Perusturvakuntayhtymä akseli Yhteisvoimin kotona Hanke Muistio 6/2015 1(2) Tukiryhmä TUKIRYHMÄN KOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvakuntayhtymä akseli Yhteisvoimin kotona Hanke Muistio 6/2015 1(2) Tukiryhmä 20.4.2015 TUKIRYHMÄN KOKOUS"

Transkriptio

1 Perusturvakuntayhtymä akseli Yhteisvoimin kotona Hanke Muistio 6/2015 1(2) Tukiryhmä TUKIRYHMÄN KOKOUS Aika Maanantai klo Paikka Neuvottelutila, Mynämäen kotihoito Paikalla Tuija Hassinen Laine (ikäihmisten palvelulinjajohtaja), Hanna Laine (avohoidon päällikkö), Tomi Miehelä (fysioterapeutti), Ullamaija, Nieminen (SAS-koordinaattori), Elina Porekari (vastaava sairaanhoitaja) ja Elina Salonen (vastaava sairaanhoitaja) Kutsuttuna Leena-Maija Virtanen Poissa Heli Jalonen (sosiaaliohjaaja) 1. Asiakasfoorumi Asiakasfoorumin ensimmäinen te tapäivä oli klo Kutsu lähetetty ikäihmisille joille tehty hyvinvointia edistävä kotikäynti tai terveystarkastus vuonna 2014 (92 kutsua). Osallistujia 14 henkilöä + kaksi vanhusneuvoston edustajaa ja Vassosta Hanna Inkeroinen sekä projektipäällikkö Marika Halinen. Asiantuntijaedustajina Tiina Anttila (sh) ja Leena-Maija Virtanen (sos.hoitaja) Keskusteltiin pienryhmissä eri aiheisiin liittyen mm. mistä saa tietoa palveluista, mistä haluaisi lisää tietoa, mitä mieltä on palveluoppaasta. Palaute ehkoista ja terveystarkastuksista, mikä tekee arjesta mielekkään ja mikä huolestuttaa vanhenemisessa. Dioihin koottu vastaukset ja palautekyselyn tulokset. Hyvää keskustelua, hyvässä hengessä saatiin aikaan. Jatkoajatuksia: Te tapäivissä esiin nousseita asioita joihin voisi tarttua kehittämismielessä aikaisemmin osallistujista koottu joukko, joka yhdessä ammattilaisten kanssa miettii tarkemmin jotain suurempaa kokonaisuutta ja ratkaisuja siihen Viestintä, muistio osallistuneille, kuntayhtymän johtajalle, tukiryhmälle. Syksyllä aiheena mahdollisesti ikäihmisten terveyspalvelut ja siihen tilaisuuteen voisi kutsua Vakka-Suomen sanomien edustajan paikalle. Esim. vanhusten viikolla lehteen artikkelin asiakasfoorumista. 2. Mentorointi Tietoiskut mentoroinnista kehittämisosioissa, klo 10:30 12:30 Akselissa Käytiin läpi muutama dia Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämisosion mentorointiin liittyvistä dioista. Keskustelua mentoroinnin ja työnohjauksen eroista. Osallistujat voisi olla esimiehiä ja moniammatillinen edustus Katsotaan osallistujat mentoroinnin infotilaisuuteen seuraavassa kokouksessa ( ) Lisäksi avoin yleinen koulutus mentoroinnista loka- marraskuussa 3. Hankkeen yhteiset koulutukset Toimintakykyä tukeva koulutus, etäyhteydellä satakunnasta , koko päivä Mentorointi avoin yleinen koulutus loka-marraskuu Motivoiva haastattelu, mahdollisesti marraskuussa 4. Akselin kehittämisosion koulutusajatuksia syksy 2015/kevät 2016 Omahoitajuuden vahvistaminen Alustavat selvitykset ikäoppi, oivakoulutus ja gerocenter työpaja-koulutuksena kohderyhmänä kotihoidon henkilökunta

2 Hanke olisi hienoa päättää toukokuussa 2016 Akselin päätösseminaari Aiheena esim. Muistipolku - kuntoutuksen ja osallisuuden tukemisessa Lyhyitä luentoja muistiin liittyvistä aiheista mm. Geriatrin luennot esim. geriatrian ylilääkäri Tarja Uusitalo, Uki, Muistiliitto, Suomen muistiasiantuntijat, V-S muistiyhdistys Jätetään koulutusasiat mietintään 5. Opinnäytetyöt klo Moisiokodin neuvottelutila, työyhteisö- ja kehittämistyön osaaminen esitys. Opinnäytetyö seminaarit muilta osin esitetty , kuultu 3 työtä, valmiita 6 työtä. Yksi valmistuu syksyllä. Tulosten esittely henkilökunnalle alkusyksystä ja mahdollisesti infotilaisuus asiakkaille ja omaisille Mielenkiintoisia tuloksia, laitan tiedon heti, kun työt theseuksessa luettavissa 6. Toimintamallit kotihoidossa Muutoksia: Työnjakajat sopivat arviointikäynnin jälkeisen moniammatillisen hops-käynnin (Tomi, Leena-Maija/Heli, omahoitaja) HOIYHT-kirjaus 3 kk/6 kk välein. 3 kk on tuntunut kovin lyhyeltä ajalta kotihoidon asiakkaiden kohdalla. Kun päätös on tehty väliarvioinnin ajankohdista, tehdään sen mukaan seuranta ja arviointijärjestelmä mittareineen. Omahoitajatiimien kanssa palaveri, jossa kerrataan toimintamallien sisältö ja tarkastellaan omahoitaja asiakkaita. Työnjakajat katsovat sopivat ajankohdat työvuorojen mukaan. Palvelutarpeen arviointi palaveri Tarkastellaan prosessin kulkua (plussat ja miinukset) toimintamallissa. Mukana esim. tiimien sh, omahoitajia, Leena-Maija, Tomi, Jaakko. Katsotaan saadaanko sovittua palaveria vielä ennen lomia. 7. Muut esille tulevat asiat Foorumi ikääntyneiden kotiutuksesta satakunnassa. Etäyhteydellä klo seniorisalissa tai Mynämäen kotihoidon neuvottelutilassa riippuen ilmoittautuneiden määrästä. Ilmoittautumiset 2.6 mennessä Seminaarin tavoitteena on lisätä tietoisuutta erilaisista kotiutuskäytännöistä, avata keskustelua asian tiimoilta, lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä kehittää kotiutusta. Ikääntyneiden kotiutusta käsitellään niin erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon kuin kotihoidon näkökulmasta. Yhteistyö vuodeosaston kanssa Kotiutusten seuranta jatkuu 16.6 palaveriin asti. Palautelomakkeisiin olisi hyvä saada palautetta kaikista kotiutuksista seuranta-aikana, jotta saadaan materiaalia kehittämistyöhön. Hankkeen yhteinen palautekysely tulossa ohjausryhmän ja tukiryhmän jäsenille klo 9-12 kehittämisosioiden tutustuminen Helsingin malliin - liikuntasopimuksesta. Mukaan mahdollista tulla kehittämisosiossa asiasta kiinnostuneet tai liikuntasopimuksen parissa töitä tekevät. Halukkaat voi ilmoittautua. Kuljetukset kuntayhtymän kustantamana (ei hankerahoituksella muuta kuin hanketyöntekijät). 8. Seuraava kokous Seuraavaa kokous klo 14 16, Mynämäen neuvottelutilassa Nousiaisissa Sirpa Levy, Projektityöntekijä

3 Yhteisvoimin kotona - Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen Perusturvakuntayhtymä Akseli Projektityöntekijä Sirpa Levy

4 Asialista Asiakasfoorumi Mentorointi Koulutukset Asiakaspalautejärjestelmä Opinnäytetyöt Toimintamallit kotihoidossa Muut esille tulevat asiat Seuraava kokous

5 Teemoittain toteutettavat asiakasfoorumit 1. Ennaltaehkäisevät kotikäynnit ja palveluohjaus Kohderyhmä vuonna 2014 ehkokäynnit ja terveystarkastukset Leena-Maija Virtanen ja Tiina Anttila Paikalla 14 osallistujaa, joita 4 kutsuttujen ulkopuolelta 2 vanhusneuvoston edustajaa, Masku ja Mynämäki VASSO: n edustaja ja hankkeen projektipäällikkö Huomioitavaa jatkossa Iltapäivä on aika raskas, tauko väliin jumppa, jaloittelu tms. Työryhmät tarvitsee vetäjän/ kirjurin, muuten työryhmä toimi hyvin ja värillisillä nimilapuilla tehty ryhmäjako Asioiden tiedottaminen eteenpäin esim. kuntayhtymän hallitukselle Miten työryhmissä esiin nousseita aiheita jatkokehitettään

6 Mistä saatte tietoa palveluista? Ikäihmisten palveluoppaasta Netistä, Akselin nettisivuilta Tiedotteet ja esitteet (tilaisuuksista saatu) Lehti-ilmoituksista Tyksistä Terveyskeskuksen luukulta Kotihoidosta Ollaan kuulolla (asiakasfoorumi) Puskaradiosta

7 Mistä asioita haluaisitte lisää tietoa? Ajan tasalla olevat tiedot henkilöistä ja palveluista Kotihoidossa esiin tulevista asioista Omalääkäri takaisin Lääkärille pääsy nykyistä helpommaksi Joustavaa palvelua terveyskeskus aikoihin Siivouspalvelut, mistä saa ja mitä maksaa Taksipalveluiden korvaukset Asumistuki, hoitotuki Liikuntamahdollisuudet Palveluohjaajien käytöstä

8 Kysymyksiä Miksi ns. kiireetön ajanvaraus ei toimi pitkät jonot Miksi kestää 2 kk päästä spirometria tutkimukseen? Ikäihmisten virtsatieinfektiot äkillinen, oireinen tulehdustilanne tehdäänkö laboratorion aukioloajan jälkeen pikatestillä diagnoosi ja lääkityksen aloitus (hoitajan vastaanotolla ja ennen klo 16 lääkäriltä lääkityksen aloitus) Mammografia lähetteet?

9 Ikäihmisten palveluopas Plussat Löytyy tietoa, jota tarvitsee, informatiivinen Selkeä opas, selkeä tekstitys, ei liikaa tekstiä yhdellä sivulla Iso teksti Pitää olla kaikkien ikäihmisten saatavilla Käyttökelponen, todella hyvä Ryhmälle tässä vaiheessa aika vieras Miinukset Vaatii päivitystä ainakin laboratorioaikojen kohdalla

10 Terveystarkastukset/ehkot Plussat Tilannearvio jatkotoimet Akuutit hoitotarpeet Laaja-alaisuus, kartoitus kattava Hyvä ja tarpeellinen auttaa saamaan tarpeelliset palvelut Terveystarkastus edullinen (hinta) Edistää turvallisuuden tunnetta Kerrotaan saatavista palveluista henkilökohtaisesti suoraa infoa Henkilökohtaista aikaa hoitajan kanssa Kartoitetaan kokonaisvaltaisesti oma tilanne Jos löydetään jotakin ongelmaa, ohjataan lisätutkimuksiin tms. Hoitaja tulee kotiin Miinukset Pitäisi huomioida perheen kokonaistilanteen kartoitus omaishoitovastuu Havaitaanko hoidon tarpeellisuus riittävän ajoissa Lääkärien ajankäyttö, mihin (RR, paino mikä taustalla ongelmana) Kaikki eivät halua kotitarkistuksia, voi tuntua itsemääräämisoikeutta loukkaavalta Liian harvoin, voisi olla useamminkin Vastaanottoaika voisi olla pidempi asioita pitäisi käydä rauhallisesti läpi

11 Kehittämisajatuksia Useammin, paljon asioita yhdellä kertaa, voisi miettiä asioita asioiden sisäistämisen haasteellisuus Kaikki ei halua, että joku tulee sisälle omaan elämään. Itsemääräämisoikeuden menettämisen pelko Kehittämistä: Mukana läheinen, tukihenkilö tms Kokonaisarvio perheestä, mikä asia on sillä hetkellä tärkeä siihen tarttuminen Havaitaanko riittävän ajoissa riskit

12 Mistä asioista syntyy mielekäs vanhuus? Mitä siihen kuuluu? Osittain on saavutettu Oma koti kullan kallis Läheisverkosto Oma päivärytmi (aamukahvi, tv-ohjelmat) kaikki mitä on ennenkin tehnyt Puutarhanhoito, harrastukset (kalan savustaminen), kädentaidot Hauskanpito Liikuntakyvyn säilyminen, järjen ja muistin säilyminen, työnteko Itsemääräämisoikeuden säilyminen Seksuaalisuus Geenitutkimus, varautuminen esim. perinnöllisiin muistisairauksiin Lääketieteellinen ennaltaehkäisy Miten osaan aina kotiin? (geroteknologia)

13 Kuka olisi vierellä kulkija? Puoliso Lapset Ystävä Tukihenkilö, pysyvä henkilö Kolmas sektori Seurakunta SPR Viranomainen Mää niiku orotan heitä, niiku orotetaan ystäviä. opinnäytetyö 2015, kiireen kokemus asiakasnäkökulma

14 Mikä huolestuttaa vanhenemisessa? Käänteisesti edelliset asiat! (mm. päiväjärjestyksen muuttuminen, kotoa pois joutuminen, itsemääräämisoikeuden menetys) Yksinäisyys Ei tehostettuun palveluasumisen piiriin Pysyisi järki päässä mahd. pitkään Aika on muuttunut (pelottavaksi) Ei halua kuunnella uutisia (pahoja asioita, sota ym.) Tulee liikaa uusia sivistyssanoja Lääkäripalveluiden saanti Dementoituminen Sairaudet

15 Esiin nousseita ajatuksia Ikäihmisten olohuone Vetovastuu kolmannella sektorilla esim. eläkkeellä oleva sairaanhoitaja, yhdistykset mukana. Rento kohtaamispaikka. Maantieteellisesti haasteellinen asia Seniorineuvola Eläkkeelle jäävien (+ 65-v) terveydenhuolto, kun työterveyspalvelut loppuu, jäädäänkö tässä tyhjän päälle Tarpeellisuuden kokemus ikääntyessä Vastuunotto omasta elämästä, vahvat omaiset

16 Palaute, mikä sai sinut osallistumaan tapahtumaan Mielenkiinto tapahtumaa kohtaan 8 Halu vaikuttaa ikäihmisten asioihin 3 3 saa tavata muita ihmisiä Muu

17 Palaute asiakasfoorumi I 10 9 Vastasiko tilaisuus odotuksiasi? Saitko tuotua esiin haluamiasi ajatuksia Saitko tilaisuudesta uutta tietoa kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Välttävästi Heikosti Voidaanko toiminnalla mielestäsi vaikuttaa ikäihmisten palveluihin? Tilaisuuden järjestelyt onnistuivat

18 Muut teemat 2. Omaishoito, omaisyhteistyö syksy 2015 Kohderyhmä omaishoitajat Heli Jalonen 3. Kotihoidon palvelut ja omaisyhteistyö Syksy 2015 Kohderyhmä kotihoidon asiakkaat ja omaiset Kotihoidon vastaava sairaanhoitaja, asiakastyytyväisyyskysely 4. Toimintakyvyn tukeminen/terveyskeskuspalvelut kevät 2016 Kohderyhmä? Yleisesti kuntalaiset lehti-ilmoituksella

19 Jatkoajatuksia Te tapäivissä esiin nousseita asioita joihin voisi tarttua kehittämismielessä aikaisemmin osallistujista koottu joukko, joka yhdessä ammattilaisten kanssa miettii tarkemmin jotain suurempaa kokonaisuutta ja ratkaisuja siihen elämysmaailma - systeemimaailma

20 Mentorointi Tietoiskut mentoroinnista kehittämisosioissa klo 10:30-12:30 Akselissa Osallistujat Akselista tietoiskuun (esimiehet, moniammatillinen joukko): Avoin yleinen koulutus mentoroinnista lokamarraskuussa SATKS. Mikäli kiinnostusta syventäviin opintoihin niin sitten mietitään toteutusta.

21 Hankkeen yhteiset koulutukset Toimintakykyä tukeva koulutus, etänä satakunnasta , koko päivä Mentorointi avoin yleinen koulutus lokamarraskuu Motivoiva haastattelu, marraskuu?

22 Akselin kehittämisosion koulutukset Omahoitajuuden vahvistaminen Alustavat selvitykset ikäoppi, oivakoulutus ja gerocenter Kohderyhmä: Muistipolku - kuntoutuksen ja osallisuuden tukemisessa Geriatrin luennot esim. geriatrian ylilääkäri Tarja Uusitalo, Uki Muistiliitto Suomen muistiasiantuntijat V-S muistiyhdistys

23 Asiakaspalautejärjestelmä Toteutetaan kyselylomakkeella kotihoidon asiakkaille alkusyksystä 2015 Tehdään koonti pohja google formsilla Toinen kysely henkilökunnalle sähköisesti (google forms) Toistetaan hankkeen alussa projektityöntekijän kysely hankkeen kehittämisosion tavoitteisiin liittyen

24 Opinnäytetyöt klo Moisiokodin neuvottelutila, työyhteisö- ja kehittämistyön osaaminen esitys. Seminaarit Kuultu 3 työtä, valmiita 6 työtä. Yksi valmistuu syksyllä. Tulosten esittely henkilökunnalle alkusyksystä Infotilaisuus asiakkaille ja omaisille?

25 Toimintamallit kotihoidossa Muutoksia: Työnjakajat sopivat arviointikäynnin jälkeisen moniammatillisen hops-käynnin (Tomi, Leena-Maija/Heli, omahoitaja) HOIYHT-kirjaus 3 kk/6 kk välein, sen mukaan seuranta ja arviointijärjestelmä Omahoitajatiimien palaveri Toimintamallien kertaus ja asiakkaiden tarkastelu Palvelutarpeen arviointi palaveri Mukana tiimien sh, omahoitajia, Leena-Maija, Tomi, Jaakko Tarkastellaan prosessin kulkua (plussat ja miinukset) toimintamallissa

26 Muut esille tulevat asiat Foorumi ikääntyneiden kotiutuksesta satakunnassa. Etäyhteydellä klo 12-16, ilm. 2.6 menn. Seminaarin tavoitteena on lisätä tietoisuutta erilaisista kotiutuskäytännöistä, avata keskustelua asian tiimoilta, lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä kehittää kotiutusta. Ikääntyneiden kotiutusta käsitellään niin erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon kuin kotihoidon näkökulmasta. Yhteistyö vuodeosaston kanssa Kotiutusten seuranta 16.6 palaveriin asti Hankkeen yhteinen palautekysely ohjausryhmän ja tukiryhmän jäsenille klo 9-12 kehittämisosioiden tutustuminen Helsingin malliin - liikuntasopimuksesta

27 Seuraava kokous

Asiakasfoorumi Ennaltaehkäisevät palvelut ja palveluohjaus , Nousiainen

Asiakasfoorumi Ennaltaehkäisevät palvelut ja palveluohjaus , Nousiainen Perusturvakuntayhtymä Akseli Yhteisvoimin kotona hanke Asiakasfoorumi Ennaltaehkäisevät palvelut ja palveluohjaus 27.5.2015, Nousiainen 2(8) Asiakasfoorumi Ennaltaehkäisevät palvelut ja palveluohjaus Asiakasfoorumi

Lisätiedot

Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa

Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa -Asiakaspalautekysely kotihoidossa -Asiakasfoorumit Sirpa Levy, projektityöntekijä Yhteisvoimin kotona -hanke Asiakkaan ääni kuuluviin asiakkaiden

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen. Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015

Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen. Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015 Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015 Yhteisvoimin kotona - hanke Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016 ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016 Valmiina olevat koulutusohjelmat ilmoittautumisohjeineen löytyvät www.satshp.fi Ammattilaisille/Täydennyskoulutus/Koulutuskalenteri Koulutuksiin ilmoittautuminen:

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS Aika: Maanantai 9.6.2014 klo 13.00 15.30 Paikka: Hakulintie 2, Luhanka Luhangan kunnantalon valtuustosali Paikalla: Tuija Koivisto, Keuruu Sirpa

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN - kotihoidon asiakkaan aktivoinnin suunnitelma Susanna Sovio, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Susanna Sovio Tuula

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona -hanke. Omaishoidon foorumi klo 13 16, Nousiainen

Yhteisvoimin kotona -hanke. Omaishoidon foorumi klo 13 16, Nousiainen Omaishoidon foorumi 30.5.201 klo 13 1, Nousiainen Omaishoidon foorumi Omaishoidon foorumi 30.5.201 klo 13 1, Moisiokodin Henriikka sali, Nousiainen. Omaishoidon foorumiin laitettiin kutsu omaishoitajille

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa SOTE-TIKE HANKE 2017-2018 Geriatripäivät 2018 Heli Mattila geriatrian asiantuntijalääkäri, palvelupäällikkö

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti

Lisätiedot

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Helsingin kaupungin kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnista omaishoitajille ja jatkokehittäminen Sari Luostarinen, projektipäällikkö Käyttäjälähtöiset

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi

Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

9.00 9.15 Tervetuloa Olli Wanne johtajaylilääkäri, Satakunnan sairaanhoitopiiri

9.00 9.15 Tervetuloa Olli Wanne johtajaylilääkäri, Satakunnan sairaanhoitopiiri Kyl määki yhres koto Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen - seminaari Aika: 22.9.2014 klo 9.00 14.45 Paikka: Satakunnan keskussairaala, N2 auditorio OHJELMA 8.30 9.00

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS Aika: 25.8.2014 klo 12.00 14.30 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoustila MAT100. Os. Matarankatu 4, Jyväskylä

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN Hankekoordinaattori 50% aloitti työn huhtikuussa 2015 Alkukartoitus 1. Paikalliset yhdistykset, järjestöt,

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset Kotihoito Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit Prosessin

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

Slow-go ja Helsingin kotihoito

Slow-go ja Helsingin kotihoito Slow-go ja Helsingin kotihoito Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, Lupaava-hanke Helsingin terveyskeskus Strategiayksikkö Esityksen rakenne Helsingin kotihoidon esittely Lupaava-hanke kotihoidossa Kotona

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Muutokset mahdollisia 18.10.2017 Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hankkeen kehittämispäivä

Yhteisvoimin kotona hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 5/2016 Yhteisvoimin kotona hankkeen kehittämispäivä Paikka: Pinkkeri, os. Pinkkerintie, Luvia Aika: pe 17.6.2016 klo 9.00 15.00 Paikalla Arja Santapukki, Parainen Anne Joensuu, Satakunnan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Liisa Niiranen Länsipohjan tuotantoalue-integraatio 2 Länsipohjan tuotantoalue-valmistelu 3 4 Prosessien arviointikriteerit Ikäihmisten

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET Leila Mukkala projektipäällikkö / Ikäihminen toimijana hanke 6.11.2014 GERIATRIN ETÄKONSULTAATIOPALVELUT Tavoitteena Geriatrian erikoislääkärinpalvelut

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14 Optimimalli Viitasaari 06.03.14 TYÖRYHMÄ 1 PREVENTIO / X Seniorikeskus / pysäkki X Vertaisryhmät - päivärytmi TYÖIKÄISET SAIRASTUNEET: työn jatkajan harkinta, omat ryhmät / vertaistuki X Erityisesti yksin

Lisätiedot