Hakata vai säästää? metsät ja ilmastonmuutos
|
|
- Eeva-Kaarina Palo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 86. METSÄPÄIVÄT Hakata vai säästää? metsät ja ilmastonmuutos Pekka Kauppi Helsingin yliopisto
2 Kiitän Suomen Metsäsäätiötä, Marjatta ja Eino Kollin Säätiötä ja Metsämiesten Säätiötä
3 Yhteenveto Meret ja metsät sitovat jo nyt puolet fossiilisista hiilipäästöistä. Metsien hiilinielua voi kasvattaa metsityksellä kartuttamalla olemassa olevien metsien puustoa systemaattisen ja suunnitelmallisen metsänhoidon keinoin Voimme samanaikaisesti lisätä hakkuita ja kasvattaa puustopääomaa. Näin metsäala voi hoitaa neljäsosan ihmiskunnalle tarpeellisista ilmastonmuutostalkoista käytännössä ilman yhteiskunnan tukea. Oikea vastaus on siis: hakata ja säästää
4
5 Metsät hoitavat puolet hiilinielusta jo nyt
6 Tehokkainta ilmastotyötä jo nyt Euroopan unionissa metsänielu vastaa noin kymmenesosaa fossiilisista hiilipäästöistä. Metsänielun merkitys unionin hiilitaseelle on suurempi kuin aikaansaannokset tuulivoiman, suoran aurinkoenergian ja biopolttonesteiden tukemiseksi.
7 Globaalisti: metsäkato on loppumassa Vuosina maailman metsäala supistui noin 13 miljoonaa hehtaaria vuodessa FAO:n uusi arvio ilmestyy vuonna metsäkato kääntyy lähiaikoina metsäpinta alan kasvuksi. Ilmiö on yhteydessä köyhyyden poistamiseen ja elintason nousuun Käänne, eli metsätransitio tapahtui Euroopassa jo 1800 luvulla sitten Yhdysvalloissa viimeksi Kiinassa ja lähiaikoina Aasiassa ja Etelä Amerikassa
8 Kehitysmaat ja metsätransitio Metsätransitio Lähde: The Economist,
9 Metsäalaa supistaa köyhyys Maan raivaus ruoantuotantoon kaskiviljely karjan laidunnus Ryöstöhakkuut korruptoitunut hallinto Polttopuuhakkuut 2,4 miljardia ihmistä kypsentää ruokansa polttopuulla 764 miljoonaa ihmistä keittää kaiken vetensä polttopuulla Metsätransitio tapahtuu, kun tulotaso henkeä kohden nousee noin 5000 dollariin vuodessa.
10 Puolet puusta suoraan polttoon
11 Johtopäätös: Meidän ei tarvitse lopettaa teollisuuspuun hakkuita lopettaaksemme metsäkadon.
12 Mutta miksi tyytyisimme tähän? Metsien hiilinieluja voidaan kasvattaa metsittämällä uusia alueita lisäämällä olemassa olevien ja uusien metsien puustoa Keinona on suunnitelmallinen ja tutkimukseen perustuva metsänhoito.
13 AT BE CH CZ DE DK EE EL ES FI FR IE IT LT LU LV NO RO SE SI SK Hyvän tutkimustiedon hankinta on ollut puutteellista jopa Euroopan valtioissa. (Kiitän: Kari T. Korhonen, Metla) /5/
14 Palautetaan entiset metsät Tähän mennessä: maailman metsäpinta ala on ihmistoimien seurauksena vähentynyt kuudesta neljään miljardiin hehtaariin World Resources Institute löysi maailmasta kaksi miljardia metsityskelpoista hehtaaria Angola, Intia, Uruguay, Kongon demokraattinen tasavalta, Irlanti, Kambodža, Yhdysvallat, Brasilia, Venäjä, Kiina Lähes kaikkialla maailmassa on joskus ollut metsää.
15 Metsiä luodaan jopa Islantiin Forestry in a treeless land, Iceland Forest Service
16 Lisätään nykymetsien puustoa Metsävarat usein karttuvat niissäkin maissa, joissa metsäpinta ala ei kasva. Hehtaarikohtainen puusto kasvaa kahdella tavalla: puusto järeytyy puusto tihenee Merkittäviä syitä on kaksi: ilmaston lämpeneminen/ympäristömuutokset ja systemaattinen ja suunnitelmallinen metsänhoito
17 Lämpösumman karttuminen 2014 Sodankylä Jokioinen Kuvassa näkyvät kasvukauden kumulatiiviset lämpösummat. Vihreä viiva kuvaa kesää 2014, ruskea vuosien keskiarvoa, oranssit kuvaavat keskiarvon 95 ja 5 prosentin vaihteluväliä. Lähde: Ilmatieteen laitos
18 Ilmasto lämpenee Etelärannikolla 233 astepäivää lisää kasvukauden aikana lähes viidenneksen lisäys Lapissa lisäys yli 150 astepäivää suhteellisesti lähes kolmasosa Region 1: Etelärannikko 1800 Region 15: Lappi-Eno+Ina+Uts 1800 GDD (degree-days) GDD (degree-days) Lämpenemisen osuus metsien kasvunlisäyksestä on jopa yli neljännes
19 Sodankylä on nyt Oulujoen latvoilla! Lämpösumma oli Sodankylässä keskimäärin 936 astepäivää luvun jälkeen Sodankylä on siirtynyt lämpöoloiltaan Oulujoen tasolle. Kuvalähde: Osmo Kolkki: Katsaus Suomen ilmastoon, Helsinki 1969 Tehoisan lämpötilan summa ( ))
20 Lisätään puustoa Metsien puuston määrää voidaan kasvattaa myös tihentämällä metsiä järeyttämällä puita Tätäkin tapahtuu kaiken aikaa, mutta voisi tapahtua paljon enemmän. samalla myös metsien muu hiilivarasto karttuu
21 Suomi on hakannut ja säästänyt
22 Puusto on järeytynyt Suomessa
23 ja myös Ruotsissa
24 Mutta miksi tyytyisimme tähänkään? Puuvaroja voidaan edelleen kasvattaa eikä siitä huolimatta, vaan siksi, että myös hakkuita voidaan edelleen kasvattaa Suomessa sekä hakkuut että metsävarat ovat kasvaneet koko sodanjälkeisen ajan.
25 Hakkuumahdollisuudet ja puuvarat kasvoivat yhtaikaa
26 Hakkuumahdollisuudet ja puuvarat kasvavat yhtaikaa Kasvu voimistuu Puusto karttuu
27 Hakkuumahdollisuudet ja puuvarat kasvavat yhtaikaa Kasvu voimistuu Puusto karttuu
28 Kuinka kauan? Tällä kasvulla on rajansa, mutta emme tiedä, missä raja on. Puuston karttuessa kasvu kääntyy jossakin vaiheessa alenevaksi.
29 Esimerkiksi näin:
30 Mikä parasta Puuston kartuttaminen on mahdollista metsämaille, kuten Suomi ja Ruotsi, mutta myös muille koska lähes kaikkialla maailmassa on joskus ollut metsää. Suurin mahdollisuus tämä on kuitenkin meille nykyisille metsämaille.
31 Eikä tässä kaikki! Samalla kun torjumme ilmastonmuutosta, voimme myös luoda edellytyksiä matkailulle ja metsien virkistyskäytölle huolehtia maisemansuojelusta parantaa tulvasuojelua perustaa luonnonsuojelualueita huolehtia monimuotoisuudesta myös talousmetsissä Ennen kaikkea voimme luoda hyvinvointia suurelle määrälle ihmisiä, myös maaseudulle.
32 Pitääkö meidän siis ilmastosyistä hakata vai säästää metsiä? Oikea vastaus on: meidän pitää hakata ja säästää.
33 Tutkimustiedon puutteet erityisesti VMI järjestelmän puuttuminen jopa EU maissa on ratkaisevasti madaltanut keskustelun tasoa. On tärkeää, että Suomi huolehtii metsäntutkimuksesta.
34 Kehityksestä ristiriitaisia tunteita Metsäalan mahdollisuudet vastustaa ilmastonmuutosta paranevat samalla, kun saamme vakavan huomautuksen, että ilmastonmuutos on liikkeellä.
35 Emme saa jäädä tuleen makaamaan. Metsä todellakin on kakku, jonka voi sekä syödä että säästää. Työ jatkuu, kiitos mielenkiinnosta.
Teema 1: Globaali todellisuus
Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat 2. Maailman metsäteollisuus Tavoite: Auttaa asemoimaan Suomi metsämaana maapallon mittakaavassa 1. Maailman metsävarat Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet
Metsät EU:ssa takarivistä politiikan eturiviin
Metsät EU:ssa takarivistä politiikan eturiviin Päättäjien Metsäakatemia 25.9.2014 Janne Näräkkä Asiantuntija Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Esityksen sisältö 1. EU:N METSÄVARAT MISSÄ
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET
EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Eurooppa on vaarassa menettää asemiaan II. Mikä Euroopassa on vialla?
LIITTEET. asiakirjaan
ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely
Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti
TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28)
EUROOPAN UNIONIN KALASTUSALA LUKUINA Seuraavissa taulukoissa on yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) eri osa-alueiden perustilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden kalastuslaivastot vuonna 2014 (taulukko
Ruokamenot kuluttajan arjessa
Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1
SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi 1 Onnellisuus ja hyvinvointipolitiikka Pohjoismaisessa tutkimusperinteessä hyvinvointi on
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -
Kestävän kehityksen toimikunta 30.11.2011. Metsät globaalina ympäristö- ja kehityskysymyksenä
Kestävän kehityksen toimikunta 30.11.2011 Kestävän kehityksen suurlähettiläs Tarja Reponen Metsät globaalina ympäristö- ja kehityskysymyksenä Kestävässä kehityksessä metsät ovat oleellinen elementti. Niin
Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso
Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Euroopan komission puheenjohtaja Eurooppa-neuvoston kokous 22.5.2013 Uusia realiteetteja globaaleilla energiamarkkinoilla Finanssikriisin vaikutus
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus
Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut
IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien
TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012
BKT asukasta kohden vuonna 2012 ( ) 50 000 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 40 000 47 957 Bruttokansantuote laski vuonna 2012 huomattavasti Varsinais-Suomessa, kuten muissakin Etelä- Suomen
Lisää segmenttipuusta
Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.
Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?
Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla
ALV-yhteenvetoilmoitus
OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109
Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006
Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi / 9.8.2007 1 Maastotyöt 2004 2008 Otantamittauksia
Kansainvälisen rekisteröinnin nro
Viimeisin päivitys 032016 HAKUS EUROOPAN UNIONIN TAVARAMERKIN Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) Hakijanedustajan viite (enintään 20 merkkiä) Mod.011 Hakija Oikeushenkilön nimi tai etunimi ja sukunimi
Soiden hiilitase ja ilmastonmuutos
Soiden hiilitase ja ilmastonmuutos Jukka Laine Metsäntutkimuslaitos Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari 23.10.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 444 final LIITTEET 1 6.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. syyskuuta 2015 (OR. en) 12037/15 ADD 1 AGRIFIN 77 FIN 606 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen 26.1.2012
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Katsauksen sisältö: 1. Tausta 2. Nykytila 3. Keinot 4. Tietotarpeet
TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28)
YHTEINEN MAATALOUSPOLITIIKKA LUKUINA Alla olevissa taulukoissa esitetään yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) eri osa-alueiden tilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden maatalous ja elintarviketeollisuus
Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee
IP/08/1831 Bryssel, 28. marraskuuta 2008 Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee Laajakaistaliittymät Euroopassa yleistyvät edelleen. Euroopan komissio julkaisi
LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4..3 COM(3) 856 final ANNEXES to 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS Euroopan unionin solidaarisuusrahasto Vuosikertomus FI FI LIITE I: VUONNA SOVELLETTAVAT SUURKATASTROFIEN
VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka
VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentorunko Luennon lähtökohdat riittääkö ruoka? Kriisit: Vuosien 2007-2008 ruokakriisi Väestönkasvu
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus
Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin?
Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Risto Seppälä Metsämiesten Säätiö: Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 2.12.2013 Esityksen jäsentely Metsäalan määritelmä Selvityksen
Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö
Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat
Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,
TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28) (LUKUUN OTTAMATTA MUKAUTUKSIA)
YHTEINEN MAATALOUSPOLITIIKKA LUKUINA Alla olevissa taulukoissa esitetään yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) eri osa-alueiden tilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden maatalous ja elintarviketeollisuus
NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus
NURMISEMINAARI Pudasjärvi 11.-12.1.2011 Maidon markkinakatsaus Eeva Brofeldt, Valio Oy Nyt on alkanut vasikoiden vuosi Maitotuotteiden kotimaan myynnin nousijat ja laskijat Kevyttuotteiden osuus maitotuotteiden
Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65
Tilastoliite osaan 1 65 A1.1 Työllisyys nykyisen EUn alueella, 1996 ja 2002 Työllisyysaste (% työikäisestä väestöstä) 1996 2002 EU15 59,9 64,2 Muut jäsenvaltiot 61,7 65,1 Koheesiomaat 51,5 60,2 Kreikka
Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito
Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),
Mauri Pekkarinen. Jyväskylä
Maakunta- ja soteuudistuksen työseminaari Mauri Pekkarinen Jyväskylä 12.1.2018 Mauri Pekkarinen 1 Koheesiopolitiikan saanto (koheesio, EAKR ja ESR) maittain, mukaan lukien tukitasot EAKR ESR Koheesiorahasto
24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia
2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston
Metsän biotalous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti
Metsän biotalous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti Veli Pohjonen Kustavi Biotaloustapahtuma 27. elokuuta, 2017 Pohjoiset, kestävän kehityksen aurinkokennomme Suomi 100 maailman pisin ja tarkin metsän
Tervetuloa Päättäjien
Tervetuloa Päättäjien Metsäakatemiaan! t Pekka Kauppi 5.5. 5 2010 www.helsinki.fi/yliopisto 24.5.2010 1 1. Päättäjien Metsäakatemia Suomen Metsäyhdistyksen toimintamuotona. 2. Metsäala, ilmastonmuutos
Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)
Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1
Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta
Forest Knowledge Knowhow Wellbeing Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta Raisa Mäkipää Metsäntutkimuslaitos Ympäristöakatemia, Metsäluonnon suojelu ja käy3ö miten metsää
EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009
Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 27.5.2009 Vaaleja edeltävä tutkimus ensimmäinen osa Alustavat tulokset: Euroopan
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"
Metsänomistaja 2010 alueittainen tarkastelu. Harri Hänninen AMO vastaavien neuvottelupäivä 11.5.2011 Pihapaviljonki, Helsinki
Metsänomistaja 2010 alueittainen tarkastelu Harri Hänninen AMO vastaavien neuvottelupäivä 11.5.2011 Pihapaviljonki, Helsinki Metsäkeskukset erikokoisia Metsänhoitomaksuvelvollisten tilojen lukumäärä ja
EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj
EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj FORS-seminaari 2011 - Operaatiotutkimuksella kohti energiatehokkuutta, Aalto-yliopisto, 16.12.2011 EU:n
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI
Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan
EMCS-prosessit ja aikataulu FS0 ja FS1-vaiheissa
EMCS-prosessit ja aikataulu ja -vaiheissa Hankepäällikkö Christina Lassenius-Bergström emcs@tulli.fi EMCS lyhyesti Valmisteverottomuusjärjestelmässä valmisteveron alaisia tuotteita siirretään verotta Nykyään
Erasmus liikkuvuus Suomesta
Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa
Tuottavuusyhteistyöseminaari seminaari Helsinki, 16. maaliskuuta 2010 Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Jorma Karppinen, Johtaja Eurofound 16/03/2010 1 Esityksen rakenne Miksi kestävästi
Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio
Erasmus-liikkuvuuden tilastoja 29-1 2.2.211 Anni Kallio Erasmus-liikkuvuus 7/8-9/1 Outgoing from Finland 7/8 to 9/1 27-8 28-9 29-1 3265 34363529 687 975 12 112177139 435 656 656 SMS SMP STA STT Opiskelijavaihto
I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä
PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus 8.5.2012 Tampere Kristian Wahlbeck kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Uuden paradigman nousu Vaikuttava edistävä ja
Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa
Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15
Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009
Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014 4.12.2014, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
EKOENERGO OY Asko Vuorinen Metsien hiilinielun kasvu ja hakkuumahdollisuudet
Metsien hiilinielun kasvu ja hakkuumahdollisuudet Espoossa Joulukuussa 2018 1 Metsien hiilinielun kasvu ja hakkuumahdollisuudet Sisällysluettelo Esipuhe... 3 1. Johdanto... 4 2. Metsien kasvu, puuston
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Markkinakatsaus. Tammikuu 2016
Markkinakatsaus Tammikuu 2016 Talouskehitys Maailmanpankki laski globaalia kasvuennustetta, kuluvan vuoden kasvuvauhti 2,9 prosenttia Yhdysvalloista edelleen vahvoja työllisyyslukuja, työttömyysaste viisi
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. elokuuta 2017 (OR. en) 11585/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 28. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: SOC 546 EMPL 416 FSTR 55 CADREFIN 86 REGIO 80 Euroopan komission
Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa
Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings
Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e
25.4.2016 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden
KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2014
KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2014 23. huhtikuuta 2014 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja SAKS, SAN FRANCISCO, YHDYSVALLAT Ammattitaitoisella palvelulla mielenrauhaa. KONEen kunnossapidon ammattilaiset
Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta
IP/08/1397 Bryssel 25. syyskuuta 2008 Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta Kuinka EU voisi taata laajakaistaisen internet-yhteyden
KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5.
KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA Metsäteollisuuden näkökulmia metsien hiilinieluihin Ahti Fagerblom, energia- ja ilmastopäällikkö ahti.fagerblom@metsateollisuus.fi Metsäteollisuus ry 2 EU:ssa vähähiilisiä
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015 26.2.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
Teknologiateollisuuden henkilöstö
Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:
HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI
Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI Hakijan/edustajan viite (enintään 20 merkkiä) Viimeksi päivitetty: 04/2013
Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Heikki Paloheimo
Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa
6 Ikärakenne ja taloudellinen kasvu
6 Ikärakenne ja taloudellinen kasvu Väestöllisen transition yhteydessä ikärakenne vaihtelee systemaattisesti Väestöpyramidi kertoo paljon Perustutkimus: Bloom ja Williamson 1997 Bloom ja Williamson 1997
Globaaleja kasvukipuja
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 21.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden
Biomassaterminaali selvitys. Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus,
Biomassaterminaali selvitys Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus, Salo Olli Äijälä 2.12.2014 Esityksen sisältö Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio => Tapio Oy:ksi 1.1.2015
Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012
Kauppa osana monikanavaista verkostoa Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Sähköisen liiketoiminnan muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen ja kaupan toimintamalleihin 2 Sähköinen vallankumous asioinnissa
Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet
Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Metla Metsäenergia nyt ja 2030 - teknologiat, kilpailukyky ja ympäristö ForestEnergy2020 -seminaari 8.-9.10.2014 Jyväskylä Alustuksen sisältö:
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v
Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:
Yleinen tiedonanto asiassa IP Translator annetun tuomion täytäntöönpanosta v1.2, 20. helmikuuta 2014 1 Unionin tuomioistuin antoi 19.6.2012 ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti
METSIEN VIHREÄ HIILI
METSIEN VIHREÄ HIILI Esitelmä Suomen Tiedeseuran kokouksessa 17. maaliskuuta 2014 pitänyt PEKKA KAUPPI Omistettu professori Paavo Yli-Vakkurin 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Ilmakehän hiilidioksidi
Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus Kaisa Karttunen
Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus 4.9.2019 30.8.2019 Huomisen ruoka Ravitsemus terveys Ympäristöjalanjälki Kauppakiistat, valtapolitiikka Huomisen ruoka Väestönkasvu, kaupungistuminen
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7114/17 ADD 1 TRANS 105 SAE Lähettäjä: Saapunut: 7. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,