OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.45

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.4.2016 KLO 11.45"

Transkriptio

1 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN SELLAISELLA ALUEELLA, JOSSA OSTOTARJOUS TAI VASTAAVA TIEDOTE TAI JAKAMINEN OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN TAI VAATISI TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINNIN TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI. NATIONAL SILICON INDUSTRY GROUP JULKISTAA HALLITUKSEN SUOSITTELEMAN VAPAAEHTOISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN KAIKISTA OKMETIC OYJ:N OSAKKEISTA JA OPTIO- OIKEUKSISTA Okmetic Oyj ( Okmetic ) ja National Silicon Industry Group ( NSIG ) ovat allekirjoittaneet Yhdistymissopimuksen, jonka mukaan NSIG tekee joko suoraan tai NSIG:n välillisesti kokonaan omistaman tytäryhtiön kautta (yhdessä Tarjouksentekijä ) vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Okmeticin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista, jotka eivät ole Okmeticin tai sen tytäryhtiöiden omistuksessa ( Ostotarjous ). Tarjottava vastike on 9,20 euroa käteisenä jokaisesta osakkeesta, jonka osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty. Lisäksi Yhdistymissopimuksessa on sovittu, että Okmeticin hallitus ehdottaa enintään 0,65 euron osinkoa osaketta kohti Okmeticin pidettävän yhtiökokouksen päätettäväksi. 0,65 euron osakekohtainen osinko maksetaan Okmeticin osakkeenomistajille arviolta eikä se vähennä osakkeista tarjottavaa vastiketta. Tarjottava vastike 9,20 euroa yhdessä ehdotetun 0,65 euron osakekohtaisen osingon kanssa, yhteensä 9,85 euroa, on noin 29,6 prosenttia korkeampi kuin Okmeticin osakkeiden päätöskurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä ("Nasdaq Helsinki") eli viimeisenä kaupankäyntipäivänä ennen Ostotarjouksen julkistamista, noin 39,4 prosenttia korkeampi kuin Ostotarjouksen julkistamispäivää edeltävän 3 kuukauden ajanjakson kaupankäyntimäärillä painotettu osakkeiden keskikurssi Nasdaq Helsingissä ja noin 38,9 prosenttia korkeampi kuin Ostotarjouksen julkistamispäivää edeltävän 12 kuukauden ajanjakson kaupankäyntimäärillä painotettu osakkeiden keskikurssi Nasdaq Helsingissä. Yksinomaan osakkeista tarjottavan vastikkeen 9,20 euroa perusteella vastaava preemio on noin 21,1 prosenttia verrattuna Okmeticin osakkeiden päätöskurssiin Nasdaq Helsingissä viimeisenä kaupankäyntipäivänä ennen Ostotarjouksen julkistamista ja noin 30,2 prosenttia verrattuna Ostotarjouksen julkistamispäivää edeltävän 3 kuukauden ja noin 29,7 prosenttia verrattuna Ostotarjouksen julkistamispäivää edeltävän 12 kuukauden ajanjakson kaupankäyntimäärillä painotettuun osakkeiden keskikurssiin Nasdaq Helsingissä. Tarjottava vastike Okmeticin 2013 optio-ohjelman mukaisesti johdolle annetuista optio-oikeuksista, joiden osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty, on 4,22 euroa käteisenä jokaisesta 2013 A -optiosta ja 3,97 euroa käteisenä jokaisesta 2013 B -optiosta, kummassakin tapauksessa kuitenkin korotettuna Okmeticin hallituksen ehdotuksen mukaisesti päätetyllä ja maksetulla enintään 0,65 euron osakekohtaiselle osingolla. Tietyt Okmeticin suurimmat osakkeenomistajat Accendo Capital SICAV SIF, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Oy Ingman Finance Ab, Mandatum Life Henkivakuutusosakeyhtiö ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva, sekä Okmeticin hallituksen ja johtoryhmän jäsenet, joiden edustamat osakkeet edustavat yhteensä noin 29,9 prosenttia Okmeticin liikkeeseen laskemista osakkeista ja äänistä, sekä 92,9 prosenttia liikkeeseen lasketuista optio-oikeuksista, ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin ehdoin peruuttamattomasti hyväksymään Ostotarjouksen. Okmeticin hallitus on päättänyt yksimielisesti suositella osakkeenomistajille ja optio-oikeuksien haltijoille Ostotarjouksen hyväksymistä. Hallitus julkistaa lopullisen arvopaperimarkkinalain mukaisen lausuntonsa Ostotarjouksesta ennen tarjousasiakirjan julkaisemista. Ostotarjousta koskevan arviointinsa tueksi Okmeticin hallitus on pyytänyt Okmeticin taloudelliselta neuvonantajalta UBS Limitediltä Ostotarjousta koskevan fairness opinion -lausunnon. OSTOTARJOUKSEN TAUSTA JA SYYT

2 NSIG on Kiinassa sijaitseva teollisuuden holdingyhtiö, joka keskittyy puolijohdelaitteiden ja -materiaalien investointeihin ja kehittämiseen. NSIG:n omistaa viisi osakkeenomistajaa: National Integrated Circuit Industry Investment Fund Co., Ltd., Shanghai Guosheng (Group) Limited, Shanghai SummitView Integrated Circuit Equity Investment Partnership, Shanghai SIMIC Co., Ltd. ja Shanghai Jiading Industrial Development Zone (Group) Co., Ltd. NSIG:n tavoitteena on muodostaa merkittävä teollinen toimija kansainväliselle puolijohdealalle (etenkin piipohjaisissa tuotteissa ja niihin liittyvissä ekosysteemeissä) tekemällä sekä kotimaisia sijoituksia Kiinassa että toteuttamalla yrityskauppoja muualla maailmassa. Okmetic erikoistuu tuotekehitykseen, materiaalien tuotantoon ja kaupankäyntiin elektroniikka-alalla sekä Suomessa että ulkomailla sekä konsultointiin, edellä mainittuihin liittyviin palvelu- ja suunnittelutoimintoihin sekä toimialalla käytettäviin materiaaleihin. Okmetic on yksi johtavista piikiekkovalmistajista ja -toimittajista maailmanlaajuisesti. Okmeticin räätälöityjä, korkean lisäarvon piikiekkoja käytetään antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmeticin strategisena tavoitteena on kasvaa kannattavasti asiakkaiden nykyisiä ja tulevia teknologiatarpeita vastaavan tuotevalikoiman avulla. Okmeticin pääkonttori sijaitsee Vantaalla Suomessa. Okmeticilla on tällä hetkellä tehdas Vantaalla sekä sopimusvalmistusta Kiinassa ja Japanissa. Kuten on tiedotettu , Okmetic on myynyt Allenissa, Yhdysvalloissa sijaitsevan tehtaansa, joka keskittyi piikiekkojen epitaksiaalipinnoitukseen. NSIG:n tarkoituksena on tukea vahvasti Okmeticin kasvua ja Vantaan tehtaan tulevaa toimintaa. NSIG:n tarkoituksena on säilyttää Okmeticin nykyinen johto ja työntekijät heidän nykyisillä työsuhde-ehdoillaan varmistaakseen, että Okmetic tulee jatkamaan nykyistä kehityskulkuaan myös Ostotarjouksen jälkeen. NSIG uskoo, että yrityskauppa vahvistaa edelleen Okmeticin jakeluympäristöä maailmanlaajuisesti ja erityisesti nopeasti kasvavilla Kiinan puolijohdemarkkinoilla. Okmeticin ainutlaatuiset tekniset valmiudet yhdistettynä NSIG:n paikallisten markkinoiden tuntemiseen ja rahoituksen saatavuuteen tehostavat huomattavasti Okmeticin kehitystä. Lisäksi NSIG uskoo, että Okmeticin johtoryhmän todettu asiantuntemus ja kokemus sekä yhtiön erinomainen taloudellinen suoriutuminen vaikealla alalla tulevat jatkossa olemaan yhtiön merkittäviä kasvuajureita ja menestystekijöitä. "Olemme ilahtuneita mahdollisuudesta investoida Okmeticiin, suomalaiseen erikoispiikiekkojen valmistajaan", kommentoi Dr. Xi Wang, NSIG:n hallituksen puheenjohtaja. Dr. Wang jatkaa: "Okmetic on hieno yhtiö, joka tuottaa korkean lisäarvon piikiekkoja antureiden, erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmeticilla on vahvat perinteet teknologisten innovaatioiden jatkuvassa tuottamisessa palvelemaan asiakkaiden tarpeita. NSIG aikoo tukea Okmeticia investoimalla entisestään yhtiön tutkimus- ja kehitystyöhön ja teknologian parantamiseen Suomessa, kehittämällä liiketoimintaa kansainvälisesti ja vahvistamalla Okmeticin asemaa Kiinan markkinoilla. Toivotamme innolla Okmeticin johdon ja henkilökunnan tervetulleeksi NSIG:n perheeseen vakaana aikomuksenamme rakentaa Okmeticin vahvaa menestystarinaa alan johtavana toimijana." "Okmetic on kokenut viime vuosien aikana menestyksekkään muodonmuutoksen ja kyennyt jakamaan erinomaisen tuoton osakkeenomistajille aikoina, jolloin alalla on ollut paljon hintapaineita. Arvioituaan huolellisesti Ostotarjouksen ehtoja Okmeticin hallitus on todennut, että Yhdistymissopimuksen solmiminen on Okmeticin osakkeenomistajien ja optio-oikeuksien haltijoiden edun mukaista. Meidän arviomme mukaan Ostotarjous on edullisempi osakkeenomistajillemme ja optio-oikeuksien haltijoille kuin Okmeticin jatkaminen itsenäisenä yhtiönä, tai vaihtoehtoisesti verrattuna muihin mahdollisiin strategisiin vaihtoehtoihin", sanoo Jan Lång, Okmeticin hallituksen puheenjohtaja. "Olemme luottavaisia, että NSIG:n asema puolijohdealalla tulee tarjoamaan Okmeticin kasvulle vahvistettuja resursseja ja siten tukee Okmeticin asemaa yhtenä keskeisistä toimijoista piikiekkoalalla. Okmeticilla on poikkeuksellinen tietotaito ja korkealuokkainen tekninen asiantuntemus, jotka jatkavat Okmeticin tulevaa kehitystä", Lång lopettaa. OSTOTARJOUS LYHYESTI Tarjottava vastike on 9,20 euroa käteisenä jokaisesta osakkeesta, jonka osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty. Okmeticin hallituksen pidettävälle Okmeticin yhtiökokoukselle ehdottama 0,65 euron osakekohtainen osinko, joka maksetaan ennen Ostotarjouksen toteuttamista, ei vähennä tarjottavaa vastiketta. Tarjottava vastike Okmeticin 2013 optio-ohjelman mukaisesti johdolle annetuista optio-oikeuksista, joiden osalta Ostotarjous on pätevästi hyväksytty, on 4,22 euroa käteisenä jokaisesta 2013 A -optiosta ja 3,97 euroa käteisenä jokaisesta 2013 B -optiosta kummassakin tapauksessa korotettuna Okmeticin hallituksen ehdotuksen mukaisesti päätetyllä ja maksetulla enintään 0,65 euron osakekohtaisella osingolla.

3 Ostotarjouksen hyväksymisajan odotetaan alkavan mennessä ja tarjouksen odotetaan olevan voimassa viidestä (5) kuuteen (6) viikkoa. Tarjouksentekijä pidättää oikeuden jatkaa tarjousaikaa aika ajoin Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Ostotarjouksen toteuttaminen on ehdollinen seuraavien toteuttamisedellytyksien täyttymiselle tai sille, että Tarjouksentekijä on luopunut vaatimasta niiden täyttymistä: 1) tarjous on pätevästi hyväksytty sellaisten liikkeeseen laskettujen osakkeiden osalta, jotka edustavat (yhdessä Tarjouksentekijän tai muiden osakeyhtiölain 18 luvun 1 :n 2 kohdassa viitattujen osapuolten hallussa mahdollisesti olevien ulkona olevien osakkeiden kanssa) vähintään yhdeksääkymmentä (90) prosenttia Okmeticin liikkeeseen laskemista osakkeista ja äänistä (selvyyden vuoksi lukuun ottamatta yhtiön tai sen tytäryhtiöiden hallussa olevia osakkeita), täysin laimennettuna liikkeeseen lasketuilla optio-oikeuksilla (pois lukien optio-oikeudet, joiden osalta tarjous on pätevästi hyväksytty tai jotka ovat yhtiön tai muiden osakeyhtiölain 18 luvun 1 :n 2 kohdassa viitattujen osapuolten hallussa); 2) jälkeen Okmeticissa ei ole tapahtunut Olennaista Haitallista Muutosta (kuten määritelty Yhdistymissopimuksessa) edellyttäen, että olennainen haitallinen muutos on yhä olemassa Ostotarjouksen muiden toteuttamisedellytysten täyttymispäivämääränä; 3) Yhdistymissopimusta ei ole irtisanottu sen ehtojen mukaisesti; ja 4) Okmeticin hallitus on antanut suosituksensa osakkeiden ja optio-oikeuksien haltijoille hyväksyä Ostotarjous ja suositusta ei ole peruutettu tai muutettu Tarjouksentekijälle haitallisella tavalla. Tarjouksentekijä on päätynyt siihen, että Ostotarjouksen toteuttaminen ei tule edellyttämään minkään kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Tämän Ostotarjouksen julkistamisen jälkeen Tarjouksentekijä tekee niin nopeasti kuin se on mahdollista prosessuaaliset ilmoitukset Kiinan kansalliselle kehitys- ja uudistuskomissiolle (National Development and Reform Commission) tai sen paikalliselle toimipisteelle, Kiinan kauppaministeriölle (Ministry of Commerce) tai sen paikalliselle toimipisteelle sekä Ulkomaanvaluuttavirastolle (State Administration of Foreign Exchange). Ostotarjouksen toteuttaminen ei kuitenkaan ole ehdollinen minkään viranomaislupien saamiselle. Tarjouksentekijä on varmistanut Ostotarjouksen rahoituksen NSIG:n taseessa olevilla käteisvaroilla sekä sen osakkeenomistajan sitovalla oman pääoman ehtoisella rahoituksella. Ostotarjouksen toteuttaminen ei ole ehdollinen rahoituksen saamiselle. Ostotarjouksen yksityiskohtaiset ehdot ja ohjeet Ostotarjouksen hyväksymiseksi tulevat sisältymään tarjousasiakirjaan, jonka Tarjouksentekijä odottaa julkistavansa mennessä. Tarjouksentekijä ja Okmetic ovat sitoutuneet noudattamaan arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettua Arvopaperimarkkinayhdistyksen antamaa Ostotarjouskoodia. Tämän pörssitiedotteen päivämääränä Okmeticin osakepääoma on ,00 euroa ja liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä on kappaletta. NSIG ei omista tämän pörssitiedotteen julkaisuhetkellä yhtään Okmeticin osaketta tai optio-oikeutta. YHDISTYMISSOPIMUS Okmeticin ja NSIG:n välisessä Yhdistymissopimuksessa on sovittu pääasialliset ehdot Tarjouksentekijän tekemälle Ostotarjoukselle. Okmetic on sitoutunut Yhdistymissopimuksessa tavanomaiseen rajoitettuun neuvottelukieltoon, jonka mukaan Okmetic on sitoutunut olemaan kehottamatta tekemään tai tietoisesti rohkaisemaan kilpailevia tarjouksia Okmeticin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista tai ehdotuksia tällaisiin tarjouksiin tai Okmeticin koko omaisuuden tai sen olennaisen osan ostamiseen tai muuhun vaikutukseltaan olennaisesti vastaavaan yritysjärjestelyyn tai helpottamaan tai edistämään tällaisia ehdotuksia, ellei hallitus tule siihen tulokseen, että tällaiset toimenpiteet ovat välttämättömiä, jotta hallitus pystyy täyttämään huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuutensa Okmeticia, osakkeenomistajia ja optio-oikeuksien haltijoita kohtaan soveltuvien lakien ja Ostotarjouskoodin mukaisesti. Okmetic on sitoutunut ilmoittamaan Tarjouksentekijälle kilpailevista ehdotuksista ja antamaan Tarjouksentekijälle mahdollisuuden neuvotella Okmeticin hallituksen kanssa kilpailevista ehdotuksista esiin tulleista asioista. Yhdistymissopimuksessa Okmeticin hallitus on sitoutunut julkaisemaan virallisen suosituksen Okmeticin osakkeenomistajille ja optio-oikeuksien haltijoille hyväksyä Ostotarjous. Okmeticin hallitus voi peruuttaa suosituksensa tai muuttaa sitä, jos hallitus vilpittömin mielin ja konsultoituaan ulkopuolista oikeudellista

4 neuvonantajaansa sekä taloudellista neuvonantajaansa tulee siihen tulokseen, että suosituksen peruuttamatta tai muuttamatta jättäminen olisi vastoin hallituksen huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuutta. Mahdollisen kilpailevan tarjouksen tai ehdotuksen tilanteessa hallitus voi peruuttaa tai muuttaa Ostotarjousta koskevaa suositustaan vain, jos hallitus vilpittömin mielin ja konsultoituaan ulkopuolista oikeudellista neuvonantajaansa sekä taloudellista neuvonantajaansa tulee siihen tulokseen, että kilpaileva tarjous on kokonaisuutena tarkasteltuna Ostotarjousta parempi, minkä johdosta (i) Ostotarjouksen hyväksyminen ei enää olisi osakkeiden ja optio-oikeuksien haltijoiden parhaan edun mukaista, ja (ii) suosituksen peruuttamatta tai muuttamatta jättäminen olisi hallituksen lojaliteetti- ja huolellisuusvelvoitteen vastaista. Hallitus voi peruuttaa tai muuttaa Ostotarjousta koskevaa suositustaan yllä kuvatun mukaisesti ainoastaan, jos sitä ennen ja edellytyksenä tällaiselle peruuttamiselle tai muutokselle hallitus on noudattanut tiettyjä sovittuja menettelyjä, jotka antavat Tarjouksentekijälle mahdollisuuden arvioida kilpailevaa tarjousta ja korottaa Ostotarjousta. Mikäli Tarjouksentekijä korottaa Ostotarjousta siten, että se on osakkeenomistajille ja optio-oikeuksien haltijoille vähintään yhtä edullinen kuin kilpaileva tarjous tai ehdotus, hallitus on sitoutunut vahvistamaan suosituksensa korotetulle Ostotarjoukselle. Yhdistymissopimus sisältää lisäksi molempien osapuolten osalta tiettyjä vakuutuksia ja sitoumuksia, kuten Okmeticin sitoumus jatkaa toimintaansa normaalien liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti ennen Ostotarjouksen toteuttamista sekä osapuolten sitoumus toimia yhteistyössä Ostotarjouksen toteuttamiseksi niin nopeasti kuin se on käytännössä mahdollista. Yhdistymissopimus voidaan irtisanoa (i) osapuolten yhteisellä suostumuksella, (ii) Okmeticin tai Tarjouksentekijän toimesta, jos toinen osapuoli rikkoo olennaisesti Yhdistymissopimukseen sisältyvää sitoumustaan, velvoitettaan tai vakuutustaan eikä korjaa asiaa sopimusta noudattanutta Osapuolta kohtuullisesti tyydyttävällä tavalla tietyssä sovitussa ajassa, (iii) Tarjouksentekijän toimesta Olennaisen Haitallisen Muutoksen tapahtumisen jälkeen (kuten määritelty Yhdistymissopimuksessa) Okmeticissa, edellyttäen, että Olennainen Haitallinen Muutos on edelleen olemassa päivämääränä, jolloin Ostotarjouksen muut toteuttamisedellytykset ovat täyttyneet, (iv) Tarjouksentekijän toimesta, jos Okmeticin hallitus on peruuttanut suosituksensa tai muuttanut sitä Tarjouksentekijälle haitallisella tavalla, ja Okmeticin toimesta, jos hallitus on peruuttanut suosituksensa tai muuttanut sitä Yhdistymissopimuksen ehtojen mukaisesti, (v) joko Okmeticin tai Tarjouksentekijän toimesta, jos Ostotarjous ei ole toteutunut tai sitä ennen, tai (vi) joko Okmeticin tai Tarjouksentekijän toimesta, jos tuomioistuin tai viranomainen antaa Ostotarjouksen toteuttamisen estävän lainvoimaisen päätöksen tai tuomion. Tarjouksentekijä voi siirtää Yhdistymissopimuksen mukaiset oikeutensa ja velvollisuutensa suoraan tai epäsuorasti kokonaan omistamalleen tytäryhtiölle, jota käytetään Ostotarjouksen toteuttamisessa, ja tällaisen siirron myötä Tarjouksentekijän katsotaan automaattisesti antaneen omavelkaisen takauksen tällaisen tytäryhtiön sopimusvelvoitteiden täyttämiselle Ostotarjouksen yhteydessä (mukaan lukien tarjousvastikkeen maksaminen ja muut Ostotarjoukseen liittyvät luontoissuoritukset) ja pysyy vastuussa kaikista sen ja siirronsaajan Yhdistymissopimuksen mukaisista velvoitteista ja vastuista. Tarjouksentekijän tarkoituksena on hankkia kaikki Okmeticin osakkeet ja optio-oikeudet. Mikäli Ostotarjouksessa tarjottavien osakkeiden määrän perusteella Tarjouksentekijä saa haltuunsa yli 90 prosenttia Okmeticin kaikista osakkeista ja äänistä, Tarjouksentekijä aikoo aloittaa osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn Okmeticin jäljelle jääneistä osakkeista ja sen jälkeen saattaa Okmeticin hakemaan sen osakkeiden poistamista Helsingin pörssilistalta niin nopeasti kuin se on mahdollista ja hyväksyttävää soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti. NEUVONANTAJAT UBS Investment Bank toimii Ostotarjouksen yhteydessä Okmeticin taloudellisena neuvonantajana ja Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy toimii Ostotarjouksen yhteydessä Okmeticin oikeudellisena neuvonantajana Suomessa ja Cleary Gottlieb Steen & Hamilton LLP Yhdysvalloissa. Moelis & Company toimii Tarjouksentekijän taloudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Ostotarjouksen yhteydessä Tarjouksentekijän oikeudellisena neuvonantajana Suomessa, Skadden, Arps, Slate, Meagher & Flom LLP Yhdysvalloissa ja Grandall Law Firm (Shanghai) Kiinassa. Nordea Pankki Suomi Oyj toimii Ostotarjouksen järjestäjänä. OKMETIC OYJ Hallitus LISÄTIETOJA Lisätietoja antavat:

5 Okmetic Hallituksen puheenjohtaja Jan Lång puh , sähköposti: Toimitusjohtaja Kai Seikku puh. (09) , sähköposti: NSIG Toimitusjohtaja Leo Ren puh , sähköposti: TIETOJA OKMETIC OYJ:STÄ Vuonna 1985 perustettu Okmetic on yksi maailman johtavista erikoispiikiekkojen valmistajista ja toimittajista ja sillä on tehdas Vantaalla Suomessa sekä sopimusvalmistusta Kiinassa ja Japanissa. Yhtiöllä on laaja myyntiedustus, joka palvelee asiakkaita Kiinassa, Koreassa, Malesiassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa. Okmeticin räätälöityjä, korkean lisäarvon piikiekkoja käytetään antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmetic on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle (kaupankäyntitunnus: HLSE:OKM1V). Okmeticin pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Lisätietoja löydät internet-osoitteesta TIETOJA NSIG:ISTÄ NSIG on yksityinen osakeyhtiö, jonka toiminta on järjestetty Kiinan kansantasavallan lakien mukaisesti. NSIG:in rekisteröity toimipaikka on Shanghaissa, Kiinassa. Vuonna 2015 perustettu NSIG on Kiinassa sijaitseva holding-yhtymä, joka investoi ja kehittää puolijohdemateriaaleja ja -laitteita teollisuudelle ja sen rekisteröity pääoma on RMB 2 miljardia (noin 272 miljoonaa euroa). NSIG:in tavoitteena on luoda merkittävä teollinen toimija kansainväliselle puolijohdealalle (erityisesti pii ja sen ekosysteemit) sekä kotimaisten Kiinaan suuntautuvien investointien että ulkomaille suuntautuvien yrityskauppojen avulla. TIEDOTUSTILAISUUS Tiedotustilaisuus tiedotusvälineiden edustajille, analyytikoille ja sijoittajille järjestetään tänään perjantaina klo 13:30 tapahtumatalo Bankissa osoitteessa Unioninkatu 20, Helsinki. Tiedotustilaisuus pidetään englanniksi ja sitä voi seurata myös suorana verkossa. Linkki löytyy osoitteesta HUOMAUTUS TÄMÄ TIEDOTE SISÄLTÄÄ VAIN YLEISTÄ TIETOA EIKÄ MUODOSTA TAI OLE OSA MITÄÄN TARJOUSTA OSTAA TAI TARJOUSPYYNTÖÄ MYYDÄ TAI KEHOTUSTA OSALLISTUA. SIJOITTAJAT VOIVAT HYVÄKSYÄ OSAKKEITA JA OPTIO-OIKEUKSIA KOSKEVAN OSTOTARJOUKSEN YKSINOMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA, KUN TARJOUSASIAKIRJA ON SAATAVILLA. OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEILLE, JOILLA TÄLLAISEN TARJOUKSEN TEKEMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI SE VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI. VASTAAVASTI OSTOTARJOUSASIAKIRJAA JA SIIHEN LIITTYVIÄ HYVÄKSYMISLOMAKKEITA EI SAA NIIDEN JULKISTAMISEN JÄLKEEN JAKAA, LEVITTÄÄ EDELLEEN TAI VÄLITTÄÄ ALUEELLE TAI ALUEELTA, JOSSA SE ON LAINVASTAISTA TAI SE VAATISI YLIMÄÄRÄISIÄ TARJOUSASIAKIRJOJA, REKISTERÖINTEJÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAIN VAATIMUSTEN LISÄKSI. OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUSTA EI ERITYISESTI TEHDÄ EIKÄ TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, ALUEELLA TAI ALUEELLE, POSTIPALVELUJEN KAUTTA TAI MILLÄÄN MUULLA VÄLINEELLÄ (SISÄLTÄEN MUTTA EI RAJOITTUEN, FAKSIN, TELEKSIN, PUHELIMEN, SÄHKÖPOSTIN TAI MUUT ELEKTONISET VIESTINTÄMUODOT) TAI MINKÄÄN KANSALLISEN ARVOPAPERIPÖRSSIN KAUTTA

6 YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA JA SITÄ EI VOIDA HYVÄKSYÄ MILLÄÄN SELLAISELLA KEINOLLA, TAVALLA, VÄLINEELLÄ TAI PALVELULLA YHDYSVALLOISTA, KANADASTA, JAPANISTA, AUSTRALIASTA, ETELÄ- AFRIKASTA TAI HONGKONGISTA TAI HENKILÖT, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT NIISSÄ (MUKAAN LUKIEN AGENTIT, LUOTTAMUSMIEHET TAI MUUT VÄLITTÄJÄT) JA TOIMIVAT NIIDEN HENKILÖIDEN TOIMESTA TAI LUKUUN, JOTKA SIJAITSEVAT TAI ASUVAT SIELLÄ. MAHDOLLINEN OSAKKEIDEN JA OPTIO-OIKEUKSIEN OSTOTARJOUKSEN VÄITETTY HYVÄKSYNTÄ, JOKA JOHTUU SUORAAN TAI VÄLILLISESTI NÄIDEN RAJOITUSTEN RIKKOMISESTA ON PÄTEMÄTÖN. TÄSSÄ TIEDOTTEESSA TAI TARJOUSASIAKIRJASSA, KUN SE ON SAATAVILLA, JA MUISSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVISSÄ ASIAKIRJOISSA TAI MATERIAALEISSA ESITETTYJÄ TIETOJA EI SAA TIEDOTTAA EIKÄ VIRANOMAINEN OLE HYVÄKSYNYT KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT) 21 KOHDAN MUKAISESTI. VASTAAVASTI KYSEISIÄ ASIAKIRJOJA JA/TAI MATERIAALEJA EI TULE JAKAA, EIKÄ NIITÄ SAA SUUNNATA ISOON-BRITANNIAAN YLEISÖLLE. KYSEISTEN ASIAKIRJOJEN JA/TAI MATERIAALIEN VIESTINTÄ RAHOITUSALAN MARKKINOINTINA TULEE TEHDÄ ISOSSA-BRITANNIASSA VAIN SIJOITUSALAN AMMATTILAISILLE (JOTKA KUULUVAT ISON-BRITANNIAN VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKET ACT) (FINANCIAL PROMOTION), VUODEN 2005 MÄÄRÄYKSEN ("MÄÄRÄYS") 19(5) ARTIKLAN SOVELTAMISALAAN) TAI MÄÄRÄYKSEN 43 ARTIKLASSA SOVELTAMISALAAN KUULUVILLE HENKILÖILLE TAI MUILLE HENKILÖILLE, JOILLE NE VOIDAAN LAILLISESTI TIEDOTTAA MÄÄRÄYKSEN MUKAISESTI. UBS Limitedillä on the Prudential Regulation Authorityn myöntämä toimilupa ja sitä sääntelee Iso-Britannian the Financial Conduct Authority ja the Prudential Regulation Authority. UBS Limited toimii Okmeticin taloudellisena neuvonantajana Ostotarjouksen yhteydessä, eikä se toimi kenenkään muun puolesta tai ole vastuussa kenellekään muulle kuin Okmeticille UBS Limitedin asiakkailleen tarjoaman suojan varmistamisesta tai neuvonannosta Ostotarjouksen yhteydessä.

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2016 KLO 9.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA,

Lisätiedot

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.15

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.15 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.7.2016 KLO 11.15 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA,

Lisätiedot

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 20.30

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 20.30 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.5.2016 KLO 20.30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA,

Lisätiedot

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 15.00

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 15.00 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.6.2016 KLO 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA,

Lisätiedot

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 16.00

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 16.00 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.4.2016 KLO 16.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA,

Lisätiedot

Julkinen ostotarjous Okmeticin osakkeista ja optio-oikeuksista

Julkinen ostotarjous Okmeticin osakkeista ja optio-oikeuksista EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA Tremoko Oy Ab ("Tremoko"), joka on suomalainen yksityisessä omistuksessa oleva osakeyhtiö, on hankkinut 10.2.2015 omistukseensa Turret Oy Ab:lta ja

Lisätiedot

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.30

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.30 OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.6.2016 KLO 9.30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN ALUEELLA TAI ALUEELLE TAI HENKILÖLLE, JOKA SIJAITSEE TAI ASUU, YHDYSVALLOISSA

Lisätiedot

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Aspocomp Group Oyj ( Tarjouksentekijä tai Yhtiö ) tarjoutuu tämän Ostotarjouksen mukaisin ehdoin ostamaan kaikki Yhtiön 1.12.2006 liikkeeseen laskemat

Lisätiedot

OP-Pohjola. OP-Pohjola osk tekee vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Pohjola Pankki Oyj:n osakkeista, julkaistu 6.2.

OP-Pohjola. OP-Pohjola osk tekee vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Pohjola Pankki Oyj:n osakkeista, julkaistu 6.2. OP-Pohjola osk tekee vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Pohjola Pankki Oyj:n osakkeista, julkaistu 6.2.2014 OP-Pohjola osk tekee vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Pohjola Pankki

Lisätiedot

ACORDAN JULKINEN KÄTEIS- OSTOTARJOUS KAIKISTA BIOTIEN OSAKKEISTA, ADS-TODISTUKSISTA JA MUISTA OMAN PÄÄOMAN EHTOISISTA ARVOPAPEREISTA

ACORDAN JULKINEN KÄTEIS- OSTOTARJOUS KAIKISTA BIOTIEN OSAKKEISTA, ADS-TODISTUKSISTA JA MUISTA OMAN PÄÄOMAN EHTOISISTA ARVOPAPEREISTA ACORDAN JULKINEN KÄTEIS- OSTOTARJOUS KAIKISTA BIOTIEN OSAKKEISTA, ADS-TODISTUKSISTA JA MUISTA OMAN PÄÄOMAN EHTOISISTA ARVOPAPEREISTA Markkinointiesite. Tämä ei ole Tarjousasiakirja. 1 Tarjousasiakirja

Lisätiedot

OSTOTARJOUKSEN EHDOT

OSTOTARJOUKSEN EHDOT OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde OP-Pohjola osk ( OP-Pohjola tai Tarjouksentekijä ) tarjoutuu ostotarjouksessa jäljempänä esitetyin ehdoin ostamaan kaikki Pohjola Pankki Oyj:n ( Pohjola tai Yhtiö

Lisätiedot

Tarjottava vastike on 23,55 euroa käteisenä kustakin PKC:n osakkeesta ( Osakevastike );

Tarjottava vastike on 23,55 euroa käteisenä kustakin PKC:n osakkeesta ( Osakevastike ); Julkaisupäivä: 19.tammikuuta 2017 12:00:00 Luokka: Julkinen ostotarjous PKC Group Oyj Pörssitiedote 19.1.2017 klo 21.00 TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN

Lisätiedot

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan 22/2009 08.12.2009 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 8.12.2009,

Lisätiedot

Tarjoushinta on 3,04 euroa käteisenä jokaisesta Comptelin osakkeesta ("Osakkeen Tarjoushinta")

Tarjoushinta on 3,04 euroa käteisenä jokaisesta Comptelin osakkeesta (Osakkeen Tarjoushinta) Nokia ilmoittaa aikomuksestaan ostaa Comptel edistääkseen ohjelmistostrategiaansa; tekee Comptelin hallituksen suositteleman käteisostotarjouksen kaikista yhtiön osakkeista ja optio-oikeuksista Comptel

Lisätiedot

Lopullinen tulos Orkla ASA:n julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj:stä: Orkla

Lopullinen tulos Orkla ASA:n julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj:stä: Orkla Lopullinen tulos Orkla ASA:n julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj:stä: Orkla ASA toteuttaa tarjouksen ja aloittaa jälkikäteisen tarjousajan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 17.1.2019

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

Technopolis Oyj:n hallituksen lausunto Kildare Nordic Acquisitions S.à r.l:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta

Technopolis Oyj:n hallituksen lausunto Kildare Nordic Acquisitions S.à r.l:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta Technopolis Oyj:n hallituksen lausunto Kildare Nordic Acquisitions S.à r.l:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta Ostotarjous lyhyesti Kildare Nordic Acquisitions S.à r.l ( Tarjouksentekijä

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

Coronarian pakollinen julkinen ostotarjous kaikista Silmäaseman osakkeista

Coronarian pakollinen julkinen ostotarjous kaikista Silmäaseman osakkeista Coronarian pakollinen julkinen ostotarjous kaikista Silmäaseman osakkeista TARJOUSAIKA 5. 26.9.2019 Markkinointiesite. Tämä ei ole tarjousasiakirja. Tarjousasiakirja on saatavilla internetissä osoitteissa

Lisätiedot

Sponda Oyj:n hallituksen lausunto Polar Bidco S.à r.l:n Sponda Oyj:n osakkeista tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta ostotarjouksesta

Sponda Oyj:n hallituksen lausunto Polar Bidco S.à r.l:n Sponda Oyj:n osakkeista tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta ostotarjouksesta TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA,

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Orkla ASA julkistaa Kotipizza Group Oyj:n hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen kaikista Kotipizza Group Oyj:n osakkeista

Orkla ASA julkistaa Kotipizza Group Oyj:n hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen kaikista Kotipizza Group Oyj:n osakkeista Orkla ASA julkistaa Kotipizza Group Oyj:n hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen kaikista Kotipizza Group Oyj:n osakkeista Kotipizza Group Oyj / Orkla ASA Pörssitiedote 22.11.2018 klo

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Okmetic Oyj:n Optio-oikeudet 2013 Okmetic Oyj:n (jäljempänä Okmetic tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on kokouksessaan 17.12.2013 päättänyt, että Yhtiö antaa optio-oikeuksia, joilla voidaan

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJA 22.9.2015. Bittium Oyj:n julkinen ostotarjous yhtiön omista osakkeista ja optio-oikeuksista 2008C

TARJOUSASIAKIRJA 22.9.2015. Bittium Oyj:n julkinen ostotarjous yhtiön omista osakkeista ja optio-oikeuksista 2008C TARJOUSASIAKIRJA 22.9.2015 Bittium Oyj:n julkinen ostotarjous yhtiön omista osakkeista ja optio-oikeuksista 2008C Bittium Oyj ( Yhtiö tai "Bittium") tarjoutuu arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen)

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä) LIITE 1 Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä) Numero Asiakohta Puolesta äänet 1 Hallituksen ehdotus pääoman palautuksesta Tyhjät äänet Vastaan äänet 1 990 584

Lisätiedot

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen. 1 (6) OSAKEANNIN EHDOT Suominen Yhtymän ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään enintään 30 000 000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT

Lisätiedot

Nokian julkinen ostotarjous Comptelin kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista

Nokian julkinen ostotarjous Comptelin kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Nokian julkinen ostotarjous Comptelin kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Ostotarjouksen tarjousaika 27.2. - 29.3.2017 Comptelin hallitus on yksimielisesti suositellut osakkeenomistajille ja optio-oikeuksien

Lisätiedot

suosittelemaa julkista käteisostotarjousta kaikista Ramirent Oyj:n liikkeeseen laskemista osakkeista

suosittelemaa julkista käteisostotarjousta kaikista Ramirent Oyj:n liikkeeseen laskemista osakkeista Loxam S.A.S. täydentää tarjousasiakirjaa, joka koskee vapaaehtoista Ramirent Oyj:n hallituksen suosittelemaa julkista käteisostotarjousta kaikista Ramirent Oyj:n liikkeeseen laskemista osakkeista Ramirent

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle PHP Holding Oy Tausta-aineistoa Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 5. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle yhtiön

Lisätiedot

Markkinointiesite. Tämä ei ole tarjousasiakirja. Tarjoushinta 13,35 euroa käteisellä osakkeelta

Markkinointiesite. Tämä ei ole tarjousasiakirja. Tarjoushinta 13,35 euroa käteisellä osakkeelta Markkinointiesite. Tämä ei ole tarjousasiakirja. Tarjoushinta 13,35 euroa käteisellä osakkeelta Ostotarjous Pohjolan osakkeista OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n julkinen ostotarjous kaikista Pohjola-yhtymä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

SSK:n hallitus suosittelee yksimielisesti järjestelyn hyväksymistä;

SSK:n hallitus suosittelee yksimielisesti järjestelyn hyväksymistä; EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA MISSÄ TARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN

Lisätiedot

Kaikille PartnerTechin osakkeenomistajille tarjotaan 35 Ruotsin kruunua käteisenä jokaisesta Yhtiön osakkeesta.

Kaikille PartnerTechin osakkeenomistajille tarjotaan 35 Ruotsin kruunua käteisenä jokaisesta Yhtiön osakkeesta. Tämä tiedote ei ole tarjous suoraan tai välillisesti seuraaville alueille tai seuraavilla alueilla, tai millekään muille alueille tai muilla alueilla, joilla tällainen tarjous olisi kyseisen alueen lakien

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.5.2015 KLO 8.30

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.5.2015 KLO 8.30 Tämä tiedote ei ole tarjous suoraan tai välillisesti seuraaville alueille tai seuraavilla alueilla, tai millekään muille alueille tai muilla alueilla, joilla tällainen tarjous olisi kyseisen alueen lakien

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N HALLITUKSEN LAUSUNTO MAAKUNNAN ASUNNOT OY:N JULKISESTA OSTOTARJOUKSESTA

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N HALLITUKSEN LAUSUNTO MAAKUNNAN ASUNNOT OY:N JULKISESTA OSTOTARJOUKSESTA SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 5.11.2014 klo 8:00 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N HALLITUKSEN LAUSUNTO MAAKUNNAN ASUNNOT OY:N JULKISESTA OSTOTARJOUKSESTA Ei julkistettavaksi

Lisätiedot

Nokia Oyj Pörssitiedote klo 9.00

Nokia Oyj Pörssitiedote klo 9.00 Ostotarjouksen lopullinen tulos: Solutions and Networks toteuttaa tarjouksen yli 90%:n osuudella kaikista Comptelin osakkeista ja äänistä ja aloittaa jälkikäteisen tarjousajan Oyj Pörssitiedote 3.4.2017

Lisätiedot

POLAR BIDCO S.À R.L. JULKISTAA VAPAAEHTOISEN SPONDA OYJ:N HALLITUKSEN SUOSITTELEMAN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN KAIKISTA SPONDA OYJ:N OSAKKEISTA

POLAR BIDCO S.À R.L. JULKISTAA VAPAAEHTOISEN SPONDA OYJ:N HALLITUKSEN SUOSITTELEMAN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN KAIKISTA SPONDA OYJ:N OSAKKEISTA TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA,

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJA 10.3.2016 ACORDA THERAPEUTICS, INC.:N JULKINEN OSTOTARJOUS. Tarjous ostaa käteisvastikkeella. BIOTIE THERAPIES OYJ:n

TARJOUSASIAKIRJA 10.3.2016 ACORDA THERAPEUTICS, INC.:N JULKINEN OSTOTARJOUS. Tarjous ostaa käteisvastikkeella. BIOTIE THERAPIES OYJ:n TARJOUSASIAKIRJA 10.3.2016 ACORDA THERAPEUTICS, INC.:N JULKINEN OSTOTARJOUS Tarjous ostaa käteisvastikkeella BIOTIE THERAPIES OYJ:n kaikki ulkona olevat osakkeet (ei nimellisarvoa), kaikki ulkona olevat

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN

POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN :n 1 (10) 2.6.2015 POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN Jäljempänä on selostettu yhtiön osakkeisiin ja osakkeisiin oikeuttaviin arvopapereihin liittyviä päätöksiä ja toimia sekä osakepääoman ja

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

MAAKUNNAN ASUNNOT OY ON ILMOITTANUT TEKEVÄNSÄ JULKISEN OSTOTARJOUKSEN SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAKKEISTA

MAAKUNNAN ASUNNOT OY ON ILMOITTANUT TEKEVÄNSÄ JULKISEN OSTOTARJOUKSEN SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAKKEISTA SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 14.10.2014 klo 19:30 Pörssitiedote SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj MAAKUNNAN ASUNNOT OY ON ILMOITTANUT TEKEVÄNSÄ JULKISEN OSTOTARJOUKSEN SUOMEN

Lisätiedot

REDERIAKTIEBOLAGET ECKERÖN LEHDISTÖTIEDOTE klo (5)

REDERIAKTIEBOLAGET ECKERÖN LEHDISTÖTIEDOTE klo (5) REDERIAKTIEBOLAGET ECKERÖN LEHDISTÖTIEDOTE 21.3.2007 klo 11.30 1(5) REDERIAKTIEBOLAGET ECKERÖ KOMMENTOI BIRKA LINE ABP:N TÄNÄÄN JULKISTAMASSA ECKERÖN JULKISTA OSTOTARJOUSTA KOSKEVASSA LAUSUNNOSSA ANTAMIA

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJA 16.5.2013 McAfee Suomi Funding LLC:n julkinen ostotarjous Stonesoft Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista

TARJOUSASIAKIRJA 16.5.2013 McAfee Suomi Funding LLC:n julkinen ostotarjous Stonesoft Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista TARJOUSASIAKIRJA 16.5.2013 McAfee Suomi Funding LLC:n julkinen ostotarjous Stonesoft Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista McAfee Suomi Funding LLC ( Tarjouksentekijä ) tarjoutuu arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Kotipizza Group Oyj: Hallituksen lausunto Orkla ASA:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta

Kotipizza Group Oyj: Hallituksen lausunto Orkla ASA:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj: Hallituksen lausunto Orkla ASA:n tekemästä vapaaehtoisesta julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 29.11.2018 klo 18.00 (EET) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI,

Lisätiedot

TÄYDENNYS OUTOTEC OYJ:N 22.12

TÄYDENNYS OUTOTEC OYJ:N 22.12 TÄYDENNYS OUTOTEC OYJ:N 22.12.2009 PÄIVÄTTYYN YHDISTETTYYN TARJOUSASIAKIR- JAAN JA LISTALLEOTTOESITTEESEEN KOSKIEN LAROX OYJ:N OSAKKEISTA JA MERKIN- TÄOIKEUKSISTA TEHTYÄ JULKISTA OSTOTARJOUSTA 29.12.2009

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus 9/20/2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus 20.9.2017 9/20/2017 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä

Lisätiedot

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 25.2.2016 kello 10.05 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

Nokia Solutions and Networksin ostotarjous kaikista Comptelin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista alkaa 27.2.

Nokia Solutions and Networksin ostotarjous kaikista Comptelin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista alkaa 27.2. Nokia Solutions and Networksin ostotarjous kaikista Comptelin liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio-oikeuksista alkaa 27.2.2017 Nokia Oyj Pörssitiedote 23.2.2017 klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4.

Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4. Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4.2014 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT 1(8) WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 40/2004 SHORT Nämä warranttikohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 19.04.2004 päivätyn Alfred Berg Finland Oyj Abp:n warranttiohjelmaa koskevan listalleottoesitteen perusosan

Lisätiedot

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 76/2004

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 76/2004 1(6) WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 76/2004 Nämä warranttikohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 19.04.2004 päivätyn Alfred Berg Finland Oyj Abp:n warranttiohjelmaa koskevan listalleottoesitteen perusosan ja siihen

Lisätiedot

Nokia Solutions and Networks Oy:n julkinen ostotarjous Comptel Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista

Nokia Solutions and Networks Oy:n julkinen ostotarjous Comptel Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista TARJOUSASIAKIRJA 23.2.2017 Nokia Solutions and Networks Oy:n julkinen ostotarjous Comptel Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Nokia Solutions and Networks Oy ( Tarjouksentekijä ) tarjoutuu arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta 29.4.2016 Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta Tokmanni Group Oyj ("Yhtiö") on tänään vastaanottanut Cidron Disco S.à r.l:lta ( Cidron,

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJA 8.11.2007. Rederiaktiebolaget Eckerön julkinen ostotarjous Birka Linen osakkeista

TARJOUSASIAKIRJA 8.11.2007. Rederiaktiebolaget Eckerön julkinen ostotarjous Birka Linen osakkeista TARJOUSASIAKIRJA 8.11.2007 Rederiaktiebolaget Eckerön julkinen ostotarjous Birka Linen osakkeista Rederiaktiebolaget Eckerö ( Eckerö tai Tarjouksentekijä ) tarjoutuu arvopaperimarkkinalain (495/26.5.1989,

Lisätiedot

SISTEMA FINANCE S.A. TEKEE VAPAAEHTOISEN JULKISEN KÄTEISOSTOTARJOUKSEN KAIKISTA HONKARAKENNE OYJ:N OSAKKEISTA

SISTEMA FINANCE S.A. TEKEE VAPAAEHTOISEN JULKISEN KÄTEISOSTOTARJOUKSEN KAIKISTA HONKARAKENNE OYJ:N OSAKKEISTA TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA, JOSSA OSTOTARJOUS

Lisätiedot

Clausal Computing Oy aloittaa 19.3.2012 käteisostotarjouksen Tectia Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista

Clausal Computing Oy aloittaa 19.3.2012 käteisostotarjouksen Tectia Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Clausal Computing Oy aloittaa 19.3.2012 käteisostotarjouksen Tectia Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Ei julkistettavaksi, jaettavaksi tai toimitettavaksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Japanissa,

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.08.2012 Klo 10.00 1(1) Oy Lival Ab:n ostotarjous Nordic Aluminium Oyj:n osakkeista alkaa 20.8.

NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.08.2012 Klo 10.00 1(1) Oy Lival Ab:n ostotarjous Nordic Aluminium Oyj:n osakkeista alkaa 20.8. NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.08.2012 Klo 10.00 1(1) Oy Lival Ab:n ostotarjous Nordic Aluminium Oyj:n osakkeista alkaa 20.8.2012 Nordic Aluminium Oyj ( Yhtiö tai Nordic Aluminium ) on tänään 17.8.2012

Lisätiedot

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTU OSTOTARJOUS EI OLE VIELÄ ALKANUT, EIKÄ TÄMÄ TIEDOTE OLE TARJOUS OSTAA TAI PYYNTÖ TEHDÄ TARJOUSTA ARVOPAPEREIDEN MYYMISESTÄ.

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTU OSTOTARJOUS EI OLE VIELÄ ALKANUT, EIKÄ TÄMÄ TIEDOTE OLE TARJOUS OSTAA TAI PYYNTÖ TEHDÄ TARJOUSTA ARVOPAPEREIDEN MYYMISESTÄ. TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTU OSTOTARJOUS EI OLE VIELÄ ALKANUT, EIKÄ TÄMÄ TIEDOTE OLE TARJOUS OSTAA TAI PYYNTÖ TEHDÄ TARJOUSTA ARVOPAPEREIDEN MYYMISESTÄ. YHTEYSTIEDOT Felicia Vonella Acorda Therapeutics (914)

Lisätiedot

YHTIÖN HALLITUKSEN LAUSUNTO SAUNALAHTI GROUP OYJ:N HALLITUKSEN ARVIO NOVATOR FINLAND OY:N JULKISESTA OSTOTARJOUKSESTA

YHTIÖN HALLITUKSEN LAUSUNTO SAUNALAHTI GROUP OYJ:N HALLITUKSEN ARVIO NOVATOR FINLAND OY:N JULKISESTA OSTOTARJOUKSESTA YHTIÖN HALLITUKSEN LAUSUNTO LIITE D Yhtiön hallituksen 22.6.2005 antama lausunto Ostotarjouksesta sisältyy tähän Liitteeseen D siinä muodossa kuin Yhtiö on sen julkistanut. Lisäksi tähän Liitteeseen D

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2012 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

TIETOENATOR OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.5.2000 KLO 9.30 1 (6)

TIETOENATOR OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.5.2000 KLO 9.30 1 (6) TIETOENATOR OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.5.2000 KLO 9.30 1 (6) TietoEnator tekee julkisen ostotarjouksen kaikista Entran osakkeista. Päämääränä on, että Entrasta tulee Euroopan johtava finanssitoimialan tietotekniikkaratkaisujen

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT

IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT Ixonos Oyj Pörssitiedote 1.12.2011 klo 17:15 IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT Ixonos Oyj:n hallitus on 30.11.2011 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2011 antamaan valtuutukseen

Lisätiedot

Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 18 luvun 1 :n mukaan osakkeenomistaja, jolla on. Julkaistu: 2015 03 02 13:08:28 CET

Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 18 luvun 1 :n mukaan osakkeenomistaja, jolla on. Julkaistu: 2015 03 02 13:08:28 CET Julkaistu: 2015 03 02 13:08:28 CET NASDAQ OMX Helsinki Oy Helsingin Pörssin tiedote TREMOKO OY AB JULKISTAA OSTOTARJOUKSEN IXONOS OYJ:N KAIKISTA OSAKKEISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVISTA IXONOS OYJ:N LIIKKEESEEN

Lisätiedot

NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT

NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT 1. Yleistä Nordea Bank AB (publ) (jäljempänä Yhtiö ) on nimennyt Nordea Pankki Suomi Oyj:n (jäljempänä Liikkeeseenlaskija ) Yhtiön osaketalletustodistuksen

Lisätiedot

MAAKUNNAN ASUNNOT ALOITTAA 6.11.2014 VAPAAEHTOISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN KAI- KISTA SSK:N OSAKKEISTA

MAAKUNNAN ASUNNOT ALOITTAA 6.11.2014 VAPAAEHTOISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN KAI- KISTA SSK:N OSAKKEISTA EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KA- NADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, MISSÄ TARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN

Lisätiedot

Oy Danfoss Ab:n, Danfoss A/S:n kokonaan omistaman tytäryhtiön, Vacon Oyj:n hallituksen suosittelema ostotarjous Vacon Oyj:n kaikista osakkeista

Oy Danfoss Ab:n, Danfoss A/S:n kokonaan omistaman tytäryhtiön, Vacon Oyj:n hallituksen suosittelema ostotarjous Vacon Oyj:n kaikista osakkeista Oy Danfoss Ab:n, Danfoss A/S:n kokonaan omistaman tytäryhtiön, Vacon Oyj:n hallituksen suosittelema ostotarjous Vacon Oyj:n kaikista osakkeista Danfoss A/S ja Vacon Oyj allekirjoittivat 11.9.2014 yhdistymissopimuksen,

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 17.2.2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ

Lisätiedot

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys Kesko Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 2.2.2011. Sisältö 1 Palkitsemisjärjestelmät... 3 1.1 Hallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Ostotarjouksen tiivistelmä Tarjottava vastike on 23,55 euroa käteisenä kustakin PKC:n osakkeesta ( Osakevastike ); Osakevastike vastaa: o

Ostotarjouksen tiivistelmä Tarjottava vastike on 23,55 euroa käteisenä kustakin PKC:n osakkeesta ( Osakevastike ); Osakevastike vastaa: o TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN

Lisätiedot

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow

Lisätiedot

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 20.8.2013 klo 8.30 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.9.2013 klo 10

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA

INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA PÖRSSITIEDOTE 14.9.2012 klo 14:45 INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA Interavanti Oyj ( Yhtiö ) hakee valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseen toteuttaakseen julkisen ostotarjouksen

Lisätiedot

Star Healthcare Oy:n julkinen ostotarjous. Terveystalo Healthcare Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista

Star Healthcare Oy:n julkinen ostotarjous. Terveystalo Healthcare Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista TARJOUSASIAKIRJA 23.1.2009 Star Healthcare Oy:n julkinen ostotarjous Terveystalo Healthcare Oyj:n kaikista osakkeista ja optio-oikeuksista Star Healthcare Oy ( Star Healthcare tai Tarjouksentekijä ), joka

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2014 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille Elcoteq SE Pörssitiedote 16.4.2010 klo 13.45 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA,

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Renideo Holding Oy ( Tarjouksentekijä ) tarjoutuu ostamaan seuraavassa esitettyjen ehtojen mukaisesti kaikki Oral Hammaslääkärit Oyj:n ( Yhtiö tai Oral ) liikkeeseen

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot