Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi?"

Transkriptio

1 Seminaarikutsu Tiistaina klo , Oulun yliopisto (Saalastinsali), Oulu Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi? Tervetuloa seminaariin Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi?. Seminaari on avoin kaikille vähemmistökulttuureiden kielen ja kulttuurin elvyttämisestä kiinnostuneille. Seminaarin järjestävät Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Oulun yliopiston Giellagas-instituutti sekä Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto. Pohjoismainen kulttuurirahasto on myöntänyt tukea seminaarille. Seminaarin pääaiheena on vähemmistökulttuureiden kielen ja kulttuurin elvyttäminen viime vuosikymmenien aikana. Tavoitteena on lisätä tietoutta pohjoisen vähemmistökulttuureista. Keskipisteessä ovat saamelaiset, kveenit ja tornionlaaksolaiset. Seminaarissa on mukana kielen, kirjallisuuden ja media-alan tutkijoita sekä historioitsijoita Suomesta, Norjasta ja Ruotsista sekä kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän ja politiikan edustajia. Seminaarin tavoitteena on valaista erityisesti seuraavia kysymyksiä: Mitä aloitteita on tehty 1990-luvulta lähtien vähemmistöjen kielien ja kulttuurien vahvistamiseksi? Mitä konkreettisia panostuksia valtiot, saamelaiskäräjät, pohjoismaiset yhteistyöorganisaatiot ja vähemmistöjen etuja ajavat organisaatiot ovat tehneet kieli-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan alueilla sopimusten mukaisen kehityksen toteuttamiseksi? Miten Euroopan neuvoston asiantuntijat ovat arvioineet näitä panostuksia? Miten nämä vähemmistöt itse kokevat panostukset kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi? Mitä mieltä tutkijat ja poliitikot ovat pohjoismaisella, kansallisella ja paikallisella tasolla näistä kysymyksistä? Kuka ottaa vastuun vähemmistökulttuurien ja -kielien vahvistamisesta Pohjoiskalotissa? Ohjelma Tervetuliaissanat Anni-Siiri Länsman, instituutin johtaja, Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto Jan-Erik Enestam, puheenjohtaja, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Kielen ja kulttuurin elvyttäminen Paneelikeskustelu Johdanto: Leena Huss, suomen kielen professori, Uppsalan yliopisto Saame: Ante Aikio, professori, Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto

2 Kveeni: Irene Andreassen, vanhempi neuvonantaja, Kvensk stedsnavntjeneste Paikannimipalvelus, Alta Meänkieli: Erling Wande, suomen kielen professori emeritus, Tukholman yliopisto Saamelaisen, kveenien ja tornionjokilaaksolaisen kirjallisuuden elvyttäminen: Satu Gröndahl, professori II, Saamelainen korkeakoulu, Kautokeino Keskustelua johtaa: Ante Aikio Vähemmistökielten opettajien koulutus Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa Vuokko Hirvonen, professori, Saamelainen korkeakoulu, Kautokeino Vähemmistökielet medioissa Tom Moring, professori, Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsinki Kommenttipuheenvuoro: Pirita Näkkäläjärvi, päällikkö, Yle Sápmi, Inari Lounas Pohjoiskalotin vähemmistöt kansainvälisestä näkökulmasta: Lars-Anders Baer, Ruotsin saamelaiskäräjien jäsen ja YK:n alkuperäiskansojen pysyvä foorumin jäsen Euroopan neuvoston alueellisten ja vähemmistökielten peruskirjan seuranta Jarmo Lainio, suomen kielen professori, Tukholman yliopisto

3 13.45 Kulttuuri- ja vähemmistöpolitiikka Pohjoiskalotissa ennen ja nyt Pauliina Feodoroff, elokuvaohjaaja, Inari Patrik Lantto, professori, Saamen tutkimuksen keskus, Uumajan yliopisto Matti Enbuske, dosentti, historia, Oulun yliopisto Kuka ottaa vastuun Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien ja -kielien vahvistamisesta? Paneelikeskustelu: Irene Andreassen, Lars-Anders Baer, Pauliina Feodoroff ja Simo Rundgren, kansanedustaja ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja. Keskustelun johtaja: Tytti Isohookana-Asunmaa, valt. tri, hallituksen jäsen, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Seminaarin päätös Anders Björck, varapuheenjohtaja, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto Seminaarin moderaattori: Mats Rolén, dosentti Kieli: suomi, ruotsi, saame, kveeni ja meänkieli Simultaanitulkkaus Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia Osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista sähköpostitse viimeistään : Lisätiedot: +358 (0)

4 Inbjudan till seminarium Tisdag kl , Uleåborgs universitet (Saalastinsali), Uleåborg Vad görs för att bevara och revitalisera Nordkalottens minoritetskulturer? Välkommen till seminariet Vad görs för att bevara och revitalisera Nordkalottens minoritetskulturer?. Det är ett öppet seminarium som vänder sig till alla som är intresserade av språklig och kulturell revitalisering beträffande minoritetskulturer. Arrangörer är Kulturfonden för Sverige och Finland, Giellagasinstitutet vid Uleåborgs universitet samt Kulturfonden för Finland och Norge. Seminariet arrangeras med stöd från Nordiska kulturfonden. Seminariet belyser språklig och kulturell revitalisering under de senaste decennierna. Syftet är att öka kunskaperna om villkoren för dem som tillhör de minoritetskulturer som lever och verkar i norr. Seminariets fokus ligger på samer, kväner och tornedalingar. I seminariet medverkar språkforskare, litteraturforskare, medieforskare och historiker från Finland, Norge och Sverige, liksom representanter för kultur-, samhällsliv och politik. Seminariet önskar främst belysa dessa frågor: Vilka initiativ har tagits sedan 1990-talet för att stärka minoriteternas språk och kultur? Vilka konkreta insatser har gjorts inom språk-, utbildnings- och kulturpolitik av staterna, sametingen, nordiska samarbetsorgan och minoriteternas intresseorganisationer för att förverkliga eller driva på en utveckling i linje med konventionerna? Hur har insatserna bedömts av Europarådets experter? Hur uppfattas satsningarna på revitalisering av språk och kultur av de berörda minoriteterna? Hur ser forskare och politiker på nordisk-, nationell- och lokal nivå på dessa frågor? Vem ska ta ansvaret för att stärka minoritetskulturerna och minoritetsspråken på Nordkalotten? Program Välkomstord Anni-Siiri Länsman, institutschef, Giellagasinstitutet, Uleåborgs universitet Jan-Erik Enestam, ordförande, Kulturfonden för Sverige och Finland Språklig och kulturell revitalisering Panelsamtal Inledare: Leena Huss, professor i finska, Uppsala universitet Samiska: Ante Aikio, professor, Giellagasinstitutet, Uleåborgs universitet Kvänska: Irene Andreassen, seniorrådgiver, Kvensk stedsnavntjeneste Paikannimipalvelus, Alta

5 Meänkieli: Erling Wande, professor em. i finska, Stockholms universitet Revitalisering av samisk-, kvänsk- och tornedalsk litteratur: Satu Gröndahl, professor II, Samisk högskola, Kautokeino Moderator: Ante Aikio Utbildning av lärare i minoritetsspråken i Norge, Finland och Sverige Vuokko Hirvonen, professor, Samisk högskola, Kautokeino Minoritetsspråken i medierna Tom Moring, professor, Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsingfors Kommentar: Pirita Näkkäläjärvi, chef, Yle Sápmi, Enare Lunch Nordkalottens minoriteter i ett internationellt perspektiv: Lars-Anders Baer, ledamot av Sametinget i Sverige och medlem i FN:s permanenta forum för urfolk Uppföljning av Europarådets konvention om landsdels- och minoritetsspråk Jarmo Lainio, professor i finska, Stockholms universitet

6 13.45 Kultur- och minoritetspolitik på Nordkalotten förr och nu Pauliina Feodoroff, filmregissör, Enare Patrik Lantto, professor, Centrum för samisk forskning, Umeå universitet Matti Enbuske, docent, historia, Uleåborgs universitet Vem ska ta ansvaret för att stärka minoritetskulturerna och minoritetsspråken på Nordkalotten? Panelsamtal mellan Irene Andreassen, Lars-Anders Baer, Pauliina Feodoroff och Simo Rundgren, riksdagsledamot och ordförande i Finlands delegation i Nordiska rådet. Moderator: Tytti Isohookana-Asunmaa, pol. dr, styrelseledamot, Kulturfonden för Sverige och Finland Avslutning av seminarium Anders Björck, vice ordförande, Kulturfonden för Sverige och Finland Moderator: Mats Rolén, docent Språk: finska, svenska, samiska, kvänska och meänkieli. Simultantolkning Ändringar i programmet är möjligt Deltagandet i seminariet är kostnadsfritt men förutsätter en förhandsanmälan per e-post senast den : fonderna@hanaholmen.fi. Ytterligare information: +358 (0)

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi?

Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi? 1 Raportti seminaarista 27.8.2013 klo 9.00 15.30, Oulun yliopisto (Saalastinsali), Oulu. Raportin kirjoitti FM Sigga-Marja Magga, Giellagas-instituutista. Mitä tehdään Pohjoiskalotin vähemmistökulttuurien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015

OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015 OHJEITA / ANVISNINGAR 18.5.2015 Ulkomaiset tutkinnot Kaikista ulkomailla suoritetuista korkeakoulututkinnoista on voitava esittää Opetushallituksen antama rinnastustodistus (www.oph.fi Koulutus ja tutkinnot

Lisätiedot

Carl H. Miapetra k-n. Björn W. Martin S.

Carl H. Miapetra k-n. Björn W. Martin S. Carl H. Anders R. Miapetra k-n. Björn W. Sixten K. Juha S. Martin S. Risto ej P. Elisabeth A. Michael S. Linda L. Antti R. Timo S. 24.11.14 13-19.30 Seminaari Nuoret & s ys työlli y Pohjoismaissa Seminariet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Elina Väistö Sito Parhaan ympäristön tekijät Sitossa laadittu kuluneen vuoden aikana Utarbetad vid Sito under det gångna året Sähköautojen

Lisätiedot

Carl H. kjell s. Miapetra k-n. Björn W. Martin S.

Carl H. kjell s. Miapetra k-n. Björn W. Martin S. Carl H. kjell s. Miapetra k-n. Björn W. Sixten K. Juha S. Martin S. Risto ej P. Elisabeth A. Michael S. Linda L. Antti R. Timo S. 24.11.14 13-19.30 Seminaari Nuoret & s ys työlli y Pohjoismaissa Seminariet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Pohjoismaiden ja Euroopan kirjastolainsäädännön ilmiöitä. Plock ur nordiska och europeiska bibliotekslagar

Pohjoismaiden ja Euroopan kirjastolainsäädännön ilmiöitä. Plock ur nordiska och europeiska bibliotekslagar Pohjoismaiden ja Euroopan kirjastolainsäädännön ilmiöitä Plock ur nordiska och europeiska bibliotekslagar Viimeaikaisia lakiuudistuksia Pohjois-Euroopassa Aktuella reformer av lagstiftningen i Nordeuropa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS Contents 1 Resultater 3 2 Usikkerhed og basestørrelser 7 2 1 Resultater Metode Feltperiode: Uge 12 og 13 2014 Målgruppe: Repræsentativt udvalgte vælgere i hhv. Sverige og Finland på 18 eller derover. Metode:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

TRIMFENA Ultra Fin FX

TRIMFENA Ultra Fin FX BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE TRIMFENA Ultra Fin FX TASAUSSIIVEKE Ultra Fin FX Artikelnr./nro 31-1766 vers. 001-2003-03 Trimfena/Tasaussiiveke Ultra Fin FX B. Ca 6 mm avstånd till växelhuset. B. Vaihe 2, noin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 593/2013 vp Astrid Thors /r SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 593/2013 rd Bevarande och stärkande av undervisningen i finska vid högskolor i Sverige Till riksdagens talman Den 23.4 detta år fördes i Sveriges riksdag

Lisätiedot

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

TEMA VALET 2014 MÅL. Valet

TEMA VALET 2014 MÅL. Valet TEMA VALET 2014 MÅL Valet Du ska ha kunskap om hur ett riksdagsval går till. Du ska ha kunskap om Sveriges statsskick, riksdag och regering och deras olika uppdrag. Du ska ha kunskap om Sveriges partier

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala Tervetuloa konferenshiin Välkommen till konferensen 26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala. Meänkielen konferensi 2009, Folkets Hus, Pajala Maanantai 26/10 Måndag 26/10 13.00 Aukaseminen Laulu Kirkon Minioorit

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Nyyheetterit 8/2007. RSN:n perinteiset itsenäisyyspäivän juhlat. lauantaina 1. joulukuuta

Nyyheetterit 8/2007. RSN:n perinteiset itsenäisyyspäivän juhlat. lauantaina 1. joulukuuta OTSIKOISSA TÄLLÄ KERTAA: * Päätoimittajalta * RSN:n tulevia tapahtumia * Muuta muistettavaa * MOKOMA Hei kaikille tänne syksyn ja talven harmaaseen välimaastoon. Marraskuu on RSN: ssä lähtenyt vauhtiin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.

Lisätiedot

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3 TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Varsinais-Suomi Iniön kunta Iniö (Iniö 99,0 MHz) liite 1 Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2 Pro Radio Oy Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen.

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen. Teema Tema Minä Jag Antti Nylén Kaj Korkea-aho 11.-13.11 2011 Miika Nousiainen Märta Tikkanen Maija Vilkkumaa Karl Ove Knausgård Leena Lehtolainen Monika Fagerholm Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 169/2007 vp Suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyys Ruotsissa Eduskunnan puhemiehelle Hallituksen vuosien 2008 2011 menokehyksestä annetussa liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

OHJEITA / ANVISNINGAR 16.08.2013

OHJEITA / ANVISNINGAR 16.08.2013 OHJEITA / ANVISNINGAR 16.08.2013 Ulkomaiset tutkinnot Kaikista ulkomailla suoritetuista korkeakoulututkinnoista on voitava esittää Opetushallituksen antama rinnastustodistus (www.oph.fi Koulutus ja tutkinnot

Lisätiedot

NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16. 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner

NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16. 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner etwinning Ohje etwinning yhteistyökumppanin etsintään löytyy

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa:

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa: Palautusosoite: EPASS4, Box 559, 0 6, Sweden AUN 7688975 KULJETUSLIIKE TJN-TRANSPORT SIIPOLA OY Sepänmäentie 6800 HIMANKA Finland Laskun tiedot Päätös: 5 Laskunumero: 7688974 Laskun päivämäärä: 0.3.06

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi / Tillställningens namn Kansallinen esprint -suunnistuskilpailu ja Huippuliigan 1. osakilpailu Pelastuslaissa

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Suomen arktinen strategia Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 7/2010 Suomen arktinen strategia Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 7/2010 Julkaisija VALTIONEUVOSTON KANSLIA Julkaisun laji Julkaisu

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Aika Tid ti/tis 19.5.2015 klo/kl. 17.00 18.23 Paikka Plats Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Grankulla kyrka, Kavallvägen

Lisätiedot

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.

Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Taidehistoria Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja kysyy haluaako

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 184/2004 vp Vanhustenhuollon henkilöstövajeen paikkaaminen Eduskunnan puhemiehelle Vanhustenhuollossa on Stakesin tutkimusten mukaan 4 500 työntekijän vaje. Henkilöstövaje aiheuttaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto VAAS A N Y L I O P I S TO 2 0 1 2 2013 OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK Filosofian maisterin tutkinto Vaasan yliopisto Filosofinen tiedekunta Postiosoite: PL 700, 65101 VAASA Käyntiosoite: Fabriikki, Yliopistonranta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka

KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka ut4 OCH SOCIAL- 0 C14, HÄLSOVÄRD RE F.ly Kunnan ilmoitus valtiovarainministeriölle kuntarakenneuudistukseen li ittyvästä selvitysalueesta Kuntarakennelain (1698/2009) 4 b :n

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

HSP. Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium. Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry

HSP. Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium. Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry 1 Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry HSP Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium Tid/Aika: 22 23.9.2012 Plats/Paikka: Närpes Vuxeninstitut Vasavägen

Lisätiedot

Gränsälvsöverenskommelsen. Rajajokisopimus ja Espoon sopimus asioiden koordinointi. Esbokonventionen samordning av ärenden

Gränsälvsöverenskommelsen. Rajajokisopimus ja Espoon sopimus asioiden koordinointi. Esbokonventionen samordning av ärenden YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MILJÖMINISTERIET Lainsäädäntöneuvos Tuire Taina Lagstiftningsrådet Tuire Taina Rajajokisopimus ja Espoon sopimus asioiden koordinointi Gränsälvsöverenskommelsen och Esbokonventionen

Lisätiedot