Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA 2014-2016 VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA"

Transkriptio

1 Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA Lausuntopyyntö toiminta- ja taloussuunnitelmaa varten Sairaanhoitopiirin perussopimuksen 18 :n mukaan jäsenkunnille on varattava tilaisuus tehdä esityksiä kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaan jo sen valmisteluvaiheessa. Sairaanhoitopiirin johto käy jäsenkuntien kanssa kuntaneuvottelut kuluvan kevään ja kesän aikana. Niissä kuullaan jäsenkuntien esityksiä ja toivomuksia sairaanhoitopiirin toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Esitykset kirjataan neuvotteluista laadittaviin muistioihin toimintasuunnitelman ja talousarvion laadinnassa huomioon otettaviksi. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on pitämässään kokouksessa antanut ohjeen toiminnan ja talouden suunnittelua varten vuosille Suunnitteluohje on liitteenä. Ohjeessa kustannustason nousuksi on arvioitu olemassa olevan toiminnan osalta ilman resurssimuutoksia % kuluvan vuoden tasoon verrattuna. Oleellisesti muuttuvat tai uudet tehtävät arvioidaan erikseen. Pyydämme esityksiänne ja lausuntoanne sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä, taloudesta ja taloudellisista mahdollisuuksista vuosina Lausuntopyyntö ensihoitopalvelun kustannusten jaosta Uusi terveydenhuoltolaki astui voimaan Laki toi merkittäviä muutoksia terveydenhuollon toimintojen järjestämiseen. Ensihoidon järjestämisvastuu ja hallinnointi siirtyivät sairaanhoitopiirille vuoden 2012 alusta. Yhtymävaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti vuoden 2014 alusta lähtien Lapin sairaanhoitopiirin ensihoito tullaan tuottamaan sairaanhoitopiirin oman toimintana. Terveydenhuoltolaki velvoittaa sairaanhoitopiiriä organisoimaan ensihoito niin, että keskenään vertailukelpoisia alueita (riskialueluokat) kohdellaan yhdenvertaisesti sekä ensihoidon laadun että tavoittamisviiveiden suhteen. Sairaanhoitopiirin ensihoitoyksiköiden sijoitus- ja valmiussuunnitelma on tehty lääketieteellisin perustein huomioiden tehtävien kiireellisyys ja edellä mainittu yhdenvertaisuusperiaate. Saavuttamisviiveitä on asetuksen mukaan seurattava ja mikäli yhdenvertaisuus ei toteudu, on sijoitussuunnitelmaa tarkistettava.

2 Riskialueluokat ja niiden määrä Lapin sairaanhoitopiirin alueella 1 11 Riskialueluokka 1 > 1 tehtävä / vrk Riskialueluokka 2 > 1 tehtävä / viikko Riskialueluokka > 1 tehtävä/ kk Riskialueluokka 4 < 10 tehtävää/ vuosi, mutta alueella vakituista asutusta tai kanta-/ valtatie Ensihoitopalvelujen tavoitettavuusprosentit riskialueluokittain Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös alkaen, Yhtymävaltuusto

3 Ensihoitoyksiköiden sijoitussuunnitelma alkaen Kuvassa välitön valmius. Muina aikoina kotivarallaolo (välitön lähtö kotoa) Kustannusten jakoperusteita Kaikissa vaihtoehdoissa asukaslukuun perustuen laskutettavat yhteiset kustannukset: - FH 51 (lääkintähelikopterin ensihoitajat, lääkintälaitteet, lääkkeet valtio korvaa lentotoiminnan kustannukset) - ensivastetoiminta - LSHP:n ensihoitokeskus - kenttäjohtoyksikkö - muu ensihoidon johtamis- ja viestijärjestelmä - erva-ensihoitokeskus - koko LSHP:n aluetta palvelevat siirtokuljetusyksiköt

4 Kuntien alueelle sijoitettujen ensihoitoyksiköiden tuotantokustannusten jako Vaihtoehto 1: Kokonaan asukaslukuperusteinen kustannustenjako Vaihtoehto 2: Asukaslukuperusteisen lisäksi kuntakohtaisen ensihoidon tuotantokustannukset huomioiva (vastaava kustannustenjakoperuste käytössä Lapin pelastuslaitoksella) - Jokaisella kunnalla on omalla alueellaan ensihoitopalvelun yksikkö/yksiköitä. Niille on olemassa bruttohintainen tuotantokustannus - Kun kuntien tuotantokustannukset lasketaan yhteen saadaan sairaanhoitopiirin kokonaisbruttokustannukset, joista jokaisella kunnalla on oma %-osuutensa - Kun kokonaisbruttokustannuksista vähennetään ulkopuoliset tulot (=KELA yms.), saadaan kokonaisnettokustannukset - 50% nettokustannuksista jaetaan kuntien kesken asukaslukuperusteisesti - 50% nettokustannuksista jaetaan suhteessa kuntakohtaiseen %-osuuteen kokonaiskustannuksista Kustannustenjaon lisäperiaatteita (liittyvät vaihtoehtoon 2): - Ylläksen sesonkiyksikön kustannukset jaetaan Kittilän, Kolarin, Muonion ja Enontekiön kesken sesonkina kaikki 1/4, muulloin Muonio, Enontekiö ja Kolari 1/ - Sallaan sijoittuvan alueyksikön kustannukset jaetaan Sallan, Savukosken, Pelkosenniemen kesken (Salla 50 % + Savukoski 25 % + Pelkosenniemi 25 %) - Utsjoki ad 2015 läpilaskutetaan kunnan ensihoitopalvelu entiseen tapaan vuosina , kustannukset eivät sisälly sairaanhoitopiirin bruttokustannuksiin maksaa osaltaan asukaslukuun perustuen laskutettavat yhteiset kustannukset - Leikkuri Jos määritellään kustannuskatoksi 110 /asukas, se nostaa muiden kuntien rahoitusosuutta /asukas, kun rahoitusmallina on 50 % asukasluvun mukaan ja 50 % tuotannon suhteessa.

5 Kustannustenjaon vaihtoehtoja (arviolaskelma) Taulukko 1: kustannustenjaon vaihtoehtoja (arviolaskelma) Sarake v. 201: sisältää kuntien nykyiset ensihoidon valmiuskustannukset, FH 51- menot (lääkintähelikopterin ensihoitajat, lääkintälaitteet ja lääkkeet, valtio maksaa lentotoiminnan), arviot ensivastetoiminnan kustannuksista, ensihoitopalvelun johtamisen kustannukset (sis. erva-ensihoitokeskuksen ja virvetoiminnan). Ei sisällä siirtokuljetuskustannuksia. Sarake v. 2014: asukasluvun perusteella laskutettavat (yhteiset) kustannukset: FH 51- menot (lääkintähelikopterin ensihoitajat, lääkintälaitteet ja lääkkeet, valtio korvaa lentotoiminnan kustannukset), ensivastetoiminta, LSHP:n ensihoitokeskus, kenttäjohtoyksikkö, muu ensihoidon johtamis- ja viestijärjestelmä, erva-ensihoitokeskus, koko LSHP:n aluetta palvelevat siirtokuljetusyksiköt Sarake v.2014 tuotannon kustannukset 100 % sisältää kunkin kunnan alueelle sijoitetun ensihoitotoiminnan nettokustannukset asukasta kohti. Kustannuksista on vähennetty Kelalta ja muilta maksajilta saatavat tulot ja asiakkailta laskutettavat omavastuut. Sarake 100 % tuotantokustannusten suhteessa (vertailutietoa) sisältää kunkin kunnan alueelle sijoitetun ensihoitotoiminnan nettokustannukset, mikäli ne laskutettaisiin kokonaan asianomaiselta kunnalta. Sarake v.2014 tuotannon kustannukset => Sisältää samat tuotantokustannukset kuin edellä, mutta ne laskutetaan 50 % asukasluvun mukaan ja 50 % siinä suhteessa, minkä kunnan alueelle sijoitettujen ensihoitoyksiköiden tuotantokustannukset muodostavat sairaanhoitopiirin alueen eri kuntiin sijoitettujen ensihoitoyksiköiden yhteenlasketuista kustannuksista. Kokonaiskustannuksia laskettaessa yhteiset kustannukset on lisättävä sekä vaihtoehdon 1 että vaihtoehdon 2 mukaisiin tuotantokustannuksiin.

6 Lapin sairaanhoitopiirin esitys jäsenkunnille Lapin sairaanhoitopiiri esittää kunnille kustannusten jakoon edellä esitetyn vaihtoehto 2:n mukaista periaatetta, jossa nettokustannukset jaetaan seuraavasti: 1. Sairaanhoitopiirin ensihoidon kustannuksista laskutetaan asukaslukuperusteisesti: FH 51 (lääkintähelikopterin ensihoitajat, lääkintälaitteet, lääkkeet valtio korvaa lentotoiminnan kustannukset) ensivastetoiminta LSHP:n ensihoitokeskus kenttäjohtoyksikkö muu ensihoidon johtamis- ja viestijärjestelmä erva-ensihoitokeskus koko LSHP:n aluetta palvelevat siirtokuljetusyksiköt 2. Sairaanhoitopiirin jäsenkuntiin sijoitettujen ensihoitoyksikköjen tuotantokustannuksista puolet (50 %) jaetaan kunnan väkiluvun suhteessa sairaanhoitopiirin väkilukuun. Kustannusten toinen puoli (50 %) jaetaan kuntaan sijoitetun ensihoidon tuotantokustannusten suhteessa koko sairaanhoitopiirin ensihoidon tuotantokustannuksiin.. Jäsenkunnalle aiheutuvat tuotantokustannukset yli 110 /asukas (eivät sisällä yhteisiä kustannuksia) jaetaan muiden jäsenkuntien kesken asukasluvun perusteella. Pyydämme lähettämän lausuntonne ja ehdotukset sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitukselle viimeistään LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Jari Jokela sairaanhoitopiirin johtaja Elisa Kusmin talousjohtaja LIITTEET Yhtymähallituksen suunnitteluohje vuosille (päätös liitteineen) Lähteet n tilinpäätös ja toimintakertomus 2012 sekä henkilöstökertomus hallituksen esityksenä yhtymävaltuustolle , Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös alkaen (yhtymävaltuusto ),

Kuntaneuvottelut Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP

Kuntaneuvottelut Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP Kuntaneuvottelut 2013 Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP Ensihoidon sijoitussuunnitelma ja kustannusten jako Palvelutasopäätös Ensihoitopalvelujen tasavertaisuus; samantasoisten

Lisätiedot

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN Kuntakokous 7.10.2015 Talousjohtaja Elisa Kusmin Ensihoidon kustannukset /asukas eri shp:t vuoden 2014 talousarviossa 2 Yhtymävaltuuston käsittely 27.11.2013 34

Lisätiedot

Ensihoitovalmius ja kustannustenjako 2014

Ensihoitovalmius ja kustannustenjako 2014 Ensihoitovalmius ja kustannustenjako 2014 Yhtymävaltuuston seminaari 26.11.2013 Eva Salomaa johtajaylilääkäri Vesa Kauppinen ensihoitopäällikkö Terveydenhuoltolaki 39 Sairaanhoitopiirin on järjestettävä

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 2021 JA TALOUSARVIO 2019 Yhtymävaltuusto 29.11.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin Milj. Potilasvahinkovaraus Potilasvahinkovaraus vuosina 2008-2018 14,00 12,00 10,00 8,00

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS

Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös 27.11.2012 Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS Palvelutasopäätöksen taustaa STM:n asetus ensihoitopalvelusta 6.5.2011,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 Johtoryhmä 6.112017 Yhtymähallitus 8.11.2017 Valtuustoseminaari ja valtuuston kokous 29. 30.11.2017 Talousjohtaja Elisa Kusmin Yhtymähallituksen

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen Kaupunginhallitus 306 24.11.2014 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen 64/00.01.01/2013 Yhtymähallitus 14.10.2014 98 Ptky Karviaisen vuoden 2015 talousarvio on valmisteltu

Lisätiedot

Keskushallinto 3.6.2013 1(5)

Keskushallinto 3.6.2013 1(5) Keskushallinto 3.6.2013 1(5) Kolarin ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2013 Aika ma 3.6.2013 klo 9.00-12.05 Paikka Kolari, Kunnantalo Osallistujat: Eija Koivuranta, Kolarin kunta Sakari Lipponen,

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Yliluoma Satu varajäsen. Muut saapuvilla olleet Huotari Jari kunnanhallituksen puheenjohtaja

Yliluoma Satu varajäsen. Muut saapuvilla olleet Huotari Jari kunnanhallituksen puheenjohtaja Inarin kunta PÄÄTÖSLUETTELO Tiedote on epävirallinen 5/2013 88 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 25.06.2013 klo 16:00-17:40 Kokouspaikka Kunnantalo kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen

Lisätiedot

Ensihoidon toiminnan toteutuma

Ensihoidon toiminnan toteutuma Ensihoidon toiminnan toteutuma 1.-8.2014 Yhtymävaltuusto 26.11.2014 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, Lshp Ensihoidon palvelutasopäätös Vastuu ensihoidosta kunnilta sairaanhoitopiirille

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

Pelastustoimen rakenneuudistus - Sisäministeriön lausuntopyyntö -

Pelastustoimen rakenneuudistus - Sisäministeriön lausuntopyyntö - Pelastustoimen rakenneuudistus - Sisäministeriön lausuntopyyntö - 21.1.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Esitys aluejaoksi SM:n/hallituksen esitys uudeksi aluejaoksi noudattaa 1.1.2014 voimaan astunutta poliisilaitosten

Lisätiedot

Paikkatietojen käyttö ensihoitopalvelujen suunnittelussa

Paikkatietojen käyttö ensihoitopalvelujen suunnittelussa Paikkatietojen käyttö ensihoitopalvelujen suunnittelussa Pauli Kamsula, HTM, sh Projektipäällikkö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos VSSHP Ensihoitopalvelu Ensihoitopalvelu on kokonaisuus, joka vastaa

Lisätiedot

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TALOUSARVIO 2014 Valtuustoseminaari 26.11.2013 Talousjohtaja Elisa Kusmin Talousarvion 2014 valmistelu Yhtymähallituksen talousarvion laadintaohjeet 24.4.2013 99 Kuntien lausunnot pyydettiin 31.8.2013

Lisätiedot

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, LSHP Mika Orrensuo Ensihoitopäällikkö, LSHP Kuntakohtaisten taulukoiden tulkinta Ylin taulukko on Lapin

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014-

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (8) 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1 31.12.2019 Laadittu ja hyväksytty ERVA järjestämissopimuksen mukaisessa ensihoitokeskuksen ERVA ohjausryhmässä:

Lisätiedot

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue Kuntainfo 26.2.2014 eija.vaula@satshp.fi Käynnit 1-12kk v.2012/2013 Potilasvirta Esh YLE = Esh lasku -11%, Yle nousu +8% 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 0

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7

Ajankohtaiskatsaus. Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7 Ajankohtaiskatsaus Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston kyselytunti 12.6.2013 Kyselytunti Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7 Valtuutetulla on oikeus esittää hallitukselle kyselytunnilla

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1.1.2005 - ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ P E R U S S O P I M U S 1. Luku SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 13:00 14:45 pykälät otsikko 63 Talousarvio 2015, taloussuunnitelma 2016-2017 ja sanallinen toimintasuunnitelma 64 Sosiaalitoimen

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Olla-Riitta Aarikka Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 JA TALOUSARVIO 2016 Valtuustoseminaari ja valtuuston kokous 24. 25.11.2015 Talousjohtaja Elisa Kusmin Yhtymähallituksen 29.4.2015 64 hyväksymä raami Nykytoiminnan

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät

Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma % TA 2013 TA 2013

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä

Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä Tilanne 20.9.2018 Salla Terho/Paula Ryynänen Tausta lyhyesti Ensihoidon kustannusten jakoperusteiden uudistaminen on ollut vuosien 2012-2018

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Toimintaympäristö Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pirkanmaa sairaanhoitopiirin alueella tapahtuvaa ja kuntayhtymän

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. LA 142/1998 vp Lakialoite 142 Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle YLEISPERUSTELUT Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen

Lisätiedot

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Kutsu LAAVI/05.12.03/2014 Lappi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 9.7.2014 Jakelussa mainitut Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Lapin

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 2 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA... 3 3 ENSIHOITOPALVELUN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 17.12.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 17.12.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 17.12.2015 klo 18.25 19.15 Paikka Enontekiön kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS PERUSSOPIMUKSEN TARKOITUS Itä-Lapin kuntayhtymän perussopimuksen tarkoituksena on organisoida hallinnollisesti Itä-Lapin kuntien yhteistyö. Itä-Lapin

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen

Lisätiedot

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa fysiatrian, ihotautien, keuhkosairauksien, kuntoutuksen, kliinisen neuro-fysiologian,

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) 26.08.2014 166/04.00.01/2014. Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 2. 00023 Valtioneuvosto

Lausunto 1 (5) 26.08.2014 166/04.00.01/2014. Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 2. 00023 Valtioneuvosto Lausunto 1 (5) 26.08.2014 166/04.00.01/2014 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 2 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö VM065:00/2012 8.05.2014 UUDENMAAN LIITON LAUSUNTO KUNTALAKILUONNOKSESTA.

Lisätiedot

PPSHP ENSIHOITOPALVELU

PPSHP ENSIHOITOPALVELU PPSHP ENSIHOITOPALVELU Ensihoitopäällikkö Iiro Anttila Taustaa Apulaisoikeuskanslerin päätös 15.1.2007 (Dnro 1/50/2007) Johtopäätökset palvelutasosta ei ole yhtenäisiä määrittelyjä sairaankuljetuspalvelun

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18 Kokousaika 17.3.2016 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Ville

Lisätiedot

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit ( Osapuolet ). 2.

Lisätiedot

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA HALLITUS 114 12.10.2015 ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA 312/02/02/00/01/2015 HALL 114 Aiemmat hallituskäsittelyt

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa: Ikäihmisten palvelut työryhmä/pth yksikkö Aika: Perjantai 26.5.2015. klo 10 11:45 Paikka: POSKE, neuvotteluhuone, Rovakatu 3 Jäsenet: Johanna Lohtander, vanh.työnjoht., Rovaniemi, puheenjohtaja - vara

Lisätiedot

Perussopimuksen kommentit

Perussopimuksen kommentit Perussopimuksen kommentit Työvaliokunta 10.4.2019 14.3.2016 Tekijän nimi/yksikkö 20 Palvelusopimukset Palvelusopimus on yhtymän ja jäsenkunnan välinen vuotuinen sopimus siitä mitä ja minkä tasoisia palveluja

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka: KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. Yhtymähallinto/VY/pl 1 (10) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS. Jäsenkuntien hyväksymä Voimassa 1.1.

PERUSSOPIMUS. Yhtymähallinto/VY/pl 1 (10) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS. Jäsenkuntien hyväksymä Voimassa 1.1. Yhtymähallinto/VY/pl 1 (10) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Jäsenkuntien hyväksymä Voimassa 1.1.2012 lukien 1. LUKU SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2017 ALKAEN VERSIO II - monituottajamalli PHSOTEY Ensihoitokeskus Sisällysluettelo

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

klo (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340. Kokouksen osanottajat

klo (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340. Kokouksen osanottajat KOKOUSKUTSU 13/2013 Kokousaika Kokouspaikka 2.12.2013 klo 08.00 10.00 (Huom! Aika) yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat Varsinaiset jäsenet Antti Huttu-Hiltunen, puh.johtaja Risto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus STM094:00/2016 LUONNOS 30.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 41 ja 46 :n nojalla,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari 10. -11.6.2014 Yhtymävaltuusto 11.6.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma %

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA JA ELÄINLÄÄKINTÄ) JÄRJESTÄMISESTÄ SULKAVAN KUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA JA ELÄINLÄÄKINTÄ) JÄRJESTÄMISESTÄ SULKAVAN KUNNAN ALUEELLA SOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA JA ELÄINLÄÄKINTÄ) JÄRJESTÄMISESTÄ SULKAVAN KUNNAN ALUEELLA 1. Sopimuksen osapuolet Sulkavan kunta (jäljempänä tässä sopimuksessa Sulkava) Y-tunnus 0167265-0

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

6 YH ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS

6 YH ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS 6 YH 29.2.2012 19 ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS Dnro: DI020/198/2011 Terveydenhuoltolain mukaisesti ensihoito siirtyy sairaanhoitopiirien vastuulle 1.1.2013 lukien. Muutokseen on valmistauduttu koko vuosi

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011

Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011 Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011 Th-laki (päivystys ja ensihoito) 40 Ensihoitopalvelun järjestäminen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä ensihoitopalvelu yhteistyössä

Lisätiedot

Kliiniset tukipalvelut: palvelutaso 2016. Paj Esko Vanninen 19.10.2015

Kliiniset tukipalvelut: palvelutaso 2016. Paj Esko Vanninen 19.10.2015 Kliiniset tukipalvelut: palvelutaso 2016 Paj Esko Vanninen 19.10.2015 Vuoden 2015 riskien toteutuminen Päivystys ja tehohoito sekä Tiedepalvelukeskus ovat selvinneet ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014

Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014 Keskushallinto 3.4.2014 1(5) Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014 Aika ja paikka: to 3.4.2014 klo 12.00- Muonio, Kunnantalo Osallistujat:

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (8) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN Jäsenkuntien vuonna 2013 hyväksymä 1.6.2013 voimaan tuleva PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. Raision seudun koulutuskuntayhtymä 1.1.2016. Yhtymähallitus 26.3.2015 Liite 6/3

PERUSSOPIMUS. Raision seudun koulutuskuntayhtymä 1.1.2016. Yhtymähallitus 26.3.2015 Liite 6/3 PERUSSOPIMUS Raision seudun koulutuskuntayhtymä 1.1.2016 Yhtymähallitus 26.3.2015 Liite 6/3 2 Perussopimus Perussopimus 3 1 LUKU - KUNTAYHTYMÄ... 4 1 Nimi ja kotipaikka... 4 2 Tehtävät... 4 3 Jäsenkunnat...

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2010 ja 2011 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2010 ja 2011 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2010 ja 2011 talous - sekä näkymiä vuoden 2012 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2011 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 15.2.2011

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi aloitti toimintansa 1.1.2012 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 71.000 asukasta Kunta Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Amisto POMO-talo, Aleksanterinkatu 20, Porvoo

Amisto POMO-talo, Aleksanterinkatu 20, Porvoo 1 KOKOUSAIKA 14.11.2013, kello 16.00 16.23 KOKOUSPAIKKA Amisto POMO-talo, Aleksanterinkatu 20, Porvoo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no YV 17 : Kokouksen avaus... 3 YV 18 :Liite1 Kokousedustajien toteaminen

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS Valtuusto 10.6.2014 liite 2 24 1 VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS 1. Palvelutasopäätöksen voimassaolo Tämä palvelutasopäätös on voimassa 1.1.2015 31.12.2017. Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) 264 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätös päätti seuraavista sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio 2016 Sopimusohjausneuvottelut 23.-24.9.2015 Kuluvan vuoden PALVELUJEN KÄYTTÖ, KUSTANNUKSET JA ENNUSTE Palvelujen käyttö 1-8/2015 (Kaikki asiakkaat

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 55 22.10.2014. 55 Asianro 5093/02.05.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 55 22.10.2014. 55 Asianro 5093/02.05.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) 55 Asianro 5093/02.05.01.00/2014 Stora Enso Oyj:n palokuntasopimuksen korvauksen korotusesitys Päätöshistoria 9.9.2014 48 Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2017-2019

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Dnro:538/08.01.00/2014 Kunnanhallituksen tarkistettu päätös 12.9.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL) pyytää

Lisätiedot

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen Potilasturvallisuuden lainsäädäntö Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen VISIO - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin:

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen. Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö

Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen. Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö Yhteistyön rakentaminen 2012-13 - Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 - Sopimisesta sopiminen, yhteistyökäytännöt

Lisätiedot

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Sisällys Ajankohtaista Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävän työryhmän raportti Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset Ajankohtaista

Lisätiedot

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/2 13.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/2 13.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (8) 2 Lisäselvitys automaattimetrosopimusten purkamista koskevassa asiassa HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta päätti, ettei

Lisätiedot

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi TE-palveluja uudistetaan TE-, Lappi 1 19.3.2013 TE-, Lappi Marja Perälä Palvelut ja palveluverkosto Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille.

Lisätiedot