Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013"

Transkriptio

1 Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Linkki: Pohjois-Savon ELY keskus Leila Kantonen

2 Miksi toimivuusarviointi? MRL:n toimivuutta on seurattu lain voimaantulosta vuodesta 2000 lähtien. Arviointeja tehty 2001 ja 2002 ja laajemmin Uuden kokonaisarvioinnin tekeminen on kirjattu nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. perustuslain tulkinta edellyttää alueidenkäytön suunnittelun säännösten täsmentämistä ja asetuksenantovaltuuksien tarkentamista. Toimivuusarvioinnin toteuttaminen ohjelmoitiin syksyllä 2011 ja sen taustaksi on tehty lukuisia erillisiä kyselyjä ja selvityksiä. 2

3 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset ja toimenpiteet (1) MRL:n suunnittelujärjestelmä on lähtökohdiltaan ja keskeisiltä säännöksiltään edelleen toimiva: Kukin kaavataso huolehtii sille kuuluvista tehtävistä ja kaavat pidetään ajan tasalla. Jos näin ei ole, eri kaavatasot alkavat kuormittua asioilla, joita olisi tarkoituksenmukaista käsitellä muulla kaavatasolla. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat pääosin toimineet lain tarkoittamalla tavalla. Kehittämistarpeet Maakuntakaava: maakuntakaavoituksen ohjaustehtävän selkeyttäminen ja tehostaminen ylikunnallisia alueidenkäytön yhteensovittamiskysymyksiä käsittelevänä kaavamuotona. Yleiskaava: Laaja-alaisempia ja strategisempia yleiskaavoja tulisi laatia nykyistä enemmän. Nyt yleiskaavat laaditaan melko suppeille alueille. Maakuntakaavojen ja yleiskaavojen tehtävää ja työnjakoa kaavajärjestelmässä on tarpeen selkeyttää => Käynnistetään selvitystyö maakuntakaavojen ja yhteisten yleiskaavojen vahvistamismenettelynvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista suunnittelujärjestelmän toimivuuteen. 3

4 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset ja toimenpiteet (2) Suunnittelujärjestelmän keskeisenä piirteenä on sen hierarkkisuus. Ongelma: Jos asemakaavaa halutaan muuttaa yleiskaavan vastaisesti, tämä edellyttää yleiskaavan ja joissakin tapauksissa myös maakuntakaavan muuttamista. Tällaisia tilanteista syntyy erityisesti silloin, kun yleispiirteiset kaavat on laadittu yksityiskohtaisina. => Selvitetään kaavojen sisältövaatimuksiin liittyviä tarkistustarpeita siten, että sisältövaatimukset nykyistä selkeämmin suuntaavat eri kaavatasojen tehtäviä ja painottavat yleispiirteisten kaavojen strategista luonnetta. MRL mahdollistaa nopean asemakaavaprosessin ja myös tarkkuudeltaan joustavien kaavojen laatimisen, mutta kuntien väliset erot ovat suuria. Kuntien myönteisten lupapäätösten heikko muutoksenhakukestävyys on ongelmallista erityisesti luvanhakijoiden kannalta. => Laajennetaan kuntien poikkeamistoimivaltaa ja täsmennetään poikkeamispäätösten edellytyksiä. 4

5 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset ja toimenpiteet (3) Vähittäiskaupan ohjaus. Enimmäismitoituksen osoittaminen maakuntakaavoissa on koettu ongelmallisena Myös paljon tilaa vaativaa erikoistavaran kauppaa koskevan siirtymäsäännöksen soveltaminen on aiheuttanut ongelmia. => Säännösten vaikutuksia ja toimivuutta on syytä jatkuvasti seurata ja ryhdyttävä toimenpiteisiin, mikäli ongelmat korostuvat ja lakimuutoksen tavoitteet eivät toteudu käytäntöjen vakiintuessa. Asemakaavoitettujen taajamien ulkopuolisten alueiden alueidenkäytön ohjauksessa on syytä erottaa kaupunkiseutujen taajamien kehysalueiden ja kaupunkien läheinen maaseutu ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun ohjauksesta (vrt aluetypologia). Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän toimivuus sekä asuntotarjonnan riittävyys ovat maankäyttö- ja rakennuslain keskeisten tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta oleellisia asioita. Kehysalueilla ja kaupunkien läheisellä maaseudulla tarvitaan tiukempaa rakentamisen ohjaamista kuin muilla maaseutualueilla. => Määritellään yleiskaavan laatimistarve siten, että se tukee tarpeellisten yleiskaavojen laatimista erityisesti kaupunkiseuduilla. Tarkistetaan kyläyleiskaavoitusta koskevaa säännöstä ja kehitetään yleiskaavoituksen mahdollisuuksia maaseudun rakentamisen suorassa ohjaamisessa 5

6 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset ja toimenpiteet (4) Suunnittelutarvealueet: Tarkistetaan suunnittelutarvealueita koskevia määrittelyjä sekä niitä koskevia edellytyksiä siten, että niitä tarkastellaan erikseen taajamien kehysalueella ja kaupunkisen läheisellä maaseudulla sekä ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla. => Selvitystyö, jossa tarkastellaan kaavanlaatimista edellyttävän suunnittelutarpeen kynnyksen tarvetta ja määrittelyä. Maapolitiikan keinot: MRL tarjoaa kunnille mahdollisuuden aktiivisen maapolitiikan harjoittamiseen, rajoitteet käytölle tulee kunnallisessa päätöksenteossa. MRL:sta puuttuu säännös, jonka mukaan kunnan tulee huolehtia yhdyskuntien kehittämisen edellyttämän maapolitiikan harjoittamisesta. => Sisällytetään kuntien maapolitiikan harjoittamista koskeva säännös lakiin. => Selvitetään menettelyjen jouduttamiseksi mahdollisuudet kasvukeskuksissa ja niiden lievealueilla poistaa raakamaan lunastamisen luvanvaraisuus laadittavissa yleiskaavoissa osoitetuilta rajatuilta alueilta, joita koskisi erityinen kaavamääräys. Ilmastonmuutoksen hillintä: Toimintaympäristöt muuttuvat, jolloin täydennysrakentaminen ja elinympäristön laadun parantaminen korostuvat =>Selvitetään täydennysrakentamisen edistämisen keinoja ja mahdollisuuksia Leila Kantonen 6

7 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset ja toimenpiteet (5) Vuorovaikutus: MRL luo nykyisellään hyvät edellytykset vuorovaikutukselle, kun kaavoitukseen liittyvää osallistumista tarkastellaan yhden kaavaprosessin kuluessa tapahtuvana toimintana. Viranomaisyhteistyötä pitää suunnata entistä selkeämmin merkittävimpiin asioihin ja niihin kysymyksiin, joita valtion viranomaisten on perusteltua ohjata. => Selvitetään menettelytavat kaavaohjauksen keventämiseksi kaavoituksensa hyvin hoitavissa kunnissa Viranomaisneuvottelut: Neuvottelujen ajoitusta on syytä joustavoittaa kaavaprosessien sujuvan etenemisen turvaamiseksi => Tarkistetaan kaavojen viranomaisneuvottelujen ajoitukseen liittyvät säännökset siten, että turvataan kaavaprosessien sujuva eteneminen ja => tarkistetaan kaavojen selvityksiä ja vaikutusten arviointeja koskevaa säännöstä siten, että korostetaan kaavojen perustumista hyvään suunnitteluun ja sen edellyttämiin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin. Kuntien ja valtion viranomaisten roolit: Roolit pääosin selkeät ja toimivat. Valtion yleisen kaavaohjaustehtävän sekä maakuntakaavoja ja kuntien yhteisiä yleiskaavoja koskevan vahvistusviranomaisen roolin välillä on kuitenkin myös ristiriitoja. => Toimenpideet? 7

8 Toimivuusarvioinnin keskeiset johtopäätökset Rakennusvalvonta => Rakennusvalvontatoimi tulisi jatkossa kattaa täysimääräisesti lupamaksuilla. Rakentamisen viranomaisvalvonnan toimintaedellytyksiä on parannettava. => Kootaan rakennusvalvontatoimi suuremmiksi yksiköiksi. Näin luodaan edellytykset nykyistä paremmalle palvelutasolle ja yhtenäisemmille käytännöille. Selvitystyö tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa ja siinä tulee hyödyntää sekä rakennusvalvontatoimen että muiden alojen alueellisesta yhteistyöstä saatuja kokemuksia. Eri vaihtoehtojen vaikutuksista on tehtävä arviot ennen lopullisten organisointipäätösten tekemistä. => Uudistetaan MRL 117 a-g :iin perustuvat rakentamista ohjaavat asetukset sekä selkeytetään säännöksiä, joilla edistetään kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisemistä. Rakennusten elinkaaren ajan käyttökelpoisina pitämiseksi ja käyttötarkoituksen muutosten toteuttamiseksi tarvitaan selkeitä? => Selvitetään säännöllisiä huolto- ja korjaustoimenpiteitä, kiinteistönhoidon tason parantamista sekä vastuiden määrittämistä koskevaa sääntelyä ja ohjausta. Leila Kantonen 8

9 Toimintakäytäntöihin liittyviä kehittämistarpeita Uusitaan kaavoitusta ja kaavamääräyksiä koskevat ympäristöministeriön oppaat. Käsitellään viranomaisyhteistyön kehittämistä ja suuntaamista koulutustilaisuuksissa ja kehitetään tähän liittyvää ohjeistusta. Laaditaan ohjeistusta kilpailun toimivuuden arviointiin liittyviin menetelmiin. Laaditaan ohjeistusta ja järjestetään koulutusta liittyen maapoliittisen keinovalikoiman käyttöön ja maapoliittisten ohjelmien laatimiseen. Kehitetään kaavojen vaikutusten arviointiin liittyviä työkaluja ja ohjeistusta. Kehitetään VATtien käsittelyä ja huomioon ottamista valtion viranomaisten toiminnassa. Kehitetään ja yhtenäistetään valtakunnallisia kulttuuriympäristöä koskevia inventointeja. Laaditaan rakentamisen ohjaukseen liittyvää ohjeistusta sekä kehitetään koulutusta. Kehitetään valitusten käsittelyyn liittyviä menettelyjä. Kehitetään sähköisen vuorovaikutuksen ja osallistumisen välineitä, kaavoitustilanteita koskevaa viestintää, neuvottelutaitoja ja ristiriitojen sovittelua

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä Sujuvampaa, kestävämpää kaavoittamista Työseminaari 8.5.2014 Kuopio MRL toimii keskeisiltä periaatteiltaan hyvin ja sille asetettujen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia teemana kaavoitus ja kilpailun esteet Ritva Laine MRL -muutostyö käynnistynyt Kilpailun edistämisen näkökulman sisällyttäminen

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Maija Neva, ympäristöministeriö MRL:n toimivuusarviointi on hallitusohjelman hanke Toimintaympäristön muutokset

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki muutoksessa

Maankäyttö- ja rakennuslaki muutoksessa Maankäyttö- ja rakennuslaki muutoksessa MRL toimivuusarvioinnin jatkotoimenpiteet MRL:n muutos: kilpailun edistäminen ja maapolitiikka Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät Jyväskylä 1.-2.10.2014 Matti

Lisätiedot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot. Selvityksen esittelyaineistoa Auvo Haapanala

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot. Selvityksen esittelyaineistoa Auvo Haapanala Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Selvityksen esittelyaineistoa 22.1.2015 Auvo Haapanala 22.1.2015 1 Esittelyaineiston sisältö Selvityksen lähtökohta kuva 3 Taustatietoa maakuntakaavoituksesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Selvitystyön tilannekatsaus Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät Jyväskylä 1.10.2014 Auvo Haapanala 7.10.2014 1 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Muuttuva MRL - HE 251/2016

Muuttuva MRL - HE 251/2016 Muuttuva MRL - HE 251/2016 Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista koskevat toimenpiteet (HE 251/2016) Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa 22.10.2015 Tausta ELY-keskusten toimintaa alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaajina selvitettiin maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta 14.2.2017 Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Hajarakentamisen helpottaminen 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Muutos on

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen onnistuu

Täydennysrakentaminen onnistuu Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö

Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Matti Laitio Ympäristöministeriö Lieksa, Vuonislahti 6.-7.9.2012 Opas kylä- yleiskaavoista julkaistiin alkuvuodesta www.ymparisto.fi > ympäristöministeriö

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

tilaa, valoa ja pohjoista voimaa HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II

tilaa, valoa ja pohjoista voimaa HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II tilaa, valoa ja pohjoista voimaa Pohjois- Pohjanmaan maakuntakaava - tarkistaminen aloitettu 2011 Uuden Oulun yleiskaava - laatiminen aloitettu 2011 Oulun seudun kuntien yhteinen yleiskaava - lainvoima

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Ylijohtaja Helena Säteri Korjausrakentamisen iltapäivä Sanomatalo, Helsinki 17.9.2013 Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus kestävään

Lisätiedot

Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa

Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa KAAVOITTAJIEN JA RAKENNUSTARKASTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa Mikkeli 21.11.2013 Pasi Rajala PÖYRY POWERPOINT 2010 TEMPLATE 1 ESITYKSEN NÄKÖKULMIA Alueidenkäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet. Matti Laitio ympäristöministeriö

Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet. Matti Laitio ympäristöministeriö Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet Matti Laitio ympäristöministeriö Lähtökohta: Asemakaava-alueen ulkopuolella on erilaisia alueita X Z Z Y A X A

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 1.5.2017 Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus ELY-keskusten rooli 2019 asti? ELY:llä riittää tehtäviä MRL:n mukaisesti kaavoituksen ja poikkareiden

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO KEHA/1749/2016 Pohjois-Pohjanmaa 29.8.2016 Ympäristöministeriö Kirjaamo sähköisesti Lausuntopyyntönne 22.6.2016 (YM19:00/2015) LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen. 2.12.2015 Matti Vatilo, YM

Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen. 2.12.2015 Matti Vatilo, YM Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen 2.12.2015 Matti Vatilo, YM Hallituksen keskeiset tavoitteet pelkistetysti Tavoitteet Asuntokysyntään ja asuntotarpeen muutoksiin vastaaminen

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo Maankäytön suunnittelun perusteet - Yleispiirteinen suunnittelu Hanna Mattila & Raine Mäntysalo 30.1.2017 Yleiskaavoitus 1 Yleiskaava (MRL 35-39, 42 ) Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kultaojan asemakaavan muutos ja laajennus

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kultaojan asemakaavan muutos ja laajennus Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kultaojan asemakaava ja korttelien 306, 308, 309 asemakaavan muutos Saariselän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen

Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen 1 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet Muistio 05.01.2016 Matti Laitio Tarkastelussa oli aluksi kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäinen perustui nykyjärjestelmään

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä Ajankohtaista ympäristöministeriöstä Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 4.6.2015 Maija Neva, ympäristöministeriö Mistä puhun? Maankäyttö ja rakennuslain muutokset Muutama tilasto Lainsäädännön kehittämishankkeet

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia

Lisätiedot

Maisemat maakuntakaavoituksessa

Maisemat maakuntakaavoituksessa Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten

Lisätiedot

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET 1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSOHJELMA 2017-2018 KAUPUNGINARKKITEHTI MAARIT PIMIÄ 17.2.2017 Tekla30.11.2016 Tekninen toimi / kaavoitus KAAVOITUSOHJELMA M A A N K ÄY T TÖ - JA 2017-2018 R A K E N N U S L A K I M u u t o s e

Lisätiedot

Eheyttävä maankäyttöpolitiikka vs. kilpailunäkökulma

Eheyttävä maankäyttöpolitiikka vs. kilpailunäkökulma Eheyttävä maankäyttöpolitiikka vs. kilpailunäkökulma JULMA-hankkeen osatutkimus Elinkeinoelämän kilpailunäkökulman huomioiminen kunnan maankäyttöpolitiikassa 6.12.2015 Hanna Mattila, Aalto-yliopisto 1

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että

Lisätiedot

Maankäytön suuntaviivat 2025

Maankäytön suuntaviivat 2025 Maankäytön suuntaviivat 2025 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja

Lisätiedot

KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2

KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2 KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2 KANSALAIS- JÄRJESTÖJEN VAIKUTUS- MAHDOLLISUUDET KAAVOITUKSEEN Maankäyttö- ja rakennuslain kokemusten valossa Suomen Kotiseutuliito 1 KOULUTUKSEN PÄÄSISÄLTÖ Katsaus MRL:n pääkohtiin

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja

Lisätiedot

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap

Lisätiedot

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tarpeet täydennysrakentaminen kehittämiselle? Rakennetun ympäristön

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Asemakaavan laatiminen tai muuttaminen yleiskaavasta poiketen ( M R L m o m. )

Asemakaavan laatiminen tai muuttaminen yleiskaavasta poiketen ( M R L m o m. ) Asemakaavan laatiminen tai muuttaminen yleiskaavasta poiketen ( M R L 4 2 4 m o m. ) R a k e n n e t u n y m p ä r i s t ö n n e u v o t t e l u p ä i v ä 1 2. 1 2. 2 0 1 7 Va a s a Yleiskaavapäällikkö

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Rauhalan 7. kaupunginosan korttelin 45 asemakaavamuutos ja sitova tonttijako

Rauhalan 7. kaupunginosan korttelin 45 asemakaavamuutos ja sitova tonttijako Rauhalan 7. kaupunginosan korttelin 45 asemakaavamuutos ja sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

Lisätiedot