Raahen saariston Natura alue

Transkriptio

1

2 Raahen saariston Natura alue Iso-Kraaselin saari Iso-Kraaselin puinen tunnusmajakka pooki ja luotsitupa on rakennettu uudelleen vuonna Paikalla sijaitsi kuitenkin jo ennen nykyisiäkin rakennuksia tunnusmajakka ja luotsitupa, jotka luotsilaitos lunasti haltuunsa vuonna Vuoden 1865 purjehdusoppaan mukaan keltaisessa luotsituvassa on päivystänyt luotsivanhin ja kolme luotsia, joilla oli ohjauskirjat Raahen kaikille kolmelle sisääntuloväylälle. (Laurell 1999.) Rakennus on toiminut vuoteen 1964 asti luotsiasemana. Molemmat kohteet ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Rakennushistoriallista ja maisemallista merkitystä on myös Iso-Kraaselin itärannalla sijaitsevalla kaksikerroksisella huvilalla pihapiireineen ja luonnonympäristöineen. Huvilan päärakennuksen rakennusosat ovat osin vuosisadan vaihteesta ja 1930-, ja 1950-luvuilta. Huvila on ollut 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun kylpyläkäytössä. Natura 2000 Raahen kaupungin edustan merialueella sijaitseva saaristo on Pohjanlahden ainoa merkittävä saaristo Rahjan ja Oulunsalon välisellä merialueella. Saaristoon kuuluu rannikon lähellä metsäisempiä, merestä aikaisemmin nousunsa aloittaneita sisäsaaria ja ulompana avomerellä sijaitsevia avoimia luotoja. Maa kohoaa yhä merestä n. 0,7 cm vuodessa. Maastonmuodot ja maisema muuttuvat näin ollen näkyvästi jo ihmisen elinkaaren aikana. Perämeri, jossa Raahen saaristo sijaitsee, on omaleimainen merialue, joka muistuttaa monilta osin järveä. Alhainen suolapitoisuus, mataluus ja pitkä jääpeitteinen kausi vaikuttavat suuresti alueen eliöyhteisöjen rakenteeseen ja koostumukseen. Useat Perämerellä esiintyvistä eliöistä elävät suolapitoisuuden ja lämpötilan suhteen sietokykynsä äärirajoilla. Raahen saariston Natura alue on pinta-alaltaan hehtaaria, josta maa-alueita ja matalikoita on noin 358,5 hehtaaria ja vesialueita noin 1 881,5 hehtaaria. Nuotiopaikat Retkeilijöiden nuotiopaikat sijaitsevat seuraavissa saarissa: Iso-Kraaseli, Kalla, Konikari, Smitti,Tasku, Ulkopauha ja Ämmä-Äijä Käytä ainoastaan saareen tuotuja puita, koska kuolleet puut ovat tärkeitä elinympäristöjä useille uhanalaisille pieneliöille ja sienilajeille. Myös jokamiehen oikeudet kieltävät vahingoittamasta tai kaatamasta kasvavia puita ja ottamasta kuivunutta ja kaatunutta puuta toisen maalta. Moottorikelkkailu Natura-alueen saarissa ei tule ajaa moottorikelkalla eikä monkiällä tai muillakaan moottorikäyttöisillä kulkuneuvoilla. Koirien ulkoiluttaminen Koirat on pidettävä kiinni luonnosuojelualueella. Koiria ei saa ulkoiluttaa Rääpäkän saarella eikä lintujen pesimäaikaan maihinnousukieltoon kuuluvilla saarilla m olet tässä Museonranta Pikku- Kraaseli Maivaperä 4 5 Preiskari MAIHINNOUSUKIELTO: Lintujen pesimärauhan turvaamiseksi tärkeimmillä lintuluodoilla ja -saarilla on lintujen pesimäaikaan maihinnousukielto on maihinnousukielto seuraavilla saarilla: Saapaskari, Kakkonen, Selkämatala, Kallanriutta, Rääpäkänriutta, Vesimatala, Isokivi, Kurikka, Kusiini, Kanttikivet maihinnousukielto Rääpäkällä maihinnousukielto Jyryn saarella. 2 1 Raahen saaristo on valittu Natura-2000 verkostoon linnustonsa, kasvillisuutensa ja luontotyyppiensä perusteella. PIDÄ SAARISTO SIISTINÄ ÄLÄKÄ VAHIGOITA LUONTOA. Raahen saaristossa ja luodoilla pesii runsas vesi- ja rantalinnusto. Raahen saaristolla on huomattavaa arvoa myös lintujen lepäily- ja ruokailualueena. Alueen merkitystä linnustolle korostaa saariston vähyys Perämeren keskiosilla. Kasvillisuudeltaan Raahen saariston saaret ja luodot ovat arvokkaita. Raahen saaristossa esiintyy useita harvinaisia ja uhanalaisia kasvilajeja. Valtaosa alueen maa-alasta kuuluu tärkeisiin Natura luontotyyppeihin, mikä osaltaan puhuu alueen merkittävyydestä. Saaret 1. Konikari 2. Kanttikivet 8. Rääpäkkä 9. Rääpäkänriutta 10. Saapaskari 11. Valtarinkivi 12. Louekarinriutta 18. Jyry 19. Maapauha 20. Ulkopauha 21. Kello 22. Äijä-Ämmä-Iso-Soini 28. Roskakari 29. Koninpää 30. Vesimatala 31. Selkämatala 32. Rosu (karikko) 3. Kusiini 13. Kalla 23. Pikku-Soini 33. Haltia (karikko) 4. Kurikka 14. Kallanriutta 24. Heinäkari 34. Ulko-Soini 5. Isokivi 15. Kakkonen 25. Ruohokari 35. Nimeton luoto (Koninpää N) 6. Tasku 16. Smitti 26. Pikku-Tiira 36. Nimeton luoto (Koninpää W) P O H J O I S - P O H J A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S 7. Taskunlukko 17. Smitinriutta 27. Iso-Kraaseli 37. Nimeton luoto (Uniletto SW)

3 Kulttuurikasvit saarella Monet kasvilajit ovat ihmisen mukana levinneitä tulokkaita. Osa niistä on hyötynyt ihmisen toimista, esim. laidunnus on vaikuttanut niiden esiintymiseen. Iso-Kraaselissa tavataan monia ihmisen mukana tulleita kasvilajeja. Näkyvimpiä näistä ovat kissankello ja siankärsämö (Achillea millefolium). Molemmat viihtyvät saaren kuivilla, aurinkoisilla kasvupaikoilla. Harvinaisempia Iso-Kraaselin kulttuurikasveja ovat ketoruusuruoho (Knautia arvensis) ja luotsituvan kentällä kasvava uhanalainen keltakynsimö (Draba nemorosa). Lajia esiintyy eteläisimmässä Suomessa, pohjoisempana vain Raahessa. Taivaansiniset kissankellot (Campanula rotudifolia) on helppo huomata kukkaniitylläkin. Pikkuruisella hietalemmikillä (Myosotis stricta) on lempeännäköiset vaaleansiniset kukat. Kukkimisen jälkeen kasvia on vaikea löytää.

4

5 Lampi Tämä meren lahdekkeesta kuroutunut lampi soistuu hiljalleen. Sen valtaavat suokasvit, joita saaristossa ei muutoin tavata. Soistuvassa maassa viihtyvät saralajit, esim. pullo- ja lapinsara (Carex rostrata ja C. lapponica). Lammen reunukselta leviävät laut-tamaisesti suovehka (Calla palustris) ja raate (Menyanthes trifoliata). Molemmat edistävät tehokkaasti lammen umpeenkasvua, koska niiden seurassa etenevät myös rahkasammalet (Sphagnum). Iso-Kraaselissa kävijöille kohde on vieläkin lummelampi, vaikka lumme (Nymphaea alba ssp. candida) on lähes hävinnyt umpeenkasvun vuoksi. Suolla kasvaa harvinaista suovalkkua (Hammarbya paludosa), joka kuuluu kämmekkäkasveihin. Pyöreälehtikihokki (Drosera rotundifolia) on suon lihansyöjäkasvi, joka houkuttelee hyönteisiä värikkäillä lehdillään. Uhrit takertuvat ruoansulatusnestettä sisältäviin kirkkaisiin liimapisaroihin. Kuva: Markku Suhonen Kaarevanokkainen kuovi (Numenius arquata) aloittaa soidinlaulunsa huhtikuulla: Kun sä kuulet kuovin äänen, ällös mene järven jäälle. Kuovinaaras hylkää poikaset pariviikkoisina ja lähtee syysmuuttomatkalle jättäen koiraan yksinhuoltajaksi. Kuva: Matti Terentjeff Liro (Tringa glareola) on Pohjois-Suomen soiden yleisin kahlaaja, joka on saanut nimensä soidinlaulustaan.

6 Vanha kuusimetsä Merestä metsäksi kehityssarjan viimeinen vaihe on vanha kuusi-metsä. Kuuset ovat syrjäyttäneet valoa vaativat lehtipuut. Kuusien varjostuksen ja maata peittävän sammalmaton vuoksi aluskasvillisuutta on vähän. Kuva: Matti Terentjeff Helmipöllö (Aegolius funereus) on Suomen runsaslukuisin pöllölaji. Se viihtyy kuusi- ja sekametsissä sekä rämeiden ja metsäpeltosten liepeillä ja saattaa pesiä jopa pihapiirin pöntössä. Siro sirkunkello vanamo (Linnaea borealis) on tuoreen kangasmetsän laji, joka ratsastaa sammalmaton päällä. Riidenlieon (Lycopodium annotinum) itiöpölyä kutsutaan myös kärpäsruudiksi, sillä tuleen jouduttuaan se räjähtää. Seinäsammalta (Pleurozium schreberi) käytettiin ennen hirsirakennusten hirsien välissä eristeenä. Oravanmarjan (Maianthemum bifolium) punaiset marjat ovat makeita, mutta vaarallisia. Niissä on samoja sydämen toimintaan vaikuttavia glykosideja kuin kielossakin.

7 Lehtimetsävaihe Maan noustessa korkeammalle rantapajukossa alkaa kasvaa harmaaleppää (Alnus incana). Voimistuessaan se syrjäyttää pajut (Salix). Raahen saaristossa harmaalepillä kasvaa harvinaista pähkinänkääpää (Dichomitus campestris). Harmaalepän juurien juurinystyröissä elävät bakteerit valmistavat isäntäpuulleen typpipitoisia aineita. Siksi leppä menestyy köyhässäkin maassa. Samalla se valmistelee maata myös muille lehtipuille kuten tuomelle ja pihlajalle. Näiden saatua jalansijaa alkaa leppä vähitellen väistyä. Kuva: Petri Pietiläinen Suomessa vaarantuneeksi lajiksi luokiteltu pikkutikka (Dendrocopus minor) on nimensä mukaisesti pienin tikkamme. Sen tyypillisintä elinympäristöä on nimenomaan vanha lehtimetsävaiheessa oleva metsä. Kuva: Jussi Liimatainen Lehtipuiden lannoittamassa maassa kasvaa monia ruohovartisia kasveja, esim. kuvan kermanvalkokukkaista niittymesiangervoa (Filipendula ulmaria) ja punaista, partasutia muistuttavaa huopaohdaketta (Cirsium helenioides) ja maitohorsmaa (Epilobium angustifolium). Raahen saariston tuomien (Prunus padus) kukinta näkyy touko-kesäkuun vaihteessa mantereelle asti. Muinaissuomalaisten pyhä puu, pihlaja (Sorbus aucuparia), kukkii saaristossa juhannuksen tienoilla.

8 Pensaikkovaihe Avoin rantaniitty muuttuu vuosien myötä pajua kasvavaksi ryteiköksi. Pensaista yleisin on kiiltopaju (Salix phylicifolia). Sitkeyden perikuva suomyrtti ja pensaiden päivänsäde tyrni ovat pioneeri-pensaita eli pensaista ensimmäisinä paikalla. Ne vaativat paljon valoa ja hakevat siksi elintilaa meren puolelta. Molempien juurinystyröissä elää typpeä sitovia sädesieniä, joten ne tulevat toimeen hyvin typpiköyhässäkin maassa. Jäät ja nouseva merivesi runtelevat usein suomyrtin ja tyrnin kasvustoja. Pohjolan appelsiiniksikin mainittu tyrni (Hippohaë rhamnoides) sisältää runsaasti vitamiineja, erityisesti C-vitamiinia. Sitä käytetään myös rohdoksena. Tyrnin siemenet ovat hyvin öljypitoisia ja niistä puristettava öljy on todellinen monikäyttötuote kiinalaisessa ja venäläisessä kansanlääkinnässä ja nykyään Suomessakin. Tyrniä käytetään myös monissa kosmetiikkaalan tuotteissa kuten ihovoiteissa. Viikinkien kerrotaan käyttäneen myrkyllisen, voimakastuoksuisen suomyrtin (Myrica gale) käpyjä oluensa maustamiseen ja kuoria nahan parkitsemiseen. Lehdistä ja kukista saatiin keltaista väriä. Västäräkin (Motacilla alba), pihapiiristä tutun terhakkaan tepastelijan alkuperäisintä elinpiiriä ovat karut, kivikkoiset rannat, saaret ja luodot. Mieluisimmat pesimäalueet ovat rantojen läheisyydessä. Kuva: Petri Pietiläinen

9 Merenrantaniitty Merenrantaniityllä on useita kasvillisuusvyöhykkeitä. Rantaviivan tuntumassa veden ja jään liikkeet pitävät kasvillisuuden matalana. Rantaviivasta maalle päin kasvillisuuden korkeus kasvaa. Rantapajukossa kasvillisuus vaihtuu hiljalleen lehtomaisten metsien lajistoksi. Merenrantaniittyjen tavallinen heinäkasvi on luhtakastikka (Calamagrostis stricta). Heinäharvinaisuus, pohjanlahdenlauha (Deschampsia bottnica) kasvaa vain Pohjanlahden rannikolla. Merivettä kestävistä lajeista yleinen on suolavihvilä (Juncus gerardii). Kuva: Petri Pietiläinen Meriharakka (Haematopus ostralegus) on Raahen kuntalintu. Vaikka se ei ole yleisin, se on hyvin helposti tunnistettava rantalintu. Ruohokanukka (Cornus suecica) on saanut paikallisia nimiä kuten kananlotti ja ukonrutu, jotka kuvannevat kanukan nopeasti rutistuvia punaisia marjoja. Kuva: Harri Pietarinen Punajalkaviklo (Tringa totanus) on saariston runsaslukuisin kahlaaja. Se on myös hyvin näkyvä ja äänekäs. Saaristossa se suosii matala- ja niittyrantaisia luotoja ja saaria. Rantaniittyjen yläosassa viihtyy lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia), joka huumaa loppukesällä voimakkaalla tuoksullaan. Sen seurana kivikoissa kasvaa matalaa helistintä eli merikohokkia (Silene uniflora).

10 Jään työtä siirtää kiviä siirtää maata siirtää kasviplänttejä kuorii rantapensaita ja -puita pitää rantavyöhykettä avoimena Tuuli ja vedenpinnan korkeuden vaihtelut rikkovat kiinteän jään ahtojäiksi. Seilailevat ahtojäät takertuvat matalikoille röysyiksi eli roviksi. Rantautuvat jäätelit muokkaavat ja puhdistavat voimalla rantavyöhykettä. Vedenkorkeuden vaihtelu maksimista minimiin voi olla jopa 3 metriä. Kuva: Kauno Siltala Ahtojäät ovat kuorineet rantaleppiä. Kasvittomat kohdat laakealla rannalla kertovat jäätelien maansiirtotyöstä. Joskus korkeat röysyt voivat toimia paikallisena nähtävyytenä.

11 Maankohoaminen Suomessa maankohoaminen on voimakkainta Perämeren alueella, n. 90 cm/100v. Matalilla rannikoillamme kohoaminen muuttaa nopeasti maisemaa: meren karit nousevat luodoiksi, luodot saariksi, saaret yhtyvät nieminä mantereeseen, lahdet kuroutuvat irti merestä, järvet ja lammet soistuvat ja lopulta kuivuvat kokonaan. Maankohoaminen näkyy myös paikannimistössä esim. Preiskari, Mikonkari, Koivuluoto, Ollinsaari, Aittalahti, Lehmiranta, Iso- ja Pikku-Holmi. Kohoamisen vaikutusta lieventää ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu. Kasvillisuuden kehityssarja merestä metsäksi, ns. sukkessio, on täällä selvästi havaittavissa: avoin rantaniitty pensaikkovyöhyke merenrantalehto kuusimetsä Hirvet (Alces alces) vaeltavat maankohoamisrannoille kesälaitumille. Siellä ne hamuavat ravinnokseen monenlaisia rannan kasveja. Hirvi on hyvä uimari. Siksi niitä on Iso-Kraaselissakin.

12 Kluuvijärvi Maankohoamisen seurauksena entisistä merenlahdista syntyy pieniä vesialueita, fladoja. Kun yhteys mereen katkeaa, muodostuu kluuvijärvi. Kluuviin merivesi pääsee vain korkean veden aikana syysmyrskyillä. Kluuvijärven kasvillisuus on yleensä monipuolista. Sen rannoilta voi löytää mm. lamparevesikuusen (Hippuris vulgaris) ja rantavedestä erilaisia vitalajeja (Potamogeton sp). Kuva: Armas Vares Koirastelkän (Bucephala clangula) hyvä tuntomerkki on valkea poskilaikku. Tämä yleinen kokosukeltaja viihtyy kaikenlaisissa vesistöissä ja pesii mielellään ihmisen rakentamassa pöntössä eli uutussa. Suomen vastuulaji Tukkasotka (Aythya fuligula) on pieni sukeltajasorsa. Se on Raahen rannikon ja saariston runsaslukuisin vesilintu. Roikkutukkainen mustavalkoinen koiras on helppo tunnistaa. Harittavatöyhtöinen tukka koskelo (Mercus serrator) on myös yleinen kokosukeltaja rannikkoalueellamme. Kuva: Markku Suhonen

13 Merenrantaniitty Erikoinen sanikkainen käärmeenkieli (Ophioglossum vulgatum) on harvinainen kasvi. Matalakasvuisella merenrantaniityllä tavataan paljon erilaisia heinä-, vihvilä- ja sarakasveja. Tällä paikalla kasvaa mm. merivihvilää (Juncus balticus), joka on merkittävä hiekansitojakasvi tuulisella rannalla. Rantaniityillä kasvaa violettikukkaista rantanätkelmää (Lathyrus palustris) ja suolaista vettä vaativaa merirannikkia (Glaux maritima). Rantaniityn kasvit kestävät hyvin tuulen tuiverruksen ja meriveden huuhtelun. Kuva: Petri Pietiläinen Kuva: Petri Pietiläinen Maailmanmatkaaja lapintiira (Sterna paradisaea) saattaa käydä muuttomatkallaan Antarktiksella asti. Se pesii avomeren äärellä suosien ulkosaaristoa. Rantasipi (Actitis hypoleucos) viihtyy kallio-, kivikko- ja sorarannoilla. Pesä sijaitsee kymmenien metrien päässä rannasta.

14 Vieraita Vienanmereltä Perämeren rannikolla tavataan joukko kasvilajeja, jotka ovat jäänteitä n vuoden takaa.tuolloin Jäämeren tuntumasta Vienanmereltä oli meriyhteys Perämerelle. Maan kohotessa jääkauden jälkeen nämä lajit ovat seuranneet pakenevaa merta. Raahessa tämän vierasryhmän kasveja ovat mm. tuppivita (Potamogeton vaginatus), somer-, suola- ja vihnesara (Carex glareosa, C. halophila ja C. paleacea) sekä perämerensilmäruoho.valitetavasti joidenkin lajien osalta vierailu on päättymässä, esim. nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) ja ruijanesikko eli raahelaisten rantakukka ovat kovasti taantuneet. Perämerensilmäruoho (Euphrasia bottnica) on Perämeren rantaniittyjen kotoperäinen kasvi, joka on syntynyt tai täällä säilynyt laji. Erittäin uhanalainen ruijanesikko (Primula nutans var. jokelae) on taantunut voimakkaasti ja laji kuuluukin EU-direktiivilajeihin. Vielä reilut 20 vuotta sitten kesäkuun puolenvälin tienoilla rantaniityt olivat violettinaan kukkivia ruijanesikoita. Pitkävihneinen vihnesara (Carex paleacea) on saapunut kaukaa näille rannoille

15 Katajaketo Merenrannikoillemme on muodostunut katajaketoja eli katajanummia. Paikoin niukkaravinteinen ja usein hyvinkin kivikkoinen maaperä ovat luonteen sopi-vat kasvuedellytykset katajille ja muille avointa tilaa vaativille selviytyjille. Täällä voit tavata keltamaksaruohoa (Sedum acre), löytää jopa harvinaisia noidanlukkoja (Botrychium) ja poimia ahomansikoita (Fragaria vesca). Kivien välissä viihtyy isoaho-orvokki (Viola canina ssp.montana). Harvinainen ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) on sukua rannalla kasvavalle käärmeenkielelle. Noidanlukon nähdäkseen on maata tarkasteltava miltei konttaamalla. Kuva: Lauri Mäenpää Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) on pihapiirin tunnetuimpia lintuja. Koiras on mustavalkea ja naaras harmaanruskea. Pesimäkolo on metsänlaatua tärkeämpi valintaperuste.

16 Jättiläismänty Tällä suurella mäntyvanhuksella on ikää ainakin yli 200 vuotta. Mänty (Pinus sylvestris) alkoi kasvaa paikalla, kun maa kohosi sille sopivalle korkeudelle. Nyt puu on jäänyt metsän varjoon ja sen elämä alkaa olla iltapuolella. Puun lahoamista nopeuttaa männynkääpä (Phellinus pini). Kuvassa on kukkiva mustikka (Vaccinium myrtillus). Mustikkaa on jo kauan käytetty vatsalääkkeenä sekä ripuliin että ummetukseen. Marjojen väitetään parantavan etenkin hämäränäköä. Mustikka sisältää antosyaniineja, värianeita, jotka suojaavat vilustumiselta ja lievittävät mm. kurkkutulehduksia. Mustikka voi hillitä syöpäsolujen kasvua ja siinä on runsaasti myös C- vitamiinia, joka vahvistaa vastustuskykyä ja suojaa veritulpilta. Myös sen lehdillä on rohdosvaikutuksia. Mustikkauutteen - sekä eräässä uudessa japanilaisessa tutkimuksessa - mustikkaviinin on voitu osoittaa vähentävän silmien rasittumista. Kuva: Lauri Mäenpää Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) suosii mahdollisimman luonnontilaisia mäntyvaltaisia havumetsiä. Se pesii puiden koloihin tai pönttöihin

17 Merenrantalehto Merenrantalehdot ovat maankohoamisrannikon arvokkaita elinympäristöjä. Tyypillisiä kasveja ovat punaailakki ja lehtotesma (Milium effusum). Muita lehtojen lajeja ovat mm. käenkaali ja sudenmarja. Pohjoisilla rajoillaan esiintyvää harvinaista lehtoarhoa (Moehringia trinervia) kasvaa niukasti saaren eteläosan lehdoissa. Puna-ailakki (Silene dioica) eli raahelaisten taivaan avvain on Raahen kuntakasvi. Kuva: Petri Pietiläinen Lehtokerttu (Sylvia borin) on yleisimpiä pesimälintujamme. Se on hyötynyt ihmisen aiheuttamista metsäluonnon sekä viljelyympäristön suurista muutoksista. Sudenmarja (Paris quadrifolia) kasvaa ravinteikkaissa lehdoissa. Sen jättimustikkaa muistuttava marja on myrkyllinen kuten koko kasvi. Käenkaali eli ketunleipä (Oxalis acetosella) sisältää samaa oksaalihappoa kuin raparperi. Hapan maku miellyttää ihmisiä, mutta pitää monet kasvinsyöjäeläimet loitolla.