TIIVISTELMÄRAPORTTI (SUMMARY REPORT) Isältä pojalle ja takaisin ylisukupolvinen maanpuolustustahto
|
|
- Tuula Salonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2015/2500M-0020 ISSN (verkkojulkaisu) ISBN (PDF) TIIVISTELMÄRAPORTTI (SUMMARY REPORT) Isältä pojalle ja takaisin ylisukupolvinen maanpuolustustahto Vastaava tutkija, dosentti Mikko Salasuo, Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto Asemapäällikönkatu 7, Helsinki ) Tutkija, VTT Anni Ojajärvi, Nuorisotutkimusverkosto. Tutkija, VTM Tiia Laukkanen, Nuorisotutkimusverkosto. Tiivistelmä Tutkimushankkeessa on tarkasteltu maanpuolustustahtoon ja varusmiespalvelukseen liittyviä näkemyksiä ja käsityksiä eri ikäluokissa. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, kuinka maanpuolustustahdolle, varusmiespalvelukselle ja yleisemmin maanpuolustukselle annetut merkitykset ovat muuttuneet kulttuurisesti ja sosiaalisesti sotien jälkeisenä aikana. Muutosta on tutkimushankkeessa jäsennetty ylisukupolvisten suhteiden näkökulmasta. Kysymystä on lähestytty miesten kirjoitettujen sekä omaelämäkertojen, verkkoaineistojen että ylisukupolvisten haastattelujen avulla. Aineistokokonaisuus antaa viitteitä, että asevelvollisuudelle ja maanpuolustukselle annetut merkitykset ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten saatossa. Varusmiespalveluksen narratiivi on pysynyt samankaltaisena, mutta itse palvelukselle annetut merkitykset ovat muuttuneet. Sodan aikana ja heti sen jälkeen syntyneet nuoret miehet ovat kokeneet palveluksen luonnollisena osana aikuistumista ja eräänlaisena velvollisuutena sodan kokeneita sukupolvia kohtaan. Ajan kuluessa merkityksenannot ovat kuitenkin yksilöllistyneet ja samalla sotien rooli on alkanut heikentyä varusmiespalveluksen suorittamisen motiivina. Maanpuolustustahto ei enää yksiselitteisesti kytkeydy sotahistoriaan, vaan tänä päivänä puolustetaan suomalaista elämäntapaa, yksilönvapautta, perhettä ja ystäviä. Hankkeen aikana kerätyn aineistokokonaisuuden pohjalta tuotetaan kaksi artikkelia, tieteellinen monografia ja sähköinen toimitettu artikkelikokoelma vuoden 2016 aikana. 1. Johdanto Maanpuolustustahto on Suomessa ollut pitkään korkealla tasolla (MTS 2013; MTS 2014). Kuitenkin siihen liittyvät kokemukset, näkemykset ja perustelut voivat vaihdella huomattavasti eri sukupolvien välillä. Nuori mies, joka vastasi maan aseellista puolustamista koskeviin kysymyksiin 1970-luvulla, oli hyvin erilaisessa sosiaalisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin 2000-luvulla samaan kysymykseen vastaava nuori. Käsitykset maan puolustamisesta ja esimerkiksi varusmiespalveluksesta eivät suoraan siirry sukupolvelta toiselle, vaan niihin vaikuttavat perheen ohella yhteiskunnallinen kehitys ja aika, lähiympäristö ja muut sosiaaliset sidosryhmät. Jo nuorten ajallinen etäisyys sodista ja sotasukupolvista vaikuttaa siihen, että sota alkaa häipyä varusmiespalveluskokemuksista. Kyselyaineistoilla ja tilastollisilla menetelmillä ei saavuteta tällaista maanpuolustustahdon laadullista muutosta ja sen yhteyttä laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin eri aikoina. Ymmärtääkseen armeijalle ja varusmiespalvelukselle annettuja merkityksiä, tulee huomioida historiallinen konteksti, mutta myös sukupolvien erilaiset kokemusmaailmat - niin kutsuttu yhteiskunnallinen sukupolvivaikutus. Suomalaisilla miehillä maanpuolustus konkretisoituu viimeistään varusmiespalveluksen tullessa ajankohtaiseksi. Asevelvollisuuden ja erityisesti varusmiespalveluksen suorittaminen Postiosoite Käyntiosoite Puhelin s-posti, internet Postadress Besöksadress Telefon e-post, internet Postal Address Office Telephone , internet MATINE/Puolustusministeriö Eteläinen Makasiinikatu 8 A Vaihde matine@defmin.fi PL Helsinki FI Helsinki Finland Finland
2 pakottaa nuorten miesten pohtimaan omaa suhdettaan maanpuolustukseen ja aseellisiin konflikteihin. Sota, kuolema, isänmaa, tappaminen ja aseellinen maanpuolustus ovat teemoja, joihin jokainen varusmies joutuu muodostamaan jonkin kannan palveluksen aikana. Edelleen noin 75 prosenttia ikäluokan nuorista miehistä suorittaa varusmiespalveluksen (Suomalainen asevelvollisuus 2010). On kuitenkin vain vähän sellaista tutkimustietoa palveluksen merkityksestä nuorille miehille, joka ottaisi huomioon kulttuuristen ja ajallisten muutosten vaikutukset. Tässä tutkimushankkeessa kysymystä maanpuolustustahdon ja varusmiespalveluksen laadullisista muutoksista on lähestytty kirjoitettujen omaelämäkertojen, verkkoaineistojen ja ylisukupolvisten haastatteluaineistojen avulla. Monipuolisen laadullisen aineistokokonaisuuden avulla tutkimus tavoittaa sukupolvien välisiä ajatus-, näkemys- ja kokemuseroja. Aineistokokonaisuuden avulla päästään käsiksi eri vuosikymmenillä syntyneiden maanpuolustustahtoon ja varusmiespalveluskokemuksiin, aina sotien aikana syntyneistä 2000-luvulla nuoruuttaan eläneisiin. Laadullinen aineistokokonaisuus antaa siis mahdollisuuden jäsentää maanpuolustukseen liitettyjen merkitysten ja kokemusten muutoksia viiden vuosikymmenen aikana. 2. Tutkimuksen tavoite ja suunnitelma Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää ylisukupolviseen maanpuolustustahtoon ja varusmiespalvelukseen liittyviä muutoksia, käsityksiä ja merkityksiä. Laajan laadullisen aineiston avulla on tutkittu, mitä maanpuolustustahto eri ikäkausina eläneille nuorille on merkinnyt ja kuinka merkitykset ja jäsennykset poikkeavat aiemman sukupolven näkemyksistä. Päätutkimuskysymys on seuraava: Miten maanpuolustustahto jäsentyy ylisukupolvisesti ja miten sen merkitykset ovat muuttuneet kulttuurisesti ja sosiaalisesti viimeisten vuosikymmenten aikana? Kysymystä on tarkennettu seuraavien alakysymysten avulla: - Miten asevelvollisuuteen suhtaudutaan rauhan aikana eri vuosikymmeninä ja miten velvollisuuden suorittaminen jäsentyy osaksi elämäntarinaa? - Miten sotasukupolven perintö jäsentyy maanpuolustukseen liittyvässä puheessa? Miten ja mihin maanpuolustustahto kiinnittyy nuorilla, joilla ei ole konkreettista yhteyttä sotasukupolveen? - Miten 2000-luvun nuori ymmärtää maanpuolustustahdon ja miten se jäsennetään osaksi elämänkulkua ja asevelvollisuutta? Matinen rahoittamana tutkimushanke jakautui kahdelle vuodelle ja rahoituksen turvin on saatu kerättyä laaja ja monipuolinen aineistokokonaisuus. Vuonna 2014 keskityttiin SKS:n ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan keräämään miesten omaelämäkerta-aineistoon. Omaelämäkerroista analysoitiin asevelvollisuuteen liittyvät kirjoitukset vuosina syntyneiden miesten osalta (N=87) ja analyysin tuloksista julkaistiin artikkeli Kasvatus & Aikajournaalissa kesällä Vuonna 2015 painotettiin nuoria ja ylisukupolvista haastatteluaineistoa. Alkuvuonna kerättiin verkkoaineisto 2000-luvulla varusmiespalveluksen aikana ylläpidetyistä blogeista (N=22). Kesän ja syksyn aikana on taas kerätty ylisukupolvinen haastatteluaineisto, jossa haastateltiin samaan perheeseen kuuluvia isiä ja heidän poikiaan tai asevelvollisia tyttäriään (N=49). MATINE_Isältä pojalle.doc
3 Taulukko 1. Tutkimuksen toteutusaikataulu vuonna 2015 Elämäkerta-artikkelin viimeistely ja julkaisu Tammikuu - maaliskuu Huhtikuu - kesäkuu Elokuu - lokakuu Marraskuu - joulukuu Seminaarit Verkkoaineisto Blogien valinta Aineiston kerääminen Koodaus ja analyysi Artikkelin kirjoitus Ylisukupolviset haastattelut Haastateltavien rekrytointi Haastattelujen toteutus Litterointi Koodaus ja analyysi Aineistokokonaisuuden analyysiä jatketaan vuonna 2016 ja ensi vuoden aikana tuotetaan kaksi artikkelia, toimitettu sähköinen artikkelikokoelma (jonka osana julkaistaan toinen kirjoitettavista artikkeleista) sekä tieteellinen monografia. 3. Aineisto ja menetelmät Tutkimushankkeen aikana on kerätty monipuolinen laadullinen aineistokokonaisuus, joka koostuu miesten omaelämäkerrallisista kirjoituksista, nuorten blogiaineistosta ja ylisukupolvisesta haastatteluaineistosta. Aineistokokonaisuuden avulla on päästy käsiksi erityisesti asevelvollisuuteen liitettyihin kokemuksiin ja merkityksiin. Erityisesti aineisto on tarjonnut tutkittavaksi vuosikymmeniä kestävän ajallisen jatkumon, jonka avulla on tarkasteltu asepalveluksen ja maanpuolustuksen merkityksen muutoksia nuorten miesten arjessa eri vuosikymmenillä. Tätä kautta päästiin myös käsitteellistämään mitä maanpuolustustahto oikeastaan tarkoittaa näiden ihmisten elämässä ja kuinka käsitykset ovat muuttuneet eri sukupolvilla. 3.1 Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kuvaus Maanpuolustustahtoa on Suomessa mitattu 1970-luvulta alkaen ja maanpuolustustahdon mittarina toimiva kysymys käännettiin ruotsalaisesta tutkimuksesta jo 1960-luvulla. Samaa klassista maanpuolustustahtokysymystä käytetään vielä tänäkin päivänä mittaamaan suomalaisten tahtoa puolustautua aseellisesti konfliktitilanteessa. Useat tutkimukset ovat jo aiemmin kritisoineet, miten kysymys on monitulkintainen ja kapea-alainen yksinkertaistus monitahoisesta ilmiöstä (ks. esim. Myyry 2009, Hoikkala 2009). Nykymuodossa maanpuolustustahdon mittaaminen ei tavoita ilmiön sisällöllisiä muutoksia tai maanpuolustustahdon muotoutumiseen tai muutoksiin liittyviä syitä. Se ei myöskään huomioi kulttuurista ja ajallista kontekstia ja sen muutosta. Esimerkiksi nuorten maanpuolustustahto on murrosvaiheessa, jolloin tahto puolustaa Suomea voi olla jäsentynyt eri tavoin kuin aiemmilla sukupolvilla (Salasuo 2010). Tämänkaltaisten murrosvaiheiden ja maanpuolustustahtoon liittyvien sisällöllisten muutoksien tavoittaminen on mahdollista, jos tunnetaan näiden käsitysten ajallinen kehityskaari sekä ylisukupolvisen vuorovaikutuksen mekanismit ja vaikutukset. MATINE_Isältä pojalle.doc
4 Maanpuolustustahtoa ja asevelvollisuutta tarkastellaan tässä tutkimushankkeessa erityisesti ylisukupolvisuuden näkökulmasta. Suomalaisessa kulttuurissa yksi keskeisimmistä piirteistä on ajatus sukupolvelta toiselle siirtyvästä jatkumosta isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Käytännössä nämä ylisukupolviset siirtymät kuitenkin sisältävät paljon myös murroksia, epäjatkuvuutta ja suoranaisia katkoksia. (Häkkinen 2013, 25.) Aineellisen ja erityisesti aineettoman perinnön siirtyminen sukupolvelta toiselle ei ole suoraviivaista, vaan lähtökohtana on sukupolvien välinen dialogi. Nuoret voivat haastaa vanhempien sukupolvien tarjoamat mallit, arvot ja asenteet. He tuovat keskusteluun omat kokemuksensa ja näkemyksensä, joihin he nyt omissa päätöksissään ovat tukeutuneet. Vanhemmat sukupolvet voivat vastaavasti näissä kohtaamisissa omaksua nuorempien sukupolvien näkemyksiä ja tulkintoja. Kun muistitieto välittyy sukupolvelta toiselle, tapahtuu harvoin täydellistä katkeamista. Ennemminkin kertomus muokkautuu vähitellen uudelleen jokaisen uuden sukupolven tulkitessa tapahtumia uudelleen oman sosiaalisen ja historialliseen kokemukseensa nojaten. Tässä tutkimuksessa ylisukupolvisia suhteita ja tuotettuja narratiiveja lähestytään muistitietotutkimuksen perinteitä hyödyntäen. Muistaminen aktiivinen prosessi, jossa menneitä tapahtumia ja kokemuksia tulkitaan muistamishetken sosiaalisen ja kulttuurisen tilanteeseen peilaten (esim. Fingerroos & Haanpää 2006, 33; Abrams 2010, 79 82). Muistojen rakentumiseen vaikuttavat vahvasti myös perhe, lähiympäristö ja yhteiskunnalliset instituutiot (Halbwachs 1950, 52 53; Abrams 2010, 95 96). Muistitietotutkimuksen tavoitteena ei ole saavuttaa totuutta tai faktatietoon perustuvaa kuvausta menneestä, vaan keskittyä yksilöllisiin kokemuksiin ja niiden tulkintoihin. Tutkijan rooli onkin tulkita miksi tietyt kokemukset ovat merkityksellisiä nostaa osaksi tarinaa (esim. Vehkalahti & Suurpää 2014, 18). Muistitieto itsessään voi olla ylisukupolvista, sukupolvelta toiselle kulkeutunutta tietoa tai kytkeytyä osaksi laajempaa kollektiivista kulttuurista muistia. Tällöin se kiinnittyy yhteiskunnan rakenteisiin ja instituutioihin, jotka aktiivisesti välittävät muistitietoa yksilötasolle (Assman 2008). Tässä tutkimuksessa merkittävänä muistitietoa välittävänä instituutiona tarkastellaan erityisesti asevelvollisuutta ja varusmiespalvelusta. 3.2 Käytetty aineisto ja menetelmät Tutkimushankkeessa vuonna 2015 kerättiin nuorten kokemuksiin painottuva verkkoaineisto sekä ylisukupolvinen haastatteluaineisto. Ylisukupolvinen haastatteluaineisto (N=49) koostuu isien ja heidän poikien tai asevelvollisten tyttärien haastatteluista. Haastatteluissa mukana on yhdeksän haastateltavaa, joiden isä tai lapsi ei halunnut lopulta osallistua haastatteluun. Loput 41 haastattelua koostuvat saman perheen eri sukupolvien haastatteluista. Mukana on myös kaksi perhettä, joista mukana on isä ja kaksi asevelvollista lasta (N=6). Sukupolvien jaottelu tehtiin jo haastateltavien rekrytointivaiheessa: isät ovat syntyneet ennen vuotta 1970 ja lapset taas 1970 tai sen jälkeen syntyneitä. Armeija Siviilipalvelus Muut Isät Pojat/tyttäret Yhteensä Kahdessatoista (N=24) haastateltavassa perheessä oli tehty samanlainen ratkaisu asevelvol- MATINE_Isältä pojalle.doc
5 lisuuden suhteen, joka käytännössä tarkoitti varusmiespalveluksen suorittamista. Seitsemässä perheessä (N=16) ratkaisut vaihtelivat siten, että perheen sisällä oli päädytty erilaisiin ratkaisuihin asevelvollisuuden suorittamisessa. Tämä käytännössä useimmin tarkoittaa siviilipalvelusta, mutta haastateltavissa mukana oli myös vapautuksen tavalla tai toisella saaneita ja totaalikieltäytymiseen päätyneitä. Haastattelujen analyysissa keskityttiin eri sukupolvien tapoihin jäsentää asevelvollisuutta ja maanpuolustustahtoa. Tutkimusongelmaa ja kysymyksiä jäsennettiin aineistosta seuraavasti: 1) mihin maanpuolustustahto kiinnittyy eri sukupolvilla, 2) miten asevelvollisuudesta puhuttiin, 3) miten tehdyt ratkaisut perusteltiin, 4) tavat, joilla asevelvollisuudesta tai maanpuolustuksesta on keskusteltu perheen sisällä ja 5) ovatko käsitykset ja merkityksenannot siirtyneet sukupolvelta toiselle. Nuorten itse varusmiespalvelusaikana ylläpidetyistä blogeista (N=22) muodostui moniulotteinen verkkoaineisto, joka sisältää tekstiä, kuvia ja videoita. Aineiston keräämisessä on hyödynnetty verkkoetnografista tutkimusotetta. Tutkimuksessa blogit asettuivat jatkumoksi miesten elämäkerta-aineistolle kertoen 2000-luvun nuorten kokemuksia varusmiespalveluksesta ja pohdintoja asevelvollisuudesta. Miehet Naiset Yhteensä Miesten omaelämäkertojen rinnalla blogeista saatua aineistoa jäsennetään tutkimuksen teemojen mukaan seuraavasti: 1) miten 2000-luvun nuoret kirjoittavat varusmiespalveluksestaan, 2) muuttuvatko kerronnan tavat tai sisällöt eri vuosikymmenillä palveluksen käyneillä ja 3) millaisia tarinoita tai kategorioita blogit tuottavat tai uusintavat varusmiespalveluksesta? Aineistokokonaisuuden analyysi jatkuu vuonna Tutkimuksessa ja tulevissa julkaisuissa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota laadullisen verkkotutkimuksen metodologisiin ja eettisiin kysymyksiin. 4. Tulokset ja pohdinta Aineistokokonaisuuden valossa voidaan todeta, että varusmiespalvelus on kokemuksena edelleen miessukupolvia vahvasti yhdistävä tekijä. Aineiston valossa tapa puhua varusmiespalveluksesta pysyy samankaltaisena sukupolvesta toiseen (ks. myös Ojajärvi & Laukkanen 2015). Verkkoaineistosta oli havaittavissa samankaltaisia tapoja jäsentää ja kuvata palveluksen arkea ja varusmieskokemusta kuin miesten omaelämäkerroissa. Nuorten kohdalla korostui aiempia sukupolvia enemmän palveluksen kokemuksellisuus ja eräänlainen elämyksellisyys kyse ei ollut enää maanpuolustukseen liittyvien taitojen oppimisesta vaan ainutlaatuisesta, melkein elämyksellisestä kokemuksesta nuoren miehen elämässä. Aineistokokonaisuuden mahdollistaman kehityskaaren tarkastelussa voidaan nostaa esiin murros asevelvollisuuteen suhtautumisessa. Asepalveluksen suorittaminen nähtiin edelleen eräänlaisena aikuistumisen riittinä, mutta siinä missä ennen se nähtiin riittinä miehisyyteen, nuoremmat sukupolvet liittivät sen enemminkin itsenäistymiseen ja ensimmäiseen kokemukseen asua lapsuuden kodin ulkopuolella. Erityisesti vanhemmat sukupolvet monesti kokivatkin, ettei nykyinen palvelus enää ollut koulu pojista miehiksi, vaan pojat pääsivät koulutuksesta liian helpolla ja ajoittain samaa mieltä olivat myös nuoremmat sukupolvet. MATINE_Isältä pojalle.doc
6 Eri valintoja tehneissä perheissä keskusteluiden kuvattiin olleen hyvin samankaltaisia kuin perheissä, missä sekä isät että lapset olivat käyneet varusmiespalveluksen. Erilaiset valinnat, kuten lapsen meneminen siviilipalvelukseen, saattoi aluksi herättää hämmennystä ja kysymyksiä. Lopulta lapsen valintaa kuitenkin kunnioitettiin ja uuden kokemuksen tuominen yhteiseen dialogiin yleensä antoi vanhemmille sukupolville perspektiiviä esimerkiksi siviilipalveluksen potentiaalisista hyödyistä lapsen tulevaisuudelle. Selkein muutos eri sukupolvilla oli suhde sotiin ja sotasukupolviin. Siinä missä vanhemmilla sukupolvilla sota on voinut olla hyvin konkreettisesti läsnä veteraaneina perheessä tai muistoesineinä kotona, nuorilla on jo ajallinen etäisyys sotiin. Perheessä ei välttämättä ollut enää ketään, joka olisi taistellut rintamalla. Internetin tuo maailman kotiin, jolloin Suomen sodat eivät ole enää ainutlaatuisia, vaan tiedostetaan se tosiasia, että sotaa ja taisteluita käydään koko ajan ja kaikkialla. Ylisukupolvisessa haastatteluaineistossa keskustelu maanpuolustustahdosta ja sen merkityksestä vahvisti jo aiemmissa tutkimuksissa esille tullutta näkemystä siitä, että nykyinen mittari on riittämätön kuvastamaan suomalaisten tahtoa puolustaa maata. Se yksinkertaistaa monitahoisen ja laajan, ihmisten arvovalintoihin kytkeytyvän ilmiön. Se kytkee maanpuolustuksen aseelliseen konfliktiin ja aseelliseen puolustautumiseen, kun yksilön kokemustasolla maanpuolustuksen ja maanpuolustustahdon nähtiin olevan paljon muutakin. Maanpuolustustahto mitattuna on Suomessa vuosittain korkealla tasolla (MTS 2014; MTS 2013), mutta tämän tutkimuksen valossa se kytkeytyy paljon moninaisempiin tulkintoihin, kuin sotahistorialliseen kytkökseen maan aseellisesta puolustamisesta yhteistä vihollista vastaan. Maanpuolustustahdon merkittävin osa oli kokemus siitä, että yksilöllä on olemassa jotain puolustamisen arvoista perhe, ystävät, kulttuuri, yhtenäinen yhteiskunta tai toimivat palvelut (ks. myös. Myyry 2009). Maanpuolustustahtoon kiinnittyi myös vahvasti tilannesidonnaisuus eli millaisesta aseellisesta konfliktista on kyse ja mitä mittarina toimivan kysymyksen epävarma lopputulos lopulta yksilötasolla tarkoitti. Modernin sodankäynnin koettiin olevan vähemmän tarkkarajaista kuin ennen, jolloin tieto aseellisen konfliktin tarpeellisuudesta ja päämäärästä nostettiin olevan edellytyksiä omalle maanpuolustustahdolle. Maanpuolustustahtoa terminä tulisi tutkimuksen valossa myös määritellä uudelleen, sillä monet aseellisesta palveluksesta tai jopa aseellisesta puolustautumisesta kieltäytyneet olivat muuten hyvin maanpuolustustahtoisia. Heidän keinonsa osallistua olivat moninaisemmat, eikä niitä ole perinteisesti legitimoitu osaksi maan puolustamista, vaikka esitettyjen keinojen ja toimien tavoite olisi säilyttää nykyiset arvot, kulttuuri ja toiminnan mahdollisuudet. Laadullisella aineistolla on rajoituksensa, mitä tulee tutkimustulosten yleistettävyyteen. Haastatteluaineisto on valikoitunutta ja haastatteluihin osallistuneet perheet ja yksittäiset henkilöt ovat olleet kiinnostuneita jakamaan kokemuksiaan asevelvollisuuden suorittamisesta ja maanpuolustuksesta. Verkkoaineistossa valikoituminen tapahtuu sen mukaan, kenellä on taipumusta ilmaista itseään ja kokemuksiaan kirjallisesti ja eikä näe ongelmaa julkaista nämä kirjoitukset kaikki avoimessa blogissa. Yleistettävyyden rajallisuudesta ja valikoitumisesta huolimatta aineistokokonaisuutta tarkastelemalla voidaan tuottaa merkittävää tutkimustietoa tulkintojen ja kokemusten muutoksista eri sukupolvilla. Aineiston pitkä aikaperspektiivi mahdollistaa tarkastelun, miten sodan ajallinen loitontuminen ja nuorten sukupolvien irtaantuminen tästä aiempia sukupolvia yhdistäneestä kokemuksesta vaikuttaa tulkintoihin ja tuotettuihin kulttuurisiin kertomuksiin. 5. Loppupäätelmät Laajojen ja monipuolisten laadullisten aineistojen avulla päästään käsiksi yksilöllisiä kokemuksille annettuja merkityksiä ja tulkintoja. Laadullinen analyysi ei tuota objektiivista faktatietoa siitä mitä on tapahtunut, vaan ennen kaikkea subjektiivisia näkemyksiä ja muistoja. MATINE_Isältä pojalle.doc
7 Aineistokokonaisuudessa yksilöiden lukumäärä on pieni, mutta laadullisesti aineisto sisältää monipuolista kerrontaa käsityksistä, kokemuksista ja muistoista. Tutkimus tarjoaa tietoa siitä, mitä maanpuolustus ja asevelvollisuus merkitsevät eri sukupolville. Laaja ja monipuolinen aineisto mahdollistaa näiden merkityksenantojen ja kokemusten muutoksien ja samankaltaisuuksien esiin nostamisen. Laajemman ajallisen kehityskaaren tunnistaminen on merkittävässä roolissa myös tulevaisuuden muutosskenaarioiden hahmottamisessa ja tunnistamisessa. Tutkimus vahvistaa käsitystä maanpuolustustahdon mittaamisen uudelleenarvioinnista ja monipuolistamisesta. Perinteisesti käytettävällä mittarilla saavutetaan vuosittain korkeita lukuja, mutta sisällöllisesti on vaikeaa tulkita, mistä oikeastaan luvuissa on kyse. Klassinen maanpuolustustahtokysymys on esitetty jo useammalle sukupolvelle, mutta se ei ota huomioon ajallista ja kulttuurista muutosta sitä ympäröivässä yhteiskunnassa. Sotakokemusten loitontuminen, kasvavat globaalit verkostot ja suomalaisen arvomaailman yksilöllistyminen (ks. esim. Helkama 2015) moninaistavat käsityksiä myös maanpuolustuksesta. Tutkimushanke jatkuu vuonna 2016, jolloin jatketaan aineistokokonaisuuden analyysiä ja tuotetaan tieteellisiä julkaisuja tutkimuksen tuloksista. Laadullisen aineistokokonaisuuden ja tutkimuskehyksen rajallisuus on huomioitu ja tullaan huomioimaan aineistojen analyysissä ja tehdyissä tulkinnoissa. 6. Tutkimuksen tuottamat tieteelliset julkaisut ja muut mahdolliset raportit Ojajärvi, Anni & Laukkanen, Tiia: Isältä pojalle ja takaisin ylisukupolvinen maanpuolustustahto. Matine-tutkimusseminaari 2015, Ojajärvi, Anni: Näkökulmia maanpuolustustahdosta -luento sotatieteen maisteriopiskelijoille, johtaminen ja käyttäytymistieteet opintojakso, Maanpuolustuskorkeakoulu Artikkelissa tarkastellaan, miten sota, varusmiespalvelus ja asevelvollisuus tulevat esiin sotien aikana ja sotien jälkeen syntyneiden miesten omaelämäkerroissa. Artikkeli tuo esiin, miten sotiin liittyvät kokemukset ja kertomukset jäsentyvät osaksi nuorten miesten varusmiespalvelusta luvuilla. Kuvaukset on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan keräämästä Eläköön mies! -omaelämäkerta-aineistosta. Ojajärvi, Anni & Laukkanen, Tiia (2015) Varusmiespalvelus miesten omaelämäkerroissa. Kasvatus & Aika, 2/2015, pdf Laukkanen, Tiia: Inttielämää verkossa varusmiesten ylläpitämät blogit ja Youtubekanavat. Sotilassosiologian työryhmäesitys, Sosiologipäivät 2015 Helsingissä, Laukkanen, Tiia & Salasuo, Mikko (2015) Vastakkainasettelujen Suomi: mitä tapahtuu maanpuolustustahdolle, kun arvomaailmat törmäävät ja kansa jakautuu? Nuoruus hallitusohjelmassa-kirjoitussarja, Näkökulma, Nuorisotutkimusverkosto. Ojajärvi, Anni & Salasuo, Mikko (tulossa) Varusmiesten palvelusmotivaatio ja puhe maan puolustamisesta 2000-luvulla. Käsikirjoitusta tarjotaan Nuorisotutkimus -lehteen. Artikkeli käsittelee vuonna palveluksen suorittaneiden varusmiesten haastatteluihin perustuvaa analyysiä nuorten palvelusmotivaatiosta ja maanpuolustukseen liittyvistä ylisukupolvisista teemoista. MATINE_Isältä pojalle.doc
8 Lähteet Abrams, Lynn (2010) Oral history theory. New York: Routledge. Assman, Jan (2008) Communicative and cultural memory. Teoksessa Erll, Astrid & Nünning Ansgar (eds.) Cultural memory studies. An international and interdisciplinary handbook. Berlin: WdeG. Fingerroos, Outi & Haanpää, Riina (2008) Muistitietotutkimuksen ydinkysymyksiä. Teoksessa Fingerroos, Outi; Haanpää, Riina; Heimo, Anne & Peltonen, Ulla-Maija (toim.) Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, Halbwachs, Maurice (1992) On collective memory. Chicago: The University of Chicago Press. Hoikkala, Tommi; Salasuo, Mikko & Ojajärvi, Anni (2009) Tunnetut sotilaat. Varusmiehen kokemus ja terveystaju. Helsinki: Nuorisotutkimsseura/Nuorisotutkimusverkosto. Häkkinen, Antti (2013) Suomalaiset, sukupolvet, elämänkulku ja historia Sukupolvesta sukupolveen. Teoksessa Häkkinen, Antti; Puuronen, Anne; Salasuo, Mikko & Ojajärvi, Anni (toim.) Sosiaalinen albumi. Elämäntavat sukupolvien murroksissa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, MTS (2014) Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta. MTS (2013) Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta. Myyry, Liisa (2009) Et kai se siit tulee, et se pitää nähdä jotenkin se kohde puolustettavana ja arvokkaana. Käsityksiä maanpuolustustahdosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Helsinki: Puolustusministeriö ja Helsingin yliopisto. Ojajärvi, Anni & Laukkanen, Tiia (2015) Varusmiespalvelus miesten omaelämäkerroissa. Kasvatus & Aika, 2/2015, Salasuo, Mikko (2010) Nuorten suhde sotiemme suureen kertomukseen. Teoksessa Myllyniemi, Sami (toim.) Puolustuskannalla. Nuorisobarometri Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisoasian neuvottelukunta, MATINE_Isältä pojalle.doc
Isältä pojalle ja takaisin ylisukupolvinen maanpuolustustahto
2014/2500M-0017 ISSN 1797-3457 (verkkojulkaisu) ISBN (PDF) 978-951-25-2642-0 TIIVISTELMÄRAPORTTI (SUMMARY REPORT) Isältä pojalle ja takaisin ylisukupolvinen maanpuolustustahto Tutkimusprofessori Tommi
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Matinen seminaari 16.11.2017 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen
Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Sotatieteiden päivät 25.5.2018 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS
Suomen puolustusjärjestelmä
Suomen puolustusjärjestelmä "Millainen puolustusjärjestelmä Suomessa mielestäsi tulisi olla?" Kuva Yleinen asevelvollisuus miehille ja vapaaehtoinen varusmiespalvelus naisille Vapaaehtoinen varusmiespalvelus
Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin
Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin Elisa Tiilikainen Yksinäisyys Suomessa Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin viitisen prosenttia. Vuoden 2014
Kaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa
Kaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa Kaija Collin & Susanna Paloniemi Kasvatustieteiden laitos/kasvatustiede ja aikuiskasvatus 1 Esityksen tavoite Kuvata kahta erilaista
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysin tekemiseen tarvitaan analysoitava kohde ja siinä olevia analysoitavia yksiköitä. Ne voivat olla
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät
Siviili- ja varusmiespalvelukseen valikoituminen
Siviili- ja varusmiespalvelukseen valikoituminen Tutkimuspäällikkö Valdemar Kallunki Asevelvollisuuden tulevaisuus seminaari 21.3.2012 Aineisto - Kysely helmi-kesäkuussa 2011 - Alokasvaiheen varusmiehille
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Diakonian tutkimuspäivä 2014
M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen
lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.
1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin
Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta
Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu
Narratiivinen tutkimus
Narratiivinen tutkimus Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Syksy 2011 Kertomus, Tarina narrative=kertomus, kerronnallinen, kertomuksellinen story=tarina kertomus=tarina tarinallinen tutkimus = kerronnallinen
Varusmiespalvelus miesten omaelämäkerroissa
Varusmiespalvelus miesten omaelämäkerroissa Varusmiespalvelus miesten omaelämäkerroissa Anni Ojajärvi & Tiia Laukkanen Artikkelissa tarkastellaan, miten sota, varusmiespalvelus ja asevelvollisuus tulevat
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus
YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku
ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus
ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat
Ohjauksen mahdollisuudet työelämän muutoksissa
Ohjauksen mahdollisuudet työelämän muutoksissa Tulevaisuuden työ ja ohjaus seminaari (6.11.2015) Puheenjohtaja Eric Carver Uraohjaajat ja valmentajat ry Ohjauksen mahdollisuudet työelämän muutoksissa Ohjaus
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat
NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA
NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Nuorisotutkimus tänään , Tampere
Nuorisotutkimus tänään 31.10.2008, Tampere Sami Myllyniemi Rakenne Nuorisotutkimusseura: Vuonna 1988 perustettu tieteellinen seura, jonka tarkoituksena on edistää monitieteistä nuorisotutkimusta Suomessa
NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA
NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle
Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä
Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus
Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai
Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä
Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS
Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Teknologian soveltaminen
4,6 5,9 6,6 6,7 7,2 7,4
DEVELOPING TEACHERS EVALUATION AND ASSESSMENT SKILLS AIEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN JA ARVIOINTI OSANA NÄYTTÖJEN ARVIOINTIA SEMINAARI 2: MITEN ARVIOIDAAN: KRITEERIPERUSTAINEN ARVIOINTI 18. - 19.9.2007 HARRI
Käyttöjärjestelmät: Virtuaalimuisti
Käyttöjärjestelmät: Virtuaalimuisti Teemu Saarelainen Tietotekniikka teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet Stallings, W. Operating Systems Haikala, Järvinen, Käyttöjärjestelmät Eri Web-lähteet Muistinhallinta
Isän vanhemmuus eron jälkeen
Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto
Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus
Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus Opettaja aikansa eetoksen edustajana (Launonen Leevi, 2003) Opettajan vallan ja vapauden rajat määrittyvät ajan hengen mukaisesti Koulutuspolitiikka, moraalinen
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Miia Behm Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2015. Vapaaehtoisesti työtön? - pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyyskulttuuri
Miia Behm Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2015 Vapaaehtoisesti työtön? - pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyyskulttuuri Suomalaisten selviytyminen (SUSE) -hanke Valtakunnallisen hankkeen tavoitteina on selvittää:
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty
Varusmiespalvelus kasvatuslaitoksena varusmiesten taso ja piilo-opetussuunnitelma
Varusmiespalvelus kasvatuslaitoksena varusmiesten taso ja piilo-opetussuunnitelma VTM, tutkija Anni Ojajärvi Nuorisotutkimusverkosto anni.ojajarvi@nuorisotutkimus.fi www.nuorisotutkimusseura.fi Terve sotilas
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot
Darwin: Tutkimusprojektin esittely
1 Darwin: Tutkimusprojektin esittely Tutkimusongelma: voidaanko ohjelmistoarkkitehtuuri generoida automaattisesti? Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti 2009-2011 TTY & TaY yhteistyö Ks. http://practise.cs.tut.fi/project.php?project=darwin
Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa
Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden
Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus
Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,
1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,
Riskiviestintä ja tieteellinen epävarmuus. Lahden tiedepäivä 11.11.2014 Anu-Liisa Rönkä Helsingin yliopisto, DENVI-tohtorikoulutusohjelma
Riskiviestintä ja tieteellinen epävarmuus Lahden tiedepäivä 11.11.2014 Anu-Liisa Rönkä Helsingin yliopisto, DENVI-tohtorikoulutusohjelma Johdanto Osa väitöskirjaa HY sosiaalitieteiden laitokselle; yhteiskuntapolitiikka,
KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki
KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi
Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea
Vapaaehtoinen asepalvelus MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? 20.9.2018 Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Sadankomitean visio: Suomen armeija perustuu pieneen ja hyvin koulutettuun
Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani
Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa
Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 21.11.2014 Elina Nivala & Sanna Ryynänen Lähtökohtia 1. Tutkimusmenetelmien osaaminen ei kuulu yksinomaan
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
Kuluttajien arvoa luovat käytänteet
Kuluttajien arvoa luovat käytänteet Case Reino & Aino Elina Leppälä (FM) Tampereen Yliopisto Yhtymäkohdat markkinoinnin ja kuluttajatutkimuksen teoriaan Kuluttajat kanssaluojina => arvo on kuluttajan määrittelemää
TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli. Ritva Huurtomaa
TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli Ritva Huurtomaa Tavoitteet suunnitella ja toteuttaa verkkokurssina saksan kieliopin oppimiseen ja harjoittelemiseen innostava kokonaisuus saksan opintojaan aloittavia
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
CONNECTED BY COTTON. Multi- sited Perceptions and Meanings within a Global Commodity Network
CONNECTED BY COTTON Multi- sited Perceptions and Meanings within a Global Commodity Network Sosiaalipedagogiikan päivät 2016 - Eriarvoistuva yhteiskunta ja ehkäisevä työ 21.4.2016 Turku Riikka Bado CONNECTED
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,
Tietoturva langattomissa verkoissa. Anekdootti
Tietoturva langattomissa verkoissa Anekdootti Tapio Väättänen 21.04.2005 Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa on tutkittu kattavasti langattomien verkkojen tietoturvaa. Tutkimuksen välineinä on käytetty kannettavaa
ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN
ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN Reetta Muhonen (TaY, TaSTI) Metodifestivaalit 19.8.2015 Opinteitä ikääntyvien yliopistoon. Sotien sukupolvi ja yliopiston ylistys 17.10.2014, Jyväskylän
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Yleinen asevelvollisuus
Yleinen asevelvollisuus "Suomessa on käytössä miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä, jossa mahdollisimman suuri osa ikäluokasta saa sotilaallisen koulutuksen ja joka tuottaa
Syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle. Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 16.10.2012
Syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 16.10.2012 Meneillään maailmantalouden rakennemuutos politiikkapäätökset määrittävät kasvupolun ja työpaikat BKT
II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,
TERAPIAT SUREVAN TUKENA
TERAPIAT SUREVAN TUKENA Esimerkkejä terapian mahdollisuuksista Asta Suomi: YTT, Psykoterapeutti (psykodynaaminen ja ratkaisukeskeinen orientaatio) SURU ON KOKEMUKSENA VAPAASTI ELÄVÄ OUTI JÄNTTI: FM, VAATIVAN
Laadullisen tutkimuksen piirteitä
Laadullisen aineiston luotettavuus Kasvatustieteiden laitos/ Erityispedagogiikan yksikkö Eeva Willberg 16.2.09 Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmisten elämää, tarinoita,
SE OLIS SIT JONKUN TOISEN ELÄMÄÄ NUORTEN TOIMIJUUDEN RAKENTUMINEN ETSIVÄSSÄ TYÖSSÄ
SE OLIS SIT JONKUN TOISEN ELÄMÄÄ NUORTEN TOIMIJUUDEN RAKENTUMINEN ETSIVÄSSÄ TYÖSSÄ VTT Tarja Juvonen Yliopistonlehtori (ma.) Sosiaalityö Lapin Yliopisto Sposti: tarja.juvonen@ulapland.fi Miten nuorten
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun
sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle
Tuen antajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta läheiselle: Miehen tuki ystävälle ja omaishoitajan tuki muistisairaalle puolisolle Ira Virtanen ab, Seija Pekkala b ja Saila Poutiainen b a Viestinnän, median
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
Tämä opas on tarkoitettu opettajaylläpitäjille, jotka eivät ole ennen käyttäneet TwinSpacea. Neuvomme, kuinka:
Tervetuloa Opas TwinSpaceen Tämä opas on tarkoitettu opettajaylläpitäjille, jotka eivät ole ennen käyttäneet TwinSpacea. Neuvomme, kuinka: - Pääset TwinSpaceen - Muokkaat profiiliasi - Luot toimintaa projektille
HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS
KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Esipuhe 8 LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖN MAHDOLLISUUDET 10
Sisällys Esipuhe 8 LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖN MAHDOLLISUUDET 10 1. LIIKETOIMINTA ON ASIAKASTA VARTEN 10 Hyödynnä oman organisaation viisaus 10 Asiakkaana olemisen sietämätön keveys 11 2. LIIKETOIMINTAMALLIN
Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015
Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Careen liittyviä tavoitteita Psykologisia tavoitteita: Mielialan kohentaminen
Lataa Kulttuurinen hoitotiede ja tutkimus. Lataa
Lataa Kulttuurinen hoitotiede ja tutkimus Lataa ISBN: 9789526102962 Sivumäärä: 231 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.20 Mb Kulttuurin, terveyden ja hoitotyön yhteyttä on tutkittu etenevässä määrin viime
KTKP040 TIETEELLINEN AJATTELU JA TIETO
KTKP040 TIETEELLINEN AJATTELU JA TIETO SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Optima-alustan esittely Optimassa (https://optima.cc.jyu.fi/) KTKP040, kl16-kurssin info
Hypermedian jatko-opintoseminaari
Hypermedian jatko-opintoseminaari Tutkimusmenetelmät, kun tutkimuskohteena on ihminen ja tekniikka I, 1-4 ov Kirsi Silius 26.11.2004 Seminaarin aikataulu pe 26.11.04 Kirsi Silius: Seminaarin yleisesittely,
Miten ohjata ja tulkita moniäänistä tekstiä?
Miten ohjata ja tulkita moniäänistä tekstiä? ÄIDINKIELEN YO-KOE:OHJAAMINEN JA ARVOSTELU 25.11.2009, Helsinki, Anne Mäntynen Anne Mäntynen, Helsingin yliopisto Työpajan eteneminen Moniäänisyyden käsite
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA
Rovaniemen kaupunki Lastensuojelun alkuarviointitiimi Ennaltaehkäisevä lastensuojelu LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA ESIMERKKEJÄ EFFICAN ASIAKIRJARAKENTEISTA Lähemmäs 2013-2016
Luento 6. June 1, 2015. Luento 6
June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi
Persoonan käyttö seikkailukasvatuksessa. Prof. Juha Perttula Lapin yliopisto Seikkailukasvatuksen päivät, Syöte 30.1.2014
Persoonan käyttö seikkailukasvatuksessa Prof. Juha Perttula Lapin yliopisto Seikkailukasvatuksen päivät, Syöte 30.1.2014 Dan McAdams: persoonallisuuden tasot Persoonallisuus ~ psykologinen yksilöllisyys:
verkkojakson työskentelyn aloitus
Arviointi-verkkojakson verkkojakson työskentelyn aloitus Jyväskylä 13.2.2004 klo 9.45 tuutorit seminaarissa: Mira Huusko, Niina Oikarinen, Hanna Seuranen, Mikko Toriseva, Riikka Rissanen, Merja Ruotsalainen,
Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain
Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset sukupuolittain Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Maanpuolustuskiltojen liitto 12,0 % 11,7 % 17,9
Aiheesta tutkimussuunnitelmaan
Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi