VIAPORIN ALEKSANTERI NEV JfCTN V ARUSKUNT AKJIRKON HISTORIALLINEN KA TSAU

Transkriptio

1 Timo Lehtonen VIAPORIN ALEKSANTERI NEV JfCTN V ARUSKUNT AKJIRKON HISTORIALLINEN KA TSAU Käsikirjoitus: Timo Lehtonen VENÄLÄISET V ARUSKUNTAKIRKOT SUOMESSA Lyhennelmä tekstistä: VIAPORIN ALEKSANTERI NEVSKIN KATEDRAALIN HISTORIALLISIA V AIHEITA. Julkaistu kirjassa: Ortodoksinen kirkko ja akateemisen taiteen ihanteet. Kuopio 1994 OKM Copyright Timo Lehtonen I, i j

2 Nyt esillä oleva näyttely kertoo erään Suomen kauneimman ortodoksisen sotilaskirkon vaiheista. Suomen jouduttua Tilsitin rauhanteossa vuonna 1807 Venäjän keisarikunnan etupiiriin. Haminan rauhan seurauksena, Suomesta tuli osa suurta keisarikuntaa. Venäläisten joukkojen myötä levisi maahamme ortodoksinen kirkko. Venäläisten valloitusten aikoina on tavattu matkaavia sotilaskirkkoja nykyisen Suomen puolella jo luvun alkupuolella. Autonomian aikana vakiintuivat ortodoksiset sotilaskirkot ja seurakunnat. Aluksi ne toimivat tilapäisissä tiloissa, mutta olojen vakiintuessa rakennettiin runsaasti uusia kirkkoja, ajoittuen pitkälle aikavälille. Varsinaisten kirkkorakennusten lisäksi sijoitettiin kirkkoja ja kappeleita kasanneihin, sotilassairaaloihin, virkataloihin ja kouluihin. Sotilashallinnon kirkolliseksi keskukseksi muodostui vuoden 1810 jälkeen Viapori, täältä käsin hoidettiin myös Suomeen sijoitettujen joukkojen matkakirkon ja kenttäpapiston keskushallinto. ORTODOKSISUUDEN ALKU VIAPORISSA Moni meistä on käynyt Suomenlinnassa tai lipunut laivalla saariryhmän ohitse. Katse on kiintynyt kirkkoon jonka huipulla on majakka. Tuo vaaleanharmaa luterilainen kirkko kätkee kuorensa alle mielenkiintoisen rakennuksen. Ruotsalaiskaudella linnoitettiin Helsingin edustalla oleva saariryhmä Augustin Ehrensvärdin ( ) suunnitelmien mukaan. Linnoitus sai nimekseen Sveaborg vuonna 1748, jolloin Susisaaren linnoitustyöt aloitettiin. Ajanmittaan Sveaborg nimi kääntyi kansan keskuudessa Viaporiksi. Suomen sodan ja venäläisten joukkojen edettyä Helsinkiin ja Viaporin linnoituksen antauduttua 4 päivänä kesäkuuta 1808 venäläisille, tuli valtaajien mukana myös ensimmäinen ortodoksinen kenttäkirkko saareen. Varsinaiset kirkolliset olot jätjestettiin saman vuoden joulukuussa kun Novgorodin ja Pietarin metropoliitta Ambrosius oli vihkinyt Viaporin linnoituksen kirkolle antiminssin. Tästä piispallisesta luvasta alkaa Aleksanteri Nevskin kirkon toiminta. Ensi alkuun jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset pidettiin linnoituksen satamahallinnon tiloissa. Pyhälle Aleksanteri Nevskille pyhitetty väliaikainen kenttäkirkko sai tilat Kruununlinna Ehrensvärdin itäisestä siivestä vuonna Vaatimattomasta alusta huolimatta perustettu kirkko sai pian huomiota ja lahjoituksia paikallisilta sotilashenkilöiltä sekä pietarilaisilta tukijoiltaan, näistä merkittävin huomionosoitus oli Aleksanteri Nevskin Lavran lahjoittama antiminssi. Ensimmäiset välttämättömät sakraaliesineet hankittiin Pietarin kirkollisten esineiden kaupoista. Väliaikaiseen kirkkoon kellot oli saatu Amiraaliteetin talousosaston varastosta Pietarista. VIAPORIN LINNOITUKSEN KIRKKO Alusta lähtien venäläisillä oli ajatus rakentaa varsinainen kirkkorakennus Viaporin linnoitukseen. Suomeen komennetun Insinöörikomennuskunnan piirtäjät luonnostelivat ensimmäisen Viaporin kirkon, mutta 1820 luvun alkupuolella suunnitelma annettiin arkkitehti C.L. Engelille ( ) joka vaikutti merkittävästi jo Helsingin rakentamisessa. Hän suunnitteli mahtavan kirkko- ja kasarmi kompleksin nykyisen kirkon paikalle. Hanke ei koskaan toteutunut, syytä tähän eivät asiakitjat kerro, mutta nähtävästi se oli liian suurisuuntainen ja kallis. Kirkkohankkeesta ei kuitenkaan luovuttu, vaan sitä kypsyteltiin kirkon ja armeijan piirissä. Helsingin pyhän Kolminaisuuden kirkon vihkimisen (1827) jälkeen vieraili Viaporin väliaikaisessa kirkossa Tallinnan piispa Nikanor ja toimitti siellä ensimmäisen piispallisen jumalanpalveluksen sotilaspapiston avustamana. Toinenkin seikka sitoo Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja Viaporin kirkollisen toiminnan toisiinsa, sillä Aleksanteri Nevskin kirkon diakonista tuli Helsingin seurakunnan ensimmäinen esimies Aleksander Malozemov kirkkohanke tuli jäl-

3 leen esille, Insinöörikomennuskunnan piirtäjät olivat suunnitelleet uuden kivikirkon Viaporiin. Nyt hanke etenikin keisarikunnan pääkaupunkiin ja keisari Nikolai I antoikin suunnittelutyön Moskovassa Kremlin Suurenpalatsin ( ) ja Kristus Vapahtajan kirkon ( ) suunnittelijalle arkkitehti Konstantin Thonille ( ). Hänen Viaporiin piirtämänsä kirkko edusti vanhavenäläistä viisikupolista keskeiskirkkoa. Keisari Nikolai I on hyväksynyt piirustukset vuonna Vastaavaksi arkkitehdiksi Viaporiin töitä valvomaan määrättiin Pietarin keisarillisen taideakatemian arkkitehti ja akateemikko Ivan Aleksandrovitch Varnek ( ) Hänen ehdotuksestaan suunnitelmiin tehtiin joitakin muutoksia. Varnek suunnitteli myös lopullisen kirkon sisäinteriöörin. Urakoitsijana toimi helsinkiläinen kauppias Johan Lindroos. Ennen kuin päästiin varsinaisiin rakennustöihin, piti tulevan kirkon paikalta siirtää ja purkaa useiden linnoituksen marketenttien (sotilaskauppias) taloja. Kapakkansa kirkon tieltä joutui siirtämään myös oluttehtailija Nikolai Sinebrychoff ( ) Kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna Rakennuspaikaksi valittiin Komendantinsaari (Iso-Itä Mustasaari.) Korkeutta kirkolla oli ristinhuippuun 19 3/4 syitä (41.60m), pituutta 15 syitä 2 jalkaa (32.60m) ja leveyttä 10 syitä 3 jalkaa (22.20m) Pyhäkön lämmitys oli jätjestetty kuumailmalämmityslaitteilla, alttarissa oli lisäksi kamina veden lämmittämistä ja hiilien saamiseksi suitsuttamiseen. Temppeliin oli kolme sisään.käyntiä. Lattia oli päällystetty Räävelin kalkkikivellä. Kuorolehteri oli läntisen sisäänkäynnin yläpuolle, josta pääsi myös kulmatorniin, minne kellot oli sijoitettu. Sisäväritykseltään kirkko oli vaalea, puuosat sävytetty tammea jäljitellen. lkonostaasi oli valkoinen jossa runsaasti kultakoristelua. Kuvaseinä oli nelikerroksinen. lkonostaasin ikonit maalattiin Pietarin taideakatemiassa osittaisena oppilastöinä, sekä taideakatemian opettajan Vitali de Gronckelin ( ) ja taiteilija Pavel!kovin ( ) suorittamana. Ne maalattiin kankaalle öljyväritekniikalla vuosina Alunpitäen kupolit suunniteltiin maalattavan taivaansiniseksi ja niihin kultaiset tähdet, tältä osin lopullinen toteutus muuttui. Peltiosat maalattiin vihertävällä maalilla. Kupolien ristit ja niiden allaolevat pallot kullattiin. Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko vihittiin 30 päivä elokuuta 1854 ja pyhitettiin Pyhän suuriruhtinas Aleksanteri Nevskin pyhäinjäännösten vuonna Vladimiristä Pietariin siirtämisen muistoksi. KIRKOLLINEN TOIMINTA VIAPORlSSA Viaporin linnoituksen ortodoksit ja papisto oli alistettu Suomeen sijoitetun esipapin alaisuuteen. Aleksanteri Nevskin sotilasseurakunnalla oli armeijan varoilla palkattu rovastin arvoinen esipappi sekä pappi ja diakoni. Vuodesta 1868 lähtien myös kolme psalminlukijaa, joista yksi oli sijoitettu Ohtinskin ruutitehtaan kirkkoon Pietarissa. Kirkonpalvelijoina, joita olivat ponomari, kirkonisäntä, kirkonvanhin (starosta) ja kirkkoleivänpaistaja toimivat alemmat sotilasvirkamiehet. Kirkkokuoro koottiin linnoituksen upseerien lapsista ja kantahenkilöstön keskuudesta. Kirkon papisto ja virkamiehet pitivät!innoituksessa alkeiskoulua ja ylemmäntason opinahjoa. Lisäksi!innoituksessa toimi lastentarha ja pienimuotoinen hengellis-siveellinen kirjasto. Via porin Aleksanteri Nevskin kirkon alaisuuteen kuuluivat myös kirkot Santahaminassa ja Helsingissä Katajanokan merikasarmilla. Lisäksi tiedetään!innoituksessa toimineen muiden joukko-osastojen kirkollisia tiloja joita löytyy Kruununlinna Ehrensvärdin läntisestä siipirakennuksesta vuosilta Pikku Mustasaaren sairaalarakennuksessa (nykyinen Merisotakoulu) toimi tiettävästi kirkko vuodesta 1854 alkaen, joka oli pyhitetty Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen muistolle. Esineistön kirkko sai tyhjilleen jääneestä Aleksanteri Nevskin kenttäkirkosta. Seurakunnan ja kirkon tulot olivat suhteellisen hyvät, sillä kirkon varoja oli talletettu Pietarissa valtionpankkiin. Käteisvaroja oli

4 myöskin kirkon kassassa. K.ertyneillä varoilla hankittiin kirkkoon kalustoa, pukuja ja jumalanpalveluskitjoja. Aleksanteri Nevskin seurakunnan jäsenmäärä vaihteli välillä, käsittäen niin sotilaat kuin siviiliväestönkin. Pyhäkköä kotjattiin vuosina 1873, 1890 ja Vuonna 1890 rakennettiin kellokatos kirkon pohjoiselle sivulle, jonne hankittiin Moskovan Suomentehtailta 408 puudan (6683 kg) painoinen kello. Materiaalin kelloon oli antanut linnoituksen tykistö käytöstä poistettujen tykinputkien muodossa. Väliaikaisesta kenttäkirkosta oli vuonna 1854 siirretty viisi kelloa jotka oli sijoitettu kirkon lounaiskulman torniin. Muistitieto kertoon kellojen soiton kuuluneen aina kaupunkiin saakka. Sunnuntaisin Helsingissä ennen vallankumousta kuultiin Uspenskin, Kolminaisuuden, sotilassairaalan ja Aleksanteri Nevskin kellojen kumina, se oli tehnyt kuulijaansa mahtavan vaikutuksen. Sotilas-ja merivoimien esipappi esitti pyhälle Synodille, että Viaporin Aleksanteri Nevskin kirkko korotettaisiin pääkirkoksi, (sobor). Korottaminen toteutui toukokuun 18 päivänä 1891 Synodin päätöksellä no Romanov-suvun viettäessä 300-vuotisjuhliaan vuonna 1913 tehtiin kirkossa kotjaus ja maalausremonttia. Juhlia varten kirkon sivuseinille pystytettiin suuret V. Prsevusktin maalaukset kooltaan 7,5 x 9,5 m. Maalauksien aiheet käsittelivät Venäjän historiaa. Toiseen oli kuvattu pyhittäjäisä Sergei Radonesilainen siunaamassa suurinthtinas Dimitri Donskoin Kulikovon taisteluun vuonna Toinen maalaus liittyy Aleksanteri Nevskiin, siinä metropoliitta Kirill siunaa ruhtinas Aleksanteri Nevskin taisteluun Suomeen, ruotsalaisia vastaan vuonna Merkittävä vierailu Viaporiin tapahtui 25 päivänä helmikuuta Tällöin keisari Nikolai 11 vieraili linnoituksessa, käyden myös kirkossa jossa papisto otti hänet vastaan, esitellen pyhäkön ja kertoen kirkon vaiheista. Majesteetti kitjoitti nimensä vieraskitjaan ja tutustui lopuksi linnoitukseen. ESINEISTÖ Kirkon esineistö kertoisi tutkijalle paljon menneisyydestä, seurakuntalaisista ja myös kirkollisten esineitten valmistajista aina Pietaria ja Moskovaa myöten. Kirkon kalustoasiakitjat ovat säilyneet, niiden perusteella on saatu tietoa kirkon sisustuksesta. Uskovaiset ovat aina halunneet lahjoittaa kirkolle lahjoja, esirukouksista, mutta myös kiitokseksi saadusta avusta korkeimmalta. K.eisarivallan aikana varsinkin tsaarit ja heidän perheensä ja sukulaisensa tekivät lahjoituksia kirkoille, myöskin sotilaskirkoille. Moskovan ja Pietarin paikalliset kauppiaat lahjoittivat esineistöä rakennettaviin pyhäkköihin. Upseerikunta, sotilasvirkamiehet ja joukko-osastot osoittivat paikallisille varuskuntakirkoille rakkautensa erilaisten lahjoitusten myötä. Ei pidä unohtaa myöskään tavallisia uskovaisia, sillä he antoivat vähistään liikenevät kopeekkansa, joilla kirkkoa ja papistoa ylläpidettiin, varsinkin siviiliseurakunnissa. Kirkon esineistö käsitti lähes 600 esinettä. Arvokkaimmat näistä oli sakraaliesineet, joiden joukossa oli hopeinen 6-kupolinen reliikkiastia, johonka oli sijoitettu pyhien Moskovan metropoliittojen Pietarin (k.1326) ja Filipin (k.1569) sekä Novgorodin arkkipiispan Joonan (k.1470) pyhäinjäännöksiä. Ne saatiin lahjoituksena vuonna Kirkossa oli myös paljon aivokkaita ikoneita ja taidokkaasti valmistettuja ikonikaappeja. Nykyään tämä esineistö, ikonit, taidemaalaukset, hopea- ja puutyöt olisivat todella arvokkaita ja historiallisia dokumentteja sen ajan tapahtumista, mestarillisesta käsityötaidosta ja lahjoittajien arvostuksesta kirkkoa kohtaan. Kirkollisen toiminnan loputtua vuonna 1917 tuli suomalaisille ongelmaksi mitä tehdä kirkolle. Suomen ortodoksinen kirkko PY'/Si esineistöä itselleen. Samoin Muinaistieteellinen Toimikunta halusi esineistön haltuunsa. Kirkon tyhjentäminen alkoi 1918 jolloin esineistö pakattiin laatikoihin ja sijoitettiin varastoon. Osa esineistöstä meni Sortavalaan ortodoksisen kirkkokunnan varastoon, josta sitä jaettiin ja myytiin köyhille Katjalan seura.kunnille. Muinaistieteellinen Toimikunta halusi esineistöstä tietyt osat tulevaa Suomenlinnan museota varten. Nämä esineet siirrettiin Suomenlinnan varas-

5 toon, jonne jäivät lojwnaan aina näihin päiviin saakka. Loppuosa esineistöstä jäi Sotasaalis-keskusosaston haltuun, tiettävästi osa Tarton rauhansopimuksen perusteella luovutettiin Neuvosto-Venäjälle. Tämä luovutus käsitti etupäässä arkistoja ja hopeamateriaalia. Tänään kirkon arvokkaasta kulttuurihistoriallisesta esineistöstä on vain rippeet jäljellä. JUMAI.ANPAL VELUS- EIÄMÄ. Kirkollinen elämä oli vilkasta, siitä kertovat kirkon vakinaisen papiston ja työntekijöiden määrä. Säännöllisesti toimitettiin vigilioita ja liturgioita, suurina juhlina ja arkiviikonloppuisin Tsaarin ja hovin merkkipäivinä toimitettiin erilaisia rukouspalveluksia. Paraateissa ja valanvannomistilaisuuksissa toimitettiin jumalanpalveluksia, joista on säilynyt valokuvia. Viaporin linnoituksen vuosijuhlana, heinäkuun 28, Smolenskilaisen Jumalanäidin päivänä toimitettiin kirkossa juhlallinen liturgia ja rukouspalvelus. Kirkosta siirryttiin ristisaatossa Nikolainvallille, jossa toimitettiin vedenpyhitys ja lopuksi laulettiin monia armorikkaita vuosia. Tämän jälkeen tykit ampuivat kunnialaukaukset. ALEKSANTERI NEVSK.IN KIRKON LOPPUVAIHEET Tiedot Viaporin linnoituksen kirkon olosuhteista vuosina ovat epätarkkoja. Jurnalanpalvelustoiminta on ilmeisesti lakannut helmikuun jälkeen, tällöin papisto on alkanut poistua maasta. Tässä yhteydessä mahdollisesti osa kirkon arvokkaista esineistä, näiden mukana reliikit vietiin Neuvosto- Venäjälle. Kirkko jäi ilman hallintaa ja valvontaa saman vuoden joulukuun lopulla. Tänne jääneet seurakunnan siviilijäsenet yrittivät valvoa ja hoitaa seurakannan omaisuutta. J<irk. ko otettiin 12 toukokuuta 1918 luterilaiseksi sotilaskirkoksi. Päätöksen johdosta pyhäkkö tyhjennettiin ortodoksisista kirkollisista esineistä. lkonostaasi katkaistiin keskeltä kahtia, alaosan ikonit vietiin varastoon, kuvaseinän yläosa sijoitettiin alttariksi apsikseen, siten että taakse jäi tilaa pienelle sakastille. Ulkoisesti rakennus koki muutokset vuoden 1923 jälkeen, tällöin pienet kupolit typistettiin ja sipulit poistettiin. Suuren kupolin kullattu kattoristi muutettiin luterilaiseksi ja kirkonkellot siirrettiin Helsingissä olevaan Turunkasarmin varastoon, jonne oli koottu lakkaututettujen sotilaskirkkojen kellot. Viaporin kelloista mm. yksi myytiin Iisalmen luterilaiselle kirkolle S markan kilohinnalla. Lopullisen kohtalonsa tämä kaunis ja merkittävä kirkko koki silloin, kun sitä arkkitehti Einar Sjöströmin piirustusten mukaan vuonna 1928 alettiin muuttaa täysin uuteen ulkomuotoon. Tästä alkoi Viaporin saneeraaminen Suomenlinnaksi. Näin hävitettiin yksi maamme arkkitehtuuriltaan arvokkain ortodoksinen kirkko, jonka oli suunnitellut yksi Venäjän tunnetuimmista ja arvostetuimmista arkkitehdeistä. Kirkko siirtyi Puolustusvoimilta vuonna 1968 Johanneksen seurakunnan hallintaa. Tänä päivänä kirkko palvelee toisen kansankirkkomme uskovaisia ja toimii Suomenlinnan asukkaiden kotikirkkona.