$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia"

Transkriptio

1

2 " " # $%& '%& (%& ) ) Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

3 #$$ " Vietimme hauskan pikkujoulun. Sopivasti pieniä kilpailuja Ensimmäiseksi Juha veti tarkkuusammunnan kevyttaustoihin, joihin oli sijoitettu kaikenlaisia maalitauluja. Mikko Saviaro voitti sen kilpailun suvereenisti. Toki Mikko on meidän seuran nuoria lupauksia joten oli odotettavaakin, että hän menestyisi kisassa hyvin. Kilpailujen lomassa oli kaikille tarjolla Glögiä ja pientä mussutettavaa. Karkkia oli myös jaossa ja ne tekivätkin hyvin kauppansa. Illan pääkilpailu oli vaistoammunta. Ammuttiin seuran jousilla siten että kaikilla oli kolme kohdistusnuolta jonka jälkeen ammuttiin kaksi kilpasarjaa, Siis kuusi kilpanuolta. Kilpailu oli erittäin suosittu kaikkiaan 18 kilpailijaa osallistui ammuntaan. Pareittain tapahtuneen ammun- nan voitti Teppo Säkkinen 48p, Eikka oli toinen 46p, Juhani ja Pekka olivat kolmannella sijalla tuloksella 45p. Palkintoarvonnassa voitto meni Matille. Kilpailun jälkeen juniorit ammuskelivat innoissaan ilmapalloja, ja pauke olikin melkoinen sain itsekin ammuttua yhden hajalle, ettei niinkään huonosti. Mielestäni tämmöinen seuratoiminnan keventävä tapahtuma on silloin tällöin aivan paikallaan. Odotellaan seuraavaa tapahtumaa. Keväällä voisi olla vaikka vapun aikaan mahdollisuus vapaamuotoiseen hauskanpitoon jos vaan halukkuutta ja intoa järjestelyihin löytyy. Kaikille oikein hyvää oikeaa joulua. T. Pekka Alkukilpailussa ammuttiin erilaisia eläinaiheisia maaleja tarkin oli keskellä ampuva Mikko Saviaro Vaistoammunta ammuttiin pariammuntana pudotuskilpailun tapaan ollen hyvin jännä ja mielenkiintoinen. Kisan voitti Teppo Säkkinen.

4 " " # $ ) * * + (,-./ 0 1 % % *1 * 2//3 % % & ' ' ( ' Eikka Juurinen SM 1 M Kemi

5 #$$ " Päivä Ma 8-17 Ti Ke To 8-17 Pe La Lapin Jousen hallivuorot Su Vähäsen tarinaa siitä kun rupeaa kilpailuttamaan. Siis, miten toimit? Hallilla on kilpailukalenteri siitä näet tulevat kilpailut. Hallilla on myös lähialueen kilpailuiden kilpailukutsut. Jos on kilpailukutsu. Laita sen alalaitaan nimesi ja sarja, jossa ammut. Kilpailusihteeri ilmoittaa kaikki nimensä laittaneet kerralla järjestäjälle. Huomioi viimeinen ilmoittautumispäivä, jälki ilmoittautumiset saa jokainen hoitaa itse. Voi olla, että kaikki järjestäjät eivät ota jälki ilmoittautuneita. Jos kilpailuista ei ole kutsua, se löytyy netistä. Sinun täytyy silloin itse hoitaa ilmoittautuminen. Muista ilmoittautuminen on sitova. Poissaolon syyksi ei riitä huono ampumakunto. Sairaus kylläkin kelpaa. Hanki kilpailulisenssi Sinulla täytyy olla kilpailussa seuran edustusasu ainakin seurapaita. Huolehdi myös siitä, että osaat käyttäytyä kilpailuissa oikein. Osallistu ensiksi seuran perjantaikilpailuun. Kysy myös miten se kilpailuetiketti menee. Tule vaan reilusti juttelemaan

6 " & % % ( ( 9 7 2; 4,/4./4 5// 4 % 6 ( % 7 *( * *89*0 :

7 #$$ " 2/.2//3 " # Lapin Jousen yli neljäkymmentävuotinen historia pitää sisällään melkoisen määrän erilaisia puheenjohtaja persoonia. Kaiken kaikkiaan tähän mennessä 2006 heitä on ollut 15, joista 13 on ollut myös ampujia. Seuran perustavassa kokouksessa valittiin ensimmäiseksi seuranpuheenjohtajaksi Eino Juurinen, joka oli myös perustavan kokouksen koolle kutsuja. Kokous oli entisellä kunnallisklubilla. Kokouksessa päätettiin rajoittaa virkailijoiden toimikaudet kolmeen peräkkäiseen vuoteen. Tällä haluttiin että ketään ei rasitettaisi kohtuuttomasti virkatehtävillä. Sillä useat toimihenkilöistä olivat myöskin ampujia. Eino Juurinen Lauri Hietanen Esko Palo Keijo Soikkeli 1972 Esko Norvapalo Lauri Hietanen 1975 Juhani Alaruikka 1976 Reino Savukoski 1977 Mauri Kallijärvi Seppo Oinas Juhani Alaruikka 1982 Mauri Kallijärvi Jukka Takanen 1988 Erkki Alahuhta Kalevi Korva Eino Juurinen Timo Markkanen Teuvo Ollakka Pekka Hartikainen

8 Hallitus ja toimihenkilöt %%& "&' ( %%& ) & ) '&' )&*+ &(

LIIKESARJAKILPAILU 2016 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJAKILPAILU 2016 KILPAILUKUTSU LIIKESARJAKILPAILU 2016 KILPAILUKUTSU PORI OPEN poomsae 2016 PORIN URHEILUTALO 2.4.2016 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU PORI 2016 Porin Taekwondo ry järjestää poomsae-kauden toisen kilpailun.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

18m City Sport kisapohjan Jousi

18m City Sport kisapohjan Jousi Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 SMOLANDER Lauri FI030 PoJo 538-01 2 AHO Akseli FI030 PoJo 532-02 1/12 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Tyttöjuniorit

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri KILPAILUKALENTERI KESÄ 2012 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 09.-10.06.2012 Kansainväliset lajit PS, Nilsiä Kts. Jahti-lehti 19.-22.07.2012 Metsästysammunnat PK, Lieksa Kts. Jahti-lehti 11.-12.08.2012

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Riihi-JousetSeniori18mSM 3.3.2012 Riihi-Jouset Lopputulokset

Riihi-JousetSeniori18mSM 3.3.2012 Riihi-Jouset Lopputulokset Riihi-JousetSeniori18mSM 3.3.2012 Riihi-Jouset Lopputulokset Yleinen 70 Talja, alkukilpailu m m Yht. 10 X 1. Rantanen Pauli TapErä 274 270 544 2. Leivonen Keijo Ascella 271 272 543 3. Koivunen Osmo Ku-Ry

Lisätiedot

Kemi-kisaPohjan Jousi ry

Kemi-kisaPohjan Jousi ry 1 LIMINGOJA Inka -Vapaa- 4 Juniorit 11 Pronssiottelu Niemenmaa A. -Vapaa- Limingoja I. Kuusisto E. 0 3 NIEMENMAA Aapeli KUUSISTO Eelis FI0 1/5 Pudotus- ja finaalikierrokset: kaaviot ja sijoitukset - 017004.153757

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

päivitetty 5.12 klo Erä 1 Ma 3.2. klo Nimi Seura Paikkakunta

päivitetty 5.12 klo Erä 1 Ma 3.2. klo Nimi Seura Paikkakunta päivitetty. klo. Erä Ma.. klo.0 Erä Ke.. klo.00 Erä To.. klo.00 Erä To.. klo.0 Erä Pe.. klo.0 Erä La.. klo.00 Erä La.. klo.0 Erä La.. klo.00 Erä Su.. klo.0 Erä Su.. klo.00 Erä Su.. klo.0 (lisävuoro) Erä

Lisätiedot

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HUHTIKUU TOUKOKUU To 3.5. Klo HaHa AJ kokous n Urh. kenttä Ke 9.5. Helavalkijat, Ilmakivääriammuntaa Ilkka, Kari M. To 10.5 Lajiesittely Märy Ilkka, Reiska

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Luomala Arto 88 91 179 2 Autio Mikko 86 87 173 3 Peltola Jarkko 88 83 171 4 Ristimäki Juha 83 87 170 5 Parkkamäki

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 AHO Akseli POJO 555-01 2 HOVILA Juho HIRO 401-02 1/13 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Juniorit 15 Sija Kilpailija

Lisätiedot

??.07. su Keski-Suomi Metsästysammunnat Kts. KS:n kalenteri la Ikaalinen Hirvenjuoksu Tomi Heikkilä Vatula

??.07. su Keski-Suomi Metsästysammunnat Kts. KS:n kalenteri la Ikaalinen Hirvenjuoksu Tomi Heikkilä Vatula KILPAILUKALENTERI KESÄ 2017 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 10.-11.06.2017 Kansainväliset lajit VS, Laitila Kts. Jahti-lehti 28.-30.07.2017 Metsästysamm. Haul. Um, Hyvinkää Kts. Jahti-lehti 28.-30.07.2017

Lisätiedot

Tervetuloa Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran ampumaradalle

Tervetuloa Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran ampumaradalle Tervetuloa Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran ampumaradalle Ampumaradan järjestyssäännöt Jokaisen ampujan ja rata-alueella olevan on noudatettava niitä ohjeita ja määräyksiä, joita radan käytöstä ja

Lisätiedot

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun 1. Kirjaudu IRMAan suunnistajana. 2. Valitse kilpailukalenterista se kilpailu, johon haluat ilmoittautua ja paina Ilmoittaudu. Vain niihin

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1. Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

Su 1.5. Iisalmi Hannun Trap 100 kiekkoa Kyösti Huttunen 0503535770 klo 9.00 Hanhilampi ilm. paikanpäällä

Su 1.5. Iisalmi Hannun Trap 100 kiekkoa Kyösti Huttunen 0503535770 klo 9.00 Hanhilampi ilm. paikanpäällä Kilpailukalenteri Pohjois-Savo kesä 2016 METSÄSTYSAMMUNNAT Aika Paikka Kilpailu Yhteyshenkilö Su 1.5. Iisalmi Hannun Trap 100 kiekkoa Kyösti Huttunen 0503535770 klo 9.00 Hanhilampi ilm. paikanpäällä kyosti.huttunen@pp2.inet.fi

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kemppainen-kisa 18mPohjan Jousi ry

Kemppainen-kisa 18mPohjan Jousi ry 1 FI02 KUUSISTO Eelis 2 Finaali -Vapaa- Juniorit 11 1/19 Pudotus- ja finaalikierrokset: kaaviot ja sijoitukset - 2011120.15051 1 FI02 POLO Vilma 2 Finaali -Vapaa- Tyttöjuniorit 15 2/19 Pudotus- ja finaalikierrokset:

Lisätiedot

Tornion Raja Kisa 2014

Tornion Raja Kisa 2014 T# 1 1 PIIPPO Samuli 4 SUOMALAINEN Marko OJM LRJ 0 Yleinen Pronssiottelu T# 2 05.07.2014 @ 14:00 Suomalainen M. Seppälä S. 2 T# 1 @ 14:00 Piippo S. Aho T. Finaali 2 T# 2 3 SEPPÄLÄ Sakari 2 AHO Tuomo 3

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

OULU SKATE 8 9.12.2012

OULU SKATE 8 9.12.2012 ry KILPAILUKUTSU 19.10.2012 OULU SKATE 8 9.12.2012 ry kutsuu seuranne STLL:n rekisteröityneitä ja lisenssin lunastaneita luistelijoita kutsukilpailuun Linnanmaan jäähalliin 8.-9.12.2012. KILPALUSARJAT

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 13.-14.06.2015 Kansainväliset lajit VS, Salo Kts. Jahti-lehti 23.-26.07.2015 Metsästysammunnat Um, Hyvinkää Kts. Jahti-lehti 08.-09.08.2015

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Oulun piirin avoimet katsastukset

Oulun piirin avoimet katsastukset Oulun piirin avoimet katsastukset Kiiminki, 18.02.2017 Yksilökilpailut M 1. Jääskeläinen Joni 2 HMY 279 (29:25) 238 (+16m/+15m) 570 (95) 1087 2. Lindvall Timo 18 KEM 283 (28:46) 276 (+6m/+6m) 528 (88)

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

7. Tallukka Open

7. Tallukka Open Juniorit () Teemu Harju, Casablanca () Jani Kuusinen, DC Jukolan Jussi - Kristian Kautiainen, Samuli Blues () Aaron Knox, Samuli Blues () Seniorit () Matti Hatinen, Samuli Blues () Reino Eskonen, Päkki

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - 30.06.2013 Hirvi kertalaukaukset erä 1, lauantai 29.6.2013 klo 8.00-10.00 HUOM! Ampujaparista pienempi kilpailijanumero ampuu 1 tauluun 1 46 Asko Tiainen MKMS Y45 9 11 Ari Karhu

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

7Brothers Karate Cup

7Brothers Karate Cup 7Brothers Karate Cup Kilpailupaikka: Liikuntakeskus Rajakaari Osoite: keskusraitti 1 Rajamäki, Nurmijärvi Punnitus ja ilmoittautuminen: Lauantai kello 7:30 9:00 Aloitus: Kello 9:30 Kilpailunjärjestäjä

Lisätiedot

La Rantasalmi Katsastus/Cup Heikki Oinonen Klo 11:00 RUMA La 6.2 Punkaharju Katsastus/Cup Raimo Muhonen

La Rantasalmi Katsastus/Cup Heikki Oinonen Klo 11:00 RUMA La 6.2 Punkaharju Katsastus/Cup Raimo Muhonen Kilpailukalenteri 2010 Suur-Savo Hirvenhiihto La 9.1. Rantasalmi Piiriottelu KS-SS/Kats/Cup Heikki Oinonen Klo 11:00 RUMA 040 7052047 Huom: muuttuneet liikennejärjestelyt heikki.oinonen(at)pp.inet.fi La

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu 3.12.2013 Y 1. Jaakko Nousiainen 93 94 92 85 86 91 541 2. Mika Liimatainen 85 86 89 84 86 77 507 Y60 1. Pentti Tahvanainen 83 82 82 82 329 2. Pertti Toikka

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T)

PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T) LOHITILASTO HEINÄKUU 2009 Saatuja lohia / taimenia heinäkuussa 151 kpl Saatuja lohia / taimenia koko kaudella yhteensä 341 kpl PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T)

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

E-H RES. piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2018

E-H RES. piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2018 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 09. - 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja H 1. Antti Raittinen VaRes 95 97 98 96 94 98 578 2. Jussi Nylund H-TRes 94 94 97 97 96 97 575 3. Vesa Torkko VaRes 93 94 98 96 93 94 568

Lisätiedot

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15 Juniorit 15 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Finaali 1 SMOLANDER Lauri FI030 PoJo 548-01 -Vapaa- 6 2 JÄÄRNI Aleksi FI045 ToJa 545-02 6 2 3 AHO Akseli FI030 PoJo 538-03 2 -Vapaa- 1/10 Pudotus-

Lisätiedot

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä.

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä. Kinkunsulatuskilpailu 8.1. Tikkurilassa tiistaina 8.1. klo 16:30 alkaen pienoispistoolikilpailu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja kuviosarjat). Kummassakin osassa ammutaan aluksi 5 ls. koesarja.

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

RIISTAMAALI HIRVI 2015

RIISTAMAALI HIRVI 2015 RIISTAMAALI HIRVI 2015 RIISTAMAALIJAOSTO Puheenjohtaja Martti Renfors 0400-188 638 Rahaston hoit. Eino Pelkonen 040-5897 513 Ratavastaava Jouko Luoma 0500-621 270 Esko Eerilä 050-3286 345 Pentti Humaloja

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen tauluvarastolla ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai 12.4.2015 TULOKSET N70 M80 M45 M50 M55 M60 M65 M70 N50 1. Kaija Häyrinen, KAMS 1. Tiina Aalto, ESF 2. Sirkka Savukari, ESA M75 1. Toivo Sneck,

Lisätiedot

SVA Riistamaali mestaruuskilpailu Sipoossa 2017 Perjantai

SVA Riistamaali mestaruuskilpailu Sipoossa 2017 Perjantai Perjantai 7.7.2017 Karju normaalijuoksut Erän kaikki hitaat juoksut ammutaan ensin ja nopeat samalla radalla heti hitaiden päätyttyä (ratakohtaisesti). Molemmilla radoilla on kaksi ampumapaikkaa, eli kilpasarja

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051 Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli TUL SM 2014 A-taso, 6 sarjaa eu (24.03.2014-27.04.2014) Valvoja:PoRa MAB Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Jorma Soppela Into Kemi 1100 0

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Rohkihyä 20152. Juniorit 15

Rohkihyä 20152. Juniorit 15 Juniorit 15 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Gold 1 SMOLANDER Lauri FI030 Pojo 544-01 -Vapaa- 7 2 KOSTIANDER Senja FI030 Pojo 466-03 6 3 3 JUUSOLA Vera FI047 Toja 474-02 2 -Vapaa- 1/10 Pudotus-

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Sarjatiedote 2016 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2016 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2016 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

LIITE 2 (Päivitetty )

LIITE 2 (Päivitetty ) 1 LIITE 2 (Päivitetty 07.12.2015) SUOMEN MOOTTORILIITON MYÖNTÄMÄT AJAJAMERKIT JA ANSIOMERKIT HLMK:N JÄSENILLE SEKÄ HML:N KAUPUNGIN JA SML:N MYÖNTÄMÄT TUNNUSTUKSET HLMK:LLE JA SEN JÄSENILLE Huom. Alla olevat

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky V / 2011 12.7.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 11.2.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City- hotelli Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi

Lisätiedot