Metsät paikallisia ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin

Transkriptio

1 Metsät paikallisia ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin Olavi Luukkanen Professori, johtaja Viikin tropiikki-instituutti, Helsingin yliopisto Metsätalous on erilaista eri maissa ja eri aikoina Trooppinen metsä säilyy jos sitä tarvitaan. Jos ei sillä ole arvoa metsänä, sille löytyy aina vaihtoehtoinen käyttö, joka useimmiten on maatalous. Metsillä on hyvin erilainen tehtävä eri maissa ja samassakin maassa eri aikoina. Taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia voidaan aikaansaada sekä metsiä hävittämällä että niitä kestävästi hyödyntämällä. Metsäkato on kääntynyt metsävarojen lisääntymiseksi teollisuusmaissa ja joissakin kehitysmaissa kuten Kiinassa jo vuosikymmeniä sitten. Tämä muutos näyttää liittyvän tietyn taloudellisen kehityksen tason saavuttamiseen. Se tapahtuu myös aikaisemmassa vaiheessa silloin kun metsien suojelua ja kestävää käyttöä on tukemassa aktiivinen kansallinen politiikka. Väkirikkaista kehitysmaista Intia on juuri nyt saanut metsäkadon pysäytetyksi. Indonesiassa ja Brasiliassa metsien häviäminen sen sijaan jatkuu. Sekä metsän hävitys että sen palautuminen ovat kansallisen ja kansainvälisen politiikan vahvasti ohjaamia prosesseja. Tämä politiikka ei kehitysmaissa kuitenkaan useimmiten ole metsäpolitiikkaa vaan jotain muuta, yleensä kauppa-, maatalous- tai asutuspolitiikkaa. Kehitysmaissa metsien tärkein tuote on polttopuu. Varsinkin kuivilla trooppisilla alueilla metsät ja puut turvaavat lisäksi ihmisten jokapäiväisen toimeentulon, suoraan ruoan ja karjanrehun lähteinä sekä välillisesti maaperän viljavuuden säilyttäjinä erilaisissa peltometsä- ja kiertoviljelyjärjestelmissä. Paikallisilla ihmisillä on tarvittavaa tietoa metsien ja puiden hoidosta perinteisissä kasvin- ja kotieläintuotannon järjestelmissä, mutta ulkopuolisilta tämä tieto usein puuttuu. Väestönkasvun vuoksi polttopuun liiallinen keruu ja ylilaidunnus ovat nyt myös yleisiä metsäkadon syitä varsinkin Afrikassa. 1 (7)

2 Kemiallisen metsäteollisuuden toimintaa ja vaikutuksia on kehitysmaissa paljon helpompi seurata kuin luonnonmetsissä tapahtuvaa pienimuotoista puun hakkuuta ja käyttöä, jota on helppo harjoittaa kestämättömällä ja paikallisyhteisöä ja luontoa vahingoittavalla tavalla ilman että siihen helposti voidaan puuttua. Toisaalta trooppisen puun pienimuotoinen korjuu ja jalostus ovat potentiaalisesti tehokkaita paikallisen kestävän kehityksen ja köyhyyden poistamisen keinoja. Metsäsektori nyt osana maaseudun kehittämistä Metsäalan kehitysyhteistyössä voidaan erottaa kolme vaihetta ennen nykyiseen uusimpaan metsäparadigmaan päätymistä (Frühling ja Persson 1996). Ensimmäistä vaihetta hallitsi 1960-luvulla syntynyt näkemys, jonka mukaan metsäteollisuus ja teolliset puuviljelmät luovat myös Etelään talouskasvua ja sen myötä ihmisten hyvinvointia. Varsinkin kuitu- ja paperiteollisuuden luominen epäonnistui monissa kehitysmaissa. Toinen vaihe alkoi 1970-luvulla; sitä luonnehtivat sellaiset nimitykset kuin sosiaalinen metsätalous ja kylämetsätalous. Toteutuskeinona oli useimmiten valtiojohtoinen metsien istutus ja hoito muun muassa polttopuukriisin ja aavikoitumisen torjumiseksi. Köyhien maiden energiakriisin vakavuus osittain yliarvioitiin tuolloin, ja paljolti valtiojohtoinen taikka ylhäältä alas toteutettu suunnittelu ei toiminut odotetulla tavalla. Kansainvälisen metsäpolitiikan kolmas, 1980-luvun puolessavälissä alkanut vaihe käynnisti globaalis- ja ympäristöpainotteisen metsätalouden. Siinä korostuivat metsäkadon pysäyttäminen ja kansalliset metsätalouden toimintaohjelmat. Globaaleja ympäristöongelmia yksipuolisesti korostettaessa unohdettiin kuitenkin usein metsien kokonaisvaltainen hoito ja käyttö. Kehitysmaissa ja maapallolla yleisemminkin nähdään metsät, jälleen uuden metsäsektorin paradigmamuutoksen jälkeen, nyt ennen kaikkea köyhyyden vähentämisen välineinä ja myös paikallisten tarpeiden tyydyttäjinä. Katsotaan myös, että ympäristöongelmat voidaan myös parhaiten ratkaista parantamalla ensin paikallisten ihmisten toimeentuloa. Tätä näkemystä tuki myös Johannesburgissa vuonna 2002 pidetty suuri ympäristökokous, jossa Riossa vuonna 1992 luotujen ympäristösopimusten tuloksia tarkasteltiin. Johannesburgin kokouksessa korostettiin myös yksityisen sektorin vastuuta kestävän kehityksen tukijana. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin metsätaloutta, jossa yhtenä suurena ongelmana ovat yhä muun muassa laittomat hakkuut. Useimmissa kehitysmaissa paikallisilla asukkailla ei ole tähän asti ollut oikeutta alkuperäisten metsien puun kaupalliseen korjuuseen ja jalostukseen. Nyt nämä esteet ovat poistumassa kansainvälisen ja kansallisen metsäpolitiikan nopean kehityksen seurauksena. Pysyvät ja tehokkaat ratkaisut, joihin kaikkien toimijoiden nyt olisi tartuttava, löytyvät 2 (7)

3 metsien käytön suunnittelun ja valvonnan tehostamisesta sekä ennen kaikkea vastuun antamisesta yksityisille viljelijöille, paikallisyhteisöille, yrityksille ja muille paikallisille toimijoille. Metsäkato on nyt tropiikin metsien ongelma Trooppisten metsien hävittäminen tuottaa lähes viidenneksen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisestä. Metsäkadon pysäyttäminen ja uusien metsien perustaminen tropiikkiin on nähty tärkeiksi keinoiksi ilmastomuutoksen torjunnassa. Vuonna 1997 YK:n ilmastosopimuksen tueksi luotu Kioton pöytäkirja ja erityisesti siinä määritelty Puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) antoivat jo teollisuusmaille mahdollisuuden korvata omia hiilidioksidipäästöjään myös metsitystoimenpiteillä kehitysmaissa. Näitä Kioto-metsiä on monesta syystä kritisoitu. Pahimmassa tapauksessa puiden istuttaminen hiilen sitomista varten kiihdyttää metsäkatoa tropiikin luonnonmetsissä, koska puuviljelmät vievät tilaa muulta maankäytöltä ja johtavat uuden viljelysmaan raivaukseen. Joulukuussa 2007 Balilla Indonesiassa pidetyn YK:n ilmastosopimuksen kokouksen tuloksena saatiin aikaan uusi Vähennetyn metsäkadon ja metsien heikentymisen mekanismi (ns. REDD-mekanismi, ks. UNFCCC 2008). Siinä hillitään hiilen vapautumista metsistä sen sijaan että istutettaisiin lisää puita hiilidioksidia sitomaan. Useat teollisuusmaat ovat lupautuneet suoraan rahoittamaan tätä mekanismia, mutta lopullisena tavoitteena on rahoittaa se päästökaupalla. REDD-mekanismilla on kuitenkin myös omat ongelmansa (ks. FAO 2009). Varsinkin jos se sidotaan päästökauppaan ja sen vaatimaan todentamiseen, sen toteutus vaatii raskaan ja kalliin hallintaorganisaation, johon ainakaan paikallisella tasolla ei ole voimavaroja. On lisäksi epäselvää minne ja kenelle korvaukset metsien suojelemisesta maksettaisiin, varsinkin tilanteessa, jossa metsien tarkat omistus- ja käyttöoikeudet ovat määrittelemättä. Etenkin vaikuttaa siltä, että tropiikin metsissä asuvat tai niitä hyödyntävät paikalliset ihmiset helposti jäisivät ilman tämän mallin tuottamaa taloudellista hyötyä. Nopeimmat tulokset saataisiin aikaan keskittämällä koko REDD-mekanismi muutamaan runsasmetsäiseen kehitysmaahan, joissa metsäkato vielä jatkuu nopeana. Tällaisia maita ovat ennen kaikkea Brasilia ja Indonesia. Toisaalta silloin rahallisesta hyödystä jäisivät osattomiksi pienet kehitysmaat sekä suuristakin maista ne, jotka omin ponnistuksin ovat jo onnistunet pysäyttämään metsäkadon, kuten Kiina ja Intia. REDD-järjestelmän käynnistys viittaa siihen, että siinä painotetaan oikeudenmukaisuutta enemmän kuin tehokkuutta. Tämä lisää entisestään tarvittavan suunnittelun, todentamisen ja hallinnoimisen määrää. Uhkana on jopa että kaikki metsäsektorin toiminta kehitysmaissa lamaantuu, kun tarvittavat resurssit valjastetaan taloudellisesti houkuttelevaa REDD- 3 (7)

4 mekanismia palvelemaan. Tutkimustulokset korostavat nyt sitä, että tärkeintä metsäkadon pysäyttämisessä on määrätietoinen kansallinen ja kansainvälinen politiikka, ja tavoitteisiin voidaan päästä monia eri teitä (Kanninen ym. 2008). Kehitysmaat joutuvat kohtaamaan ilmastonmuutostakin suurempia ongelmia Kehitysmaissa mielellään tartutaan ilmastonmuutokseen metsäkadon ja metsien heikentymisen sekä esimerkiksi aavikoitumisen selittäjänä, varsinkin odotettavissa olevan taloudellisen tuen houkuttelemana. Ongelmana on se, että sellaisiin todellisiin metsäkadon ja huonon metsänhoidon syihin kuin maanomistusolojen epäselvyys ja siitä johtuva riistokäyttö, liian keskitetty metsien hallinta tai korruptio ei silloin puututa. Metsien kestävän hoidon ja käytön saavuttamiselle on kehitysmaissa nyt paljon paremmat edellytykset kuin aikaisempina vuosikymmeninä, jolloin eri metsäparadigmojen nimissä yritettiin päästä samaan tulokseen, usein siinä onnistumatta. Maapallon metsien tilasta ja suositeltavista toimenpiteistä on tarvittavan poliittisen päätöksenteon tueksi nyt myös olemassa tiivistettyä ja helposti omaksuttavissa olevaa tietoa (Mery et al a,b). Tropiikin ja kehitysmaiden metsäkato (nyt noin 14 milj. ha/v; ks. FAO 2007) on keskimäärin hieman hidastunut. Lisäksi kun aikaisemmin kehitysmaiden maatalouden laajenemista paljolti ohjasi tarve tuottaa ruokaa ja rahakasvien myyntituloja omalle kasvavalle väestölle, nyt sitä vauhdittaa myös globaali kauppapolitiikka. Esimerkiksi öljypalmun kasvatus biodieselin raaka-aineen tuottamiseksi laajenee varsinkin Kaakkois- Aasiassa, usein massiivisia hiilipäästöjä aiheuttavin keinoin, vaikka sitä voitaisiin kestävästi viljellä jo hävitetyillä tuottamattomilla alueilla. Myöskään Amazonin alueella ei vielä ole luotu mekanismeja, joilla laajenevan peltoviljelyn ja karjatalouden vauhdittama metsäkato olisi saatu pysäytetyksi. Yksityiskohtaisia ehdotuksia metsien tuottamien ympäristöpalvelujen rahallisista korvauksista ja muista tarvittavista toimenpiteistä tällä alueella on kuitenkin jo tehty (ks. Wertz-Kanounnikoff et al. 2008). Kansalliset metsäohjelmat ottavat kaikki metsän tuottamat hyödyt huomioon Hiilen sidonta täytyisi ottaa metsäsektorin keskeiseksi kysymykseksi siten, että metsien muut ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset otetaan huomioon. Tähän on valmis työkalu olemassa: kansalliset metsäohjelmat. Rion ympäristökokouksesta vuonna 1992 käynnistyneen aktiivisen globaalin metsäpolitiikan tuloksena nämä ohjelmat on nyt 4 (7)

5 kehitetty tehokkaiksi kansallisiksi työkaluiksi kaiken metsiin liittyvän toiminnan koordinoimiseksi. Suora tuki kehitysmaiden kansallisille metsäohjelmille tuottaisi siten ehkä paremman tuloksen kuin yksittäisten REDD-hankkeiden suunnittelu ja toteutus. Suomi on erittäin hyvin tuloksin tukenut kansallisten metsäohjelmien laatimista, toteutusta ja seurantaa muun muassa monissa Afrikan maissa. Kansallisten metsäohjelmien laatimista ja soveltamista tukee lisäksi YK:n v hyväksymä Oikeudellisesti ei-sitova instrumentti (NBI, ks. Maa- ja metsätalousminiseriö 2008) metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä. Siihen on koottu suositukset, jotka sisältyivät v hyväksyttyihin Rion metsäperiaatteisiin ja niihin pohjautuviin, 1990-luvulla luotuihin globaalia metsäpolitiikkaa ohjaaviin asiakirjoihin. Tulevaisuuden näkymät Suomen vuonna 2007 hyväksytty uusi kehityspoliittinen ohjelma (Ulkoasiainministeriö 2007) kiinnittää entistä enemmän huomiota ympäristökysymyksiin sekä myös kokonaisvaltaiseen maaseutukehitykseen, jossa myös puiden ja metsän avulla voidaan poistaa köyhyyttä. Tämä politiikka ottaa huomioon sen, että puiden ja metsien merkitys on, puiden tarjoamien suotuisten ympäristövaikutusten kautta, suurempi kuin mitä suoraan niistä saaduista tuotteista voisi päätellä. Suomalainen metsätaito kehitysmaiden metsiin ja metsätalouteen liittyvissä asioissa paranee jatkuvasti. Alun perinkin se oli huomattava teknistä osaamista vaativissa kysymyksissä, kuten metsävaratietojen keruussa ja hyödyntämisessä. Nyt, kun kehitysmaiden metsiin liittyvää intensiivistä opetusta ja tutkimusta on Suomessa harjoitettu yli neljännesvuosisadan ajan, hallitaan entistä paremmin myös yhteiskuntaan, politiikkaan ja paikallisyhteisöjen toimintaan liittyvät asiat. Suomella on jo valmiudet antaa apua vaikkapa sellaisilla aloilla kuin kriisinja sodanjälkeisen luonnonvarojen kestävän hoidon ja käytön kehittäminen, paikallisyhteisöpohjainen metsävarojen hallinta, tai ruoantuotannon turvaaminen Afrikan Sahel-vyöhykkeessä peltometsäviljelyn avulla. Hiilen kierron ja ilmastonmuutoksen seurantaan tarvittava tieto ja menetelmällinen valmius ovat Suomessa korkeinta kansainvälistä tasoa, ja niitä on myös jo annettu yhteistyökumppaneiden käyttöön kehitysmaissa. Myös metsävarojen paikallisyhteisöpohjaisen hallinnan kehittämisestä ja metsien omistusoikeuksien laajentamisen mahdollisuuksista on Suomessa tehty yksityiskohtaisia tutkimuksia. Joitakin Afrikan ja Aasian maita koskeneissa vertailevissa tutkimuksissa eri metsänomistusmallien toimivuutta on vertailtu täsmällisillä määrällisillä mittareilla (Katila 2008). Paikallisyhteisöillä yleisesti on jo kaikki tarvittava tieto metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä (Hares ym. 2005). Tällaiset uusimman suomalaisen 5 (7)

6 tutkimuksen tulokset auttavat luomaan kehitysmaihin yhä kestävämpää metsätaloutta sekä sitä tukevaa uutta kansallista politiikkaa ja lainsäädäntöä. Teollisuuden tarvitsemasta puusta tropiikissa yhä suurempi osa saadaan nopeakasvuisilta puuviljelmiltä. Viljelmien hoidon tekniikka hallitaan yleensä hyvin, ja pääongelmaksi jää toiminnan sopeuttaminen alueen muuhun maankäyttöön, mukaan lukien perinteinen maatalous. Hyviä tuloksia on saatu järjestelmistä, joissa paikalliset asukkaat tuottavat teollisuuden tarvitsemaa puuta yksityisellä tai kyläyhteisön käytössä olevalla maalla. Puuviljelmien kattamalla alueella voidaan joskus jopa suojella alkuperäistä luonnonmetsää paremmin kuin jos puuviljelmiä ei perustettaisi vaihtoehtoina olevien sokeriruoko- ja soijapeltojen tai öljypalmu- tai kumipuuplantaasien joukkoon ei todennäköisesti jäisi yhtä paljon luonnonmetsiä kyseiselle alueelle. Trooppisilla luonnonsuojelualueilla ongelmaksi on muodostunut metsien omistus- ja hallintaoikeus sekä suhtautuminen paikalliseen perinteiseen metsien käyttöön, esimerkiksi kiertokaskiviljelyyn. On kuitenkin kehitetty ratkaisumalleja, joissa suojelualueilla voidaan jatkaa perinteistä maankäyttöä taikka joissa suojelualueen ulkopuolella tarjotaan parempia toimeentulon mahdollisuuksia ihmisille, jotka aikaisemmin ovat voimakkaasti muuttaneet suojeltavan alueen luontoa. Paikallisyhteisöjen aktiivinen osallistuminen suojelualueiden hoitoon vaatii kuitenkin tuekseen täsmällisen politiikan ja lainsäädännön. Näiden puuttuminen on vielä monessa maassa vakava este metsien suojelun kehittämiselle. Viime aikoina on myös korostettu sitä, että on väärin asettaa kehitysmaissa vastakkain kaupunki ja maaseutu, uusi ja perinteinen elämäntapa, teollinen ja ei-teollinen yhteiskunta. Useat Kaakkois-Aasian maat osoittavat nyt miten kaupunkien ja maaseudun välille voi kehittyä hedelmällinen vuorovaikutus ja miten rajat näiden yhteisöjen välillä itse asiassa jo ovat sekoittuneet väestön liikkuvuuden ja teollisuuden tarjoamien uusien työpaikkojen myötä (Rigg 1997). Kehitysmaiden metsillä ja metsätaloudella on tässä tilanteessa uusi ja haastava tehtävä. Metsän ja metsätalouden merkitys nähdään oikealla tavalla, kun se ymmärretään kaupungin ja maaseudun myönteisen vuorovaikutuksen välineenä, jota paikallinen yhteisö, hallinto ja yksityinen sektori ovat mukana käyttämässä ja jonka tuottaman hyödystä kaikki voivat päästä osallisiksi. Tämän kehityksen tukeminen on todellista globaalia vastuuta, jossa kaikki kestävät ratkaisut loppujen lopuksi ovat paikallisia. Viitekirjallisuus FAO State of the World s forests. FAO, Rome. 6 (7)

7 FAO Stratgic framework for forests and climate change. A proposal by the Collaborative Partnership on Forests for a coordinated forest-sector response to climate change. FAO, Rome. 44 p. Frühling, P. & Persson, R Back to national realities. Rethinking international assistance to forestry development. Stockholm. Hares, M., Eskonheimo, A., Myllyntaus, T. & Luukkanen, O Environmental literacy in interpreting endangered sustainability: Case studies from Thailand and the Sudan. Geoforum 37: Kanninen, M., Murdiyarso, D., Seymour, F., Angelsen, A., Wunder, S. & German, L Do trees grow on money? The implications of deforestation research for policies to promote REDD. CIFOR, Bogor. 61 p. Katila, Pia Devolution of forest-related rights: Comparative analyses in six developing countries. University of Helsinki Tropical Forestry Reports 33. Helsinki. Rigg, Jonathan Southeast Asia: The human landscape of modernization and development. London & New York. 326 p. Maa- ja metsätalousministeriö YK:n metsäfoorumi linjaa kansainvälistä metsäpolitiikkaa. rumi.html (Luettu ). Mery, G., Alfaro, R., Kanninen, M. & Lobovikov, M. 2005a. Forests in the global balance: Changing paradigms. IUFRO World Series 17. IUFRO, Vienna. 318 p. Mery, G., Alfaro, R., Kanninen, M., Lobovikov, M., Vanhanen, H. & Pye- Smith, C. 2005b. Forests for the new millennium: Making forests work for people and nature. Ministry for Foreign Affairs of Finland/IUFRO-WFSE. 36 p. Ulkoasiainministeriö Suomen kehityspoliittinen ohjelma: Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa. Valtioneuvoston periaatepäätös. Helsinki. UNFCCC [YK:n ilmastosopimus] REDD Web platform. (Luettu ). Wertz-Kanounnikoff, S., Wunder, S. & Kongkphan-Apirak, M Reducing forest emissions in the Amazon Basin. A review of land-use change and how payments for environmental services (PES) schemes can affect them. Working Paper 40. CIFOR, Bogor. 21 p. 7 (7)