AJANKOHTAISTA: RAJARAHVAAN LAULU
|
|
- Matilda Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ELORE (ISSN ), vol. 12 2/2005. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Taitto: Jukka Talve ja Outi Fingerroos. [ AJANKOHTAISTA: RAJARAHVAAN LAULU Lectio praecursoria Helsingin yliopistossa Lotte Tarkka Myytti Vuokkiniemestä syntyi 1820-luvulla Zachris Topeliuksen, A. J. Sjögrenin ja Jacob Fellmanin kuvauksista, jotka nimesivät seudun Suomen runottaren kotipesäksi. Utsjoen kirkkoherra Fellman muotoili ajatuksen näin: Tämän ylängön molemmin puolin kaukana etäisyydessä näkyy suuria vesistöjä ja niiden rannoilla yksinäisiä vanhoja kyliä, joiden asukkaat lumoutuneina ihastuttavasta maisemasta välittävät vähän tämän maailman hyvyydestä, vaan elävät muistellen sitä, kuinka heidän esi-isänsä ovat Väinämöisen tänne Pohjolan portille jättämän kanteleen soidessa laulaneet jumaliensa, sankariensa ja esiisiensä toimista ja kumppaniensa urotöistä, tai laulujensa säveleissä ilmaisseet ilon ja surun tunteita (Fellman 1906, 497; käännös Haavio 1985, 12.) Romanttisen kansanrunoretoriikan kolme perustekijää, luonto Fellmanin mainitsema ihastuttava maisema rahvas ja sen runous muodostivat orgaanisen kokonaisuuden. Runoudella rahvas säilytti elävän yhteyden menneisyyteensä. Se säilytti perinnettä, muisteli. Se ei välittänyt tästä maailmasta, saati tulevaisuudesta. Se pysähtyi ja eli menneisyyttään. Vasta eliitille välittyessään rahvaan runous alkoi viitoittaa tietä tulevaisuuteen. Tämä tulevaisuus oli luonnollisesti eliitin ja kansakunnan, ei rahvaan tulevaisuutta. Siteeraan Martti Haaviota vuodelta 1943: [..] täällä muinoin säilytettiin hartaasti sukupolvesta sukupolveen isistä lapsiin muinaislaulujen aarteet, nuo aarteet, jotka hallussaan Suomi rohkaisevin itsetunnoin oppi oikein ymmärtämään muinaisuuttaan ja sen ohella myös aavistelemaan vastaista historiallista kehitystään. (Haavio 1985, 31.) 1
2 LOTTE TARKKA Varhaisten matkustajien jälkeen Suomen ja Venäjän rajaa ylitti Vuokkiniemen korkeudella yhä uusia suomalaisia. Kerättiin runoja, käytiin kauppaa, valistettiin ja viimein vallattiin suur-suomea. Runojen klassiseksi ja luvatuksi maaksi nimetty Vuokkiniemi oli Suomen esteettisten, ideologisten, taloudellisten ja sotilaallisten intressien kohde. Tänään tarkasteltavan tutkimuksen kannalta on onnekasta, että jatkuva kiinnostus kannusti luomaan mittavat kansanrunouskokoelmat. Omat, paikallisyhteisön kannalta kohtalokkaat pyyteensä oli myös Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitolla. Vuokkiniemi eli rajalla, kahden riikin riitamaalla. Valtiollisista keskuksista käsin kulttuurien tai valtioiden rajaseutu saa merkityksen liminaalisena ei-kenenkään-maana: tyhjänä tilana, jonka kautta voi peilata itseään omia toiveita ja pelkoja projisoiden. Tässä katsannossa rajamaa on periferiaa. Syrjäistä ja alempaa voi katsoa alaspäin ja silti ylevää nähden, säilyttää ja silti pelastaa. Rajamaat kutsuvat luomaan latautuneita symboleita. Rajalla elävän näkökulma on toinen. Hänelle raja on kommunikaation mahdollistava väylä: mahdollisuus välittää kahta intressipiiriä ja pelata niiden välissä, käydä kauppaa ja maksimoida omia etujaan. Hänelle rajamaa on keskiö, josta käsin maailma hahmottuu kontrastiivisesti meidän ja erilaisten muiden verkostoksi. Historiallisissa murroksissa herkkä tasapaino kuitenkin murtuu. Näin kävi myös Vuokkiniemellä. Venäjän vallankumouksen ja alueella virinneen kansallisen heräämisen törmätessä 1900-luvun ensikymmeninä paikallisyhteisö ja yhteisöllisyys hajosivat. Koti kuoli, kuten asia seudulla muotoiltiin. Myytti Vuokkiniemen pysähtyneestä runomaasta kiteyttää kansallisen identiteetin, kansanrunouden ja rajamaiden ristiriitaisen yhtälön. Suomen kansallinen kulttuuri ammensi venäjänkarjalaisessa preesensissä elävästä runokulttuurista. Kansalliselle itserakennukselle arvokkain rahvas oli valtiollisesti ja etnisesti vierasta. Vuokkiniemen rahvas typistettiin tyyppihahmoiksi, kulttuurinsa edustajiksi. Sieltä ovat kotoisin Runebergin Hirvenhiihtäjien laukkuryssä Ontrus, runotaatto ja menneisyyden patriarkka Arhippa Perttunen ja hänen poikansa Miihkali, Pohjolan sokea Homeros. Matkakirjallisuudessa vienankarjalainen kuvataan siveelliseksi, puhtaaksi ja rehelliseksi ruumiittomaksi ja yhteiskunnattomaksi olennoksi. Rahvaan edustajana vienankarjalainen oli erityinen ja positiivisesti arvotettu symboli. Karjalankielessä, vienalaisille itselleen, sana rahvas viittasi ihmisiin, erityisesti heidän omaan sisäryhmäänsä: meihin karjalaisiin, meikäläisiin. Tämä rahvas oli oman perinteensä subjekti. Perinne oli vanhan rahvahan luatu eli tapa tai vanhan rahvahan puhetta, johon viitattiin jatkuvasti. Vanhan rahvaan puhe vedettiin nykyhetkeen rituaaleissa ja arkipuheessa toiminnan ja sanotun vakuudeksi, autorisaatioksi. Tätä puhetta ei luonnehtinut pysähtyminen ja viipyminen menneisyydessä. Päinvastoin, perinnettä luonnehti jatkuva nykyhetkisyys ja suuntautuminen tulevaan, ajallisten kestojen ja nykyisyyden välittäminen performanssissa. Perinteen arvokkain, kiteytynyt aines eli kalevalamittaisissa runoissa, epiikassa ja loitsuissa. Olen tutkimuksessani pyrkinyt katsomaan Vuokkiniemen ja vuokkiniemeläisyyden romantiikan taakse ja kääntämään katseen kansallisesta ja kansasta rahvaaseen sen vienalaismerkityksessä. Kohteeni on vuokkiniemeläisyhteisö, sen toimijuus, sen omat tulkinnat runoudesta, elintilasta, rajasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. 2
3 LECTIO: RAJARAHVAAN LAULU Koska runojen esitysyhteyksiä ja laulajien niille antamia tulkintoja dokumentoitiin niukasti, on tutkijan pyrittävä kontekstualisoimaan runot mahdollisimman monitahoisesti. Runoja voi ymmärtää vain suhteuttamalla ne laulajayhteisön etnografiseen ja historialliseen todellisuuteen, uskonnollisiin käsityksiin ja riittikäytänteisiin, yksittäisten laulajien elämänhistorioihin sekä kulttuurisen viestinnän kokonaisuuteen lähinnä puhekulttuuriin ja kirjalliseen julkisuuteen. Viimeinen ja tutkimuksessani merkittävin suhteutustausta on alueelta kerätyn runouden ja perinteen kokonaisuus, intertekstuaalinen kenttä. Aineiston kokonaishahmotuksella pyrin rekonstruoimaan vuokkiniemeläisen keskivertokompetenssia, jolle sekä laulajat että heidän yleisönsä saattoivat tulkintaansa rakentaa. Runoston kokonaisuutta tarkastellessa käy myös perinnelajijärjestelmän luonne avoimena runojen tulkintaa ja luomista helpottavana kehyksenä, jossa olennaista on lajien välinen intertekstuaalisuus. Pitkän tutkimushistorian aikana kalevalamittaisia runoja (ja runolajeista arvostetuinta epiikkaa) on tulkittu karkeasti kahden kattokäsitteen, myytin ja historian kautta. Molempia näistä määritti jo edellä mainitsemani muinaisuus. Vuokkiniemi kantoi viestiä suomalaisten herooisesta muinaishistoriasta tai muinaisuskosta. Anna-Leena Siikalan tutkimustraditioomme introdusoima myyttisen historian käsite yhdistää myytin ja historian kattokäsitteet. Myyttisen historian puitteissa myytin ja historian ajalliset kestot assosioidaan toisiinsa. Näkemys on sopusoinnussa niiden tulkintojen kanssa, joita voidaan päätellä runonlaulajan runoilleen antaneen. Totuudellisuuden ja uskon kategoriat eivät artikuloidu laulajien kommenteissa. Emme voi tietää, uskottiinko runojen olevan tosia kuvauksia historiasta tai uskottiinko niihin perimmäisinä maailmanselityksinä. Lukiessani rinnan kertovien runojen eri lajeja myyttiepiikkaa, historiallisia sotarunoja, omaelämäkerrallista epiikkaa ja paikallishistoriallisia niin sanottuja rahvaanrunoja kävi ilmi, että historiallisen ja myyttisen vuorovaikutus laajenee myös äärimmäisen yksilöllisten, tavallisten, jopa vulgäärien asioiden käsittelyyn. Elämäntarinat, paikalliset konfliktit, virkavallan vastustaminen ja aikalaisten eroottinen elämä vedettiin myyttis-historiallisten alluusioiden kenttään. Vankeuden, pakolaisuuden ja sodan kaltaiset kokemukset saivat merkityksensä myyttisten mielikuvien kautta, ja ne luokiteltiin tuonpuoleisen kuolemankaltaiseen kategoriaan. Historiallisen tulkinta myyttisten mielikuvien kautta auttoi kontekstualisoimaan ja arvottamaan yhä uusia olosuhteita. Sopeuduttiin uusiin elämäntilanteisiin, asutettiin uusia ympäristöjä, hyväksyttiin, kiistettiin tai ylistettiin uusia hallintomuotoja. Samalla ikiaikaiset myyttiset mielikuvat saivat uusia merkityksiä ja käsinkosketeltavuuden, joka luonnehtii elettyä todellisuutta. Myyttinen historia on sekin vain yksi makrotason tulkintakehys kalevalamittaiselle epiikalle. Vuokkiniemellä runot ja runoalluusiot elivät puhekielessä, ne kuuluivat pakinanluatuun, viisaaksi miellettyyn puhumisen tapaan. Lisäksi kalevalamittainen runo myös myyttiepiikka oli viihdettä. Nauru ja ylevä sekoittuivat monimieliseksi kielten sekoitukseksi, jossa keskeisimmätkin arvot saatettiin karnevalisoida. Kieli oli vakava ja arvokas, mutta sillä leikittiin. Leikissä ja inversioissa piili myös 3
4 LOTTE TARKKA mahdollisuus käyttää runokieltä kiistämään arvoja, joita runosto toisaalla ja pääsääntöisesti muotoili. Tällaisia arvoja olivat vakavuus, viisaus ja kunnia. Kalevalamittainen runous oli määritelmänomaisesti runoutta. Runokielenä se oli pohjimmiltaan metakieli: kieli, joka pohti jatkuvasti omaa kielellistä luonnettaan perinne, joka muotoili perinteellisyyttä. Loitsuissa, mietelmissä ja lyriikassa pohdittiin puheen ja laulun olemusta sekä niiden sanakäsityksiä määrittäviä peruskategorioita. Näitä olivat tieto, valta, perinne ja kommunikaatio. Kulttuurisesti arvokkainta tietoa oli tietäjän spesialistitieto, tietohuiset. Tietohuiset ovat myyttistä tietoa, joka autorisoitiin pitkälti uskomustradition kautta: sen oikeellisuus ja voima sekä sen hallinnan suoma valta olivat peräisin korkeammilta tahoilta. Tietohuiset kuitenkin autorisoitiin myös perinteenä, ihmissukupolvien toinen toiselleen välittämänä arvona. Tämä aspekti luonnehti sekä tietohuisia ja loitsusanoja että laulujen sanoja sananlaskujen, mietelmien ja puheenparsien sanoista puhumattakaan. Eri perinnelajeille ominaisille sanakäsityksille oli yhteistä sanan voiman latautuminen performanssissa. Vasta kommunikaatiotilanteessa sanoilla oli voimaa, jonka kautta ne vaikuttivat esittäjäänsä, yleisöönsä ja kontekstina toimivan vuorovaikutustilanteen todellisuuteen. Metapoeettisten painotusten ohella runoston kokonaismerkityksen tulkinnassa keskeiseksi nousee identiteetin käsite. Nyt on kyse paikallisyhteisön identiteetistä laajassa mielessä: rahvauden eli ihmisyyden ja itseyden muotoilusta runokielessä ja runokulttuurin käytännöissä. Sekä sepittäjät, laulajat että heidän yleisönsä käyttivät runoutta paikallisesti ja historiallisesti erityisen yhteisöllisyyden luomisessa. Esitystilanteet olivat kohosteisia tilanteita, joissa käsiteltiin polttavia aiheita, pohdittiin yhteisön arvoja ja koettiin laulun, puheen ja myös alkoholin nostattamaa yhteisöllisyyttä. Samalla kyseessä oli perinteen esitys: teko, jolla ilmaistiin kuulumista runokulttuurin vanhaan puheyhteisöön, luotiin jatkuvuutta ja korostettiin jonnekin kuulumista. Laulut olivat vanhoja Karjalan lauluja, meidän runojamme. Historiallinen tietoisuus ja identiteetti, jota perinteellisessä runokielessä luotiin, oli luonteeltaan dialogia menneiden äänien kanssa. Tämä dialogisuus oli rakentunut runokielen intertekstuaaliselle tilalle, jossa runot ja sanat suhteutuivat toisiinsa ja entisiin sanomisiin jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Itseyden muotoilu on luokittelua: asioiden, toimijoiden ja positioiden erottelua. Runokulttuurissa niitä merkitseviä toisia, joiden kautta identiteettiä määriteltiin, olivat myös modernin rationaliteetin kannalta epämääräiset, toimijoiksi tai keskustelukumppaneiksi jäsentymättömät tahot: luonto, historia, kuolleet ja supranormaali todellisuus. Uskomusjärjestelmän puitteissa nämä käsitettiin aktiivisiksi vuorovaikutuskumppaneiksi. Identiteetti viittaakin tässä yhteydessä ihmisen ja itsen paikantamiseen maailmanjärjestyksessä, erilaisissa maailmoissa. Itsen ja toisen väliselle jännitteelle rakentuva kommunikaatio oli itseymmärryksen ja omakuvan luomista. Taso, jolla itsen ja toisen suhdetta ilmaistiin Vuokkiniemen runokulttuurissa selkeimmin, oli tuonpuoleisen ja sitä vasten määrittyvän tämänpuoleisen välinen suhde. Tämä todellisuuksien välinen raja kiinnittyi deiktisten tai suhdetta ilmaise- 4
5 LECTIO: RAJARAHVAAN LAULU vien termien kautta toimijaan tai sanojaan, yksilön konkreettiseen ja jopa ruumiilliseen näkökulmaan. Tuonpuoleinen oli tuo ja toinen tämänpuoleinen tämä ja tässä. Nostan tutkimuksessani esiin muiden muassa myyttisen menneisyyden ja nykyhetken, sisäryhmän ja ulkoryhmän, ihmisyhteisön ja luonnon, synnin ja puhtauden, ihmisruumiin ja ympäristön sekä yhteisöllisten arvojen väliset suhteet. Runojen symbolinen systeemi on luokitusten, rajojen, mutta myös niiden ylitysten, transgression muotoilua: se kuvasi rajan yli tapahtuvaa liikettä ja kommunikaatiota. Rajojen ja erilaisten tuonpuoleisten kulttuuriset tulkinnat vaihtelivat, mutta merkitysulottuvuuksien historiallinen motivoituneisuus kumpuaa kahden valtion ja etnoksen välissä sijaitsevan kulttuurialueen jatkuvista ongelmista. Kun alueen geopoliittinen asema muuttui, muuttuivat myös fyysisten rajanylitysten historialliset kontekstit. Tämän muutoksen myötä rajat ja rajantakaiset saivat yhä uusia myyttishistoriallisia merkityksiä. Runosto piirsi useita päällekkäisiä ja limittäisiä kuvia laulajiensa paikasta maailmassa. Tutkimuksessani käsitellyt viisi kulttuurista teemaa metapoetiikka, kosmogonia, avioliittosopimus, luontosuhde ja tuonpuoleinen näyttivät, että paikkoja oli useita. Ne heijastivat ihmisen moninaisia rooleja ja tekemisiä maailmassa. Egon paikantuminen maailmaan jäsentyi sisäkkäisissä kehissä, joiden rajapinnat ja sisätilat toimivat toistensa metaforina. Ego eli ruumiissaan ja pirtissään, kodissaan ja suvussaan, kylässään, Karjalassa, ihmisten ja elävien maailmassa. Symbolisessa systeemissä nämä erilaiset paikannukset suhteutuivat toisiinsa. Tämä toisiinsa suhteutuneiden hahmotusten kokonaisuus oli kieli, joka tarjosi mahdollisuuden luoda ja kokea kokonaisuutta tai yhtenäisyyttä, koherenssia. Runoston maailmakuvallinen merkitys, jota on turhaan etsitty vahvasta ja julkituodusta yhteydestä kansanuskoon, löytyykin juuri tältä käsitteelliseltä tasolta. Runosto antoi kielen ja kulttuurisen rakenteen, jolla voitiin organisoida kulttuurista tietoa syntetisoiden ja affekteilla ladaten. Kuluvan vuoden Kalevalan mukaan nimettynä suomalaisen kulttuurin päivänä ilmestyneessä Helsingin yliopiston henkilöstölehdessä kvestori Ilkka Hyvärinen julisti humanististen tieteiden niin kutsutun kansallisen tehtävän jääneen 1800-luvulle yliopistoa ei enää tarvita suomalaisen identiteetin ja kulttuurin erittelyssä ja luomisessa. (Hyvärinen 2005.) Implisiittinen oletus on, että kulttuurimme ja kielemme ovat jo valmiita: ongelmattomia ja lopullisia. Niiden ymmärtäminen ei ole haasteellista eikä myytävissä yritysmaailmalle. Ilmeisesti kvestorin tuomio pätee suomalaiseen kulttuuriin kohdistuvan humanistisen perustutkimuksen koko kenttään. Oma tutkimukseni pyrki kuuntelemaan kansanrunoutta historiallisena äänenä, joka kertoo suhteellisen välikkeettömästi meille ajallisesti, paikallisesti ja kulttuurisesti vieraiden ihmisten ajattelusta. Kalevalamittaisen runon tutkijana pyrin ymmärtämään historiallisia toimijoita heidän symbolikielensä kautta. Pyrkimyksessään rakentaa merkityksiä ja koherenssia maailmassa ja kulttuurinsa tekstiverkostoissa rajarahvas oli kaltaistamme, vaikkakin merkityksenantotavoissaan ja viestinnän välineissään syvästi toisenlaista. 5
6 LOTTE TARKKA Niin kuin vuokkiniemeläiset runoillaan, 1800-luvulla, voi meidän kulttuurimme käsittää itseään vain katsomalla oman historiansa lisäksi toisia, erilaisten rajojen takaisia maailmoja. Tässä mielessä tieteenalamme tehtävä ei tullut suoritetuksi luvulla eikä sitä tulla suorittamaan lähitulevaisuudessa. Sen ydin on sitä, mitä kulttuurissa eläminen on välttämättä tietoisesti tai tiedostamatta. Se jatkuu niin kauan kuin kulttuuria on. Nopeita vastauksia ei ole, sillä yleiset ja usein ideologiset kulttuuriteoriat eivät yksin anna avaimia oman eivätkä vieraan ymmärtämiseen. Aineistotutkimus, tarkkaan kuuntelu ja läheltä lukeminen antavat. KIRJALLISUUS FELLMAN, JACOB 1906: Anteckningar under min vistelse i Lappmarken I. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. HAAVIO, MARTTI 1985: Viimeiset runonlaulajat. Porvoo: WSOY. [1943] HYVÄRINEN, ILKKA 2005: Lisäpiirteitä kolmanteen tehtävään. Yliopistolainen 2/2005 [online]. < >. [ ] Lotte Tarkka 2005: Rajarahvaan laulu. Tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 534 s. FL (väit.) Lotte Tarkka on folkloristiikan assistentti Helsingin yliopistossa. 6
Kivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
Vapaan sivistystyön määrittelyä. Petri Salo Åbo Akademi i Vasa 03.05.2006
Vapaan sivistystyön määrittelyä Petri Salo Åbo Akademi i Vasa 03.05.2006 Vasa arbetarinstitut (perustettu 1907) Vapaa sivistystyö Folkbildning Folkeoplysning Kansa folk Työ Vapaus fri och frivillig Sivistys
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
TERVETULOA KANTELEESEEN. Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen?
TERVETULOA KANTELEESEEN Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen? SUOMENKIELINEN PÄIVÄKOTI KANTELE Haningen kunnalla on oma suomenkielinen esikoulu.
9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti
9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti Mika Kukkola, Tiistilän koulu Tavoite on purkaa runouden rakennetta ja merkityksiä kielitietoisesti ja kirjoittaa mallitekstin avulla runoanalyysi verkkolomakkeessa
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta
Runoissa kieltä käytetään usein arkikielestä poikkeavalla tavalla. Runoissa kaikella on merkitystä eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole olemassa.
a j o n u R n a a m luke Runoissa kieltä käytetään usein arkikielestä poikkeavalla tavalla. Runoissa kaikella on merkitystä eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole olemassa. Tarpeellisia käsitteitä N I N
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi
. IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu
K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset
K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi
Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi KESTÄVÄ KULTTUURI- SEMINAARI HELSINGISSÄ 27.1.2011 Tämä talo on minun eikä kuitenkaan minun Ne jotka
Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?
Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto
Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa
Tekstianalyysi Lotta Lounasmeri Viestinnän laitos
Viestinnän menetelmät I Tekstianalyysi 03.12. 2008 Lotta Lounasmeri Viestinnän laitos Tekstintutkimuksen konstruktivistinen lähtl htökohta Sosiaalinen konstruktivismi -> > todellisuuden sosiaalinen rakentuminen.
Ilmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä
Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin
TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12
TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.
Etnopolitiikkaa Ruijassa
Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA
KIRJA-ARVIO: ARKISTOTEKSTIEN ÄÄNI KALEVALAMITTAISEN RUNOUDEN
ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 13 1/2006. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Taitto: Jukka Talve. [http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_06/hyv1_06.pdf] KIRJA-ARVIO: ARKISTOTEKSTIEN ÄÄNI KALEVALAMITTAISEN
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
JÄLJET. Aika, esineet, muisti
JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään
Mielikuvitus, kansanruno ja tuonpuoleisesta
Katsaus Mielikuvitus, kansanruno ja tuonpuoleisesta puhuminen 1 Lotte Tarkka Yksi kalevalamittaisen kansanrunouden kenties runouden yleensä keskeisistä toimintatavoista on luoda kielen ja maailman välille
KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN
KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
VOIMAUTTAVA VALOKUVA
VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat Kunnioitettu opettajani, professori Seppo Hölötä piti virkaanastujaisesitelmänsä aiheesta Yliopisto menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Näissä avaussanoissani
PariAsiaa luentosarjan teemat
PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinöitä parisuhteen kosketukseen 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin
ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori
ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan
Perinteisten käsityötaitojen siirtäminen Unescon kontekstissa Dr. art. Anita Vaivade. Latvian kulttuuriakatemia Helsingin yliopiston tutkijakollegium
Perinteisten käsityötaitojen siirtäminen Unescon kontekstissa Dr. art. Anita Vaivade Latvian kulttuuriakatemia Helsingin yliopiston tutkijakollegium Baltialaiset laulu- ja tanssijuhlat. Viro, Latvia, Liettua,
Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057
Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
MYYTIT Totta vai tarua?
MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia
Womento Työuramentoroinnilla tuloksiin! Kieli ja kulttuuri ohjauksessa seminaari 18.11.2014 Gunta Ahlfors ja Inka Saarela www.vaestoliitto.
Womento Työuramentoroinnilla tuloksiin! Kieli ja kulttuuri ohjauksessa seminaari 18.11.2014 Gunta Ahlfors ja Inka Saarela www.vaestoliitto.fi/womento Kehi5ämishanke Womento Womento- hanke+a on rahoi+anut
Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa
Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa. Helsingin yliopisto, Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli 15.2.2013 www.helsinki.fi/ruralia 15.2.2013 1 Sisältö
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain
Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa
Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.
Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että
1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue
Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin
7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne
7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha tunne Pitäisikö
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty
Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0.
Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0. Laulu kulttuurisen kommunikaation muotona Ihmisellä on atavistisessa muistissa
Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle
Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen
Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017
Johdatus maantieteeseen tieteenalana Juha Ridanpää 2017 Aluemaantiede Taustalla 1800-luvulle (ja kauemmaksi) asti ulottuva tarve paloitella maailma toisistaan irrallisiksi osiksi. Alexander von Humboldt
PariAsiaa luentosarjan teemat
PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinää kosketukseen parisuhteessa 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA?
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA? Tutkimushanke: Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Osahanke I: Osallistuminen,
TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA
LAPE yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA Tuuli Nikkarinen LT, Nuorisopsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri
Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki
Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Poika Kevätpörriäisessä 1972 Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Miehet kuolee
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Kompleksisuutta syleilevä henkilöstöjohtaminen työyhteisön tuskan taltuttajana
Kompleksisuutta syleilevä henkilöstöjohtaminen työyhteisön tuskan taltuttajana Harri Raisio Dosentti, tutkijatohtori (HTT) Sosiaali- ja terveyshallintotiede Kevan henkilöstöjohtamisen seminaari 24.3.2015
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
Kuusi päivää Vienan runokylissä
Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala
Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center
Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opshelsinki2 On aika unelmoida ja
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti
Kokemuksia yksityismetsien inventoinnista Kyrönmaalla Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti SKAIK PROJEKTI Skogens Kulturarv i Kvarkenregionen EU hanke, Botnia Atlantica ohjelma Kyrönmaan
Laadunhallinta yliopistossa. Mikko Mäntysaari
Laadunhallinta yliopistossa Mikko Mäntysaari Luennon sisällöstä Luento on pidetty 28.10.2008 Jyväskylän yliopiston sosiaalityön yksikön kehittämispäivänä. Teemana on laadunhallinnan kehittäminen yliopistossa.
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea
Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet.
Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet. Coachingin tavoitteena on asiakkaan parempi itsetuntemus sekä asiakkaan
Suomen kulttuurivähemmistöt
Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen
Clifford Geertz 1926-2006 Ø 1926 syntyy San Franciscossa
Clifford Geertz 1926-2006 Ø 1926 syntyy San Franciscossa Ø 1950 BA, Ohio, Englannin kieli ja filosofia Ø 1950 tapaa Margaret Meadin ja päättä alkaa antropologian opiskelun Harvardissa Ø 1952-54 Javalle
Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä
Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Kaisa Raitio Yhteiskuntapolitiikan laitos Joensuun yliopisto Monitieteisen ympäristötutkimuksen metodit 12.-13.10.2006 SYKE Esityksen
Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri
ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri
RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA
2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen
Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.
13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri
Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa
Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa Organisaatiodramaturgia (OD) tuomassa organisaatioon/konsultaatioon prosessien ymmärrystä -tragediassa siirtymä tapahtuu kriisin kautta, komediassa vastakohdat
Suomalaisen palvelujärjestelmän haasteet
Suomalaisen palvelujärjestelmän haasteet VÄESTÖLIITTO Anita Novitsky Monikulttuurinen Osaamiskeskus Orientoituminen palveluihin on haasteellista Kulttuurin vaihtuminen - mm. lastenkasvatuksen normit erilaiset
Jorma Joutsenlahti / 2008
Jorma Joutsenlahti opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna Latinan communicare tehdä yleiseksi, jakaa Käsitteiden merkitysten rakentaminen ei ole luokassa kunkin oppilaan yksityinen oma prosessi, vaan luokan
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa
HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN
UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN Nykyinen kapitalistinen taloudellinen ja poliittinen järjestelmämme ei ole enää kestävällä pohjalla Se on ajamassa meidät kohti taloudellista ja sosiaalista kaaosta sekä ekologista
TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN
TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN Tunteiden päävärit ilo suru pelko suuttumus Ilon tunnesanat: levollinen hilpeä rento riemastunut turvallinen luottavainen hellä kiitollinen ilahtunut tyyni lohdutettu innostunut
KIRJA-ARVIO: VEPSÄLÄISTEN NAISTEN USKONTO VOI HYVIN 1990-LUVUN VENÄJÄLLÄ
OUTI FINGERROOS ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 14 1/2007. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_07/fi n_b_1_07.pdf] KIRJA-ARVIO: VEPSÄLÄISTEN NAISTEN USKONTO
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
"Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi
"Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi Suomalainen yhteiskunta ja sen kasvatusjärjestelmät ovat perinteisesti olleet hyvin yksikulttuurisia ja perustuneet ajatukselle kulttuurisesta homogeenisuudesta
Puhutun ja kirjoitetun rajalla
Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
9 Historia. Kirjan nimi Tekijä Asiasanat Kieli Julkaisuvuosi
Kirjan nimi Tekijä Asiasanat Kieli Julkaisuvuosi Painos Kustantaja Sarjan nimi Luokka, hyllypaikka ja kpl määrä Ryssland : idéer och identiteter Russia: a short histoy Bodin, Per-Arne aatehistoria, historia,
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy
Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma
TERVETULOA! yhteistä elämää
TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Dialoginen oppiminen ja ohjaus
Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä
Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen
Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus
Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.
Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN
TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,
Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski
Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri
Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin