Toimintakertomus vuodelta 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2009"

Transkriptio

1 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL TAMPERE Toimintakertomus vuodelta JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen jäsenille ja valokuvauksen ystäville sekä yhteistoiminnan kehittäminen valokuvaus-, kulttuuri- ja muiden yhteisöjen, yksityisten kulttuurintekijöiden sekä kulttuuri-, nuoriso- ja muiden viranomaisten kanssa. Kokoontumispaikkana on ollut pääasiassa kirjastotalo Metso ja siellä sijaitseva seuran valokuvatyöhuone. Seuran puheenjohtaja vuonna 2009 oli Ilkka Aaltonen ja johtokuntaan kuuluivat Kai Aarikka (varapuheenjohtaja), Mari Pienimäki (sihteeri), Sami Sipilä (rahastonhoitaja), Nils Franke, Meri Kortteenpohja ja Hans Viebrock. Johtokunta kokoontui kaksi kertaa vuoden 2009 aikana. 2 VARSINAINEN TOIMINTA Tampereen kameraseuran toiminta vuonna 2009 keskittyi seuraaville alueille: 2.1 Tiedotus 2.2 Valokuvatyöhuone 2.3 Koulutus 2.4 Välityspalvelut 2.5 Retket 2.6 Näyttelyt ja kilpailut 2.7 Varainhankinta 2.1 Tiedotus Seuran toiminnasta tiedotettiin vuoden aikana jäsenkirjeillä, jotka lähetettiin jäsenille sähköpostitse ja muutamalle sähköpostittomalle myös perinteisellä postilla. Seuran verkkosivuilla on julkaistu myös seuran toimintaan liittyviä tiedotteita. Ylläpitäjänä toimi Sami Sipilä Valokuvatyöhuone Valokuvatyöhuoneella on huomattava rooli Tampereen kameraseuran toiminnassa. Työhuoneen käyttöaste on pysynyt erittäin suurena, sillä käyttäjiä on ollut lähes päivittäin, parhaimpina päivinä useitakin. Valokuvatyöhuoneella pidetään päiväkirjaa, josta ilmenee työhuoneen käyttöaste ja se mitä työhuoneella on tehty (esim. filminkehitys, mustavalkoisten valokuvien vedostus).

2 Valokuvatyöhuoneen vuokrakulut on katettu toiminta-avustuksella, jäsenmaksutuloilla sekä talkootyöllä. Työhuoneen siivoustalkoot järjestettiin alkuvuodesta jäsenkauden vaihtuessa. Jätekemioiden kierrätyksestä huolehti Nils Franke. Valokuvatyöhuoneen varustusta on huollettu ja uusittu tarpeen mukaan. Työhuoneella säilytetään seuraavia seuran hankkimia varusteita, joita jäsenet voivat lainata viikoksi kerrallaan: kinofilmi-panoraamakamera, malli Noblex 135s Elinchrome-salamasetti. Kolme välähdyspäätä, läpiampuva ja heijastava varjo, hunajakennoja sekä valotusmittari. digitaalinen järjestelmäkamera Olympus E1 + salama 2.3 Koulutus Kuluneen vuoden aikana seura on järjestänyt neljä kertaa uusille jäsenille opastusta valokuvaustyöhuoneen käytössä. Uusille jäsenille on opetettu mustavalkokuvauksen saloja, lähinnä mv-filmien kehitystä ja valokuvien vedostusta. Lisäksi heitä on opastettu valokuvatyöhuoneen puhtaana pidossa. Kuvankäsittelykurssi-ilta pidettiin Valokuvia Peltomaa -valokuvausliikkeen (ent. Tenhunen) tiloissa Lielahdessa 25. maaliskuuta. Kouluttajana toimi Peltomaa liikkeen laboratori ja kuvankäsittelyvastaava Niina Tiitto. Työvälineinä olivat Macintosh-tietokone ja Adobe Photoshop -ohjelma. Aiheina olivat mm. RAW kuvasta JPG kuvaksi Värinsäätö Kohinan käsittely Dynamiikan säätäminen Studiosalamakurssi järjestettiin Steinerkoulun tiloissa lauantaina 29. maaliskuuta. Kurssi sisälsi seuran salamalaitteiden käyttökoulutuksen sekä kuvaustyöpajan. Kuvaustyöpajassa oli 2 naismallia (mm. parin vuoden takainen Miss Tampere) sekä 1 miesmalli. Kurssille lainattiin toinen salamasetti Salamaselänteeltä Välityspalvelut Seuran jäsenillä oli mahdollisuus tilata mm. filmejä ja vedostuspapereita Saksasta (http://macodirect.de/), josta seura teki yhteistilauksen. Seura on välittänyt jäsenille kuvauskeikkoja erilaisiin tilaisuuksiin, kuten häihin ja muihin kesäjuhliin. 2.5 Retket Kesäinen kuvausretki järjestettiin 6. kesäkuuta Porin edustalla sijaitsevalle Säpin saarelle. SIJAINTI: P 61 28,64' ja I 21 20,86'. Saari on tunnettu turistikohde, jossa on luvun lopulla rakennettu merimajakka. Saaren asukkeihin villipässit sekä toisinaan

3 vierailevat hylkeet ja merikotkat. Matka Poriin suoritettiin kimppakyydein ja majakalle veneellä, mihin matkaa mantereelta oli n. 5,5 km. Seura tarjosi osallistujille retkieväät, jotka sisältyivät 25 :n osallistumismaksuun.

4 2.6 Näyttelyt ja kilpailut Seuran 75-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty Propagandanäyttely jatkui vielä tammikuun alkupäiville Vanhan kirjastotalon Emil-salissa. Seura järjestää vuosittain kaikille jäsenille avoimia valokuvakilpailuja vähintään keväisin ja syksyisin. Johtokunta valmisteli uudet säännöt näitä kilpailuja varten. Uudet säännöt hyväksyttiin syyskokouksessa ja niitä noudatetaan tästä lähtien kaikissa seuran järjestämissä kilpailuissa. Yksi merkittävä muutos oli, että johtokunta kehitti kilpailulomakkeen, johon kootaan kilpailuteoksia koskevat tiedot järjestelmällisesti ja jonka allekirjoittamalla jäsen luovuttaa palkitun valokuvateoksensa seuran kokoelmaan. Seura järjesti keväällä valokuvauskilpailun, jonka aiheena oli Supersankari. Tuomarina toimi seuran uusi jäsen Leena Lahdesmäki. Supersankari -kilpailun sijoitukset: 1. Ikaros Ilpo Mikkonen 2. My hero Anette Koivusaari 3. Maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari Teppo Moilanen

5 Syyskilpailu aiheena oli On the road. Tuomarina toimi seuran uusi jäsen Sonja Tolvanen. On the road -kilpailun sijoitukset: 1. Tungos Kai Aarikka 2. Läpi kaupungin Ilkka Aaltonen 3. Latvia Sami Sipilä 4. Kohti Gotlantia Ilpo Mikkonen 5. Päin näköö Ilpo Mikkonen 6. Rally Anette Koivusaari

6 Historianäyttelytyöryhmän perustaminen Seuran 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pidetty Propagandanäyttely toi näyttelyä valmistellessa esiin huomattavan määrän sekä historiallisia valokuvia että muuta arvokasta materiaalia. Seuran tavoitteena on tuoda tämä materiaali uudestaan esille valtakunnallisesti. Uuden näyttelyn valmistelua varten perustettiin syyskokouksessa historianäyttelytyöryhmä. Näyttelytyöryhmän kokoonkutsujana oli seuran entinen jäsen Rauno Kivelä, joka valittiin työryhmän puheenjohtajaksi. Johtokunnan jäsenistä työryhmään ilmoittautui tässä vaiheessa Mari Pienimäki sekä uudemmista jäsenistä Sonja Tolvanen. Työryhmä saanee lisää jäseniä seuraavan vuoden puolella, kun se aloittaa aktiivisen toimintansa. Tässä vaiheessa yhtenä ajatuksena on, että uusi näyttely voitaisiin esittää Helsingissä Suomen valokuvataiteen museolle, jonne otetaan yhteyttä, kun työryhmä on saanut perusidean uuden näyttelyn luonteesta. Vapriikin Kuva-arkisto on myös ilmoittautunut kiinnostuksensa toimia yhteistyökumppanina uudessa näyttelyssä.. Jäsenistön valokuvaustoiminta Seuran jäsenet ovat osallistuneet kansallisiin ja kansainvälisiin valokuvakilpailuihin ja - näyttelyihin. Varapuheenjohtaja Kai Aarikka on osallistunut Kamera-lehden Vuoden kuvaaja -kisaan ja voittanut ykköspalkinnon yhdessä neljästä osakilpailusta (teoksella: Juhlaa). Valokuvataiteilija Jari Arffman on pitänyt yksityisnäyttelyn "Counterparts - Vastinparit" Zsinagóga Galériássa, Egerissä, Unkarissa sekä Saamelaisessa taiteilijakeskuksessa, Karasjoella, Norjassa. Lisäksi hän on osallistunut mm. Tampereen Nykytaiteen museon järjestämään yhteisnäyttelyyn Taidetta jakokaappeihin. 2.7 Varainhankinta Varainhankintana seura järjesti yleisesti avoimia maksullisia studiosalamakursseja yhden kerran. Lisäksi jäsenet myivät Nils Franken kuvaamia Tampere-aiheisia panoraamapostikortteja. 3 JÄSENISTÖ Jäsenmäärä oli vuoden 2009 lopussa 40. Muutosta edellisvuoteen TILIKERTOMUS Seuran toiminta rahoitettiin jäsenmaksutuloilla sekä Tampereen kaupungin toimintaavustuksella. Yhdistyksen uusitut säännöt hyväksyttiin kevätkokouksessa yksimielisesti. Uudet säännöt olivat vuoden lopussa vielä Patentti- ja rekisterihallituksessa hyväksyttävinä Tampereen Kameraseuran johtokunta

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2010 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2011 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2007

Toimintakertomus vuodelta 2007 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2007 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 Toimintakertomus vuodelta 2008 1 JOHDANTO Tampereen Kameraseuran tavoitteena on ollut valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen jäsenille ja valokuvauksen ystäville. Seuran

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2012

Toimintakertomus vuodelta 2012 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2012 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011 Patentti ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1 (5) Rekisterinumero: 205.034 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Tapiola Golf ry Espoo Jääskentie

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Johtosäännöt 1 TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt

Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt 1(5) Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Kemistiseura ja siitä voidaan käyttää lyhennettä KSKS. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT

KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Heinolan Kameraseura ry ja kotipaikka Heinolan kaupunki. Yhdistyksen aatteellisena tarkoituksena on edistää valokuvausharrastusta Heinolassa ja

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

JOENSUUN KAMERASEURA RY

JOENSUUN KAMERASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kesäkuukausia lukuun ottamatta kokoonnuttiin kuukausikokouksiin Seura järjesti perinteiset vuosi-, ja fotomartonkilpailut.kilpailuun osallistujille kirjataan pisteitä sekä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI 26.10.1994 1 PALOKUNNAN 1. TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään vastuuntuntoisiksi

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

MieTo ry Toimintakertomus 2011

MieTo ry Toimintakertomus 2011 1 MieTo ry Toimintakertomus 2011 Alkuvuosi Alkuvuoden ajan kokoonnuttiin kolmesti viikossa yhdistyksen toimitiloissa Roihuvuoressa. Toiminta oli yhdistykselle tyypillistä ryhmätoimintaa. Perjantait omistettiin

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

Vuosi 2013 oli Rauman Kameraseuran 75. toimintavuosi. Yhdistyksen hallituksen kokoonpano oli: Harri Vanne (hallituksen ulkopuolinen jäsen)

Vuosi 2013 oli Rauman Kameraseuran 75. toimintavuosi. Yhdistyksen hallituksen kokoonpano oli: Harri Vanne (hallituksen ulkopuolinen jäsen) Rauman Kameraseuran toimintakertomus vuodelta 2013 Yleistä: Vuosi 2013 oli Rauman Kameraseuran 75. toimintavuosi. Yhdistyksen hallituksen kokoonpano oli: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Jäsenvastaava

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. JOHDANTO Paltamo-Seuran tarkoituksena on kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen, kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen sekä omatoimisuuden voimistaminen.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan katsaus... 3 2. Toimitilat... 4 3. Jäsenistö... 5 4. Valmennus 5 5. Kilpailutoiminta... 5 6. Talkootoiminta... 6 7. Seuran hallinto... 6 8. Seuran

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 33.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015 SYKSY 2015 AJOKOKEET 14.-27.9.2015 Salo, yleinen. Järj. Kiikalan mets.yhd.ry. Yt. Pekka Oksanen. Ilmoittautuminen 14.8.-6.9.-15 Pekka Oksanen Pyysmäentie 1 25390 Kiikala p. 0452091808 e.mail;pekka.oksanen@kiikala@salonseutu.fi

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi TOIMINTAKERTOMUS 2010 NYKYTAITEEN MUSEO KIASMAN TUKISÄÄTIÖ UNDERSTÖDSSTIFTELSEN FÖR MUSEET FÖR NUTIDSKONST KIASMA KIASMA MUSEUM OF CONTEMPORARY ART FOUNDATION TOIMINTAKERTOMUS 2010 Y-tunnus: 2199820-1

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sorsavuorenkatu 14 B 31, 00810 Helsinki. Puh. 0400 447 025 www. hvty.fi 1 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaan "Herttoniemenrannan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot