Hyvät sukuseuran jäsenet!
|
|
- Sami Mattila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIEDOTE 1/16
2 Hyvät sukuseuran jäsenet! Vietimme viime kesänä juhlallisen muistotilaisuuden Joroisten hautau sm aalla. Halusimme kunnioittaa yhden sukumme merkkihenkilön Ylipehtoori Johannes Silvastin muistoa. Kunniapuheenjohtaja Ossi Silvastin johdolla kiinnitimme hautapaateen muistolaatan, jossa oli seuraava teksti: Silvastien sukuseura kiinnitti tämän muistolaatan ylipehtoori Johannes Silvastille kunnioituksena ja muistona hänen Isänmaalle ja Joroisille tekemästään merkittävästä työstä. Olkoon tämä kunnianosoitus myös monille muille sukujemme esi-isille ja-äideille. Hautakiven, joka on siis kuolinvuodelta 1901 kyljessä on himmeästi vielä nähtävänä vanhan virsikirjan virren nro 207 toinen ja kolmas säkeistö, jotka sukuseuramme jäsen Kaarina Moisio os. Silvasti tallensi minulle muistoksi. Ah,mitähän raamatut takaa, ja hautojen patsahat haastaa? Tää ruumis nyt rauhassa maakaa, vaan kerran on nouseva maasta. Nyt maailman myrskyistä vapaa se kätkös` on rauhallista; On nukkuva kunnes se tapaa taas sielunsa kirkkaudessa. Varsin kuvaavaa on, että kovimmat maalliset myrskyt maamme historiassa olivat Johanneksen viimeisen 2 matkan jälkeen vasta tulossa. Osaltaan vaikutti myös mm. suuren-lähetystön helmikuun matka v.1899, jossa Johannes oli Joroisten edustajana Pietarissa. Toivon, että suvustamme löytyisi uusia sukuasioista kiinnostuneita henkilöitä, jotka voisivat tulla toimintaan mukaan, tämä on hyvin kiinnostava tieteen laji. Toivon myös, että lähettäisitte minulle juttuja sukuun liittyen tai vinkkejä, joita voisimme julkaista tiedotteissa. Henkilötietomuutokset on syytä ilmoittaa Ahti Kopperille. Taloudenhoitaja Riitta-Liisalle sitten vain nimi-, osoitemuutokset, sekä kuolemantapaukset. Esitän lämpimät kiitokset sukukokouksen järjestelyihin ja ohjelmiin osallistuneille henkilöille. Kokoonnutaan taas vuonna 2017 yhteiseen tapaamiseen. Tervetuloa! Sakari Silvast Sukuseuran puheenjohtaja Ps.otamme vastaan mielihyvin sukujuttuja ja uutisia, joita julkaisemme sukutiedotteessa, voit toimittaa niitä hallituksen jäsenille
3 Silvastien sukuseuran sukutapaaminen ja sukukokous Sukuseuran sukutapaamista ja kokousta vietettiin Pieksämäellä Lauantain ohjelmassa oli sukuretki yhden suvun merkkihenkilön, Johannes Silvastin haudalle Joroisten hautausmaalle. Johannes Silvast toimi usean vuoden ajan Järvikylän kartanon ylipehtoorina Joroisissa. Hän oli mukana myös useissa kunnan luottamustoimissa. Johannes Silvast oli Joroisten kunnan edustajana viemässä Suurta adressia keisari Nikolai II:lle Pietariin 1899.Hautapaaden äärellä vietetyssä tilaisuudessa kiinnitettiin sukuseuran muistolaatta hautakiveen. Laatassa on teksti Silvastien sukuseura kiinnitti tämän muistolaatan muistona ja kunnioituksena ylipehtoori Johannes Silvastille hänen tekemästään merkittävästä työstä Isänmaalle ja Joroisille. Muistopuheen tilaisuudessa piti sukuseuran kunniapuheejohtaja Ossi Silvast. Airueina toimivat Riitta-Liisa Mönkkönen ja Juhani Silvast. Silvastien seuraava sukukokous pidetään heinäkuuta 2017 Kylpylähotelli Kunnonpaikassa Siilinjärvellä. Tervetuloa! 3
4 Sukuretken jälkeen ohjelma jatkui Lomapirtillä mm. ruokailun, seurustelun, tietokilpailun ja yhteislaulun merkeissä. Varsinaisessa Silvastien sukukokouksessa kuultiin sukuseuran toimintakertomus sukukokousten väliseltä ajalta sekä tilinpäätökset viimeisiltä päättyneiltä tilikausilta. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin vuoteen 2017 saakka. Vuotuiseksi jäsenmaksuksi päätettiin edelleen 15. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Maija-Liisa Koskela Oulusta. Silvastien sukuseuran kunniajäseneksi kutsuttiin hallituksen esityksestä Riitta- Liisa Mönkkönen. Tilaisuudessa muistettiin myös suvun selvittämisen alullepanijaa Kaarina Moisiota os.silvasti Uuraisilta. Kaarina lausui myös juhlassa hienon runon. 4
5 Juhlassa esiintyi myös Leena Silvast Hankasalmelta, joka lauloi Jaana Elorannan säestämänä sekä kirkossa, että juhlatilassa Agrikolassa. Sakari ja Juhani Silvast kertoivat Johannes Silvastin matkasta Pietariin ja Helmikuun manifestista ja sitä seuranneesta Suuresta lähetystöstä. Juhani Silvast Leena Silvast 5
6 LYHYT HISTORIIKKI KULTASEPÄNLIIKE UIMOLAN VUOSISTA Kultaseppä Juho E. Silvast, perusti kultasepänpajan Kauhajoelle vuonna Varsinainen liike perustettiin Alavudelle Tuohon aikaan valmiiden jalometallituotteiden saanti oli erittäin vähäistä, joten suurin osa myytävistä koruista ja hopeaesineistä valmistettiin omassa verstaassa. Alavudella kultaseppiä oli töissä viisi. Alavuden liikkeessä suunniteltiin ja valmistettiin myös kansallispukujen koruja. Tuohon aikaan niillä olikin suuri kysyntä, sillä tuolloin jokaisella naisella oli juhlapukunaan kansallispuku.alavuden ja Kuortaneen pukujen korut ovat Juho E. Silvastin ja Armi Klemetin suunnittelemat. Myös Juhon veli Isak Silvasti toimi kultaseppänä. Uimolaksi sukunimi Silvast muuttui Kalevan riemunvuonna Alavudella. Elettiin suomalaisuuden aikaa. Ilmeisestinimi Uimola oli sukunimilistalla, josta voi valita uuden sukunimen. Juho Silvast poimi nimen, ja otti sen omakseen. Vuonna 1938 Silvastin perhe muutti Helsinkiin. Helsingissä Uimola toimi pelkästään kansallispukukoruja valmistavana pajana, kunnes sota lopetti kaiken metallin saannin ja toiminta oli jonkin aikaa pysähdyksissä. Sodan jälkeen Juho Uimolaa veti Pohjanmaa jälleen puoleensa. Paluu Pohjanmaalle tapahtui Ilmajoelle. Siellä liike toimi muutaman vuoden, kunnes muutti Seinäjoelle vuonna Seinäjoella 1943 liike avattiin Puskantie 10:en. Rakennus jossa liike toimi on edelleen olemassa. Nykyisin talossa on kaiverrusalan liike. Noin kymmenen vuotta Uimola toimi em. osoitteessa. Keskuskatu 5:stä vapautui liiketilat, Juho Uimola ja tyttärensä Mirjam sekä miehensä Hugo Yli-Kivistö tarttuivat tilaisuuteen ja muuttivat yrityksen sinne. Tuolloinkin yrityksessä oli useita kultaja kelloseppiä. Valmistuspuoli oli vuosien varrella pienentynyt. Elettiin teollistumisen aikaa. Myös jalometallialalla. 50-luvulla alkoi syntyä yrityksiä jotka valmistivat sarjatuotantona koruja ja pöytähopeita. Toki tuonkaltaisia yrityksiä oli aiemminkin ollut, harvakseltaan. Mutta kun sodat olivat takanapäin ja ihmiset asettuneet aloilleen, ja yleisen vaurauden kasvaessa, oli tarve suuremmille kultasepänpajoille jotka pystyivät tyydyttämään kysyntää. Myös Uimola vastasi kysyntään, vaikka omavalmistus pieneni, yritys panosti myyntihenkilökuntaan. Uimolalla oli myös optiikkapuoli muutamia vuosia 50-luvulla. 60-luvun alussa tapahtui yrityksen ensimmäinen sukupolvenvaihdos. Juho Uimolan tytär, Mirjam Yli-Kivistö otti liikken haltuunsa. Tuolloin Mirjam suoritti myös kultasepäntutukinnon, toimittuaan liikkeessä jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuosikymmenen lopulla, Mirjamin sairastuttua hetkellisesti juuri ennen vuoden tärkeintä sesonkia, joulua, Perheen tytär Aila Nuopponen meni tuuraamaan äitiään hetkeksi. Kävi kuitenkin niin, että hetkestä muodostuikin elämänura Ailalle. 70-luku oli ja meni. Energiakriisi nosti myös jalometallien hintoja. Tuli jonkinlainen lama silloinkin. Lamasta, ties monennestako liikkeen historiassa, selvittiin. Vuoden 1980 alussa tapahtui kaksi asiaa samoihin aikoihin. Liike muutti Keskuskatu 6:een, uusiin upeisiin tiloihin. 6
7 Samalla seuraava sukupolvi astui vastuuseen toiminnasta. Aila Nuopponen otti toimitusjohtajan tehtävät hoitaakseen Mirjam jäi ansaitulle eläkkeelle. Liikkeessä työskenteli tuolloin neljä henkilöä jotka hoitivat kaiken kultasepänliikken arkeen kuuluvan toimen. Yhtiöllä oli edelleen vuosikymmenen lopulle saakka oma kultaseppä palveluksessa. Vuosikymmenten saatossa palveluksessa ovat olleet mm. Tauno Luhta (perusti myös oman liikkeen Seinäjoelle), Yrjö Levä ( osti oman liikkeen Kauhavalta), Jaakko Maijala sekä Teijo Syrjälä. 90-luku alkoi siten että Ailan aviomies, Raimo Nuopponen siirtyi Ailan rinnalle hoitamaan liiikettä. Toukokuussa 1990 Uimola laajensi toimintaa ja osti Alavudelta kultasepänliikken avattiin Seinäjoella Torikeskus. Uimola perusti sinne toisen myymälän. Vuonna 1993 liike muutti Kalevankatu 10:en. Liikkeellä oli siis kolme myymälää. Koko 90-luku oli varsin sekaista jalometallialalla. Oli yrityksiä jotka myivät alennuksia kelvotonta tavaraa, ja lopuksi yhteiskunnallisia velvollisuuksia ei hoidettu. Se oli vaikeaa aikaa liikkeille jotka tahtoivat tehdä kauppaa kunniallisesti, perinteistä hyvää kauppatapaa ja arvokkuutta noudattaen. Vuosituhat vaihtui! Ailan ja Raimon mielissä alkoi kypsyä ajatus liikkestä luopumisesta, koska perheen pojat olivat muuttaneet pääkaupunkiseudulle, jossa molemmilla oli jo omat työnsä, eivätkä innostuneet palaamaan Seinäjoelle jatkamaan liikettä. Olihan Aila varsinkin tehnyt jo mittavan uran yrityksen ruorissa. Vuonna 2004, oli ensimmäinen yhteydenotto yrityskaupan tiimoilta. Kauhavalainen Kultatähti Oy, oli kiinnostunut perinteikkään Uimolan mahdollisuuksista. Kauppaa hierottiin ja valmista tuli Tuolloin Kultasepänliike Uimolan liiketoiminta siirtyi kaupalla Minna ja Pekka Laitamäen Kultatähti Oy:lle. Kultatähti Oy, joka on tehnyt kello- ja kultakauppaa alkaen vuodesta 1990, Alahärmässä, Kauhavalla, Nurmossa ja Kauhajoella, osti maakunnan perinteikkäimmän ja Seinäjoen vanhimman yrityksen omakseen. Vuonna vuotta Kello- ja kultasepänliike Uimola on ollut merkittävä osa pohjalaista kello- ja kultakauppaa. Alan yrityksiä on noussut ja kaatunut. Uimolan pitkä historia velvoittaa meitä nykyisinä omistajina kunnioittamaan pitkää ja luottamuksellista yhteistyötä asiakkaittemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Perinteitä kunnioittaen, katsomme aina reilusti eteenpäin ja pyrimme huolehtimaan siitä että Uimola sekä yhtiömme muutkin liikket ovat Aina aikaansa edellä. Yhtiömme Uimola ja Kultatähti-liikkeet työllistävät noin 15 henkeä. Toimimme Seinäjoella; kaksi liikettä, Kauhavalla sekä Kauhajoella. Yhtiöllämme on ollut verkkokauppa jo viisi vuotta. Edellä kirjoitettu on koottu pääosin Aila ja Raimo Nuopposen muistelmista. Jos sinulla, arvoisa lukija, on jokin hieno yksityiskohta historian vuosilta, Ole hyvä ja anna meidän tietää. Voit kirjoittaa viestin uimola@kultatahti.fi. Voimme siten täydentää historian kirjoja. Pekka Laitamäki Kultasepänliike Uimola Seinäjoki 7
8 Pekka Silvast PORKKALAN NEUVOSTOTUKIKOHTA PORKKALAN VUOKRAUS Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitussa Moskovan välirauhassa määrättiin, että Porkkalan alue (venäjäksi Porkkala-Udd) vuokrattiin 50 vuodeksi Neuvostoliitolle. Vuokra-alue muodostui Porkkalanniemestä, Upinniemestä ja niiden pohjoispuoleisesta alueesta. Alueeseen kuului osia Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kunnista sekä koko Degerbyn kunta, jonka olemassaolo näin loppui. Vuokrattavalla alueella asui noin henkeä, joille jäi aikaa kotiensa tyhjentämiseen vain kymmenen päivää. Vuokra-alue piti luovuttaa Neuvostoliitolle Työtä vaikeutti se, että Porkkalan alueella oli vilja- ja perunasato vielä osittain korjaamatta. Alue oli pääkaupunkiseudun elintarvikehuollon kannalta keskeisessä asemassa. Evakuoitava oli myös alueella jo korjattu heinäsato sekä runsaat halkovarastot. Paikalliset asukkaat saivat avukseen noin varusmiestä lähinnä Dragsvikin varuskunnasta. Neuvostoliitto otti Porkkalan vuokra-alueen vastaan suomalaisilta 28. syyskuuta Tätä ennen suomalaiset sotilaat ja poliisit olivat sulkeneet Porkkalan alueelle johtavat tiet, ja alueella liikkui vain liittoutuneiden valvontakomission venäläisiä upseereita, joille oli määrätty opastustehtäviä joukkojen saapuessa aikanaan tukikohtaan. Neuvostovaltuuskunta siirtyi Malmin lentokentältä suoraan Porkkalaan ilman mitään alueen luovutukseen liittyviä muodollisuuksia. Vuokra-alueen rajankäynti tapahtui myöhemmin syksyn 1944 kuluessa. PORKKALAN MERISOTILAALLINEN TUKIKOHTA Vuokra-alueelle perustettiin Porkkalan merisotilaallinen tukikohta, joka kuului osana Itämeren Punalippuisen Laivaston Tallinnan Meripuolustusalueeseen. Porkkalan Naissaaren suomalaissaksalaisen tykistö-, miina- ja sukellusveneverkkosulun pohjoispään lukko oli vuosina ollut Mäkiluodon linnake, jolla oli 12 tuuman kaksoistorni. Mäkiluoto oli myös Porkkalan neuvostotukikohdan päälinnake, ja sen tykkitornin päätehtävä oli myös tukikohdan aikana Suomenlahden kapeimman kohdan sulkeminen tykistön tulella. Porkkalan tukikohdan toinen päätehtävä oli meritien turvaaminen Leningradista pitkin Suomenlahden pohjoisrannan suojaista rannikkoväylää Itämerelle. Väylän käyttö oli tärkeää Neuvostoliiton sukellusveneille, jotka halusivat sotatoimiin 8 Itämerelle. Sukellusveneitä sijoitettiin Porkkalan tukikohdan lisäksi Helsinkiin, Hankoon ja Turkuun. Väylää oli tärkeä myös Leningradin huollon kannalta. Tukikohdan maapuolustusta varten Porkkalaan tuotiin merijalkaväkidivisioona, joka oli Leningradin piirityksen ajan ja sen jälkeen puolustuksessa Oranienbaumin motissa Suomenlahden etelärannalla. Divisioonaan kuului kolme jalkaväkirykmenttiä, tykistörykmentti ja panssarirykmentti sekä eräitä muita erillisyksiköitä. Porkkalan ilmapuolustuksen hoiti ilmatorjuntarykmentti, jonka yksi patteristo tosin toimi Malmin lentokentällä niin kauan, kun liittoutuneiden valvontakomissio oli maassa. Vuonna 1952 Porkkalan Friggerbyhyn rakennettiin reikälevyistä lentokenttä, jota käyttivät suihkukoneet. Yhteyskoneiden lentokenttä oli Degerbyssä. Varsinaisia merivoimia Porkkalassa oli vain monitori Vyborg eli Suomelta sotakorvaukseksi saatu panssarilaiva Väinämöinen sekä tykistöalus (lautta) Pioneer. Sen lisäksi laivastotukikohdassa oli parikymmentä vartiomoottorivenettä ja huoltoaluksia. Kaikkiaan tukikohdassa oli sotilaita noin ainakin määrävahvuuden mukaan. Todelliset rivivahvuudet saattoivat jäädä tästä paljonkin alemmiksi, koska ainakin joukkojen alokkaat koulutettiin muualla. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välien kiristyessä 1940-luvun lopussa Porkkalan tukikohdan toimintaa päätettiin tehostaa. Syyskuussa 1949 marsalkka V.D. Sokolovskij seurueineen tuli tarkastusmatkalle Porkkalaan. Hän havaitsi Porkkalassa paljon laiminlyöntejä ja puuttui niihin myös kovalla kädellä. Marsalkan vierailun seurauksena tukikohdassa suoritettiin suuria organisaatio- ja henkilömuutoksia. Aikaisemmin Tallinnan meripuolustusalueen alainen tukikohta kohotettiin itsenäiseksi meripuolustusalueeksi. Samalla sen kokoonpanoa vahvistettiin haupitsirykmentillä luvulla Porkkalan komentajaksi tuli kenraaliluutnantti Sergei I. Kabanov, joka oli ollut Hangon tukikohdan komentajana jo jatkosodan aikana. Kabanovin aikana tukikohdassa rakennettiin paljon. Kenttävarustukset muutettiin kantalinnoitteiksi, joita alueella oli kolmatta sataa. Obbnäsissä louhittiin kallioon sähköasema ja rakennettiin hyvin pitkälle suuri kaksikerroksinen komentopaikka.. TUKIKOHTA PÄÄKAUPUNGIN KUPEESSA Valtakunnan rajan ilmaantuminen aivan pääkaupungin välittömään läheisyyteen aiheutti monia rajavälikohtauksia, koska rajan olosuhteisiin ei oltu totuttu. Tahattomia ja tahallisiakin rajan ylityksiä sattui tämän tästä. Milloin rajan yli eksyttiin vahingossa, milloin oltiin tavoittelemassa rajan yli karannutta eläintä. Useimmiten näistä
9 rajan ylityksistä oli seurauksena muutaman päivän tai viikon kuulustelut tukikohdassa, jonka jälkeen "loikkarit" palautettiin. Vakavammaksi tilanne muodostui sen sijaan tukikohtaa ympäröivällä merialueella. Tukikohta ulottui aluevesirajan tuntumaan, ja sen rajat olivat alkuun huonosti merkitty. Tukikohdan vesialueille jouduttiin sekä eksymällä että selvissä merihätätilanteissa. Rajaa loukkasivat sekä kauppa-alukset että huviveneet. Useimmiten näistäkin retkistä selvittiin parin viikon kaalisoppakuurilla ja kuulusteluilla, mutta joillakin oli edessä vuosien vankeus Neuvostoliitossa. Eräs erikoinen episodi Porkkalan tukikohdan historiassa on myös alueen kauttakulku suomalaisilla junilla, joka sallittiin muutamia vuosia tukikohdan luovutuksen jälkeen. Neuvottelut olivat tiukat, ja päätyivät lopulta aika erikoiseen ratkaisuun suomalaisten ehdotuksesta. Kauttakulkujunan vaunut lukittiin kauttakulun ajaksi, ja niiden ikkunoiden eteen vedettiin luukut. Venäläiset rajamiehet asettuivat vartioon vaunujen eteisiin. Näin syntyi Suomen ja maailman pisin rautatietunneli, jota käytiin ihmettelemässä aina Yhdysvaltoja myöten. Sodan voittaneen suurvallan vahvan tukikohdan ilmestyminen aivan pääkaupungin kupeeseen vain tykinkantaman päähän herätti tietysti syvää huolestumista niin siviileissä kuin päättäjissäkin. Pohdittiinpa jopa pääkaupungin siirtoa muualla. Aikaisemmin tukikohdan tehtäviksi on jo mainittu Suomenlahden suun sulkeminen tykistö- ja miinasululla ja tärkeän suojaisen sisäväylän suojaaminen. Tukikohdan toinen komentaja ensimmäisen luokan kapteeni Shuhiashvili mainitsee eräässä kirjeessään kolmannen: Suomen revansististen ja fasististen ainesten pyrkimysten estäminen tarvittaessa vaikka tykistön tulella Helsingin keskustaan. TIEDUSTELUKESKUS JA VARUSKUNTAKAUPUNKI Porkkalan tukikohta näytteli myös suurta osaa Neuvostoliiton Suomeen suuntaamassa tiedustelussa. Tukikohdan tiedustelu-upseerit kulkivat esteettömästi pitkin Suomea ja sen varuskuntia yhdessä liittoutuneiden valvontakomission upseerien kanssa. Majvikin kartanossa oli radiotiedusteluasema, joka kuunteli kaikkea Suomen viranomaisten radioliikennettä. Majvikissa oli myös talo, jota käytettiin toisenlaiseen tiedusteluun. Siellä kestittiin ja koulutettiin suomalaisia vakoilijoita, jotka työskentelivät Neuvostoliiton hyväksi. Porkkala ei kuitenkaan ollut pelkkä siilipuolustukseen ryhmittynyt sotilastukikohta, vaan alueella asui myös noin siviiliä. Heitä varten oli olemassa oma siviilihallintonsa. Siviilit olivat upseereiden perheenjäseniä, Porkkalan alueen maataloudessa ja teollisuudessa työskenteleviä, lääkintähenkilökuntaa ja hallintoväkeä. Porkkala siis muodosti selkeän varuskuntakaupungin, joka oli melko omavarainen. Alueella elettiin kuin missä tahansa Neuvostoliitossa sillä erotuksella, että elämä oli selvästi parempaa kuin "isossa maassa". PORKKALAN PALAUTUS Stalinin kuoltua 1953 Neuvostoliitossa alkoivat puhaltaa muutoksen tuulet. Nikita Hrustsevin noustua valtaan puhutaan jopa suojasäästä. Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat kehittyneet suotuisasti. Siitä huolimatta syksyllä 1955 saatu tieto siitä, että Porkkala palautetaan Suomelle, yllätti lähes kaikki. Poliittisesti aika oli otollinen. Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimusta oli jatkettu. Vanha presidentti J.K. Paasikivi oli väistymässä, ja hänelle oli syytä antaa lahja hänen työstään Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden rakentajana. Porkkalan palautus sopi hyvin tällaiseksi. Toisaalta sotilaallinen tilanne puolsi myös hyvin Porkkalan palautusta. Itämeren alueen merellinen painopiste oli siirtynyt etelään akselille Kaliningrad Tanskan salmet. Varsovan liitto oli perustettu Naton vastapainoksi. Meritorjunnan osalta Neuvostoliitto oli siirtymässä ohjuskauteen, mutta Porkkalaan ohjuksia ei ollut tuotu. Taloudelliselta kannalta kaukana etulinjasta ollut tukikohta sitoi myös paljon voimavaroja ja tuli kalliiksi. Tammikuun 26. päivä vuonna 1956 oli vihdoin se päivä, jota Porkkalan asukkaat olivat odottaneet koko syksyn Puomi kohosi Kivenlahden sillalla ja suomalaiset rajavartijat marssivat sisään Porkkalan alueelle. Tie oli jälleen auki takaisin kotiin. Haastattelu Preobrazhenskij, Andrej Vladimirovitsh, ensimmäisen luokan kapteeni, Porkkalan tukikohdan esikuntapäällikkö vuosina , haastateltu videolle Pietarissa , alkuperäinen videonauha kirjoittajan hallussa. Kirjallisuus: Brunila, Kai, Porkalas öden, ISBN , Hangö Silvast, Pekka: Porkkala , Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta, ISBN , Tammisaari Leskinen, Jari & Silvast, Pekka: Suljettu aika, Porkkala Neuvostoliiton sotilaallisena tukikohtana , ISBN , Helsinki
10 Sukuseuran sihteeri Tuomo Silvast väitteli tohtoriksi! Väitös sovelletun fysiikan alalta Väittelijä: FM Tuomo Silvast Aika ja paikka: , 12.00, SN200, Snellmania, Kuopion kampus Filosofian maisteri Tuomo Silvast tutki röntgenvarjoaineen diffuusiota nivelrustossa. Magneettikuvausta käytetään nivelrikon ja nivelrustovammojen diagnostiikkaan. Magneettikuvauksen rajallisen paikkatarkkuuden takia pienet rustovauriot ja alkava nivelrikko voivat kuitenkin jäädä havaitsematta. Tämä on ongelmallista, sillä pienikin rustovamma voi johtaa myöhemmin nivelrikon kehittymiseen. Tuomo Silvast Hanki nyt Silvastien sukukirja ja sukuviiri! Sukukirja on myös verraton lahja. Arvokas ilvastin tietoteos sukumme suvun historiaan pöytäviiri ja tarinoihin, joka ei vanhene koskaan! Tilauksen bolisuvun voit tehdä hallituksen jäsenille. Kirjan iin! hinta on sukuseuran jäsenille 50 / kpl ja muille 65 / kpl, viirin hinta 25 / kpl (hintoihin lisätään toimituskulut) Hinta 38, Heinäkuussa tai 2011 julkistettiin 960-sivuinen + toimituskulut sukukirja. Kirjassa on mukana kaikkiaan 23 sukuhaaraa: Keskisestä Suomesta Pieksämäki-Joroinen, Vilhusen ja Jormalaisen Silvasteiksi muuttuneet sotilassukuhaarat, sekä Uuraisten Silvastien sukuhaara. Karjalan Kannakselta on mukana Sakkolan Silvastit ja kolme Inkerinmaan Toksovan sukuhaaraa. Pohjois-Pohjanmaalta on mukana Kalajoen Silvastit ja kuusi muuta pientä Silvastien sukuhaaraa. Etelä-Pohjanmaalta Jepuan ympäristöstä on kahdeksan pientä Silvastien sukuhaaraa. Sukukirjan henkilöhakemistossa on 10 Viiri 25 Kirja 50 noin nimeä. Mukana ovat kaikki Suomessa viimeisen 50 vuoden aikana eläneet Silvastit. Sukutarinoita kirjassa on yli 30 ja valokuvia lähes 300. Sukukirjasta löytyvät myös sukunimensä Silvastista muuksi muuttaneet. Heitä ovat Siltari, Lummelahti, Silvaniemi, Sajanto, Satela, Eteläperä, Silvolahti, Uimola, Varpiainen ja Silvento. Huomattavan paljon kirjassa on myös Silvasteihin liittyviä Hämäläisiä, Karjalaisia, Markkasia, Nykäsiä, Oksasia, Ylösiä ja Jylkkiä. Lisäksi kirjassa on runsaasti historiatietoa.
11 Sukuseuran jäsenmaksu ja sukuseuraan liittyminen Tämän tiedotteen mukana on jäsenmaksulomake. Jäsenmaksu on 15 euroa/perhe. Jokaisen sukuun kuuluvan jäsenmaksu on tärkeä, jotta sukuseuran toimintaa voidaan toteuttaa suunnitellulla tavalla. Hallitus työskentelee talkooperiaatteella. Jäsenmaksun eräpäivä on Tärkeää on laittaa viitenumero maksun tietoihin. Viitenumerolla tunnistamme Sinut jäsenrekisteristämme. Pankkiyhteystietomme: Suur-Savon Osuuspankki Pieksämäki tili nr. FI Tärkeää on, että pidät yhteystietosi ajan tasalla, samoin mahdollisten kuolemantapausten ilmoittaminen on tärkeää. Mikäli haluat jostakin syystä luopua jäsenyydestä ilmoita siitä Riitta-Liisa Mönkköselle. Sukuposti toimitetaan jatkossa ainoastaan maksaneille jäsenille. Helpoin tapa sukuseuraan liittymiseen on ilmoittaa siitä Riitta-Liisalle (yht.tiedot takasivulla), hän opastaa asiassa. Savo-Karjalan sukututkimustoimisto päivittää Silvastien sukukirjasivuja. Ilmoita sinne kirjallisesti tai sähköpostilla lähisuvussasi tapahtuvat muutokset! Ahti Kopperi Savo-Karjalan Sukututkimustoimisto Ruoritie 11, KITEE Pekka Silvastin Hanko ja Porkkala kirjaa voi ostaa Akateemisesta kirjakaupasta ja Suomalaisesta kirjakaupasta. Sen voi myös ostaa suoraan kustantajalta, AtlasArtilta. Joko menemällä sivuille ja ohjeiden mukaan tilata sieltä, tai lähettämällä tilauksen sähköpostiin. Meille voi myös soittaa, toimistomme puhelinnumero on Hanko ja Porkkala kirjan ovh on 48 Annamme Silvastin sukuseuralle -20 % alennuksen. Toimituskulut on 4 Kirjan voi ostaa myös toimistostamme. Olemme Etelä-Haagassa, Sankaritie 3 A. Katso ajo-ohjeet t. Risto Pekkanen Kustantaja 11
12 Sukuseuran hallitus Puheenjohtaja Sakari Silvast Liinaharjankatu 15 A Jyväskylä Puh: Sähköposti: ps.silvast@kolumbus.fi Varapuheenjohtaja Maire Heiskanen Pajutie 8 H Espoo Puh: Sähköposti: maire.heiskanen@elisanet.fi Sihteeri Tuomo Silvast Kirjosiipi Toivala Puh: Sähköposti: tuomosilvast@gmail.com Taloudenhoitaja Riitta-Liisa Mönkkönen Karjalankatu 4-6 A Pieksämäki Puh: Sähköposti: riittaliisa.monkkonen@gmail.com Muut jäsenet: Saara Manninen Väisälänsaarentie Hirvensalmi Sähköposti: saara.ma@luukku.com Puh: Juhani Silvast Kuntokatu Lappeenranta Sähköposti: juhanisilvast@gmail.com Puh: Maija-Liisa Koskela Nokkalantie 20 As Oulu Sähköposti: koskelamaijaliisa@gmail.com Puh Sukuseuran hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta sekä viidestä jäsenestä. Sukuseuran hallituksesta on erovuorossa kahden vuoden välein pidettävissä sukukokouksissa kolme jäsentä. Silvastien sukuseuran hallitukseen toivotaan jäseniä kaikista sukuhaaroista. Keskustele sukuhaarasi jäsenten kanssa ja ilmoita ehdotuksesi nykyiselle hallitukselle. Muista Silvastien nettisivut Liity Silvastien sukuseuran Facebook ryhmään, yhteyshenkilö Saara Manninen DIGIPAINO Markku Janne Minna Canthin katu 6 Jyväskylä myynti@dmprint.fi
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Nyt on juhlan aika, olemme kahdeksan vuotta ahkeroineet sukumme taustojen selvittämiseksi ja nyt työ on saatu hyvään päätökseen. Työmme tuloksena on syntynyt sukukirja, joka julkaistaan
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu
Puheenjohtajan puheenvuoro
Puheenjohtajan puheenvuoro Hyvät Sukulaiset! Saimme viime kesänä päätökseen suururakan, seuramme oman sukukirjan. Työrupeama kesti runsaat 8 vuotta. Haluan vielä tässäkin vaiheessa kiittää entistä puheenjohtajaa
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Hyvät sukuseuran jäsenet!
Hyvät sukuseuran jäsenet! Meillä oli varsin onnistunut sukukokous/sukujuhla kesällä 2013 historiallisen Kyyhkylän kartanon tiloissa Mikkelissä, aivan Silvastin kaupunginosan tuntumassa. menneitten sukupolviemme
Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)
1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:
Puheenjohtajan puheenvuoro
Puheenjohtajan puheenvuoro Tervetuloa sukuseuran kesäkokoukseen 20 21.7 2013 Riitta-Liisa Mönkkönen käsitöitään. Silvastien Sukuseuran sukukokous lähestyy. Kokoonnumme tulevana kesänä Mikkeliin. Perinteikäs
TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!
TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen
4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.
Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...
Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA
'flaittisten tiedote 2008/2
'flaittisten tiedote 2008/2 Puheenjohtajan palsta Hyvä sukutiedotteen lukija. Olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana koko sen toiminta-ajan, vuodesta 1996 alkaen. Hallitus on parhaansa mukaan yrittänyt
Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:
Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä
Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten
Tervetuloa Pieksämäelle!
Tervetuloa Pieksämäelle! Hyvät Silvastien suvun jäsenet. On tullut taas aika kokoontua yhteiseen sukutapaamiseemme. Tilaisuuden pitopaikaksi olemme valinneet jo ennestään tutun ja turvallisen Pieksämäen.
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30
6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA
Huhtikuun 6. päivän kilta 6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA 3. MERISOTAA ITÄMERELLÄ WW II SUOMENLAHDEN MERISULKU MIINASOTAAN LIITTYVIÄ OPERAATIOITA
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa
Hyvät Silvastin Sukuseuran jäsenet, hyvät ystävät!
TIEDOTE 1/18 Hyvät Silvastin Sukuseuran jäsenet, hyvät ystävät! 2 Hallituksen toimesta olemme koonneet entiseen tapaan sukutiedotteen, jossa on muutama sivu sukuseuran toimintaan liittyvää asiaa, sekä
Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla
Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa
Puheenjohtajan tervehdys
Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
myös myöhempää käyttöä varten sukuseuran rajallisten varojen puitteissa.
Olemme tehneet sen, eli koonneet Silvastien sukutiedot kirjaksi. Sukukirja on pieniä tarkistuksia vaille valmis ja toteutuu noin 960 sivua käsittävänä teoksena. Se on noin kolmanneksen laajempi, kuin sukututkimusta
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.
Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,
Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.
SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu
PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN
PAGANUKSEN SUKUSEURA RY Jäsentiedote 1/2017/15.03.2017 HYVÄ SUKULAINEN Sukuseuramme vuoden 2016 merkittävin tapahtuma oli sukuseuramme sukutapaaminen ja sukukokous, joka pidettiin Karjalaisten Kesäjuhlien
Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )
2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi
Hyvät sukulaiset! Vaikka onkin sanonta, että suku on pahin, niin minulla se ei onneksi ole niin. Voisin sanoa, että suku on paras!
TIEDOTE 1/19 Tervetuloa Pieksämäen Partaharjulle 10-11.8. 2019 Hyvät sukulaiset! Vaikka onkin sanonta, että suku on pahin, niin minulla se ei onneksi ole niin. Voisin sanoa, että suku on paras! Elokuussa
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran
Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007
Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.
Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
Salon Rally 3-4.10.2015
Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja
JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA
Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi
Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,
Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017
Oripään Mäkimattilat Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Valokuvasivustoon löytyy linkki sukuseuran nettisivulta www.makimattilansuku.fi Valokuvasivut ovat yksityiset, joten niihin tarvitaan salasana,
TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015
TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran
SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen
SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi
Hyvät Castrén-suvun jäsenet
Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan
Tilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
MMA Päijät-Häme syyskokous 2018
MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 Yhdistyksemme syyskokousta vietettiin Hartwall Panimolla Kasaajankatu 13 Lahti torstaina 22.11.2018 klo 18.00. Paikalla oli 32 jäsentä. Kokouksen alussa, nautimme kahvit
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen
Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013
Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran toinen viiden vuoden sukukokouskausi 2013-2017 on alkanut. Seura on saanut samalla uudet puheenjohtajat.
Stenbergin Sukuseura 20 vuotta
1 Stenbergin Sukuseura 20 vuotta Tervetuloa, 10. Sukutapaamiseen Kiteen Rösköön Paikka: Ilmoittautuminen: RÖSKÖ, Kitee (Partiolaisten leirikeskus) Rösköntie 9, 82580 Juurikkala www.karhupojat.org tai rosko@karhupojat.org
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa
1 Hannukaisten Sukuseura 1988
1 Yleistä Sukuseuran yhdestoista sukukokous/juhla järjestettiin Jämijärven Jämi Areenalla 28. - 29.8.. Kokouksen järjestelyiden osalta voidaan todeta muutama seikka. Tilannetta aluksi hankaloitti usean
RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.
HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
Sukuneuvosto Tiedote nro 2/2012 26.11.2012
Sukuneuvosto Tiedote nro 2/2012 26.11.2012 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran ensimmäinen viiden vuoden sukukokouskausi on päättymässä. Sukuneuvosto järjesti kautensa viimeisen kokouksen
Kiteen Matikaiset Ry
1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska
Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä
PÖYTÄKIRJA Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä 19.6.2010 I Kokoontuminen II Esittely III Ruokailu IV Kokous V Esitelmät VI Yleistä I Kokoontuminen oli Karkkilan kirkon
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia
Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku
16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.
Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran
Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)
SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n
Messuan Historia. on nis tuu.
on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna
Matti Leinon sukuhaara
Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904
TALVISODAN TILINPÄÄTÖS
TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut
Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat
Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat Planning of Optimal Power Systems Englanninkielinen kirja sähköntuotantojärjestelmien suunnittelun oppikirjaksi teknillisiin korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin.
edetessä on sukutietojen laajuus hieman yllättänyt. Tällä hetkellä rekistereissämme on yli 12000 henkilön tiedot ja kirjan sivumäärän
TIEDOTE 1/2010 Vuosikymmenen pakkastalvi alkaa helpottaa otettaan ja selvät kevään merkit ovat jo näkyvissä. Pakkasten keskellä on ollut mukava muistella mennyttä kesää ja onnistuneita Silvastien kesäkokouspäiviä
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset
Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010
Vesteristen sukukokous 19-20.6.2010 Helsingissä The meeting of the Family Society in 2010 was held in Helsinki the 19 th and 20 th of June. Kuvat, photos: Jorma A. Vesterinen Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura
HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.
SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:
Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.
JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu SUKUKOKOUS RÖSKÖSSÄ 6. PÄIVÄNÄ HEINÄKUUTA 2013...2 Ilmoittautumiset ja maksut...2 Vuosikokouksen työjärjestys...3 Ajo-ohje Rösköön...4 Majoittuminen Röskössä...4 SYKSYN
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
SANKARIT KURIIN - JATKOSODAN SOTAPOLIISI
Taktiikan laitos SANKARIT KURIIN - JATKOSODAN SOTAPOLIISI Kuvalähteet: Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939 45 kulku kartoin, s. 81 ja http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/karkku/lohjamo/lohjamox.htm
KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013
KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...
Sukuviesti 1/2012. Tässä viestissä:
Sukuviesti 1/2012 Tässä viestissä: Tervehdys sukuseurasta Tarinat ja kuvat talteen! Sukukokous Porin Yyterissä kesällä 2012 Sukuseuran hallituksen yhteystiedot Jäsenmaksu Matka Karjalaan kesäkuussa 2013
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)
GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan
Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan
Karj ala, sua ikävöin
Karj ala, sua ikävöin Vuoksenrantalaisten muistojen kirja Toimittanut Tatu Vanhanen Julkaisija Vuoksenrannan pitäjäseura r.y. Sisältö Johdantoa muistojen kirjaan 13 Tatu Vanhanen Vuolteen varjossa 37 Arvi
Mannerheim ja Paasikivi linjanrakentajina
Pekka Visuri Juhlapuhe 4.6.2016 (YTE) Mannerheim ja Paasikivi linjanrakentajina Suomen marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä on aihetta käsitellä hänen toimintaansa ylipäällikkönä ja valtiollisena johtajana.