Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke"

Transkriptio

1 Kestävää kesänviettoa kaupungissa hanke SSpl Ympäristöryhmä

2 Mistä on kyse? Suomen Siirtolapuutarhaliitto on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä ja elämäntapaa siirtolapuutarhoissa liittymällä mukaan Sitoumus2050:een. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus on yhteinen pitkän aikavälin tahtotila tulevaisuuden Suomesta. Idea on yksinkertainen konkreettisia tekoja, mitattavia tuloksia. Siirtolapuutarhoissa toteutetaan vuosina kartoitus-, suunnittelu- ja koulutushanke, jonka avulla tunnistetaan kestävää kehitystä edistävät nykyiset toimintatavat, määritellään tulevat tavoitteet ja niiden saavuttamista edistävät toimet sekä koulutustarpeet. Huomiota kiinnitetään mm. kestäviin viljelykäytäntöihin, energian- ja vedenkäyttöön, kierrätykseen ja biodiversiteetin vaalimiseen. 2

3 Siirtolapuutarhaliiton hankkeen vaiheet 1. Toteutetaan kaksi kartoituskyselyä, joiden avulla kartoitetaan kestävän kehityksen nykytilannetta siirtolapuutarhoissa ja puutarhalaisten valmiutta toimia kestävän kehityksen edistämiseksi. a) Kysely yhdistyksille b) Kysely yhdistysten jäsenille 2018 loppukesästä (= yksittäisille viljelijöille) 2. Tunnistetaan kyselyjen tuloksien pohjalta toimia, jotka voisivat jatkossa parantaa kestävää kehitystä puutarhakohtaisesti. Mallinnetaan kestävää kehitystä jo edistävät käytännöt. Määritellään nämä toimet. 3. Tuetaan siirtolapuutarhoja kestävän kehityksen suunnitelman tekemisessä ja organisoidaan toiminta kunkin yhdistyksen tunnistamien tarpeiden mukaan. 4. Koulutetaan siirtolapuutarhalaisia kestävän kehityksen saralla ja sen edistämiseksi. 5. Tuetaan järjestäytymistä perustamalla ympäristöryhmiä ja/tai nimeämällä puutarhoihin ympäristövastaavia sekä tarjoamalla aiheesta tarvittavaa tietoa ja materiaaleja. 3

4 Yhdistyskysely Siirtolapuutarhayhdistykset vastasivat alkuvuonna tehtyyn kyselyymme aivan unohtumattoman ahkerasti. Jäsenyhdistysten vastausprosentti on 93 % ja vastukset edustavat 99 % liiton jäsenyhdistysten viljelijöistä! Siirtolapuutarhaliitolla on nyt valtava tietopaketti siirtolapuutarhojen kestävän kehityksen tilasta ympäristön, ihmisten ja talouden ulottuvuuksilla. Hankkeessamme kestävä kehitys nähdään muutoksena, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon toiminnassa. Käytännön toimet määrittävät siirtolapuutarhojen kestävän kehityksen sisällön. 4

5 Viljelijäkysely Ensimmäistä kertaa historiansa aikana Siirtolapuutarhaliitto kääntyy jokaisen siirtolapuutarhalaisen puoleen tarjoten mahdollisuuden vaikuttaa suoraan liiton toimintaan. Viljelijäkyselyllä selvitetään, miten me siirtolapuutarhurit jo toimimme niin, että ympäristömme kukoistaa. Miten saamme arjesta iloa ja hyötyä niin itsellemme, läheisillemme kuin lähiympäristöllemmekin. Haemme tietysti myös toiveita ja yritämme sitten vastata niihin parhaan taitomme mukaan. Jos jotkin kysymykset tuntuvat liian vaikeilta vastata, toivomme että lähetätte osittainkin täytettyjä lomakkeita, sillä nekin auttavat meitä tulevien käytännön toimien pohdinnassa. 5

6 Vastaa netissä tai paperilomakkeella Viljelijäkyselyn tiedonkeruu toteutetaan sekä netti - että paperilomakkeilla. Kyselyyn vastaaminen vie noin minuuttia. Linkki nettilomakkeelle löytyy liiton nettisivujen etusivulta - Paperilomakkeet toivomme jaettavaksi ja palautettavaksi oman yhdistyksen kautta. Kun yhdistykset vastasivat ensimmäiseen sitoumuksemme kyselyyn niin kattavasti niin toivomme, että saamme hyvän vastaanoton myös tälle joka viljelijän kysellylle. Onhan tärkeää täydentää yhdistystieto yksittäisen viljelijän ajatuksilla siitä, miten kestävää kehitystä voi edistää. 6

7

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM

Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM Tekninen sektori edelläkävijänä kestävien hankintojen edistäjänä? Kehto-verkosto Taina Nikula, YM 14.4.2016 Julkiset hankinnat hallitusohjelmassa Kannustetaan julkista sektoria hiilineutraaleihin energiaratkaisuihin.

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysliiton toimintalinjaukset 2010-2014 ohjelma Toimintaa yhdessä uudistaen, tehtyä työtä arvostaen Hengitysliiton toimintalinjaukset ohjelman tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen 12.12.2017 1 1. Yleisiä periaatteita yhdistyksen hankehakemuksen tekemiseen 2. Invalidiliiton hankeavustus 2018 3. Ohjeita hankeavustuslomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Sosiaalinen markkinointi

Sosiaalinen markkinointi HYVINVOINNIN EDISTÄMISESSÄ SANOISTA TEKOIHIN SOSIAALINEN MARKKINOINTI TYÖVÄLINEENÄ HYVINVOINTIMARKKINOINTISEMINAARI, KUOPIO 10.5.2017 Jonna Heliskoski Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Museovirasto ja

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry Liitto pähkinänkuoressa Mistä kaikki alkoi? Siirtolapuutarhatoimintaa Suomessa on ollut vuodesta 1916 lähtien. Silloin perustettiin Tampereelle Hatanpään siirtolapuutarha

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset Asukastyytyväisyyskysely helmikuu 2018 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin HASOn asukkaiden tyytyväisyyttä isännöintipalveluihin, huolto- ja korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin Kartoittaa

Lisätiedot

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Yhteistyössä apua maatiloille

Yhteistyössä apua maatiloille Varavoimaa Farmarille II - apua jaksamiseen, hyvinvointiin ja talousasioihin Yhteistyössä apua maatiloille MOTTO: aina on toivoa ja monenlaisista vaikeuksista selvitään Riitta Seppälä MTK-Satakunta 044

Lisätiedot

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lape kysely 1 2018 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 2/3: Kilpailuetua tavoitteellisuudella 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa

Lisätiedot

Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom Pääsihteeri Suomen kestävän kehityksen toimikunta Uusi globaali kestävän kehityksen aikakausi käynnistyi syyskuussa 2015 Agenda2030:n ytimen muodostavat 17 maailmanlaajuista ja toisiinsa

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Tulevien sukupolvien eväät on pian syöty ellemme toimi tänään! on suomalainen innovaatio kestävän kehityksen edistämiseksi Yhteiskuntasitoumus

Lisätiedot

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija Kotunet - julkaisuja 1 Sisältö Kehitysvammaliiton monipuolisella toiminnalla jäsenten kannatus 2 Kyselyn toteutus 2 Vastausten edustavuus 3 Vastanneiden henkilöiden kuvailu 4 Tulokset 4 Leena Matikka Kehitysvammaliiton

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Tulevien sukupolvien eväät on pian syöty ellemme toimi tänään! on suomalainen innovaatio kestävän kehityksen edistämiseksi Yhteiskuntasitoumus

Lisätiedot

ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ.

ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ. ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ. Uusi palvelu taloyhtiön asukaslähtöiseen johtamiseen. TERVETULOA TALOYHTIÖIDEN JOHTAMISEN UUTEEN AIKAAN! Taloyhtiön johtaminen vaatii osaamista

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Alue-ennakoinnin seminaari Tampereella 11.3.2016 Eeva Hellström Miten megatrendit haastavat käsityksemme kestävän kehityksen haasteista ja ratkaisuista? Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen tila

Työkykyjohtamisen tila Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve. Kysely alueen maanomistajille. Hyvä maanomistaja!

KIVIJÄRVEN KUNTA. Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve. Kysely alueen maanomistajille. Hyvä maanomistaja! KIVIJÄRVEN KUNTA Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve Kysely alueen maanomistajille Hyvä maanomistaja! Kivijärvellä on voimassa 2000-luvun alussa laadittu Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaava.

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan ts. kestävän kehityksen suunnittelija Aino Järventausta 1 Kestävän kehityksen indikaattorit Kestävää kehitystä seurataan

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksen ja sitoumusten tilanne Suomen kunnissa Okariina Rauta, Motiva

Energiatehokkuussopimuksen ja sitoumusten tilanne Suomen kunnissa Okariina Rauta, Motiva Energiatehokkuussopimuksen ja sitoumusten tilanne Suomen kunnissa Okariina Rauta, Motiva Tausta 8.11.2018 Okariina Rauta, Motiva 2 Diplomityö, LUT Toteutus syksy 2016 - kevät 2018 Tavoitteena saada käsitys

Lisätiedot

TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU

TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU Tämän haastattelun /kyselyn tarkoituksena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet pääsemistäsi työhön tai koulutukseen. Aineisto tulee suunnitelmiesi toteuttamisessa

Lisätiedot

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Turvallisuuden ja hyvinvoinnin TKI-foorumi 16.3. SataKylät ry Kyläasiamies Hanna Ruohola Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Miksi hanke suunniteltiin? Kylien lähipalvelujen

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

Avain terveyteen ja hyvinvointiin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen

Avain terveyteen ja hyvinvointiin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen Avain terveyteen ja hyvinvointiin Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen Minun omahoitoni- tehtävä Keskustele parin kanssa omahoidosta. Kerro parille, mikä omahoidossasi on hyvin ja toimii. Kerro myös, mikä

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry Liitto pähkinänkuoressa Mistä kaikki alkoi? Siirtolapuutarhatoimintaa Suomessa on ollut vuodesta 1916 lähtien. Silloin perustettiin Tampereelle Hatanpään siirtolapuutarha

Lisätiedot

Kilta-koulutus Marja Meltti

Kilta-koulutus Marja Meltti Kilta-koulutus Marja Meltti 23.1.2018 Henkilön tietosuoja Henkilötietolaki 1.6.1999 ohjaa henkilötietojen käsittelyä Lain säännöksiä sovelletaan kaikkeen henkilötietojen käsittelyyn. EU:n tietosuoja-asetus

Lisätiedot

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus. Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus. Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL Tutkimuksen kohderyhmät ja aikataulu 1. Kolmi-nelikuiset vauvat perheineen, jotka osallistuvat

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

Kokemuksia välittömän palautteen keräämisestä Etelä-Savon Ohjaamoissa. Mikkelissä Heikki Kantonen / TKI-asiantuntija

Kokemuksia välittömän palautteen keräämisestä Etelä-Savon Ohjaamoissa. Mikkelissä Heikki Kantonen / TKI-asiantuntija Kokemuksia välittömän palautteen keräämisestä Etelä-Savon Ohjaamoissa Mikkelissä 11.10.2016 Heikki Kantonen / TKI-asiantuntija Välittömän palautteen kerääminen Palautteen keräämisen laitteet hankittu kokeilukäyttöön

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 VARHAISKASVATUSPALVELUT ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Kyselyjä lähetettiin 68, vastauksia palautui 27, vastausprosentti 39,7 Asteikko: 5 = erittäin hyvin, 4 = hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti,

Lisätiedot

Kartoituskyselyn tuloksia. VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille

Kartoituskyselyn tuloksia. VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille Kartoituskyselyn tuloksia VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille Kyselyn toteutus Sähköinen lomake rasti ruutuun kysymyksiä

Lisätiedot

Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely. ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö

Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely. ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö Paljon tapahtunut yrittäjyyden edistämisessä mutta kuinka paljon? Kuvat: Paula Ojansuu Kyselyn

Lisätiedot

Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti

Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti MTK-yhdistysten pj-siht.päivät Itä-ja Keski-Suomi 2.2.2017 Eila Eerola Hallituksen kriisipaketista tukea hyvinvointityöhön

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Yhdistystiedote 7/2015

Yhdistystiedote 7/2015 Yhdistystiedote 7/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen haulla kiire. Ottakaa asia puheeksi hallituksessa! - Liittopäivät ilmoittautuminen lähestyy - Syksyn aikana runsaasti koulutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS NSPY RY

PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS NSPY RY PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS 9.6.2014 1 PERUSPARANNUSHANKE Tarkoittaa yhdistyksen alueen Kesävesijohdon Katujen Katuvalaistuksen Uusimista / Saneeraamista Sähköverkon 2 ESITYKSEN SISÄLTÖ Hankkeen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Terttu Salonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio

Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 28.11.2014 Sauli Rouhinen 18.12.2014 1 Väittelijä väittää Sauli Rouhinen 18.12.2014 2 Sauli

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti

Lisätiedot

Pia-Maria Jokipii. Maaseutuvirasto. #ymmärrän2018

Pia-Maria Jokipii. Maaseutuvirasto. #ymmärrän2018 Pia-Maria Jokipii Maaseutuvirasto #ymmärrän2018 Ymmärrän!-seminaari Selkeä uutiskirje saavuttaa viljelijät Pia-Maria Jokipii, Maaseutuvirasto @PiaMariaJ Maaseutuvirasto Maaseutuvirasto Vastaamme EU:n maataloustukirahaston

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Asianajajatutkimus 2012 Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Yksityishenkilöiden ulottuvilla olevat oikeuspalvelut uhattuina Asianajajakunta kasvaa ja palvelutarjonta lisääntyy, mutta vain pääkaupunkiseudulla ja

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa

Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa - 22.9.2015 Seuraavat yhdistyskoulutukset Ti 13.10, Loimaan Mellilä, aiheena yhdistystalouden arki Ti 27.10 Somero, aiheena yhdistysten uudet haasteet Laadukasta yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 5.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8 Neljä työpajaa

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen TOIMIVA YHDISTYS Yhdistystoiminnan päivittäminen Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 mahdollistettiin yhdistystoiminnan

Lisätiedot

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja!

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja! Hyvä asukas tai maanomistaja! Haapaveden Vattukylälle on aloitettu osayleiskaavan päivitystyö. Alueella on voimassa oleva osayleiskaava, joka on hyväksytty vuonna 1996, ja lisäksi alueelle ulottuu Haapaveden

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto

Lisätiedot

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET Sopeutumisryhmä 30.11.2016 1 Helsingin sopeutumisen linjausten aikataulu Sopeutumislinjaukset valmiina vietäväksi luottamushenkilöelimen käsittelyyn

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Viherlaakson koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Salla Sainio, kehittämispäällikkö, THL Eija Luoto, projektipäällikkö, THL Kansalliset asiakaspalautekyselyt Mitä ovat kansalliset

Lisätiedot

Neuvo Maatilojen neuvonta Katsaus menneeseen ja pala tulevaa

Neuvo Maatilojen neuvonta Katsaus menneeseen ja pala tulevaa Tukihakukoulutus kevät 2017 Neuvo 2020 -Maatilojen neuvonta Katsaus menneeseen ja pala tulevaa Merja Uusi-Laurila Neuvo 2020 -neuvontakorvaus (tilanne 14.2.2017) Neuvontatapahtumia noin 17 500 kpl = maksettujen

Lisätiedot

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET YHDISTYSKYSELYN TULOKSET Tiivistelmä 15.8.2014 Projektiharjoittelija Noora Jalonen Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin 34 yhdistykselle ja vastauksia saatiin yhteensä 25. Kyselyn vastausprosentti on noin

Lisätiedot

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen!

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! [kunnan nimi] / [alueen nimi] PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan kunnan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet,

Lisätiedot

SAVE-hankkeen viljelijäkyselyt vuosina

SAVE-hankkeen viljelijäkyselyt vuosina SAVE-hankkeen viljelijäkyselyt vuosina 2016, 2017 ja 2018 Kipsi levitettiin syksyllä 2016 Ensimmäinen kysely lähetettiin viljelijöille kipsinlevityksen jälkeen joulukuussa 2016 Vastaukset saatiin 48 viljelijältä

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS

ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata

Lisätiedot

Sätky Terveystyöryhmä Riitta Ollitervo-Peltonen

Sätky Terveystyöryhmä Riitta Ollitervo-Peltonen Sätky 2010-2011 Terveystyöryhmä 21.3.2012 Riitta Ollitervo-Peltonen Opisk. terv.huollon opas Terveystarkastuksen tehtävänä: Saada kokonaiskäsitys opiskelijan terveydestä ja hyvinvoinnista Ohjata opiskelijaa

Lisätiedot

Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala

Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala Sydänyhdistysten aikamatka Ulla Harala YHDISTYSTEN SYNTY TAVOITTEET Tautien vähentäminen Terveyden edistäminen Sydänjärjestöä tarvitaan vielä tänäänkin toteuttamaan samaa tehtävää kuin vuosikymmeniä sitten.

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 Net Effect Palveluksessa 25 julkishallinnon kehittämiseen erikoistunutta asiantuntijaa Arvioinnit Tutkimukset Kehittämistyö Kehittämiskumppanuus

Lisätiedot

Haun rakenne ja aikataulu

Haun rakenne ja aikataulu ESRhakuinfo Työ, työkyky ja innovaatiot Haun rakenne ja aikataulu Haku on kolmevaiheinen Ensimmäinen vaihe on ideahaku 17.5. - 16.6.välisenä aikana, jossa hakijat kuvaavat lyhyesti pääkohdat hankeideasta

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK LUONNON Kestävän kehityksen KANTOKYVYN yhteiskuntasitoumus TURVAAVA, HYVINVOIVA JA GLOBAALISTI VASTUULLINEN Sitoumuksen kahdeksan

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa 1.7.2011 Suomen yliopistokirjastojen neuvosto lähetti huhti-toukokuussa 2011 yliopistokirjastoille kyselyn Sosiaalisen median

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille

SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -toiminta on alkamassa. Ennen toiminnan alkua pyydämme sinua lapsen/nuoren kanssa toimivana

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki 24.5.2012 Elina Mäntylä ja Riina Humalajoki 1 Yhteishankinta (kaupunki + ELY) Osallisena

Lisätiedot

Webropol-kyselyt. Tarja Heikkilä

Webropol-kyselyt. Tarja Heikkilä Webropol-kyselyt Tarja Heikkilä Internet-kyselyt Soveltuvat kyselyihin, joissa kaikilla perusjoukon jäsenillä on mahdollisuus internetin käyttöön, toisin sanoen on mahdollisuus edustavan aineiston saamiseen.

Lisätiedot

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7 Olemme erittäin kiitollisia, jos osallistut tähän kyselyyn. Kysely koskee maaseutumatkailun, käsityön ja elintarviketuotannon alalla jo työskentelevien naisyrittäjien ja näillä aloilla liiketoimintaa suunnittelevien

Lisätiedot