Toimintasuunnitelma 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2014"

Transkriptio

1 Sivu 1 Toimintasuunnitelma Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Ohjesäännössä on säädetty erikseen hallituksen kokoonpanosta ja jäsenten tehtävistä. Hallitus on velvoitettu etsimään uusia hallitustoimijoita toimikautensa aikana. 2. Yhdistyksen toimitilat Yhdistyksen toimisto sijaitsee ICT- talossa Turussa. Yhdistyksen puhelinnumero on ja osoite,. Hallituksen jäsenet päivystävät säännöllisesti toimistolla lukuvuoden aikana. Yhtenä päivänä viikossa pidetään niin sanottu vakiopäivystys, jolloin toimisto on varmasti auki. Päivystysajat näkyvät yhdistyksen www- sivuilla sekä ilmoitustaululla. Mahdollisista kesäpäivystyksistä sovitaan erikseen. 3. Toimikunnat ja henkilöt Hallitus perustaa tarvittaessa toimikuntia erilaisia tehtäviä varten. Toimikunnan vastuuhenkilöksi valitaan hallituksen jäsen. Poikkeuksena tästä ovat File- toimikunta sekä kronikkatoimikunta, joita vetää Filen päätoimittaja. Tiimien tarkoitus on auttaa hallitusta sen toiminnassa ja edelleen kehittää yhdistyksen toimintaa paremmin yhdistyksen jäseniä palvelevaksi. Pysyviin ja jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat: Haalaritiimi Toimikunnan tehtävänä on hankkia opiskelijahaalarit ensimmäisen vuoden opiskelijoille. File- toimikunta Toimikunta avustaa File- lehden toimitusta. Toimikuntaa johtaa Filen päätoimittaja. Kronikkatoimikunta Toimikunta avustaa päätoimittajia File- lehden kronikkanumeron tietojenkeruussa sekä toimituksessa. Vapaa- ajantoimikunta Toimikunta avustaa hallitusta järjestämään tapahtumia opiskelijoille. Toimikuntaa johtaa hallituksen vapaa- ajanvastaava. Vuosijuhlatoimikunta Vuosijuhlatoimikunta vastaa vuosijuhlien järjestelyistä.

2 Sivu 2 Synergiatoimikunta Toimikunnan tehtävänä on järjestää seminaaritapahtuma Synergia yhteistyössä muiden turkulaisten it- alan opiskelijajärjestöjen kanssa. WWW- toimikunta Toimikunta vastaa Asteriskin www- sivujen toiminnallisuudesta yhdessä palvelinylläpitäjän kanssa. Vuosittain valittaviin toimihenkilöihin kuuluvat vähintään seuraavat: Filen päätoimittaja Filen päätoimittaja vastaa yhdessä Digit ry:n Filen päätoimittajan kanssa File- lehden toiminnasta. Päätoimittaja valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Kehitysyhteistyövastaava Vastaa yhdistyksen osallistumisesta yhteisvastuulliseen kehitysyhteistyötoimintaan budjetissa määritellyin varoin. Hyvinvointivastaava Vastaa jäsenistön hyvinvoinnista järjestämällä ja tiedottamalla "hyvän olotilan" tapahtumista. Kansainvälisten asioiden vastaava Vastaa yhdistyksen vaihto- opiskelijoista ja vaihtoon hakemisesta. Ympäristövastaava Huolehtii, että yhdistys noudattaa mahdollisuuksien mukaan vihreitä arvoja ja edesauttaa niiden toimintaa. Palvelinylläpitäjä Palvelinylläpitäjä vastaa Asteriskin palvelinten toimivuudesta. Palvelinten ylläpitoon on varattu erikseen rahaa yhdistyksen budjetissa. Ylläpitäjä valitaan yhdistyksen syyskokouksessa ja ohjesääntö ohjaa hänen toimintaansa. Saavutettavuusvastaava Saavutettavuusvastaavan tehtävänä on tarkkailla, että yhdistyksen toiminta on tasa- arvon mukaista. Opintomateriaalivastaava Pitää toimiston opintomateriaalit ajan tasalla hoitamalla Asteriskin tenttiarkistoa sekä toimiston käsikirjastoa. Pitää myös huolen luentomonisteista ja niiden loppumattomuudesta. 4. Yhdistyksen ja hallituksen kokoukset Hallitus kokoontuu lukukausien aikana vähintään kahden viikon välein ja kesäaikaan tarpeen mukaan. Hallitus voi myös kokoontua pitämään iltakouluja, joiden aiheena voi esimerkiksi olla yhdistyksen tulevan toiminnan suunnittelu. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidetään sääntöjen mukaan.

3 Sivu 3 5. Tiedotustoiminta Yhdistyksen tärkeimmät tiedotuskanavat ovat: Ilmoitustaulu IT- laitoksella Asteriskin toimiston ulkopuolella www- sivut riski- info sähköpostilista File- lehti Muita tiedotuskanavia ovat: Aktiivijäsenistön aktiriski- lista TTL:n tarjoamat tiedotuskanavat Turun ylioppilaslehden infopalsta Ikiriski- sähköpostilista ICT- talon käytävänäytöt #asteriski.ry IRC- kanava #piltit IRC- kanava, joka toimii erityisesti pilttien tiedotuskanavana Asteriskin viralliset facebook- sivut Asteriskin virallinen twitter- sivu Riski- TV Ilmoitustaulu on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen omaan viestintään. Muiden ilmoitusten julkaisemiseen ilmoitustaululla vaaditaan lupa hallituksen jäseneltä. Sähköpostilistat Riski- info lista Riski- info - listalla julkaistaan yhdistyksen tiedotuksia, eikä sitä ole tarkoitettu jäsenistön keskustelua varten. Aktiriski- lista Aktiivisille ja yhdistyksen toiminnasta erityisesti kiinnostuneille jäsenille on käytössä aktiriski- lista, jonka kautta voidaan käydä suppeampia ajankohtaisia keskusteluja. Listaa käytetään tapahtumien tekijöiden rekrytointiin sekä suurimpien ja perinteisten tapahtumien suunnitteluun. Listalle toimitetaan myös hallituksen kokousten päätösluettelot. Hallitus ylläpitää aktiriski- listaa. Hallituksen sähköpostilista Yhdistyksen hallituksen tavoittaa osoitteesta. Hallitus käyttää tätä listaa sisäiseen kommunikaatioonsa. Halutessaan edellisten vuosien hallitusten jäsenet voivat jäädä hallituslistan jäseniksi. Myös Digit ry:n istuva puheenjohtaja liitetään halutessaan listalle ainejärjestöjen yhteistyön parantamiseksi. Ikiriski- lista Ikiriski- lista on tarkoitettu seniori- asteriskien tiedotuskanavaksi. Siellä julkaistaan lähinnä yhdistyksen kokouskutsut, pikkujoulu- ja vuosijuhlakutsut sekä ikiriskejä koskevat ilmoitukset.

4 Sivu 4 Partyriski- lista Tarkoitettu vapaa- ajantoimikunnan sisäistä kommunikointia varten. Aihepiireinä bileiden, sitsien ja tapahtumien tehtävät ja tapahtumien järjestäminen. Tarvittaessa yhdistyksen hallitus perustaa toimikunnille postituslistat. 6. File Asteriski julkaisee ainejärjestölehti Fileä yhteistyössä Digit ry:n kanssa. Lehden ilmestymisestä vastaa kaksi päätoimittajaa, jotka valitaan Asteriskin ja Digitin syyskokouksissa vuodeksi kerrallaan. Päätoimittajien tehtävistä määrätään tarkemmin File- ohjesäännössä. Apunaan heillä on File- toimikunta, johon kuuluu jäseniä sekä Asteriskista että Digitistä. File- lehti ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa ja on jäsenille ilmainen. Jakelukanavina toimivat telineet molempien ainejärjestöjen toimistoilla. Lehti on myös saatavilla pdf- muodossa Digit ry:n sivuilta. Yhden lehdistä tulee olla ns. Piltti- File, joka lähetetään hyväksymiskirjeiden mukana uusille opiskelijoille. Piltti- Filen tarkan ilmestymisajankohdan määrää matemaattis- luonnontieteellinen tiedekunta. Lisäksi yhteen lehden numeroon tulisi syksyllä kerätä molempien koulutusohjelmien uusien opiskelijoiden kuvat ns. piltti- ja fuksikronikaksi. Lehteen pyritään keräämään monipuolisesti molempien ainejärjestöjen jäsenten kirjoituksia. Tällaisia ovat esim. kolumnit, reportaasit, pakinat, erilaiset esittelyt, huumoripitoiset jutut yms. Kuka tahansa voi tarjota kirjoituksiaan Fileen, mutta lehden lopullisesta sisällöstä päättävät päätoimittajat. Lehden sisällöllinen laatu sekä ulkoasu pyritään pitämään niin hyvällä tasolla, että se toimii houkuttelevana mediana mahdollisille mainostajille. Mainoksista saatavilla rahoilla katetaan lehdestä aiheutuvia painatuskustannuksia. Mainostajat, lehden tekoon osallistuneet ja jutuissa esiintyneet ovat oikeutettuja tekijänkappaleisiin. Filen kustannukset ja mahdolliset mainostulot jaetaan ainejärjestöjen kesken vuonna 2008 laaditun sopimuksen mukaisesti. File- toimikunnan käytössä on lista joka on tarkoitettu tiimin työskentelyssä tarvittavan tiedon vaihtoa varten. File- listasta vastaavat lehden päätoimittajat. Lehden toimikunta ja kaikki halukkaat voivat käydä keskustelua myös Filen omalla kanavalla #file- kanava IRCNetissä. 7. Yhteydenpito muihin järjestöihin Tietotekniikan liitto ry Yhdistys ja halutessaan sen jäsenet kuuluvat Tietotekniikan liitto ry:hyn. Yhdistyksellä on yksi edustaja liiton liittokokouksissa (TTL:n säännöt liittokokousedustajista). Liiton jäsenmaksupalautukset ovat oleellinen osa Asteriskin taloudenpitoa.

5 Sivu 5 Tietotekniikan opiskelijoiden liitto ry Tietotekniikan Opiskelijoiden Liitto eli TiTOL perustettiin vuonna 2001 parantamaan alan opiskelijoiden välistä kanssakäymistä ja ylläpitämään suhteita. Yhdistyksellä on liittokokouksissa yksi edustaja, joka valitaan yhdistyksen syyskokouksessa yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Tekniikan akateemiset TEK ry TEK on diplomi- insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. Asteriski osallituu TEK:en järjestämään tiedotus- ja opiskelijatoimintaan ja hyödyntää sen tarjoamaa tukea akateemisen alan kehitykselle. Matemaattis- luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry MAL on matemaatikkojen, fyysikkojen ja tietojenkäsittelytieteilijöiden ammatillisaatteellinen järjestö. Asteriski osallistuu MAL:en järjestämään tiedotus- ja opiskelijatoimintaan ja hyödyntää sen tarjoamaa tukea akateemisen alan kehitykselle. VSTKY Varsinais- Suomen tietojenkäsittely- yhdistys ry VSTKY ry tai tuttavallisemmin Vätsky on toiminut ICT- alan ammattilaisyhdistyksenä jo vuodesta Asteriski tekee yhteistyötä Vätskyn kanssa ja kannustaa jäseniään osallistumaan myös heidän toimintaansa. Sisarjärjestöt Yhdistyksellä on maamme korkeakouluissa lukuisia sisarjärjestöjä: TY: Åbo Akademi: Aalto- yliopisto: HY: TTY: TAY: LTY: JY: VY: OY: Itä- Suomen yliopisto: Turun AMK: Digit ry, TuKYData Infå vid Åbo Akademi rf, DaTe vid Åbo Akademi rf Tietokilta ry, Otadata ry TKO- äly ry, Spektrum rf Modeemi ry, Tampereen TietoTeekkarikilta Luuppi ry Cluster ry Dumppi ry, Ynnä ry, Linkki Jyväskylä ry Tutti ry Blanko ry, Oulun tietoteekkarit ry Epsilon ry, Rekursio, Serveri ry TIO ry Yhdistysten edustajat tapaavat yhteistoimintapäivillä, joihin tulee myös Asteriskin edustajien osallistua. Yhtenä sisarjärjestöjen toiminnan koordinoijana toimii TiTOL ry, jonka jäseniä ovat lähes kaikki edellä mainitut yhdistykset. Lisäksi pyritään järjestämään tapaamisia excursioiden yhteydessä, mm. Synergiapäivien aikana Turussa. Vector ry Vector ry on Turun yliopiston ja Åbo Akademin tietojenkäsittelytieteiden ja tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestöjen yhteinen järjestö, jonka tehtävänä on luoda vankka yhteistyöpohja ainejärjestöjen, yliopistojen ja alan yritysten välille. Vectorin tehtävänä on

6 Sivu 6 myös pyrkiä hankkimaan korvaava tila Sotkulle. :llä on Vectorin hallituksessa kaksi (2) edustajaa, jotka valitaan :n syyskokouksessa yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen etu- ja yhteistyöjärjestö Hybridi ry Yhdistys toimii Turun yliopiston matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijayhdistysten etu- ja yhteistyöjärjestönä, sekä Turun yliopiston ylioppilaskunnan alayhdistysohjesännön määrittämänä tiedekunnan kattojärjestönä. Yhdistys edistää Turussa opiskelevien opiskelijoiden sosiaalista kanssakäymistä, yhteenkuuluvuutta ja vapaa- ajan viettomahdollisuuksia. Asteriskillä on oma edustaja Hybridin hallituksessa ja liittokokouksissa. Tiedekunnan muut ainejärjestöt Asteriski pitää yhteyttä matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan muihin ainejärjestöihin yhteisten tapahtumien ja tapaamisten kautta. Jäsenyhdistysten puheenjohtajat pitävät yhteyttä toisiinsa sähköpostin ja facebook- ryhmän välityksellä ja tarvittaessa yhteisellä tapaamisella. Turun yliopiston ylioppilaskunta Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) on vuonna 1922 perustettu Turun yliopiston opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, johon jokainen Turun yliopiston opiskelija automaattisesti kuuluu. Asteriski on TYY:n virallinen alayhdistys. Asteriski valvoo etujaan TYY:ssä omien vaikutuskanaviensa ja Hybridi ry:n kautta. Asteriski myös osallistuu aktiivisesti TYY:n järjestämiin tapahtumiin ja pyrkii tiedottamaan jäsenilleen ylioppilaskunnan tärkeistä asioista ja tapahtumista. 8. Edunvalvonta Vapaa- ajan toiminnan lisäksi yhdistyksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelman opiskelijoiden, sekä Work Informatics - maisteriohjelman opiskelijoiden edunvalvonta. Hallituksen tulee tarkkailla opintojen järjestelyjä ja sujumista laitoksellamme, sekä olla yhteydessä opiskelijoihin ja kuunnella heidän mielipiteitään opiskelusta. Tarvittaessa hallituksen tulee ottaa kantaa opintoihin liittyviin asioihin. Opintotiimi Opintotiimi on IT- laitoksen opinto- ohjauksesta vastaavien henkilökunnan jäsenten ja opiskelijajäsenten muodostama tiimi, jossa opiskelijoiden edustajina toimivat mm. ainejärjestöjen opintovastaavat. Säännöllisesti kokoontuvan tiimin tarkoituksena on suunnitella opinnonohjausta ja opinnoista tiedottamista, organisoida yhteistä tuutori- ja mentoritoimintaa sekä järjestää infotilaisuuksia ja muita opintojen sujuvoittamista tukevia tapahtumia. Koulutuksen kehittämisen työryhmä (Kouke) Koulutuksen kehittämisen työryhmä eli Kouke on, aiemman laitosneuvoston tehtäviä ainakin osittain hoitava elin. Työryhmässä käsitellään kaikkia koulutukseen liittyviä asioita opetussuunnitelmista opetusnäytteiden vastaanottoon. Asteriski pyrkii kaikessa ryhmään

7 Sivu 7 liittyvässä suunnittelutyössä ajamaan opiskelijoiden etua niin, että tuloksena olisi kolmikantainen taho, jossa myös opiskelijat voisivat tuoda esille käsiteltäviä asioita. Tiedekunnan johtokunta Asteriskin hallitus tarkkailee tiedekuntaneuvoston toimintaa ja tehtyjä päätöksiä tapaamalla opiskelijaedustajia. Tiedekuntaneuvoston ohella tärkeä vaikuttava elin tiedekunnassa on Hybridi ry, jossa Asteriskilla on myös edustajansa. osallistuu aktiivisesti opiskelijaedustajien valintaprosessiin. 9. Jäsenpalvelut Yhdistys palvelee jäseniään opinto- ja vapaa- ajan asioissa. Yhdistys järjestää seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja yritysexcursioita. Yhdistys myy luentomonisteita. Toimistossa olevalla tulostimella opiskelijat voivat tulostaa opinnäytteitään ilmaiseksi. Muista tulostuksista peritään hallituksen kulloinkin määräämä hinta. Ainejärjestö ylläpitää pienimuotoista kirjastoa, josta jäsenistö voi lainata vakituisia kurssikirjoja ja jotakin ajankohtaista kirjallisuutta. Kirjastoa täydennetään vuosittain budjetin mukaisilla ostoilla ja lahjoituskirjoilla. Kirjojen lainausmenettelyistä, sakko- ja korvausmaksuista päättää hallitus. Toimistolta löytyy myös paperileikkuri. Asteriskin toimistolla on myös kaupan laulukirjoja, t- paitoja, haalarimerkkejä sekä monisteita. Näitä tulee myydä jäsenille edullisempaan hintaan, mikäli se vain on taloudellisesti mahdollista. Näiden lisäksi asteriskilla on virallinen järjestönauha sekä järjestöpinssi. Näitä myydään jäsenille mahdollisimman lähelle sisäänottohintaa, kuitenkin siten, että niiden voitoilla katetaan ansiomerkeistä ja ansionauhoista koituvat menot. Näistä merkeistä ja nauhoista määrätään erillisellä ohjesäännöllä. Opintojen täydennykseksi yhdistys järjestää illanviettoja, retkiä, urheilu- ja kulttuuritoimintaa sekä mahdollisesti ulkomaanexcursioita. Asteriskilla on myös käytössään palvelin, joka tarjoaa Nethack- verkkopelimahdollisuuden jäsenistölle. Toimiston pelikonsolit ovat vapaasti jäsenten käytettävissä. Konsoleille hankintaan uusia pelejä jäsenten ehdotusten ja osoitettujen budjettivarojen mukaan. Asteriskin toimistolla on myös käytössä valikoima tietokoneita sekä skanneri jäsenistön käyttöön. Yksi toimiston koneista on varattu hallituksen ja toimihenkilöiden käyttöön. Asteriski tarjoaa jäsenistön käyttöön myös palvelimen, jolle voi pyytää tunnukset perustellusti Asteriskin hallitukselta. Palvelimen ylläpitäjä myöntää tunnukset hallituksen luvalla. Mentoritoiminta Syksyllä 2011 aloitettiin yhteistyössä laitoksen kanssa mentorointi, joka nivoutuu yhteen aiemman demokerhotoiminnan kanssa. Mentoroinnissa tarkoitus on tukea etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintoja järjestämällä demokerhoja säännöllisin väliajoin sekä pitämällä vastaanottoa kerran viikossa. Mentorointi kestää koko opiskeluvuoden ajan. Demokerhojen vetäjät eli mentorit valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella

8 Sivu 8 yhteistyössä IT- laitoksen opinto- ohjaajien kanssa niin, että sekä ohjelmointikursseja että matematiikan kursseja varten valitaan omat mentorinsa. Mentorit pitävät kurssista riippuen vähintään kerran viikossa tilaisuuden, johon opiskelijat voivat kokoontua tekemään yhdessä kurssien demonstraatioita. Demokerho ei kuitenkaan ole varsinainen opetustilaisuus, vaan vetäjät ovat paikalla avustamassa hankalissa asioissa ja selventämässä luennoilla opittua. Demokerho pidetään kurssikohtaisesti tiettynä päivänä ja aikana, ja se on avoin kenelle tahansa ilman eri ilmoitusta tai varausta. Yhdistys huolehtii tilojen varaamisesta demokerhon pitoa varten yhteistyössä laitoksen kanssa. Yhdistys myös tiedottaa demokerhotoiminnasta yhdistyksen www- sivuilla ja sähköpostilistalla. 10. Varainhankinta ja talous Yhdistys toimii toimintasuunnitelman ja budjetin asettamissa rajoissa. Hallituksen tulee säännöllisesti tarkkailla sitä, etteivät toiminnan menot ylitä budjetissa asetettuja rajoja. Taloudenpitoon tuleekin kiinnittää huomiota ja kaikista tilitapahtumista on tehtävä tarvittavat selvitykset. Talousarvioon on budjetoitu rahaa vuoden 2014 tapahtumia ja hankintoja varten. Suurimpina menoerinä edustuskulut, pikkujoulut, Synergia- päivät sekä 42- vuotis vuosijuhlat. Edustuskuluja ovat esimerkiksi eri yhteistyöjärjestöjen vuosijuhliin osallistuminen. Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksuilla ja TYY:n toiminta- avustuksella. Yhdistyksen pyörittämä monistemyynti tehdään ilman merkittävää katetta. Erityisesti jäsenille monisteet pyritään myymään mahdollisimman edullisesti. Toimintaa pyritään rahoittamaan myös yhdistyksen www- sivuille myytävillä mainoksilla kevätkokouksen 2008 päätöksen mukaisesti. Yhdistys voi myös myydä muita tuotteita, kuten haalarimerkkejä, ja kerätä tätä kautta rahaa toimintaan. Tuotteiden hinnat on kuitenkin pidettävä kohtuullisina ja jäsenille on annettava alennusta, mikäli mahdollista. Muina varainhankintakeinoina ovat erilaisista tapahtumista saatavat pääsylippu- ja sponsorointitulot. Tavoitteena kuitenkin on, että jäsenet pääsisivät osallistumaan tapahtumiin maksutta tai vain pientä korvausta vastaan. Toiminnan lähtökohtana ei ole tuottaa voittoa yhdistykselle. 11. Toimintaa vuonna 2014 Yleinen toiminta (joko jatkuvaa tai ajankohta vapaasti päätettävissä) Haasteottelu kyykässä Deltaa vastaan Sitsit Kulttuuri- ja leffaillat Opiskelijatapahtumat Urheilutapahtumat Excursiot Hallituksen kokoukset ja iltakoulut Liikuntavuoro viikottain

9 Sivu 9 Saunavuoro viikottain Peli- illat Lanit Palapelibileet Synergiapäivät Pokemonbileet Vuosittain toistuvia yhteistyötapahtumia muiden ainejärjestöjen kanssa (esim. Liikennevalobileet & Viiksibileet) Kevätlukukausi Abipäivä Helmisauna Laskiaisriehan vietto Matka MM- kyykkään Vuosijuhlat Turvaseksibileet Biljarditurnaus Digit ry:n kanssa Kevätsauna Vappu Turku Agile Day Känniääliösitsit Erilaisia kesätapahtumia Syyslukukausi Varaslähtö Pilttien, tuutorien, hallituksen ja IT- laitoksen saunailta Tutustumisbileet Pilttiexcursio Varjopikkujoulut Pikkujoulut Ylioppilaskunnan lippukulkueisiin osallistuminen Trivial Pursuit turnaus Digit ry:n kanssa Piraattibileet kansainvälisenä Puhu kuin merirosvo päivänä ATK- YTP osallistuminen 12. Erityiset toimet ja toiminnan painopisteet vuonna 2014 WWW- sivut Vuoden 2014 painopiste WWW- sivujen kehittämisessä on sivuille tapahtuvan mainosmyynnin edistäminen. Asteriskin yritysvastaava pyrkii toteuttamaan WWW- sivuille tehtävää mainosmyyntiä. WWW- toimikunta avustaa asteriskin hallitusta ylläpitotehtävissä, sekä kouluttaa hallituslaisia uuden alustan käytössä tarvittaessa. Tavoitteena on myös toteuttaa englanninkielinen käännös yhdistyksen perustiedoista sivuille. Tiedotusvastaava on vastuussa www- sivujen paikkaansapitävyydestä.

10 Sivu 10 Vuoden IT- opettaja palkinto Vuonna 2006 Asteriskin ry aloitti Vuoden IT- opettaja - palkintojen jaon. Vuoden IT- opettaja - palkinnon myöntämistä tulee jatkaa. Vastuuhenkilönä järjestämisessä on opintovastaava. Vuoden IT- opettaja - palkinto jaetaan Asteriskin kevätlukukauden lopussa. Hallitus on velvoitettu ylläpitämään listaa voittajista. Kehitysyhteistyö Yhdistys osallistuu yhteisvastuulliseen kehitysyhteistyötoimintaan budjetissa määritellyin varoin. Toimintaa koordinoi yhdistyksen kehitysyhteistyövastaava. Turku Agile Day Asteriski on mukana toukokuussa järjestettävän Turku Agile Day konfferenssin järjestelyissä Digitin, 0- kerhon ja Turun yliopiston kanssa. Tapahtumaa järjestämään perustettiin Turku Agile Group ry, jonka hallituksessa ja kokouksissa Asteriskilla on edustajansa. IT- koulutukset Yhdistys koordinoi tarpeen mukaan eri tahoille pidettäviä IT- koulutustilaisuuksia. Palapelibileet Neljä kertaa vuodessa järjestettävien Palapelibileiden järjestämiseen osallistumista jatketaan edelleen vuonna Excursiot Asteriski järjestää excursiota vuoden aikana. Excursioiden järjestämisestä vastaa yritysvastaava. Synergia Synergia- seminaaripäivä pyritään järjestämään keväällä 2014 yhdessä muiden alan turkulaisten ainejärjestöjen kanssa. Vuosijuhlat 2014 Asteriskin 42- vuotisjuhlat järjestetään teemalla 42. Juhlien järjestelyistä vastaa sitä varten perustettu toimikunta.

Pysyviin ja jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat:

Pysyviin ja jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat: Asteriski ry:n toimintasuunnitelma 2016 Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Ohjesäännössä on säädetty erikseen hallituksen kokoonpanosta ja tehtävistä. Hallitus on velvoitettu etsimään uusia

Lisätiedot

Jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat:

Jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat: Joukahaisenkatu 3-5 20520 Turku Sivu 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Ohjesäännössä on säädetty erikseen hallituksen kokoonpanosta ja jäsenten tehtävistä. Hallitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Sivu 1 Toimintasuunnitelma 2015 1. Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Ohjesäännössä on säädetty erikseen hallituksen kokoonpanosta ja jäsenten tehtävistä. Hallitus on velvoitettu etsimään uusia

Lisätiedot

Osoite E-mail & WWW Pankki

Osoite E-mail & WWW Pankki 10.02.11 Sivu 1 TOIMINTASTRATEGIA 2011 5 10 15 20 25 30 35 1. Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Hallituksen jäsenten tehtävistä on säädetty erikseen ohjesäännössä hallituksen kokoonpanosta

Lisätiedot

Asteriski ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2014

Asteriski ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2014 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Kevätkokous 2014 Asteriski ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2014 Aika: Tiistai 11.3.2014 klo 17.00 Paikka: Luentosali Beta, ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, 20520 Turku Läsnä:

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 26.11.2013 klo 18.00 Paikka: Ravintola Proffan kellari, iso kabinetti (Rehtorinpellonkatu 4,

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013 Aika 4.1.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Elina Malén Hannu Ala-Olla Joonas Salovaara Katri Passi Mikko Lainio

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat TUKEA VIESTINTÄÄN Järjestö- ja viestintäsektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY:n avustuksella

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2010

Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2010 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2010 Aika 18.01.2010 Paikka Asteriskin toimisto, ICT-talo Läsnä Mikko Jaakola(pj) Teemu Mäntyharju(vpj) Hannu Ala-Olla Pekka Rantala Laura

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2014

Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2014 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2014 Aika: Torstai 16.1.2014 klo 18.00 Paikka: Asteriskin toimisto, ICT-talo Läsnä: Hannu Ala-Olla Marlo Ekberg Mikko Lainio Arttu Laitinen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Yhdistyksen ja hallituksen toiminta... 2 3 Koulutus- ja työmarkkinapolitiikka... 3 4 Tiedotus... 4 5 Alueellinen opiskelijatoiminta... 5 6 Vuoden 2014

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 19.11.2010 Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry Toimintasuunnitelma toimintavuodelle 1.1.2011-31.12.2011 2 Sisällysluettelo: 1. Yleistä... 2 2. Juhlat... 2 2.1 Sitsit... 2 2.2 Markuksen

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Tietotekniikan liitto ry

Tietotekniikan liitto ry Tietotekniikan liitto ry Puolueeton, valtakunnallinen ICT-alan asiantuntija Jäsenyhdistystensä kattojärjestö, joka kehittää jäsenistön ammatillista osaamista ja arvostusta Lähes 30 paikallis- ja teemayhdistystä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014. Miikka Harju

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014. Miikka Harju Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014 Miikka Harju 1 Johdanto Ynnä ry:n toiminnan tärkein tavoite on jäsentensä fysiikan, matematiikan, tilastotieteen ja tietotekniikan opiskelijoiden

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli.

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Yhdistyksen nimi on Kotitalouspedagogiopiskelijat ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. 2 Epävirallinen

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys 1. UUSI TOIMINTA VUONNA 2014... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2014... 4 2.1. TUrVoKe ry... 4 2.2. Hallinto... 4 2.3. Jäsenpalvelut...

Lisätiedot

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä 2015 Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä JOHTOKUNTA Nokian Palloseuran hallinnosta ja toiminnan ohjaamisesta vastaa vuosikokouksen valitsema johtokunta. Johtokunnan muodostaa puheenjohtaja (valitaan

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Finanssi ry:n hallitus. Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009

Finanssi ry:n hallitus. Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009 Finanssi ry:n hallitus Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009 Finanssi ry:n tarkoituksena on toimia Oulun yliopiston kauppatieteiden pääaineopiskelijoiden

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon

Lisätiedot