Eurooppalais-venäläinen innovaatiotoiminta - ERICO toiminnan aktivointi ja vahvistaminen. 1. Tausta. Projektisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurooppalais-venäläinen innovaatiotoiminta - ERICO toiminnan aktivointi ja vahvistaminen. 1. Tausta. Projektisuunnitelma"

Transkriptio

1 1 VENÄJÄ-LIIKETOIMINTAOSAAMINEN JA YMPÄRISTÖ Eurooppalais-venäläinen innovaatiotoiminta - ERICO toiminnan aktivointi ja vahvistaminen Projektisuunnitelma 1. Tausta Lappeenrannan kaupunki on ollut vuodesta 2005 lähtien aktiivisesti kehittämässä innovaatioyhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä. Yhteistyö aloitettiin St. Petersburg Corridor konseptin rakentamisella. Vuonna 2007 Pietarin ja Lappeenrannan kaupunkien edustajat perustivat yhdistyksen European-Russian InnoPartnership koordinoimaan innovaatioyhteistyötä Pietarissa ja rakentamaan innovaatiosiltaa EU:n ja Venäjän välille. Vuonna 2008 Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun Pietarin edustusto perustettiin suomalais-venäläisen innovaatiokeskuksen yhteyteen. Lappeenranta ja Pietari ovat käynnistäneet EU-Russia Innovation Corridor yhteistyöohjelman (ERICO), jonka tavoitteena on edistää EU:n ja Venäjän välistä innovaatioyhteistyötä poliittisella tasolla, koulutus- ja tutkimustasolla sekä yritystasolla. Pidemmän aikavälin tavoite on saada innovaatioyhteistyö merkittävässä roolissa mukaan uuteen EU:n ja Venäjän kumppanuus ja yhteis-työsopimukseen sekä huomioida EU:n ja Venäjän raja-alueella jo toteutetun innovaatioyhteistyön kokemukset ja sitä kautta kootut kehittämistarpeet strategioiden ja ohjelmien laadinnassa. Ajatuksena on, että Suomen ja Venäjän välisestä raja-alueesta erityisesti Kaakkois-Suomi Pietari akselilla tulisi EU:n ja Venäjän välisen innovaatioyhteistyön alusta, jossa uudenlaisia yhteistyömalleja voidaan testata, joka houkuttelee alueelle uusia toimijoita ja josta syntyy uusia, maailmaluokan innovaatioita/liiketoiminta-malleja järjestettiin ensimmäinen EU-Venäjä Innovaatiofoorumi, jonka aikana määriteltävät EU-Venäjä Innovaatioyhteistyön aloitteet ja toteutussuunnitelma esiteltiin. Aloitteita ja suunnitelmia on viety vuoden 2010 aikana eteenpäin ERICO hankkeen toimesta lukuisissa EU:n ja Venäjän innovaatiopolitiikan päättäjien tapaamisissa, Pietarissa

2 järjestetyssä kansainvälisessä innovaatiofoorumissa sekä Brysselissä järjestetyssä European Innovation Summitissa. ERICO aloitteet liitteenä (Liite 1) järjestetyssä toisessa EU-Venäjä Innovaatiofoorumissa esiteltiin ensimmäisiä konkreettisia EU-Venäjä innovaatioyhteistyön ja modernisaatiokumppanuuden hankkeita, joita ERICO lähtee viemään eteenpäin yhdessä sen sidosryhmien, innovaatioyhteistyötä edistävien eurooppalaisten ja venäläisten organisaatioiden kanssa. Toteuttajakumppanien ja rahoituksen hankkimiseksi yhteistyöhankkeille tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä ja resursseja menestyksellisen toiminnan käynnistämiselle. ERICO-hankkeen toimenpiteet liittyvät ensisijaisesti Foorumissa esiteltävän sisällön valmisteluun, uusien EU- Venäjä innovaatioyhteistyö hankkeiden valmisteluun, uusien kumppanien sitouttamiseen yhteistyöhön sekä Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan roolin varmistamiseen EU-Venäjä Yhteistyössä, Foorumin käytännön toteutus ei kuulu projektin toimenpiteisiin. 2. Tavoite Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on jatkaa vuoden 2010 aikana valmistellun ERICO EU- Russia Innovation Corridor konseptin toiminnan kehittämistä ja vahvistamista merkittävänä toimijana EU-Venäjä Innovaatioyhteistyön ja modernisaatiokumppanuuden edistäjän ja toteuttajana. Hankkeen osatavoitteina on : Käynnistää vähintään viisi laajaa EU-Venäjä innovaatioyhteistyötä ja modernisaatiokumppanuutta edistävää hanketta Täsmentää ERICO toimintamallia ja organisaatiota, joko perustamalla oma organisaatio toimintaa pyörittämään, tai integroimalla se kiinteäksi osaksi jonkin olemassa olevan organisaation toimintaa Hankkia EU komission ja Venäjän federaation suoraa rahoitusta sekä yksityistä rahoitusta EU-Venäjä Innovaatioyhteistyö ja modernisaatiokumppanuushankkeiden toteuttamiseen

3 3 Vahvistaa Lappeenranta-Pietarin alueen selkeästi määriteltyä asemaa EU-Venäjä yhteistyön koordinoinnissa ja lisätä alueen vetovoimaa kansainvälisten innovatiivisten yritysten toimintaympäristönä Vakiinnuttaa käytännön tasolla Lappeenrannan alueen yhteistyösuhteet EU:n ja Venäjän kanssa (esimerkiksi sopimukset edustustojen kanssa) Edesauttaa Lappeenranta-Pietari seudun ja innovaatioyhteistyössä tehtävien toimenpiteiden näkyvyyttä Moskovassa, Brysselissä sekä muualla Euroopassa ja Venäjällä. Hankkeen tuloksena ERICO-konsepti vahvistuu ja muodostuu yhdeksi konkreettiseksi EU:n ja Venäjän välistä innovaatioyhteistyötä edistäväksi toimintamalliksi ja yhteistyöhön sitoutuu uusia organisaatioita Euroopasta ja Venäjältä. ERICO- toimenpiteiden ansiosta Etelä- Karjalalla ja Lappeenrannan seudulla on vahva jalansija EU-Venäjä innovaatioyhteistyössä ja mahdollisuus vaikuttaa yhteistyön teemoihin, toimenpiteisiin ja suuntaan. Keskeinen työkalu ERICO:n toiminnan kehittämisessä ja tiedottamisessa on vuosittain Lappeenrannassa järjestettävät EU-Venäjä innovaatiofoorumit, joiden sisältö rakentuu pitkälti ERICO-yhteistyössä käynnistämien toimenpiteiden varaan. Myös muita Venäjällä ja Euroopassa järjestettäviä tapahtumia hyödynnetään aktiivisesti toiminnasta tiedottamisessa sekä uusien yhteistyökumppanien hankinnassa, tällaisia tapahtumia ovat mm. Pietarin kansainvälisen innovaatiofoorumi, Brysselissä järjestettävän European Innovation Summit sekä European Business & Innovation Networkin EBN:n vuosittainen kongressi. Hankkeen lopputulos tukee Lappeenrannan kaupungin elinkeinostrategiaa ja maakunnan tavoitetta olla johtavassa asemassa eurooppalais-venäläisessä innovaatioyhteistyössä, sekä välillisesti asema avaintoimijana innovaatioyhteistyössä tuo seudullisille yrityksille paremman pääsyn kv-markkinoille sekä kv-osaamisen hyödyntämiseen. Hanke työllistää yhden kokoaikaisen projektityöntekijän ja tavoitteena on että ERICOkonsepti jatkossa työllistää 2-3 henkilöä toiminnan koordinointiin ja 3-10 henkilöä käynnistettäviin yhteistyöhankkeisiin.

4 4 Hankkeen vuoden vaiheen päättymisen jälkeen ERICO-organisaation toiminta on tarkoitus rahoittaa Euroopan komissiolta saatavalla rahoituksella sekä tapahtumien järjestämisestä, yhteistyökumppaneilta kerättävistä maksuista ja muista toiminnoista saatavalla tulorahoituksella. 3. Aikataulu Hanke koostuu kokonaisuudessaan neljästä vaiheesta, joista tämä projektisuunnitelma kattaa vaiheen 2. Jatkovaiheiden toteuttamiselle etsitään projektin aikana muita rahoitusvaihtoehtoja, ensisijaisesti EU komission ja Venäjän federaation suoraa rahoitusta. Vaihe 1 toteutettu Vaihe 2: (Vaihe 3: Vaihe 4: ) 4. Toimenpiteet Hankkeen toinen vaihe koostuu seuraavista toimenpidekokonaisuuksista: 1 Projektin johtaminen ja taloushallinto: Hankkeessa toimii kokoaikainen projektipäällikkö elokuun 2011 loppuun saakka. Tämän jälkeen projektipäällikkö toimii hankkeessa osaaikaisena 50 %:n työajalla ja lisäksi syyskuun alusta alkaen hankkeelle rekrytoidaan osaaikainen projektiassistentti (50%). Projektipäällikkö, jonka tehtävän on johtaa projektia rahoittajan ohjeistuksen mukaisesti sekä toteuttaa projektin toimenpiteitä. Projektin taloushallinnosta vastaa myös projektipäällikkö. 2 Yhteistyökumppanien sitouttaminen ERICO toimintaan: Vuoden 2011 aikana pyritään saamaan vähintään 10 uutta yhteistyökumppania sitoutumaan ERICO-konseptin

5 5 kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen. Yhteistyökumppanien hankintaa toteutetaan markkinoimalla toimintaa eri tilaisuuksissa ja kontaktoimalla potentiaalisia jäseniä suoraan sähköpostitarjouksilla ja tiedotteilla sekä henkilökohtaisilla tapaamisilla. 3 ERICO hankkeiden käynnistäminen: Vuoden 2011 aikana käynnistetään 5 laajaa ERICO hanketta, joihin sitoutetaan kumppaneiksi ERICO:n jäseniä Euroopasta ja Venäjältä. Hankkeille haetaan rahoitusta EU komissiolta, Venäjän federaatiolta ja kumppaneilta. 4 ERICO:n markkinointi: ERICO:n toimintaa markkinoidaan vuoden 2011 aikana eri tilaisuuksissa erityisesti Lappeenrannassa järjestettävässä toisessa EU-Venäjä Innovaatiofoorumissa, Pietarin kansainvälisessä innovaatiofoorumissa sekä Brysselissä järjestettävässä European Innovation Summitissa. Lisäksi markkinointia tehdään sähköisiä kanavia hyödyntäen erityisesti www-sivujen ja newslettereiden avulla. 5 ERICO yhteistyön toimintamallin kehittäminen: ERICO:n toimintaa kehitetään hankkeen aikana uusilta yhteistyökumppaneilta saadun palautteen perusteella sekä benchmarkkaamalla toimintaa vastaaviin muihin euroooppalais-venäläisiin yhteistyöorganisaatioihin nähden. 6 Tiedottaminen ja viestintä: Projektiin liittyvästä markkinoinnista ja tiedottamisesta vastaa projektipäällikkö, ja tarvittaessa käyttää alihankintana ostettavia palveluita tiedotteiden tai visuaalista suunnittelua vaativien materiaalien laadintaan. Projektipäällikkö pitää tärkeimmät sidosryhmät ja kumppanit tietoisena projektin etenemisestä. ERICO:n viestinnässä on ja aiemmin hyödynnetty nettisivustoa, joilla on jo vakiintunut kävijäjoukko ja sivustoa käytetään hankkeesta tiedottamiseen ja viestintään.

6 6 5. Projektin hallinto Taloushallinto Laskujen käsittely, kirjanpito ja maksatuksiin liittyvät toimenpiteet hoidetaan projektipäällikön sekä :n hallintokoordinaattoreiden toimesta. Raportointi Projektin toimenpiteiden ja tehtävien edistymistä sekä tavoitteiden saavuttamista seurataan Severa projektinhallintaohjelmassa. Projektista raportoidaan myös Lappeenrannan kaupungille ja rahoittajalle rahoittajan ohjeiden mukaisesti. Resurssit sekä organisaatio Hankkeen hakijana, hallinnoijana ja päätoteuttajana toimii. Hankkeessa toimii kokoaikainen projektipäällikkö elokuun 2011 loppuun saakka. Tämän jälkeen projektipäällikkö toimii hankkeessa osa-aikaisena 50 %:n työajalla ja lisäksi syyskuun alusta alkaen hankkeelle rekrytoidaan osa-aikainen projektiassistentti (50%). Projektipäällikön tukena toimii ja hankkeen etenemistä seuraa ERICO-johtoryhmä, joka koostuu Lappeenrannan kaupungin, Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n ja sen tytäryhtiöiden edustajista. Hankkeen ohjausryhmänä toimii KOKO sihteeristö. Hankinnat Kaikki ulkoiset hankinnat, joita projektin toteuttaminen vaatii, kilpailutetaan julkisten hankintojen, Lappeenrannan kaupungin hankintaohjeiden ja rahoittajan ohjeiden mukaisesti.

7 7 6. Partnerit Hankkeen hakijana, hallinnoijana ja päätoteuttajana toimii. Hankkeen yhteistyötahoja ovat Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy, Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, European-Russian Innopartnerhsip (ERIP) ja Pietarin kaupunki sekä ERICO:n yhteistyöorganisaatiot kuten EBN European Business and Innovation Center Network, Tukholman kaupunki ja Knoledge4Innovation. 7. Budjetti Hankkeen kustannusarvio vuodelle 2011 on kokonaisuudessaan euroa, joka koostuu seuraavasti kustannuslajeista: KUSTANNUSARVIO 2011 Henkilöstökustannukset Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Ostopalvelut Matkakustannukset Koneet ja laitteet (tai muu käyttöomaisuus) tai poistot Muut hankkeesta aiheutuvat välittömät kulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Luontoissuoritukset 0 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ Henkilöstökustannukset koostuvat projektipäällikön ja projektiassistentin palkasta ja henkilöstösivukuluista mukaan lukien lomarahat. Ostopalveluihin sisältyvät hankkeeseen liittyvät asiantuntijaselvitykset ja käännöstyöt, taloushallinto ja tietohallintopalvelut sekä viestintään ja tiedottamiseen liittyvät kulut kuten

8 8 materiaalien laatimiseen käytettävät asiantuntijapalvelut. Ostopalveluihin sisältyy myös hankkeen puitteissa Suomessa, Venäjällä ja Euroopassa järjestettävien tapahtumien kustannukset. Matkakustannuksiin sisältyy projektipäällikön matkat kotimaassa sekä Brysseliin (3 krt)/ muille Eurooppalaisille kumppanialueille sekä Pietariin ja Moskovaan. Muut kulut sisältävät hallintopalveluista, postituksista, vuokrista ym. aiheutuvat kulut. Aineet, tarvikkeet ja tavarat sisältävät mahdolliset pienet materiaalihankinnat kuten esitteidenpainatukset, kirjekuoret, kirjallisuus ja kokouskustannukset.

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k... 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017

1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017 HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1. Hakijan nimi Sastamalan kaupunki 1.2. Y-tunnus/ yhdistyksen rekisterinumero 0144411-3

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Keski-Suomen matkailustrategia 2020 Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Vanhan (2005) matkailustrategian tavoitteet peruslähtökohtana yrityslähtöisyys, julkinen sektori toimii edellytysten luojana

Lisätiedot

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Eric Rousselle Discendum Oy

Eric Rousselle Discendum Oy Eric Rousselle Suomalainen eportfolio-palvelu, jota kehittää ja tarjoaa Pääkohderyhmät ovat lukiot, 2. asteen ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot sekä niiden partnerit Kyvyt.fi

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina.

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. 1 Viestinnän periaatteet Kymenlaakson Liitossa Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. Kymenlaakson visio 2030 Kymenlaakso on elinvoimainen ja ekotehokas

Lisätiedot

Tutkimuksen projektisointi ja ajankäyttö. Jouni Lauronen

Tutkimuksen projektisointi ja ajankäyttö. Jouni Lauronen Tutkimuksen projektisointi ja ajankäyttö Jouni Lauronen Pertti Jarla Luennon sisältö Tutkimus projektina Tutkimussuunnitelman ja projektisuunnitelman vertailua Projektikolmio Projektityökalut, ajankäytön

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Kansainvälistymisavustukset ja -tuet 1/2 Kehittämisavustus yrityksen kansainvälistymishankkeisiin Alueellinen tuki pk-yrityksen

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen. 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Kaupunkiseutujen tilan arviointi raportin tulokset Anne Leskinen 2.3.2016 arviointi toukokuussa 2015 11 kaupunkiseutua : Tampere 369 525 as Turku 286 379 as Oulu 238

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS Kumppanuuden osapuolet Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia (y-tunnus 2109309-0) Urheilukatu 6 95400 Tornio Palvelunumero 040 713 9305 Sähköposti ammattiopisto@lappia.fi

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA SEURAN JOHTO

TOIMENKUVAKARTTA SEURAN JOHTO TOIMENKUVAKARTTA POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS TOIMENKUVAN SISÄLTÖ / Puheenjohtaja Johtokunnan kokoon kutsuminen ja seuran toiminnan johtaminen Seuran toiminnan kehittäminen Vastaa

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Yhteistyösopimus Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kanssa, taitoluistelun MM-kilpailut 2017 HEL 2016-004399 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut Vs. elinkeinojohtaja

Lisätiedot

Seuranta ja raportointi KA2-hankkeessa. CIMO, Helsinki 17.9.2015. Esityksen sisältö. 1. Hankkeen sisäinen seuranta ja raportointi

Seuranta ja raportointi KA2-hankkeessa. CIMO, Helsinki 17.9.2015. Esityksen sisältö. 1. Hankkeen sisäinen seuranta ja raportointi Seuranta ja raportointi KA2-hankkeessa CIMO, Helsinki 17.9.2015 Esityksen sisältö 1. Hankkeen sisäinen seuranta ja raportointi 2. Raportointi kansalliselle toimistolle & hankkeiden monitorointi a) Väliraportti

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista. OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

Fintrip - verkostoanalyysi

Fintrip - verkostoanalyysi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip - verkostoanalyysi Tuloksia lyhyesti 27.8.2013 Selvityksen tavoitteena oli lisätä tietoa Suomen liikenteen ja siihen liittyvän infra-alan ja

Lisätiedot

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja 27.11.2012 Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU

Lisätiedot

Innovaatioprojektin projektisuunnitelma. Talousjakkara ikääntyville

Innovaatioprojektin projektisuunnitelma. Talousjakkara ikääntyville 0 Innovaatioprojektin projektisuunnitelma Talousjakkara ikääntyville Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Projektisuunnitelma 20.2.2012 1 Sisällys 1 Projektin kuvaus 2 Tausta 3 Tavoite

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti

Lisätiedot

Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05.

Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05. Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05.2009 Ympäristöfoorumi Itämeremme pelastus: Yksi Itämeri-politiikka

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä

Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä 1 (6) Helsinki, Espoo, Vantaa, Uudenmaan liitto, TEM (CSO), Sitra Työohjelma pääkaupunkiseudun Smart & Clean hankkeen käynnistämisestä Johdanto Kaupungit ovat keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillintään

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Rajanylityspaikkojen ja liikenneinfran kehittäminen Raja asemien ja liikenneväylien kapasiteetti tulee rakentaa lähimmän viiden vuoden ajanjaksolla

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

Tuottava ja tuloksellinen työelämä koordinaatiohanke

Tuottava ja tuloksellinen työelämä koordinaatiohanke Tuottava ja tuloksellinen työelämä koordinaatiohanke Valtakunnallinen toimenpidekokonaisuus: Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä 2014-2020 Hämeen ELY-keskus Riikka Järvinen ja Antti Närhinen

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä

Lisätiedot

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Lukiokoulutuksen saavutettavuus hyvä. Alueen lukioverkko on opiskelijamääriin nähden laaja. Saavutettavuus toteutuu pienemmälläkin verkolla. Isot lukiot sijaitsevat Porissa

Lisätiedot

Miksi logistiikkastrategia?

Miksi logistiikkastrategia? KANSALLINEN LOG ISTIIKKASTRATEGIA LORDA RY Miksi logistiikkastrategia? Talouden kasvu ei synny ilman toimivaa logistiikkaa Yritysten logistiikkakustannusten taso on Suomessa kaksinkertainen EU:n keskitasoon

Lisätiedot

Toimintamalleja järjestöjen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen

Toimintamalleja järjestöjen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen Toimintamalleja järjestöjen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen Hämeenlinnan setlementti ry Osuma-projekti Heli Laurikainen 28.1.2009 Toimitaan yhdessä - seminaari Osuma-projekti 2005-2008 numeroin.. 14

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3223/31/15 Hakemuksen saapumispvm 23.9.2015 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Hankkeen julkinen nimi Sähkökelkan

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Helsinki. Kuntaraportti

Helsinki. Kuntaraportti Helsinki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Lapin ELY-keskus

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Lapin ELY-keskus Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Ohjelman varat toimenpiteittäin Koulutus ja tiedonvälitys Investoinnit fyysiseen omaisuuteen* Maaseudun

Lisätiedot

Tekes 2015 Innovaatiorahoitus. Timo Taskinen Kasvu- ja innovaatiot yksikkö Pirkanmaan ELY-keskus 11.6.2015

Tekes 2015 Innovaatiorahoitus. Timo Taskinen Kasvu- ja innovaatiot yksikkö Pirkanmaan ELY-keskus 11.6.2015 Tekes 2015 Innovaatiorahoitus Timo Taskinen Kasvu- ja innovaatiot yksikkö Pirkanmaan ELY-keskus 11.6.2015 Agendalla Muutama sana Tekesin strategiasta ja Team Finland työstä Pienten ja keskisuurten yritysten

Lisätiedot

Suomi 100 Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 4.4.2016

Suomi 100 Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 4.4.2016 Suomi 100 Etelä-Karjalassa Infotilaisuus 4.4.2016 Infotilaisuuden ohjelma Suomi 100 valtakunnalliset kuulumiset Hannu Hyttinen, päätuottaja Valtioneuvoston kanslia Suomi 100 Etelä-Karjalassa Virve Lindström,

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino

Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino Kaakkois-Suomi - Venäjä CBC 2014-2020 ENI = European Neighbourhood Instrument Viitekehys ja säännöstö uudelle EU:n ulkorajoilla toteutettavalle ohjelmalle Venäjän

Lisätiedot

Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina

Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina Kainuun Datakeskus -ekosysteemi: Kainuun liitto, Kainuun Etu Oy, CSC Tieteen tietotekniikan keskus, Kainuun Puhelinosuuskunta, Herman IT Oy,

Lisätiedot

SUURHANKEOSAAJAVALMENNUS TERVETULOA!

SUURHANKEOSAAJAVALMENNUS TERVETULOA! SUURHANKEOSAAJAVALMENNUS TERVETULOA! Käytännön asioita valmennuksesta Nimikyltit (pidetään tallessa huomiseen) Materiaalikansiot (ohjelma ja hankejulisteet) Osallistujalomakkeet pitää jokaisen täyttää

Lisätiedot

Vantaa. Kuntaraportti

Vantaa. Kuntaraportti Vantaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Mikä on projekti? J Ä R J E S T Ö H A U T O M O. Matti Forsberg järjestökonsultti Järjestöhautomo Matti Forsberg

Mikä on projekti? J Ä R J E S T Ö H A U T O M O. Matti Forsberg järjestökonsultti Järjestöhautomo Matti Forsberg Mikä on projekti? järjestökonsultti Järjestöhautomo Hanke eli projekti aikataulutettu tietyillä panoksilla kestäviin tuloksiin pyrkivä tehtäväkokonaisuus sillä on oma projektiorganisaatio omat, juuri kyseistä

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work Design Production JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016 Tuonnin korvaaminen Venäjällä Maintenance Make it work JPT-industria Oy JPT-Industria Oy on perustettu Seinäjoella vuonna 2007. JPT-Industria Oy

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 JOHDANTO Kunnostushankkeen hankesuunnitelma päivitettiin vuosille 2013-2015 laaditun hoito- ja kunnostussuunnitelman pohjalta. Vuosina

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Tohmajärvi. Kuntaraportti

Tohmajärvi. Kuntaraportti Tohmajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Esimerkkejä yhteiskunta-ja koulutustakuun rapinnoista Kaupunki Yrittäjyyskasvatus: Verkosto koottu, uudet avaukset Yritysyhteistyö Business

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI TAUSTA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 Liikenneturvallisuustavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot