Taloushallinnon uusi rooli

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taloushallinnon uusi rooli"

Transkriptio

1 Taloushallinnon uusi rooli Valtio Expo 2009 Marja Heikkinen-Jarnola liikenne- ja viestintähallinnon controller

2 Taloushallinnon rutiinit palvelukeskukseen entä sitten Suorittaminen siirtyy, osaamisvaatimukset jäävät (osaamista ei voi delegoida), vastuut jäävät Uusi taloushallinnon rooli; 1) johdon tuki ja 2) organisaation talous konsultti 2

3 Toiminnan ja talouden johtamisen liitto Toiminta ja talous ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa, talous vaikuttaa toimintaan ja päinvastoin. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toistensa peilikuvia. Johdolla tulee olla valmiudet nähdä organisaatio toiminnallistaloudellisena yksikkönä. Taloudellisen koulutuksen omaavalla henkilöllä on edellytykset nähdä viraston toiminta prosessina; se osaa kuvata prosessin ja nähdä toiminnan ja talouden väliset yhteydet. Talousfunktio tukee johtoa sen johtamistehtävässä. Talousfunktio tukee muuta organisaatiota kulloistenkin tarpeiden mukaisesti. Tietotarpeet kohdistuvat aikaansaannosten mittaamiseen kuin kustannustenkin laskemiseen sekä rahoituksen riittävyyteen. Suunnittelu- ja raportointijärjestelmältä edellytetään laatua (oikeellisuutta, läpinäkyvyyttä, ajantasaisuutta, jne). Hyvä järjestelmä on hyvän johtamisen edellytys. 3

4 Taloushallinnon tehtäväalueita.. Suunnittelun ja seurannan prosessivastuu: prosessit tuottavat laadukkaan lopputuloksen (dokumentit, hyväksikäyttö) Talouden näkökulman näkyminen kaikissa päätöksentekotilanteissa (unilukkari, myyjä, konsultti, mukana siellä missä tapahtuu) Maksuliikkeen ja kirjanpidon sekä taloudenpidon yleinen laatuvastuu 4

5 Vaihtoehdot organisoinnille: 1) talousjohdon tehtäviä ja roolia vahvistetaan johdon tukifunktiona 2) perustetaan erillinen johdon tuki (tulee kyseeseen suurissa virastoissa ja ministeriöissä, joissa laajuus muodostuu hallinnonalasta), jolloin on kaksi vaihtoehtoa; a) talousjohto vastaa kuitenkin kaikista prosesseista ja niiden laadusta b) johdon tukeen sisällytetään osa prosessivastuusta. 5

6 Controller- toiminto johdon tukena controller toiminto voidaan nähdä joko koko virastotasoisena (ministeriön tapauksessa hallinnonalatasoisena ja virastotasoisena) tai substanssiyksikön tasolla. Tarve erilliseen toimintoon syntyy, mitä suurempi organisaatio on, organisaatiotasojen laaja määrä, monta erilaista toimialaa, jne. Toiminnon organisointia voidaan nähdä rajapintoina suhteessa muihin toimintoihin ja organisaatioihin: suhteessa ylimpään johtoon suhteessa muihin substanssiyksiköihin suhteessa muihin tukifunktioihin (talousyksikkö, johdon tuki, sisäinen tarkastus) suhteessa sidosryhmiin. 6

7 Controller- toiminta osana prosesseja Jos on perustettu taloushallinto-yksikön oheen johdon tukiyksikkö, joka tekee controller-toiminnon tehtäviä, hän voi osallistua erilaisissa rooleissa prosesseihin: analysoijan, oikeellisuuden varmistajan, kehittäjän tai joskus myös prosessivastuun roolissa. Tyypillisiä prosesseja tai tehtäviä, joihin (johdon tuki) controller osallistuu ovat seuraavat: suunnittelu; strateginen suunnittelu, toiminta- ja taloussuunnittelu, talousarvioehdotuksen laadinta, tulossopimusasiakirjojen laadinta, sisäinen budjetointi seuranta: rahoituksen seuranta, tulostavoitteiden seuranta, raportointi muita kohteita; kustannuslaskennan kehittäminen, tulosindikaattorien kehittäminen, riskien hallintamenetelmien kehittäminen sisäinen valvonta/sisäinen tarkastus. 7

8 Controllerin tehtäviä (johdon tukifunktiona): edistää ja varmistaa erityisesti ministeriön/viraston ylimmän johdon ja johtoryhmätason tietotarpeita, arvioida strategisten linjausten toimeenpanoa sekä raportoida niistä ylimmälle johdolle, riittävän ennakoinnin, horisontaalisen yhteistyön ja valmistelun tason edistäminen ohjaus- ja johtamisprosessien kehittäminen varmistaa suunnittelu-, seuranta- ja arviointiprosessien toimivuutta sekä edistää niiden kehittämistä analysoida taloudellisia tietoja ja tuloksellisuusraportteja ylimmän johdon ja muun organisaation käyttöön kehittää raportointia (mm. luotettavuus, laadukkuus, riittävyys, oikeantasoisuus) tuottaa tulos- ja talousanalyyseja edistää ja sovittaa yhteen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan palveluiden kehittämistä kehittää tulosraportoinnin prosesseja ja kriteerien valmistelua johdolle sekä koota ja sovittaa yhteen raportointia laatia muita selvityksiä johdon tietotarpeiden mukaisesti; johdon hanslankari 8

9 Jos ei perusteta erillistä johdon tuki/controller toimintoa, taloushallinnon roolia tukifunktiona kehitetään ja vahvistetaan: Roolin vahvistaminen edellyttää sitä, että 1)johto korostaa tukifunktioiden roolia koko organisaatiossa 2) suhdetta tukifunktio-johto ja tukifunktio-muut substanssiyksiköt kehitetään 3) johto on motivoitunut talouden näkökulman merkitykseen 4) talousjohto vastaa suunnittelu- ja seurantaprosesseista, niiden laadusta ja kehittämisestä 5) taloudellisten analyysien laatimista kehitetään 6) palvelukeskusten toiminnan on oltava sujuvaa ja mahdollistettava käyttökelpoinen raportointijärjestelmä 7) resurssointi laadukasta ja riittävää 8) operatiivisella tasolla oltava myös talousosaamista (talousyksikkö voi esim. kouluttaa ja konsultoida) 9

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Sisäisen tarkastuksen tutkimuksesta Tampereen yliopisto 2.6.2017 Väitöskirjatutkija, KHT, JHT, CIA Jaakko Rönkkö Slide 1 Väitöskirjatutkimuksen lähtökohdat Tutkimustyön

Lisätiedot

Aloite Onko asioiden esittämistapa riittävän selkeä ja kieleltään ymmärrettävä?

Aloite Onko asioiden esittämistapa riittävän selkeä ja kieleltään ymmärrettävä? Aloite 08.02.2017 1 (3) VVC VM036:00/2015 Lausunto luonnoksesta valtion riskienhallintopolitiikkamalliksi Yleistä Onko aineistokokonaisuus, jossa on riskienhallinnan järjestämistä koskevia ohjeita,

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: palautekierrosversio, 2. palautekierros Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: 0.2. 14.4.2015 keskustelutilaisuusversio Julkaistu: Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Kvantitatiivinen tutkimus - Tiivistelmäraportti Kari Elkelä, Itella Oyj Pekka Törrönen, AddValue Oy Research series - Tutkimussarja 37/009.10.009 1

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV

TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV TIETOTILINPÄÄTÖS TILINTARKASTAJAN SILMIN Ylijohtaja Marjatta Kimmonen VTV 28.1.2010 TILINPÄÄTÖS TIEDETÄÄN MUTTA MISTÄ TILAUS TIETOTILINPÄÄTÖKSELLE? Viraston ja laitoksen tulee antaa tilinpäätöksessä ja

Lisätiedot

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017 TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE (pikaohje) KUNNAN JOHTAMISEN VIITEARKKITEHTUURI

KÄYTTÖOHJE (pikaohje) KUNNAN JOHTAMISEN VIITEARKKITEHTUURI KÄYTTÖOHJE (pikaohje) KUNNAN JOHTAMISEN VIITEARKKITEHTUURI ASIAKKAAT SIDOSRYHMÄT TIETOJÄRJESTELMÄ- PALVELUT TEHTÄVÄT JA PALVELUT MITTARIT KÄSITTEET TIEDOT ROOLIT JA VASTUUT JOHTAMISEN PROSESSIT KYVYKKYYDET

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ohje

Sisäisen tarkastuksen ohje Sisäisen tarkastuksen ohje Kuntayhtymähallitus 17.3.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA PERIAATTEET 3 2 TEHTÄVÄT JA ARVIOINTIPERUSTEET 3 3 ASEMA, TOIMIVALTA JA TIETOJENSAANTIOIKEUS 3 4 AMMATILLINEN OSAAMINEN

Lisätiedot

Tulosohjausverkoston tapaaminen

Tulosohjausverkoston tapaaminen Tulosohjausverkoston tapaaminen Oikeusrekisterikeskus Ritva-Liisa Raatikainen 24.2.2015 Tulevaisuustyön tavoitteet Vahvistaa johtoryhmän yhteistä kokonaisnäkemystä ORK:n visiosta, strategisista tavoitteista

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi. Kati Korpi

Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi. Kati Korpi Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi Kati Korpi 23.9.2011 23.9.2011 Sisäasiainministeriön hallinnonala Virastoja Sisäasiainministeriö Ministeriön tulosohjaamia virastoja

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Tarkastusvaliokunnat ja hallituksen

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojektin tietojärjestelmäperiaatteet Johdon IT-Strategiaseminaari 30.10.2007 Projektipäällikkö

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta Konsernijohdon vastuulla

Lisätiedot

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Seija Friman Kieku-info 5.11.2012 Tilaisuus, Esittäjä Muutosjohtamisen kokonaisuus mistä muutosjohtamisessa on kyse? Muutosjohtamisen suunnittelu ja organisointi Miten

Lisätiedot

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Tapio Laamanen talousjohtaja oikeusministeriö 1 Oikeusministeriön hallinnonalan rakenne OIKEUSMINISTERIÖ OIKEUS-

Lisätiedot

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille contact@pandia.fi puh: 09 549 194 69 fax: 09 584 414 10 Pandia Oy Sinikalliontie 14 02630 Espoo PANDIA REAL ESTATE KERÄÄ JA JALOSTAA TIETOA Kirjanpidon

Lisätiedot

Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa

Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa Place for a picture Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa Jukka Rautavalta 1 First Name Last Name 25.5.2012 Fazer-konserni lyhyesti Vuonna 1891 perustettu perheyritys Ruokailupalveluja,

Lisätiedot

Konsernihallinto ja -palvelut

Konsernihallinto ja -palvelut 23.3.2015 Esitelty kaupunginhallituksen kokouksessa 16.2.2015 Konsernihallinto ja -palvelut Konsernihallinto ja palvelut muodostuvat toisaalta konserniesikunnan, strategisen ohjauksen tasosta ja toisaalta

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 Luonnoksia ELYjen rakenteesta ELY -kansliapäälliköt 7.10.2009 2 Poimintoja HE:stä: Keskuksen sisäiset toimintoprosessit

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus ValtioExpo 19.05.2015 Kimmo Järvinen Valtiokonttori Tilaisuus, Esittäjä Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri - Suuntaviivat

Lisätiedot

Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia. Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto

Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia. Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto 25.11.2016 Tavoite Kuvailla korkeakoulujen johdon laskentatoimen käytäntöjä kattavasti Tutkimusaineisto

Lisätiedot

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita

Lisätiedot

Mihin haasteisiin sinä haluaisit ratkaisuja viraston tulosohjauksessa?

Mihin haasteisiin sinä haluaisit ratkaisuja viraston tulosohjauksessa? Tulosohjaus viraston näkökulmasta open space Mihin haasteisiin sinä haluaisit ratkaisuja viraston tulosohjauksessa? Yhteenveto ryhmätöistä 28.5.2014 Janne Sariola 1 Keskustelun teemat Koolle- Teema kutsuja

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI. Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö. Hyväksytty 11.6.2007

ORIVEDEN KAUPUNKI. Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö. Hyväksytty 11.6.2007 ORIVEDEN KAUPUNKI Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Hyväksytty 11.6.2007 Voimaantulo 1.7.2007 Sisällysluettelo ORIVEDEN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJESÄÄNTÖ 5 1 Soveltamisala 5 2 Tarkoitus ja periaatteet

Lisätiedot

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut 1 Maakuntien simuloinnin aloituskokous TAHE palvelukeskus 7.9.2017 Mia Hokkanen Hetli Oy hallituksen puheenjohtaja 8.9.2017 2 Hetli - talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice Mitä potilasturvallisuusjohtaminen on? Turvallisuuspolitiikka Päämäärät Johdon sitoutuminen Henkilöstön merkitys

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen

Lisätiedot

Avaimet käytännön työlle

Avaimet käytännön työlle Asianhallinnan viitearkkitehtuuri Avaimet käytännön työlle 9.3.2016 Eira Isoniemi asianhallintapäällikkö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Asianhallinta Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

TAHE-projekti Kymenlaaksossa TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon prosessikartta. Päivitetty: 16.1.2015

Talous- ja henkilöstöhallinnon prosessikartta. Päivitetty: 16.1.2015 Talous- ja henkilöstöhallinnon prosessikartta Päivitetty: 16.1.2015 Käsitteet Tehtäväalue Prosessialue 1. Pääprosessi 1.1 Osaprosessi Aliprosessi Toiminto Tehtävä Pääprosessin yhteyteen on sulkuihin merkitty

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 1.1 Corporate governance hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän normisto Suomessa...15 1.1.1 Osakeyhtiölaki...15

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 VUODEN 2015 VIRASTOJEN JA LIIKELAITOSTEN SEKÄ NIIDEN PÄÄLLIKÖIDEN TULOS- PALKKIOJÄRJESTELMIEN VALMISTELU Tässä kirjeessä annetaan tulospalkkiojärjestelmien valmistelua koskeva

Lisätiedot

Miten näkökulmat ovat syventyneet ISO ja välillä? Lassi Väisänen

Miten näkökulmat ovat syventyneet ISO ja välillä? Lassi Väisänen Miten näkökulmat ovat syventyneet ISO 31000 ja 31004 välillä? Lassi Väisänen ISO Riskienhallintamaailma Riskien johtaminen ja johtopäätösten teko (ISO 31000) Erityisosa-alueet Riskianalyysit ISO xxx Riskianalyysit

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

TALOUSHALLINNON AMMATTITUTKINNON UUDISTAMISTYÖ 18.6.2010 31.12.2011. Taloushallinnon ammattitutkinnon uudistaminen/inkeri Liimatainen

TALOUSHALLINNON AMMATTITUTKINNON UUDISTAMISTYÖ 18.6.2010 31.12.2011. Taloushallinnon ammattitutkinnon uudistaminen/inkeri Liimatainen TALOUSHALLINNON AMMATTITUTKINNON UUDISTAMISTYÖ 18.6.2010 31.12.2011 OPETUSHALLITUKSEN ASETTAMA TYÖRYHMÄ Heikki Ripatti, toimitusjohtaja, HS-Yrityspalvelu Oy Kaija Oksanen, controller SOK / Talous Päivi

Lisätiedot

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan

Lisätiedot

OPERATIIVISET RISKIT JA NIIDEN ENNAKOIMINEN

OPERATIIVISET RISKIT JA NIIDEN ENNAKOIMINEN OPERATIIVISET RISKIT JA NIIDEN ENNAKOIMINEN Erkki Seppälä Lääketieteellinen johtaja 22.01.2013 KÄSITTEITÄ Riski on asia tai tapahtuma, joka uhkaa laboratorion toiminnan jatkuvuutta tai tavoitteiden saavuttamista

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINNON TULOSALUE KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINNON TULOSALUE KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINNON TULOSALUE KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Kaupunginhallitus 23.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2017 TAVOITTEET... 1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen 29.5.2013 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallinnonalan VATU-ohjelma 1.Hallinnonalan VATU-hankkeiden toteuttaminen (LVMn

Lisätiedot

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-infrahankinnat ELY-Infrahankinnoilla tarkoitetaan Elinkeino-,Liikenne ja Ympäristökeskusten

Lisätiedot

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) 20.5.2014 Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Hankkeen tausta Esityksen sisältö Valtion ympärivuorokautinen tietoturvatoiminto

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Kaupunginhallitus 12.12.2011 Kaupunginvaltuusto 19.12.2011 Annikki Niiranen 1 Hyvinvointipalvelujen organisaatiouudistus 1. 2011-08-19 Laajennettu jory ; muutosvisio

Lisätiedot

Talousohjaus uudelle tasolle organisaation muutostilanteessa

Talousohjaus uudelle tasolle organisaation muutostilanteessa Talousohjaus uudelle tasolle organisaation muutostilanteessa Finnkino Oy Perustettu vuonna 1986 Omistaja ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Ratos Ab, jolla 17 yritystä Pohjoismaissa Suomen ja Baltian suurin

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille 2013 2016 Syyskuu 2013 2 Tässä valtiovarainministeriön toiminnallisessa tasa-arvosuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

22.2.2013. Konsernihallinto / Talouden ohjaus

22.2.2013. Konsernihallinto / Talouden ohjaus 22.2.2013 Konsernihallinto / Talouden ohjaus JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKONSERNI TA 2013 Tytäryhtiöt 18 kpl Total Kiinteistöpalvelut Oy Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy 87 % EducationFacilitiesOy Jyväskylän Paviljonkisäätiö

Lisätiedot

Tulostavoiteasiakirja 2016

Tulostavoiteasiakirja 2016 Sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö SMDno-201S-3S7 Hätäkeskuslaitos Tulostavoiteasiakirja 2016 Toiminta-ajatus, arvot ja tulevaisuuden tavoitteet (visio) Hätäkeskuslaitos on avun ja turvan

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Länsi-Uudenmaan kauppakamari Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pkyritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot