Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintakertomus Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintakertomus 2014. 1. Yleistä"

Transkriptio

1 Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintakertomus Yleistä Hallitus järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessaan Kaiken kaikkiaan hallitus kokoontui vuoden aikana 14 kertaa; kaikki kokoukset järjestettiin Skypen välityksellä. Yhdistyksen kokouksia järjestettiin kaksi, joista toinen Skypessä ja toinen Helsingissä. Yhteensä yhdistyksen piirissä kokoustettiin siis 16 kertaa. Hallituksen kokousten esityslistat olivat hallituksen jäsenten ennakkoon muokattavissa yhdistyksen Google Drive kansiossa. Hallituksen kokouksissa puhe ja läsnäolo oikeus oli myös jäsenyhdistysten nimetyillä Kulo yhteyshenkilöillä. Vuoden 2014 hallitus: Puheenjohtaja Tero Ahlgren, NEFA Turku ry. Varapuheenjohtaja, ulkoasiainsihteeri Juulia Hakunti, NEFA Jyväskylä ry. Pääsihteeri Saila Anttila, NEFA Turku ry. Taloudenhoitaja, ulkoasiainsihteeri Antti Kiviranta, NEFA Jyväskylä ry. Sisäasiainsihteeri Unto Vanhamäki, NEFA Helsinki ry. Yhdistyksen historian ensimmäinen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Skypen välityksellä. Kokoukseen osallistui 4 henkeä. Jäsenyhdistyksistä virallisesti valtuutettu edustaja oli kuitenkin vain NEFA Turku ry:stä. Kokouksessa päätettiin tili ja vastuuvapaudesta vuosien 2012 ja 2013 hallitusten osalta. Sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Helsingissä ravintola Memphisissä (Yliopistonkatu 8) lauantaina Kulon IV vuotuisen seminaarin yhteydessä. Kokoukseen osallistui 8 henkeä neljästä eri jäsenjärjestöstä. Syyskokoukseen osallistuivat Tero Ahlgren, Jarno Korhonen, Emilia Laitinen ja Saila Anttila NEFA Turusta, Juulia Hakunti NEFA Jyväskylästä, Tiia Martiskainen Mythoksesta ja Joona Saari Nirvanasta. Antti Kiviranta edusti kokouksessa Tartu Nefa Rühmia eli Nefa Tarttoa, jonka hallitukseen hän oli liittynyt aloittaessaan semiotiikan maisteriopinnot Tarton yliopistossa syksyllä Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä ensimmäistä kertaa kolmivuotissuunnitelma vuosille Lisäksi kokouksessa valittiin Kulo ry:n tulevan vuoden hallitus: Joona Saari (Nirvana ry.), puheenjohtaja Aura Alarto (Mythos ry.), hallituksen jäsen Jarno Korhonen (NEFA Turku ry.), hallituksen jäsen Emilia Laitinen, (NEFA Turku ry.), hallituksen jäsen Joni Pietiläinen (NEFA Jyväskylä ry.), hallituksen jäsen

2 Syyskokouksessa myös päätettiin muuttaa jäsenmaksukäytäntöjä niin, että jatkossa jäsenmaksu muodostuu jäsenjärjestöjen koon mukaan niin, että järjestön edustaman oppiaineen keskimääräinen sisäänottomäärä kerrotaan 2,5 :lla (kattona 60 ). Tarkoiksi jäsenmaksuiksi vuodelle 2015 hyväksyttiin seuraavat: Kultu ry 60 Mythos ry 37,5 Nefa Helsinki 50 Nefa Joensuu 60 Nefa Jyväskylä 37,5 Nefa Turku 50 Nirvana 37,5 Myös kannatusjäsenmaksu alennettiin 100 :sta. Yksityisille maksu on 30 ja yrityksille ja yhdistyksille Jäsenistö Kulon jäsenjärjestöjä vuoden 2014 alussa olivat NEFA Joensuu ry., NEFA Jyväskylä ry., NEFA Turku ry., Turun yliopiston uskontieteen opiskelijoiden Nirvana ry., Oulun yliopiston kulttuurintutkimuksen opiskelijat KULTU ry. sekä NEFA Helsinki ry. Uudeksi Kulon jäseneksi liittyi kevään aikana Helsingin yliopiston uskontotieteen ainejärjestö Mythos ry. Kulon jäsenrekrytointia tehostettiin kartoittamalla potentiaalisia ainejärjestöehdokkaita eri yliopistoista ja lähettämällä heille rekrytointisähköpostit. 3. Tiedotus ja julkaisutoiminta Yhdistyksen tiedotuslista on kulo ja hallituksen sähköpostiosoite on Tiedottamisessa oli käytössä myös yhdistyksen avoin FB ryhmä: sekä nettisivut: Kulon FB sivu, Kulo ry Kulttuurintutkimuksen opiskelijat, otettiin käyttöön maaliskuussa 2014 ( ) ja siitä muodostuikin vuoden aikana aktiivisin tiedottamisen kanava jäsenjärjestöjen omien sähköpostilistojen lisäksi. Näitä viestintäkanavia käytettiin niin oman toiminnan kuin muidenkin kulttuurien tutkijoita mahdollisesti kiinnostavien tahojen toiminnasta tiedottamiseen. Yhdistyksen ensimmäistä viestintäsuunnitelmaa alettiin valmistella kevään aikana ja se käsiteltiin virallisesti hallituksen kokouksessa 9/2014. Suunnitelman avulla on tarkoitus saada pysyvyyttä ja säännönmukaisuutta Kulon viestintään niin sen jäsenten kuin myös yhdistyksen ulkopuolisten toimijoiden suuntaan. Suunnitelmassa määritellään keskeiset käytössä olevat viestinnän kanavat sekä viestintävastuu eri hallitustoimijoiden kesken. Suunnitelma on aina päivitettävissä uuden hallituksen toimesta. Viestintäsuunnitelma 2014 on luettavissa yhdistyksen Drive kansiossa.

3 Kulolle ryhdyttiin suunnittelemaan myös uusia nettisivuja, joiden toteutus kuitenkin siirtyi vuodelle Talous Ensimmäisenä kannatustuotteena varainhankintaa varten suunniteltiin Kulon logolla varustettu haalarimerkki, jota ennakkomyytiin jäsenyhdistyksille. Merkkejä tilattiin varastoon myös myytäväksi Kulon omissa tapahtumissa. Haalarimerkin ilmeen suunnitteli Jari Niemi. Merkit tilattiin merkillinen.fi:stä ja lopputuloksesta tuli oikein hieno. Merkkejä myytiin ennakkotilauksina neljälle eri jäsenjärjestölle (Nefa Turulle, Nirvanalle, Nefa Joensuulle ja Nefa Jyväskylälle), jokaiselle 30 kappaletta. Yhteensä merkkejä tilattiin 200 kappaletta ja niitä myydään eteenpäin 3 :n kappalehinnalla. Halukkaille hallituksen jäsenille ja merkin suunnittelijalle lahjoitettiin ilmaismerkit. Tuottoa merkkien myynnistä saatiin vuoden aikana 58. Kauden 2014 päättyessä merkkejä oli jäljellä 75 kappaletta, joiden odotettu myyntiarvo on yhteensä 225. Opinnäyteverkkoa varten rahoitusta haettiin vuoden aikana Jyväskylän yliopiston humanistiselta tiedekunnalta sekä Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Hakemusten laatimisessa saatiin apua Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen dosentilta Jukka Jouhkilta. Kulon uusi yhteistyökumppani TAKU ry. tuki Kuloseminaaria ja Kulon toimintaa tänä vuonna myös 100 euron rahallisella panostuksella. Jäsenmaksut ovat kuitenkin edelleen olleet yhdistyksen talouden selkäranka ja niistä saatiin kauden aikana 370 tuloja. Tilikauden 2014 tulos on 259,15 ylijäämäinen. 5. Koulutuspoliittinen toiminta ja edunvalvonta Kauden 2014 aikana Kulo avasi ensimmäistä kertaa yhteydet ammatijärjestöihin. Syksyllä ennen seminaaria Akavan Erityisaloilta, TAKU:lta ja MAL:ilta tiedusteltiin kiinnostuksesta yhteistyöhön tai seminaarin tukemiseen. Akavan Erityisalojen kanssa neuvoteltiin alustava sponsorointisopimus Kulon tuleville uusille nettisivuille ja TAKU:n kanssa luonnosteltiin ja allekirjoitettiin yhteistyösopimus vuodelle TAKU tuki myös Kulon kauden 2014 seminaaria ja heidän edustajansa kävi esittelemässä ammattiliittotoimintaa seminaarivieraille. MAL:in kanssa yhteistyötä ei saatu vielä alulle, mutta neuvotteluja voidaan jatkaa mahdollisesti tulevana vuonna. Ammattiliittoyhteistyö lisää erityisesti työllisyysnäkökulmaa Kulon toimintaan. Ammattiliittojen kautta on mahdollista saada jatkossa työelämätietoutta, koulutuksia ja tietoa heidän opiskelijoille suunnatuista tapahtumistaan. Ammattiliittojen kanssa yhteistyössä päätettiin

4 toteuttaa Kulon tuleville nettisivuille Työelämä osio, josta Kulon jäsenet voisivat käydä lukemassa tarkempaa tietoa ammattiliitoista ja työelämäasioista. Koulutuspolitiikkaan voidaan laskea myös Kulon Opinnäyteverkko projekti, jonka tarkoituksena on työstää nettisivusto, jonne opiskelijat voivat ladata opinnäytteitään ja saada niistä palautetta ja kommentteja muilta sivuston jäseniltä. Opinnäyteverkkoa työstettiin vuonna 2014 yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen dosentin Jukka Jouhkin kanssa ja teknisen puolen toteuttajana toimi samaisen yliopiston etnologian opiskelija Arttu Pekkarinen. Jukka Jouhki avusti rahoitushakemuksien teossa ja hankkeen pilotti olisi ollut tarkoitus testata hänen ohjaamassaan etnologian kandidaatinseminaarissa loppuvuodesta Ikävä kyllä rahoitusta projektille ei hakemuksista huolimatta saatu, joten suunnittelu tyssäsi vuoden osalta siihen. Arttu Pekkarinen halusi kuitenkin jatkaa projektin parissa kunhan ehtii, omalla ajallaan ja kustannuksellaan. Projekti siis etenee hitaasti mutta varmasti. Seuraavana vuonna Opinnäyteverkolle kannattaa ehdottomasti hakea uudelleen rahoitusta, jotta työntekijöille voitaisi antaa kohtuulliset korvaukset eikä kaikki työ perustuisi vain vapaaehtoisuuteen. 6. Kansainvälinen toiminta Kulon tämän vuoden kesäeskursio suuntautui Tarton kautta Vilnaan Tartossa käytiin tervehtimässä Nefa Tartun toimijoita, ja Vilnassa kohteena oli 4th International Conference of Young Folklorist konferenssi oheisohjelmineen. Ekskursiolle osallistui kaikkiaan viisi henkeä.ja matkaa pidettiin onnistuneena, vaikka pieneltä jännitykseltä ei säästytty (kulolaisia kehotetaan jatkossa varmistamaan, että passi on mukana ulkomaanekskulle lähdettäessä). Ekskursion aikana tutustuttiin myös Uppsalan yliopiston toimijoihin, ja otettiin harkintaan ensi vuodelle kesäekskursio Gotlantiin. 7. Tieteellinen toiminta Neljännen vuotuisen Kuloseminaarin teemaksi valittiin Myytit ja rituaalit. Ensimmäisen esitelmähaun määräpäivään (31.5.) mennessä saapui vain yksi esitelmäabstrakti, mutta jatketun haun jälkeen (31.7.) hakemuksia oli jo saapunut kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Seminaari järjestettiin Helsingissä NEFA Helsingin vetämänä Uudella ylioppilastalolla. Seminaariosallistujia oli noin 20 henkeä. Seminaaripuhujia oli niin Oulun, Turun, Jyväskylän kuin Helsinginkin yliopistoista. Seminaarin jälkeisessä iltaohjelmassa muusikko kirjailija Juha Jyrkäs piti kiinnostuneille kalevalarunoustyöpajan ja tämän jälkeen oli rentoa yhdessäoloa Uuden ylioppilastalon Lingva kokoustilassa. Seminaariohjelma on tämän toimintakertomuksen liitteenä. 8. Jäsenkysely NEFA Jyväskylän aloitteesta ja avulla laadittiin ensimmäinen jäsenyhdistysten jäsenistöille suunnattu jäsenkysely. Kyselyn avulla kartoitettiin Kulon tunnettuutta jäsenyhdistysten

5 piirissä, ja sitä, mitä kulttuurien tutkijat Kulolta tulevaisuudessa toivoisivat; kyselyn tuloksia käytettiin myös kolmivuotissuunnitelman laatimisen tukena. Lomakkeen kysymyksinä olivat 1) Tiedätkö mikä Kulo on, 2) Minkä verran olet tietoinen Kulon tämänhetkisestä toiminnasta, 3) Oletko osallistunut Kulon toimintaan? Miten/miksi et, 4) Koetko Kulon toiminnan itsellesi hyödylliseksi? Millä tavoin/miksi et, 5) Miten Kulo voisi parantaa näkyvyyttään ja/tai kehittää toimintaansa? Kaipaatko esim. jäsenetuja ja jos, niin millaisia toivoisit niiden olevan, 6) Miten sinä tai ainejärjestösi voisi kehittää Kulon toimintaa ja/tai parantaa sen näkyvyyttä, 7) Opiskelu tai kotipaikkakuntasi, ja 8) Yleiset risut ja ruusut. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 20 :n arvoinen lahjakortti kirjakauppaan. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 22 henkilöä. Tarkempi analyysi kyselyn tuloksista löytyy Dropboxista ja on linkattuna myös Kulon nettisivujen arkistoon. 9. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa Huhtikuussa Kulttuurintutkimuksen seura ry:n sihteeri lähestyi Kuloa jatkotiedustellakseen kiinnostuksesta mahdolliseen yhteistyöhön. Yhteistyön eri muodoista mainittiin esimerkiksi apu apurahahakemusten tekoon, puhujayhteistyö seminaareissa, julkaisuyhteistyö ja seuran Kulttuurintutkimus lehden opiskelijanurkkaus, jonne voitaisi pyytää kirja arvosteluita opiskelijoilta. Vuonna 2014 yhteistyö ei kuitenkaan materialisoitunut mitenkään, joten tulevalla kaudella tähän voisi olla syytä panostaa. 10. Vapaa ajan toiminta Kaudella 2014 Kulolla oli varsin vähän erillistä vapaa ajan toimintaa. Yksi jäsentapaaminen järjestettiin Helsingin seminaarin yhteydessä illanvieton merkeissä. Tapaamisessa seminaariin osallistuneet ulkopaikkakuntalaiset pääsivät tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin. Tapaamispaikkana oli Helsingin Uuden ylioppilastalon Lingva kokoustila, jossa juotiin viiniä ja muita iloliemiä, kuunneltiin musiikkia ja sosialisoitiin rennossa tunnelmassa muiden opiskelijoiden kanssa. Vastaavaa yhteistä vapaa ajanviettoa muiden kulolaisten kanssa voisi hyvinkin olla syytä lisätä tulevalle kaudelle, sillä juuri tällaisissa tilanteissa ihmiset pääsevät verkostoitumaan parhaiten. 11. Jäsenedut Vuonna 2014 Kulolla ei ollut virallisia jäsenetuja. Jäsenetujen kehittämisestä keskusteltiin erityisesti syksyn jäsenkyselyn päättymisen jälkeen. Kyselyssä nousivat jäsenetuehdotuksina esiin erityisesti alennuksen erilaisiin kulttuuritapahtumiin, museoihin ja kirjakauppoihin. Etujen neuvottelusta tekee erityisen haastavaa se seikka, että Kulon jäsenjärjestöjen alat vaihtelevat niin suuresti keskenään ja etujen olisi ehdottomasti koskettava kaikkien järjestöjen jäseniä. Nettikirjakauppojen kanssa Kulo voisi esimerkiksi yrittää neuvotella listan kertakäyttöisistä alennuskoodeista, joista pyydettäessä jokainen jäsen saisi aina yhden käyttöönsä per vuosi.

6 Toisaalta esimerkiksi Kulttuurien museon tapaisiin museokohteisiin voitaisi myös yrittää neuvotella alennettua tai ilmaista sisäänpääsyä kulolaisille, mutta se vaatisi jonkinlaista jäsenyyden varmistusta esimerkiksi jäsentarran muodossa. Mahdolliset toteutukset jäseneduista siirtyivät kuitenkin seuraavaan kauteen. 12. Alumniverkoston perustaminen Vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan kirjattua Kulon toimijoiden alumniverkostoa ei ajan puutteen vuoksi valitettavasti vielä ehditty perustaa.

7 MYYTIT JA RITUAALIT seminaari Helsingissä pe KULTTUURINTUTKIMUKSEN OPISKELIJAT KULO RY:N IV VALTAKUNNALLINEN SEMINAARI Seminaarin ohjelma Perjantai , Mannerheim-sali (5 krs.), Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, Helsinki Varsinaisten puheenvuorojen jälkeen on aina varattuna 10 minuuttia vapaalle keskustelulle. Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Seminaarin avaussanat / Opening words Unto Vanhamäki, Kulo ry, sisäasiainsihteeri (secretary of internal affairs) Miten myytti toimii? Tapaus Tuntematon sotilas Jere Kyyrö, FM, YTM, uskontotieteen tohtorikoulutettava, Turun yliopisto Punahilkka ja Oidipus - individuaation rituaali ja myytti kulttuurin psykohistoriassa Arhi Kuittinen, teol. yo., ohjaaja, kouluttaja, psykoanalyytikko Myytin ja rituaalin dynamiikasta: kognitiivis-evolutiivinen näkökulma Harri Söderholm, TK, fil. yo., teologia, Eksegetiikan osasto, Helsingin yliopisto Revealing Tyrant. The Image of Tiberius by Roman Authors Uula Neitola, BA, student of History, Oulu University RUOKAILU / LUNCH (omakustanteinen / self-financed) Ammattiliittoesittely / Introduction of Finnish trade unions TAKU ry The Myth of Autobiographic Accounts Alonso Aju Heino, student of Aesthetics, University of Helsinki Bakhtinian Polyphonic Novel Embodying the Contemporary Society Jussi Moilanen, BA, student of General Literature, University of Oulu KAHVITUS / COFFEE BREAK (ilmainen / free of charge) NEFA-Helsinki

8 Klo Klo Klo Klo Klo 19-> Pimp My Ritual: Discordian Liquefying Practices Revealed Essi Mäkelä, MA, PhD Candidate, Study of Religions, University of Helsinki Notes on Myth and Reason Markku Nivalainen, M.Soc.sc., Graduate student of Philosophy, University of Jyväskylä Seminaarin päätössanat / Closing remarks Tero Ahlgren, Kulo ry, puheenjohtaja (president) Kalevalarunoustyöpaja Juha Jyrkäs Vapaata illanviettoa / Evening gathering NEFA-Helsinki / Lingva-kokoustila Mannerheim-sali, ohjaajana muusikko/kirjailija Juha Jyrkäs

Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Pöytäkirja 02/2015 Hallituksen kokous Aika Paikka Osal istujat 1. Kokouksen avaus

Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Pöytäkirja 02/2015 Hallituksen kokous Aika Paikka Osal istujat 1. Kokouksen avaus Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Pöytäkirja 02/2015 Sihteeri/Juulia Hakunti 3.2.2015 1 (6) Hallituksen kokous Aika 2.2.2015 klo 18.11 19.24 Paikka Skype Osallistujat Juulia Hakunti kokouksen

Lisätiedot

Kulon hallituksen toimintaan halutaan kattavasti aktiiveja eri jäsenyhdistyksistä ja laajalti eri paikkakunnilta.

Kulon hallituksen toimintaan halutaan kattavasti aktiiveja eri jäsenyhdistyksistä ja laajalti eri paikkakunnilta. Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1. Profiili Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. (jäljempänä Kulo) toimii kulttuurintutkimuksen alalla opiskelevien ja

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto 1 VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 Päivämäärä ja aika: 5.4.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

Vice President for Student Trainee Exchange Programme HALLITUKSEN KOKOUS 34/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.12.2014 klo 8.00 Paikka: Vanha mikroluokka Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jussi Raitanen Jenni Jalonen Antti Malmberg Johanna Mäkitalo Tuomas

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset

3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset 1 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto VUODEN 2015 HALLITUKSEN KOKOUS 32/2015 PÖYTÄKIRJA Päivämäärä ja aika: 11.11.2015 klo 14.30. Paikka: KH116 Caloniankuja 3 20014 Turun

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.10. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.10. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 27.5.2003 19/2003 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 27.5.2003 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Mikko Heinonkoski, puheenjohtaja Suvi Knaapila, sihteeri Salla

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09. 1(5) YNNÄ RY:N SYYSKOKOUS Aika 4.11.2013 kello 18.09 21.26 Paikka Läsnä Nanosauna, Ylistö Jyri Hämäläinen (puheenjohtaja) Heikki Pitkänen (sihteeri) Miikka Harju Ville Berg Saana Saajoranta (poistui kohdassa

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 18.10.2004 37/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi. Suomen Optometrian Ammattilaiset ry I YHDISTYS, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 8/2016 Aika: 25. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika: Maanantai klo 18:00 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Niko Sihvo Sara

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 10.11.2014 klo 16:00 Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Anni-Sofia

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot