Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteiskuntatieteellinen koulutusala"

Transkriptio

1 Yhteiskuntatieteellinen koulutusala Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat määräykset pääainepohjaisen tutkintorakenteen mukaan opiskeleville (voimassa siirtymäkauden eli ) Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista (794/2004). Tutkintoasetuksessa annetaan valtakunnalliset yleiset periaatteet koskien tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja tutkintojen suorittamista. Tutkintoasetuksen lisäksi tutkintojen suorittamisesta säädetään yliopiston hallituksen hyväksymässä Tampereen yliopiston tutkintosäännössä, opintojen arviointisäännössä ja tieteenalayksikön omissa määräyksissä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin koskevat määräykset ovat seuraavat. 1. Vaadittavat opintosuoritukset Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen suorittamiseksi vaaditaan seuraavat opintosuoritukset siten kuin opetussuunnitelmissa tarkemmin määrätään: Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Orientoivat opinnot ja HOPS Yhteiset opinnot Kieli- ja viestintäopinnot Pääaine, perus- ja aineopinnot, johon sisältyy tutkielma ja sitä tukevat opinnot Sivuaineet ja muut opinnot, josta yhtä oppiainetta vähintään 35 op Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto 120 op Pääaineen syventävät opinnot, johon sisältyy seminaari ja pro gradu -tutkielma 40 op. Valinnaiset opinnot 2. Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja/tai maisterin tutkintoon hyväksytyt laativat opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), jota käytetään myös opinto-ohjauksen välineenä. Opintosuunnitelmasta ilmenevät tutkinnon suorittamiseksi aiotut opinnot vähintäänkin annettavan tutkintotodistuksen mukaisella tarkkuudella ja opintojen suunniteltu aikataulu. Johtamiskorkeakoulu antaa erikseen tarkemmat ohjeet opintosuunnitelman laadinnasta ja opintojen ohjauksesta. 3. Kieli- ja viestintäopinnot Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvat vähintään seuraavat kieli- ja viestintäopinnot: 1. a) Suomen kieli - Tieteellinen kirjoittaminen b) suomen kieli Puheviestintätaidon perusteet 2. Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä, taitotaso B1-C2 3. Vieras kieli: Opiskelija valitsee toisen seuraavista vaihtoehdoista:

2 a) Yhden vieraan kielen kirjallinen taito JA suullinen taito (taitotaso B1-B2). b) Kahden vieraan kielen taito, jolloin toisessa kielessä vaaditaan kirjallinen taito JA toisessa kielessä suullinen taito (taitotaso B1-B2). Vaihtoehtoiset vieraan kielen opintojaksot ovat tekstin ymmärtämisen ja suullisen taidon opintojaksot taitotasolla B1-B2 seuraavissa kielissä: englanti, espanja, ranska, saksa tai venäjä tai johtajan suostumuksella jokin muu vieras kieli. Vieraiden kielten alkeis- ja jatkokurssit tai valmentavat kurssit eivät voi olla tutkintojen pakollisia kieliopintoja. Valmennuskurssit ja kertauskurssit voivat sisältyä tutkintoon vain minimilaajuuden (180 opintopistettä) ylimenevinä opintoina. Opiskelijat, jotka ovat saaneet koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, voivat vaihtoehtoisesti suorittaa 6 opintopistettä englannin kielestä, jolloin heiltä ei vaadita suomen ja ruotsin kielen opintoja. 4. Pääaineen vaihtaminen Pääaineen vaihtoa samassa tutkinnossa voi hakea perustellusta syystä. Johtamiskorkeakoulun johtajalle osoitettu vapaamuotoinen hakemus toimitetaan johtamiskorkeakoulun kansliaan. Hakemisessa noudatetaan erillisvalinnan hakuaikoja. Hakemus on perusteltava ja siihen liitettävä opintorekisteriote. Päätöstä tehtäessä otetaan huomioon oppiaineen lausunnot sekä se, että opiskelijamäärät noudattavat sisäänottomäärien suhdetta. Pääaineen vaihto edellyttää vähintään 25 opintopisteen opintoja sekä alkuperäisessä pääaineessa, että halutussa pääaineessa. Pääaineen vaihtoa voi hakea vielä keväällä Tämän jälkeen siirtymäkauden aikana tapahtuvasta mahdollisesta pääaineen vaihtamisesta päätetään erikseen. 5. Tutkintorakenteesta poikkeaminen Johtamiskorkeakoulun johtaja voi perustellusta syystä myöntää opiskelijalle oikeuden poiketa vahvistetusta tutkintorakenteesta. Hakemuksen tekemiselle ei ole määräaikaa. 6. Opintosuoritusten hyväksilukeminen Kotimaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta päättää johtamiskorkeakoulun johtaja, opintosuorituksesta vastaava opettaja, opintopäällikkö tai muu siihen erikseen valtuutettu henkilö. Tarkemmat tiedot muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta löytyvät johtamiskorkeakoulun verkkosivuilta. 7. Opintosuoritusten käyttäminen kahteen korkeakoulututkintoon Kandidaatin tutkintoon voidaan lukea hyväksi aikaisemmin suoritetun korkeakoulututkinnon samansisältöiset kieli-, viestintä- ja menetelmäopinnot. Tämän lisäksi kandidaatin tutkintoon voidaan lukea hyväksi samansisältöisiä opetussuunnitelmassa määriteltyjä pakollisia pää- ja sivuaineopintoja. Maisterin tutkintoon voidaan lukea hyväksi aikaisemmin suoritetun korkeakoulututkinnon samansisältöiset kieli-, viestintä- ja menetelmäopinnot.

3 8. Opintosuoritusten kirjaaminen Hyväksytty opintosuoritus tallennetaan opintosuoritusrekisteriin opintojen arviointisäännön mukaisesti. Opintosuoritusrekisteriin merkitään myös aikaisemmilla opinnoilla korvatut ja tutkintoon erillisellä päätöksellä sisällytetyt opintosuoritukset. Tutkintotodistuksen hakemista varten annetut kokonaismerkinnät merkitään opintosuoritusrekisteriin. 9. Oppimisen, opetuksen ja työmuotojen arviointi Opetuksesta vastuussa oleva opettaja vastaa opetuksen ja oppimisen arvioinnista järjestämillään opintojaksoilla. Laajemmasta arvioinnista vastaa johtamiskorkeakoulun johtaja. 10. Opintosuoritusten vanheneminen Tutkintoa varten suoritetut opintokokonaisuudet, yleisopintojen ja yhteisten opintojen opintojaksot, kypsyysnäyte ja kielitaidosta saadut merkinnät eivät pääsääntöisesti vanhene tutkinnon suorittamisen aikana ja ne lasketaan alkuperäisen laajuisina tutkintoon. Osasuoritusten vanhenemisesta annetaan määräykset opetussuunnitelmissa. Mikäli opetussuunnitelma on olennaisesti muuttunut, opiskelijan tulee ennen keskeneräisen opintokokonaisuuden loppuun suorittamista neuvotella tästä opintokokonaisuudesta vastaavan opettajan kanssa. 11. Opintosuoritusten arvosteleminen Opintosuoritusten arvostelussa noudatetaan arviointisäännön arviointiperusteita ja arviointiasteikkoa. Opintosuoritusten arvostelussa käytetään asteikkoa hyväksytty- hylätty tai hyväksyttyjen opintosuoritusten osalta viisiportaista asteikkoa 1-5 (5 = erinomainen, 4 = kiitettävä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä). Tarkemmin opintojen arvioinnista määrätään opetussuunnitelmissa. Opintokokonaisuuden arvosana lasketaan kokonaisuuden opintojaksojen arvosanoista opintopistemäärällä painotettuna keskiarvona. Pelkästään hyväksyttynä arvioitu opintosuoritus ei vaikuta arviointiin. Kandidaatintutkielman ja pro gradu -tutkielman arvosanat lasketaan mukaan aineopintojen ja syventävien opintojen opintokokonaisuuksista annettaviin arvosanoihin. 12. Etusijajärjestys Mikäli johonkin opintojaksoon, harjoituksiin, seminaareihin tai ryhmäopetukseen ilmoittautuu määräaikana opintojakson tai kurssin edeltävät opinnot suorittaneita opiskelijoita enemmän kuin ryhmään mahtuu, etusijalla ovat ne opiskelijat, joille tämä opintojakso on tutkinnossa pakollinen. Tämän jälkeen etuoikeus osallistumiseen määräytyy oman pääaineen tai sitä vastaavan kokonaisuuden opintosuoritusten määrän ja sen jälkeen ao. oppiaineessa/vastaavassa kokonaisuudessa suoritettujen opintojen määrän ja opintomenestyksen perusteella ja sen jälkeen kaikkien opintosuoritusten kokonaismäärän perusteella. Erityisistä syistä opintojakson vastuuopettaja voi myöntää poikkeuksia edellä oleviin määräyksiin. Epäselvissä tapauksissa asian ratkaisee johtamiskorkeakoulun johtaja. 13. Kandidaatintutkielma Kandidaatin tutkintoa varten opiskelijan on suoritettava pääaineessaan kandidaatintutkielma ja siihen liittyvä kypsyysnäyte. Kandidaatintutkielmaa edeltävistä opinnoista määrätään tarkemmin opetussuunnitelmassa. Kandidaatin tutkielman ja sitä tukevien opintojen laajuus on 10 opintopistettä Kandidaatintutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte

4 Kypsyysnäytteen tehtävänä on osoittaa, että opiskelija on perehtynyt tutkielman aihepiiriin ja että opiskelijalla on hyvä suomen tai ruotsin kielen taito. Kypsyysnäyte kirjoitetaan sillä kotimaisella kielellä, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä. Koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä saaneet suorittavat kypsyysnäytteen kuitenkin pääsääntöisesti englannin kielellä. Kypsyysnäyte kirjoitetaan johtamiskorkeakoulun yleisinä tenttipäivinä, sähköisenä tenttinä tai muuna erikseen sovittuna ajankohtajana. Kypsyysnäytteeseen voi ilmoittautua sen jälkeen, kun tutkielma on jätetty tarkastettavaksi ja asiasta on sovittu ohjaavan opettajan kanssa. Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan viimeistään seitsemän (7) päivää ennen tenttitilaisuutta, ellei ohjaavan opettajan kanssa ole sovittu muusta ajankohdasta. Kypsyysnäytteenä laaditaan kirjoitus jostakin tutkielmaan liittyvästä aiheesta, joka valitaan tavallisesti kahdesta tai kolmesta opettajan antamasta vaihtoehdosta. Kypsyysnäyte tarkastetaan sekä asiasisällön että kielen kannalta. Aiheet antanut opettaja tarkastaa kypsyysnäytteen asiasisällön. Suomen kielen opettaja tarkastaa kirjoituksen kieliasun Kandidaatintutkielman jättämistä koskevat ohjeet Kandidaatintutkielma jätetään tieteenalayksikköön tarkastettavaksi kahtena kappaleena viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kypsyysnäytteen suoritustilaisuutta, ellei ohjaavan opettajan kanssa ole sovittu muusta ajankohdasta. Oppiaine antaa yksityiskohtaisempia ohjeita tutkielman laadinnasta ja jättämisestä Kandidaatintutkielman arvostelu Kandidaatintutkielman tarkastaa opintojaksosta vastaava opettaja ja hyväksyy tieteenalayksikön johtaja tai hänen määräämänsä henkilö tarkastajan lausunnon perusteella. Hyväksytty tutkielma arvostellaan viisiportaisella asteikolla 1-5. Arvioitua ja hyväksyttyä alempaan korkeakoulututkintoon sisältyvää opinnäytettä ei voi uusia. Kandidaatintutkielman suorittamisesta saa lisäohjeita oppiaineesta Kandidaatintutkielman arvostelun oikaisupyyntö ja -menettely Kandidaatintutkielman arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua johtamiskorkeakoulun johtajalta neljäntoista (14) päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan henkilökohtaisesti tietoonsa. Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi saattaa asian yliopiston muutoksenhakulautakunnan käsiteltäväksi neljäntoista (14) päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Muutoksenhakulautakunnan oikaisupyynnön johdosta tekemästä tutkielman arvostelua koskevasta päätöksestä ei voi valittaa. 14. Pro gradu -tutkielma Maisterin tutkintoa varten opiskelijan on suoritettava pääaineessaan syventäviin opintoihin kuuluva pro gradu -tutkielma ja tutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte. Tutkielman tulee osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin, tarvittavien tutkimusmenetelmien hallintaa ja valmiutta tieteelliseen esitystapaan ja kirjalliseen ilmaisuun. Tutkielman laajuus on 40 opintopistettä. Tutkielma voidaan laatia seuraavien vaihtoehtojen mukaisesti:

5 Yhtenäinen tutkielma (monografia -tutkielma) Samaa ongelmakokonaisuutta käsittelevien kirjoitusten ja niistä laaditun selosteen muodostama kokonaisuus (artikkeli -tutkielma). Tutkielmaksi voidaan hyväksyä myös aikaisemmin julkaistu tutkimus edellyttäen, että se vastaa tutkielmalle asetettavia vaatimuksia. Jos tutkielma laaditaan ryhmätyönä, tulee jokaisen työhön osallistuvan opiskelijan itsenäisen osuuden olla eroteltavissa ryhmän muiden jäsenten työpanoksesta. Pro gradu -tutkielma arvioidaan kunkin opiskelijan osalta erikseen. Yhteistutkielma voidaan laatia kahden tai useamman oppiaineen alalta. Tällöin kunkin oppiaineen ja opiskelijan osalta määrätään tarkastajat erikseen Pro gradu -tutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte Kypsyysnäytteen tehtävänä on osoittaa, että opiskelija on perehtynyt tutkielman aihepiiriin ja että opiskelijalla on hyvä suomen tai ruotsin kielen taito. Kypsyysnäyte kirjoitetaan sillä kotimaisella kielellä, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä. Koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä saaneet suorittavat kypsyysnäytteen pääsääntöisesti englannin kielellä. Kypsyysnäyte suoritetaan johtamiskorkeakoulun yleisinä tenttipäivinä, sähköisenä tenttinä tai muuna erikseen sovittuna ajankohtana. Kypsyysnäytteeseen voi ilmoittautua sen jälkeen, kun pro gradu -tutkielma on jätetty tarkastusta varten ja asiasta on sovittu ohjaavan opettajan kanssa. Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan viimeistään seitsemän (7) päivää ennen tenttitilaisuutta, ellei ohjaavan opettajan kanssa ole sovittu muusta ajankohdasta. Kypsyysnäytteenä laaditaan kirjoitus tutkielmaan liittyvästä aiheesta, joka valitaan tavallisesti kahdesta tai kolmesta opettajan antamasta vaihtoehdosta. Kypsyysnäytteessä ei tarvitse osoittaa suomen tai ruotsin kielen taitoa, jos kielitaito on jo osoitettu alempaa korkeakoulututkintoa varten annetussa kypsyysnäytteessä. Tällöin kypsyysnäytteessä on kuitenkin osoitettava perehtyneisyys tutkielman aihepiiriin Pro gradu -tutkielman jättämistä koskevat ohjeet Pro gradu -tutkielma luovutetaan sähköisessä muodossa tarkastusprosessia, kirjaston kokoelmaa ja arkistointia varten oppiaineen ja kirjaston antamien ohjeiden mukaisesti. Ohjeita löytyy kirjaston sivuilta osoitteesta Jos opiskelija ei ole suorittanut kypsyysnäytettä kielen osalta kandidaatintutkielman yhteydessä, pro gradu - tutkielma tulee palauttaa viimeistään 7 päivää ennen aiottua kypsyysnäytettä. Tutkielmaan liitetään 1-2 sivun pituinen tiivistelmä, jonka tulee sisältää tiedot tutkimusongelmasta, aineistosta, käytetyistä tutkimusmenetelmistä ja tärkeimmistä tutkimustuloksista. Tiivistelmän laadintaohjeet saa tieteenalayksiköstä / oppiaineesta Pro gradu -tutkielman arvostelu Tutkielmasta antaa lausuntonsa vähintään kaksi tieteenalayksikön johtajan määräämää tarkastajaa, joista toisen tulee olla tohtorin tutkinnon suorittanut Tampereen yliopiston opettaja.

6 Tutkielman tarkastajat antavat lausuntonsa viimeistään kolmenviikon kuluessa siitä päivästä lukien, kun opiskelija on osallistunut kypsyysnäytteeseen, ellei yksikön johtaja ole erityisen painavasta syystä myöntänyt poikkeusta määräaikaan. Tarkastajien lausunto on lähetettävä tutkielman tekijälle vähintään neljä päivää ennen tutkielman arvostelua. Samalla hänelle varataan tilaisuus lausuntoa koskevan vastineen antamiseen. Mahdollinen vastine on toimitettava johtamiskorkeakoululle annettuun määräaikaan mennessä. Ellei opiskelija esitä vastinetta, johtamiskorkeakoulun johtaja päättää tutkielman arvostelusta. Mahdollisen vastineen käsittelee johtamiskorkeakoulun johtaja, joka voi tarvittaessa saattaa asian johtamiskorkeakoulun johtokunnan ratkaistavaksi. Pro gradu -tutkielman arvostelussa käytetään viisiportaista asteikkoa (5 = erinomainen, 4 =kiitettävä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä). Arvioitua ja hyväksyttyä ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvää opinnäytettä ei voi uusia Pro gradu -tutkielman arvostelun oikaisumenettely Tutkielman arvostelussa noudatetaan Tampereen yliopiston opintojen arviointisääntöä. Pro gradu -tutkielman arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua tieteenalayksikön johtokunnalta neljäntoista päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelupäätös ja tarkastajien lausunnot tietoonsa. Johtamiskorkeakoulun johtokunnan oikaisupyynnön johdosta tekemään päätökseen tyytymätön voi saattaa asian Tampereen yliopiston muutoksenhakulautakunnan käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakulautakunnan oikaisupyynnön johdosta tekemästä päätöksestä ei voi valittaa (yliopistolaki 558/2009, 84 ). 15. Tutkintotodistuksen hakeminen Kun kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot on suoritettu, opiskelija hakee johtamiskorkeakoululta todistusta tutkinnon suorittamisesta. Hakemus laaditaan sitä varten olevalle lomakkeelle. Johtamiskorkeakoulusta saa otteen opintosuoritusrekisteristä todistushakemuksen täyttämistä varten. Hakemus jätetään johtamiskorkeakoulun kansliaan. Todistushakemusta jätettäessä on opintosuoritusrekisteriotteessa oltava kaikki suoritusmerkinnät. Opiskelijan on huolehdittava siitä, että suoritusrekisterissä on tallennettuna kaikki opintosuoritukset. Sivuaine merkitään todistukseen, mikäli oppiaineessa on suoritettu vähintään 10 opintopisteen opinnot. Opiskelija pyytää itse kokonaismerkinnät kaikista niistä oppiaineista tai kokonaisuuksista, joista hänellä on vähintään 10 opintopisteen laajuiset opinnot. Alle 10 opintopisteen sivuaineet merkitään kohtaan Muut opinnot. Pääaineessa, siihen rinnastettavassa kokonaisuudessa tai sivuaineissa todistukseen merkitään suoritettu opintojen taso, kokonaisopintopistemäärä ja kokonaisarvostelu (ks. kohta 11: Opintosuoritusten arvostelu). 16. Opetussuunnitelmien voimaantulo Uudet opetussuunnitelmat tulevat voimaan lukuvuoden alkaessa. Erityisestä syystä opiskelijat voivat osallistua tentteihin ja kertauskuulusteluihin syyslukukauden aikana edellisenä lukuvuonna voimassa olleen opetussuunnitelman mukaisesti.

7 Opetussuunnitelmaan merkitty annettava opetus on ohjeellinen. Opetussuunnitelmaan merkitty annettava opetus on ohjeellinen. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan lukukausittain opetusohjelmassa. 17. Tutkintojen kehittäminen Tutkintojen kehittämistä ja opetussuunnitelman valmistelua varten johtamiskorkeakoulu asettaa työryhmiä, jotka koostuvat opettajista, opiskelijoista ja tarpeen mukaan muiden yksiköiden tai sidosryhmien edustajista. 18. Voimaantulo- ja siirtymäsäännöt Määräykset tulevat voimaan ja ovat voimassa tutkintouudistuksen siirtymäkauden eli saakka. Pro gradu -tutkielman arvostelua koskeva viisiportainen asteikko otetaan kuitenkin käyttöön vasta

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Johtokunta 7/2013, Asia4 Korjattu liite 1 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset ja mitoitus

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015 1 YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015 Hyväksytty Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnassa

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2010 2012

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2010 2012 Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2010 2012 Kandidaatin ja maisterin tutkinnot (tutkintoasetus 794/2004) Tutkintoasetuksessa määrätään tutkintojen sisältöä, järjestelyä

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 1 YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ HUMANISTISTEN TIETEIDEN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN, SEKÄ FILOSOFIAN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Tutkintoihin johtavat koulutukset

Tutkintoihin johtavat koulutukset Dekaanin päätös 22.12.2010 KASVATUSTIETEIDEN YKSIKÖN TUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 2010 2012 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista (794/2004).

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 60 op Valinnaiset opinnot (väh. 2 x 10 + 5 op), 25 op

Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 60 op Valinnaiset opinnot (väh. 2 x 10 + 5 op), 25 op KASVATUSTIETEEN JA HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIN JA KASVATUSTIETEEN JA FILOSOFIANMAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012 2015 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset 1 of 8 22.6.2015 14:37 tampereen yliopisto: kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö: opiskelu: tutkinnot: Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Lisätiedot

Kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kandidaatin ja maisterin tutkinnot 7 PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Tutkintoasetuksissa määrätään tutkintojen sisältöä, järjestelyä ja suorittamista koskevat valtakunnalliset yleisperiaatteet.

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2015-2018

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2015-2018 TAMPEREEN YLIOPISTO Informaatiotieteiden yksikkö (SIS) Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2015-2018 Nämä määräykset astuvat voimaan 1.8.2015. Määräykset on vahvistettu

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNOT Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot pääaineena hoitotiede tai kansanterveystiede. Hoitotieteen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA. 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet

KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA. 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet Kauppatieteellinen koulutusala 141 KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA TUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA. 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet ja erikoistumisalat

KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA. 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet ja erikoistumisalat KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA TUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet ja erikoistumisalat Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineina

Lisätiedot

HUMANISTISEN ALAN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

HUMANISTISEN ALAN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TAMPEREEN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta 15.12.2010 HUMANISTISEN ALAN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013.

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tämä sääntö sisältää tiedekunnassa suoritettaviin tutkintoihin ja opintoihin

Lisätiedot

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim. O U L U N Y L I O P I S T O L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a F L - t u t k i n n o n s u o r i t t a m i n e n 1. Opinto-oikeus Jatko-opinto-oikeuden saaminen. Tieteellisen, taiteellisen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1 OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1. Tekniikan kandidaatin tutkinto ja sen yleiset tavoitteet... 1 2. Kandidaatin tutkintoon liittyvä kandidaatin

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 1 LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 Lapin yliopiston hallitus on 16. päivänä kesäkuuta 2014 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia 1 Siirtymäsäännökset Uusi tutkintoasetus (794/2004) tulee voimaan 1.8.2005. Tätä ennen oikeustieteelliseen tiedekuntaan tutkinnonsuoritusoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat valita,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003)

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003) 243 TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos 1.1.2003) PÄÄTÖS Hallitus/14.6.1993 (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003) 20. TUTKINTOSÄÄNTÖ PERUSTUTKINNOT 1 Arkkitehdin tutkinto suoritetaan arkkitehtuurin

Lisätiedot

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin:

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin: OHJEEN TARKOITUS Toimintaohjeen tarkoituksena on kuvata, miten opiskelijan aikaisempia opintoja ja osaamista hyväksiluetaan (AHOT) ja miten hyväksilukemisen prosessi etenee vaiheittain. 2 MÄÄRITELMÄT Hyväksilukemisella

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty farmasian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 3.5.2011. I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tutkintojen ja opintojen

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 11 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä

HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä 1 (7) HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Tiedekuntaneuvoston 19.5.2005 ( A3) hyväksymä 5, 13 ja 32 muutokset hyväksytty tiedekuntaneuvostossa

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA (794/2004)

VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA (794/2004) VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA (794/2004) Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston asetusyliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty

Lisätiedot

308 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista

308 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 308 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista N:o 794/2004 Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50

Lukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50 Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaattiohjelman sekä maisteriopintojen rakenteet, oppiaineiden esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2012 13. Opetussuunnitelmissa

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot HELSINGIN YLIOPISTO Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvoston päätös 11.9.2012 KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 11.9.2012 ALKAEN Tutkintojen

Lisätiedot

Lomakkeen nimi: AHOT 1B

Lomakkeen nimi: AHOT 1B Lomakkeen nimi: AHOT 1B OULUN YLIOPISTO Tiedekunta, jolle hakemus osoitetaan: (Huom. jokaista tiedekuntaa kohtaan täytetään yksi lomake) Saapunut tiedekuntaan / 20 AHOT-LOMAKE ARKIOPPIMISESSA TAI EPÄVIRALLISESSA

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(5) Maantieteen yksikkö Oulun yliopisto 22.4.2014 / Äikkään pohjalta Suorsa Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja FM-opinnot, huipentuvat pro gradu -seminaariin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN DIPLOMITYÖOHJEET 24.11.2014

OULUN YLIOPISTON ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN DIPLOMITYÖOHJEET 24.11.2014 1 OULUN YLIOPISTON ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN DIPLOMITYÖOHJEET 24.11.2014 1. YLEISTÄ Diplomityö Julkinen opinnäyte Diplomityö on syventäviin opintoihin kuuluva tutkimustyön luonteinen (taiteellinen tai

Lisätiedot

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015 Teknillinen tiedekunta Ohjelmat ja pääaineet Kauppatieteiden kandidaatti Tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelma Pääaine tietotekniikka

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus-

Lisätiedot

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus

Lisätiedot

OPINTOTUKI KESÄAJALLE

OPINTOTUKI KESÄAJALLE 1 OPINTOTUKI KESÄAJALLE Edellytykset kesällä on tehtävä opintoja 5 op tukikuukautta kohti; koko kesälle haettaessa opintoja suoritettava siis 15 op harjoitteluajalta ei edellytetä em. opintopistemäärää,

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

5. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA

5. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA 5. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA Arkkitehtuurin osaston ja koulutusohjelman johtaja, professori Juhani Katainen, huone RJ308, puhelin 3115 3234 juhani.katainen@tut.fi Osaston

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 318. Asetus psykologian tutkinnoista. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 318. Asetus psykologian tutkinnoista. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1996 N:o 318 319 SISÄLLYS N:o Sivu 318 Asetus psykologian tutkinnoista... 859 319 Asetus ulosottotoimen hallinnosta... 864 N:o 318

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTO-OPAS 2008-2010

YHTEISKUNTATIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTO-OPAS 2008-2010 YHTEISKUNTATIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTO-OPAS 2008-2010 Toimitettu yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Toimittaneet: Jutta Aalto Ainoriitta Pöllänen Sakari Rautiainen Niina Simanainen Arja Valkonen

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2005 2006

OPINTO-OPAS 2005 2006 OPINTO-OPAS 2005 2006 INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

05.05.2011 suunnittelukeskus/elinkeinopalvelu Elinkeinojohtaja 088102 TYÖAVAIN 34-3-11 1

05.05.2011 suunnittelukeskus/elinkeinopalvelu Elinkeinojohtaja 088102 TYÖAVAIN 34-3-11 1 HELSINGIN KAUPUNKI YHTEENVETO HAKIJOISTA Nro Talous- ja 05.05.2011 suunnittelukeskus/elinkeinopalvelu Elinkeinojohtaja 088102 TYÖAVAIN 34-3-11 1 Hakijat Hakemuksen jättöpäivä 22.03.2011 07.04.2011 13.04.2011

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot