Sisällysluettelo. Maatullin koulun vanhempainilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisällysluettelo. Maatullin koulun vanhempainilta"

Transkriptio

1 Kuvat: Curly ry

2 Sisällysluettelo 2 Sisällysluettelo, Maatullin ala-asteen koulun vanhempainilta syksyllä Koulun ruskaretki Viikkiin, Urheilupäivä ja Neljänsien luokkien retket Fallkullaan 4 Oppilaskunta ja sen hallitus, Vaalipäivä, Tyhjät lautaset - kampanja sekä vertaisvalvojat 5 Maatullin koulun ympäristömielenosoitus, Vappukarnevaalit ja Kevään orvokit 6 Helsinki on vuoden 2012 Design-pääkaupunki, Isien ja lasten ilta Maatullissa 7 Ylipormestarin oppilaskuntapäivät, Duudsonien vierailu Maatullissa sekä vierailuun liittyneen kuvataidekilpailun, neljännen lk:n sarjan voittaneen Veeeran sarjis teemalla "ystävyys". Ympäristökerhon ja oppilaskunnan "Kiitos hyvin tehtystä työstä - retki" Flamingoon Maatullin koulun vanhempainilta "Vanhempainiltana osa oppilaista sai kertoa vanhemmille koulun kerhoista ja suunnitelmista. Oppilaiden vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan ja kiertelemään kouluumme. Opettajat sekä osa oppilaista olivat järjestäneet ohjelmaa vanhempia varten. Esimerkiksi oppilaskunnanhallitus kertoi omasta toiminnastaan. Ympäristökerho oli järjestänyt oman esittelyn, jossa me kerroimme ympäristökerhon tehtävistä ja toiminnasta sekä ennen kaikkea siitä mitä me olimme tehneet vuosien varrella. Vanhemmat saivat kysellä kerhon oppilailta esimerkiksi lajittelusta ja siitä miten oppilaat olivat tehneet ympäristön hyväksi. Vanhemmat oppivat oppilailta uusia ja hyödyllisiä vinkkejä. Mukana olleiden mielestä ilta oli erilainen, mukava ja erittäin onnistunut." Taru & Ida 4b

3 Koulun ruskaretki Viikkiin Koko koulu lähti Ruska-retkelle Viikkiin luokkalaiset menivät eriaikaan, kuin 4-6. luokkalaiset, eli ikään kuin kahdessa erässä. Retkellä satoi ja siellä syötiin koulusta saatuja eväitä. Jotkut oppilaat kävivät lintutornissa. Osa tykkäsi ja osa ei tykännyt, retkestä. Näimme eläimiä matkan varrella mm. lehmiä. Urheilupäivä Kirjoittanut: Lilli 5b Meidän koulussa oli urheilukisat. Me mentiin koulun kanssa urheilukentälle. Siellä meillä oli pallonheittoa, 100metrin juoksu, 800metrinjuoksu ja pituushyppy. Myöhemmin parhaat saivat mitalin. Kirjoittanut: Sarata 6c Koulun neljännet luokat vierailivat Fallkullan kotieläintilalla "Meidän luokka kävi Fallkullan kotieläin tilalla. Ensin me valmistauduttiin retkeen ottamalla varusteet esimerkiksi kypärän. Sitten me harjoiteltiin jonossa pyöräilyä, se onnistui ihan hyvin. Tututstumis käynti oli kiva. Töitä ei saanut tehdä mutta eläimiä sai nähdä. Retkipäivänä haimme eväät koululta. Falkullaan menimme pyörällä. Kun olimme Falkullassa pistettiin pyörät pihalle lukkoon. Sitten opettaja jakoi meidät pöytäryhmiin. Me siivosimme eläinten karsinoita. Minä olin meidän ryhmän kärrynviejä. Minä vein kärryt lantalavalle. Kun olimme tehneet töitä jonkun aikaa niin oli evästauko. Eväänä oli mehua,ruisleipää,jugurtti ja banaani. Evästauon jälkeen kaikki ryhmät saivat harjata eri eläimiä. Kaikki saivat harjata lehmiä, vuohia ja kaneja. Minun pöytäryhmäni pääsi ensin harjaamaan lehmiä.yhtä minun kaveriani osui lehmän häntä naamaan. Vaikka lehmä katsoi minua oudosti minä en pelännyt. Sitten me harjasimme vuohia. Siellä oli monta erillaista vuohta. Ensin harjasimme rauhallista vuohta, se tykkäsi harjaamisesta. Sitten harjasimme vähän erillaisia vuohia. Ne olivat villinä. Minua jännitti paljon. Kun olimme olleet niiden häkissä jonkun aikaa puolet vuohista karkasi. Minä nauroin paljon. Sitten avustaja ohjasi ne takaisin häkkiin. Sitten harjasimme kaneja. " Eetu 4c

4 Koulussamme toimii aktiivinen oppilaskunta, joka osallistuu monipuolisesti koulun toimintaan ja ylläpitää verkkolehti Pöllöpostia. Lehteä pääsee lukemaan helposti koulumme kotisivujen kautta. Oppilaskunta piti vaalit Vaaleissa käytimme myös Presindentinvaaleissa käytettäviä virallisia äänestys-koppeja. Vaalit sujuivat odotetusti eli hyvin. Saimme uusia jäseniä onnistuneiden vaalien avulla." Mari 6b "Joka vuotinen lautaset tyhjäksi kampanja on toteutettu taas yhdessä ympäristötiimin kanssa. Kampanjan aikana on ideana syödä lautaset tyhjiksi - kuten aina. Otathan siis sen verran ruokaa, että varmasti jaksat syödä kaiken. Voit ottaa ensin vähemmän ja sitten hakea lisää, jos jaksat. Ruokalassa vierailee myös lautasvahdit. Heidän tehtävänä on tarkistaa lautaset ennen kuin ne palautetaan keittiöön pestäviksi. He myös jakavat leimoja tyhjistä lautasista. Näin me voimme kaikki auttaa keittiöhenkilökuntaa ja luontoa." Lilli 5b " Meillä on sisävälkkä valvojat, jottei oppilaat jäisi sisälle välitunniksi. Sisävalvojan työt hoitavat kuudesluokkalaiset. Ulkona toimivat myös 3-6 luokkalaiset välkkävalvojina. Heidän tarkoitus on myös leikittää oppilaita. Välituntisin on myös koulun omia opettajia valvomassa välitunteja oppilaiden lisäksi. Teresa ja Essi 6a

5 Tänä vuonna Maatullinala-asteen oppilaat ja opettajat kiersivät ympäri Tapulia osoittamassaan mieltään ympäristön puolesta. Koulun oppilaat tekivät kylttejä, joissa luki esimerkiksi. roskat veks! Jotkut oppilaat keräsivät roskia matkanvarrelta kun taas muut osoittivat mieltään huutamalla iskulausetta, Tapuli, siistiksi! Tapulikaupunkilaiset ottivat hyvin vastaan mielenosoituksen. He ottivat mielenosoituskulkueesta paljon kuvia ja jotkut näyttivät peukkua tai rauhanmerkkiä ja taputtivat kulkiessamme ohi. Koulussamme myös kierrätetään ja pidetään huolta ympäristöstä. Meillä järjestetään erilaisia ympäristöön liittyviä teemaviikkoja ja kampanjoita. Viikolla13. koulumme pihalle tuotiin metallinkeräys lava. Metalliesineistä saatu tuotto, käytetään oppilaiden hyväksi. Evin ja Ilona 4c Vappukarnevaalipäivänävoi pukeutua miten itse haluaa. Lisäksi päivän aikana on monta kivaa ohjelmaa. On kummitus-käytävä myyntipöytiä ja lelujenkierrätystori. Tatjana 4c Koulumme oppilaat pohtivat, kuinka koulumme viihtyvyyttä voisi lisätä. Yhtenä ideana oli toive kukkamerestä. Teimme hakemuksen Kauppapuutarhaliittoon, ja voitimme lähes sata orvokkia, jotka istutimme yhdessä päiväkoti Kanelin kanssa. Me istutettiin orvokit. Teimme kovasti työtä ja siitä tuli kaunis. Voit mennä itsekin katsomaan koulun viereen orvokkeja. Nelli ja Tiina 3c

6 Helsinki on vuoden 2012 Design-pääkaupunki. Isien ja lasten ilta Maatullissa "Design-vuoden pyrkimyksenä on laajentaa kansan design-käsitystä. Maatullin ala-asteen oppilaat kävivät vierailemassa Helsingissä sijaitsevassa Designmuseossa. Museossa vieraili koko koulu ja monet pitivät museota hauskana ja kulttuurillisena kokemuksena. Museossa nähtiin hienoja astiastoja, huonekaluja, Marimekon värikkäitä kankaita ja vaatteita. Huomiota herättivät mm. Toikan lasilinnut, Mariskooli ja Iittalan muotoilemat koriste-esineet. Oppilaat pitivät jännittävinä vuodelta 1800 löydettyjä vanhoja astioita. Minulle mieleen jäivät ehdottomasti Iittalan muotoilemat koriste-esineet. Myös koulullamme järjestettiin design-näyttely koulumme vitriinissä." Venla 6A "Rehtori kertoi meille projektista, joka innosti koko luokkaa. Suunnittelimme illan erityisesti isille ja lapsille. Mukaan sai tulla myös äidin tai muun läheisen miehen, kuten isoisän, isoveljen, sedän, enon tai vaikkapa kummin kanssa. Illan ohjelman suunnittelimme koko luokan ja rehtorin voimin. Suunnittelu eteni hyvää vauhtia, sillä meillä oli paljon ideoita. Osa luokasta suunnitteli kutsun ja osa vastasi ohjelmien toimivuudesta. Meillä oli noin viikko aikaa järjestellä, kun ilta päätettiin pitää koululla tiistai-iltana. Ohjelmaan oli suunniteltu mm. tansseja, pelejä, leikkejä ja yllätyksenä taikuri. Aluksi lämmittelimme Macarenan tahdissa, jonka jälkeen oli vuorossa vaateviesti. Vaateviestissä annettiin asukokonaisuus neljälle joukkueelle, joiden piti pukea ne päälleen ja juosta toisen puolen odottaville joukkuelaisille. Voittajaksi selviytyivät isät. Sen jälkeen isät heittivät lapsia palloilla kun lapset juoksivat salin päästä päähän. Leikkiä kutsutaan Hirvenmetsästykseksi. Taisi monen lapsen ja isänkin kilpailuvietti herätä siinä pelissä. Seuraavaksi pelasimme isät vastaan lapset sählypelejä. Otteluita oli kolme. Isät voittivat kaksi ja lapset yhden. Lopputanssi oli Letkajenkka. Jono oli todella pitkä. Lopuksi meille esiintyi taikuri Aaro Sorva lehmäpuvussaan. Taikurin jälkeen menimme ruokalaan pullamehulle. Pullaa oli varattu kaikille. Uskomme, että monelle jäi hyvä muisto siitä illasta." Venla & Viivi ja Eveliina 6b

7 Oppilaskunta ja sen hallitus äänestivät tämän vuoden ylipormestarin oppilaskuntapäivillä koulumme hankkeeksi Duudsonien vierailun koulullamme. Duudsonit olivat koulussame 19. huhtikuuta He puhuivat koulukiusaamisesta, itseensä ja unelmiinsa uskomisesta ja ystävyydestä. He myös kertoivat omaa tarinaansa ja näyttivät temppuvideoita. Duudsonit painottivat sanaa sisu ja ystävyys. Duudsonit ovat tunteneet toisensa ala-asteelta lähtien. Ja he kertoivat, että heidän ystävyytensä on niin vahvaa, että se on kuin veljeyttä. Jarno oli kiinnostunut kuvaamisesta enemmän, kuin kameran edessä riehumisesta. Jokainen luokka sai oman Meidän luokassa ei kiusata julisteen jonka Jukka ja Jarno signeerasivat. Julisteet jaettiin opettajien lokeroihin, jotka toivat julisteet allekirjoitettavaksi. Järjestämme koulussamme kulttuuriaiheisen kuvataidekilpailun Duudsonien vierailuun liittyen. Lilli 5b "Oppilaskunnan hallitusja ympäristökerho lähtivät Flamingoon. Keilasimme tunnin, sitten jokainen sai juustohampurilaisen, salaattia, ja juoda limua niin paljon kuin halusi. Lopuksi otimme yhteiskuvan ison koriste keilapallon edessä. Sen jälkeen suuntasimme koulua kohti. Retkellä oli todella hauskaa." Minna ja Lotta 3b

8 Kuvat: Curly ry

Oppilaat pitivät jännittävinä vuodelta 1800 löydettyjä vanhoja astioita. Minulle mieleen jäivät ehdottomasti Iittalan muotoilemat koriste-esineet.

Oppilaat pitivät jännittävinä vuodelta 1800 löydettyjä vanhoja astioita. Minulle mieleen jäivät ehdottomasti Iittalan muotoilemat koriste-esineet. Kuvat: Curly ry HELSINGIN Helsinki on vuoden 2012 Design-pääkaupunki. Design vuoden pyrkimyksenä on laajentaa kansan design-käsitystä. Design vuosi eli Muotoiluvuosi tarjoaa monia mahdollisuuksia tutustua

Lisätiedot

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli jännittävät tunnelmat siitä ketkä ovat tulevia työkavereita ja siitä miten työt lähtee käyntiin. Istuimme pöydän ääreen ja

Lisätiedot

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT PÄÄTTÄÄ? LASTEN OIKEUDET LASTEN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 13.3.2010 ALOITUS Yhteiskuntatiede ja sosiaalityö Lasten oikeudet Lapset päättäjinä

Lisätiedot

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa OpKu I Vaikuttajana alakoulussa Turvan talo 22.3.2007 Nuorisotyöntekijä Anne Haavisto Aineisto on rakennettu useista yleisesti oppilaskunnan tehtäviä ja yksittäisten oppilaskuntien tehtäviä käsittelevistä

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

4 Mahtava vireke arjen keskellä. keskiviikon avoin taidetoiminta alle kouluikäisille

4 Mahtava vireke arjen keskellä. keskiviikon avoin taidetoiminta alle kouluikäisille 1 2 3 Mihin osallistuit? elohiiri Taiteiden yö/ lastenkulttuurikeskuksen avajaiset 22.2. A B C Mitä pidit? Terveisiä ja toivomuksia Lastenkulttuurikeskukseen/ Kemin kaupungille. Avointa taidetoimintaa

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN Suunnittele tulevien oppilaiden tutustumistuokio koulussa niin, että siitä on iloa sekä tuleville oppilaille että opettajalle. Seuraavat vihjeet ja monisteet auttavat tutustumaan

Lisätiedot

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012 S U O M E K S I Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2012 Ei, vaan kansanedustajat! Taitto ja kuvitukset Hanna Lahti / Huomen

Lisätiedot

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i 12+ IDEAA TERVEELLISEEN SYÖMISEEN EDULLISESTI 1. Suunnittele viikon ruoat etukäteet Tee viikkosuunnitelma uuden viikon alkaessa: minä päivinä ehdit laittamaan ruokaa, milloin ruoka pitää olla valmiina

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä.

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 MATKARAPORTTI Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 KOS09 ja ryhmänohjaaja Pia Lambacka Tehnyt: Satu Harjula & Elisa Malmi Torstai 22.9.2011 Reissumme starttasi 21.9.2011 klo. 22.30 Kärsämäeltä,

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 EP senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 Lokakuun tapaamispaikka oli Seinäjoella Kirjastotalo Apila, pari vuotta sitten käyttöön otettu uusi, loistava kirjasto. Senioreita kulttuuriympäristö

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Meidän koulu. Tiina Hernesharju 8lk 17. toukokuuta 2016 Isojoen Koulukolmio

Meidän koulu. Tiina Hernesharju 8lk 17. toukokuuta 2016 Isojoen Koulukolmio Meidän koulu Tiina Hernesharju 8lk 17. toukokuuta 2016 Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Tulokset...4 2.1 Oletko tyttö vai poika?...4 2.2 Millä luokalla olet?...4 2.3 Minkä väriset

Lisätiedot

Pupun uusi kilpailu Karannut ilves

Pupun uusi kilpailu Karannut ilves UUTISET Karsikon koulu Sanomalehtiviikon satoa. Mielenkiintoisia uutisia Karsikon koulun 2.A- luokalta Pupun uusi kilpailu Pupu hyppäsi kuusimetrisen talonpäälle. Pupu päätti tehdä siitä kilpailun,kuka

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot

ULKOMAANJAKSON LOPPURAPORTTI

ULKOMAANJAKSON LOPPURAPORTTI ULKOMAANJAKSON LOPPURAPORTTI Johanna Alanko, Hotelli- ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki Saksa, Aachen: Hotel zur Heide, Raafstrasse 76-80, Lichtenbusch, www.hotel-zur-heide-aachen.de 5.10.-16.11.2013

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat,

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat, Leirilehti numero 5 9.7.2011 Terveisiä leirin johtajalta - Harri Sorri Leiri on mennyt hienosti ja yhteistyö FSB:n kanssa on sujunut hyvin. Kelit ovat olleet suotuisat ja aurinko on paistanut koko viikon.

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Rehtorin haastattelu s. 2

SISÄLLYSLUETTELO. Rehtorin haastattelu s. 2 SISÄLLYSLUETTELO Rehtorin haastattelu s. 2 Oma tyyli s. 3-7 Tulevien seiskojen vanhempainilta s. 8-10 Ysigaala s. 11-18 Sarjakuva, tehnyt Severi Hölsö s. 19 Lehdentekijät: Ella-Riikka Pukkinen Roosa-Maria

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa!

Työssäoppimassa Espanjassa! Työssäoppimassa Espanjassa! Pauliina Sääskilahti & Jenna Laitila MA11 Olimme Espanjassa, Fuengirolassa työssäoppimassa viisi viikkoa 9.11-17.12 Ammattiopisto ARTEMAN kautta. Olimme harjoittelussa Cafe

Lisätiedot

Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012

Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012 Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012 Olimme työssä oppimisjaksomme kuusi viikkoa Sunny Beachilla, joka sijaitsee Bulgarian itälaidalla mustan meren tuntumassa. Bulgarian suurimpia kaupunkeja on pääkaupunki

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

Neljäs viikko. Maanantai 27.6.

Neljäs viikko. Maanantai 27.6. Neljäs viikko Maanantai 27.6. Aamun sarastaessa taksimme lähti Suomenniemeä kohti. Aloitimme aamun laulamalla lauluja uusista itsetehdyistä lauluvihkoistamme. Musiikin pyörteiden huumaa jatkoimme levyraadin

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena

Lisätiedot

Ravintovartti, teemana lautasmalli

Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartin tavoite ja toteutus Ravintovartin tavoitteena on tutustua lautasmalliin. Vartti sisältää lautasmallin lyhyen esittelyn, jonka jälkeen jokainen piirtää lautasmallin

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

Tino Seppälä #99. SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015

Tino Seppälä #99. SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015 Tino Seppälä #99 SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015 Tietoa Mestarista: Tino on syntynyt vuonna 2000 Hän on ajanut kilpaa asfaltilla ja vedessä jo seitsemän vuotiaasta asti. Asuu Lohjalla isänsä ja

Lisätiedot

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia " " # $%& '%& (%& ) ) Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia #$$ " Vietimme hauskan pikkujoulun. Sopivasti pieniä kilpailuja Ensimmäiseksi Juha veti tarkkuusammunnan kevyttaustoihin, joihin oli sijoitettu kaikenlaisia

Lisätiedot

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6 June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät

Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät 1 Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät Jarmo Vestola Koulun nimi Fysiikka luonnontieteenä FY5-Työseloste 6.2.2002 Arvosana: K (9) 2 1. Tutkittava ilmiö Tehtävänä oli tutkia mitkä tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja Lautasuon päiväkoti Lehtimaja Keväällä me teimme majan meidän lähimetsäämme. Ensin me kävimme metsässä katsomassa, mihin maja rakennettaisiin. Hyviä paikkoja oli monia mutta lopulta päädyimme paikkaan,

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. Kokkolan Venekerhon laituripaikat Kausi 2014 Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. 1 / 24 Vuokrapaikkoja on myös saatavissa leveydet 2,5-4.0 metriin.

Lisätiedot

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk Ranua Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. TÄMÄ TOIMII 19.2.2007 Meidän Tämä toimii - ryhmässä ovat Salla, Aleksi, Suvi ja Joni. Aluksi me

Lisätiedot

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Pyörivä neularasia Kiinteä neularasia, Vain neula pyörii. Eikä mitään ylimääräisiä merkintöjä. Vain tuo musta suuntaviiva levyn reunassa. Pyörivällä

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES Abu Huraira kertoi, että hän kuuli Allaahin lähettilään sanovan, Allaah halusi koetella kolmea israelilaista, jotka olivat spitaalinen mies, sokea mies ja kaljupäinen

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Page 1 of 8 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 60 (59 %) 41 (41 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on

Lisätiedot

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Toimiala: Liikuntapalvelut / kuntokeskukset + Yritys: FRESH FITNESS OY "Nyt markkinointi pohjautuu kovaan dataan

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Lisätiedot

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk Luokka: 1A Ehdotukset (suluissa luokkien arvioimat kustannusarviot): - Koulun piha-alueelle mahdollisuus pelata sählyä kaukalossa, sekä jalkapalloiluun

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

ROTARY SUMMER CAMP 2015

ROTARY SUMMER CAMP 2015 ROTARY SUMMER CAMP 2015 Leirin ensimmäisenä ohjelmaa sisältävänä päivänä menimme läheiseen kiipeilypuistoon. Siellä teimme aluksi pieniä ryhmäytymisharjoituksia kahden oppaan johdolla. Yksi harjoituksista

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakassuhteen lujuus - KotiSun vs benchmark-tulokset 90 Asiakassuhteen lujuus 70 50 30 68 63 60 54 5 45 45 42 n=300

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat MAA-TULLI Elokuu Syyslukukausi 11.8. 22.12.16 vko 32 vko 33 vko 34 TOIMINTAKALENTE -RI Tapahtuma Koulu alkaa 11.8. klo 9.00 koulun pihalta Koulurauhan julistus Teema: Lajittelu kuntoon Taideretki Kiasmalle

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Luokkalehti 2015. Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä.

Luokkalehti 2015. Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä. Luokkalehti 2015 Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä. Pia Kauton valokuvapaja Pia Kautto kävi Länsipuolen koululla opettamassa valokuvausta ja kuvan

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot