Körpäkkäsanomat 1/2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Körpäkkäsanomat 1/2006"

Transkriptio

1 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana on Sulkavan soutuihin vuodesta 1998 alkaen osallistunut joukkue. Vuosi 2005 Yhdistyksen virallinen kevätkokous pidettiin Harri Leskisen mökillä Rutalahdessa ja syyskokous Lahtisten sukumökillä Kuhmoisissa. Körpäkän hallituksen muodostivat Vesa Lahtinen, Jyrki Orell ja Matti Voutilainen. Muita varsinaisia jäseniä olivat Harri Leskinen ja Juha Hyyryläinen. Kannatusjäseniä Körpäkällä oli vuonna 2005 noin 50. Kokousten tärkein päätös oli uuden vuorosoutuveneen hankkiminen, joka laitettiin alulle jo kevätkokouksessa. Veneen tekee Sulkavan mestarisoutaja Hannu Liukkonen ja se valmistuu kesäksi 2006 ja on silloin jäsenten käytössä erikseen sovittavia (kohtuullisia) vuokrasummia vastaan. Veneen hankinnassa oli iso osa Ari Roseniuksella, joka hankki meille materiaalit lahjoituksena Puukeskus OY:ltä. Kiitokset Ari! Jotta veneen tekemisen hinta saataisiin maksettua, tullaan sitä vuokraamaan myös ulkopuolisille. Jos joku haluaa kokeilla vuorosoutua jo ensi kesänä Sulkavalla, ottakaa yhteyttä allekirjoittaneisiin. Sulkavan soutuihin Körpäkkä osallistui kahdella eri joukkueella. Toinen joukkue souti retkisoudun (to-pe) ja toinen perjantain yösoudun, jossa tuloksena oli aika ja sijoitus 73 / 185. Yöpymispaikkana Sulkavalla oli Heikki Joskitin tila kuten myös vuonna Sulkavan retkisarjan joukkue

2 Sulkavan perjantain yösoudun joukkue Oman joukkueen soutujen lisäksi Körpäkän vene osallistui Sulkavalla lauantain päiväsoutuun (Joutsenon kaupungin joukkue: Joutseno team, sijoitus 108/147, aika 5:54:18), lauantain yösoutuun (Etelä-Karjalan osuuspankki, 51/54, 5:57:51) ja sunnuntain avoimeen SM-lähtöön (joukkueena kansainvälinen opiskelijajoukkue: Hervanta international, 9/9, 7:49:26). Tämän lisäksi vene oli mukana Taipalsaaren souduissa Lappeenrannan järjestyksenvalvojien kanssa heinäkuussa ja elokuussa Voutilaisen Matti soudatti Saksalaisia Saimaalla. Vuonna 2005 pidettiin myös Körpäkän ensimmäiset pikkujoulut Lappeenrannan maastossa. Pikkujoulut aloitettiin Kauppakadun Nesteeltä, josta oli kuljetus Joutsenon Leppälään isolle kodalle. Siellä oli ohjelmassa makkaranpaistoa, virvokkeita, kahvia ja hanurimusiikkia. Tässä vaiheessa oli mukana myös monia Körpäkkä-perheiden lapsia. Enemmän aikuisille suunnatussa toisessa vaiheessa siirryttiin Lappeenrantaan saunomaan Rakunamäen päällystökerholle. Loppuillasta siirryttiin sitten jatkoille Lappeenrannan yöhön. Kaiken kaikkiaan pikkujoulut olivat suuri menestys ja ne uusitaan tänä vuonna Tampereen ympäristössä. Tamperelaisille Körpäkän jäsenillä on iso haaste saada kasaan yhtä muistettava ilta!

3 Suunnitelmat vuodelle 2006 Tunnelmia Körpäkän pikkujouluista Vuonna 2006 aiomme osallistua useampaan soututapahtumaan. Listalla on ainakin Sulkavan soudut ( ) ja Pirkan retkisoutu (29.7.), mutta myös muihin tapahtumiin voimme osallistua. Tämän tiedotteen lopussa on kaavake, jonka avulla voitte ilmoittaa halukkuudestanne osallistua näihin tapahtumiin. Sulkavan kohdalle voitte merkitä mihin lähtöön haluatte ensi- ja toissijaisesti osallistua. Osallistumme varmasti Sulkavalla retkisarjaan ja perjantain yösoutuun. Myös sunnuntaille voimme koota rennon retkijoukkueen, jos halukkaita on tarpeeksi. Osallistumme myös Pirkan soutujen retkisarjaan, jos vaan saamme tarpeeksi soutajia. Täytetyt kaavakkeet voitte lähettää tähän osoitteeseen ennen huhtikuun loppua (siihen saakka on viime kesän soutajilla etusija, mutta sen jälkeen alamme etsiä uusia soutajia): Vesa Lahtinen Erämiehentie 2 B Kangasala tai Korpäkän alla olevaan sähköpostisosoitteeseen. Muistakaa että vaikkakin omistamme nyt kaksi hienoa venettä, on meillä vielä paljon velkaa. Kaikenlaiset tukimahdollisuudet ja sponsorisuhteet on syytä käyttää hyväksi. Jos tiedätte mahdollisia tukijoita, ottakaa yhteyttä esim. sähköpostin välityksellä. Körpäkkä ei myöskään vielä valitettavasti kykene maksamaan osallistumismaksuja eri soutuihin, vaan ne jäävät osallistuvien soutajien maksettaviksi. Muistakaa myös maksaa jäsenmaksunne vuodelle 2006 esim. tämän kirjeen lopussa olevalla kaavakkeella, joita voi jaella myös sukulaisille ja tuttaville. Sulkavan joukkueisiin on etusija Körpäkän jäsenillä! Koettakaa myös rekrytoida uusia jäseniä mukaan toimintaan. Sulkavan ilmoittautumismaksut voi myös maksaa tilille: Hinnat on mainittu ilmoittautumiskaavakkeessa.

4 Nähdään taas ensi kesänä soudun merkeissä! Terv. Vesa Lahtinen Jyrki Orell Körpäkän puheenjohtaja Körpäkän sihteeri/rahastonhoitaja Lisätietoja: Huom! Seura kaipaa innokasta kotisivujen päivittäjää. Kiinnostuneet voivat mailata seuran sähköpostiosoitteeseen.

5 Ilmoittautumiskaavake kesän 2006 soutuihin Sulkava retkisarja to-pe pe 7.7. klo su 9.7. klo Pirkan soutu, Tampere retkisarja su: (aika varmistuu myöhemmin) Hinnat: Sulkava retkisarja (60 euroa), pe yösoutu (50 euroa), ja Pirkan retkisoutu (~35 euroa, hinta epävarma, älä maksa vielä Pirkkaa!). Mahdollisuus osallistua on Körpäkän jäsenillä (jäsenmaksu 10 euroa / 2006). Muiden tapahtumien hinnat katsotaan erikseen. Körpäkän tilinumero Haluaisin, että Körpäkkä osallistuisi myös seuraavaan soututapahtumaan: Nimi: Osoite: Puhelin: Syntymäaika: Soutukerta Sulkavalla 2006: Muuta: (esim. soutupaikkatoivomus tai sponsoriasiaa)

6 Saaja: PUUVENEIDEN PERINNESEURA KÖRPÄKKÄ RY Kannatusjäsenmaksu 2006: Tilinumero: Maksaja: Viesti: Kannatusjäsenmaksu 2006 Lähetä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi arkistointia varten joko e- maililla: tai postitse: Jyrki Orell Mäyrävuorentie 1 B Kangasala Saaja: PUUVENEIDEN PERINNESEURA KÖRPÄKKÄ RY Kannatusjäsenmaksu 2006: Tilinumero: Maksaja: Viesti: Kannatusjäsenmaksu 2006 Lähetä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi arkistointia varten joko e- maililla: tai postitse: Jyrki Orell Mäyrävuorentie 1 B Kangasala

Körpäkkäsanomat 1/2007

Körpäkkäsanomat 1/2007 Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2005

Körpäkkäsanomat 2005 Körpäkkäsanomat 2005 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n Jäsenkirje 1/2017 Viime vuonna joulukuussa yhdistys juhlisti 10 vuotis taivaltaan jouluisella ruoalla ja viihdyttävän ohjelman parissa Haapaniemen tilalla Karkussa.

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014 Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 FOR OFFSHORE BOATS AJETTAVAT LUOKAT: 3A, 3B, 3C, V50, V150, V300 JA JM 22.5.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 2011 2(6) Järjestäjä (202.02.0)

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

KUTSU neljän seuran soutuun 6.6.2015

KUTSU neljän seuran soutuun 6.6.2015 Tampereen Suomalaisen Klubin, Tampereen kauppaseuran, Tampereen teknillisen seuran ja tampereen ammattiklubin jäsenille Sivuja 6 KUTSU neljän seuran soutuun 6.6.2015 Tervetuloa sisävesiretkelle ja kannustamaan

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI

SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI Jari: Ikä 56v, eukko ja 3 mukulaa (aikuisia) Soutanut kirkkovenettä vuodesta 1993, Sulkavalla tulossa 20:s osallistumiskerta. Soutanut ICL:n, Elisan, Keravan,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 1(5) OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 Tämän tiedotteen aiheet ovat 1. Vastikelaskutus 2. Tiedote yhtiökokouksen päätöksistä 3. Pelioikeuksien ilmoittaminen 4. Pelilippujen muuttaminen sarjakortiksi 5. Pelioikeuden

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Kokeen anominen Kennelliiton OmaKoira-palvelussa

Kokeen anominen Kennelliiton OmaKoira-palvelussa 1(10) Kokeen anominen Kennelliiton OmaKoira-palvelussa Vinttikoirakokeiden koeanomukset tehdään ensin Suomen Vinttikoiraliiton kilpailutietojärjestelmään. Kun Vinttikoiraliitton käsitellyt ja hyväksynyt

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 16.9.2013 Yhdistyksen rekisterinumero 211.052 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

LÄHEISILLE KAIKKEA SAA TEHDÄ. KAIKKEA PITÄÄ TEHDÄ. KAIKKIA OVIA PITÄÄ TEMPOA, VÄRISEVÄÄ SIELUA KAIKKIA KUITA KURKOTELLA. YKSI ON EHTO, ELINEHTO:

LÄHEISILLE KAIKKEA SAA TEHDÄ. KAIKKEA PITÄÄ TEHDÄ. KAIKKIA OVIA PITÄÄ TEMPOA, VÄRISEVÄÄ SIELUA KAIKKIA KUITA KURKOTELLA. YKSI ON EHTO, ELINEHTO: LÄHEISILLE KAIKKEASAATEHDÄ. KAIKKEAPITÄÄTEHDÄ. KAIKKIAOVIAPITÄÄTEMPOA, KAIKKIAKUITAKURKOTELLA. YKSIONEHTO, ELINEHTO: VÄRISEVÄÄSIELUA EISAATALLATA. TOMMYTABERMANN Etelän SYLIry Läheisille 1 11 ETELÄN SYLIRYONVALTAKUNNALLISENSYÖMISHÄIRIÖLIITTO

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry.

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. Yhdistyksen nimi lyhennetään epäviralliseen muotoon LW ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Liikematkayhdistys ry ja sen epävirallisena englanninkielisenä vastineena käytetään Finnish Business Travel

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot