Sosiaali- ja terveysministeriö PL VALTIONEUVOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "29.11.2012. Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00230 VALTIONEUVOSTO"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysministeriö PL VALTIONEUVOSTO EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN VERKOSTON TOIMIJOIDEN KANTOJA ALKOHOLILAIN KOKONAISUUDISTUKSEEN Lähtökohtia ja viitekehyksiä lakivalmistelulle Alkoholilainsäädännön tulee perustua kansanterveydellisiin lähtökohtiin. Alkoholiin liittyviä terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja esiintyy Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Alkoholi on yksi suurimmista kansanterveyttä vahingoittavista tekijöistä. Alkoholi lisää lukuisten eri sairauksien riskiä ja se on työikäisten yleisin kuolinsyy. Alkoholi on myös merkittävä tapaturmien sekä henki- ja väkivaltarikollisuuden taustatekijä. Neljä prosenttia väestöstä kärsii alkoholiriippuvuudesta. Lainsäätäjän tulee vahvistaa ensisijaisesti toimia, jotka tähtäävät alkoholin kokonaiskulutuksen laskemiseen sekä lasten ja nuorten alkoholin käytön ehkäisemiseen sekä heidän suojelemiseensa alkoholihaitoilta. Järjestöt esittävät, että lähtökohdat kirjataan myös lakitekstiin. Alkoholilakia uudistettaessa on tärkeää samassa yhteydessä tarkastella muiden muassa järjestyslakia sekä majoitus- ja ravitsemustoimintaa sääntelevää lainsäädäntöä. Merkittävää on, että myös Raittiustyölaki tullaan uudistamaan meneillä olevan hallituskauden aikana. Prosessin myötä tulee kehittää ja resursoida kunnissa tehtävää päihdetyötä nykyistä vahvemmaksi. Suomalaisten alkoholin kulutus on lisääntynyt viimeiset 50 vuotta. Vaikka alkoholin kulutus näyttäisi viime vuosina pysähtyneen ja jopa kääntyneen laskuun, niin silti kulutuksen taso (10 litraa asukasta kohden, 90 prosenttia aikuisväestöstä ilmoittaa käyttävänsä alkoholia) on korkea. Järjestöt näkevät, että yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi tulee ottaa alkoholin kokonaiskulutuksen laskeminen vähintään vuoden 2003 tasolle vuoteen 2017 mennessä. Tämä tarkoittaa tasoa, joka Suomessa vallitsi ennen toteutettua alkoholin valmisteveron alentamista. Verotusta laskettiin tuolloin keskimäärin 33 prosentilla ja se sai aikaan rajun hyppäyksen suomalaisten kulutustasoon. Vuonna 2003 alkoholin kokonaiskulutus asukasta kohti 100 prosenttisena alkoholina oli 9,4 litraa. Alkoholi on myös lasten ja nuorten ongelma. Peruskoulun luokkalaisista (14 16 vuotiaita) 57 prosenttia käyttää alkoholia. Heistä 16 prosenttia ilmoittaa juovansa itsensä tosihumalaan vähintään kerran kuukaudessa. Vastaavat osuudet lukiolaisten osalta ovat 77

2 2 Alkoholin verotus prosenttia ja 25 prosenttia sekä ammattiin opiskelevien nuorten osalta 85 prosenttia ja 39 prosenttia (Lähde: Kouluterveyskysely). Nuorten alkoholin kulutuksen suhteen tavoitteeksi tulee ottaa alkoholikokeilujen siirtyminen myöhäisempään ikään ja vuotiaiden kuukausittaisen humalajuomisen aleneminen vähintään 1980-luvun alun tasolle. Suomessa lakina voimassa olevan lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Suomessa alkoholinkäyttö aloitetaan kansainvälisesti vertaillen varhaisessa vaiheessa ja lasten (alle 18-vuotiaiden) alkoholinkäyttö on meillä yleistä. Vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on suurimpia syitä huostaanotoille. Arviolta lasta elää Suomessa perheessä, jossa vanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa lapselle eriasteisia haittoja. Alkoholilainsäädäntöä uudistettaessa eri lainsäädäntövaihtoehtojen lapsivaikutukset tulee arvioida. Lapsen edun tulee olla ensisijainen peruste päätettäessä eri ratkaisuvaihtoehdoista. Lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista valvova lapsen oikeuksien komitea on vuonna 2011 suositellut Suomea tehostamaan toimiaan lasten ja nuorten alkoholin käytön vähentämiseksi valistamalla alkoholin haitallisista vaikutuksista ja käyttämällä joukkoviestimiä varmistaakseen terveiden elämäntapojen edistämisen lasten ja nuorten keskuudessa. Lapsen oikeuksien komitea kehotti myös Suomea varmistamaan, että lapsen edun periaate otetaan asianmukaisesti huomioon kaikissa lainsäädäntö-, hallinto- ja oikeudenkäyntimenettelyissä sekä kaikissa lapsia koskevissa ja lapsiin vaikuttavissa toimintapolitiikoissa, ohjelmissa ja hankkeissa. Alkoholiverotuksen taso on nostettava vuoden 2003 tasolle ja alkoholiveroa on nostettava säännöllisin väliajoin. Alkoholijuomien vero- ja hintapolitiikalla voidaan tutkitusti (Babor, 2010) vaikuttaa väestön alkoholin kulutuksen tasoon. Hinta on tehokas keino säädellä juomista. Alkoholihaitat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Kuluja aiheutuu esimerkiksi kuntien terveysja sosiaalipalvelujen käytöstä, järjestyksenvalvontaan ja rikollisuuteen liittyvistä kustannuksista, menetetystä työpanoksesta ja lähiympäristön hyvinvoinnin heikkenemisestä. Alkoholin aiheuttamat suorat kustannukset ovat Suomessa vuositasolla noin miljardi euroa ja kaikki välilliset kustannukset mukaan laskettaessa 4 7 miljardia euroa. Alkoholiveron tuotto yhteiskunnalle jää runsaaseen miljardiin euroon.

3 3 Alkoholiveron tuotosta on ohjattava määräosa päihdehaittojen ehkäisyyn ja hoitoon. Alkoholin markkinointi Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, jonka tavoitteena on edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Ehkäisevää päihdetyötä on myös perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen päihteisiin liittyvissä kysymyksissä (Ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit 2006). Suomalaisten ehkäisevän päihdetyön järjestöjen työ tuotetaan pääosin Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla. Ehkäisevään alkoholityöhön kohdistetut RAY:n avustukset ovat vuosien aikana vähentyneet reaalisesti lähes 20 prosenttia. Alkoholiveron tuotosta ohjattava määräosa päihdehaittojen ehkäisyyn korvaisi tätä vähennystä ja olisi kansanterveydellisesti perusteltua. Alkoholijuomien ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien juomien markkinointi tulisi määritellä laissa ja sen tulisi olla pääsäännön mukaan kielletty. Mietojen alkoholijuomien ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien juomien tuotetietoja kuvaava markkinointi olisi kuitenkin sallittu. Alkoholijuomien ulkomainonta on kiellettävä kokonaan. Alkoholin markkinoinnin rajoittaminen on vero- ja hintapolitiikan jälkeen tehokkain käytettävissä oleva keino vähentää alkoholihaittoja. Alkoholin markkinointia koskevat ratkaisut on tehtävä ensisijaisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja kansanterveyden perusteella, ei liiketoiminnallisten intressien. Toimijat kannattavat keväällä 2012 tehtyä luonnosta hallituksen esitykseksi laeiksi alkoholilain 33 :n ja rikoslain 30 luvun 1 a :n muuttamisesta. Järjestöt kummeksuvat, ettei lakiesitys ole edennyt eikä vastuullisia päätöksiä asiassa ole tehty. Alkoholiyhtiön yksinoikeus vähittäismyyntiin Muu vähittäismyynti Alkoholiyhtiöllä (Alko) tulee olla edelleen yksinoikeus harjoittaa alkoholijuomien vähittäismyyntiä. Poikkeuksena tähän on käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyynti lupaviranomaisen luvalla niille, joille on myönnetty lupa kyseisen tuotteen valmistamiseen. Enintään 3,5 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi harjoittaa se, jolle lupaviranomainen on myöntänyt tätä koskevan vähittäismyyntiluvan. Ruokakaupoissa, kioskeissa jne. myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuutta tulee laskea. Sallittu alkoholipitoisuus tulisi olla korkeintaan 3,5 tilavuusprosenttia.

4 4 Ruotsissa enintään 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävän ns. kansanoluen myynnin aloittaminen vuonna 1977 vähensi alkoholin kokonaiskulutusta prosenttia ja käänsi kasvussa olleet alkoholikuolemat laskuun. Tuoreessa tutkimuksessa (Valtion taloudellinen tutkimuslaitos ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011) on arvioitu, että vastaavan toimenpiteen seurauksena nyky-suomessa alkoholin kulutus laskisi noin 9 prosenttia ja vähentäisi alkoholin aiheuttamia kuolemia noin 350 vuodessa. Alkoholijuomat ja alkoholimainonta hintatietoineen tulee sijoittaa vähittäismyynnissä rajatulle K-18 alueelle ja / tai omiin myyntipisteisiin. Alkoholituotteita ei saa sijoittaa nuorten suosimien snack- ja karamellituotteiden läheisyyteen myymälöissä. Tuotesijoitteluun puuttuminen ja ikäraja-alueiden merkitseminen olisi luontevaa jatkoa tupakka- ja arpajaislain puitteissa toteutetuille uudistuksille. Tupakkatuotteet on poistettu kassalta asiakkaalta näkymättömiin. Rahapeliautomaattien ikärajavalvontaa toteutetaan myös lattiateippauksin, joilla määritellään K-18-pelialue. Vähittäismyynnin ikärajakontrollille on saatava tiukennettu säännöstö ja säännöstön noudattamista on myös valvottava. PAKKA-mallissa valvonnankin osalta on saavutettu hyviä tuloksia ja mallin hyviä käytäntöjä on levitettävä joka puolelle Suomea. Alkoholijuomien vähittäismyyntiajat Anniskelulupa Alkoholin myyntiä tulee rajoittaa siten, että alkoholin sunnuntaimyynti olisi sallittua vasta klo alkaen. Alkon myymälöiden sunnuntaimyynti on kiellettävä jatkossakin. Alkoholin vähittäismyyntiajat ovat väljentyneet huomaamatta kauppojen aukioloaikojen pidentyessä ja laajentuessa myös sunnuntaille. Alkoholin helppo saatavuus lisää kulutusta. Muun muassa perheiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että asiaan kiinnitetään huomiota ja saatavuutta rajoitetaan erityisesti viikonloppuna, jolloin perheillä on suuremmat mahdollisuudet viettää aikaa yhdessä. Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa vain se, jolle lupaviranomainen on myöntänyt anniskeluluvan. Anniskelulupa myönnetään määräajaksi tai tilapäisesti, ei toistaiseksi. Anniskelulupaprosessiin tulee liittää laaja raportointivelvoite mm. väkivaltatapauksista ja henkilökunnan osaamisesta. Anniskelupaikassa alkoholijuomia saa anniskella ainoastaan lupaviranomaisen hyväksymällä anniskelualueella, jossa valvonta voidaan tehokkaasti järjestää. Anniskelualueeksi ei edelleenkään saa hyväksyä urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muun niihin verrattavan tapahtuman yleistä katsomo- tai oleskelutilaa. Näin suojellaan erityisesti lapsia alkoholinkäytön

5 5 Anniskeluajat aiheuttamilta ongelmilta. Anniskelulupaa myönnettäessä tulee lasten suojeleminen ottaa muutenkin keskiöön päätöksiä tehtäessä. Ravintoloille myönnettäviin anniskeluajan jatkoaikoihin on saatava nykyiseen tilanteeseen verrattuna tunnin lyhennys (lupa korkeintaan klo 2.30 saakka). Jatkoluvan hakeminen tulee säilyttää määräaikaisena, kriteerejä tulee tiukentaa ja tarkentaa. Jatkoaikalupien harkintaan tulee liittää lähikortteleiden asukkaiden vaikutusmahdollisuus. Tutkimusten mukaan anniskeluaikojen lyhentämisellä on alkoholihaittoja vähentävä vaikutus. Tuoreen norjalaisen tutkimuksen mukaan (Rossow & Norström 2011) yhden tunnin anniskeluaikojen aikaistamisella on 17 prosentin vähentävä vaikutus kaupunkien keskustoissa tapahtuviin pahoinpitelyihin. Alkoholijuomien nauttiminen yleisillä paikoilla Kunnille on annettava alkoholi- ja järjestyslakiin perustuva mahdollisuus määritellä, että kunnan alueella olevat anniskeluravintolat terasseineen ovat alkoholijuomien valvottua nauttimista varten ja hoidetut puistot, lasten ja nuorten kokoontumispaikat kuten leikkipuistot, nuorisotilojen piha-alueet, urheilualueet ja leirikeskukset ovat selvillä kieltomerkeillä varattuja muuta toimintaa kuin alkoholin juomista varten. Kuntien järjestyssäännöissä olevat alkoholin nauttimista julkisilla paikoilla koskevat kiellot kumottiin järjestyslailla vuonna Järjestyslain (612/2003) 4 :n mukaan "päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa, rajavartiolaissa tarkoitetulla rajanylityspaikalla ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa". Kielto ei kuitenkaan koske "alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen eivät estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa". Hallituksen esityksessä (20/2002 vp.) ei kuitenkaan käsitelty tai perusteltu kielletyn ja sallitun alkoholinkäytön rajanvetoa. Lain mukaan puistojuominen on siis sallittu paitsi, jos se kohtuuttomasti häiritsee muita ihmisiä. Tämän kohtuuttomuuden määrittely on käytännössä osoittautunut vaikeaksi. Tuloksena on, että nykyään alkoholijuomia nautitaan sekä lain sallimissa että kieltämissä paikoissa. Poliisi voi lain mukaan puuttua alaikäisten juopotteluun, mutta tehtävä on osoittautunut vaikeaksi. Alkoholijuomien nauttimiseen sopimattomia paikkoja määritellään monissa maissa kunnan päätöksillä. Esimerkiksi kaupungin keskustan puistoissa ja urheilukentillä alkoholijuomien nauttiminen voi olla erillisellä kieltomerkillä kiellettyä, mutta kaupungin laita-alueen metsiköissä sallittua. Vastaavasti Suomen taajamaliikenteessä kunnan päätöksin asetetaan lii-

6 6 kennemerkkejä, joiden mukaan jollakin alueella ajoneuvoliikenne, pyöräily tai jopa kävely on kielletty. Liikennemerkin käskyn rikkomisesta voidaan tieliikennelain mukaan määrätä sakkorangaistus. Samalla tavalla pelastuslain nojalla määritellään hyvin tarkasti kartalla alueet, joissa ilotulitusrakettien käyttö on uutena vuotena kielletty. Alkoholipakkausten terveysvaroitukset Alkoholipakkausten terveysvaroitukset alkoholin käyttäjien riskitietoutta lisäävänä viestintäkanavana tulee hyödyntää. Hyvänä pohjana asian työstämisessä on vuoden 2007 lakivalmistelu asian suhteen. Nettimyynti, kotiinkuljetus Nykyiset laissa olevat rajoitukset tulee säilyttää. Kotiinkuljetusten salliminen parantaisi alkoholin saatavuutta ja näin todennäköisesti lisäisi alkoholin kulutusta sekä haittoja. Helsingissä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry A-Kiltojen Liitto ry A-klinikkasäätiö Elämäni Sankari ry Ensi- ja turvakotien liitto Irti Huumeista ry Kalliolan setlementti Kirkkopalvelut Koulutus Elämään -säätiö Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Music Against Drugs ry Myllyhoitoyhdistys ry Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf Raittiuden Ystävät ry Sininauhaliitto Sovatek-säätiö Suomen Ash ry Suomen Punainen Risti Suomen Valkonauhaliitto ry Suomen Vanhempainliitto Syöpäjärjestöt

Ehkäisevän päihdetyön verkoston toimijoiden lausunto Arviomuistiosta alkoholilain uudistamistarpeista

Ehkäisevän päihdetyön verkoston toimijoiden lausunto Arviomuistiosta alkoholilain uudistamistarpeista 1 Sosiaali- ja terveysministeriö 27.9.2013 PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Asia: Ehkäisevän päihdetyön verkoston toimijoiden lausunto Arviomuistiosta alkoholilain uudistamistarpeista Alkoholilain kokonaisuudistuksen

Lisätiedot

Alkoholilain tavoitteena tulee olla alkoholin kokonaiskulutuksen lasku kahdeksaan litraan

Alkoholilain tavoitteena tulee olla alkoholin kokonaiskulutuksen lasku kahdeksaan litraan Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi alkoholilain kokonaisuudistukseksi 22.11.2016 Asia: Lausuntopyyntö 22.11.2016 STM075:00/2011 Alkoholilain tavoitteena

Lisätiedot

Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen? Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT

Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen? Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen? Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja alkoholilaki Alatyöryhmä:

Lisätiedot

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Karjalan Lääketiedepäivät Petroskoi 13.-14.6.2012 5.9.2012 Pekka Puska, pääjohtaja

Lisätiedot

Lausunto 3.5.2013. Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi alkoholilain 33 ja 40 :n muuttamisesta

Lausunto 3.5.2013. Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi alkoholilain 33 ja 40 :n muuttamisesta 1 Lausunto 3.5.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi alkoholilain 33 ja 40 :n muuttamisesta Ehkäisevän päihdetyön toimijaverkosto ja lastensuojelujärjestöt ovat tehneet

Lisätiedot

Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen?

Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen? Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain uudistukseen? Kehittämispäällikkö Jaana Markkula, Alkoholiohjelma (Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta) Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 40 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen,

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 Kaupunginhallitus 40 10.2.2014 22 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja ohjelmatyö päihdehaittojen ehkäisyn tukena Mistä tähän on tultu ja minne tästä mennään?

Lainsäädäntö ja ohjelmatyö päihdehaittojen ehkäisyn tukena Mistä tähän on tultu ja minne tästä mennään? Lainsäädäntö ja ohjelmatyö päihdehaittojen ehkäisyn tukena Mistä tähän on tultu ja minne tästä mennään? Ismo Tuominen 11/2014 PM Kataisen hallitusohjelma Jatketaan valtakunnallista alkoholiohjelmaa, jonka

Lisätiedot

LIMUVIINA. mitä valmistustaparajoitteesta luopuminen tarkoittaisi?

LIMUVIINA. mitä valmistustaparajoitteesta luopuminen tarkoittaisi? LIMUVIINA mitä valmistustaparajoitteesta luopuminen tarkoittaisi? HALLITUSPUOLUEIDEN EDUSKUNTA- RYHMÄT ESITTIVÄT, ETTÄ ALKOHOLILAIN UUDISTUKSEN MYÖTÄ LUOVUTTAISIIN KAUPOISSA MYYTÄVÄN ALKOHOLIN VALMISTUSTAPARAJOITTEESTA.

Lisätiedot

Alkoholipolitiikkaa sisäisen. - mitä päätyi alkoholilain valmisteluun?

Alkoholipolitiikkaa sisäisen. - mitä päätyi alkoholilain valmisteluun? Alkoholipolitiikkaa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta - mitä päätyi alkoholilain valmisteluun? Alkoholi ja väkivalta -teemaseminaari, Turku Kehittämispäällikkö Jaana Markkula, Alkoholiohjelma (Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula 24.3.2012

Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula 24.3.2012 Ajankohtaista päihdepolitiikasta Kristiina Hannula 24.3.2012 2 Kansanterveysjärjestöjen ja alkoholielinkeinon suhde Terveyden edistämisen keskuksen Päihde-ja mielenterveysfoorumin nimeämä työryhmä pohti

Lisätiedot

LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle

LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle Alkoholijuomat poikkeavat useimmista muista kulutushyödykkeistä, sillä ne aiheuttavat suuria terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja.

Lisätiedot

Alkoholiohjelma 2004 2007

Alkoholiohjelma 2004 2007 Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2005:2 Alkoholiohjelma 2004 2007 Työväline alkoholihaittojen ehkäisyyn SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2005 Kannen kuva: Tarmo Koivisto ISSN 1236-2123

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Alkoholihallinto, Jyväskylä

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Alkoholihallinto, Jyväskylä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto, Jyväskylä Yleistä alkoholihallinnosta Toiminnan lähtökohtana on alkoholilaki ja sen nojalla annetut säädökset ja määräykset. Alkoholilain tarkoituksena

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 5.10.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Timo Lappi KUVA

Lisätiedot

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain?

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? MAHDOLLISEN KUVAN PAIKKA (korkeus voi vaihdella, yläreuna on aina kiinni sinisessä palkissa) Alkoholilaki Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? 26.6.2017 Veli-Matti Aittoniemi Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Alkoholijuomien anniskelun omavalvontaopas

Alkoholijuomien anniskelun omavalvontaopas Alkoholijuomien anniskelun omavalvontaopas 1 (10) Alkoholijuomien anniskelun omavalvontaopas Omavalvonnan tarkoitus Omavalvonta on laadun apuväline Omavalvonta on ravintolan itsensä suorittamaa anniskelun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle Asia: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kannanotto alkoholilainsäädännön kokonaisuudistukseen Hallitusohjelman mukaan hallitus tehostaa toimia koko väestön erityisesti

Lisätiedot

Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa. Toukokuu 2015

Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa. Toukokuu 2015 Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa Toukokuu 2015 Mikä on Pakka toimintamalli? Pakka on paikallista yhteisöön vaikuttamista alkoholi- ja päihdehaittojen vähentämiseksi Toimintamallin

Lisätiedot

Terve 1: Terveyden perusteet. Luku 10: Alkoholi

Terve 1: Terveyden perusteet. Luku 10: Alkoholi Terve 1: Terveyden perusteet Luku 10: Alkoholi Alkoholi suomalaisten yleisin päihde päihdyttävä aine etanoli eli etyylialkoholi vaikuttaa keskushermostoon alkoholipitoisuus tilavuusprosentti = kuinka monta

Lisätiedot

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn?

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? - Johdanto: Alkoholin ja tupakan merkitys kansanterveydelle - Vireillä olevat lakiuudistukset ovat suuri mahdollisuus - Tavoitteena on, että

Lisätiedot

Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi alkoholilain kokonaisuudistukseksi

Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi alkoholilain kokonaisuudistukseksi 16.1.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi alkoholilain kokonaisuudistukseksi 22.11.2016 Asia: Lausuntopyyntö STM075:00/2011 Ehkäisevä päihdetyö EHYT

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Sisäministeriön poliisiosaston asiantuntijalausunto alkoholilain kokonaisuudistuksesta

Sisäministeriön poliisiosaston asiantuntijalausunto alkoholilain kokonaisuudistuksesta Lausunto SM17190858 1 (6) Asiaryhmä Asianro Eduskunta Hallintovaliokunta HE 100/2017 vp Sisäministeriön poliisiosaston asiantuntijalausunto alkoholilain kokonaisuudistuksesta Keskeistä Eduskunnan hallintovaliokunta

Lisätiedot

Alkoholilakiesitys

Alkoholilakiesitys KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilakiesitys 15.12.2016 KUVA (korkeus voi vaihdella) Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys eduskunnan verojaostolle 10.11.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Mietojen alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa 2016 Alko Tuhatta litraa Alko +/- % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli

Lisätiedot

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin?

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Esa Österberg Johtava asiantuntija, Alkoholi ja huumeet yksikkö, Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa vuosina

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Pohjanmaa-hankkeen juhlaseminaari, Seinäjoki 25.3.2015 16.4.2015 Marjatta Montonen 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä HE 339/2014 vp Eduskunta

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Kokkolan kaupungintalo 19.11.2007 Kansanedustaja Jutta Urpilainen Alkoholin kulutuksen historia ja nykypäivä Alkoholin kokonaiskulutus on Suomessa pitkällä aikavälillä jatkuvasti

Lisätiedot

Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Alkoholihallinto Toiminnan tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 26.10.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Timo Lappi KUVA (korkeus

Lisätiedot

HE 186/1995 vp PERUSTELUT

HE 186/1995 vp PERUSTELUT HE 186/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 8 :n muuttamisesta ja laiksi alkoholilain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 15.11.2017 Eduskunnan lakivaliokunta Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus

Lisätiedot

Suomen Päihderiippuvaiset ry Alkohol- och drogberoende i Finland rf

Suomen Päihderiippuvaiset ry Alkohol- och drogberoende i Finland rf 1 / 5 22.11.2017 Kirjallinen asiantuntijalausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE ALKOHOLILAIKSI (HE 100/2017 vp) Suomen Päihderiippuvaiset ry kiittää sosiaali- ja terveysvaliokuntaa

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 71/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholilakia niin, että vähintään 1,2 ja enintään 2,8

Lisätiedot

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 8/2007 vp Hallituksen esitys laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

mutta jos Suomessa haluaa harjoittaa

mutta jos Suomessa haluaa harjoittaa HE 247/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan alkoholilain neljää pykälää muutettavaksi. Ensiksi ehdotetaan täsmennettäväksi

Lisätiedot

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET Levin kevätseminaari 24.4.2009 Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus KUMPPANUUSOHJELMA Alkoholihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttää laaja-alaista

Lisätiedot

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua Ravintolassa vai kadulla? vastuullista anniskelua Miten alkoholipolitiikka on muuttanut suomalaisten alkoholinkäyttöä? Alkoholin saatavuutta ja matkustajatuontia on vapautettu, ravintola-anniskelua tiukennettu.

Lisätiedot

RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen. Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto

RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen. Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto 12 Litraa 100 % alkoholia asukasta kohti 2004 10 8 Tilastoimaton 1995 6 4 1969 Vähittäismyynti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Päätettävä tässä kokouksessa. 7

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Päätettävä tässä kokouksessa. 7 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa. 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle luonnoksesta hallituksen esitykseksi alkoholilaiksi ja eräiksi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita

Lisätiedot

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa Ryhmäpäällikkö Kari Kunnas Valvira Rovaniemi 16.3.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa

Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015 MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa Johdannoksi Alkoholilaissa lähtökohtaisesti väkevien alkoholijuomien mainostamisen täyskielto (poikkeuksena

Lisätiedot

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.011

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

"Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön "

Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön "Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön " Mitä suomalainen humala on tänään? Ajankohtaista alkoholihaittojen ehkäisystä ja hoidosta ja päihdetyön koulutuksesta Marjaliisa Havio Stakes erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Päihdehaitat Suomessa

Päihdehaitat Suomessa Päihdehaitat Suomessa syynä suomalainen viinapää, kieltolain tenho ja Viron viinat? Pia Mäkelä 13.3.2014 ALHU 1 Rakenne Päihdehaitat Suomessa > perustaustoja syynä suomalainen viinapää > suomalaisten juomatapojen

Lisätiedot

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953 Talousarvio 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994). Lain mukaan savukkeista kannetaan

Lisätiedot

Mitä vaikutuksia uudella alkoholilailla olisi? Tuomas Tenkanen

Mitä vaikutuksia uudella alkoholilailla olisi? Tuomas Tenkanen Mitä vaikutuksia uudella alkoholilailla olisi? Tuomas Tenkanen Tiedetäänkö mitä ollaan tekemässä? Käsiteltävänä oleva uudistus toteutettaisiin tietoisena sen vaikutuksista. Alkoholilainsäädännön uudistusten

Lisätiedot

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa

Lisätiedot

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten

Lisätiedot

Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin

Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin 9.11.2017 Tomi Lintonen 1 Suomalaisten nuorten alkoholin käyttö 1977-2017

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 26.10.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Lakiuudistus on maltillinen ja se tarvitaan Uudistus vähentää matkustajatuontia, siirtää

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2012 - huhtikuu 2013) Tilastojulkistus 11.6.2013 Tuomo Varis etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7654 Esa Österberg etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7018

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys valiokunnalle lokakuu 2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Lakiuudistus on maltillinen ja se tarvitaan Uudistus vähentää matkustajatuontia, siirtää verotuloja Suomeen,

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa, vähittäismyynnissä ja markkinoinnissa

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa, vähittäismyynnissä ja markkinoinnissa Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu anniskelussa, vähittäismyynnissä ja markkinoinnissa Ryhmäpäällikkö Kari Kunnas Valvira Tukkuinfo 27.3.2018 Esitys on laadittu Tukkuinfo 2018 tilaisuutta varten.

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi LAUSUNTO 1(9) 25.9.2017 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 26.9.2017 HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esitän yllä mainitun

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

HE 151/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 151/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 151/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annettua

Lisätiedot

Paikallinen lausunto alkoholilupiin Miksi ja miten mukaan?

Paikallinen lausunto alkoholilupiin Miksi ja miten mukaan? Paikallinen lausunto alkoholilupiin Miksi ja miten mukaan? Espoon päihdeasiainneuvottelukunta 6.2.2017 Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Päihteet ja riippuvuudet -yksikkö 6.2.2017 Markkula 1 Esityksen

Lisätiedot

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko klo 09:30 / HE 100/2017 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko klo 09:30 / HE 100/2017 vp / Asiantuntijapyyntö LAPS/378/2013 14.11.2017 1 /5 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 15.11.2017 klo 09:30 / HE 100/2017 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Lapsiasiavaltuutetun

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin kuvaus

Pakka-toimintamallin kuvaus Pakka-toimintamallin kuvaus Rovaniemi 2.9.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi Paikallisen

Lisätiedot

Lausunto ID (7)

Lausunto ID (7) Lausunto ID-175145 1 (7) 16.01.2017 POL-2016-16769 Jakelun mukaan STM:n lausuntopyyntö 22.11.2016 Poliisihallituksen lausunto hallituksen esitysluonnoksesta alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ILOKIVEN ANNISKELUALUETTA ON PIENENNETTÄVÄ

ILOKIVEN ANNISKELUALUETTA ON PIENENNETTÄVÄ Aarne Töllisen edustajistoaloite 20.2.2010 ILOKIVEN ANNISKELUALUETTA ON PIENENNETTÄVÄ Ylioppilaskunnan vapaa-aikatalo Ilokivi on perinteikäs ja suosittu tila opiskelijatapahtumien järjestämisessä. Ilokiven

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Lääninhallituksen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut kiinteähintaiset julkisoikeudelliset suoritteet

MAKSUTAULUKKO. Lääninhallituksen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut kiinteähintaiset julkisoikeudelliset suoritteet 4888 Liite MAKSUTAULUKKO Lääninhallituksen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut kiinteähintaiset julkisoikeudelliset suoritteet I PÄÄTÖKSET Elinkeinoluvat Autokoululupa 300

Lisätiedot

Terassi- ja ravintolamelu

Terassi- ja ravintolamelu Terassi- ja ravintolamelu Mikkeli Forum XXI 24.9.2015 Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terassi- ja ravintolamelu, mitä se on? Meluhaitta sisältää musiikkimelua, puhetta,

Lisätiedot

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihai/oja EHYT ry:n lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 7.11.2017: HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liiiyviksi

Lisätiedot

Päihteet Pohjois-Karjalassa

Päihteet Pohjois-Karjalassa Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori, Itä-Suomen yliopisto Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päihteet

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI EHKÄISEVÄSTÄ PÄIHDETYÖSTÄ

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI EHKÄISEVÄSTÄ PÄIHDETYÖSTÄ Webropol-lomakkeen pohja vastausten työstämistä varten, lopullinen versio täytetään ja lähetetään verkossa https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin816056&sid=733 45042-21cd-460b-a733-0761690afc05&dy=1865296839

Lisätiedot

Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta

Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta 1 1 Tutkimuksen taustaa Suomalaisten alkoholipoliittisia mielipiteitä selvittävä mielipidekysely toteutettiin tammikuussa 1. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS

Lisätiedot

HE 70/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan alkoholi- ja alkoholijuomaverosta. verotaulukkoa muutettavaksi siten, että alkoholiveroa

HE 70/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan alkoholi- ja alkoholijuomaverosta. verotaulukkoa muutettavaksi siten, että alkoholiveroa HE 70/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan alkoholi- ja alkoholijuomaverosta

Lisätiedot

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle - Päihteiden aiheuttamia haittoja tulee perustuslainkin mukaan ehkäistä - Olemme saaneet työkalupakkiin uusia lakeja - Pakkiin tulee lisää vielä työkaluja

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta LAKIALOITE 37/2012 vp rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnalle Rattijuopumustapauksissa kuolleita on 2000-luvulla ollut keskimäärin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Alkoholilain (1102/2017) voimaantulo ja toimeenpano

Alkoholilain (1102/2017) voimaantulo ja toimeenpano Alkoholilain (1102/2017) voimaantulo ja toimeenpano 10.4.2018 Ismo Tuominen Sosiaali- ja terveysministeriö Alkoholin kokonaiskulutus (100 % litraa asukasta kohti) 1958 2016 1968 alkoholilaki 1995 alkoholilaki

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyrityksen anniskeluoikeudet Maaseutumatkailuyrittäjien seminaari 20.3.2013, Peurunka

Maaseutumatkailuyrityksen anniskeluoikeudet Maaseutumatkailuyrittäjien seminaari 20.3.2013, Peurunka Maaseutumatkailuyrityksen anniskeluoikeudet Maaseutumatkailuyrittäjien seminaari 20.3.2013, Peurunka 20.3.2013 Kari Kunnas 1 Anniskeluluvan myöntäminen - Anniskeluluvan keskeisimmät edellytykset alkoholilain

Lisätiedot

LAUSUNTO Alkoholijuomien vähittäismyyntilupa ja sen myöntämisen edellytykset

LAUSUNTO Alkoholijuomien vähittäismyyntilupa ja sen myöntämisen edellytykset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Asianumero STM075:00/2011 VIITE: Luonnos hallituksen esitykseksi alkoholilain kokonaisuudistukseksi LUONNOS HALLITUKSEN

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle alkoholilain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 24/2001 vp) täydentämisestä Hallitus antoi maaliskuussa 2001 eduskunnalle esityksen laiksi alkoholilain muuttamisesta.

Lisätiedot

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu

Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu Uusi alkoholilaki (1102/2017) mikä muuttuu 1.1.2018 ja 1.3.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (12) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (12) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (12) 1 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle alkoholilain kokonaisuudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2016-012888 T 03 00 00 STM075:00/2011

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous 4.10.2016 Seinäjoki EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen 1 Ehkäisevän päihdetyön rakenteet kunnissa 2016 kysely Kysely lähetetään

Lisätiedot