Kuntoutusraha

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntoutusraha 26.10.2015"

Transkriptio

1 Kuntoutusraha

2 Sisällysluettelo Kuntoutusraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Oikeus ja edellytykset - Vakuutetun oikeus - Suomessa asuvat - Suomessa työskentelevät - Työnantajan oikeus - Konkurssipesä - Palkkaturvan maksaja - Ulkomainen työnantaja - Myöntämisedellytykset - Ikä - Työelämätavoite - Työstä estyminen - Kuntoutuspäivän vähimmäiskesto - Työskentely kuntoutuksen aikana - Kuntoutuspäätös - Omavastuuaika - Omavastuuaika 1 päivä - Omavastuuaika 30 päivää - Omavastuuaika 0 päivää - Omavastuuaika päivää - Kuntoutuskokonaisuus - Ylläpitokorvaus - Kuntoutusavustus ja aika - Aika, jolta kuntoutusrahaa voi saada - Odotus- ja väliaika - Kuntoutuskokonaisuus - Koulutuksen loma-aika - Tilapäinen keskeytys - Poissaolo kuntoutuksesta - Kv-säännökset - EY-lainsäädäntöä soveltavien valtioiden välillä liikkuvien henkilöiden rahaetuudet - Vastuu etuuksista ja oikeus etuuksiin - Työtulot - Päivärahaetuuksien maksaminen - Päivärahaetuuksien hakeminen - Työkyvyttömyyden menettelyt - Sosiaaliturvasopimukset - Ammatillinen kuntoutus Pohjoismaissa - Suhde muihin etuuksiin - Eläkkeet - Työeläkelain mukainen työkyvyttömyyseläke - Osatyökyvyttömyyseläke 2

3 - Osa-aikaeläke - Kelan työkyvyttömyyseläke - Takuueläke - KEL 12 4 mom. - Lapsikorotus - Perhe-eläkkeet - Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke - Urheilijaeläkkeet - Työeläkekuntoutus ja sen korvaukset - Erityishoitoraha - Opintoetuudet - Sairauspäiväraha - Työttömyysetuudet - Vanhempainpäivärahat - Kotihoidontuki - Maatalousyrittäjien erityistuet - Muun lain mukainen korvaus - Muun korvauksen viivästyminen - Työtapaturma - Liikennevahinko - Sotilastapaturma - Potilas- ja lääkevahinkokorvaus - Ulkomailta maksettavan etuuden ja tulon vaikutus - Määrä - Määrä (sisältö) - Työtulojen perusteella - Osakuntoutusrahan määrä - Ammatillisen kuntoutusrahan määrä - Eläkkeensaajan kuntoutusrahan määrä - Vähimmäismäärä - Nuoren kuntoutusrahan määrä - Odotus- ja väliajan määrä - Edeltävä etuus - Harkinnanvarainen kuntoutusavustus - Määrä tilapäisen keskeytymisen ajalta - Työtulot koulutuksen aikana - Ylläpitokorvaus - Määräytymisperusteet - Määräytymisperusteet - Työtulot - Työtulot (sisältö) - Palkkatulot - Ei palkkaa - Vakuutuspalkka ja ulkomaan työtulo - Yrittäjän ja ammatinharjoittajan työtulot - Yritysmuodot - YEL- ja MYEL-työtulot - Vakuuttamisvelvollisuuden selvittäminen - Yrittäjäpalkan tarkistus - Vapaaehtoinen vakuutus - Työkorvaus 3

4 - Vähennykset - Verotuksessa todettujen työtulojen käyttö - Verotuksessa todettujen työtulojen käyttö (sisältö) - Yli vuodenvaihteen jatkuvat etuudet - Etuuslajin vaihtuminen - Osatyökyvyttömyyseläkkeen saaja - Osa-aikaeläke - Esitetyt työtulot - Luotettava selvitys - Jatkuvat työtulot - Esitettyjen työtulojen arviointi - Edeltävät kuuden kuukauden tulot - Ammatinvaihtuminen - Ammatinvaihtumista vastaava muu syy - Tarkastelujakson pidentäminen - Uusi työsuhde tai työhönpaluu - Pätkätyöt - Edeltävä etuus on perustunut 6 kk:n tuloihin - Yrittäjän ja ammatinharjoittajan työtulot - Apurahansaajan työtulo - Kunnaneläinlääkärin esittämät tulot - Vakuutuspalkka tai ulkomaan työtulo - Osatyökyvyttömyyseläke - Edeltävän etuuden perusteella - Työttömyysetuudet - Kuntoutusrahat - Opintoraha - Sairauspäiväraha - Eläkkeensaajan kuntoutusraha - Takautuva eläke - Eläkehakemus vireillä - Ratkaiseminen - Käsittelypaikka - KV-asioiden Käsittelypaikka - Esteellisyys - Käsittely- ja ratkaisukielto - Esteellisyyden todentaminen - Haastattelu - Lisäselvitykset - Arvion pyytäminen - Kuuleminen - Kuuleminen (sisältö) - Milloin asiakasta on kuultava? - Miten kuullaan? - Päätöksen antaminen - Päätöksen antaminen (sisältö) - Päätöksensaajat - Ilmoitusvelvollisuus - Hakeminen - Vireilletulo - Vireilletulo (sisältö) 4

5 - Lähettäjän vastuu - Asiakirjan siirto - Kuka voi hakea - Kuka voi hakea (sisältö) - Henkilö itse - Henkilö itse (sisältö) - Edunvalvoja - Edunvalvontavaltuutettu - Valtuutettu - Lähiomainen - Kunta - Potilasvakuutuskeskus - Työnantaja - Hakuaika - Lisäselvitysten pyytäminen - Lisäselvitysten pyytäminen (sisältö) - Maksaminen - Maksuosoite - Ulkomaan maksuosoite - Maksunsaajat - Vakuutettu - Työnantaja - Palkkaturvan maksaja - Potilasvakuutuskeskus - Edunvalvoja - Kunta - Työttömyyskassa - Opintotuen vastuuyksikkö - Työpaikkakassa - Kelan toimisto - Ulosottoviranomainen - Maksaminen regressinä - Ennakonpidätys - Perusteet - Lähdevero - Tietojen saanti ja käyttöönotto - Suorasiirtotiedot - Tiedot maksunsaajalta - Ennakonpidätyksen tallennus - Kelan selvitettävä - Toimittaminen - Kuntoutusraha - Ennakon korjaus - Takaisin maksetut etuudet - Regressisuoritukset - Vuosi-ilmoitukset - Kuukausivalvonta - Maksun estäminen - Etuusmaksujen peruutukset pankista - Etuusmaksujen peruutukset pankista (sisältö) - Keskeyttäminen 5

6 - Lakkauttaminen - Tarkistaminen - Ulkomailta myönnetty etuus - Indeksi- ja määrätarkistukset - Liikamaksu - Takaisinperintä - Regressiperintä - Regressikuittaus - Päätöksen oikaisu ja poistaminen - Muutoksenhaku - Muutoksenhaku (sisältö) 6

7 Dokumentit Kuntoutusraha Kuntoutusraha Etuusohje Etuusohje Etuusohje on toimintaohje, jota käytetään apuna etuuksien ratkaisutyössä ja neuvonnassa. Ohje on ensisijaisesti tarkoitettu Kelan sisäiseen käyttöön. Ohjeen pdf-tiedosto muodostuu automaattisesti Kelan intranetissä olevan etuusohjeen verkkosivuista. Teknisestä toteutuksesta johtuen sekä ohjeen sisällysluettelossa että ohjetekstissä on muutamia otsikoita kahteen kertaan. Ohjeen pdf-tiedoston teknistä toteutusta parannetaan tältä osin myöhemmin. Pdf-muotoisesta etuusohjeesta puuttuvat kaikille ohjeille sisällöltään samanlaiset ohjeet päätöksen oikaisu ja poistaminen takaisinperintä muutoksenhaku. Näistä on tehty omat pdf-ohjeet. Hyvä hallinto Hyvä hallinto Kela on osa julkishallintoa ja viranomaistoimintaa. Hyvän hallinnon periaatteita tulee noudattaa myös Kelassa. Hyvään hallintoon kuuluvia perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia ovat oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa viranomaisessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä tulla kuulluksi saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen. Hyvään hallintoon kuuluu myös hyvän kielenkäytön vaatimus ja neuvontavelvollisuus. Etuusasioissa on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Asiakkaalle on annettava etuusasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. asiakirjojen käsittelyn periaatteet. Jos Kelalle on erehdyksessä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, se on viipymättä siirrettävä oikealle viranomaiselle ja siirrosta ilmoitettava asiakkaalle. Jos Kelalle sen toimivaltaan kuuluvassa asiassa toimitettu asiakirja on puutteellinen, lähettäjää on 7

8 kehotettava määräajassa täydentämään asiakirja, jollei se ole tarpeetonta asian ratkaisemiseksi. käsittelyn objektiivisuus, jota varmistavat etenkin esteellisyyssäännökset. Esteellinen toimihenkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä. Toimihenkilö on esteellinen, jos kyse on esimerkiksi hänen omasta tai hänen läheisensä etuusasiasta. Toimihenkilön on itse havaittava esteellisyytensä. Myös Kelan asiantuntijalääkäri voi olla esteellinen. Näillä esteellisyyssäännöksillä suojataan menettelyn puolueettomuutta ja objektiivisuutta. Toiminnan tulee paitsi olla puolueetonta, myös näyttää puolueettomalta ulkopuolisenkin silmin. selvittämisvelvollisuus. Kelan on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Asianosaisen eli asian vireille panneen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen. Näitä ja muita yleisiä hyvän hallinnon perusteita ohjeistetaan tarkemmin hallintolain soveltaminen etuusasioissa -ohjeessa etuusohjeen kohdissa Hakeminen ja Ratkaiseminen. Lue lisää hallintolaista (434/2003). Tavoite Tavoite Kuntoutusrahan tavoitteena on turvata kuntoutujan toimeentulo kuntoutuksen aikana. Kuntoutusraha voi edellytysten täyttyessä tulla maksettavaksi myös kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta sekä kuntoutuspäätöksen ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä ajalta. Nuoren kuntoutusrahan tavoitteena on varmistaa vajaakuntoisen vuotiaan nuoren ammatillisen kuntoutumisen käynnistyminen ja toteutuminen, parantaa hänen työllistymisedellytyksiään sekä turvata hänen toimeentulonsa. Ylläpitokorvauksen tarkoituksena on varmistaa kuntoutukseen osallistuminen korvaamalla niitä ylimääräisiä kustannuksia, joita kuntoutujalle itselleen aiheutuu kuntoutukseen osallistumisesta. Harkinnanvaraisella kuntoutusavustuksella voidaan tukea kuntoutujan työllistymistä kuntoutuksen jälkeen, jos tämä on erityisen tarpeellista kuntoutujan työllistymisen kannalta. Etuuden osat Etuuden osat Kelan kuntoutuslain (Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista, jäljempänä Kelan kuntoutuslaki tai KKRL 566/2005) mukaisia kuntoutusrahaetuuksia ovat 8

9 kuntoutusraha nuoren kuntoutusraha ylläpitokorvaus harkinnanvarainen kuntoutusavustus. Oikeus ja edellytykset Oikeus ja edellytykset Kuntoutusrahaa maksetaan edellytysten täyttyessä 16#67-vuotiaalle asiakkaalle, joka on sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuna Suomessa ja kuuluu näin Suomen sosiaaliturvan piiriin. (KKRL 566/ ) Ohjaa asiakkaan kuntoutusraha-asia KV-keskukseen, jos asiakkaan vakuuttamisasia on vireillä tai ei ole voimassa koko haetulle ajalle. Lue lisää: Ratkaisutyö > Etuusohje > Kuntoutusraha > Käsittelypaikka > KV-asioiden käsittelypaikka Vakuutetun oikeus Vakuutetun oikeus Sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja ovat: Suomessa vakinaisesti asuvat ja heihin rinnastettavat, ja Suomessa työskentelevät ja yritystoimintaa harjoittavat henkilöt, vaikka he eivät vakinaisesti asuisikaan Suomessa. Ennen etuushakemuksen ratkaisemista varmista, että vakuuttaminen on selvitetty siltä ajalta, jolle etuutta on haettu. Suomessa asuvat Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat Suomessa vakinaisesti asuva on vakuutettu sairausvakuutuslain mukaan (SVL 1224/ luku 2 1 mom.). Vakinainen Suomessa asuminen ratkaistaan asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain mukaan. Lue lisää (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Vakuuttaminen - Suomeen muutto > Vakinainen asumistarkoitus). Suomessa asuviin vakuutettuihin rinnastetaan enintään yhden vuoden ajan tilapäisesti ulkomailla oleskelevat henkilöt (SovAL 1573/ ). 9

10 Lisäksi soveltamisalalain 5 8 :ssä mainittuihin henkilöryhmiin kuuluvat ovat laissa säädetyin edellytyksin edelleen sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuina, myös yli vuoden kestävän ulkomailla oleskelun ajan. Tällaisia henkilöryhmiä ovat mm. valtion palveluksessa ulkomailla työskentelevät, lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijät, suomalaisella aluksella palvelevat merimiehet, lähetetyt työntekijät, suomalaisen työnantajan ulkomailla palvelukseensa ottamat työntekijät, sekä päätoimiset opiskelijat ja tutkijat. Myös näihin ryhmiin kuuluvien mukana ulkomailla olevat perheenjäsenet vakuutetaan Suomessa. Lue lisää (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Vakuuttaminen - Suomesta muutto). Huomaa, että työntekijöinä ja yrittäjinä EY-lainsäädäntöä soveltavassa [1] liikkuvien sosiaaliturva määräytyy EY:n sosiaaliturvalainsäädännön perusteella. Esimerkiksi lyhytaikainenkin työskentely muussa EY-lainsäädäntöä soveltavassa maassa, voi johtaa Suomen sairausvakuutuksen päättymiseen. Lue lisää EY:n sosiaaliturva-asetuksesta 883/2004 ja 1408/71 (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Kansainvälinen lainsäädäntö > EU-lainsäädäntö > Asetukset 883/2004 ja 1408/71). [1] EU- ja ETA-maat sekä muut EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot Suomessa työskentelevät Suomessa työskentelevät ja yritystoimintaa harjoittavat Suomessa työskentelevä tai yritystoimintaa harjoittava henkilö vakuutetaan, vaikka häntä ei pidettäisi vakinaisesti Suomessa asuvana (SVL 1224 / luku 2 1 ja 2 mom.). Työskentelyyn perustuva sairausvakuuttaminen edellyttää työntekijältä vähintään neljän kuukauden työskentelytarkoitusta Suomessa siten, että työttömyysturvalain (TTL 1290/ luku 3 ja 7 ) mukaisen työssäoloehdon työaikaa ja palkkaa koskevat edellytykset täyttyvät. Lue lisää (Ratkaisutyö > Peruspäiväraha > Etuusohje > Oikeus ja edellytykset > Erityiset edellytykset > Palkansaajan työssäoloehto). Huomaa, että vaatimus vähintään neljän kuukauden työskentelystä ei ole odotusaika, vaan henkilö, joka täyttää edellytykset, vakuutetaan heti työskentelyn aloittamisesta lukien. Lue lisää soveltamisalalain (SovAL 1573/1993) mukaisesta työskentelyyn perustuvasta vakuuttamisesta (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Suomeen muutto > Työskentelyn perusteella vakuuttaminen > Työskentely palkansaajana). Yritystoiminnan harjoittamiseen perustuva sairausvakuuttaminen edellyttää, että yrittäjä on velvollinen ottamaan yrittäjän eläkelain (Yrittäjän eläkelaki 1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (Maatalousyrittäjän eläkelaki 1280/2006) mukaisen vakuutuksen ja että hän on harjoittanut yritystoimintaa yhdenjaksoisesti vähintään neljän kuukauden ajan, ennen vakuuttamista koskevan hakemuksen jättämistä. Edellytykset täyttävä yrittäjä vakuutetaan yritystoiminnan aloittamisesta lukien. Lue lisää (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Suomeen muutto > Työskentelyn perusteella vakuuttaminen > Yrittäjä). [1] EU- ja ETA-maat sekä muut EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot 10

11 Harkitessasi sairausvakuuttamista työskentelyn tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella huomioi, että samat vakuuttamisen edellytykset koskevat sekä EU-lainsäädäntöä soveltavista maista [1 ] ja sosiaaliturvasopimusmaista, että kaikista muistakin maista tulevia työntekijöitä ja yrittäjiä. Lisäksi edellytetään oleskelulupavaatimuksen täyttymistä (SovAL 3c ). Lue lisää (Ratkaisutyö > Vakuuttaminen > Suomeen muutto > Laillinen oleskelu > Oleskelulupa). Sairausvakuutuslain ja soveltamisalalain työntekijän vakuuttamisen säännökset ovat melko yhtenäiset, mutta ne eroavat ns. kolmansista maista tulleiden yrittäjien osalta. Sairausvakuutettuja eivät kuitenkaan ole Suomessa vieraan valtion edustustossa tai kansainvälisessä järjestössä työskentelevät ulkomaan kansalaiset. Työnantajan oikeus Työnantajan oikeus Kuntoutusraha maksetaan työnantajalle siltä osin, kuin työnantaja maksaa kuntoutujalle kuntoutusajalta palkkaa tai sitä vastaavaa korvausta. Työnantajan velvollisuus maksaa palkkaa kuntoutusajalta voi perustua: työ-, virka- tai oppisopimussuhteeseen työ- tai virkaehtosopimukseen Työnantajalle maksaminen edellyttää, että työnantaja ja kuntoutuja ovat sopineet etuuden tai sen osan maksamisesta kuntoutujan sijasta työnantajalle. Kuntoutusrahaa ei makseta kuntoutujalle samalta ajalta palkkaa vastaavalta osalta. Kuntoutusraha maksetaan kuntoutujalle itselleen, jos hän on ollut kuntoutuksessa vuosiloman tai siihen verrattavan, muun kuin kuntoutuksen perusteella myönnetyn, palkallisen vapaan aikana ja saanut siihen perustuvaa palkkaa tai korvausta. Tästä työnantaja ja työntekijä eivät voi sopia toisin. Lue lisää kuntoutusrahan maksamisesta työnantajalle: Etuusohje > Maksaminen > Maksunsaajat > Työnantaja Konkurssipesä Konkurssipesä Jos työnantaja on asetettu konkurssiin ja työnantaja tai konkurssipesä on maksanut sairauspoissaolon tai äitiys- isyys- tai vanhempainvapaan tai osittaisen vanhempainvapaan tai kuntoutuksen ajalta työntekijälle palkkaa, konkurssipesällä on oikeus päivärahaetuuteen palkan määrään saakka. 11

12 Palkkaturvan maksaja Palkkaturvan maksaja Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksamisen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyystilanteen varalta. Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) ottavat vastaan palkkaturvahakemuksia. Päätöksen palkkaturvaasiassa tekee ELY-keskus. Palkkaturvana maksettavat saatavat siirtyvät kaikkine oikeuksineen valtiolle palkkaturvapäätöksen antopäivänä (Palkkaturvalaki 16 ). Lue lisää palkkaturvasta mol.fi. Jos vakuutetulle on maksettu palkkaturvana sairausajalta, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan tai osittaisen vanhempainvapaan tai kuntoutuksen ajalta palkkaa, ELY-keskuksella on oikeus saada päivärahaetuus palkkaturvapäätöksen tai ilmoituksen perusteella. Etuuden maksamista varten tarvitaan henkilötiedot vakuutetusta, tiedot työstäpoissaolon ajalta maksetun palkan määrästä ja maksuajasta, maksuvaikeuksiin joutuneen työnantajan nimi sekä maksunsaajan maksuosoitetiedot. Ulkomainen työnantaja Ulkomainen työnantaja Ulkomaalaisella työnantajalla voi olla oikeus päivärahaetuuteen, jos EY-lainsäädäntöä soveltavassa maassa tai sosiaaliturvasopimusmaassa kotipaikan omaava työnantaja on maksanut palkkaa ja hakee päivärahaetuutta tai muun ulkomaisen työnantajan ja Suomessa vakuutetun henkilön työsuhteeseen sovelletaan Suomen työlainsäädäntöä ja työ- tai työehtosopimuksessa on määräys päivärahan maksamisesta työnantajalle. Jos työnantajalla ei ole Y-tunnusta, lähetä pyyntö korvaavan tunnuksen saamiseksi TEOSPAIVARAHA/TEOS-postilaatikkoon. Myöntämisedellytykset Myöntämisedellytykset Kuntoutusrahan myöntämisedellytykset voidaan jakaa yleisiin edellytyksiin ja erityisiin edellytyksiin. Yleiset edellytykset koskevat kaikkea kuntoutusrahaan oikeuttavaa kuntoutusta. Yleiset edellytykset ovat kuntoutuja on vuotias kuntoutuksella on yhteys työelämätavoitteeseen kuntoutuja on estynyt tekemästä omaa työtään tai ansiotyötään kuntoutuksen vuoksi kuntoutuksella on laissa säädetty peruste. 12

13 (KKRL 566/ ) Kuntoutusrahan myöntäminen voi lisäksi edellyttää kuntoutuksen lakiperusteen ja kuntoutusmuodon mukaan määräytyvien erityisten edellytysten täyttymistä. Näitä käsitellään kohdassa Kuntoutus perusteena kunkin kuntoutusperusteen yhteydessä. Ikä Ikä Kuntoutusrahaa voidaan myöntää vuotiaalle kuntoutujalle. Kuntoutusrahaa maksetaan enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona vakuutettu täyttää 68 vuotta. Nuoren kuntoutusraha voidaan myöntää vuotiaalle nuorelle. Nuoren kuntoutusrahaa maksetaan kuitenkin koko sellaisen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelman mukaisen tutkinnon suorittamisen ajalta, johon nuori on hyväksytty ennen kuin hän on täyttänyt 20 vuotta. Työelämätavoite Työelämätavoite Kuntoutusrahan myöntäminen edellyttää, että kuntoutus on tarpeellista kuntoutujan työelämässä pysymiseksi työelämään palaamiseksi tai työelämään pääsemiseksi. Työelämätavoitteen voidaan katsoa täyttyvän välillisesti, kun myönnetään kuntoutusrahaa omaiselle, joka osallistuu kuntoutukseen kuntoutujan perheenjäsenenä tai muuna läheisenä lastensuojelulain mukaiseen perhekuntoutukseen osallistuvalle päihdehuoltolain mukaiseen perhekuntoutukseen osallistuvalle. Työstä estyminen Työstä estyminen Tällä sivulla kerrotaan työstä estymisen edellytyksestä. Lue alasivuilta tarkemmin, kuinka työstä estymistä arvioidaan kuntoutusrahassa: Kuntoutuspäivän vähimmäiskesto Työskentely kuntoutuksen aikana 13

14 Työstä estymisen pääperiaatteet Kuntoutusrahaa maksetaan niiltä kuntoutuspäiviltä, jolloin vähintään 4 tuntia matkoineen kestävä kuntoutus tosiasiallisesti estää asiakasta tekemästä omaa tai toisen työtä ja saamasta toimeentuloa kyseiseltä päivältä. Palkkatyössä tai yrittäjänä työskentelevän asiakkaan kuntoutusraha maksetaan osakuntoutusrahana, jos kuntoutuksen aiheuttama työstä estyminen on osapäiväistä. Ellei asiakas tee ansiotyötä, hänen katsotaan olevan estynyt omasta työstään, jos kuntoutuspäivä on vähimmäiskeston mittainen. Kuntoutusraha maksetaan silloin täytenä kuntoutusrahana. Ammatillisen koulutuksen perusteella maksettavassa kuntoutusrahassa, nuoren kuntoutusrahassa ja oppisopimuskoulutuksessa työstä estymistä ja kuntoutuspäivän kestoa ei tutkita päiväkohtaisesti. Kuntoutuspäivän vähimmäiskesto Kuntoutuspäivän vähimmäiskesto Kuntoutusrahaa maksetaan pääsääntöisesti sellaisten kuntoutuspäivien ajalta, jolloin kuntoutus matkoineen kestää vähintään 4 tuntia. Selvitä kuntoutuksen päivittäinen kesto kuntoutuspäätöksestä, standardista, kuntoutussuunnitelmasta tai kurssin ohjelmasta. Kuntoutusrahaa voi saada vähimmäiskestoa lyhyemmältä kuntoutuspäivältä vain poikkeuksellisesti. Se on mahdollista, jos lyhyt kuntoutuspäivä tosiasiallisesti estää asiakasta tekemästä työtä ja saamasta toimeentuloa kyseiseltä päivältä. Tarvittaessa soita asiakkaalle ja kysy, miten kuntoutus häntä estää tekemästä työtä. Ota arviossa huomioon: kuntoutuksen sisältö ja toteutustapa matkaan kuluva aika (koti, kuntoutuspaikka, työpaikka) asiakkaan työn luonne ja mahdollisuus tehdä työjärjestelyjä B-lääkärinlausunnosta ilmenevät terveydentilaa ja jaksamista koskevat tiedot muut asiakkaan yksilölliset olosuhteet Yksilölliset joustot Kuntoutusstandardi saattaa mahdollistaa yksilökohtaista kuntoutujan voimavarat ja kuntoutuksen tavoitteet huomioivaa joustoa kuntoutuksen toteuttamiselle. Joustomahdollisuus sisältyy MT-työhönvalmennuksessa, työhönvalmennuksessa ja työkokeilussa vuoden 2015 alusta voimaan tulleisiin standardeihin: Pääsääntöisesti 5 kuntoutuspäivää viikossa. Kuntoutujan voimavarat ja kuntoutuksen tavoitteet (esimerkiksi osa-aikatyö) huomioiden kuntoutuspäivien määrä viikossa voi joustaa kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan. Tällöin tulee olla vähintään 3 kuntoutuspäivää viikossa. 14

15 Tällaisen kuntoutujan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaan joustoon sisältyvien viikoittaisten poissaolopäivien ajalta kuntoutusraha voidaan pääsääntöisesti myöntää, sillä kuntoutuja on tosiasiallisesti kuntoutuksen vuoksi estynyt työstään myös välipäiviltä. Jos kuitenkin kuntoutuja työskentelee välipäivinä, kuntoutusrahaa ei myönnetä. Menettely ennen Kuntoutuspäivän vähimmäiskestoa koskeva vaatimus lyhentyi lakimuutoksessa 6 tunnista 4 tuntiin. Muutos vaikuttaa ja myöhemmin toteutuneisiin kuntoutuspäiviin. Sitä edeltäviltä kuntoutuspäiviltä kuntoutusrahaa voidaan maksaa, jos kuntoutuspäivän kesto matkoineen on vähintään 6 tuntia. Työskentely kuntoutuksen aikana Työskentely kuntoutuksen aikana Palkkatyössä tai yrittäjänä ansiotyötä tekevällä asiakkaalla on oikeus kuntoutusrahaan, jos hän on kuntoutuksen vuoksi kokopäiväisesti estynyt tekemästä ansiotyötä. Täyden kuntoutusrahan edellytyksenä on siis, että asiakas ei tee kuntoutuspäivänä lainkaan ansiotyötä. Osakuntoutusrahaa voidaan maksaa silloin, jos työaikaa on kuntoutuspäivänä lyhennetty. Kuntoutuksen tulee estää asiakasta tekemästä ansiotyötä vähintään 40 prosenttia hänen päivittäisestä normaalityöajastaan. Päiväkohtaisella normaalityöajalla tarkoitetaan sitä työaikaa, jonka asiakas olisi ilman kuntoutukseen osallistumista kuntoutuspäivänä työskennellyt. Kuntoutusrahaan tai osakuntoutusrahaan ei ole oikeutta, jos asiakas ei ole kuntoutuksen aikana estynyt tekemästä ansiotyötä eikä työaikaa ole lyhennetty vaaditulla tavalla. Työskentely kuntoutuspäivänä Kuntoutus estää kokonaan ansiotyön Työaikaa on lyhennetty vähintään 40 % normaalista päiväkohtaisesta työajasta Työaikaa ei ole lyhennetty tai lyhennys on vähemmän kuin 40 % Oikeus etuuteen Kuntoutusraha Osakuntoutusraha Ei oikeutta kuntoutusrahaan eikä osakuntoutusrahaan Palkansaajana tai yrittäjänä toimiva asiakas ilmoittaa hakemuksessaan, onko työaikaa lyhennetty osakuntoutusrahan edellyttämällä tavalla. Myös kuntoutusajan palkkaa maksava työnantaja ilmoittaa mahdollisesta työajan lyhennyksestä hakemuksessaan. Asiakkaan ilmoittamia tietoja ei tarvitse yleensä varmistaa hänen työnantajaltaan. Tarvittaessa selvitä asiaa tarkemmin, esim. jos molemmat ovat hakeneet ja tiedot eroavat toisistaan. 15

16 Asiakas sopii kuntoutuksen aikaisista poissaoloista työnantajansa kanssa. Asiakas ja työnantaja arvioivat yhdessä ja tarvittaessa työterveyshuollon avustamana, onko asiakkaalla edellytyksiä työskennellä kuntoutuspäivänä. Poissaoloista päättää viime kädessä työnantaja. Kelan toimivaltaan ei kuulu ohjeistaa osapuolia työjärjestelyihin liittyvissä asioissa. Lue lisää: Määrä > Osakuntoutusrahan määrä Palkkatyö Jos asiakas on työsuhteessa, hänen tulee olla estynyt tekemästä palkkatyötään kuntoutuksen aikana. Jos asiakas on kuntoutuksen aikana vuosilomalla, työsuhdevapaalla (esim. hoitovapaa, vuorotteluvapaa), lomautettuna, eläkkeellä tai osaaikatyöjärjestelyyn perustuvalla vapaalla kuntoutuksen aikana, edellytys täyttyy kun asiakas ei tosiasiallisesti työskentele kuntoutuksen aikana. Lue lisää vuosilomaan tai siihen rinnastuvan vapaan vaikutuksesta kuntoutusrahan maksunsaajaan: Maksaminen > Maksunsaajat > Työnantaja. Myös kuntoutusaikaan sisältyvän lauantain tai vuorotyöläisen viikkovapaan ajalta kuntoutusrahaoikeus edellyttää, ettei asiakas tosiasiallisesti työskentele ko. päivänä. Oma työ Omalla työllä tarkoitetaan omassa tai perheenjäsenensä yrityksessä, liikkeessä tai ammatissa suoritettua työtä maa-, metsä-, kotitaloudessa tai muussa taloudessa suoritettua työtä itsenäistä tieteellistä tai taiteellista työtä sekä päätoimista, muuna kuin kuntoutuksena annettavaa opiskelua oppilaitoksessa tai ammattikurssilla. Oma työ voi olla myös muuta kuin ansiotyötä, esim. työnhakua tai oman talouden hoitamista. Ellei asiakas tee ansiotyötä, työstä estymisen edellytyksen katsotaan täyttyvän, jos kuntoutuspäivä on vähimmäiskeston mittainen. Kuntoutusraha maksetaan täytenä kuntoutusrahana. Ei palkkatyötä eikä omaa työtä Vaikka asiakkaalla ei ole palkkatyötä eikä edellä tarkoitettua omaa työtä (ei hoida omaa kotitalouttaankaan), hänellä on oikeus kuntoutusrahaan, jos kuntoutuksella on selkeä työelämätavoite eli sillä pyritään asiakkaan työelämään pääsemiseen tai sinne palaamiseen. Välillinen työelämätavoitteen täyttyminen, esimerkiksi omaisen kuntoutukseen osallistuminen, ei lähtökohtaisesti riitä. Ellei asiakas tee ansiotyötä, hänen katsotaan olevan estynyt omasta työstään, jos kuntoutuspäivä on vähimmäiskeston mittainen. Kuntoutusraha maksetaan silloin täytenä kuntoutusrahana. 16

17 Päätoiminen opiskelu Ammatillisen koulutuksen perusteella maksettavassa kuntoutusrahassa, nuoren kuntoutusrahassa ja oppisopimuskoulutuksessa asiakas saa tehdä sivutoimista työtä ja ansaita työtuloja. Työstä estymistä koskevan edellytyksen katsotaan, kun opiskelu on päätoimista eikä asiakas voi tehdä päätoimeen verrattavaa työtä (muuta kuin kuntoutukseen sisältyvää työtä). Lue lisää: Määrä > Työtulot koulutuksen aikana Tutkintotavoitteiseen ammatilliseen monimuoto-opiskeluun liittyvän etäopiskelujakson, iltalinjalla tapahtuvan opiskelun tai yksityisopiskelun (esim. lopputyön tekeminen) ajalta voidaan myöntää kuntoutusrahaa, jos kyseessä on päätoimisen opiskelu. Opiskelun päätoimisuuden selvittämisessä voi käyttää apuna oppilaitosrekisteriä (OSKY > Oppilaitokset). Menettely ennen Lakimuutoksen myötä asiakkaan on mahdollista tehdä kuntoutuksen ohessa osapäiväistä ansiotyötä ja saada osakuntoutusrahaa. Muutos vaikuttaa ja myöhemmin toteutuneisiin kuntoutuspäiviin. Sitä edeltävällä ajalla kuntoutusrahaan ei ole lainkaan oikeutta niiltä kuntoutuspäiviltä, jolloin asiakas on tehnyt ansiotyötä. Kuntoutusrahaa ei voida maksaa työskentelypäiviltä, vaikka työaikaa olisi lyhennetty. Kuntoutuspäätös Kuntoutuspäätös Oikeus kuntoutusrahaan edellyttää, että kuntoutujalle on tehty hyväksyttävä kuntoutuspäätös. Nuoren kuntoutusraha ja oppisopimuskoulutuksessa maksettava kuntoutusraha voidaan myöntää ilman kuntoutuspäätöstä. Lue lisää: Etuusohje > Kuntoutus perusteena Omavastuuaika Omavastuuaika Tällä sivulla kerrotaan mitkä asiat vaikuttavat omavastuuajan määrittämiseen. Alasivut täydentävät ja tarkentavat omavastuuajan määrittämistä: Omavastuuaika 0 päivää Omavastuuaika 1 päivä Omavastuuaika 1+9 päivää Omavastuuaika 30 päivää 17

18 Kuntoutuskokonaisuus Omavastuuajalta ei makseta kuntoutusrahaa Kuntoutusrahan omavastuuaika on kuntoutuksen alkamispäivä ja 9 sitä seuraavaa arkipäivää, ellei se muutoin määräydy 0, 1 tai 30 päivänä. Ylläpitokorvaus on tarkoitettu kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen, siinä ei ole omavastuuaikaa ja sitä voidaan maksaa jo kuntoutusrahan omavastuupäiviltä. (Lue lisää: Ylläpitokorvaus) Omavastuuajan määrittäminen Selvitä ensin kuntoutuksen sisältö ja sen kokonaiskesto kuntoutuspäätöksestä, standardista, kuntoutussuunnitelmasta tai kurssin ohjelmasta. Tarkista maksetaanko asiakkaalle työttömyysetuutta, sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa tai eläkettä ennen kuntoutuksen alkamista. Arvioi muodostavatko peräkkäiset eri kuntoutustoimenpiteet kuntoutuskokonaisuuden. Jaksoissa toteutuvan kuntoutustoimenpiteen omavastuuaika määräytyy sen kokonaiskeston mukaan. Omavastuuaika vähennetään ensimmäisen jakson alusta lukien. Mikäli omavastuuaika ei tästä jaksosta täyty, vähennetään puuttuvat päivät ohjelmallisesti seuraavista jaksoista. Omavastuuaikaa on sunnuntaipäivä (ml. arkipyhä), kun se on kuntoutuksen alkamispäivä kuntoutuspäivä, joka kestonsa puolesta oikeuttaa kuntoutusrahaan ( alkaen kuntoutuspäivän vähimmäiskestona 4h matkoineen). päivä, joka oikeuttaa kuntoutusrahaan, vaikka asiakas ei ole osallistunut kuntoutukseen (tilapäinen keskeytys sairastumisen vuoksi, kuntoutustoimenpiteeseen liittyvä hyväksyttävä jousto tai poissaolo omalla ilmoituksella). Älä muuta omavastuuajan pituutta, vaikka kuntoutuksen kesto myöhemmin muuttuisi. Esimerkki Asiakkaalle on tehty kuntoutuspäätös päihdekuntoutukseen 15 vrk:n ajalle ja kuntoutusrahan omavastuuaika on määritetty 1 päiväksi. Myöhemmin Kelaan toimitetaan uusi kuntoutuspäätös, jonka mukaan asiakkaan kuntoutus jatkuu keskeytyksettä 15 vrk + 20 vrk lisää. Kuntoutusrahan omavastuuaikaa ei muuteta. 18

19 Omavastuuaika 1 päivä Omavastuuaika 1 päivä Omavastuuaika on kuntoutuksen alkamispäivä: Kuntoutustarpeen tai mahdollisuuksien selvittäminen. * Ammatillinen kuntoutusselvitys. Kuntoutussuunnitelman tekemiseksi tarpeellinen tutkimus- tai kokeilujakso. * Ammatillinen kuntoutusselvitys, työkokeilu, koulutuskokeilu, työhönvalmennus tai mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Kuntoutus, joka toteutetaan osana kuntoutuksen tuloksellisuutta selvittävää tai kuntoutuksen kehittämiseen tähtäävää tutkimusta. Enintään 12 arkipäivää kestävä sopeutumisvalmennus tai perhekuntoutus. Yksilökohtainen muu kuin edellä tarkoitettu kuntoutus, joka kestää enintään 20 arkipäivää. * Jos kuntoutus on alkanut tai sen jälkeen. Yksilökohtainen muu kuin edellä tarkoitettu kuntoutus, joka kestää enintään 18 arkipäivää. * Jos kuntoutus on alkanut tai sitä ennen. Kelan järjestämä ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus (ASLAK), työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus (Tyk) tai työterveyshuoltolain perusteella toteutettu vastaava kuntoutus (Työterveyshuoltolaki 1383/ ja 14 ) Uusi kuntoutustoimenpide, joka alkaa 30 päivän kuluessa päivästä, jolta kuntoutusrahaa viimeksi maksettiin eikä se ole samaa kuntoutuskokonaisuutta. Omavastuuaika 30 päivää Omavastuuaika 30 päivää Asiakkaan oikeus kuntoutusrahaan alkaa 30 päivän kuluttua kuntoutuksen alkamispäivästä, kun se määräytyy eläkkeensaajan kuntoutusrahana. Eläkkeensaajalla omavastuuaikaa kuluttavat kaikki kalenteripäivät (Määräytymisperusteet > Eläkkeensaajan kuntoutusraha). Eläkkeensaajalla omavastuu 0 päivää Eläkkeensaajan kuntoutusrahassa omavastuu voi olla myös 0 päivää, jos asiakas sai välittömästi ennen kuntoutuksen alkua * sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa tai vanhempainpäivärahaa * työttömyysturvalain mukaista työttömyysetuutta kuntoutusrahaa maksetaan vanhemmalle, joka osallistuu lapsensa kuntoutukseen peräkkäiset kuntoutustoimenpiteet ovat samaa kuntoutuskokonaisuutta. Lue lisää: Omavastuuaika 0 päivää 19

20 Eläkkeensaajalla omavastuu 1 päivä Eläkkeensaajan kuntoutusrahassa omavastuu voi olla 1 päivä, jos uusi kuntoutustoimenpide alkaa 30 päivän kuluessa päivästä, jolta kuntoutusrahaa viimeksi maksettiin eikä se ole samaa kuntoutuskokonaisuutta. Lue lisää: Omavastuuaika 1 päivä Erityistilanne Esimerkki Asiakkaan kuntoutusrahaa ei tarkisteta takautuvasti jo maksetulta ajalta eläkkeensaajan kuntoutusrahaksi. Omavastuuaikaa ei voi siten muuttua jo maksetulta ajalta 30 päiväksi. Eläkkeensaajan kuntoutusrahan omavastuuaika voi muuttua 30 päivästä lyhyemmäksi. Tämä on mahdollista, jos kuntoutusrahan määräytymisperuste muuttuu kesken kuntoutuksen eläkkeen päättymisestä johtuen. Omavastuuajan muutos vaikuttaa kuntoutusrahan maksamiseen kuitenkin vasta eläkkeen päättymisestä lähtien. Työhönvalmennus on alkanut Kuntoutusraha on määräytynyt eläkkeensaajan kuntoutusrahana, sillä kuntoutuja saa kuntoutuksen alkaessa kuntoutustukea. Kuntoutustuki muuttuu 1.8. osatyökyvyttömyyseläkkeeksi kesken 30 päivän omavastuuajan. Tästä lukien kuntoutusraha määräytyy työtulojen perusteella. Omavastuuajaksi katsotaan muuttuneessa tilanteessa 1+9 arkipäivää. Koska kuntoutuksen alkamisesta on 1.8. kulunut yli 1+9 arkipäivää, kuntoutusrahan maksaminen alkaa 1.8. Lue lisää: Määräytymisperusteet > Eläkkeensaajan kuntoutusraha > Takautuva eläke Oikeus ja edellytykset > Omavastuuaika Omavastuuaika 0 päivää Omavastuuaika 0 päivää Omavastuuaikaa ei ole lainkaan, jos kuntoutuja sai välittömästi ennen kuntoutuksen alkua sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa tai vanhempainpäivärahaa tai työttömyysturvalain mukaista työttömyysetuutta. Omavastuuaikaa ei ole, kun kuntoutusrahaa maksetaan vanhemmalle, joka osallistuu lapsensa kuntoutukseen.tällöin henkilö osallistuu kuntoutukseen, jotka järjestetään omalle lapselle ottolapselle 20

21 avio- tai avopuolisonsa lapselle muulle lapselle, jota tosiasiallisestihoitaa vanhemman tavoin Koska laissa ei ole lapsen ikää koskevaa rajoitusta, omavastuuaikaa ei ole myöskään täysi-ikäisen lapsensa kuntoutukseen osallistuvalle vanhemmalla. Lue lisää: Ratkaisutyö > Kuntoutusraha > Etuusohje > Kuntoutus perusteena > Omaisen kuntoutusraha Ratkaisutyö > Kuntoutusraha > Etuusohje > Oikeus ja edellytykset > Omavastuuaika Omavastuuaika päivää Omavastuuaika päivää Omavastuuajan pituus on kuntoutuksen alkamispäivä + 9 seuraavaa arkipäivää Ammatillinen koulutus Yli 12 arkipäivää kestävä sopeutumisvalmennus ja perhekuntoutus Yksilökohtainen kuntoutus, joka kestää yli 18 arkipäivää * Jos kuntoutus on alkanut tai sitä ennen Yksilökohtainen kuntoutus, joka kestää yli 20 arkipäivää * Jos kuntoutus on alkanut tai sen jälkeen Odotusajan kuntoutusraha Muissa kuin 0, 1 tai 30 päivän omavastuutilanteissa. Odotusajan kuntoutusrahan jälkeen ei määritetä uutta omavastuuta, kun kuntoutus alkaa välittömästi odotusajan jälkeen. Odotusajasta ei oteta omavastuuaikaa, jos kuntoutuja sai välittömästi ennen kuntoutusrahan alkamista 0-omavastuuseen oikeuttavia etuuksia (ks. Omavastuuaika 0 päivää). Lue lisää: Oikeus ja edellytykset > Omavastuuaika Kuntoutuskokonaisuus Kuntoutuskokonaisuus Asiakkaan kuntoutus voi muodostua useista eri kuntoutustoimenpiteistä Kelan tai muun tahon järjestämänä. Kuntoutustoimenpiteet muodostavat kuntoutuskokonaisuuden, kun ne perustuvat kuntoutussuunnitelmaan, edistävät asiakkaan työelämätavoitetta ja toimenpiteet seuraavat toisiaan lyhyehkön noin 3 kuukauden ajan kuluessa. Kuntoutuskokonaisuudella on merkitystä odotus- ja väliajan sekä omavastuuajan määrittämisessä. Omavastuuaika määritetään samaksi kuntoutukseksi katsottavan kuntoutuskokonaisuuden ensimmäisen toimenpiteen tai sitä edeltäneen odotusajan ajalta. Uutta omavastuuaikaa ei määritetä enää tähän kuntoutuskokonaisuuteen sisältyvistä myöhemmistä kuntoutusjaksoista tai niitä välittömästi seuraavista väliajoista. 21

22 Lue lisää: Kuntoutusraha > Etuusohje > Aika, jolta kuntoutusrahaa voi saada > Kuntoutuskokonaisuus Ylläpitokorvaus Ylläpitokorvaus Tällä sivulla kerrotaan ylläpitokorvauksen myöntämisedellytykset ja miltä ajalta se voidaan maksaa. Myöntämisedellytykset Harkinnanvaraista ylläpitokorvausta myönnetään kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseksi. Sitä voidaan maksaa asiakkaalle, jonka kuntoutusraha on enintään vähimmäismäärän suuruinen (24,02 e/pv vuonna 2015).Korvattavia kustannuksia voivat olla esimerkiksi: päivittäiset matkakustannukset kuntoutukseen tarvittavat vaate- ja jalkinekustannukset ylimääräiset ravinto- ja asumiskustannukset. Huomaa, että asiakas voi lisäksi hakea korvauksen kuntoutusmatkoista (lue lisää: sairaanhoitokorvausten etuusohje). Ylläpitokorvausta voidaan maksaa myös osakuntoutusrahaa saavalle asiakkaalle. Edellytyksenä on, että osakuntoutusrahan perusteena olevan täyden kuntoutusrahan määrä ei ylitä edellä mainittua vähimmäismäärää. Mihin kuntoutukseen Ylläpitokorvaus voidaan myöntää Kelan tai muun tahon järjestämiin eri kuntoutustoimenpiteisiin. Ylläpitokorvausta ei myönnetä pitkäkestoiseen kuntoutukseen: Näitä ovat: ammatillinen koulutus oppisopimuskoulutus nuoren kuntoutusraha muu vastaava pitkäkestoinen kuntoutus. Huomaa, että ylläpitokorvaus voidaan myöntää MT-työhönvalmennuksen, työhönvalmennuksen, työkokeilun ja ammatillisten kurssien ajalle. Ne eivät ole sisällöltään ammatillista koulutusta eivätkä sitä vastaavaa pitkäkestoista kuntoutusta. Jos kuntoutujalla on yhteensovitettavia tuloja ja korvauksia, ylläpitokorvausta voidaan myöntää vain, jos maksettavaksi jäävän kuntoutusrahan sekä tulojen ja korvausten yhteismäärä ei ylitä sairausvakuutuslain mukaista kuntoutusrahan vähimmäismäärää (24,02e / päivä vuonna 2015). Ylläpitokorvausta voi saada myös ajalta, jolta kuntoutusrahaa ei makseta esimerkiksi yhteensovituksen vuoksi. 22

23 Eläkkeensaajan kuntoutusrahaa saava voi saada ylläpitokorvausta, jos kuntoutusrahan ja sen perustana olevien eläkkeiden määrä yhteensä ei ylitä edellä mainittua vähimmäismäärää. Koska ylläpitokorvaus on tarkoitettu kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen, siinä ei ole omavastuuaikaa ja sitä voidaan maksaa jo kuntoutusrahan omavastuupäiviltä. Mille ajalle maksetaan Ylläpitokorvaus myönnetään kokonaisharkinnan perusteella koko kuntoutusajalle. Ylläpitokorvausta maksetaan koko kuntoutuksen ajan, vaikka ylimääräiset kustannukset eivät ulottuisi koko kuntoutusajalle, esimerkiksi kun asiakkaalle myönnetään omavastuun täyttymisen jälkeen korvaus erikseen myös matkakustannuksista. Ylläpitokorvauksen maksaminen jatkuu, jos asiakkaalle maksetaan kuntoutusrahaa tilapäisenä keskeytyksenä. Jos kuntoutusraha lakkautetaan kuntoutuksen keskeytymisen vuoksi, lakkautetaan ylläpitokorvaus samasta ajankohdasta lukien. Koska ylläpitokorvaus on tarkoitettu kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen, siinä ei ole omavastuuaikaa ja sitä voidaan maksaa jo kuntoutusrahan omavastuupäiviltä. Miltä ajalta ei makseta Ylläpitokorvausta myönnetään kuntoutusrahaan oikeutetulle vain kuntoutukseen osallistumisen ajalta, koska ylimääräisten kustannusten tulee aiheutua itse kuntoutuksesta. Sitä ei voi saada kuntoutuksen odotus- tai väliajoilta. Kuntoutusavustus ja aika Kuntoutusavustus ja aika Tällä sivulla kerrotaan kuntoutusavustuksen myöntämisedellytykset, ja mille ajalle se myönnetään. Myöntämisedellytykset Harkinnanvarainen kuntoutusavustus (KKRL 566/ luku 30 1 mom.) on harkintaan perustuva etuus, jota voidaan myöntää kuntoutusrahaa saaneelle kuntoutujalle kuntoutusrahan päättymisen jälkeen. Sen tavoitteena on tukea kuntoutujan työllistymistä kuntoutuksen jälkeen. Kuntoutusavustuksen myöntäminen tulee harkittavaksi lähinnä ammatillisen koulutuksen, työhönvalmennuksen, työkokeilun tai nuoren kuntoutusrahan jälkeen. Harkinnanvaraisen kuntoutusavustuksen tarve ja tarkoituksenmukaisuus harkitaan yksilöllisesti. Se saattaa tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun kuntoutuja on kuntoutuksen jälkeen sijoittunut aikaisempaa ansiotasoaan tuntuvasti heikommin palkattuun työhön tai työharjoitteluun. Tällöin avustuksella voidaan kompensoida tulotasojen eroavuutta työsuhteen alkuvaiheen aikana ja näin tukea kuntoutujan työllistymistä myös heikommin palkattuun työhön. Kuntoutusavustus voidaan myöntää myös omaa yritystä aloittavalle kuntoutujalle. 23

24 Kuntoutusavustusta ei myönnetä, jos Työssäoloajalle kuntoutujalla on oikeus työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen TE-toimisto maksaa samalta aikaa starttirahaa yrityksen perustamiseen. Harkinnanvaraista kuntoutusavustusta myönnetään työssäoloajalle. Avustus voidaan myöntää ehdollisena edellyttäen esimerkiksi, että kuntoutujan työsuhde jatkuu sen ajan, jolle avustus kohdistetaan. Lue lisää: Kuntoutusraha > Etuusohje > Määrä > Harkinnanvarainen kuntoutusavustus. Aika, jolta kuntoutusrahaa voi saada Aika, jolta kuntoutusrahaa voi saada Tällä sivulla kerrotaan, miltä ajalta kuntoutusrahaa maksetaan, ja mille ajalle kuntoutusraha myönnetään koulutuksessa (ammatillinen kuntoutus ja oppisopimuskoulutus). Seuraavat alasivut tarkentavat ja täydentävät kuntoutusrahan maksamista: odotus- ja väliaika kuntoutuskokonaisuus kuntoutusraha koulutuksen loma-ajalta tilapäinen keskeytys poissaolo kuntoutuksesta. Nuoren kuntoutusrahan myöntöajoista kerrotaan erikseen nuoren kuntoutusrahaa koskevilla sivuilla. Kuntoutusaika Kuntoutusrahaa maksetaan omavastuuajan jälkeen kuntoutukseen osallistumisen (KKRL 566/ luku 23 ) ajalta jokaiselta arkipäivältä eli enintään kuudelta päivältä viikossa. Sitä ei makseta sunnuntailta eikä arkipyhäpäiviltä. Huomaa, että ensimmäinen omavastuupäivä voi olla sunnuntai tai arkipyhä. Jos eri kuntoutusjaksojen välissä on viikonloppu, voidaan nämä jaksot yhdistää ja näin kuntoutusraha maksetaan myös lauantailta. Esimerkit, kun eri kuntoutusjaksojen välissä on viikonloppu 1) Työkokeilun selvitysjakso toteutuu keskiviikosta perjantaihin. Työn kokeiluvaihe alkaa seuraavana maanantaina. Kuntoutusraha maksetaan eri kuntoutusjaksojen väliin jäävän lauantain ajalta. 2) Ammatillisen kurssin avomuotoinen jakso toteutuu maanantaista perjantaihin. Työharjoittelujakso alkaa seuraavana maanantaina. Kuntoutusraha maksetaan eri kuntoutusjaksojen väliin jäävän lauantain ajalta. 24

25 Kuntoutusjaksoon sisältyvältä lauantaipäivältä kuntoutusraha maksetaan riippumatta siitä, onko lauantaina järjestetty kuntoutusta. Esimerkit, kun kuntoutusjaksoon sisältyy lauantai 1) MT-työhönvalmennuksen työhön valmennusvaiheen aikana kuntoutusraha maksetaan myös lauantaipäiviltä, vaikka asiakkaan kuntoutus toteutuu maanantaista perjantaihin. 2) Ammatillinen kuntoutusselvityksen jatkovaihe-jakso toteutuu keskiviikosta seuraavan viikon perjantaihin. Jaksoon sisältyy lauantaipäivä, mutta kuntoutusta ei järjestetä standardinmukaisesti lauantaina. Kuntoutusraha maksetaan lauantaipäivältä, koska se sisältyy kuntoutusjaksoon. Kuntoutusraha maksetaan koko kuntoutusjakson ajalta, kun siihen sisältyy perusteltu jousto. Esimerkki, kun kuntoutusjaksoon sisältyy perusteltu jousto MT-työhönvalmennuksen työhön valmennusvaiheessa työkokeilun työn kokeiluvaiheessa työhönvalmennuksen työn valmennusvaiheessa. Kuntoutusjakson aikana kuntoutuspäivien määrä viikossa voi joustaa kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan. Tällöin edellytetään 3 kuntoutuspäivää viikossa. Kuntoutusraha maksetaan koko kuntoutusjakson ajalta, jos kuntoutus tosiasiallisesti estää työskentelyn myös joustopäiviltä. Selvitä ennen ratkaisua, milloin kuntoutusjakso alkaa ja päättyy. Kuntoutusrahan myöntämiseksi toteutumisajan pitää olla tiedossa vähintään ensimmäisen jakson osalta. Kuntoutusrahan aika koulutuksessa Valmistele koulutukseen perustuva kuntoutusraharatkaisu koko koulutuksen ajalle, mutta rekisteröi kuntoutusrahajaksot lukukausittain, esim (kuntoutusraha myönnetään enintään 12 kuukautta kerrallaan). Voit tarvittaessa selvittää lukuvuoden alkamis- ja päättymisajan asiakkaalta tai oppilaitoksesta tai heidän verkkosivuiltaan. Seuraavista lukuvuosista ja mahdollisista väliajoista tehdään tarkistusratkaisu. Valmistele oppisopimuskoulutukseen perustuva kuntoutusraharatkaisu koko oppisopimuksen ajalle, mutta rekisteröi kuntoutusrahajakso enintään 12 kuukauden ajalle. Seuraavista jaksoista ja mahdollisista väliajoista tehdään tarkistusratkaisu. Huomioi työnantajalle maksaminen ja työnantajan palkanmaksutiedot. Odotus- ja väliaika Odotus- ja väliaika Tällä sivulla kerrotaan seuraavat asiat odotus- ja väliajasta: määritelmät asiakkaan oikeus odotus- ja väliajan kuntoutusrahaan 25

26 enimmäisajat tulojen riittävyyden ja kuntoutusrahan maksamisen arviointi odotus- ja väliajalta. Mitä ovat odotus- ja väliaika Odotusaika tarkoittaa kuntoutuspäätöksen antamisen ja kuntoutuksen alkamisen välistä aikaa. Selvitä milloin kuntoutuspäätös on annettu. Esimerkki odotusajasta Kuntoutuspäätös työhönvalmennuksesta on tehty ja kuntoutus alkaa Odotusaika on Tältä ajalta voi olla oikeus odotusajan kuntoutusrahaan. Väliaika tarkoittaa kuntoutusjaksojen välistä aikaa. Eri kuntoutustoimenpiteiden rakenteet ja jaksotukset vaihtelevat. Selvitä asia Kelan järjestämässä kuntoutuksessa kurssirekisteristä ja standardista sekä muun tahon kuntoutuksessa kuntoutuspäätöksestä ja osallistumistodistuksesta. Esimerkki väliajasta Asiakkaan työkokeilun alkuvaihe toteutuu Työn kokeiluvaihe toteutuu 20.8.# 20.9 sekä Jaksojen väliset ajat ovat väliaikaa, joiden ajalta voi olla oikeus väliajan kuntoutusrahaan. Asiakkaan oikeus odotus- ja väliajan kuntoutusrahaan Kuntoutusraha maksetaan ammatillisen kuntoutuksen odotus- ja väliajalta (KKRL 566/ luku 24 ), kun se on tarpeellista asiakkaan kuntoutuksen etenemisen varmistamiseksi asiakas ei saa tältä ajalta toimeentuloa työstä tai muista toimeentuloa turvaavista järjestelmistä. Huomioi kuntoutuksen kesto ja väliaikojen pituus. Arvioi, muodostaako kuntoutuksen odotusaika tai jaksojen väliajat kokonaisuuden, jonka ajalta on tarkoituksenmukaista turvata asiakkaan toimeentulo ja varmistaa kuntoutuksen etenemistä. Huomioi, että lyhyeltä odotus- tai väliajalta voi olla tarkoituksenmukaista myöntää kuntoutusraha sen sijaan, että asiakas ohjataan hakemaan työttömyysetuutta. Selvitä asiakkaalta, haluaako hän kuntoutusrahan lyhyelle väliajalle vai haluaako hän hakea työttömyysetuutta. Lyhyellä ajalla tarkoitetaan noin 2-3 viikkoa. Huomioi harkinnassa, että odotus- ja väliajan kuntoutusraha on ensisijainen toimeentulotukeen nähden maksetaan nuoren kuntoutusrahan saajalle ilman tarveharkinta ei yleensä tule maksettavaksi eläkkeensaajalle, koska hänen toimeentulonsa on turvattu eläkkeellä. Oppisopimuskoulutuksessa olevalle ei makseta väliajan kuntoutusrahaa loman ajalta, jos hän saa vuosiloma-ajan palkkaa. Ennen ratkaisua selvitä haluaako asiakas kuntoutusrahaa odotus- tai väliajalta, jos se ei selviä hakemuksesta tai yhteydenotoista 26

27 voiko asiakas saada toimeentulonsa työstä saako tai voiko asiakas saada työttömyysetuutta tai muuta toimeentuloa turvaavaa etuutta. Yleensä asiakkaan oma selvitys riittää. Tarvittaessa voit käyttää asiakaskirjettä KRL13. Enimmäisaika Odotus- ja väliajoilta kuntoutusrahaa voi saada enintään 3 kuukaudelta kalenterivuotta kohden kummankin syyn perusteella erikseen laskettuna. Kuukauteen katsotaan tällöin sisältyvän 25 arkipäivää. Odotus- ja väliajan 3 kuukauden enimmäisajat voidaan ylittää, jos asiakkaan toimeentulon turvaaminen koko kuntoutussuunnitelman tarkoittaman kuntoutuskokonaisuuden ajan on perusteltua kuntoutuksen etenemisen turvaamiseksi. Esimerkki enimmäisajan ylittämisestä Kuntoutusjaksojen välinen kesäloma kestää 3 kuukautta ja 3 viikkoa. Enimmäisajan ylittämistä voidaan pitää perusteltuna, jotta kuntoutujan ei tarvitse kesken kuntoutuskokonaisuuden hakea toista etuutta, kuten työttömyysturvaa. Jos odotus- tai väliaika on yli 3 kuukautta, tee sitä koskeva kuntoutusrahapäätös aluksi enintään 3 kuukaudelle. Enimmäisajan jälkeen arvioi uudelleen suunnitelman toteutuminen ja selvitä tarvittaessa kuntoutujan työllistymismahdollisuudet. Näiden pohjalta harkitse, onko odotus- tai väliajan kuntoutusrahan myöntäminen yhä perusteltua. Miten tulojen riittävyys arvioidaan Käytä tulojen riittävyyttä arvioidessasi mittarina väliajan kuntoutusrahan vähimmäismäärää (25 x loma-ajan kuukausien lukumäärä x 24,02e / päivä vuonna 2015). Ota kuitenkin huomioon asiakkaan yksilölliset olosuhteet, kuten elatusvelvollisuus. Jos asiakas ei ole työssä tai tulojen ei katsota turvaavan asiakkaan toimeentuloa, myönnä väliajan kuntoutusraha koko väliajalle. Asiakkaan saamia tuloja ei vähennetä väliajan kuntoutusrahasta, jos niitä ei katsota riittäviksi. Kuntoutuskokonaisuus Kuntoutuskokonaisuus Asiakkaan kuntoutus voi muodostua useista eri kuntoutustoimenpiteistä Kelan tai muun tahon järjestämänä. Kuntoutustoimenpiteet muodostavat kuntoutuskokonaisuuden, kun ne: perustuvat kuntoutussuunnitelmaan edistävät asiakkaan työelämätavoitetta toimenpiteet seuraavat toisiaan lyhyehkön, noin 3 kuukauden ajan, kuluessa. Kuntoutuskokonaisuudella on merkitystä odotus- ja väliajan sekä omavastuuajan määrittämisessä. 27

28 Kuntoutuskokonaisuus odotus- ja väliajan kuntoutusrahassa Odotusajan kuntoutusrahaa voidaan myöntää kuntoutuskokonaisuuden ensimmäisen jakson odotusajalta, jos myöntöedellytykset täyttyvät. Väliajan kuntoutusrahaa voidaan myöntää kuntoutuskokonaisuuden eri toimenpiteiden välisille ajoille, kun ne muodostavat kokonaisuuden ja myöntöedellytykset täyttyvät. Edellytyksenä kuntoutusrahan myöntämiselle on, että odotus- tai väliaikaa seuraavasta kuntoutustoimenpiteestä on tehty myönteinen päätös ja sen toteutuminen on todennäköistä. Lue lisää: Kuntoutusraha > Etuusohje > Oikeus ja edellytykset > Omavastuuaika > Kuntoutuskokonaisuus Koulutuksen loma-aika Koulutuksen loma-aika Ammatillisessa koulutuksessa kuntoutusjaksojen väliseksi ajaksi katsotaan lukuvuosien välinen opetussuunnitelmaan sisältyvä loma-aika. Kuntoutusrahaa ei myönnetä koulutukseen sisältyvälle loma-ajalle, jos asiakkaalla on tänä aikana palkka- tai muita tuloja ja ne turvaavat toimeentulon. Miten väliajan kuntoutusrahan maksaminen selvitetään Ammatillisessa koulutuksessa oleville kuntoutusrahan saajille lähetetään toukokuussa ohjelmallisesti kirje KRI03 (liitteinä vastauslomake KU14 ja vastaava ohjekirje kuin KRI01). Kirjeessä kerrotaan, mitä tietoja asiakkaan tulee ilmoittaa, jotta kuntoutusrahaoikeus kesän ajalta voidaan selvittää. Kaavio havainnollistaa, miten selvität kuntoutusrahan maksamisen. Jos asiakas opiskelee opetussuunnitelman mukaisena loma-aikana, myönnä päätoimisen opiskelun ajalle täysimääräinen kuntoutusraha. Yleensä asiakkaan oma selvitys loman ajalla suoritettavista opinnoista riittää eikä koulun selvitystä tarvita. Arvioi suoritettavien opintojen määrää opiskelusuunnitelmaan. Jos asiakas on loman aikana opintoihin kuuluvassa harjoittelussa ja saa siitä palkkaa, tulot vähennetään kuntoutusrahasta. Lue lisää etuusohjeesta: Määrä > Vähennettävät työtulot ammatillisessa koulutuksessa Jos asiakas ei ole työssä tai kesätyön tulo ei turvaa asiakkaan toimeentuloa, myönnä väliajan kuntoutusraha. Lue lisää etuusohjeesta: Aika, jolta kuntoutusrahaa voi saada > Odotus- ja väliaika (ja kappale Miten tulojen riittävyys arvioidaan) Jos asiakas on työssä ja toimeentulo on turvattu, väliajan kuntoutusrahaa ei makseta. 28

Kuntoutusraha 13.05.2016

Kuntoutusraha 13.05.2016 Kuntoutusraha 13.05.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.4 Oikeus ja edellytykset... 2 1.4.1 Vakuutetun oikeus... 3 1.4.1.1 Suomessa asuvat

Lisätiedot

Osasairauspäiväraha 10.06.2016

Osasairauspäiväraha 10.06.2016 Osasairauspäiväraha 10.06.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.3.1.1 Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat...

Lisätiedot

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Isyysraha 12.01.2016

Isyysraha 12.01.2016 Isyysraha 12.01.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.3.1.1 Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat...

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Äitiysraha 12.01.2016

Äitiysraha 12.01.2016 Äitiysraha 12.01.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.3.1.1 Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat...

Lisätiedot

Isyysraha 07.01.2015

Isyysraha 07.01.2015 Isyysraha 07.01.2015 Sisällysluettelo Isyysraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Vakuutetun oikeus - Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat - Suomessa työskentelevät ja

Lisätiedot

Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana Anne Flak suunnittelija

Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana Anne Flak suunnittelija Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana 23.11.2016 Anne Flak suunnittelija Kuntoutusrahan myöntämisedellytykset Kuntoutuksella työelämätavoite Kuntoutuja on 16 67-vuotias Kuntoutus estää

Lisätiedot

Kuntoutusraha

Kuntoutusraha Kuntoutusraha 12.05.2015 Sisällysluettelo Kuntoutusraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Oikeus ja edellytykset - Työnantajan oikeus - Konkurssipesä - Palkkaturvan maksaja - Ulkomainen

Lisätiedot

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 135/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Lain mukainen vähimmäismääräinen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä varhennettua

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Äitiysraha 15.07.2015

Äitiysraha 15.07.2015 Äitiysraha 15.07.2015 Sisällysluettelo Äitiysraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Vakuutetun oikeus - Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat - Suomessa työskentelevät

Lisätiedot

Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen Skype Klo

Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen Skype Klo Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen palveluntuottajat 08.01.2019 Skype Klo 8.30-9.30 Skype-kokoukset Kokouksiin ei tarvitse ilmoittautua, riittää että liitytte skype-linkistä vähän ennen kokouksen

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

Rintamalisät 22.04.2016

Rintamalisät 22.04.2016 Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

Yhdessä työkyvyn tukena

Yhdessä työkyvyn tukena Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt

Lisätiedot

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko

Lisätiedot

Erityisäitiysraha 07.01.2015

Erityisäitiysraha 07.01.2015 Erityisäitiysraha 07.01.2015 Sisällysluettelo Erityisäitiysraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Vakuutetun oikeus - Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat - Suomessa

Lisätiedot

Osasairauspäiväraha 23.01.2015

Osasairauspäiväraha 23.01.2015 Osasairauspäiväraha 23.01.2015 Sisällysluettelo Osasairauspäiväraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Työnantajan oikeus - Konkurssipesä - Palkkaturvan maksaja - Ulkomainen

Lisätiedot

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet:

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: 1. Harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan määritelmä ja myöntämisen yleiset edellytykset Harkinnanvaraisella virka- ja työvapaalla

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

Erityisäitiysraha 23.03.2016

Erityisäitiysraha 23.03.2016 Erityisäitiysraha 23.03.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.3.1.1 Suomessa asuvat ja heihin rinnastettavat...

Lisätiedot

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.

Lisätiedot

Mela-turva. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015

Mela-turva. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015 Mela-turva Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015 2 Mela-turva kattaa eri elämäntilanteet vanhuus tapaturma MYEL - vakuutus - työtulo sairaus lomitus kuolemantapaus 3 Mela-turvan etuudet Mela-sairauspäiväraha

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan

Lisätiedot

Kuntoutusraha

Kuntoutusraha Kuntoutusraha 19.01.2017 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.4 Oikeus ja edellytykset... 2 1.4.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.4.1.1 Suomessa asuvat

Lisätiedot

Kuntoutusraha

Kuntoutusraha Kuntoutusraha 07.11.2017 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 1 1.3 Etuuden osat... 1 1.4 Oikeus ja edellytykset... 2 1.4.1 Vakuutetun oikeus... 2 1.4.1.1 Suomessa asuvat

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

Peruspäiväraha 08.02.2016

Peruspäiväraha 08.02.2016 Peruspäiväraha 08.02.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.3.1 Peruspäiväraha... 2 1.3.2 Lapsikorotus... 2 1.3.3 Korotusosa... 3 1.3.3.1

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Lapsilisä 27.02.2016

Lapsilisä 27.02.2016 Lapsilisä 27.02.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Nostajana muu kuin saaja... 2 1.3.2 Vanhempi / huoltaja... 3 1.3.3 Muu

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Kuntoutusrahan määrän laskennan ohje

Kuntoutusrahan määrän laskennan ohje Kuntoutusrahan määrän laskennan ohje Kuntoutusrahan perusteista saat tarkempaa tietoa Kuntoutukseen-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Kuntoutusrahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön verotuksessa

Lisätiedot

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS 1 VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Haettavat palvelut (Huomioi, että hakemus täytetään vain niiden palveluiden osalta, joita haetaan)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ

YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ Tämä ohje on tarkoitettu muistilistaksi luottamusmiehille työvoiman käytön vähentämiseksi käytävää yhteistoimintamenettelyä varten. Näitä neuvotteluja

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 17.12.2015 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.4 Oikeus ja edellytykset... 3 1.4.1 Ulkomailla syntyneet

Lisätiedot

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2769-5

Lisätiedot

HE 176/2013 vp. ansiopäivärahan sovitellun päivärahan ja työtulon enimmäismäärä korotettaisiin ansiopäivärahan

HE 176/2013 vp. ansiopäivärahan sovitellun päivärahan ja työtulon enimmäismäärä korotettaisiin ansiopäivärahan Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 90/2013 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Työnantajan velvollisuudet. Merja Hartikka Simula

Työnantajan velvollisuudet. Merja Hartikka Simula Työnantajan velvollisuudet Merja Hartikka Simula Yleishyödyllisen yhteisön velvollisuudet vaikka yhteisö olisi toiminnastaan verovapaa, sillä on työnantajavelvollisuudet ennakonpidätyksen toimittaminen

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Julkisten alojen eläkelaki

Julkisten alojen eläkelaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Julkisten alojen eläkelaki 1 luku Lain tarkoitus ja soveltamisala 1 Lain tarkoitus Tässä laissa säädetään työansioiden perusteella määräytyvästä Kevan jäsenyhteisön,

Lisätiedot

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki

Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Työntekijän eläkelain muuttamisesta annettu laki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET Kirsi Unkila työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija 26.1.2016 Esityksen sisältö Mitä ammatillinen kuntoutus on ja mitä sillä tavoitellaan? Kuka sitä järjestää?...

Lisätiedot

Alle 16-vuotiaan vammaistuki

Alle 16-vuotiaan vammaistuki Alle 16-vuotiaan vammaistuki 15.07.2015 Sisällysluettelo Alle 16-vuotiaan vammaistuki * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva

Lisätiedot

Sairauspäiväraha 30.07.2015

Sairauspäiväraha 30.07.2015 Sairauspäiväraha 30.07.2015 Sisällysluettelo Sairauspäiväraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Vakuutetun oikeus - Suomessa asuvat - Suomessa työskentelevät - Myöntämisedellytykset

Lisätiedot

Opintotuki 23.02.2015

Opintotuki 23.02.2015 Opintotuki 23.02.2015 Sisällysluettelo Opintotuki * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Oikeus ja edellytykset - Tutkinnon suorittaminen Suomessa - Opintotuki Suomen kansalaiselle - Opintotuki

Lisätiedot

Alle 25-vuotiaiden vailla ammatillista koulutusta olevien työttömyysturva

Alle 25-vuotiaiden vailla ammatillista koulutusta olevien työttömyysturva Alle 25-vuotiaiden vailla ammatillista koulutusta olevien työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työministeriön ohje TEM/2679/03.01.04/2013 tiivistänyt Jukka Nilivaara Päivitetty

Lisätiedot

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin

Lisätiedot

Peruspäiväraha 08.01.2015

Peruspäiväraha 08.01.2015 Peruspäiväraha 08.01.2015 Sisällysluettelo Peruspäiväraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Peruspäiväraha - Lapsikorotus - Korotusosa - Kolmen vuoden työhistorian perusteella - Pitkän

Lisätiedot

XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014. Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen

XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014. Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014 Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen Peräkkäistiedostoista XML:ään Työnantaja voi lähettää hakemukset ja ilmoitukset esara-tiedostoina

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE Kirsi Salo 12.12.2013 1(6) Arvoisa jäsenlaitos TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kiertokirjeessä 18/2005 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje

Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje Sisällys Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje... 1 Yleisohjeet...

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö

Lisätiedot

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.

Lisätiedot

Alle 16-vuotiaan vammaistuki

Alle 16-vuotiaan vammaistuki Alle 16-vuotiaan vammaistuki 05.01.2015 Sisällysluettelo Alle 16-vuotiaan vammaistuki * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Oikeus ja edellytykset - Hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva

Lisätiedot

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa

Lisätiedot

Lomakustannuskorvaus 03.06.2016

Lomakustannuskorvaus 03.06.2016 Lomakustannuskorvaus 03.06.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vuosilomaoikeus... 2 1.3.1.1 Käsitteet... 2 1.3.1.2 Loman

Lisätiedot

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ 1. URAPOLUT 1.1 OSAAMISEN LAAJENTAMISEN URAPOLKU: TEHTÄVÄKIERTO 1.2 SISÄISEEN TEHTÄVÄKIERTOON HAKEUTUMINEN 1.3 TEHTÄVÄKIERTOPROSESSI OMAN ORGANISAATION SISÄLLÄ 1.4

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista

Lisätiedot

yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti

yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti ylitarkastaja Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen,

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Koulutuspäiväraha 01.04.2010

Koulutuspäiväraha 01.04.2010 Koulutuspäiväraha 01.04.2010 Sisällysluettelo Koulutuspäiväraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Koulutuspäiväraha - Korotusosa - Oikeus ja edellytykset - Työvoimapoliittiset edellytykset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

HE 63/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. sairausvakuutuslain ja Kansaneläkelaitoksen

HE 63/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. sairausvakuutuslain ja Kansaneläkelaitoksen Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot