KUUNTELEEKO KUNTAPÄÄTTÄJÄ KÖYHÄÄ?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUUNTELEEKO KUNTAPÄÄTTÄJÄ KÖYHÄÄ?"

Transkriptio

1 KUUNTELEEKO KUNTAPÄÄTTÄJÄ KÖYHÄÄ? Keskiviikkona klo esitetään Teams-nettitunneilla Keski-Uudenmaan oleville/tuleville kuntapäättäjille mitä leipäjonoissa kävijät toivovat tai pelkäävät lähivuosina kotikunniltaan? Lisätietoja, kyselykaavake ja liittymislinkki: Teams/liittymislinkki: Yhteyshenkilön s-posti:

2

3 Kuka kuuntelee köyhää ? Jokelan Hävikistä hyväkkiä -toiminnasta: 1/4 1) YHTEISTYÖ hyvien asioiden puolesta Jokelan Hävikista hyväkkiä -toiminnassa pyritään vapaaehtoisten talkoovoimin ihmisten auttamiseen, tarjoamalla lähikauppojen antamaa lahjoitusruokaa Tuusulan Jokelassa paikallisille ja lahjoittajien pyynnöstä osin myös lähikylien asukkaille. Näin yhdistyy näläntorjunta ruoka-avulla ja samalla kaikki toiminnan osapuolet (lahjoittajat, ruoanhakijat ja jakotalkoolaiset) toteuttavat yhdessä merkittävää ympäristötekoa.

4 Kuka kuuntelee köyhää ? Jokelan Hävikistä hyväkkiä -toiminnasta: 2/4 2) EI SYRJITÄ KETÄÄN -tasa-arvoasenne Lähes 30-jäsenisessä Jokelatiimissämme ja tietysti myös käytännössä eli lahjoitusruoan jakotilanteissa kaikki ovat tasavertaisia, onpa kukin miten maailmaa uskonnollisesti tai uskonnottomasti ja puolueellisesti tai puolueettomasti katsova ja olipa miltä yhteisen maapallon tai Suomen kulmalta tänne Tuusulan seudulle kotiutunut.

5 Kuka kuuntelee köyhää ? Jokelan Hävikistä hyväkkiä -toiminnasta: 3/4 3) VAPAAEHTOISTYÖN ILO, hyväntekemisen riemu Voimapillereitämme on, että vapaaehtoistehtäviä on tiimiläisille viikottain, mutta vain kohtuullisesti eli parin tunnin verran. Korona-aikanakin voimme kohdata muita hyväkintekemisestä samanmielisiä, jättäen epäolennaiset erimielisyydet pihalle. Odotamme innokkaasti normaaliaikoja, jotta ruoanhakijat voivat ihan itse valita mitä haluavat tarjolla olevasta ottaa. Siitä näet kertyy ruokakassin päälle myös mielihyvää.

6 Kuka kuuntelee köyhää ? Jokelan Hävikistä hyväkkiä -toiminnasta: 4/4 4) Kestosuolaksi kiteytyy YMPÄRISTÖ-teko Hyväntekeväisyystyön/mme materiaalisesti mitattava vuosisaldo 2020: jaoimme ainakin kiloa hävikkiä hyväkiksi eli todella laajapohjaisessa yhteistyössä estimme melkoisen kuormaston joutumista hävikiksi! Tänä vuonna 2021 haemme ruokaa tiistaijakoomme Jokelan lähiseudun lahjoittajalta. Esimerkiksi maaliskuun alkutiistaina ruokaa saatiin n. 600 kg, joista kertyi sisältö ainakin sataan (väh. 5 kg) kassilliseen. Kaikki ovat sankareita Hävikin hyväkiksitekijöinä!

7 R!! J k ªł ª n ª R!! ªnªªł ł ~ ~~ ~!!~ %!! nv 8 5 V V ˇ P P ˇ ł ˇ nˇ 5 J ~ ~~ ~% k ªł ª n ª nv 8 5 V V nªªnu Vł b ª ł ł ªcP ªnªªł ł ˇ P P ˇ ł ˇ nˇ ~ nu 5 nªªnu 7HP V OLQNNLY Q Vł b ª ł ł ªcP 9 LGHR N \ K\ \ GHV UXRN YXV $ YXV $ Q L+ RQNRQHQ. XQQRQ( OƒP ƒ U\ M - RNHO7LLP L ~ $ UM HQVLQ XQ LM OXV YNHVNXV HOXQ 6RLOH7 UU QHQ( + <7 U\ [ [ [. HXVR H 7HP V OLQNNLY Q 0 UM R. LV. RQ LQHQ7XXVXOQNXQ NXQ Sƒƒ Lƒ. HVNL 8 XGHQP QNXQQLV 9 LGHR N \ K\ \ GHV UXRN YXV 7LOLVXXGHQYH ƒƒ - RXNR. UM OLQHQ. XNNXXQ HOHHN \ Kƒƒ" YHUNRV RV $ YXV $ Q L+ RQNRQHQ. XQQRQ( OƒP ƒ U\ M - RNHO7LLP L <K HLV \ VVƒ. XQQRQHOƒP ƒ U\ $U HQV LQ LM YNHVNXV HOXQ ( KNƒL VM HY ƒ SƒLKGH \ XQ ( + <7 U\ O M XV. XNNXXQ HOHHN \ Kƒƒ" + YHU NRVU R 6RLOH7 UU QHQ( <7 \ [ [ [. HXVR H 0! UM R.! LV. RQ LQHQ7XXVXOQNXQ NXQ Sƒƒ ƒ. HVNLKR 8 XGHQP $ Q L+ RQNRQHQ Q LL KRQNRQHQ# P LOIL 6RLOH7 UU QHQ VRLOH RUURQHQ# HK\ IL $ UM 7\ \ QHOƒ UM \ \ QHO# NYHUNRV R IL QNXQQLV 7LOLVXXGHQYH ƒƒ - RXNR. UM OLQHQ. XNNXXQ HOHHN \ Kƒƒ" YHUNRV RV

Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto. Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin?

Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto. Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin? Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin? Keskeiset paradoksit 1. HUONO-OSAISUUS: Suomalaisten suuri enemmistö voi paremmin kuin koskaan Silti

Lisätiedot

Jakotukit / tarvikkeet

Jakotukit / tarvikkeet Jakotukit / tarvikkeet Tuote LVI-numero Pikakoodi 2022115 BF71 VM 2X3/4 EURO VM 3X3/4 EURO VM 4X3/4 EURO VM 5X3/4 EURO VM 6X3/4 EURO VM 7X3/4 EURO VM 8X3/4 EURO VM 9X3/4 EURO VM 10X3/4 EURO VM 11X3/4 EURO

Lisätiedot

Tervetuloa ODL Vapaaehtoistoiminnan piiriin!

Tervetuloa ODL Vapaaehtoistoiminnan piiriin! Tervetuloa ODL Vapaaehtoistoiminnan piiriin! Minna Ruokangas Uskomme hyvään Yhteisöllisyyden, lähimmäisyyden ja hyvyyden puolesta yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä ja eriarvoisuutta vastaan. Haluamme antaa

Lisätiedot

Meilahden Rantapuisto

Meilahden Rantapuisto Paciuksenkaari 2 A 1 2h+kk+työh On 114,50 103,00 1 Kyllä (Kone Oy) Paciuksenkaari 2 A 2 2h+kk On 52,00 51,86 1 Kyllä (Kone Oy) Paciuksenkaari 2 A 3 ryhmäkoti On 2 Kyllä (Kone Oy) Paciuksenkaari 2 A 4 2h+k

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Metsähallitus Luontopalvelut

Metsähallitus Luontopalvelut Metsähallitus Luontopalvelut Luonnon monimuotoisuuden suojelu Suomessa ja kansainväliset sitoumukset 18.03. KARI LAHTI Mitkä ihmeen kansainväliset sitoumukset? Kansallisen oikeuden mukaan sitovia valtioiden

Lisätiedot

Jakotukit / tarvikkeet

Jakotukit / tarvikkeet Jakotukit / tarvikkeet Tuote LVI-numero Pikakoodi VIRTAUSMITTARI UPONOR SMART S 2022148 BT40 JAKOTUKKIIN PALUUVENTTIILI UPONOR SMART S JAKOTUKKIIN JAKOTUKKI DANFOSS FBH-F RST 2+2 LATTIALÄMMITYS 2+2 VIRTAUKSEN

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Hannes. Pyöräkatu. Kultasepänk. Niiralankatu. Valkeisenkatu. Rinnt nek. Lapinlinnankuja. i adan ie. Valkeisenkatu. Urh. ei uk. Lastent.

Hannes. Pyöräkatu. Kultasepänk. Niiralankatu. Valkeisenkatu. Rinnt nek. Lapinlinnankuja. i adan ie. Valkeisenkatu. Urh. ei uk. Lastent. Pöääsm Jävsmp. vm. Rhhd Rv p Rm Hs 1 Kpm. mh L Msm m.. H H. Mss K. vh m. mp p P S M s s sm Lhm Jä K Hmäs. M s K K Kv. S vh. d h. h Kv Lv. m K v P. P L Lhd Ss K. Am. sd. ö R y s Sä Väö. S Smmpp Väö m Vs

Lisätiedot

Sinä olet kuin Miina, koska...

Sinä olet kuin Miina, koska... Sinä olet kuin Miina, koska... Autat ihmisiä. Teet parhaasi. Toimit rohkeasti. Kannat vastuuta. Puolustat heikompia. Tarkkailet maailmaa. Opettelet uusia asioita. Ryhdyt työhön reippaasti. Teet jotain

Lisätiedot

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota.

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalolla jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi niin, että ihmisarvoisen

Lisätiedot

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat

Lisätiedot

Brother Christmas ry. Vuosikertomus 2017

Brother Christmas ry. Vuosikertomus 2017 Brother Christmas ry Vuosikertomus 2017 Brother Christmas ry vuosikertomus 2017 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Toiminnan tarkoitus ja toimintamuodot... 1 3. Henkilöstö... 2 4. Hallitus ja kokoukset... 2 5.

Lisätiedot

Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja. vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen

Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja. vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen 9.5.2014 Lasten koskemattomuutta turvaavat toimet Toimet lasten suojaamiseksi (4 ) 1. Laissa edellytetään

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

RT` 1, Q 3. RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Rakennuskohde. Tilaaja. Ali- ja sivu -urakoitsijat. Käyttäjä.

RT` 1, Q 3. RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Rakennuskohde. Tilaaja. Ali- ja sivu -urakoitsijat. Käyttäjä. RT` RT 80285 TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA elokuu 2001 1, Q 3. koluaa RT 80233 1 (5) H a n k e Nr o Projektinumerot: 9337022 & 9337023 Rakennuskohde L Ä N T I S E N K A N A V A T I E N R A

Lisätiedot

Plan Be: Aktiiviset seniorivapaaehtoiset PT01-KA OHJELMAN ESITTELY

Plan Be: Aktiiviset seniorivapaaehtoiset PT01-KA OHJELMAN ESITTELY Plan Be: Aktiiviset seniorivapaaehtoiset 2015-1-PT01-KA204-012930 OHJELMAN ESITTELY PLAN BE -YHTEISTYÖRYHMÄ FREGUESIA DE CASCAIS E ESTORIL projektin koordinaattori Cascais, Portugali AS- SOCIAÇÃO ANIMAM

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015 Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki/Yhdistysverkosto Vanhus- ja vapaaehtoistyön johtaja Pirjo Heikkilä/Setlementti Louhela MITÄ KUULUU?

Lisätiedot

Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke

Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke SSpl Ympäristöryhmä 7.6.2018 Mistä on kyse? Suomen Siirtolapuutarhaliitto on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä ja elämäntapaa siirtolapuutarhoissa liittymällä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu ry:n palvelukohtaiset tietosuojaselosteet

Suomen Pakolaisapu ry:n palvelukohtaiset tietosuojaselosteet Suomen Pakolaisapu ry:n palvelukohtaiset tietosuojaselosteet Suomen Pakolaisapu ry:n lahjoittajarekisteri 2 Suomen Pakolaisapu ry:n vapaaehtoisten rekisteri 4 1 Suomen Pakolaisapu ry:n lahjoittajarekisteri

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ALSIDENT SYSTEM 50. Kohdepoisto. ub bmr b; mbhohobm; mf- fov

ALSIDENT SYSTEM 50. Kohdepoisto. ub bmr b; mbhohobm; mf- fov ALSIDENT SYSTEM 50 Kohdepoisto 27.12.2016 ub bmr b; mbhohobm; mf- fov -- &! * +Ň ; hbubm ; mঞ; ƒ ķƒ ѵƒƒə-m] -v--ň_ĺőəƒ őƒɛƒѷəəəňou; ĺc 1 ub bmr b; mbhohobm; mf- joustava imuvarsi ; क़ho_ ; Alsident system

Lisätiedot

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista.

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralen Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Tietoja Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralenista Uumajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen

Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen Onko meillä varaa tuhlata ruokaa? 22.9.2014 Maria Ohisalo, VTM, tutkija, jatko-opiskelija: Itä-Suomen yliopisto & pj: Vihreät nuoret Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Ilmastoseminaari 13.2.2013 Minna Partti, HSY

Ilmastoseminaari 13.2.2013 Minna Partti, HSY Ruokahävikki pieneksi, - ilmasto kiittää Ilmastoseminaari 13.2.2013 Minna Partti, HSY Foodspill 2010-2012 (MTT): Ruokahävikki elintarvikeketjussa N. 400 kotitaloutta > valtakunnallinen punnitustutkimus

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Yhdistystiedote 2/2016

Yhdistystiedote 2/2016 Yhdistystiedote 2/2016 Tärkeimmät: Jäsenjärjestöavustuksen raportointi 31.3. mennessä Uutta henkilökuntaa toimistolle Liiton kevätkokous järjestetään 9.4.2016 Iiris-keskuksessa Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt 1 LEHDISTÖTIEDOTE Mistä kaikki alkoi? https://www.helpfreely.org/fi Helpfreely.org on Help Freely Foundationin ensimmäinen projekti: solidaarinen aloite, joka on syntynyt sen perustajan, Guillaume Renaultin,

Lisätiedot

2.3 Voiman jakaminen komponentteihin

2.3 Voiman jakaminen komponentteihin Seuraavissa kappaleissa tarvitaan aina silloin tällöin taitoa jakaa voima komponentteihin sekä myös taitoa suorittaa sille vastakkainen operaatio eli voimien resultantin eli kokonaisvoiman laskeminen.

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution

PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution Ruoan uudelleenjakaminen PARHAAT KÄYTÄNNÖT RUOKA- APUTOIMINNASSA Identification of best practice models for enhanced food redistribution Kirsi Silvennoinen Natural Resources Institute Finland (Luke) 27.4.2016

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa TUTKIMUSRAPORTTI Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa Juho Rahkonen Huhtikuu 0 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on toteuttanut Kansalaisareenan toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin henkilökohtaisina

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE

HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE Täytäthän lomakkeen kaikki kohdat huolellisesti avustamisen helpottamiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki tiedot tuhotaan leirin jälkeen. Huom! Palauta hakemus

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

kaukainen sukulainen (esim. serkku)

kaukainen sukulainen (esim. serkku) Valtiokonttori Perintöasiat Läheisen henkilön hakemus valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamiseksi Perinnönjättäjä Nimi Kuolinpäivä Kotikunta Hakija Koko nimi Syntymävuosi Osoite Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

301v MAUNULANTIE 19. ASUNTOTYYPPI 1 / 1H+KK 30,6m2 NYKYTILANNE

301v MAUNULANTIE 19. ASUNTOTYYPPI 1 / 1H+KK 30,6m2 NYKYTILANNE 9x25/ 8x25/V Arkkitehdit Jurvainen ja Pesola y MAUNULANTIE 19 ASUNTTYYPPI 1 / 1H+KK 30,6m2 NYKYTILANNE 301v AH 20,0 m2 KK 3,6 m2 1 3,4 m2 3,4 m2 8x25/ Asuntotyyppi 1 / 1h+kk / 30,5m2 40 KPL mikro-var 25.10.2012

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

18.11.2o13. pohjois. Euroopassa. www.pohjola-norden.fi/eurooppa

18.11.2o13. pohjois. Euroopassa. www.pohjola-norden.fi/eurooppa 18.11.213 p m d p k k Ep www.p-d.f/epp Pmd pkk Ep 18.11. 2O13 13.- 19.3 Scdc M Cg C Ep-, k 6, Hk Pm v v vm v k v, k öd k k p. pm m pm k v mm k p mm. Sm Pmd m kd kk vv mp k. M m k, m mö m? Mk Pmd m Ep vd?

Lisätiedot

Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä

Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen meiningistä Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Hyvinvointiväylän II lähtöselvitys Mistä syntyy tekemisen meininki? Sisäinen motivaatio

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Erityisasiantuntija, dosentti Sakari Kainulainen Diakonian tutkimuksen seura 16.3.2015 Vuosikokous, HY 16.4.2015 1 Aiheita Mitä on hyvinvointi? Yhteisö määrittää hyvinvointiamme

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus  #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.

Lisätiedot

AVUSTUSTOIMINNAN JULKAISUJA. Avun tilkkutäkki. suomalaisen ruoka-apukentän monimuotoisuus

AVUSTUSTOIMINNAN JULKAISUJA. Avun tilkkutäkki. suomalaisen ruoka-apukentän monimuotoisuus AVUSTUSTOIMINNAN JULKAISUJA Avun tilkkutäkki suomalaisen ruoka-apukentän monimuotoisuus 2014 ISBN 978-952-5504-23-1 Avun tilkkutäkki suomalaisen ruoka-apukentän monimuotoisuus Ohisalo Maria, Eskelinen

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi

Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Soile-Maria Linnemäki Yhteisökoordinaattori 30.9.2013 Taustaa Vapaaehtoistoiminta esillä mediassa ja ihmisten huulilla Tutkimuksia: puolet suomalaisista

Lisätiedot

Sosiaalisen vaikuttavuuden arviointi välityömarkkinoilla

Sosiaalisen vaikuttavuuden arviointi välityömarkkinoilla Sosiaalisen vaikuttavuuden arviointi välityömarkkinoilla Välkky-hankkeen MUUTOS-koulutus 19.2.2010 Jaana Merenmies Ohjelma Sosiaalisen vaikuttavuuden arvioinnin merkitys ja hyödyt Sosiaalisen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ravintolafoorumi 2016 Kirsi Silvennoinen kirsi.silvennoinen@luke.fi @UglyFruitAndVeg Taustaa: Foodspill-tutkimus 2010 2012 Hankkeessa selvitettiin ruokahävikkiä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma

Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma Ennakkokyselyn purku Säätytalo 26.10.2017 Toni Niiranen & Mikaeli Langinvainio Kyselyyn osallistui 110 nuorta TULOKSET: https://reports.inforglobe.com/nuoretmukana-1771100/index.html

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2003 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2003 N:o 60 62 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn eräiden kansalaisuutta

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Mielekäs/reilu yhdistystoiminta Reilu kohtaaminen Vinkkejä ristiriitatilanteiden ratkomiseen - Yhdistyssovittelu ALKUVERYTTELYÄ

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

APUTAULUKKO Työaika: 108 t 45 min Kaavamainen esitys sen tuntimäärän osoittamiseksi, joka voidaan jättää puskurityöaikaan RVLTAS:n perusteella.

APUTAULUKKO Työaika: 108 t 45 min Kaavamainen esitys sen tuntimäärän osoittamiseksi, joka voidaan jättää puskurityöaikaan RVLTAS:n perusteella. 29.11.2002 RVLTAS (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.10.2007 LIITE 9 APUTAULUKKO : 108 t 45 min Laskentaperuste: 0 21 108 t 45 min 114 t 45 min 6 t 00 min - laskentapäivän arvo 5:10 1 20 101 t 30 min 109 t 17

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi

Lisätiedot

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut

Lisätiedot

Lataa Ranskattaret eivät liho - Mireille Guiliano. Lataa

Lataa Ranskattaret eivät liho - Mireille Guiliano. Lataa Lataa Ranskattaret eivät liho - Mireille Guiliano Lataa Kirjailija: Mireille Guiliano ISBN: 9789511249696 Sivumäärä: 272 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.30 Mb Kirjoittaja kertoo ensin sujuvasti ja viihdyttävästi

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Kuvat: Suomen Punainen Risti Punaisen Ristin periaatteet Inhimillisyys: Inhimillisen kärsimyksen estäminen ja lievittäminen kaikin tavoin on Punaisen Ristin tärkein

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä 170901 Tietoa kotipalvelusta 2 (5) Kotipalvelu helpottaa päivittäistä elämääsi ja antaa sinulle mahdollisuuden asua kotonasi turvallisissa oloissa. Kotipalvelutoimet sovitetaan kunkin asiakkaan tarpeiden

Lisätiedot

Kutsu kevätkokoukseen!

Kutsu kevätkokoukseen! Y S- Tv A 1/13 JÄSENLEHTI Tää. 4 H YT-v 6 P p p? 10 Sf 12 Mä Tp A K vä!. 22 PUHEENJOHTAJALTA Tpä!!!! #x??* T ERTO J A p Y- : Y S- Tv A : ä Y T E : ä, www..f Y Fcb. Pää: M O, p YSTEA p@.f T: R P, vv vv@.f

Lisätiedot

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta FESTARIPAKKA Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta Ulla Frantti-Malinen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, Seinäjoen kaupunki 2018 FESTARIPAKKA

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

1.2 Teräsputki sähkösinkitty Toimitus 6 m:n putkeina. Normalisoitu. Kylmä taivutus

1.2 Teräsputki sähkösinkitty Toimitus 6 m:n putkeina. Normalisoitu. Kylmä taivutus lvnumero ulk. x sein. pks. d x s sisä di vesi tilvuus l/m pino kg/m 1.2 Teräs sähkösinkitty Toimitus 6 m:n putkein. Normlisoitu. Kylmä tivutus ulk. lv- x sein. sisä vesi metrejä pks. tilvuus pino numero

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN INNOSTAVA JOHTAMINEN

VAPAAEHTOISTEN INNOSTAVA JOHTAMINEN VAPAAEHTOISTEN INNOSTAVA JOHTAMINEN TAVOITTEET: Syventää ymmärrystä vapaaehtoistoiminnan johtamiseen Toimintatapoja ja työkaluja innostavan yhteisön rakentamiseen Keinoja innostuksen ylläpitämiseen SUSANNA

Lisätiedot

T UU S TO U US T TO T U U S T T T T

T UU S TO U US T TO T U U S T T T T U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV

Lisätiedot

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Culminatum Innovation Oy Ltd Uudenmaan asumisen oske & Uudenmaan matkailun ja elämystuotannon oske Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana - tilaisuus

Lisätiedot

Aineellinen apu. Yhdyspinnat STEA-toimintoihin

Aineellinen apu. Yhdyspinnat STEA-toimintoihin Aineellinen apu Yhdyspinnat STEA-toimintoihin STEA-avustuskohteita 2019 Kirkkopalvelut Osallistava yhteisö 2019-2021 Kotimaisen avustustyön liitto ry Ruoka-apuverkosto 2019-2021 Valo-Valmennusyhdistys

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Helsinki Anne Birgitta Pessi

Helsinki Anne Birgitta Pessi Helsinki 3.2.2011 Anne Birgitta Pessi Vapaaehtoistoiminnan suomalainen maisemakuva tänään ja tulevaisuudessa Kaksi vapaaehtoistoiminnan sydämellistä kehää Auttamisen tila ja tulevaisuus? Mistä onnellisuus

Lisätiedot

Aluevarausmerkinnät: T/kem Maakuntakaava

Aluevarausmerkinnät: T/kem Maakuntakaava kk mk mv se jl ma ge pv nat luo un kp me va sv rr rr A AA C P TP T TT T/kem V R RA RM L LM LL LS E ET EN EJ EO EK EP S SL SM SR M MT MU MY W c ca km at p t t/ kem mo vt/kt/st vt/kt st yt tv /k /v ab/12

Lisätiedot

EU-ruokajakelun tulevaisuuden näkymät

EU-ruokajakelun tulevaisuuden näkymät EU-ruokajakelun tulevaisuuden näkymät Hävikkiseminaari ylijäämäruoka köyhille vai kaatopaikalla 22.9.2015 Sari T. Niemi Vähävaraisten avun toimenpideohjelma 2014-2020 Toimeenpannan vähävaraisimmille suunnatun

Lisätiedot

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5. HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.2016 Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 Aika Tiistai 12.4.2016, kello 17.42-20.05 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA

VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA KIELELLISET TAIDOT: Kyky erottaa funktio (miksi hän puhuu?), puhuminen (äänenkäyttö, kielitaito, puhetapa, rytmi, tempo, intonaatio), kuunteleminen (sisällön rakenteen seuraaminen,

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot