Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 538/2006 vp Helsingin yliopiston käännöstieteen laitoksen rahoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Helsingin yliopiston käännöstieteen laitos on Kouvolan Kasarminmäen kampuksen ainoa yliopistollisia perus- ja jatkotutkintoja tuottava yksikkö. Syyskuussa 2004 Helsingin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun rehtorit allekirjoittivat yhdessä alueellisten toimijoiden kanssa Kasarminmäen kampuksen korkeakouluyhteistyötä ja sen kehittämistä koskevan sopimuksen, jossa yhtenä osapuolena on myös käännöstieteen laitos. Sopimuksen mukaan on muun muassa tarkoitus kehittää ja vahvistaa seudun korkeakoulupalveluja ja tutkimusta sekä tukea korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä niin seudun kuin koko Kymenlaakson kehittymiselle tarpeellisen osaamisperustan vahvistamiseksi. Helsingin yliopisto on esittänyt opetusministeriölle Kouvolan hankerahoituksen jatkamista kaudella Yliopiston esityksessä todettiin mm. "Opetusministeriö rahoittaa laitoksen toimintaa osana korkeakoulujen alueellisen kehittämisen ohjelmaa ( euroa/vuosi ). Rahoituksen jatkuminen on edellytys laitoksen toiminnan jatkumiselle Kouvolassa. Kyseessä ei siten ole varsinainen hankerahoitus, vaan pysyvä rahoitustarve niin kauan kuin laitos toimii Kouvolassa." Saamieni tietojen mukaan opetusministeriö olisi nyt tarjoamassa euroa ammattikorkeakoulun ja käännöstieteen laitoksen yhteistyötä varten. Käännöstieteen laitos on jo parhaansa mukaan tehnyt yhteistyötä ammattikorkeakoulun kanssa ja tekee sitä edelleenkin tieteellisestä tasosta tinkimättä. Käännöstieteen laitos on vähäisillä resursseillaan tehnyt valtavan työn tutkimuksensa kehittämisessä ja saanut yliopistossa tehdyssä tutkimustulosten arvioinnissa arvosanansa kohoamaan 100 %:lla ensimmäisestä arvioinnista (kolme väitellyttä, kaksi väitöskirjaa esitarkastuksessa, ja lukuvuonna on laitoksesta valmistunut kolme lisensiaattia). Väitöskirjoja on viimeistelyvaiheessa tällä hetkellä kolme ja koko ajan on tekeillä lisää ns. Kouvolan rahoituksen turvin. Lisäksi laitoksen professoreiden ja tutkijoiden, mm. saksan osaston, tutkimuksia on julkaistu korkeatasoisten kansainvälisten tahojen julkaisemina. Näin tutkimustoiminta on ollut ja on tuloksellista numeroidenkin valossa. Tämän kaiken on mahdollistanut Kouvolan kaupungin merkittävä tutkimusrahoitustuki. Tätä varten ovat Kouvolan kaupunki ja Helsingin yliopisto solmineet vuosille sopimuksen, jossa on todettu tutkimuksen kehittyneen suotuisasti sopimuskauden aikana ja on sovittu, ettei sopimuskaudella yliopiston taholta tehdä mitään suunnitelmia laitoksen lakkauttamiseksi tai siirtämiseksi pois Kouvolasta. Kasarminmäen kampukselle käännöstieteen laitoksen siirtäminen Helsinkiin ja kääntämisen tutkimukseen perustuvan yliopisto-opetuksen lakkauttaminen merkitsisivät kampussopimuksessa mainitun kehityksen romahtamista. Se olisi outo ratkaisu nyt, kun Kasarminmäen osaamiskeskusta ollaan kehittämässä ja alueelle tuomassa muutakin toimintaa, mm. yrityksiä, jotka edellyttävät yliopistotasoisen perusopetuksen jatku- Versio 2.0

2 vaa läsnäoloa ja vaikutusta. Puitteet korkeatasoiseen koulutustoimintaan siis alueella säilyisivät ja paranisivat, koska yhteistyön myötä eri oppilaitosten resursseja voitaisiin hyödyntää yhteisesti. Yhteistoiminta ei tietenkään tarkoita samaa kuin yhdistäminen, vaan kunkin erilaisen panoksen tuomista yhteiseksi hyväksi. Käännöstieteen laitoksessa on kuusi oppiainetta ja kaksi opintokokonaisuutta: pääainetasoiset englannin kääntäminen ja tulkkaus, kieliteoria ja käännösteknologia, ruotsin kääntäminen ja tulkkaus, saksan kääntäminen ja tulkkaus sekä venäjän kääntäminen ja tulkkaus, aineopintotasoinen käännösviestinnän suomi sekä perusopintotasoiset AV-kääntäminen ja ammatilliset erikoistumisopinnot. Laitoksen oppiaineissa annetaan korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta, monilta osin valtakunnallisestikin vain Kouvolassa, koska täällä on siihen sekä osaamista että välineet. Käännöstieteen laitos voi ottaa myös uusia tehtäviä kuten kiinan kääntämisen ja tulkkauksen opetuksen ja tutkimuksen. Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurin laitos Helsingissä ei koe Kouvolan laitosta kilpailijana vaan yhteistyökumppanina. Käännöstieteen laitoksen opetus on yliopiston opetuksen arvioinnissa todettu korkeatasoiseksi, ja se tunnustetaan yleisesti. Sen vuoksi ei tunnu järkevältä siirtää yliopistolta hyvää, tutkimukseen perustuvaa opetusta ammattikorkeakouluun, josta saatua opetusta ei hyväksytä yliopistossa edes korvaaviin opintoihin. Lisäksi on todettava, että yliopistot pitävät kääntämisen tutkimusta ja opetusta yliopistollisena oppiaineena. Käännöstieteen laitoksen siirtäminen Helsinkiin taas vaatisi jo nyt ahtaissa Metsätalon tiloissa valtavia lisäresursseja keskustakampukselle. Laitoksen kuuden oppiaineen kokonaisopiskelijamäärä on ollut keskimäärin 400 pääaineopiskelijaa/vuosi ja jatko-opiskelijoita Tämänkin vuoden pääsykokeissa laitos oppiaineineen osoittautui varsin houkuttelevaksi: hakijoiksi ilmoittautui 395 henkilöä, joista 255 ensisijaisiksi. Oppiaineista valmistuu vuosittain yhteensä noin kandidaattia ja maisteria. Paitsi arviointilautakunta myös opiskelijat arvostavat käännöstieteen laitoksen korkeatasoista opetusta. Niinpä opiskelijoita tuleekin eri puolilta Suomea opiskellakseen nimenomaan Kouvolassa. Opiskelijat ovat keskuudessaan suorittaneet kyselyn Kouvolassa opiskelusta. Kyselyyn on tähän mennessä vastannut noin sata opiskelijaa, joista 90 haluaa, että laitos jatkuu Kouvolassa ja vain 10 haluaisi siirtää laitoksen Helsinkiin ja tässäkin tapauksessa sellaisenaan. Opiskelijat eivät halua muuttaa laitoksen opetusta ja tutkimusta osaksi filologian laitoksia, ammattikorkeakouluun liittämisestä puhumattakaan. Helsingin yliopiston strategian mukaisesti laitos on hankkinut lisärahoitusta yliopiston ulkopuolelta. Mm. Kymiyhtiön satavuotissäätiö on antamassa huomattavan rahoituksen kieliteknologian tutkimukseen, ja alueen metsäteollisuuden huomioon ottava suomi-venäjä metsäsanakirja -projekti on lähes valmis. Näin yliopiston kolmas tehtävä, alueellinen vaikuttavuus, toteutuu Kymenlaaksossa parhaalla mahdollisella tavalla muun kansainvälisen toiminnan ohella. Laitoksella on runsaasti tutkija-, opettaja- ja opiskelijavaihtoa, mm. opettajakunnasta 40 % on kansainvälisiä opettajia. Käännöstieteen laitoksen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille tulisi antaa työrauha. Lakkautusuhilla tai ns. rakenteellisilla uudistuksilla on negatiivinen vaikutus kaikkeen toimintaan. Kouvolan kaupunki on sijoittanut huomattavan määrän varoja käännöstieteen laitoksen tutkimustoimintaan. Yliopistollinen tutkimus vaatii pitkäjänteistä työtä. Siksi valtion tulee ottaa vastuuta rahoituksesta, etteivät kaikki tähänastiset ponnistelut laitoksen parhaaksi ja tulosten lisäämiseksi romutu. Jos Kouvolan käännöstieteen laitoksen lisärahoitus nyt evätään suunnittelukaudelta , saattaa käännöstieteen laitoksen toiminta olla kokonaan uhattuna. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus ryhtyy turvatakseen Helsingin yliopiston Kouvolassa sijaitsevan käännöstieteen laitoksen ra- 2

3 hoituksen myös tulevaisuudessa samalla tukeakseen näin alueellista kehittämistä sekä vuosia kestänyttä pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä? Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2006 Pekka Kuosmanen /kok 3

4 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pekka Kuosmasen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 538/2006 vp: Mihin toimiin hallitus ryhtyy turvatakseen Helsingin yliopiston Kouvolassa sijaitsevan käännöstieteen laitoksen rahoituksen myös tulevaisuudessa samalla tukeakseen näin alueellista kehittämistä sekä vuosia kestänyttä pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Opetusministeriön ja yliopistojen väliset vuosia koskevat tulosneuvottelut käytiin huhtikuussa Tulosneuvotteluissa käsiteltiin tavoitteiden ja osoitettavien voimavarojen lisäksi yliopistojen strategisia haasteita muutaman etukäteen valitun teeman osalta. Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja tuottavuusohjelman toteuttaminen olivat keskeisesti esillä neuvotteluissa. Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen tavoitteet sisältyvät valtioneuvoston tekemään periaatepäätöksen julkisen tutkimusjärjestelmän kehittämisestä. Sen lähtökohtana on, että kansainvälisen kilpailukykymme vahvistamiseksi ja toiminnan laadun parantamiseksi korkeakoululaitoksen rakenteita tulee uudistaa niin, että ne nykyistä paremmin kykenevät vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Opetusministeriön julkistama muistio korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen periaatteista täsmentää osaltaan rakenteellisen kehittämisen toteuttamista yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Helsingin yliopiston kanssa käydyssä tulosneuvottelussa eräänä rakenteellisen kehittämisen keskustelukysymyksenä nousi esille yliopiston Kouvolan käännöstieteen laitoksen toiminta ja sen rahoittaminen. Opetusministeriö on aiemmin tukenut hankerahoituksella vuosina Helsingin yliopiston käännöstieteiden ja kieliaineiden rakennemuutosta sekä vuosina korkeakoulujen alueellisen kehittämisen ohjelman osana Kouvolan käännöstieteen laitosta. Yliopistojen toimintamenojen rahoitusmallissa painopistettä on siirretty vahvistamaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen sekä kansainvälistymisen edellytyksiä. Yksittäisten yliopistotoimintojen korvamerkittyjä rahoituseriä on vähennetty korostaen yliopistojen omien strategioiden, johtamisen ja organisaatiorakenteiden kehittämisen merkitystä niiden päättäessä määrärahojensa kohdentamisesta omien laskentamalliensa ja kriteereidensä perusteella. Helsingin yliopiston kanssa käydyssä tulosneuvottelussa sovittiin Kouvolan käännöstieteen laitoksen osalta opetusministeriön hankerahoitusta myös vuodelle Mahdollisesta jatkorahoituksesta on tarkoitus sopia sen jälkeen, kun yliopisto on selvittänyt yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa mahdollisen koulutuksen uudelleen järjestämisen. Selvityksessä otetaan huomioon korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen tavoitteiden ohella myös pyrkimys korkeakoulujen alueellisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. Koulutuksen tutkimuksellista tukea ja yhteisrahoitteista toimintamallia tarvitaan jatkossakin riippumatta siitä, kuinka koulutusjärjestelyitä kehitetään. 4

5 Ministerin vastaus KK 538/2006 vp Pekka Kuosmanen /kok Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2006 Opetusministeri Antti Kalliomäki 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 538/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Pekka Kuosmanen /saml: Vilka åtgärder kommer regeringen att vidta för att trygga den framtida finansieringen av Helsingfors universitets institution för översättningsvetenskap i Kouvola och för att samtidigt på så sätt stödja den regionala utvecklingen och det långsiktiga, resultatrika arbete som pågått där i åratal? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I april 2006 förde undervisningsministeriet och universiteten resultatöverläggningar om åren Då behandlades mål och resursinsatser såväl som strategiska utmaningar för universiteten i fråga om några teman som valts på förhand. Produktivitetsprogrammet och den strukturella utvecklingen av högskolorna var viktiga samtalsämnen. Målen för den strukturella utvecklingen av högskolorna ingår i statsrådets principbeslut den 7 april 2005 om utveckling av det offentliga forskningssystemet. Utgångspunkten är att högskoleväsendets strukturer förnyas så att vi bättre kan bemöta de framtida utmaningarna, förbättra vår internationella konkurrenskraft och höja kvaliteten på verksamheten. Undervisningsministeriets promemoria den 8 mars 2006 om principerna för den strukturella utvecklingen av högskolorna preciserar hur utvecklingen ska fullföljas vid universiteten och yrkeshögskolorna. Vid resultatöverläggningarna med Helsingfors universitet diskuterades den strukturella utvecklingen och samtidigt också frågan om verksamheten vid och finansieringen av universitetets institution för översättningsvetenskap i Kouvola. Tidigare har undervisningsministeriet med projektfinansiering stött strukturändringen inom översättningsvetenskap och språkämnen vid Helsingfors universitet och institutionen för översättningsvetenskap i Kouvola som en del av programmet för regional utveckling av högskolorna I modellen för finansiering av universitetens omkostnader ligger vikten nu på att förbättra förutsättningarna för forskning, forskarutbildning och internationalisering. De öronmärkta finansieringsposterna för enskilda universitetsfunktioner har minskats samtidigt som betydelsen av att utveckla universitetens egna strategier, ledarskap och organisationsstrukturer har betonats, då universiteten får besluta om anslagsanvändningen enligt egna beräkningsmodeller och kriterier. Vid resultatöverläggningarna med Helsingfors universitet kom man överens om att undervisningsministeriet finansierar institutionen för översättningsvetenskap i Kouvola även år Avsikten är att avtala om fortsatt finansiering efter att universitetet i samarbete med lokala aktörer har utrett möjligheten att omorganisera utbildningen. I utredningen beaktas strävan efter att stärka högskolornas regionala effektivitet vid sidan av målen för strukturell utveckling av högskolorna. Även i fortsättningen behövs det stöd för utbildning och forskning samt en modell för gemensam finansiering, oberoende av hur utbildningen omorganiseras. Helsingfors den 10 juli Undervisningsminister Antti Kalliomäki

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 389/2006 vp Korkeakoulujen duaalimalli Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut (AMK) ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 476/2006 vp Sosiaalityön koulutuksen säilyttäminen yliopistopohjaisena Eduskunnan puhemiehelle Tietoomme on tullut, että opetusministeriössä ollaan valmistelemassa sosiaalityön koulutuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 459/2010 vp Elokuvan ja television koulutusohjelman saaminen Lahden ammattikorkeakouluun Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoululaki määrää ammattikorkeakoulun tehtäväksi ammatillisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 614/2013 vp Kotkaniemi-museon kulttuurihistoriallisen perinnön turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen tulevaisuus on uhattuna: opetus-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 663/2009 vp Avustukset valtakunnallisille kulttuuritapahtumille Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö myöntää vuosittain tukea kulttuuritapahtumille. Avustusten tarkoituksena on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 539/2006 vp Diakonia-ammattikorkeakoulun Lahden yksikön jatkaminen Eduskunnan puhemiehelle Samaan aikaan, kun maassa on tuhansia täyttämättömiä sairaan- ja terveydenhoitajien paikkoja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1010/2008 vp Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon asema sosiaalialalla Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojärjestelmää luotaessa syntyi myös sosiaalialalle ylempi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 610/2012 vp FiR 1 -ydinreaktorin rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat tiedottaneet Espoon Otaniemessä toimivan FiR 1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 207/2006 vp IB-lukiolaisten tasavertainen asema haettaessa yliopistoon Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii 14 IB-lukiota. Diploma Programme ("IB-lukio") on kaksivuotinen opetusohjelma,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1122/2013 vp Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin vaikutus työn ohessa opiskeluun Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto antoi torstaina 21.11.2013 asetuksen ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 270/2006 vp Turun Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikön siirtäminen Helsinkiin Eduskunnan puhemiehelle Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) sai maanantaina 20.3.2006 tietää, että opetusministeriö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 10/2008 vp Viranomaisradioverkon kehittäminen ja sosiaali- ja terveystoimen palveluiden rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Viranomaisradioverkko VIRVE on koko Suomen kattava turvallisuusviranomaisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2013 vp Oppisopimuskoulutuksessa maksettavan koulutuskorvauksen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyystilanne oli huhtikuussa 2013 hyvin vaikea, kuten koko kuluneen vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot