Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopiston ylioppilaskunta"

Transkriptio

1 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista

2 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen sekä toimintakertomuksen oikeellisuuden tarkastamiseen. Tilikauden aikaisen tarkastuksen havainnoista on annettu erillinen yhteenveto Olemme tarkastaneet Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan tilinpäätöksen lisäksi konsernitilinpäätöksen, 100 %:sti omistettujen tytäryritysten tilinpäätökset sekä osaomistetuista yhtiöistä Ylioppilasasuntola ja Keilatalo Oy:n ja Kiinteistö Oy Turkismiehentie 8:n tilinpäätökset. Tarkastuksen yhteydessä olemme analysoineet Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) sekä konsernin toteutunutta tulosta edelliseen vuoteen. Hallintoa on tarkastettu lukemalla edustajiston, hallituksen ja taloustoimikunnan kokousten pöytäkirjat. Tuloslaskelman ja taseen eriä on tarkastettu hyvän tilintarkastustavan mukaisessa laajuudessa. Yhteenvetona voimme todeta, että tilinpäätökseen ei jäänyt oleellisia korjaamattomia virheitä ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot AYY:n ja sen konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Sivu2

3 Konsernin tulos AYY-konsernin ylijäämä vuonna 2015 on 342 t, kun se edellisenä vuonna oli t. Varsinaisen toiminnan kulujäämä on t kun se edellisenä tilikautena oli t Järjestötoiminnan tulos on parantunut 425 t johtuen pääosin oikeudenkäyntikuluista, jotka vuonna 2014 olivat noin 635 t suuremmat kuin vuonna Omaisuusriidassa KY-säätiötä vastaan Helsingin käräjäoikeus määräsi AYY:n maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut korkoineen, mitä varten kirjattiin 517 t :n pakollinen varaus vuoden 2014 tilinpäätökseen. Tilikauden 2015 omaisuusriitaan liittyvät lakiasiainkulut ovat yhteensä noin 255 t. Korkein oikeus hylkäsi helmikuussa 2016 AYY:n valituslupa-anomuksen, joten omaisuusriita on nyt päättynyt. Opiskelija-asuntotoiminnan tulos on parantunut 81 t edelliseen tilikauteen verrattuna. Lokakuussa 2014 valmistui Jämeräntaival 1:sen peruskorjaus ja lokakuussa 2015 Vaasankadun peruskorjaus Sekä vuokratuotot sekä asuntotoiminnan kulut ovat nousseet noin 2 %. Tukitoiminnan tulos on heikentynyt 50 t johtuen pääosin uuden DOMO-järjestelmän käyttöönoton johdosta kohonneista poistoista Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuottojäämä on t, mikä on t heikompi kuin vuonna 2014 Kiinteistösijoitusten tulos on heikkeni t. Tämä selittyy pääosin vuonna 2014 konsernissa realisoituneesta t :n myyntivoitosta (Dipoli-talon myynti). Muun sijoitustoiminnan nettotulos on edelliseen tilikauteen verrattuna 270 t heikompi. Konsernin arvopaperien salkunhoitajat vaihdettiin tilikaudella 2014, jolloin arvopaperien voitot realisoituivat. Arvopaperien markkina-arvot eivät myöskään ole kehittyneet suotuisasti tilikauden 2015 aikana. Sivu3

4 Käyttöomaisuus Tilikaudella 2015 AYY-konsernin rakennuksiin on aktivoitu t (AYY:ssä 297 t ), koneisiin ja kalustoon 86 t (42 t ) ja muihin pitkävaikutteisiin menoihin 433 t (433 t ). Keskeneräisiä töitä oli tilikauden lopussa t (374 t ). Merkittävin investointi on Vaasankadun peruskorjaus, jonka lisäys tilikaudella on t. Muiden pitkävaikutteisen menojen lisäys liittyy atk-ohjelmiin. Olemme tarkastaneet pistokokein aktivoitujen menojen sekä keskeneräisten perusparannusten perusteita tositeaineistosta mm. vertaamalla laskuja urakkasopimuksiin sekä varmistumalla, että menot on asianmukaisesti hyväksyttyjä. Kirjaukset ovat asianmukaisia. AYY:n suoraan omistetuista kiinteistöistä on tehty suunnitelman mukaisesti 4 %:n menojäännöspoistot. Poistot ovat t, kun ne edellisenä vuonna olivat 63 t suuremmat. Konsernitasolla rakennusten sekä koneiden ja kaluston poistot ovat hieman laskeneet edelliseen vuoteen verrattuna ollen t (2014: 3.211). Kiinteistöosakeyhtiöissä poistoja on kirjattu verotettavan tulon puitteissa. AYY on tilikaudella 2015 antanut toimeksiannon Newsec Valuation Oy:lle laatia arviokirja AYY:n kokonaan tai osittain omistamien kiinteistöjen markkina- ja tuottoarvoista. Arviokirjan mukaan kaikkien muiden kuin Kyltericampuksen kiinteistöjen markkina-arvot ja/tai tuottoarvot ylittivät selkeästi kirjanpitoarvon. Kyltericampuksen rakennuksen arvo on noin 4,7 m, kun sen markkina-arvoksi ja tuottoarvoksi on arvioitu 4,1 m (n. -15 %). Arviokirjan mukaan arvion virhemarginaali on +/- 10 %. Kirjanpitolaki edellyttää, että olennainen ja pysyvä arvonalennus tulee kirjata kuluksi. Kirjanpitokäytännössä olennaisuutena on usein käytetty 20 %:a. Tarkastuksen perusteella kiinteistöjen arvoihin ei sisälly olennaista ja pysyvää arvonalennusriskiä. Sivu4

5 Sijoitukset Konsernin sijoitusomaisuuden arvopaperit täsmäävät salkunhoitajien raportteihin ja arvopaperit on arvostettu keskihankintahintaansa tai markkinahintaan alimman arvon periaatteella AYY:n arvopaperisalkun portfolio vastaa edustajiston hyväksymää sijoituspolitiikan mukaista allokaatiota. Salkunhoitajien ilmoittamat tuottoprosentit AYY:n salkuille ovat seuraavat eq:n 12 kk:n tuotto oli 4,77 % Nordean 12 kk:n tuotto oli 4,00 % LähiTapiolan 12 kk:n tuotto oli 5,69 % Sivu5

6 Sidotut rahastot AYY:llä on kaksi omakatteista rahastoa: Teekkaritoiminnan edistämisrahasto, jonka varat nettona ovat t ja Teekkarikylän kappelirahasto, jonka varat nettona ovat 338 t. Näiden lisäksi AYY:llä on 22 muuta sidottua rahastoa. Rahastojen omaisuus on sijoitettuna ja sijoitusten osalta noudatetaan samaa sijoituspolitiikkaa kuin AYY:n muuhun vastaavaan omaisuuteen. Tuotoistaan rahastot jakavat avustuksia jäsenilleen. Teekkaritoiminnan edistämisrahaston sijoitustoiminnan tulos on 244 t ja se on myöntänyt avustuksia 230 t :n arvosta. Rahaston oman pääoman vähennys on 21 t. Teekkarikylän kappelirahaston sijoitustoiminnan tulos on 38 t ja se on jakanut avustuksia 10 t :n arvosta. Rahaston oman pääoman lisäys on 28 t Muiden sidottujen rahastojen arvioitu tuotto tilikaudella 2015 on 3,5 % rahaston arvosta (95 t ). Jaetut stipendit tilikaudella 2015 ovat 49 t. Rahastoihin liittyvät tapahtumat on tarkastettu eikä niiden osalta ole huomautettavaa. Sivu6

7 AYY-Palvelu Oy ja Oy Dipoli Ab Oy Dipoli Ab on sulautunut tilikauden 2015 aikana AYY-Palvelu Oy:öön. Sulautumiserotus 291 t on sulautumissuunnitelman mukaisesti kirjattu AYY-Palvelun SVOP-rahastoon (sisaryhtiösulautuminen), mikä paransi AYY-Palvelun oman pääoman tilannetta. AYY-Palvelun tilikauden 2015 tulos on tappiolla -33 t ja oma pääoma per on yhteensä 259 t. Sulautumisen jälkeen AYY:n kirjanpidossa Oy Dipoli Ab:n osakkeet on yhdistetty AYY- Palvelu Oy:n osakkeisiin, jolloin AYY-Palvelu Oy:n osakkeiden arvoksi tuli 341 t. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä on AYY:n kirjanpidossa kirjattu 82 t :n arvonalennus AYY-palvelun osakkeista, minkä jälkeen AYY-Palvelun osakkeiden arvo AYY:n taseella vastaa AYY-Palvelun oman pääoman määrää. Osakkeiden arvonalennuskirjauksella ei ole vaikutusta konsernin tulokseen. AYY-Palvelu Oy:lla on useita toimintoja, joista osa on tappiollisia. Tilikauden 2015 aikana verkkokauppa- sekä kahvilatoiminta on lopetettu kannattamattomana. Ylioppilaskunnan toimintaan liittyvän tappiollisen toiminnon hoitaminen tytäryhtiössä ilman kompensaatiota voi olla veroriski sekä tuloverotuksessa että arvonlisäverotuksessa. Sivu7

8 Yhteisväestösuojien korjauskustannukset AYY:n omistamissa kiinteistöissä ei kaikissa ole omaa väestösuojaa ja AYY:n kiinteistöille on osoitettu väestösuojapaikat yhteisväestösuojista, joista yksi on nykyään Aalto- yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa. Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on aloittanut väestösuojassa peruskorjauksen ja edellyttää AYY:n osallistuvan tilojen perusparannuskustannuksiin noin 800 t :lla. AYY pitää vaatimusta perusteettomana, mutta on mahdollisesti valmis neuvottelemaan osallistumisesta tilojen ylläpitokustannuksiin. Nykyinen käytäntö, jossa valtio on yksin vastannut tilojen kustannuksista, on ollut voimassa vuosikymmeniä eikä sopimuksiin ole tehty muutoksia. Neuvottelut Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa on kesken eikä tilinpäätökseen ei ole kirjattu varausta sen vaatimukseen liittyen. AYY:n näkemyksen mukaan vastuu peruskorjauskustannuksista kuuluu tilojen omistajalle, jolla on myös oikeus käyttää tiloja rauhanaikana. Jos AYY jatkossa osallistuu tilojen ylläpitokustannuksiin, kirjataan nämä juoksevat kustannukset sille tilikaudelle, jona ne ovat syntyneet. Jos päädytään osallistumaan perusparannusmenojen maksamiseen, on kyse muusta pitkävaikutteisesta menosta, joka kirjataan kuluksi vaikutusaikanaan. Sivu8

9 Arvonlisäveroselvitys ALV-asiantuntijamme ovat tilikauden 2015 aikana AYY:n pyynnöstä selvittäneet tiettyjä arvonlisäveroon liittyviä asioita. AYY:n alv-käsittelyssä ei keskustelun perusteella todettu oleellisia virheitä. Todettiin kuitenkin että kiinteistöhallintapalvelujen oman käytön raja on noussut mikä vaikuttaa alentavasti AYY:n alv-maksuun. Liikaa tilitettyjä alv-maksuja on arvion mukaan yht n 40 t. Tilikauden 2012 osalta takautuva alv-palautus on jo saatu. Tilikausien alv-palautus on tarkoitus hakea takaisin tilikauden 2016 aikana. Alv-asiantuntijamme ehdotukset jatkotoimenpiteiksi AYY:n arvonlisäverostatuksen vahvistaminen ennakkoratkaisuhakemuksella. Kiinteistöhallintapalveluiden oman käytön verotuksen perusteiden varmistaminen. Kiinteistöjen vuokralaisten läpikäynti ja vuokrasopimusten päivittäminen vastaamaan nykytilannetta. AINO-lehden toimitus- ja painatustyön kustannusten kohdistamisen ja veloitusten läpikäynti mahdollisimman laajan arvonlisäveron vähennysoikeuden turvaamiseksi. Saamamme tiedon mukaan AYY on alv-asiantuntijamme käynnin jälkeen ryhtynyt toimenpiteisiin katsomansa tarpeellisten muutosten tekemiseksi Sivu9

10 EY Assurance EY lyhyesti EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. EY viittaa globaaliin organisaatioomme ja saattaa viitata yhteen tai useampaan Ernst & Young Global Limitedin jäsenyhtiöön, joista kukin on erillinen oikeushenkilö. Ernst & Young Global Limited, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan lakien mukainen yhtiö (company limited by guarantee), ei tarjoa palveluja asiakkaille. Lisätietoja organisaatiostamme löytyy osoitteesta ey.com Ernst & Young Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Tässä julkaisussa olevat tiedot on tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan yleisluonteisena tiedon lähteenä. Mikäli tarvitsette asiantuntijaneuvoja, suosittelemme ottamaan yhteyttä asiantuntijaan, joka voi avustaa yksittäisissä kysymyksissä. ey.com/fi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2016 4.4.2017 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen sekä toimintakertomuksen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2014 2.4.2015 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen sekä toimintakertomuksen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2013 Anne Vuorio 28.3.2014 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen

Lisätiedot

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden toimialakatsaus

Metsäteollisuuden toimialakatsaus Metsäteollisuuden toimialakatsaus Verokertymä, työllistävä vaikutus ja arvonmuodostus 24.11.2017 LUONNOS keskustelua varten The better the question. The better the answer. The better the world works. Selvityksen

Lisätiedot

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry 1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Hyvä hallinto ja sisäinen valvonta

Hyvä hallinto ja sisäinen valvonta Hyvä hallinto ja sisäinen valvonta VTV Nyt! Valtiontalouden tarkastusvirasto 16.1.2017 Pasi Leppänen Määräraha ylittyi merkittävästi Palkkaa maksettu työsuhteen päätyttyä Koulunjohtaja kavalsi lahjoitusvaroja

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2010 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Kommentit HSL-lipputuen kustannusvaikutuksia koskevasta selvityksestä Järvenpään kaupunki

Kommentit HSL-lipputuen kustannusvaikutuksia koskevasta selvityksestä Järvenpään kaupunki Kommentit HSL-lipputuen kustannusvaikutuksia koskevasta selvityksestä Järvenpään kaupunki 20.6.2017 Toimeksiannon tausta Järvenpään kaupunki suunnittelee Helsingin Seudun Liikenteen joukkoliikennelipuille

Lisätiedot

ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI

ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI Y 1637708-0 TILINPÄÄTÖS 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS KAUDELTA 1.1-31.12.2014 Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot ja lisätiedot tilinpäätökseen 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

1 (5) KOKO TEHTÄVÄPAPERI PALAUTETAAN! Tentissä ei saa olla mukana kirjallisuutta. Laskimen käyttö on sallittu.

1 (5) KOKO TEHTÄVÄPAPERI PALAUTETAAN! Tentissä ei saa olla mukana kirjallisuutta. Laskimen käyttö on sallittu. 1 (5) LUT Pasi Syrjä A250A0800 TILINPÄÄTÖSSUUNNITTELU Tentti 1.2.2016 Nimi ja opiskelijanumero: Harjoitustyö on tekemättä tehty, vuonna 20 KOKO TEHTÄVÄPAPERI PALAUTETAAN! Tentissä ei saa olla mukana kirjallisuutta.

Lisätiedot

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2014

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2014 TASEKIRJA 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2014-31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase 1-2 Tuloslaskelma 3 Liitetiedot 4 Hallituksen esitys tilikauden tulosta koskeviksi toimenpiteiksi 8 Lainaosuuden

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. Y-tunnus 0222474-5 Kotipaikka: Helsinki Säilytä 31.12.2021 asti Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys

Lisätiedot

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2015

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2015-31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase 1-2 Tuloslaskelma 3 Liitetiedot 4 Hallituksen esitys tilikauden tulosta koskeviksi toimenpiteiksi 8 Lainaosuuden

Lisätiedot

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6

Lisätiedot

Tekoäly ja koneoppiminen suomalaisyrityksissä. Kyselytutkimuksen tulokset 04/2018

Tekoäly ja koneoppiminen suomalaisyrityksissä. Kyselytutkimuksen tulokset 04/2018 Tekoäly ja koneoppiminen suomalaisyrityksissä Kyselytutkimuksen tulokset 04/2018 Vastaajat DIF jäsen Ei jäsen Pörssilistattu Listaamaton 42% 58% 47% 53% 64% 36% Sivu 2 Tekoälyn ja koneoppimisen tämänhetkinen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO BDO Oy 20.11.2015 1 TOTEUTETTAVA JÄRJESTELY Kemijärven kaupunki on päättänyt selvittää vesihuoltotoiminnan ja kaukolämpötoiminnan

Lisätiedot

1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta

1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 1 (9) TALOUDEN JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta 2. YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUS

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot.

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot. Suomen Keskusta rp VÄLITILINTILINPÄÄTÖKSEN 1.1.-30.6.2010 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Välitinpäätös on tilintarkastamaton. Välitilinpäätöstietojen vertailukelpoisuus Välitilinpäätös

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSSEURANTA 2012

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSSEURANTA 2012 21.2.201311:48 AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSSEURANTA 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tot 1-12/2012 TA 1-12/2012 ero t Tot 1-12/2011 Aatteellinen toiminta Varainhankinta 768 806-38 95 % 722 Yhteiset

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009. Y-tunnus: 2194953-0 Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009. Y-tunnus: 2194953-0 Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Esimerkki 2. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 2. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 2 Esimerkissä on kuvattu, kuinka tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää 6Cveroilmoituslomakkeen. Esimerkissä kyseessä on urheiluseura Pomppu ry. Pomppu ry on yleishyödyllinen

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A 31.12.2015 Lahden Seudun Ekonomit r.y. 2/ 15 Sisältö: Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 3, 4 Tase 31.12.2015 5, 6 Liitetiedot 7 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017

TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017 AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Esitys E 15.12.2016 1 (6) TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017 1. TAUSTA Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne Päätösvalta Taloustoimikunta 2. YLIOPPILASKUNNAN

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 116,3 miljoonaa euroa (109,1 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2013). Konsernin

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Käyttöomaisuuden määrittely

Käyttöomaisuuden määrittely 1 (5) 8.70 IISALMEN KAUPUNGIN POISTOSUUNNITELMA 1.1.1997 LUKIEN Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.1996 134, tarkastettu kaupunginvaltuuston päätöksellä 25.3.2002 23 ja kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2002

Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2002 Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi- Konsernin tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 93 :iin (86 ilman myyntivoittoja) Verrattavien yksiköiden liikevoitto kasvoi 91 :iin (85). Liikevoitto nousi

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4314 N:o 1046 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Tasekirja 31.12.2015

Tasekirja 31.12.2015 - 1 P. z -D 4 1 0 (D (1 N) 0 (1 c 1 Di Di 0 Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2015 Y-t u n n u s 0365 190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2015 Sisällysluettelo: r(8) Tuloslaskelma

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot KIRJANPITO 22C00100 Luento 3: Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot Luento 3 Pysyvät vastaavat: Esittäminen Jaksottaminen Poistosuunnitelma Pysyvien vastaavien myynti 2 PYSYVÄT VASTAAVAT Pysyvät

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA Kotipaikka Helsinki Y -tunnus 0202223-8 Tasekirja tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo: Tilinpäätös

Lisätiedot

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008 Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Mitkä asiat on oleellisia? Sitovuus Päätöksenteko Strateginen ohjaus ja toiminnan ohjaus Henkilöstöpolitiikka Asiakasrajapinnat/reagointikyky asiakastarpeisiin

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Konsernitalousarvion rakenne

Konsernitalousarvion rakenne TALOUSARVIO 2016 Edustajiston kokous 25.11.2015 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta Talouspalvelu,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010. 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3.

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010. 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (9) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta

Lisätiedot

www.pwc.com Kaukolämpöliiketoiminnan yhtiöittäminen ja alv Siikajoen kunta

www.pwc.com Kaukolämpöliiketoiminnan yhtiöittäminen ja alv Siikajoen kunta www.pwc.com Kaukolämpöliiketoiminnan yhtiöittäminen ja alv Siikajoen kunta Taustatilanne Siikajoen kunta on harjoittanut lämpölaitosliiketoimintaa omana toimintanaan - Kunnan omistamalla lämpölaitoksella

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Yhdistyskoulutus Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Talousarvio = suunnitelma yhdistyksen tilikauden varojen hankinnasta ja käytöstä Yhdistyksen kokous hyväksyy talousarvion. Säännöt määräävät

Lisätiedot

Matkailutoimiala digitaalisessa murroksessa, EY. Finnish Lapland Tourist Board, kevätseminaari Kirsi Putkonen, Partner, VT

Matkailutoimiala digitaalisessa murroksessa, EY. Finnish Lapland Tourist Board, kevätseminaari Kirsi Putkonen, Partner, VT Matkailutoimiala digitaalisessa murroksessa, EY Finnish Lapland Tourist Board, kevätseminaari 22.5.2017 Kirsi Putkonen, Partner, VT Sisältö Matkapakettiuudistus Matkapakettiuudistuksen aikataulu Mikä muuttuu

Lisätiedot

Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011

Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Jussi Laitinen 9.5.2011 1 3/2011 lyhyesti Liikevoitto oli 18,8 (17,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos (EPS) nousi 0,20 (0,18) euroon. Liiketoiminnan tuotot olivat 62,6

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

Kokonjärven suojeluyhdistys ry T I L I N P Ä Ä T Ö S Tilikaudelta 1.1.2014 - Rekisterinumero: 212.425 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2014 -... 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN ARVOSTELEMISTA VARTEN KOSKEVAT TÄRKEÄT SEIKAT...

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston kokous 27.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta Talouspalvelu,

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

TASEKIRJA SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY 31.12.15. Y-tunnus 0202241-4

TASEKIRJA SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY 31.12.15. Y-tunnus 0202241-4 TASEKIRJA SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY 31.12.15 Y-tunnus 0202241-4 SUOMEN PAINONNOSTOLIITTO SPNL RY:N TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 LiiteJedot

Lisätiedot