukturaalista rahoitusta ja eurooppalaista tutkimusohjelmaa). 5

6 1 Asunnottomuus ja asumisesta syrjäytyminen Jotta voidaan päättää, mitä toimenpiteitä asunnottomuustietouden parantaminen vaatii, täytyy ymmärtää eurooppalainen ja kansallinen poliittinen konteksti, jossa näitä asioita arvioidaan. Samoin eri tahoilla täytyy olla yhteinen käsitys siitä, mistä asunnottomuus johtuu, minkä luonteista se on, ja varsinkin, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Tämä kappale pyrkii selventämään tätä kontekstia. 1.1 Eurooppalainen ja kansallinen konteksti Asunnottomuustietojen keräämisen tarkoituksena pitäisi olla se, että niiden avulla voidaan parantaa palveluja, jotta asunnottomuutta voidaan ehkäistä ja lievittää. Asunnottomista kerättävä tieto pitäisi olla asianmukaista kansallisille ja paikallisille viranomaisille, joiden tulisi EU:n sosiaalisen inkluusion strategian puitteissa kehittää suunnitelma: asunnottomuuden ehkäisyyn, asunnottomuuden syiden selvittämiseen, asunnottomuuden vähentämiseen, niiden negatiivisten vaikutusten vähentämiseen, jotka koskevat asunnottomia ihmisiä ja heidän perheitään, sekä sen varmistamiseen, että aiemmin asunnottomat ihmiset pystyvät ylläpitämään itsenäistä ja vakituista asumista. Niiden poliittisten tavoitteiden, joiden tarkoituksena on ehkäistä asunnottomuutta ja vähentää sen vaikutuksia vaarassa oleviin talouksiin, toimeenpano vaatii tietoa, joka heijastaa asunnottomuuden ja asumisesta syrjäytymisen realiteettaja. Siten myös piiloasunnottomuus pitäisi tulla julki viranomaisille ja palveluntarjoajille. Tämä tarkoittaa, että ymmärretään ja arvioidaan myös sellainen asunnottomuus, jossa ihmiset joutuvat asumaan turvattomassa asumuksessa, joutuvat muuttamaan jatkuvasti epätyydyttävästä asumuksesta toiseen, tai joutuvat asumaan asumuksessa, joka yleisesti hyväksyttyjen standardien mukaan on asumiseen kelpaamaton. Jos hallitusohjelman tarkoituksena on varmistaa, että kukaan ei joudu asumaan kadulla, tarvitaan tietoa ja seurantaa siitä, kuinka moni henkilö asuu kadulla, kuinka monta käyttäjää asunnottomuuspalveluilla on ja kuinka paljon asuntopaikkoja on saatavilla. Jos taas hallitussuunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että mahdollisimman harvasta tulee asunnoton, tarvitaan tarkkaa tietoa ja seurantaa siitä, mikä on asunnottomien talouksien kokonaismäärä, kuinka moni asuu väliaikaisessa tai epäkelvossa asumuksessa, ja kuinka monesta on mahdollisesti tulossa asunnoton. Jos hallitusohjelman tarkoituksena on estää asunnottomuutta, on tärkeää saada tietoa myös siitä, kuinka moni henkilö on vaarassa joutua häädetyksi, ja kuinka monella laitoksesta poislähtevällä henkilöllä ei ole asuntoa. Asunnottomuuden ehkäisy vaatii 6

7 myös vakituisen majoituksen järjestämistä aikaisemmin asunnottomille ihmisille. Tämä vaatii tietoa siitä, kuinka moni asunnoton henkilö pääsee tuetun asumisen piiriin. Vastuu asunnottomuutta koskevasta politiikasta, ohjelmista ja toimintasuunnitelmista jakautuu eri tavalla eri jäsenvaltioissa. Lisäksi asunnottomuuspolitiikan ja asuntopolitiikan väliset suhteet, sekä sosiaalisen hyvinvoinnin ja sosiaaliturvan väliset suhteet vaihtelevat Euroopan eri maissa. Siksi kansallisilla, alueellisilla ja paikallisilla toimijoilla on kaikilla oma roolinsa tiedonkeruussa ja tietojen käyttämisessä suunnitelmien seurannassa ja toimeenpanossa. Vaikka suunnitelmat joissakin maissa määritellään kansallisella tasolla, voi vastuu niiden toimeenpanosta olla paikallisella tasolla. Maaliskuussa 2006 ministerineuvosto hyväksyi uuden viitekehyksen sosiaaliselle suojelulle ja sosiaaliselle inkluusiolle. Tämän uuden viitekehyksen puitteissa hyväksyttiin kolme uutta EU:n yhteistä tavoitetta, mm: "Varmistetaan, että kaikilla on mahdollisuus niihin resursseihin, oikeuksiin ja palveluihin, joita tarvitaan yhteiskunnassa toimimiseen, ehkäistään ja pyritään ratkaisemaan syrjäytyminen, ja taistellaan kaikkea sellaista syrjintää vastaan, joka voi johtaa syrjäytymiseen. EU:n maiden kansallisissa sosiaalisen inkluusion toimintasuunnitelmissa (National Action Plans, Joint Report, 2006) korostetaan seitsemää pääprioriteettia. Prioriteetti 5 on: "Kunnollisen asumuksen varmistaminen: Joissakin jäsenvaltioissa keskitytään parantamaan asuntojen tasoa, joissakin maissa taas keskitytään lisäämään asuntojen määrää vaarassa oleville ryhmille. Useat jäsenmaat kehittävät yhtenäisempiä toimintatapoja asunnottomuuden vähentämiseen. 1.2 Asunnottomuuden määritelmä Asunnottomuuden määrittelemisen vaikeus vaikuttaa hallitusten mahdollisuuksiin vastata riittävän hyvin asunnottomuuden haasteeseen. Vaikka asunnottomuuden käsite vaihtelee Euroopan eri maiden välillä ja muuttuu ajan myötä, on kuitenkin mahdollista johdonmukaisesti tunnistaa ihmisten erilaiset asumistilanteet. Euroopan tilastotieteilijöiden konferenssi (The European Conference of Statisticians, UNECE / EUROSTAT, 2006) erottelee perinteiset asumukset, yhteisasumukset ja muut asumukset tai epätavalliset asumukset (s. 23). Tässä tutkimuksessa omaksutaan tämä käsitys, jotta voidaan antaa yhteenveto erilaisista asumistilanteista, joista moni voidaan nähdä asunnottomuutena, asunnottomuuden vaarana, tai syrjäytymisenä asumisesta (ks. taulukko 1, s. 9). Vaikka voidaan määritellä ja olla yhtä mieltä erilaisista asumistilanteista, joita voidaan myös kohtuullisen johdonmukaisesti soveltaa eri maissa, on paljon vaikeampaa määritellä, mitä tarkoitetaan asunnottomuudella. Tämä johtuu osittain siitä, että asunnottomuuden ilmiötä voidaan tarkastella erilaisista poliittisista näkökulmista. Asunnottomuus koskettaa ihmisiä, jotka ovat heikossa asemassa asuntomarkkinoilla 7

8 (joilla ei ole taloudellisia tai muita mahdollisuuksia päästä kunnolliseen asuntoon), mutta se koskettaa myös niitä, jotka tiettyjen poliittisten päätösten seurauksena asuvat laitoksissa (esim. koska yhteiskunnassa ei ole investoitu riittävästi mielenterveyspalveluihin). Sen voidaan ymmärtää koskettavan myös niitä henkilöitä, jotka joutuvat turvautumaan sosiaalisiin palveluihin. Asunnottomuus voidaan siten ymmärtää asuntopoliittisena asiana tai sosiaalisena hyvinvointiasiana, ja se vaikuttaa myös terveyspolitiikkaan ja oikeuspolitiikkaan. On myös vaikea laskea asunnottomien määrä, koska ihmiset muuttavat asumisolosuhteitaan henkilökohtaisista syistä tai poliittisten muutosten takia. Samoin, jos pyritään seuraaamaan sitä, kuinka tietty poliittinen päätös vaikuttaa asunnottomuuteen, on joskus tarpeen laskea niiden ihmisten määrä, jotka eivät enää ole asunnottomia tämän päätöksen jälkeen (esim. tuettuun asumiseen investointi). Siten on mahdollista omaksua laaja käsitys, joka heijastaa asunnottomuuden prosessia, jossa ihmiset siirtyvät eri asumistilanteiden välillä. FEANTSA:n kehittämä ETHOS - typologia edustaa juuri tällaista asunnottomuuden ja asumisesta syrjäytymisen typologiaa. Samoin on myös mahdollista omaksua kapeampi käsitys asunnottomuudesta, joka voi olla tarpeen, jotta voidaan kerätä tietoa säännöllisesti ja johdonmukaisesti. Tämä on erityisen tarpeellista silloin, jos pyrkimyksenä on vertailla asunnottomuuden laajuutta. Tutkimus Measuring Homelessness (Edgar et al, 2007) käytti kapeaa määritelmää, joka saattaa soveltua paremmin tiedonkeräämiseen (ks. taulukko 2, s. 10). Ensimmäinen askel asunnottomuutta koskevien tietojen keräämisen parantamisessa on harkita ja omaksua asunnottomuuden määritelmä kansallisessa (tai alueellisessa) kontekstissa. On tärkeää, että määritelmän laajat käsitteet ymmärretään, ja että harkitaan määritelmän käsitteellistä perustaa siten, että se heijastaa asunnottomuuden ja asumisesta syrjäytymisen prosessia. On myös välttämätöntä, että operationaalinen nimistö ja terminologia heijastaa kansallisen politiikan pääpiirteitä. Lisäksi on vielä tärkeää, että kaikki relevantit toimijat omaksuvat määritelmän. Näihin kuuluvat kaikki pääministeriöt kansallisella ja alueellisella tasolla. Voidaan olettaa, että ministeriöillä, jotka vastaavat asunnoista, sosiaalisista palveluista, terveysasioista, työllisyydestä, rangaistusjärjestelmästä ja maahanmuutosta, voi kaikilla olla oma osansa tässä prosessissa. Lisäksi mukana ovat vielä tärkeimmät palveluntarjoajat, varsinkin sellaiset, joiden päärahoitus tulee julkisista varoista. 8

9 Taulukko 1 Yhteenvetomääritelmä asumistilanteista Asumustyypit Asunnot Yhteisasumukset Muut asumistilanteet Tavanomaiset asutut asunnot Muut / epätavanomai set Laitokset Muut Leirit Yleiset tilat / ulkotilat Rangaistu slaitokset Tervey slaitok set Uskonno lliset Työhön liittyvät Koulutukse en liittyvät Hotelli Hostelli Sosiaalipalv eluihin liittyvä Työläisten hostelli / asuntola Liikkuva t yksiköt Puolivakitui set asumukset Muut asumiseen tarkoitetut yksiköt Muut ei asumiseen tarkoitetut yksiköt Lähde: Sovellettu raportista UNECE / EUROSTAT

10 Taulukko 2 Yhtenäinen asunnottomuuden määritelmä Operationaalinen Asumistilanne Määritelmä kategoria 1. Henkilö asuu kadulla 1. Yleinen tila / ulkotila Henkilö asuu kadulla tai yleisessä tilassa ilman suojaa, joka voidaan määritellä asumukseksi 2. Henkilö asuu hätämajoituksessa 2. Yömajat Henkilö, jolla ei ole vakituista asuntoa ja joka muuttaa jatkuvasti 3. Henkilö asuu asunnottomien majoituksessa 3. Kodittomien hostellit 4. Väliaikainen majoitus 5. Siirtymävaiheen tuettu majoitus 6. Naisten turvakoti tai muu turvapaikka 4. Henkilö asuu laitoksessa 7. Terveyslaitokset majoituksesta toiseen Oleskelu kestää alle vuoden 1 Asuntopulan takia oleskellaan kauemmin kuin olisi tarvetta 5. Henkilö asuu epätavanomaisessa asumuksessa asuntopulan takia 8. Rangaistuslaitokset 9. Asuntovaunut tai muut liikkuvat yksiköt 10. Epätavanomainen rakennus 11. Väliaikainen rakennelma Ei asuntoja saatavilla ennen vapautumista Asumusta käytetään asuntopulan takia ja se ei ole henkilön normaali asuinpaikka 6. Asunnoton henkilö asuu väliaikaisesti tavanomaisessa asunnossa perheen tai ystävien luona (asuntopulan takia) 12. Tavanomainen asunto, mutta ei henkilön normaali asuinpaikka Majoitusta käytetään asuntopulan takia ja se ei ole henkilön normaali asuinpaikka Lähde: Edgar et al, Yhden vuoden ajanjakso on valittu johdonmukaisuussyistä UNECE / EUROSTAT:in väestönlaskennan suositusten mukaisesti 10

11 2 Asunnottomuuden seurannan informaatiostrategiat Informaatio on asunnottomuuspolitiikan kehittämisen, toimeenpanon ja seurannan perusta. Siten luotettavaa tietoa asunnottomuudesta vaaditaan kaikilla päätöksenteon tasoilla strategisen toiminnan suunnittelussa, organisaatiotason johtamisessa ja projektin arvioinnissa. Asunnottomuutta koskevien tietojen keräämisen vastuuta pitää harkita asunnottomuusstrategioiden kehittämisen ja toimeenpanon kontekstissa kansallisella tasolla.tietojen kerääminen asunnottomuudesta on kaikkein tehokkainta silloin, jos se kehitetään osana yhtenäisstrategiaa, jonka tarkoituksena on vähentää tai estää asunnottomuutta. Tällä tavoin asunnottomuusstrategia informoi tietojenkeruuta ja varmistaa, että toimintasuunnitelmat perustuvat tutkimusaineistoon. 2.1 Hallinnointi Tämänhetkinen keskustelu eurooppalaisista asunnottomuusstrategioista korostaa tarvetta: kehittää kansallisia asunnottomuusstrategioita, joissa ovat mukana kaikki relevantit toimijat, mukaanlukien kaikki relevantit ministeriöt, tunnistaa mekanismit, joiden avulla strategiat voidaan toimeenpanna paikallisella tasolla, luoda selkeä vastuunjako koordinointiin ja toimeksipanoon, asettaa selkeät tavoitteet ja mekanismit tulosten mittaamiseen luotettavan tiedon perusteella, ja luoda tutkimusaineistoon perustuvia toimintasuunnitelmia. Pääperiaate valtion osallisuudesta tietojenkeruussa on se, että sen pitäisi olla upotettu kansallisen tai alueellisen asunnottomuusstrategian viitekehykseen. Asunnottomuusstrategiaan pitäisi kuulua asunnottomuuden seurannan informaatiostrategia. Jos asunnottomuusstrategioiden suoritusvastuu on delegoitu alueellisille tai paikallisille viranomaisille, on valtion tehtävänä parantaa näiden viranomaisten kompetenssia ja kykyä hallinnoida ja johtaa tiedonkeruuta asunnottomuudesta. Esimerkiksi hiljattain tehty vertaistutkimus norjalaisesta asunnottomuuden ehkäisemisen strategiasta osoitti, että koordinoivalle taholle (The Housing Bank) annettiin vastuu strategian koordinoinnista, toimeenpanosta ja edistämisestä (Edgar, 2006). Tähän rooliin liittyi myös kompetenssiapurahojen myöntäminen kunnille sekä alueellisten ja paikallisten verkostojen luominen, jotta kunnat pystyisivät paremmin toteuttamaan strategian. Kansallisella (ja alueellisella) tasolla eri ministeriöillä on oma tehtävänsä asunnottomuusstrategioiden kehittämisessä ja toimeenpanossa, sekä tulosten arvioinnissa tarvittavassa tiedonkeruussa. Joissakin maissa kansalliset tai alueelliset tilastokeskukset ovat osallistuneet asunnottomuudesta kertovien tietojen keräämiseen (esim. Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Saksassa). Vaikka ei ole välttämätöntä, että tällaisten tietojen keräämisen ja järjestelyn suoranaisesti hoitaa kansallinen 11

12 tilastokeskus, niitä olisi kuitenkin kuunneltava, jotta voidaan varmistaa kansallisten tietojen laatu ja luotettavuus. Jokaisessa asunnottomuuden seurannan informaatiostrategian toimeenpanon vaiheessa syntyy kustannuksia, jotka voidaan tunnistaa ja budjetoida. Kansallisten viranomaisten täytyy arvioida jokaisen toimeenpanovaiheen kustannukset sekä valtiolle että palveluntarjoajille. Nämä kustannukset täytyy budjetoida strategian toimeenpanon koko ajalle, sekä ottaa huomioon vuosittaiset kustannukset. Vaikka riittävä rahoitus onkin välttämätöntä onnistuneessa informaatiostrategian toimeenpanossa, kustannuksia pitäisi arvioida myös suhteessa suoriin ja epäsuoriin asunnottomuustietojen seurannan hyötyihin. 2.2 Tutkimusaineistoon perustuvat järjestelmät asunnottomuuden seurannan tietojärjestelmän kehittäminen On esitetty (Edgar et al, 2007), että asunnottomuusstrategia vaatii, että kehitetään informaatiostrategia sen seurantaa varten. Koska tiedonlähteitä voi olla hyvin monenlaisia, voi olla tarpeen tutkia kansallisella tasolla näiden lähteiden käytännöllisyyttä ja laatua sekä sitä, miten niitä voidaan yhdistää ja käyttää sopivalla tavalla. Tämän pitäisi olla osa asunnottomuusstrategian kehittämistä. Ensimmäinen askel asunnottomuuden seurannan informaatiostrategian kehittämisessä pitäisi olla saatavilla olevien tiedonlähteiden arviointi suhteessa erilaisiin asunnottomien henkilöiden ryhmiin ja riskialttiiden ihmisten ryhmiin (esim. ne henkilöt, jotka asuvat laitoksissa ja turvattomissa tai riittämättömissä olosuhteissa) ja suhteessa siihen asunnottomuuden määritelmään, jota strategiassa noudatetaan. Pitäisi siis arvioida hallinnolliset lähteet sekä tutkimuslähteet, ja pitäisi arvioida tiedon laatua, saatavuutta ja luotettavuutta. Samoin pitäisi myös arvioida palveluntarjoajien käyttämät tiedonlähteet. Asunnottomuuden seurantastrategiassa pitäisi myös olla päätöksiä suhteessa siihen informaation lähestymistapaan, joka on omaksuttu strategian eri osa-alueilla. Yksi tärkeimmistä päätöksistä, jonka pitäisi myös koskea kaikkia tärkeimpiä toimijoita, on asunnottomuuden määritelmä, jonka pitäisi olla selkeästi esitetty. Se voi olla laajempi käsitys, esim. silloin kun strategian pääkohteena on asunnottomuuden ehkäisy, koska silloin strategiassa ovat mukana myös riskiryhmät. Tiedonkeruun perustana pitäisi olla yhtenäinen asumistilanteiden määritelmä, kuten eurooppalaisessa tilastotieteilijöiden konferenssissa suositeltiin (Conference of European Statisticians, ks. yllä taulukko 2, s. 10). Tarvitaan myös päätös siitä, mitä palveluntarjoajien tietoja otetaan huomioon tiedonkeruussa. Informaatiostrategiassa pitäisi myös määritellä lähestymistapa ja vastuu palveluntarjoajien tietokantojen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Samoin tarvitaan päätös siitä, mikä informaatio on olennaista seurannan kannalta. Päävariaabelit, jotka on listattu tuonnempana (kuvio 5, s. 31), ovat todennäköisesti olennaista ja välttämätöntä tietoa. On tärkeää varmistaa näiden variaabeleiden 12

13 määritelmät, jotta voidaan taata tietojenkeruun johdonmukaisuus maantieteellisten alueiden välillä ja tutkimuksen aikavälillä. Tässä yhteydessä pitäisi konsultoida kansallista tilastokeskusta suhteessa Eurostat-protokollaan, joka on kehitetty käsitteiden, määritelmien ja luokitteluiden yhtenäistämistä varten. Pitää selventää, minkälaista tietoa seurantaa varten vaaditaan. Muuttuvuutta ja vallitsevuutta kuvaavien tietojen välinen ero pitäisi ymmärtää selvästi, kun suunnitellaan tiedonkeruuta. Esim. jos tarvitaan muuttuvuutta kuvaavaa tietoa, on asiakasrekisterissä huomioitava sekä asiakkaan tulo että lähtö jonkin palvelun piiristä. Vaikka kansallisen tiedon saavuttaminen pitäisikin olla tavoitteena, se ei aina ole mahdollista kustannus- tai muista syistä. Vaiheittainen maantieteellinen toimeenpano voi olla tarpeen, ja silloin maantieteellisten alueiden priorisointi palveluntarjoajien tietojen hyödyntämisen suhteen on yksi tärkeimmistä päätöksistä. Näissäkin tilanteissa suositellaan kuitenkin, että palveluntarjoajien rekisteri suunniteltaisiin kattamaan koko maan. Tämä mahdollistaa arviointien tekemisen palveluntarjoajien tiedoista ja vaiheittaisen toimeenpanon, jossa alueellista asunnottomuutta voidaan arvioida kansallisella tasolla. Vuoden 2011 (Iso-Britannian) väestönlaskennan suunnittelussa pitäisi huomioida kansalaisrekisteritietojen hyväksikäyttö sekä lähestymistapa asunnottomien laskentaan (ainakin niiden henkilöiden osalta, jotka asuvat yhteisasumuksissa ja epätavallisissa asumuksissa). Väestönlaskennan suunnittelussa pitäisi pohtia myös, voidaanko siinä saada perustietoa joistakin asunnottomien ryhmistä (esim. niistä henkilöistä, jotka asuvat perheen tai ystävien luona tai jotka joutuvat jakamaan asuintilansa vastoin omaa tahtoaan). Samoin kansallisten sosiaalisten tutkimusten suunnittelussa pitäisi harkita, voidaanko niihin lisätä takautuvia asunnottomuusmoduleita (kuten EU-SILC tutkimuksessa ja Urban Audit Surveyssa). Informaatiostrategiassa pitäisi myös harkita hallinnollisten ja virallisten tietojen arvoa ja hyväksikäyttöä. Esim. oikeusistuinten tiedot häädöistä, vankiloiden tiedot vapautumisista tai sairaaloiden tiedot kotiinpääsystä ovat kaikki relevantteja tietoja aiemmin esitetyn asunnottomuusmääritelmän puitteissa. On selvää, että asunnottomuus on yksi aspekti, joka osoittaa asuntomarkkinoiden toimintatehokkuuden. Asuntojen tarpeen arviointi on avainasemassa monessa Euroopan maassa. Samoin sosiaalisissa inkluusio-ohjelmissa, joissa tuetaan heikossa asemassa olevia asumaan itsenäisesti yhteiskunnassa, käytetään asiakastietoja palvelujen suunnittelussa ja seurannassa. Asunnottomuuden seurannan informaatiostrategian tulisikin olla yhteensopiva tällaisten muiden relevanttien suunnitelmien kanssa. Asunnottomuuden seurannan informaatiostrategian tulisi siten huomioida eri vaiheet ja prosessit, joita palveluntarjoajien ja asiakasrekistereiden toimeenpanossa ja hallinnassa on. Seuraavat kappaleet antavat yhteenvedon tähän tarkoitukseen suositelluista menettelytavoista. 13

14 3 Palveluntarjoajien tiedot 3.1 Palveluntarjoajien tietokannat Asunnottomuuden mittaamisen pääelementteinä ovat olleet tietojen kerääminen asunnottomille tarjottavista palveluista ja palveluntarjoajien tietokantojen luominen. Koska nämä palvelut ovat yhteydessä tai jopa tarjoavat majoituksen asunnottomille ihmisille, ne antavat tärkeitä tilastotietoja asunnottomuuden laajuudesta ja muista asunnottomuuteen liittyvistä seikoista, ja ne tarjoavat tutkijoille myös mahdollisuuden olla yhteydessä asiakkaisiin tutkimuksen puitteissa. Jotta voidaan kerätä tietoa palveluista asunnottomuuden mittaamiseksi, on välttämätöntä luokitella, minkälaiset palvelut pitää ottaa huomioon. Sen jälkeen luodaan tietokanta, josta saadaan relevanttia tietoa palveluista, niin että niiden asiakasrekistereistä tai tutkimusten kautta voidaan sitten kerätä tietoa vakiovariaabeleista. Arvioimalla olemassaolevia tietokantoja ja asunnottomuuspalvelujen luetteloita, jotka on luotu tutkimus- ja muuhun käyttöön EU:n eri maissa, on mahdollista esittää soveltuvia metodologioita kansallisille viranomaisille, jotka sitten luovat ja ylläpitävät tietokantoja, arvioivat, mitä tietoja tarvitaan, ja päättävät resursseista, ATK- ja hallinnointiasioista. Sen lisäksi, että ne antavat tietoa asunnottomuuden mittaamiseen, hyvät palveluntarjoajien tietokannat voivat myös edesauttaa ja ohjata parempaa poliittista päätöksentekoa, rahoituspäätöksiä ja palvelujen suunnittelua asunnottomien ihmisten auttamiseksi. Ne voivat myös auttaa huomaamaan puutteita palveluverkostossa tai päällekkäisiä palveluita, ja edistää hyvää toimintatapaa ja palveluntarjoajien välistä verkottumista. Siksi tällaisista tietokannoista voi olla monenlaista hyötyä, ne voivat olla taloudellisesti kannattavia ja niillä voi olla kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia monille tahoille ja loppujen lopuksi asunnottomille ihmisille itselleen Olemassaolevat palveluntarjoajien tietokannat EU-maissa on useita esimerkkejä palveluntarjoajien tietokannoista, joissa annetaan tietoa asunnottomien ihmisten palveluista. Useimmat niistä on julkaistu viimeisten 5 vuoden aikana ja ne osoittavat tällaisten resurssien toimivuuden. Monissa maissa tällaiset tiedostot antavat jo valmiiksi tietoa organisaatioista, joista sitten voi tulla varsinaisia tietojen tarjoajia. Tietokannat / tiedostot vaihtelevat tietojen laajuuden ja laadun suhteen, mm. seuraavien pääseikkojen osalta: Tarkoitus ja kohderyhmä (esim. asunnottomuuden kartoitukset, rahoitusrekisterit, ja/tai lähetetavat) Julkaisijat (kansalliset tai alueelliset viranomaiset, kunnat tai valtiosta/kunnista riippumattomat toimijat) Maantieteellinen laajuus (esim. paikallinen mukaan lukien pääkaupungit, alueellinen, kansallinen) 14

15 Kattavuus eri palveluiden osalta (esim. erikoispalvelut ja tavalliset palvelut, asumiseen liittyvät palvelut ja siihen liittymättömät palvelut, valtion, kuntien, paikallisten viranomaisten järjestämät palvelut, valtiosta/kunnista riippumattomat palvelut tai yksityiset palvelut, jne.) Palvelutietojen yksityiskohtaisuus ja merkityksellisyys ja mitä tietoa on tutkittu Tietojen laatu ja käytettävyys Tutkimusmetodi ja kuinka usein tietoja päivitetään Tietojen saatavuus ja ovatko tiedot julkisia Ohjeistusta palveluntarjoajien tietokannan kehittämiseen Olemassaolevien palveluntarjoajien tietokantojen perusteella on mahdollista esittää joustava 7 kohdan ohjeistus siihen, kuinka paikalliset viranomaiset voivat luoda tietokannan asunnottomille ihmisille tarjottavista palveluista. Ensimmäiset neljä kohtaa on esitetty lyhyesti alla: 1. Olemassaolevien tietokantojen ja rekistereiden arviointi yllämainittujen seikkojen perusteella Koska tietokannan kehittäminen voi olla vaativa tehtävä, on parasta ensin varmistaa, onko resursseja riittävästi saatavilla, ja jos on, on parasta tarkistaa, voidaanko jo olemassaolevaa tietoa palveluista ottaa mukaan tai muuten käyttää hyväksi. On hyödyllistä ottaa yhteyttä kansallisiin ja paikallisiin viranomaisiin ja rahoittajatahoihin, mahdollisiin kansallisiin viranomaisista riippumattomiin organisaatoihin, joilla on jäsenyystietoja tai koordinaatiotehtäviä, tutkimusjärjestöihin, kunnan viranomaisiin, paikallisiin viranomaisista riippumattomiiin organisaatioihin, ja sellaisiin merkittäviin tietokantojen ylläpitäjiin, joilla on tietoa suurimmista asutusalueista ja kaupungeista, joissa asunnottomuutta todennäköisesti esiintyy enemmän. Varsinkin jos olemassaolevat tiedot jonkin maan tai alueen osalta ovat vähäiset, voi olla apua myös siitä, etta tutkitaan muiden samantyyppisten maiden tai naapurimaiden resurssit. 2. Vaatimukset ja spesifikaatio Yllämainituista seikoista voidaan laatia lista projektivaatimuksista (esim. tarkoitus, laajuus, kattavuus, tiedot, joita on tarkoitus kerätä, jne.) sekä vaadittavista resursseista ja henkilökunnasta (projektin johto, ATK, tutkimus- ja hallintohenkilöstö). Projektivaatimuksissa pitäisi listata myös: tietojenkeräämisen metodologia, ATK-seikat, tietojen päivittäminen, ja tietojen saatavuus. Voidaan ehdottaa, että asunnottomuuden mittaamiseksi pitää saada tietyt vähimmäistiedot palveluista (tason 1 tiedot). Tällaisten tietojen kerääminen tutkimuskäyttöön varmistaa tehokkaan yhteistyön eri toimjoiden kanssa, sekä sen arvioinnin, mitä kohderyhmiä palveluilla tavoitetaan, mitä palveluita on olemassa, ja mitä mahdollisuuksia on saada tietoa asiakkaista asunnottomuuden mittaamiseksi. Muuta lisätietoa (tason 2 ja 3 tietoja) voidaan kerätä, jos se on tarpeellista tietokannan tarkoituksen ja kohdeyleisön perusteella. Tason 2 tiedot ovat yksityiskohtaisempaa tietoa lähetteisiin liittyen (esim. palveluiden hinnat, palvelujen saatavuus vammaisille 15

16 asiakkaille, kuljetus, henkilökunnan määrä, jne.) ja tason 3 tiedot ovat syvempää tietoa asunnottomien ihmisten palvelujen analysointia varten (esim. rahoitus, laatu ja tulokset). Taulukko 3 TASON 1 TIEDOT Organisaatiotiedot Organisaation / palvelun nimi Yhteystiedot (osoite, puhelinnumero, fax, sähköposti) Lähetetiedot (osoite, puhelinnumero, fax, sähkoposti) Palvelun maantieteellinen sijainti Organisaatiotyyppi Asiakastiedot Kohde- ja asiakasryhmä Palveltava alue Palvelutiedot Palvelun tarkoitus / päämäärä Saatavuuskriteerit Oleskelun pituus Tarjotut tukitoimet Organisaatiot, jotka tarjoavat useita palveluita, kannattaa ehkä eritellä ja ilmoittaa eri yksikköinä. Voi olla hallinto- tai päätoimiston osoite eikä välttämättä varsinaisen palveluntarjoajan osoite. Jotkut osoitteet voivat olla luottamuksellisia ja jotkut palvelut ovat vain puhelinpalveluita. Jos eri kuin yllä. HUOM. Nämä tiedot tarvitaan jos tiedot julkaistaan lähetteitä varten. Kaupunki, kunta, alue tai muu relevantti maantieteellinen sijanti. Erikoistunut asunnottomien palvelu tai yleinen palvelu, ja onko palvelu kunnan palvelu, ei valtioon littyvä palveu, yksityinen, jne. Mukaanlukien ikä, sukupuoli, jne. ja mahdolliset rajoitukset. Jotkut palvelut, varsinkin hostellit ja päiväkeskukset, eivät välttämättä rajoita palvelujensa saantia tietylle alueelle. Eri organisaatiot saattavat myös palvella eri, mutta myös päällekkäisiä alueita (esim. sellaiset palvelut, jotka on rajattu maantieteellisesti, kuntien rajojen mukaan tai rahoittavien tahojen mukaan). Esim. hätämajoitus, väliaikainen, välivaiheen tai erikoismajoitus, päiväkeskus, kaukopalvelu, jne. käytettyjen palveluiden luokitteluun perustuen. Esim. suora henkilökohtainen saatavuus, asiatoimiston lähete, sovittu tapaaminen, jne. Asuntopalvelun oleskelun enimmäispituus. Tämä voi olla vapaa kuvaus ja/tai voi sisältää koodausjärjestelmän, jolla 16

17 Aukioloajat / henkilökunnan paikallaoloaika Majoitustyyppi Vuodepaikkojen määrä Asukkaiden pääsy majoitukseen Käyttöaste osoitetaan erilaiset tukitoimet. Niiden palvelujen, jotka eivät ole varsinaisia asuntopalveluita, osalta aukioloajat; asuntopalvelujen osalta ajat, jolloin henkilökunta on paikalla. Esim. asuntoloiden määrä, jaetut tai yhden hengen huoneet, tai asunnot. Lukumäärä yhteensä Esim. tietyn ajan ulkonaliikkumiskielto, tai jos asukkaiden täytyy olla poissa päiväsaikaan, jne. Keskimääräinen majoituksen käyttöaste, palvelujen määrä per viikko ja/tai palvelua käyttävät asiakasryhmätyypit. 3. Resurssit ja rahoitus Kun arvioidaan eri kokoisten asunnottomien palvelujen tietokantojen kehittämisen kustannukset, nähdään sen suhteellinen kannattavuus ja edullisuus aloituskustannusten jälkeen. Suppean tietokannan ja 50 palvelun tutkimustietojen kokoaminen vie arviolta 4-5 työviikkoa (24 päivää) ja sen vuosittaiseen päivittämiseen ja ylläpitoon vaaditaan n. 2 viikkoa henkilökunnan aikaa (7 päivää). Keskikokoisen tietokannan, jossa on mukana 500 palvelua, aloituskustannukset ovat henkilökunnan osalta n. 4 kuukautta täysipäiväistä työtä (79 päivää), ja vuosittaiset ylläpito- ja päivityskustannukset ovat n. 5 viikkoa henkilökunnan aikaa (27 päivää). Laajan tietokannan, joka kattaa 2500 palvelua, aloituskustannukset ovat n. 56 viikkoa työaikaa (282 päivää), esim. 3 täysipäiväistä työntekijää 4 kuukauden ajan. Vuosittaiseen tietokannan ylläpitämiseen ja päivittämiseen tarvitaan n. 5 kuukautta työaikaa (94 päivää). Jos palveluntarjoajien tietokanta halutaan julkaista sähköisessä tai kirjallisessa muodossa, aiheutuu lisäkustannuksia, jotka myös on arvioitu. 4. Projektitehtävät ja aikataulu Alla on listattu tietokannan ja sen sisällön päävaiheet, joista jotkut voivat myös olla samanaikaisia: Asetetaan tietojen rakenne, koodaukset ja kentät ja päätetään niiden pituudet sekä se, voiko teksti olla vapaata vai ei Tutkitaan ja rakennetaan kontaktitietokanta, jotta voidaan tutkia palveluita ja syöttää palveluiden tiedot Laaditaan tutkimuskeinot (esim. kyselylomakkeet, puhelinhaastattelumallit) 17

18 Toteutetaan varsinainen tutkimus (esim. kyselylomakkeiden joukkopostitus) ja kysytään uudestaan niiltä, jotka eivät vastanneet Syötetään ja muokataan saadut tiedot palveluista tietokantaan. Jos tietokanta on tarkoitus myös julkaista sähköisesti tai kirjallisesti, niin tästä aiheutuu lisätehtävää, kuten internet-sivuston laatiminen ja testaus; tarvittavan tiedoston laatiminen, jos tarkoituksena on julkaista kirjallinen rekisteri; rekisterin painaminen; rekisterin tai internet-sivuston lanseeraus, markkinointi ja jakelu. Projektin laajuudesta, tyypistä ja henkilökunnan saatavuudesta riippuen tietokannan kehittäminen ja palveluista saatujen tietojen syöttäminen tietokantaan kestää yleensä vähintään 3 kuukautta. Jos tiedot on tarkoitus julkaista myös kirjallisessa muodossa, niin silloin voidaan olettaa tarvittavan 2 kuukautta lisäaikaa kirjallisen julkaisun valmisteluun ja itse painamiseen (eli silloin tarvittava aika on yhteensä 5 kuukautta). Jos tiedoston on tarkoitus olla käytettävissä internetissä, niin silloin voidaan olettaa tarvittavan n. 6-8 kuukautta aikaa yhteensä, jotta voidaan suunnitella, rakentaa ja testata perustietokanta, jota voidaan käyttää tiedonhakuun internetissä. Loput 3 vaihetta ovat: 5. Tietokannan käyttäminen / laajentaminen 6. Tietojen päivittäminen 7. Tietokannan arviointi Johtopäätös Tämän ohjeistuksen noudattaminen voi auttaa onnistuneen asunnottomille tarkoitettujen palvelujen tietokannan luomisessa. Tietokanta voi sitten olla perustana standardivariaabeleiden keräämisessä tutkimustiedoista ja palveluntarjoajien asiakasrekistereistä. Palveluntarjoajien tietokannan luominen voi olla vielä kannattavampaa, jos sen perusteella voidaan antaa myös lähetteitä, tai jos sen käyttö sallitaan muihin samantapaisiin tarkoituksiin, joista on hyötyä palveluntarjoajille sekä asunnottomille ihmisille itselleen. On erittäin kannattavaa käyttää, jos mahdollista, olemassaolevia tietolähteitä, sekä pyrkiä tekemään työ vaiheittain (esim. luoda eri kaupunkien ja asutusalueiden tietokannat tärkeysjärjestyksessä), kun tavoitteena on kehittää kansallisia tietokantoja, jotka vaativat enemmän resursseja. Kansallisen tietokannan laatiminen vaatii ainakin tukea, ellei suoranaista huomattavaa rahoitusta kansallisilta julkisilta tahoilta, mutta ne eivät silti välttämättä halua tehdä työtä itse. Siinä tapauksessa ne voivat antaa työn asiatoimistolle (esim. tutkimusinstituutille, konsulttitoimistolle, valtiosta riippumattomalle yksikölle, tai muulle organisaatiolle), jolla on tarvittava tieto asunnottomuudesta, sekä tarvittavat ATK- ja tutkimustaidot. 18

19 3.2 Asiakasrekisterit ja tietojärjestelmät Johdanto Monilla palveluntarjoajilla on tietoa asiakkaistaan tai palvelujen käyttäjistä tietokoneella olevissa asiakasjärjestelmissä tai tietokannoissa. Nämä järjestelmät on kehitetty ajan myötä eri tarkoituksiin ja eri tietokonejärjestelmiä käyttäen. Jotkut asiakasrekisterit on kehitetty alunperin kirjallisista järjestelmistä, kun taas toiset on kehitetty alusta alkaen tietokonejärjestelmiksi. Tutkimuksessamme löysimme useita esimerkkejä erilaisista käytössäolevista asiakastietojärjestelmistä, ja niiden käyttö on laajentumassa. Uskomme tämän suuntauksen jatkuvan ja tarjoavan monessa tapauksessa parhaimman tavan kerätä tietoa palveluntarjoajilta tulevaisuudessa Palveluntarjoajat ja tietojenkeräys Valtiosta riippumattomat asunnottomien palvelujen tarjoajat ovat järjestäytyneet eri tavoilla alueellisella ja kansallisella tasolla ja tällä seikalla on ainakin joissakin maissa suuri vaikutus yhtenäisten asiakasrekistereiden saatavuuteen. Asiakasrekistereiden yksityiskohtien ja metodien standardisoiminen voi olla paljon helpompaa sellaisille organisaatioille, jotka ovat kansallisia mutta joilla on paikallisia toimistoja, kuin sellaisille paikallisille tai kansallisille organisaatioille, jotka perustuvat itsenäisten tai paikallisten yksiköiden jäsenyyteen, tai jotka toimivat kattojärjestöinä. Asiakastietoja kerätään eri tarkoituksiin, kuten tukitoimien ja palvelujen saatavuuden dokumentointiin, tietojen antamiseen rahoittaville tahoille, tai julkiseen tai (joskus) tieteelliseen tutkimukseen. Jotkut mutta ei kaikki järjestelmät on kehitetty palvelemaan kaikkia näitä tarkoituksia samanaikaisesti. Joissakin tapauksissa tärkein syy standardisoidun asiakasjärjestelmän luomiseen on ollut rahoittavien tahojen vaatimukset Asiakasrekisteröintijärjestelmät Tässä tutkimuksessa tutkittiin ja analysoitiin mm. seuraavia asiakasrekisteröintijärjestelmiä: Regas ja Clever -järjestelmät (Alankomaat) Dublin Link Client Recording System (Irlanti) Link (Yhdistyneet Kuningaskunnat) CHAIN (Yhdistyneet Kuningaskunnat Lontoo) Common Monitoring System (Yhdistyneet Kuningaskunnat Skotlanti) Supporting People Client Record System (Yhdistyneet Kuningaskunnat Englanti) AG STADO Basic Data Set (Saksa) SAW Tellus (Belgia) NewPeopleVison (Tsekki) Nadeje EK (Tsekki) 19

20 3.2.4 Yleiskatsaus tutkituista järjestelmistä Eri maissa käytössä olevien asiakasrekistereiden tutkiminen toi esille monia seikkoja, jotka kansallisten viranomaisten kannattaa ottaa huomioon kehittäessään metodologiaa tietojen keräämiseen asunnottomuudesta asiakasrekistereiden avulla. Tässä kappaleessa käsitelläänkin sitä, mitä kansalliset viranomaiset voivat oppia näistä järjestelmistä kehittäessään omaa metodologiaansa. Vastuu järjestelmän kehittämisestä Kansallisten viranomaisten rooli järjestelmän kehittämisessä vaihtelee suuresti sen mukaan, missä määrin järjestelmään osallistuminen on pakollista. Jos osallistuminen on pakollista, järjestelmän kehittäminen on tavallisesti valtion relevantin ministeriön rahoittamaa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että pääseikat tiedoista ja tietosuojasta voidaan päättää kansallisella tasolla. Toisaalta näitä seikkoja täytyy pohtia yhdessä niiden tahojen kanssa, joita järjestelmän kehittämisen aikana konsultoidaan, ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Tämä lähestymistapa on vähemmän joustava, jos tietojenkeräys yhdistetään näiden konsultoitavien tahojen omiin hallinnointi- ja suunnittelutarpeisiin. Jos osallistuminen on vapaaehtoista, relevantti ministeriö yleensä tukee järjestelmän kehittämistä, tai keskittyy keräämään tietoa valtion ulkopuolisista järjestelmistä ja sitten rahoittaa tämän kerätyn tiedon analysointia. Järjestelmien kattamat palvelut Asiakassrekisterijärjestelmät kattavat usein erilaisia palveluita. Erityinen ongelma on asiakkaiden suuri vaihtuvuus lyhyellä aikavälillä, ja helposti saatavilla olevat palvelut. Usein ei ole tarpeeksi aikaa tai henkilökuntaa ottamaan ylös tietoja niistä asiakkaista, jotka viipyvät palvelun piirissä vain yhden tai kaksi yötä. Joissakin palveluissa on myös anonymiteettisuoja sellaisille henkilöille, joilla ei ole laillisia papereita tai jotka eivät halua mennä muiden palveluiden piiriin niiden hallintomenetelmien takia. Tämä voi vaikuttaa myös rahoitukseen sekä johtaa tietojen päällekkäisyyksiin, mikä pitäisi ratkaista, jotta voidaan kerätä tarkkaa tietoa tästä asiakasryhmästä. Se, että jotkut järjestelmät keräävät tietoa tästä asiakasryhmästä osoittaa kuitenkin, että näiden ongelmien ratkaisu on mahdollista. Vain muutamat järjestelmät keräävät tietoa naisten turvakodeista, jotka on tarkoitettu suojapaikoiksi kotiväkivallalta. Tämäkin on usein rahoituskysymys ja poliittinen kysymys ennemmin kuin varsinaisesti tietojen keräämiseen liittyvä käytännöllinen kysymys. Vaikka tietyt tietosuojaan ja tietojen käyttämiseen liittyvät seikat tuleekin ottaa huomioon (ks. alla), niin ei ole mitään teknistä syytä siihen, miksi tätäkin palvelujen käyttäjäryhmää ei voitaisi ottaa huomioon asiakasrekisterissä. 20