Valtiokonttori 1 (12) Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut Dno 7/31/2012 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiokonttori 1 (12) Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 14.2.2012 Dno 7/31/2012 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012"

Transkriptio

1 Valtiokonttori 1 (12) Terveyskeskusta ylläpitäville kunnille ja kuntayhtymille RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012 Rintamaveteraanikuntoutuksen tavoitteena on, että rintamaveteraanit saavat kuntoutusta säännöllisesti vuosittain. Tavoitteen toteuttamiseksi on tärkeää, että vähintään puolet kuntoutusjaksoista toteutetaan avo- ja päiväkuntoutuksena. Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt täsmennyksen rintamaveteraanien kuntoutukseen kuuluvaa tutkimusta ja hoitoa koskevaan Sosiaali- ja terveysministeriön määräyskokoelmaan 2000:17. Täsmennyksellä laajennetaan veteraanikuntoutuksen käsitettä ja sisältöä niin, että se tukee entistä paremmin veteraanien itsenäistä jokapäiväisistä toiminnoista selviytymistä. (katso kohta 4.1 sivu 6). Tuetun kotona kuntoutumisen malli ikäihmisille Tuetun kotona kuntoutumisen malli ikäihmisille löytyy Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta: Palvelut työnantajille, laitoksille ja virastoille/sotainvalidit ja veteraanit/rintamaveteraanien kuntoutusohjeet kunnille. Rintamaveteraaneille kotiin vietävät kunnalliset avopalvelut Rintamaveteraaneille kotiin vietäviin kunnallisiin avopalveluihin varatun määrärahan käyttöön on haluttu lisätä joustoa. Suositus on, että kuntoutukseen varatusta kokonaismäärärahasta prosenttia käytetään näihin kotiin vietäviin palveluihin. Erillisen määrärahaseurannan mahdollistamiseksi Valtiokonttori on kohdistanut kuntiin kuntoutusmäärärahasta noin 13 prosenttia käytettäväksi rintamaveteraaneille kotiin vietäviin kunnallisiin avopalveluihin. Katso tarkemmin tämän määrärahan käytöstä sivulta 8. Vuoden 2011 käyttämättä jääneiden kuntoutusmäärärahojen jako Vuodelta 2011 käyttämättä jääneet kuntoutusmäärärahat sekä vuoden 2012 kuntoutusmäärärahoista varatut kaksi miljoonaa euroa jaetaan hakemuksesta niille kunnille, jotka ovat toimineet ohjekirjeen edellyttämällä tavalla ohjatessaan rintamaveteraaneja kuntoutukseen, mutta määrärahat eivät ole riittäneet kaikkien rintamaveteraanien kuntouttamiseen. Katso tarkemmin sivulta 9 lisämäärärahan hakuohjeet.

2 Valtiokonttori 2 (12) Rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain 14 :n nojalla Valtiokonttori antaa kunnille ja kuntayhtymille seuraavat ohjeet korvausten suorittamisesta ja kuntoutuksen järjestämistä koskevasta menettelystä: 1. Kuntoutukseen oikeutetut Kuntoutukseen valittavan rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani. Oikeus rintamaveteraanien kuntoutukseen on sotilasvammalakiin, liikennevakuutuslakiin, tapaturmavakuutuslakiin, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslakiin tai näitä vastaaviin aikaisempiin lakeihin nähden toissijainen. Kuntoutukseen hakevan mahdollisuudet saada kuntoutusta näiden lakien perusteella on selvitettävä. Näin ollen mm. sotainvalidit, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 prosenttia, eivät voi saada rintamaveteraaneille tarkoitettua kuntoutusta. Rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua laitoskuntoutukseen samanaikaisesti rintamaveteraanin kanssa samassa kuntoutus- ja hoitolaitoksessa. Rintamaveteraanin aviopuolisolla ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta päästä kuntoutukseen puolisonsa kanssa, vaan yhteisen kuntoutusjakson tulee olla kuntoutuksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukainen. Tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan rintamaveteraanin kuntoutuksen kannalta. Samanaikaisen kuntoutusjakson tavoitteena on parantaa rintamaveteraanin kuntoutuksen tuloksellisuutta sekä edistää rintamaveteraanin kotona selviytymistä muun muassa tukemalla hoitavan aviopuolison jaksamista. Aviopuolison osallistuminen ei lyhennä rintamaveteraanin laitoskuntoutusjaksoa. Samanaikaisen kuntoutusjakson pituuden, tarpeen ja tarkoituksenmukaisuuden arvioi kuntoutuspäätöksen tekijä. Edellytyksenä yhteiseen kuntoutusjaksoon osallistumiselle on molempien aviopuolisoiden yhteinen tahto. Aviopuolisolla ei ole oikeutta avo- eikä päiväkuntoutukseen. 2. Kuntoutukseen hakeminen, valinta ja lähettäminen Kuntoutusta voidaan hakea Valtiokonttorin vahvistamalla lomakkeella tai kuntien käytössä olevilla lomakkeilla. Hakulomakkeita (Kuntalomake 6430-U:98) ja kuntoutussuunnitelmalomakkeita (Kuntalomake nro 7440) voi tilata Printel Oy:stä, osoite: PL 29, Vantaa, puh. (09) Kuntoutushakemuksen tekee rintamaveteraani tai hänen valtuuttamansa myös aviopuolison kuntoutuksen osalta. Kirjallisen aloitteen kuntoutukseen voi tehdä rintamaveteraanin puolesta myös omainen tai sosiaali- ja terveysviranomainen, mikäli rintamaveteraani ei itse siihen kykene.

3 Valtiokonttori 3 (12) Laitos- ja päiväkuntoutushakemukseen on aina liitettävä lääkärinlausunto hakijan terveydentilasta ja kuntoutustarpeesta. Mikäli hakijalla on kiinteä hoitosuhde oman kunnan terveyskeskukseen, ei erillistä käyntiä lääkärinvastaanotolla kuitenkaan välttämättä tarvita. Myös aviopuolison hakemukseen on liitettävä lääkärinlausunto. Lääkärinlausunto saa olla enintään vuoden vanha. Avokuntoutukseen ohjatulla rintamaveteraanilla tulee olla lääkärin antama hoitomääräys, jossa yksilöidään tarvittavat hoito- ja kuntoutustoimenpiteet sekä näiden kannalta olennaiset rintamaveteraanin terveydentilaa koskevat tiedot. Laitoskuntoutukseen osoitetun rintamaveteraanin sekä tämän aviopuolison toimintakykyluokka on määriteltävä. Mikäli kuntoutuslaitoksessa arvioidaan kuntoutettavan toimintakykyluokka toisin, toimintakykyluokan muuttaminen edellyttää myös lähettävän kunnan/ kuntayhtymän suostumusta. Rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/88) 3 :n mukaan päätöksen rintamaveteraanin kuntoutukseen hyväksymisestä tekee rintamaveteraanin kotikunnan kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtiva monijäseninen toimielin. Se voi myös määrätä alaisensa viranhaltijan päättämään asiasta vahvistamiensa perusteiden ja ohjeiden mukaisesti. Eduskunnan hyväksymän kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain suurimmat terveydenhuoltoa koskevat muutokset kohdistuvat perusterveydenhuoltoon, jonka järjestämisessä edellytetään tulevaisuudessa vähintään asukkaan väestöpohjaa. Tämä laajempia väestöpohjia koskeva tavoite tulisi ottaa huomioon myös rintamaveteraanikuntoutuksen järjestämisessä siten, että alueellista yhteistyötä lisätään. Perusteiden ja ohjeiden tulee perustua edellä mainitun lain 2 :ssä tarkoitettuihin valintaperusteisiin sekä sosiaali- ja terveysministeriön rintamaveteraanien kuntoutukseen kuuluvasta tutkimuksesta ja hoidosta antamiin ohjeisiin (sosiaali- ja terveysministeriön määräyskokoelma 2000:17). Rintamaveteraanien kuntoutuksesta annettu asetus 2 sisältää tarkemmat säännökset kuntoutukseen ohjaamisesta. Rintamaveteraaneja kuntoutukseen valittaessa tulee ottaa huomioon kuntoutuksen tarve ja kiireellisyys. Rintamaveteraanikuntoutuksen tulee olla hyvän ja kokemusperäisesti perustellun kuntoutuskäytännön mukaista. Kuntoutettava tulee ohjata avo- tai laitoskuntoutukseen siten, että yleinen lääketieteellinen kokemus huomioon ottaen kuntoutuksella saavutetaan mahdollisimman hyvä hoitotulos. Päivä- tai muu avokuntoutus on ensisijainen kuntoutusmuoto silloin, kun avokuntoutus mahdollistaa tavoitellun hoitotuloksen. Kuntoutuksesta päätettäessä tulee ottaa huomioon rintamaveteraanin terveydentila, kuntoutusta antavan toimintayksikön toiminnan laatu sekä maantieteelliset, kielelliset ja muut olosuhteet. Jos rintamaveteraani on hakenut nimenomaan päiväkuntoutusta tai muuta avokuntoutusta, niin häntä ei saa ohjata laitoskuntoutukseen ilman erityistä perustetta Mikäli kunnassa ei ole riittävästi tarjolla avokuntoutusmahdollisuuksia joko tarjonnan puutteen tai pitkien etäisyyksien takia, niin kuntoutus voidaan toteuttaa laitoskuntoutuksena.

4 Valtiokonttori 4 (12) Kuntoutusjakson välin ei ilman erityistä perustetta tulisi olla vuotta pitempi. Tarvittaessa voidaan yksittäisen rintamaveteraanin osalta käyttää avo- ja laitoskuntoutusta vuorovuosin, jotta voidaan turvata kaikkien halukkaiden pääsy kuntoutukseen. Kuntoutettavan toimintakyvyn edistämiseksi ja säilyttämiseksi kuntoutuksen tulee olla säännöllistä ja suunnitelmallista. Kuntoutettavan kuntoutussuunnitelma toteuttaa osaltaan potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 4 a :ssä ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 :ssä tarkoitetuissa suunnitelmissa asetettuja tavoitteita ja sovitetaan yhteen niiden kanssa. Valtiokonttori kiinnittää kunnan/kuntayhtymän huomiota siihen, että sen tulisi valita rintamaveteraaneja kuntoutukseen heidän kuntoutustarpeensa huomioon ottaen tasaisesti ympäri vuoden siten, ettei tarkoitukseen varattua määrärahaa jää käyttämättä. Suositeltavaa on, että varalle valitaan kuntoutujia viime hetken peruutusten johdosta. Kuntoutuslaitos ilmoittaa rintamaveteraanille, milloin hänelle on varattu aika kuntoutukseen. Rintamaveteraanin, jolla ei ole pysyvää asuinpaikkaa Suomessa, hyväksyy kuntoutukseen hakemuksen perusteella Valtiokonttori. 3. Kuntoutusta antavat yksiköt 3.1 Avo- ja päiväkuntoutusta antavat toimintayksiköt Avo- tai päiväkuntoutusta voidaan toteuttaa joko terveyskeskuksessa, sairaalassa, vanhainkodissa, palvelu- ja päiväkeskuksessa, tämän ohjekirjeen liitteenä olevassa kuntoutus- ja hoitolaitoksessa tai hankkia se yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/90) 2 :ssä tarkoitetulta palvelun tuottajalta tai itsenäiseltä ammatinharjoittajalta. Rintamaveteraanilla on mahdollisuus saada avokuntoutusta myös kotonaan. Avo- tai päiväkuntoutuksessa on mahdollista käyttää myös palveluseteleitä. Palvelusetelin on tällöin katettava kuntoutuskustannukset kokonaan eikä veteraanille saa tulla omavastuuosuutta maksettavaksi. Jotta valtion varoista maksettava kuntoutus tukisi parhaalla mahdollisella tavalla rintamaveteraanien toimintakyvyn edistämistä ja säilyttämistä, edellyttää se kuntoutusjakson huomioon ottamista osana rintamaveteraanin muita sosiaali- ja terveydenhuollon avo- ja laitospalveluja. Kuntoutuksen tulisi aina olla suunnitelmallista.

5 Valtiokonttori 5 (12) Rintamaveteraanien palvelujen tarpeen arvio tulisikin toteuttaa kiinteässä yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveystoimen palveluiden ja laitos-/avokuntoutusta tarjoavien yksiköiden kesken (esim. ehkäisevät kotikäynnit, vanhusneuvolat, muistipoliklinikat, sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi määräajassa 75 -vuotta täyttäneille). Kuntien tehtävänä on niiden hankkiessa tai tuottaessa päivä-, koti- tai muita avokuntoutuspalveluja huolehtia palvelujen laadun, sisällön ja tarpeenmukaisuuden kehittämisestä siten, että kuntoutustoiminta vastaa rintamaveteraanin yksilöllisiä tarpeita sekä laajasti ja monipuolisesti tukee hänen toimintakykynsä edistämistä ja säilyttämistä. (huom. geriatrisen kuntoutuksen kehittäminen, Vanhustyön keskusliiton hankkeen raportit) Sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjeessä edellytetään, että kunta määrittää hankkimansa avo- ja päiväkuntoutuksen laatukriteerit ja huolehtii tarvittavasta palvelujen kilpailuttamisesta ja laadun valvonnasta. Avo- ja päiväkuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset korvataan kunnalle rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun asetuksen 4 :n mukaisesti Laitoskuntoutusta antavat toimintayksiköt Kunnat voivat järjestää laitoskuntoutuksen omassa terveyskeskuksessaan, erikoissairaanhoitolaitoksessa tai hankkia palvelun tämän ohjekirjeen liitteenä olevasta kuntoutus- ja hoitolaitoksesta. Valtiokonttori kilpailuttaa kuntoutus- ja hoitolaitoksissa annettavan laitoskuntoutuksen. Kilpailuttamisen perusteena olevat laitoskuntoutuksen laatuvaatimukset löytyvät Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta: - Palvelut työnantajille, laitoksille ja virastoille/sotainvalidit ja veteraanit/tarjouskilpailu kuntoutus- ja hoitopalvelujen tuottajille Laatuvaatimuksilla pyritään varmistamaan, että asiakkaan saamat palvelut ovat yksilöllisiä, asiakaslähtöisiä ja turvallisia. Laatuvaatimuksissa korostetaan myös kuntoutuksen jatkuvuutta ja kuntoutuslaitosten yhteistyötä kuntoutujan kotikunnan kanssa. Näin varmistetaan kotona selviytymisen edellytykset kuntoutusjakson jälkeen. Valtiokonttori valvoo laatuvaatimusten toteutumista kuntoutus- ja hoitolaitoksiin tehtävillä auditointikäynneillä. Ohjekirjeen liitteenä (liite 1) ovat Valtiokonttorin vuodelle 2012 hyväksymät kuntoutus- ja hoitolaitokset ja vahvistetut hoitopäivähinnat. Ohjekirje, vuoden 2012 hyväksytyt kuntoutus- ja hoitolaitokset sekä vahvistetut hoitopäivähinnat löytyvät Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta: Palvelut työnantajille, laitoksille ja virastoille/sotainvalidit ja veteraanit/rintamaveteraanien kuntoutusohjeet kunnille. Valtiokonttori on vahvistanut hinnat toimintakykyluokittain. Näitä hintoja kuntien tulee noudattaa laitoskuntoutuksen osalta. Hoitopäivähintojen vahvistaminen tapahtuu hoidon sisällön ja laadun perusteella.

6 Valtiokonttori 6 (12) Kunnat voivat velottaa terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidon toimintayksikössä järjestetystä kuntoutuksesta aiheutuvat kustannukset terveydenhuoltolain (1326/2010) 58 :n mukaisesti. Kunnan terveyskeskukselle suoritettavaa korvausta laskettaessa palvelujen käyttäjiltä perittäviä asiakasmaksuja ei kuitenkaan lueta korvauksesta vähennettäväksi toimintatuloksi rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain 7 :n mukaan (laki 1339/2010). 4. Kuntoutusmuodot ja sisältö Rintamaveteraanien ikääntyessä entistä yksilöllisemmän kuntoutuksen tarve lisääntyy. Tavoitteena kunkin rintamaveteraanin kohdalla on toimintakyvyn edistäminen ja säilyttäminen niin, että hän mahdollisimman pitkään selviytyy itsenäisesti jokapäiväisistä toiminnoistaan. Tarjottavien kuntoutusjaksojen ja -muotojen tulee sopia rintamaveteraanien elinolosuhteisiin. Käytössä olevaa tutkimuksellista tietoa geriatrisesta ja psykososiaalisesta kuntoutuksesta hyödynnetään myös rintamaveteraanien kuntoutuksessa. 4.1 Avokuntoutus Avokuntoutuksen toimintamuotoja ovat päiväkuntoutus, fysioterapian, puheterapian, toimintaterapian ja muun terapian yksilölliset hoitosarjat, psykososiaalinen ja muu ryhmäkuntoutus sekä erilaiset sopeutumisvalmennuskurssit. Muuhun kuin kotikuntoutuksena toteutettuun avokuntoutukseen tulisi tarvittaessa sisällyttää myös yksi kotikäynti. Käynnillä voidaan arvioida rintamaveteraanin kotona selviytymistä sekä mahdollisia asunnon muutostyö- tai apuvälinetarpeita. Päiväkuntoutusohjelman sisältöön suositellaan kuuluvaksi kolme tuntia yksilöllistä päiväohjelmaa, josta 60 minuuttia tulisi olla yksilöterapiaa. Yksilölliseen päiväohjelmaan tulisi sisältyä päivittäin myös liikuntaryhmiä, toiminnallisia ryhmiä tai keskusteluryhmiä. Avokuntoutusta on mahdollista antaa myös rintamaveteraanin kotona (kotikuntoutus), jos se on hänen terveydentilansa vuoksi tarpeen. Kotikuntoutuksella tarkoitetaan rintamaveteraanin kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa, kuten palvelutalossa tai vanhainkodissa annettavaa kuntoutusta. Avo- ja kotikuntoutuksessa voidaan soveltaa myös liitteenä (liite 2) olevaa Tuetun kotona kuntoutumisen mallia ikäihmisille. Mallissa kuvataan seikkaperäisesti mitä tuetulla kotona kuntoutumisella tarkoitetaan ja minkälaista toimintaa se voi sisältää. Kun kunnassa arvioidaan tarvittavien kotikäyntien määrää, on huomioitava rintamaveteraanien kuntoutusasetuksen säännökset avokuntoutuksen enimmäismääristä. Avokuntoutuksena on mahdollista antaa myös pelkkää jalkojenhoitoa sitä tarvitsevalle rintamaveteraanille.

7 Valtiokonttori 7 (12) Päiväkuntoutusta voidaan antaa enintään 10 päivää ja muuta avokuntoutusta enintään 20 käyntikertaa kalenterivuodessa. Niissä tapauksissa, joissa rintamaveteraanilla oleva vamma tai sairaus haittaa toimintakykyä (lain 2 3 momentti) voidaan päiväkuntoutusta antaa 20 päivää tai muuta avokuntoutusta enintään 30 käyntikertaa kalenterivuodessa. Oikea ja tarkoituksenmukainen kuntoutuksen jaksottaminen edistää rintamaveteraanin toimintakyvyn säilymistä pidempään. Avokuntoutusta voidaan toteuttaa toimintakykyluokkaan III kuuluvan rintamaveteraanin osalta esimerkiksi siten, että rintamaveteraanilla on mahdollisuus saada avokuntoutusta 2 x 10 hoitokerran sarjaa. Vastaavasti toimintakykyluokkaan I ja II kuuluvan rintamaveteraanin avokuntoutus voidaan toteuttaa esimerkiksi 3 x 10 tai 2 x 15 hoitokerran sarjoina. 4.2 Rintamaveteraanin laitoskuntoutus Laitoskuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutus- ja hoitolaitoksessa, sairaalan tai terveyskeskuksen osastolla annettua pääsääntöisesti yhtäjaksoista hoitojaksoa, johon kuuluu kuntoutuksen lisäksi majoitus ja täysihoito. Ensisijaisesti on pyrittävä käyttämään lähimpiä soveltuvia kuntoutuslaitoksia. Lääketieteellisistä tai kielellisistä syistä johtuen voidaan rintamaveteraani kuitenkin lähettää sopivimpaan kuntoutuslaitokseen riippumatta sen sijainnista Suomessa. Myös muusta perustellusta syystä rintamaveteraani voidaan hänen omasta toivomuksestaan ohjata johonkin kauempana (Suomessa) sijaitsevaan kuntoutuslaitokseen. Esimerkiksi rintamaveteraanin kuulo- tai näköongelma, dementoituminen, reumasairaus, parkinsonintauti, tuki- ja liikuntaelin-sairaudet tai muu vastaava saattaa edellyttää kauempana sijaitsevaa kuntoutus- ja hoitolaitosta. Kuntoutusta voidaan antaa laitoskuntoutuksena enintään 10 vuorokautta (toimintakykyluokka III). Mikäli rintamaveteraanin toimintakyky on sairauden tai vamman aiheuttaman häiriön vuoksi alentunut siten, että rintamaveteraani kuuluu toimintakykyluokkaan I tai II, laitoskuntoutusjakson tulisi olla kalenterivuodessa 2 4 viikon pituinen silloin, kun se on kuntoutuksen tavoitteiden kannalta perusteltua. Kuntien tulee valvoa, että laitoskuntoutusjaksot toteutetaan rintamaveteraanien kuntoutusta koskevan asetuksen mukaisesti. 4.3 Aviopuolison laitoskuntoutus Toimintakykyluokkaan III kuuluvan rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua kuntoutukseen samanaikaisesti, samassa kuntoutus- ja hoitolaitoksessa rintamaveteraanin kanssa enintään 10 vuorokauden ajan.

8 Valtiokonttori 8 (12) Rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua laitoskuntoutukseen samanaikaisesti, samassa kuntoutus- ja hoitolaitoksessa, rintamaveteraanin kanssa enintään 14 vuorokauden ajan, jos rintamaveteraanilla on sellainen vamma tai sairaus, joka aiheuttaa toimintakyvyn häiriötä eli hän kuuluu toimintakykyluokkaan I tai II. Rintamaveteraanin ja aviopuolison yhteinen kuntoutusjakso voidaan toteuttaa esimerkiksi näin: Toimintakykyluokkaan III kuuluva rintamaveteraani voi olla laitoskuntoutuksessa enintään 10 vuorokautta ja aviopuoliso samanaikaisesti enintään 10 vuorokautta. Toimintakykyluokkaan I ja II kuuluva rintamaveteraani voi olla kuntoutuksessa enintään 4 viikkoa ja aviopuoliso samanaikaisesti enintään 2 viikkoa. Aviopuolison kuntoutusjakso ei kuitenkaan saa olla pitempi kuin rintamaveteraanin. 5. Kuntoutuksen kustannusten korvaus Rintamaveteraanille ja hänen puolisolleen ei aiheudu kuntoutuksesta kustannuksia. Kunta maksaa rintamaveteraanin kuntoutuskustannukset ja Kansaneläkelaitos korvaa kuntoutusmatkoista aiheutuvat kulut. 6. Rintamaveteraaneille kotiin vietävät kunnalliset avopalvelut Kunnallisiin avopalveluihin oikeutetun rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani. Sotainvalideille, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 prosenttia, ei voida antaa tämä määrärahan perusteella rintamaveteraaneille tarkoitettuja kunnallisia avopalveluja. Tämä määräraha on jaettu kunnassa asuvien rintamaveteraanien lukumäärän suhteessa. Määräraha on kuntien ja kuntayhtymien käytettävissä alkaen. Määräraha on pidettävä erillään muusta Valtiokonttorin kunnalle tai kuntayhtymälle osoittamasta rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahasta. Määrärahaa voidaan käyttää sosiaalihuoltolain mukaisen koti- ja tukipalvelun antamiseen sen tarpeessa oleville veteraaneille. Määrärahan käyttöön sovelletaan sosiaalihuoltolain mukaista tarveharkintaa kuitenkin niin, että veteraanin tuloja ei tarvitse selvittää, vaan palvelun tarve on ratkaiseva. Tavoitteena on tukea monipuolisesti veteraanin kotona selviytymistä. Valtiokonttori tulee pyytämään tämän määrärahan käytöstä ensi vuoden keväällä erillisen selvityksen. 7. Valtiokonttorin korvaukset Valtion vuoden 2012 talousarviossa on rintamaveteraanien kuntoutusmomentille varattu yhteensä euroa.

9 Valtiokonttori 9 (12) Kunnille jaetaan kuntoutusmäärärahasta rintamaveteraanikuntoutukseen 23,9 miljoonaa euroa kunnissa asuvien rintamaveteraanien määrän suhteessa. Määräraha maksetaan kunnille ennakkona neljännesvuosittain (helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa) yhtä suurina erinä. Ennakkona maksettu määräraha on lopullinen. Määrärahasta käytetään osa myös rintamaveteraanien kotiin vietäviin avopalveluihin, kuntoutustoiminnan matkakustannuksiin, tutkimushankkeisiin sekä ulkomailla asuvien rintamaveteraanien kuntoutukseen. Kunnat ja kuntayhtymät sekä palveluntuottajat voivat hakea rintamaveteraanien kuntoutuksen kehittämiseen määrärahaa sosiaali- ja terveysministeriöstä. Kuntien tulee tehdä valtion vuoden 2012 määrärahalla maksettavat rintamaveteraanien kuntoutuspäätökset mennessä. Vuoden 2012 aikana on suotavaa valita rintamaveteraaneja myös varalle, jotta kuntoutusjaksonsa peruuttamaan joutuneen rintamaveteraanin tilalle voidaan vielä vuoden 2013 puolella lähettää uusi kuntoutuja. Vuoden 2012 puolella tehtyjen kuntoutuspäätösten perusteella voidaan kuntoutuskustannuksia maksaa saakka. Mikäli määrärahaa jää kunnilta käyttämättä, on se palautettava Valtiokonttorille viimeistään Valtiokonttori on varannut vuoden 2012 rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahasta kaksi miljoonaa euroa jaettavaksi syyskuussa vuodelta 2011 käyttämättä jääneiden määrärahojen jaon yhteydessä. Tämä summa sekä kunnilta käyttämättä jääneet vuoden 2011 määrärahat jaetaan syyskuussa 2012 hakemusten perusteella niille kunnille, jotka ovat noudattaneet kuntoutukseen valinnoissaan Valtiokonttorin ohjeita, mutta joiden määrärahat eivät ole kuitenkaan riittäneet kaikkien hakijoiden kuntouttamiseen. Valtiokonttorin arvioidessa lisämäärärahan myöntämisen tarvetta otetaan huomioon kuntien maantieteelliset ja muut erityisolosuhteet, kuten pitkät etäisyydet harvaan asutulla seudulla ja avopalvelujen vähäinen tarjonta kunnan alueella. 8. Hakemusmenettely tilanteessa, jossa kuntoutusmääräraha ei ole riittänyt Kuntien ja kuntayhtymien tulee ilmoittaa Valtiokonttorille mennessä niiden kuntoutusta hakeneiden rintamaveteraanien lukumäärä, joille ei ole voitu myöntää maksusitoumusta vuoden 2012 määrärahasta. Lisämäärärahan saaminen edellyttää Valtiokonttorille lähetettyä hakemusta perusteluineen siitä, miksi määräraha ei ole riittänyt kaikille kuntoutukseen hakeneille veteraaneille. Hakemus on tehtävä Valtiokonttorin laatimalle lomakkeelle. Lomake on saatavilla Valtiokonttorin verkkosivuilta tai pyydettäessä. Lomake lähetetään myös postitse heinäkuussa Hakemus lähetetään osoitteella: Valtiokonttori, Vahingonkorvauspalvelut, Merja Längman, PL 14, Valtiokonttori.

10 Valtiokonttori 10 (12) Kuntoutusmäärärahan suuruudesta, maksamisesta ja käytön valvonnasta annetaan ohjeet erikseen kunnille ja kuntayhtymille. Kuntien tulee aktiivisesti seurata määrärahan käyttöä, jotta kuntoutukseen varattua määrärahaa ei jäisi käyttämättä ja kaikki kuntoutusta haluavat pääsisivät säännölliseen vuosittaiseen kuntoutukseen. 9. Matkakustannusten korvaus Kansaneläkelaitos maksaa kuntoutettavalle ja hänen kanssaan kuntoutuksessa olleelle aviopuolisolle matkasta aiheutuneet tarpeelliset matkakustannukset kokonaisuudessaan siihen kuntoutuslaitokseen, jossa he ovat olleet kuntoutuksessa. Sairausvakuutuslain mukaisen matkakorvauksen lisäksi Kansaneläkelaitos maksaa kuntoutuksessa olleille myös omavastuuosuuden ja sitä pienemmät matkakulut kokonaan. Rintamaveteraanin on matkakorvausta hakiessaan esitettävä Kansaneläkelaitokselle kunnan tai Valtiokonttorin antama kuntoutusmaksusitoumus tai hyväksymispäätöksen kopio sekä selvitys kuntoutukseen osallistumisesta. Selvitys kuntoutukseen osallistumisesta voidaan antaa esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen lomakkeella. Kansaneläkelaitos maksaa myös julkisessa laitoshoidossa olevan rintamaveteraanin matkakustannukset kuntoutuslaitokseen ja takaisin hoitolaitokseen. Samoin menetellään, jos laitoskuntoutuksessa oleva rintamaveteraani siirretään kesken kuntoutusjakson sairaalahoitoon. Valtiokonttori korvaa nämä matkakustannukset kokonaan Kansaneläkelaitokselle, koska sairausvakuutuslain mukaan laitoshoidossa olevalle henkilölle ei korvata mitään sairauden tai vamman hoidon aiheuttamia kustannuksia. Jos julkisesta laitoshoidosta kuntoutukseen lähetetty rintamaveteraani palaa kuntoutuslaitoksesta suoraan kotiin, korvaa Valtiokonttori Kansaneläkelaitokselle kotimatkan siten, kuin edellisessä kappaleessa on esitetty. Kansaneläkelaitos maksaa korvauksen matkakustannuksista myös ulkomailla asuvalle rintamaveteraanille ja hänen kanssaan kuntoutuksessa olleelle aviopuolisolle, jolla ei ole pysyvää asuinpaikkaa Suomessa ja jotka Valtiokonttori on hyväksynyt kuntoutukseen. Tällöin korvataan välittömästi kuntoutukseen liittyvät edestakaiset matkakustannukset heidän asuinmaastaan kuntoutuslaitokseen. Rintamaveteraanin saattajan matkakulut ulkomailta Suomeen korvataan vain, jos Valtiokonttori on maksusitoumuksessa luvannut korvata ne. Kansaneläkelaitos maksaa matkakustannukset ulkomailta Valtiokonttorin maksusitoumuksessa mainittuun kuntoutuslaitokseen. Matkakulujen katsotaan liittyvän kuntoutukseen, jos oleskelu Suomessa kestää kuntoutusjakson lisäksi enintään kaksi kuukautta. Vakinaisesti ulkomailla asuva rintamaveteraani voi saada kuntoutusta myös asuinmaassaan sijaitsevassa kuntoutusyksikössä. Suomen ulkopuolella annettavan kuntoutuspalvelun hankkimisesta ja järjestämisestä päättää Valtiokonttori. Kansaneläkelaitos maksaa myös näistä matkoista aiheutuneet kustannukset kodista kuntoutuslaitokseen ja takaisin. Matkalaskut lähetetään kansaneläkelaitokselle osoitteella: Kansaneläkelaitos, Karjaa, PL 44, KARJAA, Finland.

11 Valtiokonttori 11 (12) Kansaneläkelaitos korvaa kuntoutuksesta aiheutuneet matkakustannukset halvinta matkustustapaa käyttäen. Ulkomailta tehtyjen matkojen osalta voidaan edestakaiset matkakulut maksaa heti kuntoutuksen päätyttyä, mikäli rintamaveteraani esittää riittävän selvityksen matkakuluista (esimerkiksi edestakainen matkalippu). Korvaus maksetaan Kansaneläkelaitoksen toimiston päättämällä tavalla joko käteisellä tai ilmoitetulle pankkitilille. Valtiokonttori maksaa Kansaneläkelaitokselle ulkomailla asuvien rintamaveteraanien matkakustannukset rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain 10 :n mukaisesti. Kuntoutukseen lähettävän tahon on tarvittaessa opastettava rintamaveteraaneja matkakorvauksien hakemisessa. 10. Muutoksen haku Rintamaveteraanien kuntoutusta koskevan lain 13 :n mukaan tässä laissa tarkoitettuihin Valtiokonttorin, kunnan asianomaisen toimielimen (aikaisemmin terveyslautakunnan) ja Kansaneläkelaitoksen päätöksiin ei voi hakea muutosta valittamalla muussa kuin rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain 10 :n 3 momentin tarkoittamassa tapauksessa. Jos kunnan asianomaiselle toimielimelle rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain 3 :n nojalla kuuluva asia on siirretty viranhaltijan päätettäväksi, viranhaltijan on saatettava asia asianomaisen toimielimen ratkaistavaksi, jos päätökseen tyytymätön 14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan sitä vaatii. Päätökseen on liitettävä ohjeet, joista ilmenee miten päätökseen tyytymättömän on meneteltävä asian saattamiseksi asianomaisen toimielimen käsiteltäväksi. Lisätietoja antavat: Merja Längman, puh.(09) Ritva Brinck, puh. (09) Jouko Himanen, puh.(09) Toimialajohtaja Jyri Tapper Linjanjohtaja Marja-Liisa Taipale Liite 1 Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset sekä hoitopäivähinnat vuonna 2012 Liite 2 Tuetun kotona kuntoutumisen malli ikäihmisille

12 Valtiokonttori 12 (12) Tiedoksi: Ahvenanmaan maakuntahallitus Eduskunnan oikeusasiamies Finland Ambassad i Sverige Finlands Svenska Kommunförbund Kansaneläkelaitos Kuntoutus- ja hoitolaitokset Lääninhallitukset Rintamaveteraaniliitto Rintamanaisten liitto Rintamaveteraaniasian neuvottelukunta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysministeriö Sotainvalidien Veljesliitto Suomen fysioterapiakeskusten liitto Suomen Kuntaliitto Suomen Fysioterapialiitto Suomen Sotaveteraaniliitto Suomen Sotaveteraaniliiton Ruotsin piiri Terveydenhuollon oikeusturvakeskus

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015 Valtiokonttori Ohje 1 (14) Kansalaispalvelut 4.2.2015 VK/53/00.01/2015 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki

Lisätiedot

Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010

Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010 VALTIOKONTTORI Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut OHJEKIRJE 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 Terveyskeskusta ylläpitäville kunnille ja kuntayhtymille RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010 Rintamaveteraanikuntoutuksen

Lisätiedot

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Kyh 24.1.2012 10 Kyh liite 5 Kyh 22.5.2012 62 Kyh liite 2 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Hyväksytty yhtymähallituksessa

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen Valtiokonttori Ohje 1 (14) Kansalaispalvelut 28.1.2016 VK/00015/08.01.02/2016 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen vuonna 2016 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014 VALTIOKONTTORI 29.1.2014 Valtiokonttori 1 (16) Sisällys Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen

Lisätiedot

Veteraanien etuuksia vuonna 2016

Veteraanien etuuksia vuonna 2016 1 Veteraanien etuuksia vuonna 2016 Suomen sotien 1939 1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehille ja naisille eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada

Lisätiedot

Arvoisa sotiemme veteraani!

Arvoisa sotiemme veteraani! HAMINAN KAUPUNKI/Hyvinvointipalvelut 1.4.2016 Arvoisa sotiemme veteraani! Asuminen Asuntojen korjausavustus Veteraanit ja heidän leskensä voivat saada avustusta asunnon korjaamiseen tai muutostöihin. Lisätietoja

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET

Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET 1 2 Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Perusturva SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET 1. Sotainvalidien kuntoutus (Sotilasvammalaki) eli

Lisätiedot

TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS

TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS 1 TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS päivitetty 2012 2 Sisältö 1. RINTAMAVETERAANIEN TUNNUKSET... 3 Rintamasotilastunnus ( miehille )... 3 Rintamapalvelustunnus ( naisille )... 3 Rintamatunnus... 3 Veteraanitunnus...

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen antamaa tukea täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset.

Julkisyhteisöjen antamaa tukea täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset. Veteraanien etuuksia vuonna 2015 Suomen sotien 1939 1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehille ja naisille eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada valtion

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin

Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin 20.12.2015 Ohje korvauksen hakemisesta yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin yksityisille terveyspalvelujen tuottajille ja työnantajan

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA Kunnalla on terveydenhuoltolain (L1326/2010:29 ) mukainen velvollisuus järjestää potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus. Lääkinnälliseen

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmä kaipaa remonttia

Kuntoutusjärjestelmä kaipaa remonttia Kuntoutusjärjestelmä kaipaa remonttia VALTAKUNNALLISET KUNTOUTUSPÄIVÄT HELSINKI 10.- 11.4.2013 PEKKA RISSANEN TAMPEREEN YLIOPISTO TERVEYSTIETEIDEN YKSIKKÖ Esityksen rakenne 2 Joitakin kuvia ja numeroita

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon

Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon lakimies Seppo Savolainen 10.5.2012 Jyväskylä Käsitteet sotainvalidi ja veteraani sotainvalidi on henkilö, jolla on Valtiokonttorin

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat 2016 SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat Tervetuloa kuntoutumaan ja virkistymään Ilolansaloon! Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 24240 SALO p. (02) 7213 300 www.salva.fi SALVA

Lisätiedot

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

HE 8/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia

HE 8/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia HE 8/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia siten, että Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Perusturvalautakunnan tehtäviin liittyvän toimivallan siirrosta tehtyä perusturvalautakunnan tekemää päätökseen 14.2.2013

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI 1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 1. NEUVOTTELUKUNNAN TEHTÄVÄ JA TAVOITE Kaupunginhallituksen vahvistaman toimintasäännön mukaan toimii helsinkiläisten

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE

SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE Sivu 1 / 7 Ohjekirje Helsinki 7.2.2013 Dno VK/204/00.01/2013 SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE Sotilasvammalain eräiden säännösten soveltamisesta 31.12.1985

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Palveluntarjoaja: Tampereen kaupunki (jäljempänä: Tampere ja Palveluntarjoaja ) sekä Palvelunsaajat: Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin. Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o35. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o35. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2001 N:o 35 45 SISÄLLYS N:o Sivu 35 Tasavallan presidentin asetus Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen yhteydessä toimivan henkilöstön

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010 SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010 KUNTOUTUS Valtion kustantama veteraanikuntoutus Kuntoutukseen valittavan tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939 1945 sotiin osallistunut

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Yleistä hankkeesta

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN KUULUVA TUTKIMUS JA HOITO

RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN KUULUVA TUTKIMUS JA HOITO Jakelussa mainituille RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN KUULUVA TUTKIMUS JA HOITO Valtuutussäännökset Rintamaveteraanien kuntoutuksesta annettu laki (1184/1988) 3 :n 2 momentti (muutettu 1097/1992 ja 1227/1993)

Lisätiedot

Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2014 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 23.09.2014 klo 09:30-11:15 Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013

Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Kelan korvaamat matkat terveydenhuoltoon Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Matkakorvausten myöntämisperusteet Matka korvataan sairauden, raskauden, synnytyksen ja Kelan myöntämän kuntoutuksen vuoksi tehdyistä

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015

KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015 KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015 VETERAANIOPPAAN SISÄLTÖ SAATESANAT KAUPUNGIN JA VETERAANIEN YHTEISTYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT A. Sotainvalidien erityispalvelut Kuntoutus Terveystarkastukset

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Käytännön prosesseja rajat ylittävän terveydenhuollon tilanteissat i Kela / Terveysosasto, eysosas o, kv-sairaanhoitotiimi aa o Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Esitelmän pääkohdat

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet

Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet Eija Puutinen Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Luento Kaste-hankkeen teemapäivässä 14.1.2010 Julkisen laitoshoidon vaikutus Kelan etuuksiin sairaanhoidosta

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015. Kela Terveysosasto

Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015. Kela Terveysosasto Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015 Kela Terveysosasto Lainmuutoksen tavoitteet Vammaisetuuksien määräytymisperusteiden selkeyttäminen Etuuksien kohdentumisen oikeudenmukaisuus kasvaa Etuuksien hakeminen

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Maksukatto (L 6 a ) 679,00 691,00 1 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b)

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 678/2014 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 678/2014 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 678/2014 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016 Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon

Lisätiedot

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kuntien järjestämä sotainvalidien avo- ja laitoshoito Valtiokonttori korvaa kunnille ja kuntayhtymille

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta HYKS-Operatiivinen tulosyksikkö Vesa Perhoniemi 11.9.2014 11.9.2014 Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta Vesa Perhoniemi hallinnollinen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset korvaukset

Sotilasvammalain mukaiset korvaukset 2005 KORVAUKSET Sotilasvammalain mukaiset korvaukset Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ KORVAUKSISTA 2 VAMMOJEN JA SAIRAUKSIEN KORVAAMINEN SOTILAS- VAMMALAIN MUKAAN 3 INVALIDIN KORVAUKSET 3 Elinkorko 3 Omaiskorotus

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot