Jäteverotus. Elokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäteverotus. Elokuu 2015"

Transkriptio

1 Valmisteverotuksen ohje 11 Jäteverotus Elokuu 2015 Jäteverotus Jäteverolain soveltamisala Kaatopaikoille toimitetuista jätteistä on suoritettava jäteveroa. Veroa kannetaan jäteverolain (1126/2010) nojalla. Jäteverolakia ei sovelleta jätelainsäädännössä tarkoitettuihin vaarallisiin jätteisiin. Veron kantamisesta ja valvonnasta huolehtii Tulli. Kaatopaikka Jäteverolain piiriin kuuluvaksi kaatopaikkatoiminnaksi on rajattu vain jätteen lopullinen sijoittaminen jätepenkereeseen tai vastaavaan paikkaan. Jätteiden veronalaisena loppusijoittamisena pidetään toimintaa, joka edellyttää ympäristölainsäädännön mukaista kaatopaikkaa koskevaa ympäristölupaa. Jäteverolakia sovelletaan sekä yleisiin että yksityisiin kaatopaikkoihin. Lain soveltamisalueen ulkopuolelle rajatut alueet Jäteverotus kohdistuu vain jätteiden kaatopaikkakäsittelyyn. Muun muassa käsittely ongelmajätelaitoksissa ja jätteenpolttolaitoksissa jää veron ulkopuolelle. Myös kaatopaikkojen yhteydessä samalla jätteenkäsittelyalueella sijaitsevat muihin toimintoihin kuin loppusijoitukseen käytettävät alueet ovat jäteverottomia. Tällaisia samalla jätteenkäsittelyalueella sijaitsevia muita alueita kuin loppusijoitusalueita ovat esimerkiksi: Maankaatopaikka eli alue, jolle sijoitetaan yksinomaan maan ja kallioperän aineksia. Alueelle voidaan verottomasti sijoittaa esimerkiksi teollisuuden sivukiviä, hiekkaa ja kivipölyä ja muita vastaavia aineksia. Kompostointialue eli alue, jossa yksinomaan kompostoidaan tai muuten biologisesti käsitellään erilliskerättyä biojätettä tai jäteveden puhdistamon lietettä. Mikäli alueelle tuodaan muuta kuin edellä tarkoitettua jätettä, sitä voidaan pitää jäteverolaissa tarkoitettuna kaatopaikkana. Välivarastointialue eli alue, jossa säilytetään muista jätteistä erotettuna jätettä väliaikaisesti kolmea vuotta lyhyemmän ajan ennen sen muualla tapahtuvaa käsittelyä tai hyödyntämistä. Välivarastoitavan jätteen tuleva hyödyntämis- tai käsittelytarkoitus on oltava tiedossa jo jätettä alueelle tuotaessa. Kolmen vuoden enimmäisaika koskee yksittäistä jäte-erää. Säilytysajan toteamiseen sovelletaan niin sanottua FIFO-periaatetta (first in-first out) eli samanlajinen jäte katsotaan poistetuksi alueelta siinä järjestyksessä, jossa se on alueelle toimitettu. Jos enimmäisaika ylittyy yhdenkin jäte-erän osalta, niin alueen katsotaan olevan jäteverolaissa tarkoitettu kaatopaikka, ja kaiken siellä olevan jätteen veronalaista.

2 2 (7) Jätteiden hyödyntämisalue eli muualla kuin kaatopaikalla sijaitseva alue, jossa jätettä hyödynnetään. Arvioitaessa sitä, onko kyse jätteen verottomasta hyödyntämisestä, nojaudutaan kohteen ympäristölupaan. Jätteen on kuitenkin aina oltava lajiltaan ja laadultaan sellaista, että sitä voidaan kyseessä olevassa kohteessa hyödyntää. Lisäksi jätteen hyödyntäjän on osoitettava, että hyödyntäminen on luonteeltaan sellaista, että sillä korvataan ensikäytössä olevaa raaka-ainetta. Edellä tarkoitettujen muiden alueiden tulee olla selkeästi erotettu jätepenkereestä eli jäteverolaissa tarkoitetusta kaatopaikasta. Erottelu voidaan toteuttaa esimerkiksi maisemoinnin, aidan tai tien avulla. Alueiden toisistaan erottomista auttaa, jos koko jätehuoltoalueesta on laadittu kartta, jossa eri tarkoituksiin osoitetut alueet on selkeästi erotettu. Kartta ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan alueiden on erotuttava myös maastossa. Eri tarkoituksiin käytettyjen alueiden erottamisen tulee tapahtua niin, ettei eri alueilla sijaitsevien jätteiden osalta ole sekaantumisen mahdollisuutta. Verotettavat jätteet Veronalaisiksi on säädetty ne jätelainsäädännön mukaiset jätteet, joiden hyödyntämiselle on olemassa teknisiä ja ympäristöllisiä perusteita. Veronalaiset jätteet luetellaan jäteverolain liitteenä olevassa verotaulukossa. Verotaulukon jäteryhmät vastaavat sisällöllisesti ympäristöministeriön yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta annetun asetuksen sekä Ahvenanmaan maakunnan vastaavan lainsäädännön nimikeryhmiä. VEROTAULUKKO Jäteryhmä >2 Maataloudessa, puutarhataloudessa, vesiviljelyssä, metsätaloudessa, metsästyksessä, kalastuksessa sekä elintarvikkeiden valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvistä jätteistä: maataloudessa, puutarhataloudessa, vesiviljelyssä, metsätaloudessa, metsästyksessä ja kalastuksessa syntyvät jätteet lihan, kalan ja muiden eläinperäisten elintarvikkeiden valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvät jätteet, ei kuitenkaan nimikkeen pesu- ja puhdistuslietteet hedelmien, vihannesten, viljojen, ruokaöljyjen, kaakaon, kahvin, teen ja tupakan valmistuksessa ja jalostuksessa, säilykkeiden valmistuksessa, hiivan ja hiivauutteen valmistuksessa sekä melassin valmistuksessa ja käymisessä syntyvät jätteet sokerin jalostuksessa syntyvät jätteet maidonjalostusteollisuudessa syntyvät jätteet leipomo-, konditoria- ja makeisteollisuudessa syntyvät jätteet jätteet, jotka syntyvät alkoholijuomien ja alkoholittomien juomien valmistuksessa (lukuun ottamatta kahvin, teen ja kaakaon valmistusta) 3 Puun käsittelyssä sekä levyjen ja huonekalujen, massan, paperin ja kartongin valmistuksessa syntyvistä jätteistä: puun käsittelyssä sekä levyjen ja huonekalujen valmistuksessa syntyvät jätteet Massojen, paperin ja kartongin valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvät jätteet, ei kuitenkaan nimikkeen soodasakka (joka syntyy keittolipeän hyödyntämisessä 4 Nahka-, turkis- ja tekstiiliteollisuuden jätteet nahka- ja turkisteollisuuden jätteet tekstiiliteollisuuden jätteet 5 Öljynjalostuksessa, maakaasun puhdistuksessa ja hiilen pyrolyyttisessä käsittelyssä syntyvät jätteet öljynjalostuksen jätteet hiilen pyrolyyttisessä käsittelyssä syntyvät jätteet maakaasun puhdistuksessa ja kuljetuksessa syntyvät jätteet

3 3 (7) 7 Orgaanisissa kemian prosesseissa syntyvät jätteet orgaanisten peruskemikaalien valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet muovien, kumin ja synteettisten kuitujen valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet >07 03 orgaanisten väriaineiden ja pigmenttien valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet (lukuun ottamatta nimikeryhmää 06 11) orgaanisten kasvinsuojeluaineiden (lukuun ottamatta nimikkeitä ja ), puunsuojakemikaalien (lukuun ottamatta nimikeryhmää 03 02) ja muiden biosidien valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet lääkkeiden valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet rasvojen, voiteiden, saippuoiden, pesu- ja puhdistusaineiden, desinfiointiaineiden ja kosmeettisten aineiden valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet hienokemikaalien ja kemikaalien, joita ei ole mainittu muualla, valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet 8 Pinnoitteiden (maalien, lakkojen ja lasimaisten emalien), liimojen, tiivistysmassojen sekä painovärien valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet maalien ja lakkojen valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa, käytössä ja poistossa syntyvät jätteet muiden pinnoitteiden (keraamiset materiaalit mukaan luettuina) valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet painovärien valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet liimojen ja tiivistysmassojen (vedenpitävät aineet mukaan luettuina) valmistuksessa, sekoituksessa, jakelussa ja käytössä syntyvät jätteet jätteet, joita ei ole mainittu muualla nimikeryhmässä 08 9 Valokuvateollisuuden jätteet valokuvateollisuuden jätteet 10 Termisissä prosesseissa syntyvistä jätteistä: Voimalaitoksissa ja muissa polttolaitoksissa syntyvät jätteet (lukuun ottamatta nimikeryhmää 19), ei kuitenkaan nimikkeen savukaasujen rikinpoistossa syntyvät lietemäiset kalsiumpohjaiset reaktiojätteet nimikkeen muut kuin nimikkeessä mainitut, jätevesien käsittelyssä toimipaikalla syntyvät lietteet Rauta- ja terästeollisuudessa syntyvät jätteet, ei kuitenkaan nimikkeen kuonan käsittelyssä syntyvät jätteet nimikkeen muut kuin nimikkeessä mainitut kaasujen käsittelyssä syntyvät lietteet ja suodatuskakut 11 Metallien ja muiden materiaalien kemiallisessa pintakäsittelyssä ja pinnoittamisessa sekä ei-rautametallien hydrometallurgiassa syntyvistä jätteistä: kuumaupotuksessa syntyvät jätteet 12 Metallien ja muovien muovauksessa sekä fysikaalisessa ja mekaanisessa pintakäsittelyssä syntyvät jätteet metallien ja muovien muovauksessa sekä fysikaalisessa ja mekaanisessa pintakäsittelyssä syntyvät jätteet jätteet, jotka syntyvät vedellä ja höyryllä tapahtuvassa rasvanpoistossa (lukuun ottamatta nimikeryhmää 11) 15 Pakkausjätteet, absorboimisaineet, puhdistusliinat, suodatinmateriaalit ja suojavaatteet, joita ei ole mainittu muualla pakkaukset (mukaan luettuna yhdyskuntien erilliskerätty pakkausjäte) absorboimisaineet, suodatinmateriaalit, puhdistusliinat ja suojavaatteet 16 Jätteistä, joita ei ole mainittu muualla luettelossa: romuajoneuvot eri liikennemuodoista (liikkuvat työkoneet mukaan luettuina) ja romuajoneuvojen purkamisessa ja ajoneuvojen huollossa syntyvät jätteet (lukuun ottamatta nimikeryhmiä 13, 14, ja 16 08) sähkö- ja elektroniikkalaitteiden ja muiden laitteiden jätteet epäkurantit tuotteiden valmistuserät ja käyttämättömät tuotteet painepakkauksissa ja -säiliöissä olevat kaasut ja käytöstä poistetut kemikaalit paristot ja akut

4 4 (7) kuljetussäiliöiden, varastosäiliöiden ja tynnyrien puhdistuksessa syntyvät jätteet (lukuun ottamatta nimikeryhmiä 05 ja 13) käytetyt katalyytit (katalysaattorit mukaan luet-tuina) vesipitoiset nestemäiset jätteet, jotka on tarkoitus käsitellä muualla kuin toimipaikassa 17 Rakentamisessa ja purkamisessa syntyvistä jätteistä (pilaantuneilta alueilta kaivetut maa-ainekset mukaan luettuina): betoni, tiilet, laatat ja keramiikka puu, lasi ja muovit bitumiseokset, kivihiiliterva ja -tervatuotteet metallit, niiden seokset (lejeeringit) mukaan luettuina muut rakentamisessa ja purkamisessa syntyvät jätteet 18 Ihmisten ja eläinten terveyden hoidossa tai siihen liittyvässä tutkimustoiminnassa syntyvät jätteet (lukuun ottamatta keittiö- ja ravintolajätteitä, jotka eivät ole syntyneet välittömässä hoitotoiminnassa) synnytyslaitoksissa, taudinmäärityksessä, sairaanhoidossa tai sairauksien ennaltaehkäisyssä syntyvät jätteet eläinten tautien tutkimuksessa, taudinmäärityksessä sekä tautien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä syntyvät jätteet 19 Jätehuoltolaitoksissa, erillisissä jätevedenpuhdista-moissa sekä ihmisten käyttöön tai teollisuuskäyttöön tarkoitetun veden valmistuksessa syntyvät jätteet jätteiden poltossa tai pyrolyysissä syntyvät jätteet jätteiden fysikaalis-kemiallisessa käsittelyssä (mukaan luettuina krominpoisto, syanidinpoisto ja neutralointi) syntyvät jätteet stabiloidut ja kiinteytetyt jätteet lasitetut jätteet ja lasituksessa syntyvät jätteet kiinteiden jätteiden aerobisessa käsittelyssä syntyvät jätteet jätteiden anaerobisessa käsittelyssä syntyvät jätteet kaatopaikan suotovedet jätevedenpuhdistamoissa syntyvät jätteet, joita ei ole mainittu muualla ihmisten käyttöön tai teollisuuskäyttöön tarkoitetun veden valmistuksessa syntyvät jätteet metallia sisältävien jätteiden paloituksessa syntyvät jätteet öljyn regeneroinnissa syntyvät jätteet jätteiden mekaanisessa käsittelyssä (kuten lajittelussa, murskaamisessa, paalauksessa ja pelletoinnissa) syntyvät jätteet, joita ei ole mainittu muualla maaperän ja pohjaveden kunnostamisessa syntyvät jätteet 20 Yhdyskuntajätteet (asumisessa syntyvät jätteet ja niihin rinnastettavat kaupan, teollisuuden ja muiden laitosten jätteet), erilliskerätyt jakeet mukaan luettuina yksilöidyt jätelajit (lukuun ottamatta nimikeryhmää 15 01) puutarha- ja puistojätteet, hautausmaiden hoidossa syntyvät jätteet mukaan luettuina muut yhdyskuntajätteet

5 Verottomat jätteet 5 (7) Kaatopaikalla hyödynnettävä jäte Veroa ei ole suoritettava kaatopaikalle muista jätteistä eroteltuna toimitettavasta jätteestä, joka hyödynnetään kaatopaikalla sen perustamisen, käytön tai käytöstä poistamisen kannalta välttämättömissä rakenteissa tai rakennuksissa. Verottomasti on mahdollista hyödyntää esimerkiksi asfalttijätettä kaatopaikkateissä, tiilimurskaa kaatopaikan pintarakenteissa sekä ensisijaisen käyttötarkoituksen kannalta huonolaatuista roskaista kompostituotetta kaatopaikan verhoilussa. Hyödynnettävän jätteen verottomuus ei kuitenkaan koske lasijätettä eikä halkaisijaltaan yli 150 millimetrin kokoisista kappaleista koostuvaa betonijätettä. Jätteen veroton hyödyntäminen kaatopaikalla on mahdollista, jos kaatopaikkaa koskeva ympäristölupa tai kaatopaikkaa valvovan viranomaisen hyödyntämistä koskeva kannanotto ja sen laadulliset ja määrälliset rajaukset mahdollistavat kyseessä olevan jätteen hyödyntämisen. Verottomaksi hyväksyttävän hyödyntämisen tulee olla suunnitelmallista eli jätteen hyödyntämiskohde on tiedettävä jo jätettä kaatopaikalle toimitettaessa. Jätteen tulee myös ominaisuuksiensa puolesta soveltua käytettävään kohteeseen. Siistausjäte Veroa ei ole suoritettava kaatopaikalle muista jätteistä eroteltuna toimitettavasta keräyspaperin siistauslietteestä (jätenimike ). Siistausliete on verotonta kuitenkin vasta Euroopan komission verottomuuden hyväksyvää kannanottoa seuraavan kalenterikuukauden alusta. Verovelvollinen Velvollinen suorittamaan veroa on kaatopaikan pitäjä eli esimerkiksi kaatopaikkaa ylläpitävä kuntayhtymä, kuntien yhteisomistuksessa oleva osakeyhtiömuotoinen jätelaitosyhtiö, yksityinen jätealan yritys taikka tuotantolaitos, joka ylläpitää kaatopaikkaa oman tuotantotoimintansa jätteitä varten. Kaatopaikan pitäjä on kaatopaikkaa koskevan ympäristöluvan haltija tai, jos ympäristöluvan hakeminen olisi laiminlyöty, sen hakemiseen velvollinen. Verotettavat määrät Veroa on suorittava 55 euroa tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Vero määrätään kultakin verokaudelta siitä jätteestä, joka verokauden aikana on toimitettu kaatopaikalle. Verokausia ovat tammi-maaliskuu, huhti kesäkuu, heinä syyskuu ja loka joulukuu. Mikäli välivarastointialueena pidetyn alueen katsotaan varastointiajan pituuden johdosta olevan veronalainen kaatopaikka, kaiken alueella olevan jätteen katsotaan olevan veronalaista. Veroa määrättäessä kaikki alueella oleva jäte katsotaan toimitetuksi kaatopaikalle sinä päivänä, jona kolmen vuoden määräaika täyttyi. Veroa määrättäessä kyseessä oleviin jätteisiin sovelletaan mitä jäteverolaissa on säädetty.

6 Vähennykset Verovelvollisella on oikeus vähentää verokaudelta suoritettavasta verosta kaatopaikalta asianomaisen verokauden aikana poisviedystä jätteestä suoritettu tai suoritettava vero. Vähennys voidaan tehdä sellaisesta jätteestä, jonka kaatopaikan pitäjä osoittaa siirtäneensä pois kaatopaikalta ja vain sellaisesta jätteestä, joka on kaatopaikalle toimitettaessa ollut verollista. Jos edellä mainittua vähennystä ei verokaudelta suoritettavaa veroa laskettaessa voida tehdä täysimääräisenä, verovelvollinen saa vähentää vähentämättä jääneen määrän kuluvan vuoden seuraavilta verokausilta tai seuraavan kalenterivuoden verokausilta tehtävissä veroilmoituksissa. Jos vähennysoikeutta ei ole voitu käyttää täysimääräisenä vähennyksen tekemiselle säädetyssä määräajassa, verovelvollisella on oikeus hakemuksesta saada vähentämättä jäänyttä suoritettua veroa vastaava palautus. Määräaika palautuksen hakemiselle on kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin oikeus vähennyksen tekemiseen syntyi. Huom! Oikeutta palautukseen ei ole, jos oikeus vähennyksen tekemiseen on syntynyt ennen vuotta Esimerkki: Jos vuoden 2014 tammi-maaliskuun verokaudella jätettä on toimitettu pois kaatopaikalta, eikä tältä verokaudelta, kuluvan vuoden seuraavilta, tai seuraavan kalenterivuoden verokausilta ole voinut vähennystä tehdä täysimääräisenä (vähennyksen määrä ylittää suoritettavaksi tulevan veron), voi verovelvollinen sen jälkeen hakea vähentämättä jääneen veron palauttamista. Esimerkin tapauksessa palautushakemus voidaan tehdä aikaisintaan vuonna 2016 ja aikaa palautuksen hakemiselle on vuoden 2017 loppuun asti. 6 (7) Verovelvollisen velvollisuudet Rekisteröitymisvelvollisuus Kaatopaikan pitäjän on tehtävä ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus Tullille verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten. Rekisteröinnin jälkeen verovelvollinen saa veroilmoitustunnuksen, jota käyttäen ilmoitus pääsääntöisesti annetaan Tullin järjestelmässä, nettiveivissä. Myös kaatopaikan käytöstä poistamisesta on tehtävä ilmoitus tulliviranomaiselle. Kaatopaikka on poistettu käytöstä, kun sille ei enää toimiteta veronalaisia jätteitä joko verollisina sijoitettaviksi tai verottomasti hyödynnettäviksi. Velvollisuus antaa veroilmoitus ja tilastoilmoitus Verovelvollisen on annettava Tullille veroilmoitus kultakin verokaudelta viimeistään verokautta seuraavan kalenterikuukauden 18 päivänä. Veroilmoitus on annettava erikseen kustakin kaatopaikasta. Verovelvollisen on lisäksi annettava Tullille erillinen tilastoilmoitus niistä kunakin verokautena kaatopaikalle toimitetuista jätelain 5 :n 1 momentissa tarkoitetuista jätteistä, jotka eivät ole veronalaisia. Tilastoilmoitus on annettava erikseen kustakin kaatopaikasta viimeistään verokautta seuraavan kuukauden 18. päivänä. Myös tilastoilmoitus annetaan pääsääntöisesti edellä mainitussa nettiveivissä. Tilastoilmoitus on annettava, vaikka kyseisen verokauden aikana ei kaatopaikalle olisi toimitettu lainkaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvia jätteitä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös välivarastointialueina aikaisemmin pidettyjen mutta välivarastoinnin keston vuoksi kaatopaikkoina kohdeltavien alueiden ylläpitäjiä. Alueen pitäjän on annettava veroilmoitus heti, kun kolmen vuoden määräaika on umpeutunut. Tämän jälkeen kaatopaikan pitäjä tekee normaalisti veroilmoituksen jäteverolain 10 :n mukaisesti. Jos oma-aloitteinen ilmoitus on laiminlyöty, toimitetaan jälkiverotus veronkorotuksineen.

7 7 (7) Lisätietoja ilmoitusvelvollisuudesta löytyy Tullin asiakasohjeesta nro 16. Kirjanpitovelvollisuus Verovelvollisen on pidettävä sellaista kirjanpitoa, josta käy selville kaatopaikalle toimitetun jätteen määrä sekä muut verotuksen toimittamista ja valvontaa varten tarpeelliset tiedot. Välivarastointialuetta ylläpitävän on pidettävä kirjanpitoa, josta käy selville alueelle toimitetun jätteen laji, määrä ja säilytysaika. Kirjanpito on vaadittaessa esitettävä tarkastusta varten tulliviranomaiselle. Tarkastuksen, tietojenantovelvollisuuden ja haltuunoton sekä salassapitovelvollisuuden osalta välivarastointialueeseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin kaatopaikkaan. Kirjanpitoaineisto on säilytettävä vähintään neljä kalenterivuotta verokauden päättymisestä. Välivarastointialueen osalta kirjanpitoaineistoa on säilytettävä neljä kalenterivuotta kunkin jäte-erän säilytysajan päättymisestä. Valmisteverotusmenettelyä koskevien säännösten soveltaminen Jäteverotuksessa noudatetaan monilta osin valmisteverotusmenettelyä. Verovelvollisten rekisteristä, ilmoitusvelvollisuudesta, verotuksen toimittamisesta, veron maksamisesta ja veronkannosta, tarkastuksesta, tietojenantovelvollisuudesta ja haltuunotosta, oikeussuojakeinoista, salassapitovelvollisuudesta sekä rangaistuksista on soveltuvin osin voimassa mitä valmisteverotuslaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään. Jäteverovelvolliseen sovelletaan tällöin valmisteverotuslain verokausiilmoittajaa koskevia säännöksiä. Lisätietoja Tämän ohjeen lisäksi Tulli on julkaissut muun muassa seuraavan valmisteverotusta koskevan asiakasohjeen: Valmisteverotus (nro 16) >> Tullin asiakasohjeet löytyvät Tullin verkkosivuilta > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > Asiakasohjeet >> Jäteverotusta koskevat veroilmoituslomake (tullilomake 484) ja rekisteröintilomake (tullilomake 483) löytyvät > Yrityksille > Sähköinen asiointi > Lomakkeet. Lomakkeiden paperiversioita voi tiedustella Tullin toimipisteistä. >> Valmisteveroneuvonta yrityksille: p (9 15) / jäte- ja energiaverot valmisteveroneuvonta@tulli.fi

02 01 maataloudessa, puutarhataloudessa, vesiviljelyssä, metsätaloudessa, metsästyksessä ja kalastuksessa syntyvät jätteet

02 01 maataloudessa, puutarhataloudessa, vesiviljelyssä, metsätaloudessa, metsästyksessä ja kalastuksessa syntyvät jätteet VEROTAULUKKO Jäteryhmä >2 Maataloudessa, puutarhataloudessa, vesiviljelyssä, metsätaloudessa, metsästyksessä, kalastuksessa sekä elintarvikkeiden valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvistä jätteistä: 02

Lisätiedot

NRB. Y-tunnus. Asiakkaan viite. VÄHENNYSTEN PERUSTEET Jäteverolaki Selite Koodi

NRB. Y-tunnus. Asiakkaan viite. VÄHENNYSTEN PERUSTEET Jäteverolaki Selite Koodi VEROILMOITUS 1 (5) Verovelvollisen nimi Päätöksen ja lisätietopyyntöjen postitusosoite Verokausi Y-tunnus Valmisteverotustunnus tai yhteisilmoitustunnus Asiakkaan viite Kaatopaikan osoite ei ilmoitettavaa

Lisätiedot

Jäteverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 216/2010 vp. Hallituksen esitys jäteverolaiksi. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös. EV 216/2010 vp HE 159/2010 vp

Jäteverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 216/2010 vp. Hallituksen esitys jäteverolaiksi. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös. EV 216/2010 vp HE 159/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 216/2010 vp Hallituksen esitys jäteverolaiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä jäteverolaiksi (HE 159/2010 vp). Valiokuntakäsittely Valtiovarainvaliokunta on antanut

Lisätiedot

HE 126/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia.

HE 126/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 50 eurosta 55 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan

Lisätiedot

enimmäismäärä Syntypaikkalajiteltu yhdyskuntajäte

enimmäismäärä Syntypaikkalajiteltu yhdyskuntajäte Jätejae Syntypaikkalajiteltu yhdyskuntajäte Asumisessa syntyvät ja niihin rinnastettavat kaupan, teollisuuden ja muiden laitosten. Nimikeryhmään 20 01 kuuluvien yksilöityjen jätelajien osalta tarkoitetaan

Lisätiedot

Kaatopaikat ja veronalaiset jätteet

Kaatopaikat ja veronalaiset jätteet Jäteveropohjan laajeneminen TIIVISTELMÄ Ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriö 25. Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 5.10.2011 1 Kaatopaikat ja veronalaiset

Lisätiedot

Tullin antamat ennakkoratkaisut jäteverosta v. 2002-2015 (helmikuu)

Tullin antamat ennakkoratkaisut jäteverosta v. 2002-2015 (helmikuu) Tullin antamat ennakkoratkaisut jäteverosta v. 2002-2015 (helmikuu) Ennakkoratkaisut 2015 Välivarastointiin käytettävän alueen erottaminen kaatopaikasta Jätettä välivarastoidaan alueella, joka sijaitsee

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) /

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.5.2019 C(2019) 3211 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) / Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY täydentämisestä yhteisellä

Lisätiedot

TILASTOLOMAKE 1 (28) Jätetilastoinnin jäteryhmät

TILASTOLOMAKE 1 (28) Jätetilastoinnin jäteryhmät TILASTOLOMAKE 1 (28) Verovelvollisen nimi Lisätietopyyntöjen postitusosoite Verokausi Y-tunnus Valmisteverotustunnus tai yhteisilmoitustunnus Asiakkaan viite Kaatopaikan osoite ei ilmoitettavaa Tilastoilmoitus

Lisätiedot

Kun veroilmoitus annetaan paperilomakkeella, veroilmoitus toimitetaan osoitteeseen

Kun veroilmoitus annetaan paperilomakkeella, veroilmoitus toimitetaan osoitteeseen Täyttöohje 1 (5) Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaveroilmoitus Valtuutettu varastonpitäjä Tullilomake 162As_31.3.2014 Valtuutetun varastonpitäjän on annettava veroilmoitus kultakin verokaudelta viimeistään

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 128/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain 4 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan jäteverolakia muutettavaksi siten, että kaatopaikoille toimitettavasta jätteestä valtiolle kannettavan

Lisätiedot

MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA. Ylitarkastaja Antti Saastamoinen

MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA. Ylitarkastaja Antti Saastamoinen MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA Ylitarkastaja Antti Saastamoinen MAAKAASUN VEROTUS Maakaasusta suoritetaan valmisteveroa, kun sitä luovutetaan kulutukseen Suomessa. Maakaasun verovelvollisia

Lisätiedot

MAAKAASUN VEROTUS. Ajankohtaista 17.11.2010. Energiainsinööri Antti Saastamoinen

MAAKAASUN VEROTUS. Ajankohtaista 17.11.2010. Energiainsinööri Antti Saastamoinen VEROTUS Ajankohtaista 17.11.2010 Energiainsinööri Antti Saastamoinen VEROTUKSEN NYKYTILA Maakaasun valmistevero kannetaan kaikesta maakaasusta maahantuonnin yhteydessä. Kaikille käyttäjille maakaasu siirretään

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Jäteveropohjan laajeneminen

Jäteveropohjan laajeneminen Jäteveropohjan laajeneminen Ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriö 25. Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 5.10.2011 1 Jätevero jätehuollon ohjauskeinona

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa

Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2000D0532 01/01/2002 Sivumäärä: 32 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen

Lisätiedot

YLEISIMPIEN JÄTTEIDEN SEKÄ ONGELMAJÄTTEIDEN LUETTELO

YLEISIMPIEN JÄTTEIDEN SEKÄ ONGELMAJÄTTEIDEN LUETTELO 3198 Liite YLEISIMPIEN JÄTTEIDEN SEKÄ ONGELMAJÄTTEIDEN LUETTELO Johdanto Luettelo on esimerkkiluettelo jätteistä. Se ei sisällä kaikkia jätteitä, eivätkä siinä mainitut esineet tai aineet aina ole jätteitä.

Lisätiedot

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava

Lisätiedot

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Valmisteverotuksen asiakasohje 23 Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Tammikuu 2014 www.tulli.fi Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Euroopan unionin jäsenmaissa ja siten myös Suomessa alkoholi ja alkoholijuomat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä 1 30.8.2016 1. PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään jätelain (646/2011) nojalla: 1 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

Lisätiedot

Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomavero

Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomavero Valmisteverotuksen asiakasohje 3 Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomavero www.tulli.fi 25.6.2014 Korvaa tammikuussa 2014 julkaistun ohjeen Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomavero Makeisista, makeisten kaltaisista

Lisätiedot

JÄTELUETTELO: YLEISIMMÄT JÄTTEET SEKÄ VAARALLISET JÄTTEET Johdanto

JÄTELUETTELO: YLEISIMMÄT JÄTTEET SEKÄ VAARALLISET JÄTTEET Johdanto 16 179/2012 JÄTELUETTELO: YLEISIMMÄT JÄTTEET SEKÄ VAARALLISET JÄTTEET Johdanto Liite 4 Jäteluettelo on esimerkkiluettelo jätteistä. Se ei sisällä kaikkia jätteitä, eivätkä siinä mainitut esineettaiaineetainaolejätteitä.esinetaiaineonjätettävain,jossetäyttääjätelain5

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus

Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus Ahvenanmaan veroraja Valmisteverotus www.tulli.fi Syyskuu 2012 Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus 1 Ahvenanmaan erityisasema Tämä ohje korvaa Ahvenanmaan valmisteverotusta koskevasta verorajaverotuksesta

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 159/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain muuttamisesta

HE 159/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain muuttamisesta HE 159/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan jäteverolakia muutettavaksi siten, että hyödynnettävää ja käsiteltävää

Lisätiedot

1994 vp- HE 3 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp- HE 3 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp- HE 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että 1 päivänä tammikuuta

Lisätiedot

NVA. VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO. Verovelvollisen nimi tullipiirille.

NVA. VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO. Verovelvollisen nimi tullipiirille. NVA VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO Verovelvollisen nimi tullipiirille Osoite Verokausi Asiakkaan viite Y-tunnus Valmisteverotustunnus tai yhteisilmoitustunnus

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto

Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto Kuntien ympäristösuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Tommi Kaartinen, VTT 2 Taustaa Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista voimaan

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 2015. 86/2015 Valtioneuvoston asetus. jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 2015. 86/2015 Valtioneuvoston asetus. jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 2015 86/2015 Valtioneuvoston asetus jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2010

SISÄLLYS. N:o Laki. tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2010 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2010 N:o 1125 1133 SISÄLLYS N:o Sivu 1125 Laki tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta.............................. 3733 1126 Jäteverolaki...

Lisätiedot

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp Hallituksen esitys laiksi makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta sekä eräiden valmisteverotusta koskevien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 162/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 162/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 162/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä energiaverotusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin 1 Liite A Olemassa olevan vastaanottoverkoston käyttäminen 1.5.2014 alkaen Jätelain 152. Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat Säännös jää ennalleen. Pakkausjäteasetuksen 18. Voimaantulo - - - Tuottajan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Jean-François Jalkh ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Jean-François Jalkh ENF-ryhmän puolesta 8.3.2017 A8-0034/244 244 Johdanto-osan 6 kappale 6) Jotta voidaan varmistaa, että kierrätystavoitteet perustuvat luotettaviin ja vertailukelpoisiin tietoihin, ja jotta mahdollistettaisiin näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Huviveneilyssä käytettyjen polttoaineiden verollisuus ja polttoainemaksu

Huviveneilyssä käytettyjen polttoaineiden verollisuus ja polttoainemaksu Valmisteverotuksen asiakasohje 27 Huviveneilyssä käytettyjen polttoaineiden verollisuus ja polttoainemaksu www.tulli.fi Helmikuu 2013 Huviveneilyssä käytettyjen polttoaineiden verollisuus ja polttoainemaksu

Lisätiedot

Jätteen kaatopaikkakelpoisuus ja kuormien tarkastus Munkkaalla. Jäteklubi 27.5.2008 Saara Sipilä

Jätteen kaatopaikkakelpoisuus ja kuormien tarkastus Munkkaalla. Jäteklubi 27.5.2008 Saara Sipilä Jätteen kaatopaikkakelpoisuus ja kuormien tarkastus Munkkaalla Jäteklubi 27.5.2008 Saara Sipilä Kaatopaikkakelpoisuus Jätelainsäädäntö VNa 202/2006: mm. prosessinkulku, raja-arvot suolojen liukoisuuksille..

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain (1127/2010)

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa Valtakunnalliset jätehuoltopäivät, Tampere, 7.10.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.10.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka

Lisätiedot

Pohjanmaan UUMA2. Tienrakentamisen mahdollisuuksia. Ari Perttu

Pohjanmaan UUMA2. Tienrakentamisen mahdollisuuksia. Ari Perttu Pohjanmaan UUMA2 Tienrakentamisen mahdollisuuksia 24.4.2013 Perustienpito E-P ELYssä 47 M 50 45 40 35 30 25 Ylläpito Hoito 20 15 10 5 0 2012 2013 2014 2015 Kuva kaavio: Anders Östergård 2 Päällystysohjelman

Lisätiedot

Biohajoavien (Orgaanisten) jätteiden tuleva kaatopaikkakielto ja sen vaikutukset

Biohajoavien (Orgaanisten) jätteiden tuleva kaatopaikkakielto ja sen vaikutukset Biohajoavien (Orgaanisten) jätteiden tuleva kaatopaikkakielto ja sen vaikutukset Orgaanisen jätteen hyödyntämisen vaihtoehdot materiana ja energiana, Jokioinen 16.11.2010, Biolaitosyhdistys Risto Saarinen,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki

SISÄLLYS. N:o Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1127 1133 SISÄLLYS N:o Sivu 1127 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien mukaisen eläkeoikeuden sopeuttamisesta

Lisätiedot

Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely

Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely Lähde: Ympäristöministeriön muistio 3.7.2015 14.11.2016 Maa-ainesten jäteluonteen arvioinnin yleiset periaatteet Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa

Lisätiedot

Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen

Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen Tuhkalannoitusta ohjailevat säädökset ja niiden kehittäminen Pirjo Salminen 17.10.2018 1 Tuhkan käyttö lannoitevalmisteena Kansallinen lainsäädäntö Puun ja turpeen tuhka Eläinperäinen tuhka Tuleva EU-lannoitevalmistelainsäädäntö

Lisätiedot

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Valmisteverotuksen ohje 6 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti www.tulli.fi Huhtikuu 2014 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja

Lisätiedot

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen Kiertotalous & WtE Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen 25.10.2016 L. Pirhonen 1 Sisältö Kiertotalous ja kierrätystavoitteet Millaisilla tavoilla kierrätysaste olisi mahdollista saavuttaa?

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 1316/2011 Laki autoverolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp Hallituksen esitys ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi Asia Hallitus on

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu XXX,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu XXX, LIITE 4 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX D033545/2 [ ](2014) XXX draft KOMISSION PÄÄTÖS, annettu XXX, jäteluettelosta annetun päätöksen 2000/532/EY muuttamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä

Lisätiedot

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA Pirkanmaan ELY-keskus Jätehuollon vastuunjako Kunnat vastaavat asumisessa syntyneen jätteen sekä koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan jätteen jätehuollosta

Lisätiedot

Luonnos uudeksi MARAasetukseksi. Else Peuranen, ympäristöministeriö MARA-MASA -neuvottelupäivä, , SYKE

Luonnos uudeksi MARAasetukseksi. Else Peuranen, ympäristöministeriö MARA-MASA -neuvottelupäivä, , SYKE Luonnos uudeksi MARAasetukseksi Else Peuranen, ympäristöministeriö MARA-MASA -neuvottelupäivä, 22.11.2016, SYKE Esityksen sisältö Soveltamisala Määritelmät Jätteen hyödyntämisen ja siihen liittyvän välivarastoinnin

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 1996 N:o 867 SISÄLLYS N:o Sivu 867 Ympäristöministeriön päätös yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta.... 2407 N:o

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Lainsäädännön raamit jätteen hyötykäytölle

Lainsäädännön raamit jätteen hyötykäytölle Lainsäädännön raamit jätteen hyötykäytölle KEMIAN PÄIVÄT 2011 22.3.2011 Risto Saarinen Suomen ympäristökeskus Uusi jätelaki voimaan 2012 Uusi jätelaki hyväksyttiin eduskunnassa 11.3.2011 ja laki vahvistettaneen

Lisätiedot

LIITE 1 Ympäristöministeriö Klaus Pfister EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

LIITE 1 Ympäristöministeriö Klaus Pfister EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 LIITE 1 Ympäristöministeriö Muistio Klaus Pfister 29.9.2014 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Nykyisen asetuksen säännöksiä

Lisätiedot

HE 208/1998 vp. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta

HE 208/1998 vp. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta EV 179/1998 vp - HE 208/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi valmisteverotuslain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 208/1998 vp laiksi valmisteverotuslain

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

MARA-kysymyksiä. Else Peuranen MARA-koulutustilaisuus Pankkisali, ympäristöministeriö

MARA-kysymyksiä. Else Peuranen MARA-koulutustilaisuus Pankkisali, ympäristöministeriö MARA-kysymyksiä Else Peuranen MARA-koulutustilaisuus 27.3.2018 Pankkisali, ympäristöministeriö Toiminnan ammattimaisuus tai laitosmaisuus Ammattimaiselle tai laitosmaiselle jätteenkäsittelytoiminnalle

Lisätiedot

HE 159/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi jäteverolaki. Laki korvaisi nykyisen jäteverolain.

HE 159/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi jäteverolaki. Laki korvaisi nykyisen jäteverolain. HE 159/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle jäteverolaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi jäteverolaki. Laki korvaisi nykyisen jäteverolain. Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

NVA. Asiakkaan viite. Verohallinto / valmisteverotus, PL 20, VERO

NVA. Asiakkaan viite. Verohallinto / valmisteverotus, PL 20, VERO NVA VEROILMOITUS Valtuutettu varastonpitäjä 1/5 Verovelvollisen nimi Päätöksen ja lisätietopyyntöjen postitusosoite Verokausi Y-tunnus / henkilötunnus Valmisteverotustunnus tai yhteisilmoitustunnus Asiakkaan

Lisätiedot

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä ReUSE seminar Ulla-Maija Mroueh VTT Technical Research Centre of Finland Rakennusosien uudelleenkäytön sääntely Miten jäte-

Lisätiedot

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta Laki arvonlisäverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan arvonlisäverolain (1501/1993) 13 c :n 4 momentti, 129 b :n edellä oleva väliotsikko, 134 m :n 2 momentti, 134 o :n 2 momentti,

Lisätiedot

Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta. KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014

Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta. KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.2.2014 1 Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 331/2013 Voimassa 1.6.2013

Lisätiedot

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 /

Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 / Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 / 17.11.2016 Autoverolain muutos 1.1.2017 Laki autoverolain muuttamisesta (561/2016) Vientipalautus (säännösmuutos)

Lisätiedot

Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet. Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen

Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet. Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen 1 Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen 30.11.2010 2 JÄTELAINSÄÄDÄNNÖN TAVOITTEET Ehkäistä jätteen syntymistä, edistää jätteen hyödyntämistä

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

NVA. Rekisteröity vastaanottaja Veroedustaja Rekisteröimätön verovelvollinen

NVA. Rekisteröity vastaanottaja Veroedustaja Rekisteröimätön verovelvollinen NVA VEROILMOITUS 1/5 Rekisteröity vastaanottaja Veroedustaja Rekisteröimätön verovelvollinen Verovelvollisen nimi Päätöksen ja lisätietopyyntöjen postitusosoite Verokausi Tuotteiden vastaanottopvm Valmisteverotustunnus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ajankohtaista EU:n jätedirektiivien toimeenpanosta. Jätealan strateginen yhteistyöryhmä Riitta Levinen, ympäristöministeriö

Ajankohtaista EU:n jätedirektiivien toimeenpanosta. Jätealan strateginen yhteistyöryhmä Riitta Levinen, ympäristöministeriö Ajankohtaista EU:n jätedirektiivien toimeenpanosta Jätealan strateginen yhteistyöryhmä 18.9.2018 Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n jätesäädöspaketti = 4 direktiiviä, joilla muutetaan kuutta jätealan

Lisätiedot

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotililain sekä eräiden muiden verotusta koskevien lakien voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä arvonlisäverolain, ennakkoperintälain ja arpajaisverolain väliaikaisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D039302/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D039302/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10884/15 ADD 1 ENV 482 MI 489 RELEX 599 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO 6.9.2000 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 226/3 II (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 3 päivänä toukokuuta 2000, jätteistä annetun neuvoston direktiivin

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

2. Mahdolliset muut asuinkiinteistöt, joilta peräisin olevaa lietettä käsitellään Kiinteistön 1 osoite

2. Mahdolliset muut asuinkiinteistöt, joilta peräisin olevaa lietettä käsitellään Kiinteistön 1 osoite 1 (5) Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta versio 10.7.2019 ILMOITUS LIETTEEN OMATOIMISESTA KÄSITTELYSTÄ Lietteen hyödyntäminen maataloudessa Tällä lomakkeella ilmoitetaan etukäteen jätevesilietteen pienimuotoisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 19.6.2006 KOM(2006) 252 lopullinen/2 CORRIGENDUM Ce document annule et remplace le COM(2006) 252 final du 31.5.2006. Cette correction concerne la dernière ligne du

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014. Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem

KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014. Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem KOKOEKO seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Palvelun tuottajan näkökulma Jaakko Soini, Ekokem Säästämme luonnonvaroja Säästämme luonnonvaroja parantamalla asiakkaiden materiaali- ja energiatehokkuutta. 2 Liikevaihto

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverottomuus

Ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverottomuus Ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverottomuus Yleistä Ilma-alus Yksityinen huvi-ilmailu Kaupallinen ja viranomaistoimintaan liittyvä ilmailu Veronpalautusmenettely Polttoaineen hankkiminen

Lisätiedot

POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ. Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015

POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ. Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015 POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015 AJANKOHTAISTA Hallituksen esitys energiaverojen korotuksista annetaan syyskuun aikana. Nestekaasu

Lisätiedot