Miten kunnat uudistavat rahoittamansa palvelut?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten kunnat uudistavat rahoittamansa palvelut?"

Transkriptio

1 Sitra, Suomen Kuntaliitto ja Helsingin seudun kauppakamari järjestävät Muutoksen avaimet -koulutusohjelman. Suomalaisen hyvinvointivaltion peruspalvelujen rahoitus on nopeasti kriisiytymässä. Nykyinen palveluiden tuotantotapa, jossa julkinen sektori on itse tuottanut lähes kaikki hyvinvointi- ja tukipalvelut on uudistuksen edessä. Palveluiden tuottavuutta on pystyttävä nopeassa tahdissa nostamaan. Suurimmat paineet ovat terveydenhuollon, etenkin erikoissairaanhoidon puolella, jossa kasvava palvelujen kysyntä ja medikalisaatio nostavat kustannuksia huomattavasti käytettävissä olevia rahoitusresursseja nopeammin. Maan hallitus on aloittanut PARAS-hankkeen, jolla pyritään uudistamaan kuntien palvelurakennetta ja palveluiden tuottamistapaa. Käytännön uudistustyö joudutaan kuitenkin nyt ja jatkossakin tekemään kunnissa - kunnallisten luottamusmiesten ja virkamiesten toimesta. Sitran, Suomen Kuntaliiton ja Helsingin seudun kauppakamarin järjestämä koulutusohjelma Uudenmaan kunnallisille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille koostuu seminaaripäivästä ja pienryhmäkoulutuksista seuraavalla viikolla. Koulutusohjelman tavoitteena on antaa osallistujille valmiuksia ja välineitä kunnallisen palvelutuotannon uudistamiseen. Koulutusohjelmassa haetaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Mitä ovat palvelutuotannon järjestämisen uudet muodot? Miten valtio tukee kuntien palvelutuotannon muutosta? Onko mahdollista saavuttaa poliittinen konsensus palvelutuotannon uudistamisessa? Onko markkinamekanismi ainoa tapa uudistaa ja tehostaa kunnallista palvelutuotantoa? Miten hankintalainsäädännön uudistaminen vaikuttaa palvelutuotannon järjestämiseen? Miten maan hallituksen PARAS-hanke etenee? Mitä muutospaineita ikärakenteen kehitys aiheuttaa kunnille? Ovatko kunnalliset luottamus- ja virkamiehet palvelutuotannon uudistuksen veturi- vai jarrumiehiä? Laskeeko teknologia terveydenhuollon kustannuksia? Millainen on tulevaisuuden kuntarakenne? Mikä on kuntien taloustilanne? Koulutusohjelma on tarkoitettu Uudenmaan kuntien ja kuntayhtymien luottamus- ja virkamiehille. Voit osallistua sekä seminaaripäivään että pienryhmäkoulutukseen tai vain jompaan kumpaan. Ilmoittautumiset : tai Helsingin seudun kauppakamari Kirsi Ojanne puh Lisätietoja: Tuomo Melin puh Tule hakemaan muutoksen välineitä omaan kuntaasi! Maksuton kutsuseminaari!

2 Seminaariohjelma Torstai Kuntatalo, Toinen linja 14 klo 9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi klo klo Tervetuloa seminaaripäivään, Koulutuspäällikkö Jari Koivisto, Efeko Oy Palveurakenneuudistus - hankkeen nykytila Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen, sisäasiainministeriö Teemana: klo klo klo klo Muutoksen tarpeellisuus ja mahdollisuus Puheenjohtajana: Ekonomisti Tuovi Allén, Sitra Uudistamisen lähtökohdat - pakko vai mahdollisuus? Johtaja Jukka Pekkarinen, Palkansaajien tutkimuslaitos Ikääntyminen ja kuntien palvelujen rahoitus Toimitusjohtaja Kalevi Hemilä, Etera Kommenttipuheenvuorot Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maria Guzenina, Espoon kaupunki Kansanedustaja Sari Sarkomaa, Kokoomus Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Simo Pokki, Vantaan kaupunki Kysymyksiä, keskustelua ja aamupäivän yhteenveto klo Buffet-lounas Teemana: klo klo klo Muutoksen välineet Puheenjohtajana: Toimitusjohtaja Heikki Perälä, Helsingin seudun kauppakamari Innovaatiot terveydenhuollon uudistajana Palvelutuotannon järjestäminen käytännössä Vanhempi tutkija Petri Parvinen, Teknillinen korkeakoulu, Tuotantotalouden osasto Kommenttipuheenvuorot Toimitusjohtaja Ilkka Rantasalo, Staffpoint Oy klo Kahvi Teemana: klo klo Miten tästä eteenpäin? Kuntien tulevaisuus Varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, Suomen Kuntaliitto Yliasiamies Esko Aho, Sitra Päivän päättäminen

3 Pienryhmien koulutuspäivät Pienryhmien työpajoihin kutsutaan 1. koulutuspäivään osallistuneita, aktiivisia luottamushenkilöitä, jotka ovat tai haluavat toimia muutosagentteina omissa kunnissaan. Kuhunkin kolmeen ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä osallistujaa. Pienryhmien koulutuspäiviä on kolme. Pienryhmäpäivien tavoitteena on keskustella avoimesti kunnallisen palvelutuotannon uudistamisesta ryhmien asiantuntijoiden lyhyiden alustusten pohjalta. Alustuksissa esitellään konkreettisia esimerkkejä kunnallisen palvelutuotannon uudistamisesta. Ryhmien asiantuntijat ovat osallistujien käytettävissä kysymyksiä ja keskusteluja varten. Pienryhmissä 13. ja käsitellään etenkin terveydenhuollon palvelutuotannon uudistuksia. Torstaina käsitellään kuntien tukipalvelujen uudistamista. Pienryhmät kokoontuvat seuraavasti: Tiistai (klo ), Kuntatalo, Toinen linja 14 B, sali 3.6 Keskiviikko (klo ), Sitra, Itämerentori 2, sali Atlas Torstai (klo ), Sitra, Itämerentori 2, sali Atlas Asiantuntijoina mm: Hankintajohtaja Vesa Haapamäki, Jyväskylän kaupunki Projektipäällikkö Jouni Airola, Jyväskylän kaupunki Toimialajohtaja Matti Liukko, Lahden kaupunki Toimitusjohtaja Pertti Karjalainen, MedOne Oy Toimitusjohtaja Ilkka Rantasalo, Staffpoint Oy Liikepalvelulautakunnan puheenjohtaja Veikko Vermilä, Helsingin kaupunki Vs. hankintajohtaja Ulf Wiren, Helsingin kaupunki Koulutuspäivät ovat maksuttomia!

4 Pienryhmäkoulutus Tiistai (klo ), Kuntatalo B 3.6 klo klo Ilmoittautuminen ja kevyt lounas Sessio I: Kuntien valinnat palvelutuotannon uudistajina tuotannon organisointi tilaaja-tuottajamalli liikelaitos/yhtiöittäminen kilpailuttaminen laatukriteerit Jyvässeudun vanhuspalvelujen kehittämishanke Projektipäällikkö Jouni Airola, Jyväskylän kaupunki klo klo Kahvitauko Sessio II: Terveydenhuollon uudistukset terveydenhuollon uudistukset Lahden kaupunki ja perusterveydenhuollon ulkoistaminen Päijät-Hämeen terveyspiiri Toimialajohtaja Matti Liukko, Lahden kaupunki Toimitusjohtaja Pertti Karjalainen, MedOne Oy

5 Pienryhmäkoulutus Keskiviikko (klo ), Sitra Atlas klo klo Ilmoittautuminen ja kevyt lounas Sessio I: Kuntien valinnat palvelutuotannon uudistajina tuotannon organisointi tilaaja-tuottajamalli liikelaitos/ yhtiöittäminen kilpailuttaminen laatukriteerit Jyvässeudun vanhuspalvelujen kehittämishanke Hankintajohtaja Vesa Haapamäki, Jyväskylän kaupunki klo klo Kahvitauko Sessio II: Terveydenhuollon uudistaminen terveydenhuollon uudistukset Lahden kaupunki perusterveydenhuollon ulkoistaminen Päijät-Hämeen terveyspiiri Toimialajohtaja Matti Liukko, Lahden kaupunki Toimitusjohtaja Pertti Karjalainen, MedOne Oy

6 Pienryhmäkoulutus Torstai (klo ), Sitra Atlas klo klo Ilmoittautuminen ja kevyt lounas Sessio: Kuntien valinnat palvelutuotannon uudistajina tuotannon organisointi tilaaja-tuottajamalli liikelaitos/yhtiöittäminen kilpailuttaminen laatukriteerit klo klo Kahvitauko Sessio: Tukipalvelut mitä voidaan oppia jo nykyisistä kokemuksista? virastosta menestyväksi yhtiöksi Case-Engel Toimitusjohtaja Ilkka Rantasalo, Staffpoint Oy Liikepalvelulautakunnan puheenjohtaja Veikko Vermilä, Helsingin kaupunki Vs. hankintajohtaja Ulf Wiren, Helsingin kaupunki

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.02.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke

Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke ( Diasarja apuvälinehankkeen tämän hetkisestä tilanteesta on tarkoitettu yhteiseen käyttöön esim. yhteistoimintamenettelyyn liittyvää henkilöstön informointia

Lisätiedot

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15)

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) VEKARASTA VAARIIN TULEVAISUUDEN NÄKÖALOISTA YKSILÖN NÄKYMIKSI Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa OHJELMA Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) Linja-autokuljetus

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Kutsu 1 (6) Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinoissa toimiville jäsenille

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja

Lisätiedot

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa 18. 19.10.2007 Helsinki, Paasitorni Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat muun muassa: Hoitotyön johtajien vastuu ja vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

Maanantai 26. helmikuuta

Maanantai 26. helmikuuta OPETUSMINISTERIÖ OHJELMA Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto 15.2.2007 Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012 -konferenssi 26. 27. helmikuuta 2007, Marina Congress Centre, Helsinki Maanantai

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Kutsu 1 (5) Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinoissa toimivat jäsenet työeläkejärjestelmään ja

Lisätiedot

Tervetuloa EU-rakennerahasto-ohjelmat osaamista, uudistumista ja elinvoimaa -seminaariin, joka järjestetään

Tervetuloa EU-rakennerahasto-ohjelmat osaamista, uudistumista ja elinvoimaa -seminaariin, joka järjestetään SM - MMM - TM - VM - OPM - LVM - KTM - STM - YM Kutsu Tervetuloa -seminaariin, joka järjestetään maanantaina 26.5.2003 klo 9.00-16.00 Sibeliustalossa Lahdessa. Seminaarissa esitellään EU:n alue- ja rakennepolitiikan

Lisätiedot

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Oulu, 3.2.2015 Pohjois Pohjanmaan ELY keskus, Kymmenen virran Sali, Veteraanikatu 1 alan kehittämiseen liittyvät muut alueelliset kehittäjäorganisaatiot. 10.00 Hyvinvointipalvelut mahdollisuus yrittäjyydelle

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Kokoustiedot Aika: 7.5.2014 klo 9.10 12.02 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä ammattikorkeakoulujen TKI-päivät 16. 17.2.2011 TKI-PÄIVÄT 2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä OHJELMA Tiistai 15.2.2011 Erilliset tapaamiset ja kokoukset 15.00 AMKtutka ja indikaattorit 16.30

Lisätiedot

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Kutsu LAAVI/05.12.03/2014 Lappi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 9.7.2014 Jakelussa mainitut Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Lapin

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2017

MAARAKENNUSPAIVA 2017 Toimintaympäristö ja hallintorakenteet muuttuvat miten infra vastaa haasteisiin MAARAKENNUSPAIVA 2017 Finlandia-talo, Kongressisiipi 28.9.2017 MAARAKENNUSPÄIVÄ 28.9.2017 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan

Lisätiedot

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Palvelusetelihanke 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Strategiset tavoitteet ja keinot (1) Palvelusetelin käytön, sovellettavuuden ja toimintamallien laajentaminen kunnissa - Tuotetaan

Lisätiedot

OHJELMA. Keskiviikko 8.10.2014. 8.15 Rekisteröityminen 9.00 Tervetuloa tilaisuuteen! Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo

OHJELMA. Keskiviikko 8.10.2014. 8.15 Rekisteröityminen 9.00 Tervetuloa tilaisuuteen! Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo Kalamarkkinat tiede- ja tekniikkapäivät rakennettujen vesien tilan parantamiseksi 8.-9.10.2014 Ravintola Koskenranta (os. Katariina Saksilaisen katu 9, Helsinki) OHJELMA 8.15 Rekisteröityminen 9.00 Tervetuloa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen ohjausryhmä Marja Heikkilä

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen ohjausryhmä Marja Heikkilä KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS Hankkeen ohjausryhmä 26.8.2014 Marja Heikkilä Hankkeen tavoite 1: Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen palvelutuotantojärjestelmää

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät sekä yliopettajapäivät Seinäjoella

Ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät sekä yliopettajapäivät Seinäjoella Ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät sekä yliopettajapäivät Seinäjoella 8. - 9.10.2008 OHJELMA KESKIVIIKKO 8.10.2008 Paikka: Seinäjoki-sali, Kampustalo (Keskuskatu 34) Päivän

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Forssan kaupunginhallitus 13.6.2016. Oma Häme ja ulkoistukset

Forssan kaupunginhallitus 13.6.2016. Oma Häme ja ulkoistukset Hämeen parasta kehittämistä! Forssan kaupunginhallitus 13.6.2016 Oma Häme ja ulkoistukset Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Oma Häme valmistelun vaihe Valmistelussa mukana kaikki 11 kuntaa

Lisätiedot

KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ.

KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ. KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ. 12.2. Dan Koivulaakso Kantu-päivät AJANKOHTAINEN TILANNE Vuoden 2014 aikana yli 100 kuntaa on käynyt yhteistoimintamenettelyjä tavoitteena henkilöstön

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Kutsu Kevät 2017 Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinnossa toimivat jäsenet työeläkejärjestelmään

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Helsinki 27. 28.5. X Kansallinen kaupunkifoorum 2008. miten suomalainen kaupunki voi vastata ilmastonmuutokseen? X KANSALLINEN KAUPUNKIFOORUM 2008

Helsinki 27. 28.5. X Kansallinen kaupunkifoorum 2008. miten suomalainen kaupunki voi vastata ilmastonmuutokseen? X KANSALLINEN KAUPUNKIFOORUM 2008 X KANSALLINEN KAUPUNKIFOORUM 2008 Helsinki 27. 28.5. Marina Congress Center Vastuunkantajia vai vapaamatkustajia miten suomalainen kaupunki voi vastata ilmastonmuutokseen? Kutsu X kansalliseen Kaupunkifoorumiin

Lisätiedot

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen 100 vuotta Insinöörikoulutusta Suomessa Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen teknillisessä opistossa. Tampereen reaalilyseon rehtori, tohtori Relander esitti vuonna 1902,

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki Terveydenhuollon tietosuojaseminaari 18. 19.11.2008 Seinäjoki Seminaarin keskeisiä teemoja ovat: Kansallisten määritysten käyttöönotto earkisto- ja eresepti-hankkeiden tilannekatsaus Kokemuksia sähköisen

Lisätiedot

KSY-seminaari 19.11.2013 Mitä opittavaa kuntaliitosprosesseista?

KSY-seminaari 19.11.2013 Mitä opittavaa kuntaliitosprosesseista? KSY-seminaari 19.11.2013 Mitä opittavaa kuntaliitosprosesseista? Seminaarin avaus Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Ne käynnissä olevat kuntajakoselvitykset, joista on tehty valtuuston päätös selvityksessä

Lisätiedot

VAASA Tervetuloa mukaan!

VAASA Tervetuloa mukaan! T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I T U R VA L L I S U U T TA - T E R V E Y T TÄ - T YÖ K Y K YÄ VAASA 8.-9.2.2017 Valtakunnallinen julkishallinnon työhyvinvointiseminaari Talvityhyt järjestetään nyt

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2016

MAARAKENNUSPAIVA 2016 Aluehallinto uudistuu miten infra vastaa haasteisiin MAARAKENNUSPAIVA 2016 Finlandia-talo, Kongressisiipi 29.9.2016 Kuvat Liikennevirasto MAARAKENNUSPÄIVÄ 29.9.2016 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan

Lisätiedot

Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät

Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013 Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät Osa 1. Keskustojen määrittely ja kehittäminen Osa 2. Kaupunkeja Osa 3. Kaupunkiarkeologia 3.10.

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 7.-8.6.2017 Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 Ohjelma Seminaari keskiviikko 7.6.2017 9.30 Seminaarin avaus Toimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva

Lisätiedot

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto, Tieteiden talo 10.5.2010 Terveyspalvelujen markkinat Yksityinen tuottaja ja kuluttajat Yksityinen tuottaja

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset

Lisätiedot

SOTE III HANKKEEN SEMINAARIT JA TYÖPAJAT

SOTE III HANKKEEN SEMINAARIT JA TYÖPAJAT 1(6) SOTE III HANKKEEN SEMINAARIT JA TYÖPAJAT Kutsut Tilat ja tarjoilut Valmistelutiimi Julkisuus Sote III hanke on lähettänyt alustavat tiedon aloitus- ja päätösseminaareista ohjausryhmälle ja projektiryhmälle.

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus

ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus Uusien tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien opiskelijoiden orientaatioviikon 24.8-28.8.2010 ohjelma: Opettajatutoreina:

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta 13.6.2018 Perhekeskus, Tommola-talo Heinola 18.6.2018 Heli Lehtovaara Hyte verkosto tapaamisen ohjelma klo 8.30 8.40 klo 8.40 9.10 klo 9.10 9.40 klo 9.40 10.10 klo

Lisätiedot

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari 10.5.2016 Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Päivän ohjelma 13.00 Tervetuloa Mistä oppimisverkostossa on kyse? Anniina Tuomi, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari 9.2.2016 Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari Ajankohta 9.2.2016-10.2.2016 Paikkakunta Helsinki Miksi osallistua Ilmoittautuminen pidetään edelleen auki. Lisäpaikoille ilmoittautuminen viimeistään

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Tapahtuma on maksuton! Keikalla YONA! Terve tuloa!

Tapahtuma on maksuton! Keikalla YONA! Terve tuloa! Tapahtuma on maksuton! Terve tuloa! Keikalla YONA! Maakuntamatkalle läheisten maailmaan Pesäpuun Lähemmäs-projektin valtakunnallinen tapahtuma Keskiviikkona 14.9.2016 klo 9.30-16.00 Ostrobotnia, Töölönkatu

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI 17.02.2012, Oulu SEMINAARIOHJELMA klo 08:30 09:00 Aamukahvi klo 09:00 09:30 Tilaisuuden avaus Teknisen toimialan kehittämisen keskeiset haasteet, kokemuksia

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA Jakso 1. Hyvä hallintotapa Aika Tiistaina 19.1.2016 klo 12.30-17.30 Raaseporin Osuuspankki, Asemakatu 1, Tammisaari 12:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 13:00 Kurssin

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki 1. jakso 20...21.3.2013, Hotelli Helka PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Keskiviikko 20.3.2013 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja 27.11.2012 Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 1.6.2017 Kutsu Syksy 2017 Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinnossa toimivat jäsenet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS Toteutuuko valinnanvapaus soteuudistuksessa? Lääkäripalveluyritykset ry www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen ; ismo.partanen@lpy.fi SOTE UUDISTUS HALLITUKSEN ESITYS

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki HALLINTO- PALVELUT 2013 13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki KEYNOTE Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen: Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Miten hallinto voi tukea perustoimintaa jatkossa?

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG

Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto Anssi Hietaharju, FCG Vastaajan tausta 2 viranhaltija 6 1 luottamushenkilö 32 0 5 10 15 20 25 30 35 Kyselyyn vastasi yhteensä 38 / 57 henkilöä

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Elinvoiman kehittämisverkosto

Elinvoiman kehittämisverkosto Elinvoiman kehittämisverkosto 2017-2018 Elinvoiman kehittämisverkoston toteutus 2017-18 TARKENNETTU TYÖSUUNNITELMA 6.9.2017 31.10/17 1-2/18 3/18 5/18 8-9/18 12/18 Suunnitteluseminaari - Elinkeinopanoksia

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö 1 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmat Hallitus linjasi politiikkariihessään 24.2.2009, että 20 suurinta kuntaa laatii palveluidensa kehittämiseksi tuottavuusohjelmat.

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys UUSIMAA- VIIKKO... kansainvälisyys 4. 8.11.2013 Asiaa ja luovia ideoita päättäjille, kasvattajille, yrittäjille, opiskelijoille, asiantuntijoille ja kaikille uusmaalaisille! YMPÄRISTÖ Ympäristöpäivänä

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 47H 1 7 GEROCENTER SÄÄTIÖN VALTUUSKUNNAN KOKOUS

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 47H 1 7 GEROCENTER SÄÄTIÖN VALTUUSKUNNAN KOKOUS KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kokousaika pe klo 13.00-14.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea!

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Teemme eri asioita kuin muut - Teemme samoja asioita eri Tarvitsemme asennetta, tahtoa ja tekijöitä - Suomi nousuun! Osallistu yrittäjämäisyyden agenttikoulutukseen

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Kokouskutsu 11.02.2015 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

PALVELUT YRITYKSILLE. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Team Finland Varsinais-Suomi

PALVELUT YRITYKSILLE. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Team Finland Varsinais-Suomi PALVELUT YRITYKSILLE Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö

Lisätiedot

Infrahankkeiden projektipäällikkökoulutus 1. jakso 16. 17.3.2016 Helsinki 2. jakso 6. 7.4.2016 Helsinki 3. jakso 27. 28.4.

Infrahankkeiden projektipäällikkökoulutus 1. jakso 16. 17.3.2016 Helsinki 2. jakso 6. 7.4.2016 Helsinki 3. jakso 27. 28.4. 1. päivä 16.3.2016 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki Sivu 1/5 Maanantai 15.10.2012 08.45-09.00 Koulutuksen avaus, tavoitteet ja pätevyydentoteamisjärjestelmän esittely 09.00-10.00 Kuntoarvion tekeminen Yleinen toimintamalli, KH-kortti Peruskuntoarvio, käsitteet

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot