Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa"

Transkriptio

1 Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat Taustaatietoa

2 Suomen kaksi- ja ruotsinkieliset kunnat 2017 Suomen kunnista 49 on kaksi- tai ruotsinkielisiä. Suomessa on yhteensä 311 kuntaa. Ruotsinkielisiä kuntia on 16 ja ne kaikki sijaitsevat Ahvenanmaalla. Suomen 33:sta kaksikielisestä kunnasta 15:ssa on enemmistökielenä ruotsi ja 18:ssa suomi. Valtioneuvosto on määrittänyt kuntien kielellisen aseman ajanjaksolle

3 Milloin kunta on kaksikielinen? Kunta on kaksikielinen, mikäli vähemmistökieliseen ryhmään kuuluu vähintään 8 prosenttia asukkaista tai yhteensä asukasta* Jos vähemmistökieltä puhuvien asukkaiden osuus laskee alle 6 prosentin kunnan väestöstä ja asukasmäärä on alle 3000, tulee kunnasta yksikielinen. Kunta, joka ei täytä kaksikieliselle kunnalle asetettuja vähimmäisvaatimuksia, voi hakea kaksikielisen kunnan asemaa kunnanvaltuuston esityksellä. Lohja on ollut vuoden 1997 kuntaliitoksesta alkaen vapaaehtoisesti kaksikielinen. Lohjan kaupungille on hakemuksen perusteella myönnetty kaksikielisen kaupungin asema kaudelle Korsnäs ja Luoto ovat vapaaehtoisesti kaksikielisiä alkaen ja Närpiö alkaen. * Väestötilastoissa äidinkieleksi lasketaan se kieli, joka on ilmoitettu lapsen äidinkieleksi hänen nimensä väestörekisteriin ilmoittamisen yhteydessä. Äidinkielen voi muuttaa kirjallisella ilmoituksella. Henkilö ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi.

4 Uudistunut kielilaki Uusia säännöksiä vuonna 2014: Vaikka raja-arvot kaksikielisen ja yksikielisen kunnan kuntaliitoksen jälkeen alittuisivat, kunta voi silti pitää kaksikielisen asemansa. Kyseessä on tällöin pysyvä päätös annetun asetusmuutoksen mukaan yksikielinen kunta voi muuttua kaksikieliseksi kesken kymmenenvuotiskauden. Tämä on seuraus valtionosuusuudistuksesta, jonka myötä vuodesta 2015 alkaen vain kaksikieliset kunnat ovat oikeutettuja kielilisään.

5 Ruotsinkieliset ja kaksikieliset kunnat Kuntaliitokset vaikuttavat myös ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin Näissä kunnissa asuu absoluuttisesti eniten ruotsinkielisiä: Helsinki Espoo Raasepori Porvoo Vaasa Mustasaari Maarianhamina Pietarsaari Pedersöre Turku Kaksikielinen, suomenkielinen enemmistö Kaksikielinen, ruotsinkielinen enemmistö Ruotsinkielinen Kuntarajat MML, 2015 Karttakuva Kuntaliitto/JAH

6 Kuntien lukumäärä Kaksikieliset kunnat ruotsinkiel. enemmistö suomenkiel. enemmistö Ruotsinkieliset kunnat (ml. Ahvenanmaa) Kaikki kunnat

7 Kaksikielisten kuntien väestö Kaksikielisissä kunnissa on yhteensä 1,77 miljoonaa asukasta Noin ruotsinkielistä henkilöä asuu kunnassa, jossa enemmistön kieli on suomi Noin suomenkielistä henkilöä asuu kunnassa, jossa enemmistön kieli on ruotsi

8 Pohjanmaa Etelä-Suomi Ahvenanmaa Ruotsinkieliset ja kaksikieliset kunnat Kaksikieliset, S-R Kaskinen Kokkola Vaasa Kaksikieliset, R-S Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Luoto Maalahti Mustasaari Närpiö Pedersöre Pietarsaari Uusikaarlepyy Vöyri Kaksikieliset, S-R Espoo Hanko Helsinki Kauniainen Kirkkonummi Lapinjärvi Lohja Loviisa Myrskylä Porvoo Pyhtää Sipoo Siuntio Turku Vantaa Kaksikieliset, R-S Inkoo Kemiönsaari Parainen Raasepori Ruotsinkieliset Brändö Eckerö Finström Föglö Geta Hammarland Jomala Kumlinge Kökar Lemland Lumparland Maarianhamina Saltvik Sottunga Sund Vårdö

9 Kunnat 2017 Kaksikieliset maakunnat merkitty Kaksikieliset, suomenkielinen enemmistö Kaksikieliset, ruotsinkielinen enemmistö Ruotsinkieliset kunnat Kuntarajat MML, 2017

10 Väestö Etelä-Suomi Kaksikieliset, suomenkiel. enemmistö Kaksikieliset, ruotsinkiel. enemmistö Koko Ruotsinkieliset väestö Lkm procenttia Uusimaa ,2 Espoo ,5 Hanko ,5 Helsinki ,7 Inkoo ,7 Kauniainen ,4 Kirkkonummi ,1 Lapinjärvi ,1 Lohja ,5 Loviisa ,6 Myrskylä ,7 Porvoo ,8 Raasepori ,0 Sipoo ,1 Siuntio ,1 Vantaa ,6 Koko Väestötiedot Tilastokeskus Ruotsinkieliset Väestö Lkm prosenttia Kymenlaakso ,8 Pyhtää ,9 Varsinais-Suomi ,7 Parainen ,9 Kemiönsaari ,4 Turku ,4 Kuntarajat MML, 2017

11 Väestö Pohjanmaa Kaksikieliset, suomenkiel. enemmistö Kaksikieliset, ruotsinkiel. enemmistö Koko Ruotsinkieliset väestö lkm prosenttia Pohjanmaa ,6 Kaskinen ,1 Korsnäs ,6 Kristiinankaupunki ,4 Kruunupyy ,3 Luoto ,2 Maalahti ,0 Mustasaari ,9 Närpiö ,5 Pedersören kunta ,2 Pietarsaari ,9 Uusikaarlepyy ,7 Vaasa ,6 Vöyri ,9 Keski-Pohjanmaa ,1 Kokkola ,8 Väestötiedot Tilastokeskus Kuntarajat MML, 2017

12 Väestö Ahvenanmaa Ruotsinkieliset Koko Ruotsinkieliset väestö lkm prosentti Ahvenanmaa ,1 Brändö ,3 Eckerö ,3 Finström ,9 Föglö ,6 Geta ,0 Hammarland ,6 Jomala ,8 Kumlinge ,9 Kökar ,4 Lemland ,3 Lumparland ,9 Maarianhamina ,6 Saltvik ,3 Sottunga ,9 Sund ,0 Vårdö ,0 Väestötiedot Tilastokeskus

Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa

Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat Taustaatietoa 2008 2017 Suomen kaksi- ja ruotsinkieliset kunnat 2017 Suomen kunnista 49 on kaksi- tai ruotsinkielisiä. Suomessa on yhteensä 311 kuntaa. Ruotsinkielisiä

Lisätiedot

SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016

SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016 SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016 Marina Lindell Forskardoktor Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi Pressinformation/ Lehdistötilaisuus 14.09.2016 KIELIBAROMETRI Seurataan kielipalveluiden toteutumista

Lisätiedot

SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI. Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi

SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI. Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI 2004 2016 Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi Tutkimuksen on toteuttanut Åbo Akademin Institutet för samhällsforskning, yhteistyössä:

Lisätiedot

Kuntauudistuksen kielelliset vaikutukset

Kuntauudistuksen kielelliset vaikutukset Kuntauudistuksen kielelliset vaikutukset 1. Taustaa Valtioneuvosto määrittää kuntien kielellisen aseman kymmeneksi vuodeksi kerrallaan virallisten väestötilastojen perusteella. Kunnat voivat olla joko

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

KÅRKULLA SAMKOMMUN KUNTAYHTYMÄ

KÅRKULLA SAMKOMMUN KUNTAYHTYMÄ KÅRKULLA SAMKOMMUN KUNTAYHTYMÄ Kårkulla kuntayhtymä Kårkulla kuntayhtymä tuottaa ruotsinkielisiä vammaispalveluita. Toiminta aloitettiin 20.8.1960. Kårkulla kuntayhtymää ylläpitää kaikki 33 kaksikielistä

Lisätiedot

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura 02 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016 KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura

Lisätiedot

Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne

Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne Akaa Pirkanmaa KP Eteläinen piiri EP Alajärvi Etelä-Pohjanmaa LP Länsi-Suomen piiri LP Alavieska Pohjois-Pohjanmaa PP Itä-Suomen piiri IP Alavus

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi Kunnat Suuralueet 020 Akaa 3 Länsi-Suomi 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi 010 Alavus 3 Länsi-Suomi 016 Asikkala 2 Etelä-Suomi 018 Askola 1 Helsinki-Uusimaa 019 Aura 2 Etelä-Suomi

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017. Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja 8.-9. luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017. Perusopetuksen 4.-5. luokat Akaa 313 70 % 191 49 % Alajärvi 203 82 % 157 66 % Alavieska

Lisätiedot

Sivu 1 / 9. HUUMEHOIDON TIETOJÄRJESTELMÄN OHJEISTUS Kunnat, maakunnat sekä EU-maat 2013 KUNTAKOODIT

Sivu 1 / 9. HUUMEHOIDON TIETOJÄRJESTELMÄN OHJEISTUS Kunnat, maakunnat sekä EU-maat 2013 KUNTAKOODIT Sivu 1 / 9 KUNTAKOODIT Kuntakoodi Kunta Maakuntakoodi Maakunta 5 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 9 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 10 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 16 Asikkala 7 Päijät-Häme 18 Askola 1 Uusimaa

Lisätiedot

Lumikuorman ominaisarvo Kok.pinta-ala Maapinta-ala Väestötiheys Kuntanumero Kunnan nimi Nimitys Kielet Maakunta Väkiluku 2016

Lumikuorman ominaisarvo Kok.pinta-ala Maapinta-ala Väestötiheys Kuntanumero Kunnan nimi Nimitys Kielet Maakunta Väkiluku 2016 Lumikuorman ominaisarvo Kok.pinta-ala Maapinta-ala Väestötiheys Kuntanumero Kunnan nimi Nimitys Kielet Maakunta Väkiluku 2016 maassa (km²)[5] (km²)[5] (as./km²) kn/m2 20 Akaa kaupunki suomi Pirkanmaa 16

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset Koko maa 3 843 226 0,0 29 945 033 1 306 452 820 1 860 023 872 43,63 Akaa 12 194 0,0 97 287 4 209 979 5 988 343 43,27 Alajärvi 7 286 0,0 66 351 3 001 586 4 170 275 45,24 Alavieska 1 707 0,0 15 333 581 555

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset Koko maa 1 080 626 2 837 676 123 031 267 396 309 641 43,36 Akaa 2 903 7 540 295 007 953 094 39,13 Alajärvi 1 315 3 491 139 159 460 001 39,86 Alavieska 97 181 9 030 26 434 49,89 Alavus 1 338 2 981 143 131

Lisätiedot

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus määräytyy vastaajan kotikunnan perusteella. Taulukon vasemmanpuoleisessa sarakkeessa

Lisätiedot

Kunnat 2015 Maakunnat 2015

Kunnat 2015 Maakunnat 2015 Kunnat 2015 Maakunnat 2015 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura

Lisätiedot

Toimeentulotuen menot

Toimeentulotuen menot 1 (12) Perus Perus,,, yhteensä yhteensä, Uusimaa (01) Askola (018) 275 31,80 13-40,8 9-62,3 298 16,30 Espoo (049) 45 152 0,20 5 243 4 853-12,4 51 249 0,30 Hanko (078) 772-5,3 70 23,60 17-6,4 861-3,5 Helsinki

Lisätiedot

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista Ahvenanmaan valtionvirasto BRÄNDÖ 5 16 31,25 ECKERÖ 12 14 85,71 FINSTRÖM 45 92 48,91 FÖGLÖ 17 30 56,67 GETA 16 25 64,00 HAMMARLAND 38 56 67,86 JOMALA

Lisätiedot

Palvelurakenteen valtakunnalliset tavoitteet vuoteen 2017 ja tilanne vuonna 2011/2012 kunnittain ja maakunnittain Kuntaliitto 3.10.

Palvelurakenteen valtakunnalliset tavoitteet vuoteen 2017 ja tilanne vuonna 2011/2012 kunnittain ja maakunnittain Kuntaliitto 3.10. Väestö 31.12. * 75 vuotta täyttäneet * 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä * Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä ** Säännöllisen kotihoidon piirissä 30.11. olleet 75 vuotta

Lisätiedot

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013 Koko maa 430 117 37 398 76 951 39 553 005 Alajärvi 1 314 100 310 210 009 Alavieska 464 11 45 34 010 Alavus 870 26 63 37 016 Asikkala 435 40 45 5 018 Askola 205 17.. 019 Aura 66 8 5-3 020 Akaa 543 290 454

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320 020 AKAA X X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019 AURA X X X X

Lisätiedot

Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti

Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti Terveyskeskus : Ahvenanmaa Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotuskattavuusraportissa ovat mukana vuonna 2012 syntyneet

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017 Dnro A72/200/2016 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa

Lisätiedot

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02 Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Lähde: Verohallinto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia. Kunta Asukas- Tulovero-% Kiinteistöveroprosentit:

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320 2013 Kutsuikäryhmät ovat vielä joidenkin kuntien osalta puutteelliset. Kaikista kunnista tietoa Joukkotarkastusrekisteriin ei vielä ole saatavissa. Päivitetty 19.8.2013 020 AKAA X X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI

Lisätiedot

Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta keskiviikko , HE 46/2018 vp, Viestintäviraston lausunto (Dnro 646/04/2018)

Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta keskiviikko , HE 46/2018 vp, Viestintäviraston lausunto (Dnro 646/04/2018) Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta keskiviikko 09.05.2018, HE 46/2018 vp, Viestintäviraston lausunto (Dnro 646/04/2018) Hei, Otsikossa mainittuun 9.5. HE 46/2018 vp valiokuntakuulemiseen liittyen tuli

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2019

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2019 Dnro VH/2682/00.01.00/2018 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2019 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se

Lisätiedot

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste SAANKO LUVAN? LUPAPISTE Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste ONNEA TELLINKI 3 VUOTTA! J MARS LUPAPISTEESEEN! Lupapisteen ständeiltä

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018 Dnro A241/200/2017 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018 Dnro A241/200/2017 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2018 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa

Lisätiedot

Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2013 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Syntymävuosi 19 65 64 63 62 61 60 59 58 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat Koko maa Invataksi 61 836 646 451 28 369 866 50,11 43,89 Paaritaksi 29 953 54 340 6 484 076 131,84 119,32 Taksi 337 255 2 539 189 139 100 865 63,03 54,78 Akaa Invataksi 66 1 462 82 640 60,41 56,53 Paaritaksi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2014 858/2014 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014 Verohallinto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on 22

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 19.8.2013 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 Kuntia 320 Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Syntymävuosi 19 93 92 91 90 89 88 87 86 85

Lisätiedot

Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain ( klo 8.45)

Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain ( klo 8.45) Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain (19.4.2013 klo 8.45) Sähköisen ELY-keskus Tilatunnusten määrä vuonna 2012 (kpl) tukihakemuksen jättäneet tilat (kpl) Osuus kaikista tiloista (%) Uudenmaan

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi?

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi? KUNTALIITTO Hkki Punnonen 12.3.2013 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat

Lisätiedot

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen Kunnallisvero Muutos % Yhteisövero Muutos % Kiinteistövero Muutos % Akaa 31 481 915 3,7 847 208-48,6 62 938 Alajärvi 15 437 362 3,5 969 701-32,9

Lisätiedot

Naapurit-pelin voittokooste

Naapurit-pelin voittokooste Naapurit-pelin voittokooste Voittaneiden osuus pelanneista kunnittain Aikajaksot: pelin 2. vuosi 11.5.2015 10.5.2016 ja 1. vuosi 11.5.2014 10.5.2015 Kunta 2. vuosi Muutos ed. vuoteen Lestijärvi 91 % 12

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Dnro A194/200/2014 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2014 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n

Lisätiedot

Kunnat 2012 Maakunnat 2012

Kunnat 2012 Maakunnat 2012 Kunnat 2012 Maakunnat 2012 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2012 kotikunta Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Dnro A188/200/2013 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Dnro A188/200/2013 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011

Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011 Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2011 kotikunta, luettelossa on huomioitu vuodenvaihteen kuntamuutokset Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7)

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7) Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM1.4.2011 LIITE 51 (7) VAPAA-AJAN ASUMISSAARTEN YHTEENLASKETUT LUKUMÄÄRÄT JA NIIDEN ERÄÄT OMINAISUUDET KUNNITTAIN JA MAAKUNNITTAIN

Lisätiedot

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet http://192.49.229.35/tp2012k2/s/aanaktiivisuus/aanestys1.htm Etusivu - PRESIDENTINVAALI 5.2.2012 - Äänestysaktiivisuus Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 020 AKAA X X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '010 ALAVUS X X X X X X X X '016 ASIKKALA X X X

Lisätiedot

Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010

Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010 Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2010 kotikunta. Luettelossa on huomioitu vuodenvaihteen kuntamuutokset. Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa

Lisätiedot

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078 Laihia Lapua Ilmajoki Tampere 33 2 2 20 10 Isostakyröstä pendelöijät v. 2014 0 20 Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 10 44 0 100 200 300 400 500 00 Isokyröön pendelöijät v. 2014 124 103

Lisätiedot

Sähköisten hakemusten määrät ELY-keskusalueittain ( tilanne)

Sähköisten hakemusten määrät ELY-keskusalueittain ( tilanne) Sähköisten hakemusten määrät ELY-keskusalueittain (19.4.2012 tilanne) ELY-KESKUS Uudenmaan ELY-keskus 3 902 389 9,97 Varsinais-Suomen ELY-keskus 6 449 734 11,38 Satakunnan ELY-keskus 3 861 715 18,52 Hämeen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit Kuntien vuoden 2012 veroprosentit Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Kunta Asukas- Tuloveroprosentti Yleinen kiinteistö- Vakituinen asuin- Muu kuin vakituinen Koko maa 5 375 276 19,25 0,09 0,90

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu

Lisätiedot

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste SAANKO LUVAN? LUPAPISTE Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste ONNEA TELLINKI 3 VUOTTA! J MARS LUPAPISTEESEEN! Lupapisteen ständeiltä

Lisätiedot

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44,

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44, 2010 / Koko maa 5 375 276 18,98 10519,4 1 956 6655,7 1 211 12,66 0,41 44,5 10 4573 5 Alajärvi 14 10 487 20,50 18,6 1 771 6,8 745 17,47 0,33 28,8 7 3145 9 Alavieska 17 2 770 21,00 8,0 2 886 5,8 2 145 28,62

Lisätiedot

Kunnat ja maakunnat, verovuosi Maakunnat Kunnat 2009

Kunnat ja maakunnat, verovuosi Maakunnat Kunnat 2009 Kunnat ja maakunnat, verovuosi 2010 Kunnat 2009 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2010 kotikunta Maakunnat 2009 Valtioneuvoston päätös maakunnista vuodelta 1998 (VNP 177/1998) 020

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 Kutsuikäryhmät ovat vielä joidenkin kuntien osalta puutteelliset. Kaikista kunnista tietoa Joukkotarkastusrekisteriin ei vielä ole saatavissa. Päivitetty 13.4.2012 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan

Lisätiedot

Verot ja valtionosuudet

Verot ja valtionosuudet Verot ja valtionosuudet Tietoja kuntien verotuloista ja valtionosuuksista Mikko Mehtonen 9.10.2019 Kuntien verotulot, mrd. 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 Verolaji Kunnallisvero 18,90 18,76 19,10 20,28

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 609/2012 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto

Lisätiedot

LÄHDE TILASTOKESKUS: Asuminen/Asunnot ja asuinolot

LÄHDE TILASTOKESKUS:   Asuminen/Asunnot ja asuinolot Pauli Mero 04.10.2019 LÄHDE TILASTOKESKUS: http://pxnet2.stat.fi/pxweb/pxweb/fi/statfin/ Asuminen/Asunnot ja asuinolot YHÄ IÄKKÄÄMMÄT ASUVAT YKSIN OMAKOTITALOSSA VÄESTÖN ASUNTOKUNTARAKENNE 12 SUURIMMASSA

Lisätiedot

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta Akaa 270.00 334.80 Alajärvi 345.00 427.80 Alavieska 120.00 148.80 Alavus 375.00 465.00 Asikkala 270.00 334.80 Askola 105.00 130.20 Aura 75.00 93.00 Brändö 90.00 111.60 Eckerö 60.00 74.40 Enonkoski 75.00

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä,

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Kunta ELY-keskus tai alue, jolla kunta sijaitsee Tilatukea hakeneet 2010 (kpl) Sähköinen

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Leppävirta Heinävesi Varkaus Kuntatalouden tunnusluvut Joroinen Keski-Savo Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Varkaus 19.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN. Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste

LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN. Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste MIKÄ ON LUPAPISTE? Sähköinen asiointipalvelu neuvontapyyntöjen, lupahakemusten

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018 Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018 Taulukkoon on koottu vuoden 2018 aikana kaikki henkilöasiakkaiden tekemät lainat, mukana ovat sekä kirjastojen että Celian rekisteröimien käyttäjien lainat.

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2011 veroprosentit

Kuntien vuoden 2011 veroprosentit Kuntien vuoden 2011 veroprosentit Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2011 alussa. Katso erillinen liite 4. Kunta Asukas- Tuloveroprosentti Yleinen kiinteistö-

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTIETOJA ELY-KESKUKSITTAIN JA KUNNITTAIN KESKIMÄÄRIN VUONNA 2016 Tyött. Työv.- Muissa Av.

TYÖTTÖMYYSTIETOJA ELY-KESKUKSITTAIN JA KUNNITTAIN KESKIMÄÄRIN VUONNA 2016 Tyött. Työv.- Muissa Av. Työ- ja elinkeinoministeriö/strategia ja ohjaus Sivu 1 24.1.2017 UUDENMAAN ELY-KESKUS 018 ASKOLA 2563 8,9 228 120 108 30 91 10 90 23 5 0 3 11 0 35 35 049 ESPOO 138605 10,5 14555 7847 6708 1448 5070 3205

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2011 1125/2011 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2011 Verohallinto

Lisätiedot

Tilatunnusten määrä (kpl)

Tilatunnusten määrä (kpl) Sähköisen tukihakemuksen tehneiden maatilojen osuudet alueittain, 30.4.2012 TEK Tilatunnusten (kpl) määrä Uudenmaan 3901 1128 28,92 % Varsinais-Suomen 6449 2590 40,16 % Satakunnan 3858 1549 40,15 % Hämeen

Lisätiedot

Dnro 803/31/2011. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011

Dnro 803/31/2011. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 Dnro 803/31/2011 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2012 Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka & Kalkkisten lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura

Lisätiedot

Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta 1128/33/2010 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta verotuksessa

Lisätiedot

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200.00 246.00 005 Alajärvi 400.00 492.00 009 Alavieska 100.00 123.00 010 Alavus 400.00 492.00 016 Asikkala 300.00 369.00 018 Askola 100.00 123.00 019 Aura 100.00 123.00 035 Brändö 200.00 246.00

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Hkki Punnonen 7.2.2012 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi.

Lisätiedot

Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä 1129/33/2010 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta

Lisätiedot

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta 1 (7) 020 Akaa 270,00 334,80 005 Alajärvi 345,00 427,80 009 Alavieska 120,00 148,80 010 Alavus 375,00 465,00 016 Asikkala 270,00 334,80 018 Askola 105,00 130,20 019 Aura 75,00 93,00 035 Brändö 90,00 111,60

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 ELY-keskus/alue ja kunta Koko maa yhteensä (335 kuntaa) 20 664 33,21 % Ahvenanmaan valtionvirasto

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue Pomarkku Kuntatalouden tunnusluvut Pori Ulvila Lavia Luvia Nakkila Kokemäki Porin selvitysalue Kokemäki Lavia Luvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kankaanpään kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Välimäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Antalet gårdar per ELY-central som lämnat in elektronisk stödansökan kl. 8.45

Antalet gårdar per ELY-central som lämnat in elektronisk stödansökan kl. 8.45 Antalet gårdar per ELY-central som lämnat in elektronisk stödansökan 19.4.2013 kl. 8.45 Antal Antal gårdar lägenhetsignum 2012 somlämnat e- ELY-central (st.) ansökan (st.) Andel av samtliga gårdar (%)

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen 1.1.2015

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen 1.1.2015 Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen 1.1.2015 Vuoden 2015 alussa toteutuneet kuntaliitokset: Lavia ja Pori > Pori Maaninka ja Kuopio> Kuopio Tarvasjoki

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely - Hälsa i skolan

THL: Kouluterveyskysely - Hälsa i skolan Kouluterveyskyselyyn vastanneiden lukumäärä peruskoulussa kunnittain sukupuolen ja luokka-asteen mukaan vuonna 2017. Grundskoleeleverna som deltagit i enkäten Hälsa i skolan enligt kommun, årskurs och

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Kuntatalouden tunnusluvut Jämsä Kuhmoinen selvitysalue 25.11.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta: jonka vuosikate on negatiivinen jossa tuloveroprosentti

Lisätiedot

Yksityisen sektorin osuus kuntien verorahoituksesta vuoden 2011 tilinpäätösten mukaan (vuoden 2014 kuntajaolla)

Yksityisen sektorin osuus kuntien verorahoituksesta vuoden 2011 tilinpäätösten mukaan (vuoden 2014 kuntajaolla) Yksityisen sektorin osuus kuntien verorahoituksesta vuoden 2011 tilinpäätösten mukaan (vuoden 2014 kuntajaolla) Kunta Yksityinen sektori yhteensä (%) Koko maa 45,6 Mannet-Suomi 45,6 minimi 18,1 maksimi

Lisätiedot

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Dnro 1158/31/2010 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2011 Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 246,00 005 Alajärvi 400,00 492,00 009 Alavieska 100,00 123,00 010 Alavus 300,00 369,00 016 Asikkala 300,00 369,00 018 Askola 100,00 123,00 019 Aura 100,00 123,00 035 Brändö 200,00 246,00

Lisätiedot

Viestintävirasto LIITE /9510/ (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste

Viestintävirasto LIITE /9510/ (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste 1776/9510/2010 1 (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste Kunta tai kunnan osa Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Artjärvi Asikkala Askola Aura Nimetty yleispalveluyritys

Lisätiedot

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X 020 AKAA X X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '010 ALAVUS X X X X X X X X '015 ARTJÄRVI X X X X X X X '016 ASIKKALA X X X X X X X X X '018 ASKOLA X X X X X X X '019 AURA

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulot ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa sekä Päijät-Hämeen kunnissa 2013

Tulonsaajien keskitulot ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa sekä Päijät-Hämeen kunnissa 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 04.03.2015 Tulonsaajien keskitulot ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa sekä Päijät-Hämeen kunnissa 2013 Keskitulolla tarkoitetaan valtionveronalaisia

Lisätiedot

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa.

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa. Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa. Kunta Asukas- Tulovero-% Kiinteistöveroprosentit: luku Yleinen Vakituinen

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka & Kalkkisten lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka & Kalkkisten lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura

Lisätiedot